Toisinluentoja - vastine Wahlstedtin kritiikkiin Kanava 3/2010:ssä

Toisinluentoja

Kirjailijan ei kai pitäisi (yleisen suosituksen mukaan) puuttua kirjastaan kirjoitettuihin kritiikkeihin, mutta ei täydellinen suomettuneisuuskaan - asioista vaikeneminen - ole oikea ratkaisu. Pekka Wahlstedtin kritiikki Suomettunut sananvapaus –kirjastani (Multikustannus 2009) Kanava-lehden numerossa 3/2010 sisältää pari väärintulkintaa, jotka oikaisen ohessa.

En ymmärrä Wahlstedtin kritiikin kaikkia syllogismeja, vertauksia ja yksinkertaistuksia. Miten tarkasti lienee Wahlstedt lukenut kirjan johdannon todetessaan, että poliittisiin ja taloudellisiin epäkohtiin on seksiä ja väkivaltaa vaikeampi puuttua. Johdannossa nimittäin sanotaan selvällä suomen kielellä esimerkiksi talouden sensorivallasta: ”Media ei voi helposti kritisoida monikansallisia yrityksiä, joista riippuu yhden tai useamman kansakunnan ja miljoonien ihmisten tulevaisuus. Media saa ulkoistamiset ja tuotannon siirrot näyttämään luonnollisilta tapahtumilta, jotka hyödyttävät jokaista osapuolta.”

Ei kai Wahlstedt ole myöskään sentään ihan tosissaan todetessaan, että julkisen ja yksityisen välistä rajaa liudentavaa juorujournalismia koskevaa kritiikkiä voisi jatkaa toteamalla suuren enemmistön huomion käännettävän vakavista poliittisista kysymyksistä toissijaisiin seikkoihin. Tuskin lukija haluaa kuulla tällaisia itsestään selviä banaliteetteja? Sitä paitsi politiikan tutkijat ovat jo vähintään 1980-luvulta lähtien puhuneet politiikan ja vaalien viihteellistymisestä ja henkilöitymisestä. Vaaleista ei ole tulossa mediasirkusta kansalle, ne ovat jo kauan olleet sitä. Samaan aikaan on alkanut puolueideologioiden samankaltaistuminen: puolueohjelmia lukiessaan on vaikea löytää todellisia eroja puolueiden väliltä.
Rakenteelliseen sensuuriin pureutuminen on toki tärkeää, mutta se ei ollut tämän kirjan varsinaisena aiheena.

Entä miten liittyvät toisiinsa ”pilkkaamisen” motiivit ja kuvataiteilija Johannes Heinosen poliittista satiiria sisältävien taulujen joutuminen sensuurin kouriin kuten uskonnollisissa yhteisöissä? Uskonnot – tai niiden ”voimauttamat” yksilöt - ovat toki merkittäviä yhteiskunnallisia sensoreita, joita käsittelen kirjassani myös, mutta tässä tapauksessa oli kyse kulttuurisesta tai jopa poliittisesta sensuurista, jolla ei ollut sen kummempaa tekemistä uskonnon kanssa.

Kiinnostava yhteensattuma on, että samassa Kanava-lehdessä käsitellään monia Suomen poliittisen ja kulttuurihistorian merkkihenkilöitä V.A. Koskenniemestä Paavo Haavikkoon, jotka ovat maineeltaan joko vankasti vakiintuneita tai kiistanalaisia henkilöitä. Kuten kirjani Suomea käsittelevässä osuudessa kerrotaan, sananvapauden rajoittajat voivat istua myös erittäin yllättävillä paikoilla. Siksi on tärkeää, että asioista puhutaan erityisesti niiden omilla nimillä vailla mitään ylimääräistä kuorrutusta.

Omassa lähihistoriassamme riittää kaiveltavaa. Se ovat osoittaneet järjestö- ja vaalirahoituskriisit ja muut skandaalit. Selkärangattomuus on laajalle levinnyt ilmiö, älyllinen rehellisyys yhä harvinaisemmaksi käyvä, katoava luonnonvara.

Rita Dahl
kirjailija, vapaa toimittaja, VTM, FM, Suomen PENin entinen varapuheenjohtaja

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale