Vapaudesta ja vatsavaivoista

Vapaudesta ja vatsavaivoista

• Rita Dahl: Kuvanluojat. Nuorena kuolleet kuvataiteilijat, 2000-luvun esikoisrunoilijat ja koko pallon kirjailijat. Kesuura 2009, 192 s.

Vuosi sitten kirjailijoiden ja toimittajien sananvapausjärjestö PENin Suomen osastossa riideltiin Venezuelasta ja Venäjästä, tai ainakin siitä, minkä maanosan ongelmiin huomiota pitäisi kiinnittää.

Ilmassa lentäneistä loukkauksista ainakin muutama, kuten ”järjestögangsteri” ja ”militantti grafomaani”, taisi mennä varapuheenjohtaja Rita Dahlin suuntaan. Dahlin uudesta artikkelikokoelmasta Kuvanluojat ei kuitenkaan suoraan käy ilmi, että hänellä olisi taipumusta näin kuvattuun tunteen paloon.

Tekstit ovat niukan journalistisia, vaikka toimittamistyön ohella runoutta kääntäneen ja kirjoittaneen Dahlin luulisi sortuvan värikkäämpään ilmaisuun.

Tämä oli kehu. Tässä tulee moite. Kuvanluojissa esiteltyjä maalareita ja kirjailijoita yhdistävä lanka jää juuri niin ohueksi kuin esipuhe varoittaa. Taidemaussa jotenkin sivuutetut tai yhteiskunnan arvoissa jotenkin syrjässä olevat taiteilijat ovat laaja ja liukas maali, kuin heittäisi tikkaa vanhalla korttipakalla. Varmasti osuu, mutta vähän tarttuu.

Heti ensimmäiset tekstit Magnus Enckelistä (1870–1925) ja Vilho Lammesta (1898–1936), kahdesta Turun taidemuseon vieraille tutusta maalarista, ovat tästä kelpo esimerkki.

Enckelistä kerrotaan aikalaisaatteiden valossa, ikään kuin hän olisi viettänyt lähinnä hengenelämää. Homouteen viitataan nykypäivän taidepuheen kaikkein siveimmällä ilmaisulla, ajan ”virallisella heteronormisuudella”, joka vierasti maalausten mieserotiikkaa.

Myös Lampi saa luettelomaisen kuvauksen, johon on tosin löydetty tehokas loppunousu Lammen entisen italianopettajan puheenvuorosta: ”Hänellä oli ilmeisesti sisällään valtava platonisen kauneuden maailma, jota kukaan hänen jokapäiväisessä ympäristössään ei nähnyt. Hän oli yksin ja kärsi.”

Juuri tällainen taiteilijaelämäkerta on monesta yhteydestä tuttu, eikä ilmeisesti edes epäajankohtainen.

Myös nuoriin ekokatastrofia ennustaviin nykyrunoilijoihin kuuluvasta Timo Hännikäisestä kerrotaan, että hän on entinen maalaispoika Helsingissä, jonka yliopisto-opinnot ja naisasiat eivät ole oikein sujuneet. Tästä tai muuta syystä pääkaupunki ympärillä alkoikin näyttää ”nousukasmaiselta metropolilta”, Dahl kirjoittaa, mikä sanavalintana saa Hännikäisen kuulostaman Juhani Aholta tai muulta menneen maailman kulttuurihaamulta.

Romantiikan aikakausi ympäristön kuihduttamine passioineen ei sitä paitsi ole vain kotimaisen kirjallisuuden vitsaus. Ympärillä kuviteltavat tuhon enteet kutkuttavat myös ruotsalaista Carl-Johan Vallgrenia , jolle Dahlin mukaan ”Berliini on kuin Baabel”.

Pientä perspektiiviä länsimaisten arvojen rappioon ja tekopyhyyteen tarjoaa vaikkapa mielipidevainotun Nawal el Saadawin haastattelu. Siinä missä toinen messuaa, ettei Ruotsissa ole ”todellista vapautta”, toinen kertoo millaista oli todellinen vankeus Egyptissä.

Rinnastus ei herätä ajattelemaan, että meillä pohjoismaissa kaikki on sittenkin hyvin. Ei sellainen itsetyytyväisyys sovi demokratiaan. Sen sijaan se pakottaa miettimään miten pitkälle nuori nykykirjailija on valmis metaforisoimaan ”todellisen” ja ”vapauden” kaltaisia peruskäsitteitä, jotta saisi niistä vaikuttavamman kuvauksen omille vatsavaivoilleen.

PUTTE WILHELMSSON

julkaistu Turun Sanomiassa 18.1.2010

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Malawi folk-tale