Suomen johtava moralistikriitikko

Suomen johtava moralistikriitikko

Putte Wilhelmsson
Turmio ja perikato
Savukeidas 2009
320 ss.

Wilhelmsson tunnetaan kriitikkona, joka pitää oikeassa olemisesta. Sellaisena hän esittää itsensä myös esikoisesseekokoelmassaan. Tekstit ovat muun muassa Helsingin Sanomista hyllytettyjä esseitä, joissa hän sivaltaa teksteissään erityisen rankasti juuri kyseisen lehden muita kriitikoita, erityisesti Suvi Aholaa. Wilhelmssonin asenne on tuomaroiva: jo otsikko kertoo, mikä on kriitikon analyysi kirjallisuuskritiikin ja nykykirjallisuuden tilasta. Tosin otsikossa on itseironiaakin.

Wilhelmsson nostaa esiin kyllä todellisia huolenaiheita, kuten henkilön korostetun esille nostamisen sekä kritiikissä että kirjallisuudessa. Myös kirjallisuudentutkijoiden käsitteellinen itseensä käpertyminen on aiheellinen kritiikin kohde. Mutta ironisen purevia esseitä lukiessa herää usein kysymys, missä määrin esseisti tosiaan kantaa huolta itse huolenaiheesta? Onko kyseessä pikemminkin tarkoin suunniteltu ritariretki tiettyjä henkilöitä kohtaan? Sortuuko esseisti samaan henkilöimiseen, josta hän itse syyttää muita?

Esseisti näpäyttää nuijallaan muun muassa kirjailija Kjell Westötä ja Markku Pääskystä, jotka eivät hänen mielestään erota realismia modernismista. Fantasian ja realismin sekoittaminen toisiinsa on Wilhelmssonin mukaan toinen yleinen virhe. Edistyksellisinä esiintyvät fantastikot ovat hänen mielestään taantumuksellisia. Wilhelmsson havainnollistaa sekaannusta myös taidehistoriasta poimimiensa esimerkkien avulla. Wilhelssonin mukaan suomalaista nykyproosaa hallitsee Koulukunta, johon hän laskee kuuluviksi esimerkiksi Jari Tervon, Hannu Raittilan ja Juha Seppälän. Paradigma on edelleen realistinen, vaikka toista ehkä väitetään.

Suomen johtava moralistikriitikkoa ärsyttää kliseiden ja stereotypioiden käyttö kritiikeissä ja kirjallisuuspuheessa yleensä. Se onkin ikävää, mutta auttaako jatkuva sormella osoittaminen ja jatkuva kinastelu kirjailijoiden kanssa (Wilhelmsson listaa jokaisen palautteen antajan) asiaa?

Wilhelmsson esittelee ”Unabomberina” tunnetuksi tulleen ekoradikaali Ted Kapczynskin ja kansallissosialismin ihailija Leni Riefenstahlin esimerkkeinä länsimaisesta ääriajattelusta. Hänen mielestään on harhaluulo, että radikalismi olisi tyypillistä vain islamille. Wilhelmssonilla on esseissään aitoja huolenaiheita, mutta olisiko toive lempeämmästä ja kohteita säästävästä käsittelytavasta mahdollinen?

Rita Dahl

julkaistu KirjaIMen vuosikirjassa 2010 (kuten Sutis-kritiikki)

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Sosiaalinen erakko