Kebnekajselta Kilimanjarolle

Kebnekajselta Kilimanjarolle

Jarmo Aalto, 65, on matkustanut moottorikelkalla, jäänmurtajalla ja vaeltanut vaativia tuntureita. Seuraavaksi hän aikoo kiivetä Kilimanjarolle.

Kisakallion urheiluopiston aulassa istuu pitkänhuiskea ja nuorekkaan oloinen mies musta salkku kädessään. On vaikea uskoa, että tämä iloinen ja tavallisesti liikkuva mies on aivoinvalidi, jonka ei pitänyt liikkua eikä puhua enää koskaan. Näin kuitenkin on.

Jarmo Aalto oli tulossa autolla kotiin marraskuisena yönä vuonna 1977, kun auto karkasi käsistä valtatie 25:llä Lohjan vesitornin kohdalla. Jarmo menetti liikuntakykynsä, palasi kotiin rullatuolissa ja puhekyvyttömänä. Lääkäreiden tulevaisuuden ennuste näytti huonolta: Jarmon ei pitänyt kävellä eikä puhuakaan koskaan. Tässä hän silti seisoo ja puhuu, ei kovin selvästi, mutta kuitenkin.

– Onnettomuudessa meni kaikki. Ajattelin, että nyt Jarmo voi olla vain nousujohteisella uralla. Päätin, että kävelen ja puhun vielä. Myöhemmin havahduin siihen, kuinka lihavalta ja onnettomalta näytin 50-vuotiskuvassani.

Jarmo oli onnettomuuteen joutuessaan 33-vuotias perheenisä, jolla oli vaimo ja kaksi pientä poikaa. Ilman perhettään ja ystäviensä tukea hän ei olisi noussut murheen suosta. Kuntoutustakin tarvittiin vuoden verran aktiivisesti.

Kuntouduttuaan ja opittuaan puhumaan Jarmo perheineen eli vaimoineen ja kaksine pienine poikineen päättivät asettua Sammattiin. Jarmoa työllisti perheen omakotitalon rakentaminen. Liikkuminen jatkui luonnollisesti, koska Jarmo oli harrastanut liikuntaa, muun muassa jalkapallon peluuta, jo ennen onnettomuuteen joutumistaan.

Kun talo oli saatu pystytettyä, Jarmo kehitti itselleen yrityksensä kautta uuden harrastuksen: hän ryhtyi kehittämään liikennepelejä, joissa opetettiin liikennekäyttäytymisen ohella paikallistietoutta. Jarmo sai aikaan Sammattia, Lohjaa, Uusimaata ja Suomea käsitteleviä pelejä.

Hyvällä hoitohenkilökunnalla, muun muassa sairaanhoitaja Pirkko Auvisella ja Jarmoa edelleen hoitavalla fysioterapeutti Maj-Kristine Lindgrenillä oli myös merkittävä osuus miehen kuntoutumiseen. Ilman heidän säännöllistä apuaan Jarmo ei juttelisi niin terveen oloisena kuin hän nyt tekee.

Varmasti urakassa on auttanut myös aimo annos sitä kuuluisaa suomalaista sisua ja positiivinen asenne. Arvojärjestyksen joutui miettimään kokonaan uusiksi. Ihmiset ja terveys nousivat yli muiden. Reilusta itseironiastakaan tuskin on ollut haittaa selviytymisessä.

– Minähän olen aivoinvalidi eli en tiedä, mitkä rajat ovat. Siksi ylitän niitä joka hetki, nytkin tätä haastattelua tehdessämme, Jarmo toteaa avoimesti hymyillen.

Rankat kokemukset varmasti kasvattavat ironian- ja huumorintajua. Onnettomuus on silti jättänyt häneen ikuisesti jälkensä: puhe on epäselvää. Kuulijalta edellytetään hyvin paljon kärsivällisyyttä, eikä sekään aina riitä. Joudun välillä kysymään, mitä Jarmo oikein tarkoitti. Usein ihmiset luulevat Jarmon olevan humalassa, mutta ensivaikutelmasta päästään yli kun he ovat kuunnelleet häntä kauemman aikaa.

Jarmo ei saa aina kysymyksen punaisesta langasta kiinni tai eksyy joskus vastauksessa hieman sivuraiteille. Silti hän jaksaa hymyillä ja olla positiivinen: tämä on taito, jonka Jarmolta voisivat ”terveetkin” oppia.

Rajojen ylittäjä

”Rajat on luotu rikottaviksi ja kuljettaviksi” on otsikoitu eräs Jarmosta kertova lehtijuttu. Tätä konkreettista rajanylitystä Jarmo on tehnyt vuodesta 2003 lähtien tekemällä fyysisesti vaativia matkoja muun muassa Pohjois-Suomeen. Matkoja on kertynyt parikymmentä ja niiden aikana Jarmolle on päässyt paikkoihin, joihin ovet eivät tavalliselle suomalaiselle avaudu.

Tukijoina ovat olleet alusta lähtien muun muassa Autoliitto ja Suomen rajavartiosto. Matkoja ovat vaihtelevasti sponsoroineet myös monet muut yritykset, julkinen sektori ja yksityishenkilöt.

- Ensimmäistä matkaa varten soitin rajavartioston johtajalle, joka antoi ymmärtää, että kyseessä oli ehkä liian suuri hanke heille. Hän kehotti minua soittamaan Lapin rajavartiostoon Mikko Kirjavaiselle, jonka kanssa teemme edelleen yhteistyötä.

Ensimmäiset kolme matkaa suuntautuivat Lohjalle, Rovaniemeen ja Lappiin Niiden pohjalta ilmestyi 3 matkaa – Lohja – Rovaniemi – Lappi –kirja, jossa matkanteosta kerrotaan tarinan ja kuvien avulla. Muutkin matkat ovat suuntautuneet erityisesti Pohjois-Suomeen raja-alueille.

– Ensimmäisellä matkallamme lähdimme matkaan Tammisaaresta veneellä. Päätimme mennä sinne kuumailmapallolla, mutta tulikin niin kova myrsky, että jouduimme odottamaan ja laskeutumaan eri paikkaan kuin suunnittelimme: Siuntioon kaurapeltoon. Tammisaaresta lähdimme purjehtimaan kohti kansallispuisto Rödjania ja matkan aikana tajusin, että purjehtijalta vaaditaan kokemusta. Rikoin myös apumoottorin käynnistysavaimen Porvoossa eli meillä oli reilusti aikaa kiertää kaupunkia. Kännykkäkamerani kuvat eivät onnistuneet, mutta onneksi sain lainaksi hyvän kameran.

Matkalla oli mukava useita kumppaneita, myös Jarmon Jaro-poika. Kommelluksia ei ole matkoilta puuttunut; jokaisella kerralla on sattunut vähintään joku yllätys. Jarmo on ylimitoittanut voimansa ja kuntonsa useasti. Jaro on ollut todistamassa tätä Oulangan-retkellä. Eräällä matkalla lumikengistä loppui puhti parikymmentä metriä ennen Karhutunturin huippua ja matkalaiset joutuivat aloittamaan nousun kohti huippua uudestaan. Yöpakkaset olivat koventaneet hanget, joilla pystyi kulkemaan lumikengillä keskipäivään asti. Oli kevät, karhujakin liikkui. Muutaman päivän päästä he olivat Pyhätunturilla, jossa porokoira Aku valjastettiin ahkiota vetämään. Myös kanoottimatka Oulankajoella oli varsinainen seikkailu Jarmon heiluessa puolelta toiselle kymmenen kilon rinkka selässa ja sanoessa ihmeellisellä sisukkuudella: ”Parikymmentä kilometriä on vielä pakko kävellä.”

Toisella matkalla matkalaiset lähtivät kävelemään Rovaniemeltä Napapiirille ja Santa Parkiin, jossa oli paikallinen lehdistö oli odottamassa tulijoita. Ensimmäinen 20 kilometrin pituinen etappi oli ylimitoitettu ja matkalaiset saivat opetella teltan pystyttämisen kantapään kautta. Syöminen oli päässyt matkan tiimellyksessä myös unohtumaan. Matkalaiset marssivat erehdyksessä kohti Sodankylää, vaikka Kemijärvelle olisi pitänyt mennä. Taukojen pitäminen alkoi sujua edetessä. Samoin suunnistaminen.

Yllätyksiä on tullut muillakin matkoilla.

– Eräällä Lapin-matkalla paljastui, että vene, jolla minun ja erään poromiehen piti mennä Tenojokea pitkin Angelista Nuorgamiin, oli täynnä vettä. Poromies väitti, että vene pitää vettä ja se nyt on vain ”turpoamassa”.

Moottorikelkkamatkalla Jarmo sai havaita, että Rovaniemellä käyty kurssi ei riittänyt kelkan ohjastamisen oppimiseen. Vauhti oli niin kovaa, että hänen piti siirtyä suosiolla kyyditettäväksi takapenkille. Kelkka meni omassa ohjauksessa päin puuta. Onnettomuus oli hyväkin asia, koska Jarmon tarkkaavaisuus olisi muuten voinut herpaantua, ja olisi voinut käydä paljon pahemminkin.

Itärajalle suuntautuneella matkalla Jarmo oli unohtanut hankkia viisumin etukäteen. Ymmärtäväiset virkailijat antoivat miehen piipahtaa rajalla ja kääntyä takaisin kohti kotia. Tarinoita keskeneräisestä varustautumisesta voisi jatkaa loputtomiin, mutta on parempi lukea ne ”naapurin tyttö” Tiina Martikaisen Jarmon 20 ensimmäisestä kuntoilu- ja elämysmatkasta koostamasta Shamaanitonttujarmo –kirjasta (Myllylahti 2008).

Tiukka kunto-ohjelma

Jarmo on Kisakallion urheiluopistolla nyt toista kertaa. Edellisellä kerralla hän oli täällä muutama viikko sitten kehon koostumusanalyysissä, jossa testaaja Mika Valavuori mittasi paino- ja rasvadiagnoosit. Arvot olivat kunnossa, ja parempi ollakin: mies aikoo kiivetä Kilimanjaron vuoristoon yli 6000 metrin korkeuteen 14 muun matkalaisen kanssa marraskuussa 2010. Muutaman viikon matkaa ei voi keskeyttää noin vain.

Eipä mies pahemmin erotu urheiluopiston aulassa liikkuvien, häntä monta vuosikymmentä nuorempien opiskelijoiden joukosta paljonkaan. Tiukka treeniohjelma on pitänyt eläkeikäisen miehen vetreänä ja ainakin 15 vuotta ikäistään nuoremman näköisenä. Valavuori kannustaa asiakastaan eteenpäin, koska ilman säännöllistä ja sinnikästä harjoittelua ei Kilimanjarolle kiivetä.

– Minulle ja muille matkustajille on laadittu kunto-ohjelma, joka jokainen noudattaa. Kunto-ohjelmamme on ihan kesy verrattuna viime vuoden Kebnekaisen matkaan, jonka jouduin jättämään kesken 1400 metrissä. Kilimanjaro on meidän kaikkien yhteinen haave.

Ruotsin korkeimmalle vuorelle Jarmon kanssa kiipesivät muun muassa entinen Lapin lennoston lentäjä, nykyinen matkailuyrittäjä Juhani Tupasela, Wennerstrandien pariskunta ja Lapin Kansan ex-päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula, jotka lähtevät myös yrittämään Kilimanjaron valloitusta. Jarmon kiipeäminen keskeytyi, koska maasto osoittautui liian vaativaksi. Elokuussa 2008 osittain valloitettu Kebnekaise oli harjoittelua tulevaa Kilimanjaron koitosta varten.

Nyt Jarmon Kilimanjaron-ohjelmaan kuuluu uintia ja kuntosalia kolmesti viikossa Lohjan kuntokeskuksessa. Hän käy läpi kymmenen laitetta salilla ja ui tunnin ajan. Ei mikään mitätön ohjelma edes normaalikuntoiselle ihmiselle.

Jarmon ja kumppaneiden Kilimanjaron matkan järjestäjänä toimii Olympia-matkatoimisto, eikä muita sponsoreita ole vielä tiedossa. Matkalle haetaan tukijoita osoitteessa shamaanitonttujarmo.com ja sivulta löytää myös Jarmoa ja hänen matkojaan koskevia uutisia . Merikapteeni Christian Wennerstrandin vaimo Mervi Wennerstrand kirjoittaa matkasta kirjan. Muita matkalle lähtijöitä ovat muun muassa Jarmon vaimo ja Tupaselan vaimo Lotta Sandvik.

Kaukoretkien opas Tari Kaukonen on käynyt kertomassa matkaseurueelle mitä tuleman pitää. Ankaran, hyvää peruskuntoa vaativan kiipeämisen lisäksi luvassa on paikalliseen kasvustoon ja asukkaisiin tutustumista.

Verkottumisen mestari

Jarmon puheessa vilisevät toimitus- ja pääjohtajat sekä päätoimittajat. Hän on verkottunut ilmeisen hyvin ympäri Suomea. Verkostoitumisesta kielii sekin, että monesta matkasta on tehty juttuja alueellisiin, maakunnalliseen ja valtakunnalliseen mediaan. Suhteita löytyy myös viranomaisiin ja valtakunnan tason poliitikoihin. Hän myös solmii suhteita lennossa. Nytkin Jarmo haluaisi tavata Kisakallion toimitusjohtajan, joka ei valitettavasti ole paikalla.

Heikki Tuomi-Nikula kirjoitti kokemuksesta Jarmon internetsivulle seuraavasti: ” Kun tutustuin hänen lähes parikymmentä vuotta sitten, hänestä ei meinannut saada millään selvää ja kävely oli kuin humalaisen hoipertelua. Ei Jarmo vieläkään mikään Lasse Viren tai Yrjö Kallinen ole, mutta hänen tahtonsa voittaa vaikeudet on uskomaton. Takana ovat liikennepelit, Lapin retket, Suomen kiertäminen ja kurkistus Kebnekaiselle. Mukaan on tarttunut kokemusta ja ystäviksi muuttuneita ihmisiä, jotka ovat voineet auttaa Jarmoa ja myös saada häneltä loputtomasti uskoa ja positiivista voimavaraa.”

Rita Dahl

julkaistu IT-Invalidityö 1/2010:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan