Itämeren oopperahelmiä







Itämeren oopperahelmiä

Jules Massenet'n Werther sai Latvian kansallisoopperassa varsin perinteisen tulkinnan. Goethen tekstiin perustuva ooppera käynnistyi tanssiaiskohtauksella, jossa Werther tapaa ihastuttavan Charlotten, jolle hänen sydämensä alkaa sykkiä. Kohtauksen lopussa hän kuulee sydämensä valitun valitettavasti lupautuneen jo Albertille. Ensimmäisessä kohtauksessa esiteltävä porvaristalo toimii koko oopperan lavastuksena.

Espanjalainen tahtitenori Javier Moreno loisti Wertherin roolissa, ja Charlottea esittäneen Olga Jakovlejan ääni puhkesi täyteen kukkaansa kolmannessa näytöksessä, jossa Charlotte luki uudelleen Wertherin vanhoja kirjeitä hänelle ja tajusi nuorukaisen rakastuneen häneen. Werther saapuu paikalle ja ymmärtää myös Charlotten rakastavan häntä - mutta liian myöhään. Nuorukainen pyytää lainaksi Albertin pistooleja, koska hän on päättänyt kuolla.

Viimeisessä vaikuttavassa kohtauksessa Charlotte löytää kuolevan Wertherin, joka kirjaimellisesti menehtyy hänen käsivarsilleen. Wertheristä jäi vähän oppilastyömäinen olo: kaikkensa antavaa Morenoa lukuun ottamatta tuntui siltä, etteivät laulajat olleet päässeet kerryttämään tarpeeksi lavakokemustaan.

Kypsää oopperaa


Giuseppe Verdin Naamiaishuvit (Un Ballo in Maschera) vei kuitenkin koko potin. Kaikkien roolien esittäjät olivat erinomaisessa vedossa alusta loppuun ja se kuului suosionosoitusten määrässä: melkein jokainen aaria sai kaikuvat aplodit. Tämä selittyi sillä, että kaikkia roolia miehittivät kypsään ikään ehtineet ammattilaiset: georgialainen tenori Georgs Oniani Kustaa III:na, Samson Izjumovs Kreivi Anckarströminä ja Liene Kinča hänen vaimonaan Ameliana, johon myös Kustaa-kuningas on palavasti ihastunut. Ennustaja Ulrikan roolissa säihkyi mahtavaääninen dramaattinen mezzosopraano Ilona Bagele. Tanssiaiskohtausten puvut hehkuivat silkkiä, samettia ja muita arvokkaita materiaaleja.

Myös lavasteiden käyttö oli Verdin oopperassa luovempaa ja jätti kuulijalle tulkinnan varaa. Alun loisteliaasta, kullalla kimaltelevasta tanssiaissalista siirryttiin allegoriseen riippusiltaan, jota pitkin Ulrika saapui – rullatuoliin istutettuna. Samaisen sillan edessä hän lauloi kohtalokkaan aarian, jossa hän ennusti kuninkaan tappavan sen, joka puristaisi hänen kättään ensimmäisenä. Kuninkaan joukot siirtyivät taaksepäin; kukaan ei halunnut suorittaa kohtalokasta kädenpudistusta. Sen sijaan paikalle rynnännyt ja ennustuksesta tietämätön Anckarström, joka tarttuu reippaasti kuninkaan käteen. Ja puristaa.

Amelian ja Kustaa III:n vaikuttavan yhteisen kohtauksen taustalle oli loihdittu allegorinen maisema, joka koostui tuikkivista valoista kaukaisuudessa. Lavastus herätti henkiin mystisen latvialaisen luontouskonnon, jonka mukaan kuolleet ovat aina keskuudessamme, kuin etäisyydessä killuvat valot. Kujertelun keskeytti Anckarström salaliittolaisineen. Tässäkään oopperassa luvattomalle rakastajalle ei käynyt hyvin, kuten hyvin tiedämme.

Latvian kansallisoopperan vanha, arvokas oopperasali loi arvokkaat puitteet oopperakokemuksille. Myös laulajat olivat ehdottomia ammattilaisia, ja vaikka tuotantoihin ei olisikaan käytettävissä ehkä yhtä paljon rahaa kuin Suomen Kansallisoopperalla, nämä kaksi makupalaa eivät jääneet paljon jälkeen kotoisasta korkeasta laadusta. Sen mahdollistavat ilmeisesti yrityssponsorit, joita Latvian kansallisoopperalla on näkyy olevan useita kappaleita.

Rita Dahl

Latvian kansallisoopperan kevään ohjelma:

http://www.opera.lv/en/all-repertoire/

julkaistu Kulttuurivihkot 1/2010:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan