Verkon demokraattisin yhteisö?

Verkon demokraattisin yhteisö?

”Aikuisten hiekkalaatikkoa”, Facebookia, pidetään uudenlaisena verkon vapauden alueena, mutta tosiasiassa sosiaalinen media valvoo käyttäjiään tarkasti kuin poliisiviranomainen. Orwellin visiot kaikkivoivasta ja -näkevästä isoveljestä saattavat olla pian täyttä todellisuutta.

Yksi pahimmista ongelmista on sivulle postitetun materiaalin (teksteistä valokuviin) käyttöoikeuden siirtyminen Facebookille. Viime vuoden helmikuussa yhtiö sai kritiikkiä uusista käyttöehdoistaan, joiden mukaan se omistaisi käyttäjien sivuilleen laittamat materiaalit lopullisesti. Kritiikin myötä vanhat käyttöehdot palautettiin. Omistusoikeus päättyy käyttäjän lähtiessä Facebookista.

--------

Facebookissa on vihdoin herätty kuuntelemaan myös käyttäjien eikä vain tekniikkavelhojen toiveita. Siitä oli osoituksena viime huhtikuussa loppunut äänestys Facebookin käyttäjäehdoista. Tarkoituksena oli äänestää siitä, jatkaako Facebook voimassaolevin käyttäjäehdoin vai tulevatko voimaan uudet ohjeet, jotka on laadittu käyttäjiltä saadun palautteen mukaan. Uusissa ehdoissa Facebookilla ei ole automaattisesti oikeuksia käyttäjien sivuilleen postittamaan materiaaliin, kuten valokuviin.

Etukäteen mainostettiin, että äänestyksen tulos on sitova vain jos kolmasosa Facebook-käyttäjistä osallistuisi äänestykseen. Äänestäjiä olisi siis ennakkotiedon mukaan vaadittu 70 miljoonaa Naamakirjan 200 miljoonasta maailmanlaajuisesta käyttäjästä. Tämä on todellista, ei vain kuvitteellista orwellilaista utopiaa.

Facebookin historian ensimmäiseen äänestykseen osallistui 600 000 sivun käyttäjää. Määrä oli huomattavasti odotettua vähäisempi, mutta uudet käyttäjäehdot tulevat silti voimaan. Tämä oli pieni askel Facebookille, mutta suuri askel käyttäjille.

Facebook ylitti 350 miljoonan käyttäjän rajan marraskuun 2010 alussa ja se toi mukanaan uusia käyttäjäehtoja.

--------

Viime keväänä alkoivat äkilliset käyttäjätilien lopettamiset, jotka ovat tapahtuneet erilaisista syistä. Jotkut ovat hamuilleet liian ahkerasti lisää ystäviä itselleen. Toiset ovat liittyneet liian moniin ryhmiin tai ”pokanneet” liikaa ystäviä. Käyttäjätilejä on lakkautettu tällaisista syistä sivustolla, jonka päämäärä on ”auttaa ihmisiä verkostoitumaan ja kommunikoimaan”. Kaikille tilin lakkauttaneille ei ole ilmoitettu syytä lakkauttamiseen. Toisille on sanottu, että liiallisia ystäväpyyntöjä tulisi välttää eikä samanlaisia viestejä tulisi lähettää suurelle ryhmälle ihmisiä. Jos käyttäjä haluaa lähettää saman viestin yli kahdellekymmenelle ihmiselle, hänen pitäisi Facebookin mukaan perustaa oma ryhmä, ei lähettää yksittäisiä viestejä.

Käyttäjätilejä on suljettu erilaisia ammatteja edustavilta ihmisiltä euroedustajista kirjailijoihin ja taviksiin. Näin kävi myös massachusettslaiselle autokauppiaalle Rus Bowdenille. Hän kirjoitti Facebookille kysyen syytä tilin mitätöimiseen, mutta ei saanut vastausta. Vasta kun Naamakirjaan perustettiin ryhmä, joka vaati Bowdenin tilin palauttamista, se alkoi toimia jälleen.

Bowden epäili, että syy tilin mitätöimiseen johtui etusivulla olevan Friend Finder –palvelun ahkerasta käytöstä. Näin saattoi päätellä vastauksesta, jonka hän sai pitkän odotuksen jälkeen Facebookin päämajasta. Mutta miksi käyttäjiä rangaistaan siitä, että nörtit ovat kehittäneet toiminnon, joka ärsyttää joitakin ihmisiä? Facebookin pitäisi ottaa pois käyttäjiä ärsyttävä palvelu eikä rangaista käyttäjiä omista teknisistä mokistaan.

Rita Dahl
kirjailija, toimittaja

julkaistu Kaltio 2/2010:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale