Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Monday, June 29, 2009

Suurten teemojen äärellä


”Ensimmäisen runokokoelmani Ein Engel fliegt durch die Tapetenfabrik olisi pitänyt ilmestyä jo vuonna 1987, mutta sensori olisi halunnut, että olisin ottanut joitakin kohtia pois. Minun ei tarvinnut välittää tästä, koska en ollut riippuvainen tästä; työskentelin psykologina”, kertoo Kathrin Schmidt (s. 1958), joka on julkaissut viisi runokokoelmaa ja neljä romaania ja on Saksan tunnetuimpia naiskirjailijoita.

Esikoisrunokokoelma Poesialbum ilmestyi jo vuonna 1982 halvassa 80 pennin sarjassa, jonka muita runoilijoita olivat muun muassa Walt Whitman, Tomas Tranströmer ja Vladimir Majakovski.

Vasemmisto-oppositioon kuulunut itäsaksalainen kirjailija kirjoitti DDR:n aikana niin hyviä runoja, ettei sensuuri koskaan iskenyt niihin. Hänen runojaan on ilmestynyt myös suomeksi kahdessa antologiassa: Merja Virolaisen toimittamassa Toisen sanoin – Mit den Worten des Anderen (Like 2003) ja Stefan Mosterin Puiden lohtu – saksankielistä runoutta 1946 – 2000 (WSOY 2005).

Schmidtin runoissa kuvataan usein väkivalloin kahtia jaettua maailmaa, jossa oppi tulee ylhäältä päin, eikä sitä voi kyseenalaistaa. Mielikuvitus vapauttaa auktoriteettien hallitsemassa todellisuudessa.

Schmidt uskoo, että hänen omassa persoonallisuudessaan on piirteitä, jotka ovat saaneet hänet kiinnostumaan psykologian opiskelusta, ihmissielun piirteisiin perehtymisestä, mutta hän on hyödyntänyt opintojaan kirjoittamisessaan korkeintaan alitajuisesti.

”Kriitikot pitivät ensimmäisen ja toisen runokokoelmani runoja poliittisina, mutta minulle ne olivat vain runoja, joissa kaikki liittyy kaikkeen.”

Minun mielestäni Schmidtin runot puolustavat pasifismia ja jakamatonta maailmaa, jossa on vain yksi arvo kiväärimiehen ”poseerauskiihkon” tai maalle ajautuneiden ”delfiinivanhempien” yli muiden – ihmisarvo. Tämän sanoman tärkeyden Schmidtille ymmärtää kun muistaa, että hän on elänyt vuosikymmeniä jaetussa maassa, jossa STASI valvoi myös kirjallisuutta ja määräsi mitä sai julkaista ja mitä ei.

Die Gunnar-Lennefsen-Expedition (Kiepenheuer & Witsch 1998) –esikoisromaani oli viime vuosisadalta tälle vuosisadalle ulottuva maagis-realistinen perhetarina, ja myös myöhemmissä romaaneissa on elementtejä maagisesta realismista.

Schmidtin uusin, neljäs romaani Du stirbst nicht (Kiepenheuer & Witsch, 2009) liikkuu suurempien teemojen äärellä. Kirjan päähenkilö Helene Wesendahl halvaantuu vakavasti, vaipuu koomaan ja opettelee koomasta heräämisen jälkeen pikkuhiljaa puhumaan. Hänen miehensä vierailee sairaalassa ja on avulias, mutta yhtäkkiä hän oivaltaa, että hän ei olekaan rakastanut tätä, vaan naista, joka on ollut aikoinaan mies. Helene joutuu rakentamaan identiteettinsä uudelleen kielen menettämällä. Romaanissa on käytetty omaelämäkerrallisia aineksia: Schmidt vaipui aivoverenvuodon seurauksena koomaan ja oli puhumattomana puolisen vuotta. Hänen täytyi rakentaa opetella kieli kokonaan uudelleen sana sanalta.

”Seuraavaksi kirjoitan romaanin kahdesta keski-ikäisestä juutalaissisaruksesta, jotka ovat varttuneet DDR:ssä. Heidän vanhempansa ovat olleet kommunisteja, jotka ovat muuttaneet ympäri maailmaa, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin, etsimään juuriaan. Traaginen kysymys kuuluu: miksi sisarukset ovat jääneet Saksaan?”

