Afrikkalaista elokuvaa

Ensimmäinen afrikkalaisen elokuvan festivaali

Kehitysyhteistyöjärjestö Shalin Suomi ry. järjesti toukokuun alussa muun muassa ulkoministeriön tuella afrikkalaisen elokuvan festivaalin, jonka näytökset olivat lähes kauttaaltaan loppuunmyytyjä. Esillä oli monipuolisesti algerialaisia, eteläafrikkalaisia, kongolaisia, senegalilais-mauritanialais-belgialaisia elokuvia. Tässä muutamia poimintoja tarjonnasta, joka oli määrällisesti niukka.

Algerialaisen Amor Hakkarin Yellow House oli pienimuotoinen elokuva surusta. Elokuvan alussa Mouloud saa tiedon, että hänen asevelvollisuutta suorittava poikansa on kuollut auto-onnettomuudessa. Hän hyppää traktoriinsa, ajaa sairaalaan, sieltä ruumishuoneelle, josta varastaa ruumiin mukaansa. Pojan äkillinen kuolema saa perheen äidin masentumaan syvästi ja kätkeytymään kammariinsa suremaan. Mouloud kysyy apteekkarilta lääkettä suruun, mutta hän osaa neuvoa omasta kokemuksestaan ainoastaan talon maalaamisen keltaiseksi piristäneen omaa vaimoaan. Mouloud tekee työtä käskettyä – turhaan. Viimeinen oljenkorsi eli television ja videon ostaminen ravintolanpitäjältä perunoita vastaan tepsii. Vaimo piristyy, kun koko perhe puuhaa taloonsa sähköjä, jotta he voisivat katsoa videokasetilta poikansa viimeiset terveiset perheelleen.

Beniniläisen Sylvestre Amoussoun satiirisessa Africa Paradis –elokuvassa eletään vuotta 2053, ja Afrikasta on tullut paratiisi, jonne kaikki haluavat. Ranskalaispariskunta haluaisi Afrikkaan koulutustaan vastaavaan työhön, mutta he ajautuvatkin unelmamaanosaan laittomasti, heidät vangitaan ja rakkaus- sekä työasiat menevät sekaisin. Roolien kääntäminen päälaelleen olisi voinut olla vielä astetta hullumpaa; nyt elokuva jää liiallisen realismin vangiksi. Näin saattaisi käydä myös afrikkalaisille, jotka juuri nyt yrittävät laittomasti Eurooppaan.

Eteläafrikkalaisen Zola Masekon Drum sijoittuu 1950-luvun Etelä-Afrikkaan, jossa apartheid on voimissaan. Drum on paitsi romantiikkaa ja jännitystä sopivassa suhteessa, myös kuvallisesti loistokas draama aikakauden apartheid-todellisuudesta. Toimittaja Henry Nxumalo siirtyy urheilujutuista tutkivaan journalismiin eli paljastamaan värillisten maatyöläisten ja vankien kurjia oloja. Mutta kun hän päättää selvittää, miksi kaupunginjohto on päättänyt hoitaa salassa valkoisten ja mustien asuinpaikkana tunnetun Sophietownin asukkaiden karkotuksen, paljastukset alkavat käydä niin vaarallisiksi, että Nxumalon perhe ja hänen oma henkensä joutuvat vaakalaudalle. Kuvalliseen ilmeeseen sopii elokuvaa tahdittava perinteinen jazzmusiikki.

HAFF on piristävä uusi tulokas Helsingin monien elokuvafestivaalien joukkoon. Sille ei voi toivoa kuin pitkää tulevaisuutta.

Rita Dahl

www.haff.fi

julkaistu Kulttuurivihkot 2/2010:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan