Kippurasormet taigan yllä

O. antoi ylen sydämensä kyllyydestä. Hän antoi ylen porsaat, lihavat kippurasormet, junassa kovalla laverilla kolistellut kolme yötä, nukkumattomuuden, matkatoverit, jotka keskittyivät alkoholipitoisten juomien nauttimiseen ravintolavaunussa, saapumisahdistuksen ja vinosilmäiset, joiden keskellä hän oli kotonaan. Silti aina Toinen.

O. kahmi pahimmat oksennukset lavuaarista pönttöön, ettei näyttäisi siltä ettei hänellä ei olisi tapoja, rykäisi kurkkuaan, pyyhki oksennuksesta tahmaisia huuliaan, avasi vessan oven ja palasi takaisin ravintolaan kuin hän ei olisi koskaan pöydästään poistunutkaan.

E. nuokkui baaritiskillä hohottaen kuin pahainen juoppohullu ja muut pyyhkivät kuumeisesti baaritiskiä. E. oli tehnyt tarpeensa suoraan tiskille. E:n pyyhkiessä tahmeita hiuksiaan muut sadattelivat likaista työtään. V. nousi lattialta, jossa O. oli vähän aikaa sitten hänen kanssaan paininut ja lähti baaritiskin puhdistuskomppaniaan. Hän oli päässyt kippurasormista eroon uhkaamalla oksennuksella.

He huojuivat verkkaiseen tahtiin kohti ulko-ovea. Muu seurue oli jo turvallisesti lasiovien ulkopuolella, kun mahakas vanha mies kävi takaapäin hoippuvan ja äänekkäästi sadattelevan O:n kimppuun. Who are you, O. kysyi typertyneenä. Dramaturgo, mies vastasi ja yrittää itsepintaisesti tunkea huuliaan lähemmäs O:n kasvoja. Hänen suunsa haisi ehkä valkosipulille. O. ei halunnut pussailla moskovalaisen dramaturgin eikä kippurasormien kanssa. Hän huusi apuun lasiovien takana olevaa seuruettaan.

Dramaturgin hikiset sormet yrittivät itsepintaisesti tunkeutua O:ta kohti. Dramaturgo ei puhunut kieliä eikä jättänyt häntä rauhaan. O. pyysi V:tä kysymään, mitä mies halusi. Hän kysyi, ja vastasi miehen haluavan… Sitä, mitä ne yleensä haluavat. Dramaturgo asui samassa huoneessa suomalaisen professorin ja toisen venäläisen kanssa. Heitä ei haittaisi yhtään, jos kaikki menisivät sinne. Päinvastoin, hekin saattaisivat olla kiinnostuneita osallistumaan erilaisiin leikkeihin.

O. muisti kippurasormet niskassaan ja katseen yläpuolellaan. Miksi hän katsoisi sinne. Ei siellä ollut kukaan, ei yksinkertaisesti kukaan. Vuoteessa oli kaksi hyvin erehtynyttä ihmistä. O. yritti karkottaa mielestään muiston. Hän pyysi sanomaan dramaturgolle tiukan ein. Dramaturgo alkoi vihdoin ymmärtää. Pikkuneitiä ei kiinnostakaan. Hän ylitti kadun ja astui sisään hotelliin, kenties askeleet suuntautuivat kohti baaria, tai ehkä hän luopui pelistä, käveli hisseille ja nousi omaan kerrokseensa mieshuoneeseensa.

O. alkoi selvitä viileässä, ajatuksia kirkastavassa yöilmassa. Ilmassa oli roviolla palavien muistojen rytisevää katkua, mutta sikäläinen ilma tarttui palaviin muistoihin ja heitteli niitä ympäri metsää. Hän koetti unohtaa ajatuksen lyhyistä kippurasormista, jotka tavoittelevat hänen käsiään ja muitakin paikkoja. Kurkkuun kihosi oksennuksen maku. Hän halusi antaa ylen lyhyet, paksut kippurasormet, takaapäin hyökkäävät dramaturgot, ihmiset, joita kohtaan hänellä ei ollut halua eikä tunteita. Ihmiset, jotka eivät merkinneet hänelle mitään.

Seurue käveli hotelliin riitansa sopineina. Pieni baari oli täynnä hotellivieraita, 1980-luvun disco soi täyttä häkää, mutta he suuntasivat kerroksiinsa. V. tuli samaan kerrokseen kuin O, joka sanoi hyvää yötä, kääntyi oikealle omaa huonettaan kohti. Hän näytti siltä kuin olisi ollut seuraamassa O:ta, mutta O. viestitti äkkijyrkällä ruumiinkielellä: älä.

O. olisi nukahtanut heti ellei huomaisi jotakin puuttuvan. Perkele. Kännykkä. Putosiko se ravintolan lattialle painin tuoksinassa? Oli pari asiaa, joita hän ei haluaisi menettää. Puhelin oli yksi niistä. Nämä kaikki hänen mieleensä yllättäen tulvineet muistot sen sijaan voisivat mennä yhdellä lavuaarinhuuhtelulla alas ja kadota ikuisiksi ajoiksi.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Malawi folk-tale