Saturday, June 27, 2009

Future readings

My future readings, if you happen to be in Germany:

19.7. Summerparty in Schloss Wiepersdorf, starting at 2 PM, bus transport from Jüterbog train station at 12.05 and 13.05

16.9. in Berlin, 20 Uhr, Kulturhaus Mitte:
Literatursalon Mitte mit Giwi Margwelaschwili (D/Georgien) und Rita Dahl (Finnland)

11.10. three Finnish poets in Schloss Wiepersdorf and later on other venues in other cities (e.g. Finland´s Institut in Berlin)

Monday, June 08, 2009

Kuukaudet linnassa







Toukokuinen lauantai noin 80 kilometriä etelään Berliinistä. Juna on pysähtynyt, ja vedän ulos suurta matkalaukkuani ja tietokoneelle varattua pienempää laukkua. Asemarakennus näyttää autiolta, ja ovet ovat visusti kiinni. Olen saapunut Jüterbogin kaupunkiin, jonka ympäristöön berliiniläiset tulevat lähinnä viettämään urheilullisia viikonloppuja pyöräillen tai kävellen. Minun tarkoitukseni on kuitenkin toinen. Olen tullut tänne lukemaan, kirjoittamaan, matkustamaan, kokemaan ja nauttimaan luonnosta Suomen Kulttuurirahaston myöntämän viiden kuukauden oleskelustipendin turvin.

Taksikuski Machel ilmaantuu täsmällisesti paikalle ja lähdemme ajamaan kohti päämääräämme, Wiepersdorfin linnaa, ohi pienten, idyllisten kylien ja lukemattomien peltojen. Tähkät huojuvat tuulessa silmänkantamattomiin. Autotiet ovat kapeita, ja niitä reunustavat suuret lehmukset. Matkan varrella paljastuu, että ainakin Brandenburgissa uskotaan tuulivoimaan. Muhkeankokoiset propellit pyörivät niittyjen keskellä. Osa kylien rakennuksista näyttää tyhjiltä ja autioituneilta. Nuoriso on muuttanut joukolla pois maaseudulta kaupunkeihin etsimään leveämpää leipää ja maataloutta fyysisesti kevyempiä elinkeinoja.

Linna ei ole aivan niin ylenpalttinen kuin odotin, vaan se muistuttaa olemukseltaan pikemminkin suurta kartanorakennusta. Tornit puuttuvat, mutta muuten ympäristö on idyllinen, kuin antiikin taiteen ja luonnon ympäröimä kehto. Tapaan heti berliiniläiskirjailija Kerstin Kempkerin, jonka kanssa teen tavarani huoneeseen jätettyäni pienen kävelylenkin linnan ympäristössä. Parinsadan metrin päässä sijaitsee kuvataiteilijoiden ateljeille tarkoitettu suuri valkoinen rakennus. Valokuvaaja Nicole Ahland on ainoa paikalla oleva kuvataiteilija, ja hän esittelee pientä ateljeetaan, jonka seinille on ripustettu kuvia hänen nykyisestä projektistaan, erilaisista portaikoista ja tiloista. Jatkan yksin lenkkiäni linnan takana sijaitsevaan metsään, jossa on ristiin rastiin polkuja. Niitä pitkin pääsee lähistöllä sijaitseviin kyliin.

Myöhemmin tapaan linnan muut asukkaat: unkarilaissyntyisen säveltäjä Peter Köszeghyn vierailulla olevine vaimoineen ja lapsineen, frankfurtilaisen runoilija Marcus Roloffin, berliiniläisen kirjailija Katrin Schmidtin, stuttgartilaisen Sudabeh Mohafezin, berliiniläisen kuvataiteilija Martin G. Schmidtin ja toisen suomalaisen stipendiaatin, taidehistorioitsija Sanna Ojanteen, sekä ”linnanrouva” Frau Frechenin ja hänen 18-vuotiaan poikansa Romanin. Afganilaissyntyinen Massum Faryar on ilmeisesti käymässä taas toisessa residenssissä Hampurissa rouvan varoituksista huolimatta.

Linnan elämää piristivät välillä stipendiaattien ystävät tai hetkeksi palaavat entiset linnan-kävijät. Berliiniläinen historioitsija Annett Gröschner piipahtaa haastattelemassa kylän naisia valmisteilla olevaan kirjaansa ja Sudabehin ystävä käväisee myös talossa ystäväänsä tapaamassa. Pienetkin piipahdukset toivat hiukan lisää elämää internaattiin, jossa samat ihmiset ovat kuukaudesta toiseen tekemisissä toistensa kanssa. On mukavaa tavata oman taiteen alan lisäksi muiden taiteenalojen edustajia, mutta joskus sosiaalinen kanssakäyminen alkaa rasittaa. Lisäksi täällä käyneet suomalaiset eivät ole yleensä osanneet saksaa, tai heidän kielitaitonsa vaatisi lisää harjoitusta, omanikin.

Kolmen keittäjän koekeittiö loihtii meille herkkuja munakoisosta, parsasta ja tuiki tuntemattomista vihanneksista, ja lihansyöjiä hemmotellaan pihveillä ja kastikkeilla. Olo on askeettisen taiteilija-asuntolan huoneesta huolimatta kuin linnanrouvalla, ja sellainen on niin harvinaista, että siitä pitää nauttia täysin rinnoin. Lyhyet parin päivän Berliinin-reissut keskeyttävät oleskelun. Piipahdukset suurkaupungin museoissa, linnoissa, kaupoissa ja laulutunnilla ovat välttämätöntä ohjelmanvaihdosta päälle. Täysihoitoa on luvassa seuraavan viiden kuukauden ajan. Vain koekeittiön vieraat vaihtuvat. Minulle sattuu hiukan huono tuuri, koska ehdin nauttia kirjailijoiden seurasta vain kuukauden, parin ajan. Minun ”kaudellani” Wiepersdorfin valtaavat kuvataiteilijat ja säveltäjät. Stipendiaatteja on Suomen ja Saksan lisäksi Itävallasta ja Tanskasta.

Lähiympäristön kylät ovat oma elämyksensä. Herbersdorfissa törmään epäilevään ja sulkeutuneeseen ilmapiiriin, kun paikallinen mies kieltää kuvaamasta talonsa ikkunaa koristavaa norsua. Muissa kylissä vastaavaa vihamielisyyttä ei ilmaista ainakaan ääneen. Nämä ovat kuin villin lännen elokuvien autioita kyliä, joissa ei risahda risukaan eikä eläviä ihmisiä liiku mailla eikä halmeilla. Meinsdorf, Nonnendorf, Reindorf, Welsickendorf – kyliä on äärettömästi.

Maatalous on ollut alueen pääelinkeino, ja on ilmeisesti sitä vieläkin, sikäli kun jäljelle jääneitä asukkaita on jäljellä kussakin kylässä. Hylättyjä tuotanto- ja asuinrakennuksia löytyy kaikkialta. Rikotut ikkunat ja seiniin muistoiksi jätetyt kirjoitukset kertovat vielä siitä, että näissä kylissä on ainakin joskus asunut joku. Meinsdorfissa on myös juutalaisten hautausmaa. Muutama nukkehahmoinen sotilas talojen pihoilla muistuttaa menneisyydestä ja siitä, että tämän maan historiaa varjostaa suuri tragedia.

Sunday, June 07, 2009

Ne tekevät sen itse

Haavikon erinomainen ”Ne tekevät sen itse”-lause osoittautui jälleen todeksi, kun sekä Sanoma-WSOY:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen että Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen levittivät lehdissään absurdeja Sanoma Newsin tekijänoikeuskaappauskaavailuja koskevia lausuntojaan. Kun Kansainvälinen Lehdistöinstituutti IPI myönsi toukokuun 2009 alussa Novaja Gazetan päätoimittajalle Dmitri Muratoville sananvapauspalkinnon, Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla julkaistiin laaja juttu aiheesta ja Virkkusen sananvapausaiheinen juttu. Virkkunen puolusti vapautta kirjoittaa ja ajatella demokraattisen yhteiskunnan elinehtona.

Miten kaunolause suhteutuu Sanoma Newsin ryöstöyritykseen? Muratov puolestaan kommentoi Venäjän valtiojohdon mielellään esittelevän Novaja Gazetaa maan ainoana vapaan tiedonvälityksen toteutuspaikkana, mutta samaan aikaan lakkauttavan lehden aluetoimituksia, seuraavan ja salakuuntelevan toimittajia ja nostavan lehteä vastaan 40 oikeusjuttua vuosittain.

Suomen Journalistiliitto ja lähes kolmekymmentä muuta luovien alojen tekijäjärjestöä vastusti Sanoma Newsin aikeita noin 300 henkilöä paikalle houkutelleessa mielenosoituksessa, kuitenkin tuloksetta. Suomen Journalistiliiton freelancer-jäsenet päättivät viedä asian markkinaoikeuteen. Sanoma News ei saa soveltaa oikeusprosessin aikana ”kohtuuttomia ehtoja” kahden miljoonan euron uhkasakon uhalla. Markkinaoikeus tekee päätöksensä keskimäärin 14,1 kuukaudessa ja tuona aikana freelancereita on kehotettu jatkamaan työntekoa vanhoilla ehdoilla.

Thursday, June 04, 2009

Metallinen purukalusto

Metallinen purukalusto

"Mistä Korholan ilmastokannat kumpuavat”, kysyy toimittaja Rita Dahl Voiman verkkolehdessä Fifissä. ”Ja mistä tuli salaperäinen kampanjarahoitus viime eurovaaleissa?”

”Ilmastopolitiikan rautarouva” Korhola on ajautunut ilmiriitaan vihreiden kanssa.

Eurovaalit lähestyvät ja niinpä euroedustaja Satu Hassi selvitti tekstitiedostoon jääneistä tallennustiedoista, että Euroopan rauta- ja terästeollisuuden lobbarietujärjestö Eurofer oli alun perin Korholan ja saksalaisen Karl-Heinz Florenzin lokakuussa Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa esitellyn päästöoikeuksia koskevan tekstin takana. Allekirjoittaja oli Bernhard Kohl, Eurofer.

Korhola väitti tarkistuttaneensa vain pienen yksityiskohdan Euroferin toimistossa, mutta kärähti, kun Karl-Heinz Florenz myönsi avoimesti tekstin olevan peräisin Euroferilta.

”Korhola on aikoinaan ilmaissut huolensa politiikan ja totuuden välisestä suhteesta Anneli Jäätteenmäen Irak-muistion yhteydessä. Hänen mielestään valehtelevan poliitikon pitäisi erota”, Dahl kirjoittaa, ja jättää ilmaan kysymyksen, pitäisikö Korholan olla sanojensa mittainen.

Vihreä lanka on vihjaillut puolitoista vuotta sitten, että avoimesti ydinvoimaa tulevaisuuden energiatuotannon muotona kannattava Korhola olisi saanut suuriakin summia rahoitusta ydinvoimayhtiöiltä.

Korhola, jonka seminaareihin osallistuu useiden teollisuudenalojen yrityksiä, totesi, ettei hän voi poissulkea tätä mahdollisuutta. Puolitoista vuotta myöhemmin Korhola paljastaa blogissaan saaneensa kokonaiset 500 euroa Pohjolan Voimalta. Eletään maaliskuuta 2009.

Korholan vaalirahoituksessa on kuitenkin edelleen mystisen Pro Societas Europae -yhdistyksen mentävä aukko. Vuonna 2004 hän on saanut yhdistykseltä 32 452 euroa rahaa. Korhola ilmoitti, etteivät tukea antaneet yritykset halunneet nimeään julki.


Rita Dahlin artikkeli Metalliteollisuuden purukalusto tutkii Eija-Riitta Korholan teollisuuskytköksiä & ilmastokantoja. Lue Fifistä

julkaistu Voima 5/2009:ssä

Wednesday, June 03, 2009

Bettinan paratiisi

Mahtavien lehmusten takana on valkoinen kartano, tarkemmin linna, joka on palvellut monenlaisia kulttuurivieraita. Preussilainen upseeri, majuri Göttfried Emmanuel von Einsiedel (1690-1745) hankki 1734 Bärwalde-nimisen alueen, johon sisältyi myös Wiepersdorf. Alkuperäiseen rakennukseen on lisätty kaksi lisärakennusta oikealle ja vasemmalle puolelle. Rakennus tiluksineen myytiin vuonna 1780 preussilaiselle Joachim Erdmann von Achimille, ja samaan aikaan päärakennukseen rakennettiin kaksi tornia. Vuosina 1888-1889 linnan yhteyteen suunniteltiin ja rakennettiin Orangerie, jossa tarjoillaan edelleen kahvia ja kakkua ja pidetään konsertteja viikonloppuisin.

Wiepersdorfin emäntä Bettina Brentano syntyi vuonna 1785 italialaiseen kauppiasperheeseen. Hän opiskeli laulua, pianonsoittoa ja säveltämistä ja oli kirjeenvaihdossa ihailemansa Goethen kanssa. Kolmetoista kirjettä on koottu Goethes Briefwächseln mit einem Kinde –kirjaan. Bettina kävi koulua nunnaluostarissa, jossa hän oli kitaransoiton, maalaustaiteen ja kuorolaulun ympäröimä.

Runoilija Clemens Brentano oli Bettina Brentanon (1785 - 1859) veli. Veljen ystävästä, kuuluisasta romanttisesta runoilijasta Achim von Arnimista tuli hänen aviomiehensä. Hän tapasi tämän opiskellessa oikeustiedettä Göttingenissä 1798-1801. Achim ja Clemens Brentano julkaisivat yhdessä Des Knaben Wunderhorn –kansanlaulukokoelman.

Bettina kirjoitti tiettävästi ainakin kaksi kirjettä myös suuresti ihailemalleen Beethovenille, ja häntä on epäilty säveltäjän kuolemattomaksi rakastetuksi. Milan Kundera käsitteli Immortality-kirjassaan Bettina von Achimin ja Goethen kirjeenvaihtoa ja tulkitsi Bettinan pyrkineen ikuisiksi ajoiksi historian haviseville lehdille olemalla kirjeenvaihdossa runoilijasuuruuden kanssa. Hän julkaisi kuitenkin useita muitakin kirjoja, näiden joukossa muun muassa Dies Buch gehört dem Königin (1843).

Bettina ja Achim von Arnim pitivät Wiepersdorfin linnassa kulttuurisalonkeja, jonne kokoontuivat aikakauden kulttuurin keskeiset nimet. Bettina Brentano oli kirjailija, kustantaja, laulaja, kuvataiteilija, laulaja, ja poliittinen aktivisti, joka kannatti sosialismia ja puolusti sorrettua juutalaisten yhteisöä. Tarina kertoo, että Bettina ei viihtynyt Wiepersdorfissa, jossa ei ollut tarpeeksi sosiaalista elämää ja hän asui Berliinissä, jossa piti omia salonkejaan, jotka olivat saksalaisten romantikkojen suosiossa. Avioliitto ei voinut olla kuitenkaan täysin onneton, koska Bettinalla ja runoilija Achim von Arnimilla oli peräti seitsemän lasta.

Linnan puiston suunnitteli Bettinan ja Achimin lapsenlapsi Achim von Arnim-Bärwalde. Hän teki talon pohjoisosaan sen laajimman huoneen, studion, jonka katon hän koristeli runsailla ornamenttikuvioilla. Myöhemmin hän lisäsi puistoa vastapäätä terassin. Puisto koristeltu patsailla, joiden aiheet ovat kreikkalaisesta ja roomalaisesta mytologiasta, ja valtavilla uurnilla, joita Achim toi matkoiltaan Italiasta. Studiota vastapäätä ovat pienet groteskit kääpiöt, joiden alkuperä on tähän päivään asti säilynyt tuntemattomana. Pieni linnan päärakennuksen edustalla sijaitseva kirkko näki päivänvalon vuosina 1894-1895. Kirkon vieressä sijaitsevaan perhehautaan on haudattu Bettinan ja Achimin lisäksi heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan.