Lahjomaton luovuus

Lahjomaton luovuus

Rita Dahl: Kuvanluojat. Kesuura 2009

Säpsähdyttävä teema, nuorena kuolleet taiteilijat, on saanut Rita Dahlista arvoisensa tulkin. Dahl kirjoittaa karusti karttaen sentimentaalisuutta. Hän tavoittaa elämästä sen arkiset ehdot, joita vasten kuvattujen henkilöiden erilaisuus, yksinäisyys ja nerokkuuskin korostuvat. Jokainen on ollut esseen arvoinen.

Valitut ovat eri ajoilta, erilaisia ja samanlaisia. Taidemaalari Magnus Enckell, symbolisti, Böcklinin sypressien ja joutsenten ihailija. Taidemaalari Vilho Lampi rajussa pohjoisessa värimaailmassaan, Reidar Särestöniemi samoin. Kalervo Palsa epätoivoisena uskovaisuuden ja yksinäisen seksuaalisuuden julistajana. Ilkka Lammi, nuorena kirkkaasti loistanut ja kuollut jo 24-vuotiaana..

Olli Lyytikäinen, ajaton dandy 60- ja 70-lukujen taideilmastossa ennakoimassa postmodernismia. Kaikki ovat miehiä. Monen kohdalla on homoseksuaalisuus ollut keskeinen trauma ja jopa itsemurhaan johtava kulkutie.

Kirja sisältää muutakin. Toisessa osassa on haastateltu 2000-luvun kotimaisia esikoisrunoilijoita Timo Hännikäisestä Juhana Vähäseen. Kolmannessa osassa haastatellaan kansainvälisiä kirjailijoita, ruotsalaista Carl-Johan Vallgrenia Visbyssä, afrikkalaista Mobolaji Adenubia Nigerian Lagoksessa, tai Helsingissä vierailevaa Amos Ozia kustantajan auditoriossa. Kirjailijanimiä on viisitoista, monesta maanosasta.

Lukija jää ihmettelemään, miksi nämä ovat samoissa kansissa. Osa haastatteluista on tehty silmätysten, osa ilmeisesti sähköpostissa. Sävy vaihtelee välittömästä muodolliseen.

Kirjan rakenteen kannalta tämä ei ole hyvä ratkaisu. Ensimmäinen vahva teema vesittyy. Sinänsä hyvä ajatus käsitellä taidemaalareita ja runoilijoita samassa kirjassa ”kuvanluojina” ei kanna loppuun saakka.

Nuorena kuolleiden taiteilijoiden jatkoksi on tehty tuokiokuvia ja tietoiskuja elävistä ja toimivista kirjailijoista. Haastattelut ovat lähellä nykyjournalismin tapaa esitellä kirjailijoita, heidän elämäänsä ja olosuhteitaan jo kirjallisuudesta sivussa.

Dahlin rehellinen tyyli, täsmällinen ja makeilusta vapaa, pelastaa silti tämänkin koosteen kirjaksi. Teksteihin on saatu ajankuvamaista dokumentaarisuutta. Luultavasti ne paranevat vanhetessaan.

Maria Laukka

julkaistu KirjaIN 1/2010:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan