Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Friday, May 29, 2009

Wednesday, May 27, 2009

Tekijän kuolema

Tekijän kuolema

Luovan työn tekijöiltä halutaan viedä heidän luova kykynsä, taitonsa luoda teoksia. Tähän tähtää sekä valmistelussa oleva uusi tekijänoikeuslaki että suurten mediamogulien avustajiaan koskevat toimet.

Uusi tekijänoikeuslaki siirtäisi taloudelliset oikeudet työnantajalle elleivät työntekijä ja työnantaja muuta sovi. Laki koskisi kaikkia luovan alan työntekijöitä toimittajista kirjailijoihin, muusikoihin, elokuvaohjaajiin ja visuaalisen alan ammattilaisiin, jotka ovat vakituisessa työsuhteessa.

Uuden tekijänlain tullessa voimaan muusikon, kirjailijan tai elokuvaohjaajan hengentuotokset olisivat heidät omistavan levy-yhtiön, kustantamon tai tuotantoyhtiön omaisuutta. Heillä säilyisi ainoastaan moraalinen oikeus ”teokseensa”. Luovan työn tekijöistä tulisi karjaa siinä missä muunkin suorittavan työn tekijöistä.

Muusikko, joka on levyttänyt levyllisen musiikkia levy-yhtiölle, saisi levytysstudiosta ulos astuessaan samalla heittää hyvästit tulkinnoilleen. Elokuvaohjaaja menettäisi kelansa tuotantoyhtiölle. Näyttelijän mahdollisuutta tehdä töitä eri teattereille rajoitetaan. Hallinto ja liiketoimijat pusertavat pientä tekijää ammottavassa kourassaan yhä tiukemmin.

Viihdesivusto Pirate Bayn ruotsalaiset ylläpitäjät tuomittiin kolmen miljoonan euron sakkoihin avunannosta tekijänoikeudella suojatun materiaalin laittomaan kopiointiin. Kuka tahansa voi ladata Pirate Bayn Internetsivulle muun muassa musiikkikappaleita, pelejä ja elokuvia ja vastaavasti kuka tahansa voi ”imuroida” haluamaansa viihdemateriaalia koneelleen. Tavara vaihtaa omistajaa ilman tekijän lupia tai rahallisia korvauksia. Kaikki on näppärää ja vaivatonta – mutta loukkaa tekijöiden oikeuksia.

Tuomion voi nähdä ennakkotapauksena, jossa tuomioistuin asettuu tekijänoikeuden jakamattomuuden kannalle. Silti kansainvälinen tekijänoikeuslainsäädäntö, jota Suomenkin tuleva lakiesitys noudattaa, toimii täysin päinvastaisesti sysäten syrjään tekijän oikeudet ja luovuttaen ne täydellisesti työnantajalle. Puhumattakaan EU-lainsäädännöstä, jota Suomen tulevan lakiesityksen on määrä noudattaa.

Eikö Pirate Bay-tuomion pitäisi ohjata lakivalmistelijoita pikemminkin tekijänoikeuksien loukkaamattomuuden huomioivaan suuntaan?

Wallin on antanut lakiesitystä valmistelevalle työryhmälle aikaa lokakuuhun asti. Siihen mennessä luovien alojen ammattiliittojen pitäisi järjestäytyä yhteiseksi rintamaksi vastustamaan lakiesitystä, joka veisi eri alojen taiteilijoilta sen ainoan todellisen oikeuden, joka heillä on: oikeuden omaan teokseensa. Esitys ei koske freelancereita, jotka voivat edelleen jatkaa itsensä kauppaamista ympäriinsä omalla vastuullaan, mutta toki vapaina.

Freelancer-toimittajia panevat ahtaalle suuret mediamogulit, kuten Sanoma News, joka lähetti avustajilleen hyväksyttäväksi puolentoista viikon varoitusajalla sopimuksen, jossa tekijä luovuttaisi Yhtiölle oikeudet teoksensa ikuiseen muunteluun ja muutteluun. Sopimus on esimakua kehityksestä, jossa tekijyys tapetaan laajamittaisesti rakenteellisesti sekä lainsäädännön että suuryritysten yhdessä hyväksymin toimin riistämällä tekijältä taloudelliset oikeudet. Tekijä ei tekisi enää teosta, vaan bulkiksi otollisia ”hyödykkeitä”. Uudet lait ja sopimukset mitätöisivät luovan työn osuuden luomisessa. Hallinnon osalta päätös olisi linjassa opetusministeriön kulttuurivientituen kanssa. Sekin suosii suurta, kaupallista ja kriittisiin massoihin vetoavia ”taide-elämyksiä”. Kaupallisia ”kärkihankkeita”.

Jo uusstrukturalistien esittämä unelma ”tekijän kuolemasta” alkaisi olla totisinta totta, ei vain utopiaa. Tosin lukijan vastuu ei lisääntyisi, kuten kirjallisuustieteilijä Roland Barthesin kauniin viattomassa visiossa. Lukijastakin tulisi vain tusinatuote, ei mikään ainutlaatuinen ”genius”. Häneltä vaadittaisiin vain minimilukukykyä, aivan kuten tekijältä. Globaalissa maailmassa kulutetaan globaaleja, nopeasti nautittavia tekstejä. Minkään ei tarvitse kestää liian kauan, ei edes taidolla ja ajatuksella laaditun tekstin jättämän jälkimaun.

Rita Dahl kirjailija, vapaa toimittaja

julkaistu Teatteri-lehden 4/2009-numeron yhteydessä

Minna Sirnö kritisoi tekijänoikeusvalmistelua
Teatteri- ja Mediatyöntekijöiden edellinen puheenjohtaja, kansanedustaja Minna Sirnö on myös arvostellut tiukasti tekijänoikeuslainsäädäntöä. Sirnö suuntasi TeMen vuosikokouksessa kirpeät sanansa ministeritasolle, joka pyrkii riistämään taitelijoilta päätös- ja korvausoikeuden omaan henkiseen pääomaansa ja siirtämällä vallan ja vastuun yhä kauemmas kulttuurin sisällön asiantuntijoista.

”Kulttuurin perusedellytystä, julkista rahaa, säädellään yhä useammin kamreerimaisesti tulos–ulos-periaatteella valtiovarainministeriössä”, totesi postiaan lopetteleva puheenjohtaja vuosikokouksessa.

Työ- ja elinkeinoministeriötä Minna Sirnö kritisoi taiteellisen työn arvostamisesta vain voittoa tuottavana. Hän muistutti puheessaan että kulttuuri ja taide elävät murroskautta, jossa tarvitaan ”taiteen leijonia” taisteluun tekijänoikeuksien säilyttämiseksi tekijänoikeuksina sekä esimerkiksi verotuksen ja sosiaaliturvan kehittämiseksi taiteellisten alojen kehityssuunnan mukaan: silpputyön arkeen soveltuviksi.

Friday, May 22, 2009

Kuvanluojat uunista ulos

Kuulin juuri, että Kuvanluojat-artikkelikokoelma on tullut painosta. Kustantaja Kesuura, ISBN löytyy aiemmasta viestistä. Nyt kirjakauppaan kipin kapin kirjaa pyytämään, se ei ole automaattisesti valikoimissa. Kirjassa käsiteltäviä kuvataiteilijoita: Enckell, Särestöniemi, Palsa, Vilho Mäki, Ahti Lavonen, Olli Lyytikäinen, Lammi. Runoilijoita: mm. Timo Hännikäinen, Tuomas Timonen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Katariina Vuorinen, Aki Salmela, Juhana Vähänen. Ulkomaisia kirjailijoita: Sjón, Amos Oz, Orhan Pamuk, Maria Tapaninen jne. Arvostelukappaleita voi kysyä kustantajalta: kesuura@hotmail.com. Hän iloitsee myös tiedosta, missä ja milloin arvostelu ilmestyy.

Thursday, May 21, 2009

Venäjästä ja meskaliinista

Merkityksen lähteillä

Aldous Huxley
Tajunnan ovet
Like 2009, 173 ss.

Tajunnan ovet –esseessä Huxley tarkastelee meskaliinin vaikutuksia ihmismielelle tutkijan valvonnassa. Huumeen avulla pääsee hänen kokemuksensa mukaan vapaaseen yleismieleen, voi paeta käsitteitä korostavasta arkitajunnasta, mitätöidä ajan ja paikan merkityksen, nostaa muulloin toissijaisena pidetyt ensisijaisiksi. Meskaliini saa käyttäjän miettimään asioiden merkityksiä. Koska ihmiskunnan pyrkimys päästä ajoittain eroon arkitajunnasta säilyy, Huxley ehdottaa vaarattoman kemiallisen huumeen kehittämistä. Hän vertaa meskaliinin sisäistä todellisuutta aktivoivaa, mietiskelyyn patistavaa vaikutusta taiteilijoiden luontaiseen kykyyn ilmaista sisäisiä näkyjään. Taivas ja helvetti –tekstissä tutkitaan tapoja saapua mielen Antipodeille, meskaliinin lisäksi hypnoosia. Esineiden olemus alkaa hahmottua väreissä, joiden kokeminen voimistuu.



Järjellinen Venäjä

Arto Luukkanen
Muutosten Venäjä – Venäjän historia 862-2009
Edita, 2009, 517 ss.

Venäjä-tutkija Luukkasen massiivinen kokonaisesitys Venäjän vaiheet selkeästi mongolivallan ajoista uusimpaan aikaan. Luukkanen vastustaa spekulatiivista Venäjä-kirjallisuutta, jonka mukaan Venäjää ei voi ymmärtää järjellä, vaan siihen on vain uskottava. Niinpä hän määrittelee käsitteet, kaihtaa subjektiivisuutta ja kannattaa historiasta lähtöisin olevaa kulttuurintutkimusta. Luukkasen kirja ei kirjoita historiaa uusiksi, mutta esittelee aihetta kattavasti ja yksityiskohtaisen pikkutarkasti myös suomalaisen, ulkomaisen ja venäläisen tiedepolitiikan näkökulmasta. Teoksesta voi kätevästi tarkistaa vaikka sen, miten mongolit katosivat Venäjältä tai mistä dekabristikapinassa oli kysymys. Yhteistä Luukkasen objektiivisen ja subjektiivisemman Venäjä-kirjallisuuden välillä on näkemys siitä, että nyky-Venäjä on palannut jälleen muinaiseen klaanien aikaan. Sekurokraattinen Venäjä ei eroa Kiovan Venäjästä: suhteet ratkaisevat sielläkin.

julkaistu Ydin 2/2009:ssä

Saturday, May 16, 2009

Alguños versos desde Bogotá, Colombia

Un poema desde Bogotá, de Rúben Dário Florez Arcila:

Ausente está el día.
Está ausente la mano.
Las palabras de la voz son lejanas como un naufragio en el Caribe.
Y la mano que naufraga en sus palabras, no intenta decir adios,
Todo es lejano, la mano, el buque hundido, también la voz y el rostro.
Pero las palabras como un fantasma del naufragio llegan hasta mí con una presencia de lejanías y distancias.
En algun momento la palabra de lejos es una imagen para salvarnos del naufragio.

Stora, Enso, Amazonas ja paikallisyhteisöt

Lyhyesti Stora Enson kytköksistä brasilialaisiin sellu- ja paperitehtaisiin:

Yhtiö osti vuonna 1997 brasilialaisen metsäyhtiö Veracruz Florestalin, jonka toinen omistaja on ollut vuodesta 2000 50 %:n osuudella norjalainen Aracruz. Aracruz kuuluu konsortiolle, jossa ovat Voith, Andritz, ABB ja Moura Schnark. Yritys sai nimekseen Veracel. Se on paperintuotantoyhtiö, joka omistaa 164 600 hehtaaria maata kymmenen kunnan alueella Etelä-Bahiassa. Näistä eukalyptusviljelmiä on 78 100 hehtaaria eli 47,5 %. 48 % Veracelin omistamista alueista on omistettu huonontuneen Atlantin sademetsän elpymiseen ja suojeluun, johon Brasilian laki maassa toimivat monikansalliset selluyhtiöt velvoittaa. Yhtiö tuottaa yhteensä 900 tonnia selluloosaa vuodessa. Puolet tästä käyttää Aracruz ja Stora Enso toisen puolikkaan.


Tuhoutuva Amazonas

Sellu- ja paperiyhtiöt ovat edesauttaneet maahankinnoillaan Amazonasin sademetsän tuhoutumista huomattavalla vauhdilla. Bahiaan 1970 - 1985 välisenä aikana tulleet sellu- ja paperiyhtiöt, kuten Veracruz, Suzano Bahia Sul, Aracruz, CAF Santa Barbara Ltd. tuhosivat 70 prosenttia alueen alkuperäisistä Atlantin sademetsistä. Ympäristöministeriön vuonna 2006 julkistaman tutkimuksen mukaan Etelä-Bahiassa on jäljellä enää vain 4 prosenttia Atlantin sademetsästä.

Toukokuussa 1993 tapahtui merkittävin ympäristörikos Veracelin historiassa. Tuolloin ympäristöjärjestöt Greenpeace, SOS Mata Atlântica, CDDH-Teixeira de Freitas ja CEPEDES paljastivat Veracelin laittomat Atlantin sademetsän hakkuut, jotka johtivat yhtiölle asetettuihin kauppasulkuihin touko- ja lokakuussa 1993. Yhtiö sai vasta vuonna 2008 tuomion suorittamastaan Atlantin sademetsän hakkuusta. Lisäksi valtavat alueet takavarikoitiin. Veracel on saanut vuosien varrella tuomioita myös käyttämistään kasvimyrkyistä.


Maattomien ja pienviljelijöiden protestit

Maattomien ja pienviljelijöiden viime vuosina eukalyptusviljelmille tekemät hyökkäykset ovat olleet tuhoisampia. Syyskuussa 2004 MST:hen kuuluvaa 3000 perhettä (12 000 ihmistä) tunkeutui Veracelin tilalle ja tuhosi 25 hehtaaria eukalyptusviljelmiä ja istuttivat maniokkia, maissia ja papua. Bahian hallitus solmi INCRAn kanssa sopimuksen, jonka jälkeen viljelijät poistuivat valtaamaltaan tilalta leirintäalueelle Porto Segurosta Eunápolikseen vievällä tiellä.

120 MST:hen ja Fetagiin kuuluvaa perhettä tunkeutui Folha de São Paulo –lehden mukaan Veracelin tilalle Eunápolikseen. Ensimmäiset saapuivat 150:n hehtaarin suuruiselle Boa Vista –tilalle 29.12.2005. Damião da Silvan mukaan tilalle tunkeutumisen syynä oli myös se, että ympäristösihteeristö katsoi yhtiön toimia läpi sormien. Veracelin mielestä mitään ongelmia ei ollut ja yhtiö aikoi haastaa tunkeutujat oikeuteen.

Vuonna 2006 1500 Via Campesinan naisviljelijää valtasi Aracruzille, Stora Ensolle ja Votorantim Celulose e Paperille kuuluvan puutaimiston lähellä Porto Alegrea tuhoten kasvihuoneita ja viiden miljoonan edestä taimia. Aracruz väitti vahinkojen arvon nousevan 20 US $:iin. Via Campesina kuvasi hyökkäystä ”protestiksi, huudoksi jotta yhteiskunta ymmärtäisi jotakin mitä se ei näe, mutta joka tuhoaa jokemme ja eläimemme, luonnon moninaisuuden ja jopa meidän elämämme.” Via Campesinan ja MST:n jäsenet tuhosivat Barra do Ribeiron metsäpuutarhassa miljoona eukalyptustaimea.
Heinäkuussa 2006 500 quilomboa hyökkäsi eukalyptusviljelmien peittämälle hautausmaalle, jonne heidän esi-isänsä oli haudattu todeten Aracruzin voivan viedä maasta eukalyptusta, mutta ihmisten tarvitsevan takaisin työnsä ja elämänsä. Quilombojen mielestä Aracruzin velvollisuus oli ratkaista paikallisyhteisölle aiheutuvat ongelmat ennen viennin aloittamista.

Kansalaiset, maanviljelijät ja kirkot perustivat selluteollisuuden ja eukalyptusviljelmien aiheuttamien riitojen vuoksi 1999 lähes sadan ympäristö- ja kansalaisjärjestön Alerta contra o Deserto Verde –verkoston, joka lähestyi v. 2003 Lula da Silvaa kirjeellä, jossa täsmennettiin, kuinka selluteollisuus oli vaikuttanut neljän vuosikymmenen aikana maatalousyhteisön poismuuttoon ja ympäristön saastumiseen.

Via Campesinasin naisia edustava Luciana Passinato kertoo Rompendo o Silêncio –videolla järjestön halunneen naistenpäivän iskullaan maaliskuussa 2006 kiinnittävän huomion muun muassa siihen, että Brasilian valtio tukee suurilla summilla erilaisten monokulttuurien edistämistä sen sijaan, että investoisi työllistävämpään perheviljelyyn. Video havainnollistaa alkuperäisyhteisöjen katoamista alueella: Espírito Santon São Mateuksessa ja Conceição de Barrassa oli 1970-luvulla Aracruzin saapuessa alueelle 12 000 quilomboperhettä 256 hehtaarin alueella. Nykyään heitä on vain 1300 32 hehtaarin alueella. Maaliskuussa 2006 2000 Via Campesinan ja MST:n jäsentä hyökkäsi Aracruzin metsäpuutarhaan Barra do Ribeirossa tuhoten miljoona eukalyptustaimea.

Maaliskuun valtauksen lisäksi sadat ihmiset vastustivat Veracelin eukalyptusviljelmiä 1.5.2006 Etelä-Bahian Santa Luziassa, Ilhéuksen vieressä järjestetyssä mielenilmauksessa. Mielenilmauksen järjestämiseen osallistui myös useita kansalaisjärjestöjä, näiden joukossa FASE Bahia. Mielenosoittajat allekirjoittivat asiakirjan, jossa todettiin eukalyptusviljelmien luovan vain yhden työpaikan 185 hehtaaria kohden. Lisäksi viljelmillä monia muita sosioekonomisia ja ympäristöön liittyviä haittavaikutuksia.

Ympäristöjärjestö Associação Terra Laranjeiras yhdessä usean kymmenen muun järjestön kanssa vastusti 31.8.2006 julkaistussa kannanotossaan Veracel Celulosen levittäytymistä yhä etelämmäksi uusille maahankinnoille Bahian osavaltiossa. Siten yhtiö jättää huomioimatta laajenemisen sosiaaliset vaikutukset: Etelä-Bahiassa oli ajettu jo 12 000 perhettä leiriytymään laita-alueille. Myös Monte Pascoalissa asuvat pataxó-alkuperäiskansan edustajat ilmaisivat huolensa yhtiön laajenemisesta alueelle aiheuttaen ympäristötuhoja ja yhteisön hajaantumisen.

Maan ystävien tiedotteessa muistutetaan maaliskuussa 2008 tapahtuneesta Brasilian Maattomien liikkeen naisten Stora Enson puuplantaaseilla Rio Grande do Sulissa järjestämästä mielenosoituksesta, jossa yli kuusikymmentä naista loukkaantui sotilaspoliisien lyönneistä ja kumiluodeista.


Yritys kieltää MST


MST julkaisi kesäkuussa 2007 asiakirjan, joka paljasti, kuinka Rio Grande do Sulin osavaltion julkisten asioiden ministeriö aikoi hajottaa MST:n. 3.12.2007 ministeriön järjestämässä tapaamisessa osavaltion ministeriö päätti tehdä laittomaksi maattomien maatyöläisten mobilisaation, myös marssit ja kävelyt, ja siirtokuntakouluissa käymisen, ylipäänsä kaikenlaisen toiminnan, väittämällä MST:n ja La Via Campesinan muuttuneen sosiaalisia päämääriä ajavista liikkeistä luonteeltaan rikollisiksi. MST:n mukaan päätöstä oli jo toteutettu käytännössä: kahden asutusalueen asukkaat oli häädetty ja Nueva Santa Ritan asutusalue piiritettiin ja asukkaita estettiin poistumasta alueelta. MST väittää myös, että ministeriö hyväksyi samalla myös sotilaspoliisin väkivallan käytön mitä tahansa sosiaalisia liikkeitä kohtaan.

Asianajaja Leandro Scalabrini teki syytteen MST:n puolesta. Syytteen mukaan julkisten asioiden ministeriön päätös on YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen artikla 22:n, 1 pykälän vastainen. Se rikkoo myös osavaltion perustuslain 5:n artiklan 17:ä pykälää, jossa todetaan: ”järjestäytymisenvapaus laillisten päämäärien vuoksi on täydellistä, luonteeltaan paramilitaarinen järjestäytyminen on kiellettyä”. Lisäksi ministeriön raportti on MST:n mukaan ristiriidassa liittovaltion poliisin 2007 tammikuussa ja elokuussa tekemien tutkimusten mukaan, joiden mukaan ”valtionvastaista toimintaa ei esiinny” kansalaisjärjestöissä.


Työntekijöiden turvallisuus vaarassa?

José Koopmans toteaa, että ainakin 84:lle työntekijälle on aiheutunut torjunta-aineista vakavia sairauksia: näiden joukossa muun muassa immuunikato, sokeus, sydänkohtauksia. Eukalyptukset ovat katkoneet jalkoja, tuhonneet selkiä, haavoittaneet silmiä. Työoikeus ei ole kuitenkaan tuominnut yritystä korvauksiin. Kahdeksan on käynyt kertomassa ongelmistaan Comissão dos Direitos Humanosille, tuloksetta. São Mateuksen Sindicato dos Trabalhadores Ruraisin (STR) mukaan Aracruzia vastaan oli käynnissä 1079 alihankkijoiden nostamaa oikeusjuttua ja lisäksi 200 työntekijää kärsi bensiinin aiheuttamasta myrkytyksestä tai runtelusta. 17 vuotta yrityksessä työskennellyt Jair Lima näki kollegoiden kuolevan torjunta-aineisiin tai muihin agrokemikaaleihin, mutta puhua ei voinut, koska olisi saanut potkut tai siirron. Lima edustaa nyt runneltuja työntekijöitä, hänen kotiaan on tulitettu konekiväärillä ja hän on joutunut pyytämään suojelua liittovaltion poliisilta. Hän asuu erossa perheestään ja uskoo voivansa kuolla minä hetkenä hyvänsä.

Sellutehtaat aiheuttavat myös mm. hengitysvaikeuksia ympäristössä asuville. Kloori myrkyttää veden. Jokaista sellutonnia kohtaan syntyy 0,3 kiloa kloroformia, joka lisää riskiä sairastua syöpään ja hepatiittiin. Sellutehtaassa työskentelevien sairastumisriski kohoaa kloroformin vuoksi 400 %:iin. Norjassa kiellettiin kloorinvalkaisu 1999 mennessä, mutta Brasilian sellutehtaissa sitä hyödynnetään yhä.

Myrkyllisten agrokemikaalien käytön lisäksi puutteellinen työturvallisuus on aiheuttanut onnettomuuksia. Aracruzin tehtailla sattui 4.11.2004 onnettomuus, jossa loukkaantui kolme työntekijää, yksi heistä vakavasti. Tecvixin mekaanikko Celson Alexandre Ribeiron vartalosta 70 % paloi, koneenkäyttäjät Gilson Rodriquez da Cruz ja Marcelo Barbosa Domingos loukkaantuivat lievästi 120-asteisen mustalipeän sytyttyä tuleen.

Veracelin tehtailla sattui vakava onnettomuus 28.7.2005, kun laboratorioteknikko Gilene Pinheiro da Silva Mendes oli keräämässä näytettä kuivausalueelta. Hän joutui pakkojen kuljetuslaitteen pöydälle, missä hänen lonkkansa joutui puristuksiin.

Veracelin teknikko Ivan Barbosa kertoo MOT-ohjelmassa, että kahden vuoden aikana on tapahtunut kolme onnettomuutta, joista viimevuotinen oli voimakas boileriräjähdys. Toisessa mustalipeän kanssa sattuneessa onnettomuudessa 8000 kg:n kansi lensi 300 metrin päähän ja olisi voinut aiheuttaa hengenvaaran.

Alihankkijoiden asema on vielä huonompi, eikä heillä ole samoja oikeuksia kuin vakituisilla työntekijöillä. Veracelin alihankkijat menivätkin lakkoon 4.11.2004 usean päivän ajaksi vaatien parempia työolosuhteita, turvallisuutta ja yhteistä työsopimusta vuodelle 2005. Alihankkijat olivat huolissaan myös työn itsenäisyyden puuttumisesta, jatkuvan poliisien läsnäolon vuoksi. Kollektiivinen työsopimus saatiin vihdoin allekirjoitettua 26.4.2005.

Alihankkijoiden nostamat oikeusjutut Veracelia vastaan ovat johtaneet vain harvoin tuomioihin. Viides alueellinen työoikeus tuomitsi 23.4.2008 Veracelin ja sen kumppanit, Eunápoliksen, Itagirimin ja Itapebin kunnat maksamaan viidelle Ser Criança –ohjelman virkamiehelle lomarahat, FGTS:n ja sakkoa. Ohjelman tarkoitus oli ehkäistä 300:n Eunápoliksessa asuvan nuoren syrjäytyminen ja se oli samalla BNDESin ehto vuonna 2003 annetulle 1,4 miljoonan realin lainalle uuden tehtaan rakentamista varten. Edellytyksenä oli, että yhtiö rahoittaisi 21 miljoonalla realilla sosiaalisia ohjelmia alueella. BDNES antaisi yritykselle 90 % rahoituksesta. Ohjelmilla pyrittiin mm. parantamaan perushygieniaa, koulutusta, infrastruktuuria ja antamaan lisäresursseja opettajille.

Thursday, May 14, 2009

Vääristä mielipiteistä

Väärät mielipiteet voivat viedä vankilaan tai kuolemaan


Toimittaja Roxana Saberi vangittiin tammikuussa Iranissa viinipullon ostamisesta. Alkoholin ostaminen on Iranissa laissa kiellettyä, kriittinen toimittajuus ei ainakaan vielä.

Saberin lisäksi seitsemän muuta iranilais-amerikkalaista toimittajaa on vangittu viime vuosina syytettynä islamilaisen hallinnon kumousyrityksistä eli ”pehmeän vallankumouksen” yrityksestä. Tämä on yleisin ulkomaalaisiin toimittajiin kohdistettu syytös.

Oikeus käsitteli Saberin tapausta huhtikuun puolessavälissä päivän kestäneessä salaisessa istunnossa suljettujen ovien takana. Saber tuomittiin vankeuteen kahdeksaksi vuodeksi syytettynä vakoilusta.

Vuoden 2003 Nobelin rauhanpalkinnon saaja Shirin Ebadi ryhtyi Saberin puolustusasianajaksi tavoitteenaan mitätöidä laiton tuomio. Vankilassa Saberi ryhtyi nälkälakkoon.

Roxana Saberi on asunut Iranissa viimeiset kuusi vuotta ja tehnyt töitä muun muassa BBC:lle. Lisäksi hän on suunnitellut iranilaista yhteiskuntaa käsittelevää kirjaa. Kirjaansa varten hän on haastatellut paikallisia viranomaisia ja muita vaikuttajia.

Hän on tiennyt, että ulkomaalaisena toimittajana hänen toimiaan seurataan ja hänen puhelintaan kuunnellaan.

Internet on ainoa vapauden areena islamin säätelemässä maassa. Iranissa on eräs maailman laajimmista bloginpitäjien yhteisöistä, blogistaneista, johon kuuluu yli 75 000 kirjoittajaa.

Internet on kuitenkin valtion valvonnassa. Sensuurista vastaa kulttuurin ja islamilaisen valvonnan ministeriö, mutta myös muut instituutiot osallistuvat sensuurin ylläpitämiseen.

Epätoivotut mielipiteet voivat johtaa kuolemaankin asti. Näin kävi Khomeinin ja hallituksen vastaisuudesta syytetylle bloginpitäjälle Omidreza Mirsayafinille, joka kuoli epäilyttävissä olosuhteissa maaliskuussa 2009.

Masennuksesta kärsinyt Mirsayah oli saanut kahden ja puolen vuoden vankeustuomion. Hän kiisti pitävänsä poliittista blogia ja kertoi tekstiensä olleen sävyltään satiirisia.

Moniarvoinen keskustelu ja mielipiteiden vaihto eivät tunnu sopivan Iranin valtion imagoon. Iranin olisi syytä miettiä vakavasti, miten yhteistyö lännen – tai kenen tahansa – kanssa ylipäätään on mahdollista.
Ehkä kuuntelemalla ja antamalla toisenkin ilmaista mielipiteensä?

julkaistu Essessä 14.5.2009

Saturday, May 09, 2009

Ruhtinaan uudet vaatteet

Sananvapaus on periaate, johon vetoaminen on entistä muodikkaampaa. Sellaisistakin ajankohtaisista kysymyksistä, kuten Lex Nokiasta, joilla ei tarkasti ottaen ole mitään tekemistä niinkään sananvapauden kanssa, yritetään tehdä sananvapauskysymyksiä. Lex Nokiassa, kuten muissa verkkoliikenteen valvomista koskevissa ehdotuksissa on kuitenkin kyse pikemminkin yksityisyyden suojan kaventumisesta. Yritykset pyrkivät omistamaan kallisarvoiset työntekijänsä, tärkeän tuotannontekijänsä, aivoineen päivineen. Sana on edelleen vapaa – kunhan sitä käytetään vapaa-ajalla, ei kallisarvoisena työaikana.

Tähän omistushaluun liittyy Sanoma Newsin yritys kaapata tekijöiltä heidän ainoa kauppatavaransa eli täydet tekijänoikeudet rajattomaksi ajaksi, täysin muuntelu- ja muutteluoikeuksin. Tekijä saattaa menettää jopa oikeuden kehittämiinsä henkilöhahmoihin. Kaikki menee yhdellä korvauksella, eikä mitään takuita lehtijutun tai muun hengentuotoksen julkaisemisesta ole olemassa. Tekijällä ei ole kuitenkaan oikeutta myydä juttuaan muualle.

Sopimus on esimakua kehityksestä, jolla tekijyys tapetaan laajamittaisesti rakenteellisesti sekä lainsäädännön että suuryritysten yhdessä hyväksymin toimin riistämällä tekijältä taloudelliset oikeudet. Tekijä ei tekisi enää teosta, vaan bulkiksi otollisia ”hyödykkeitä”. Uudet lait ja sopimukset mitätöisivät luovan työn osuuden luomisessa. Päätös olisi linjassa opetusministeriön kulttuurivientituen ja muun kulttuuriviennin kanssa. Nekin suosivat suurta, kaupallista ja kriittisiin massoihin vetoavia ”taide-elämyksiä”. Kaupallisia ”kärkihankkeita”.

Uusstrukturalistien esittämä unelma ”tekijän kuolemasta” alkaisi olla totisinta totta, ei vain utopiaa. Tosin lukijan vastuu ei lisääntyisi, kuten Roland Barthesin kauniin viattomassa visiossa. Lukijastakin tulisi vain tusinatuote, ei mikään ainutlaatuinen ”genius”. Häneltä vaadittaisiin vain minimilukukykyä, aivan kuten tekijältä vaaditaan vain kykyä tuottaa sujuvaa, versioitavissa olevaa tekstiä. Mitään sen kummempia lahjoja ei kummaltakaan edellytetä. Inflaation kärsisi kuitenkin ennen muuta luojajumalan arvon menettävä tekijä. Samalla hänen altaan putoaa ammattiylpeys, hänen koko identiteettinsä perusta.

Muut mediatalot ovat esittäneet aiemminkin vastaavanlaisia tekijänoikeusvaatimuksia, mutta Sanoma Newsin esitys on tekijän kannalta törkein. Pelkään pahoin, että kyseessä on alalla merkittävä ennakkotapaus. Koska kaappauksen suorittaa Suomen suurimpiin kuuluva mediayhtiö, muut mediatalot ja kustantamot niiden vanavedessä seuraavat uskoakseni Sodoma Newsin esimerkkiä. Pian tekijä on kuin sadun ruhtinas, joka kävelee tiellä alastomana. Ainoana erotuksena perinteiseen satuun on se, että tämän tarinan päähenkilö tietää kävelevänsä täysin alastomana, laillisesti ryövättynä!

Toinen kirjailijoiden tekijänoikeuksien kannalta huolestuttava tapahtuma on Googlen halu digitoida kaikki ennen vuoden 2009 tammikuuta ilmestyneet loppuunmyydyt kirjat kertakorvauksella. Sopimus koskee lähinnä kaunokirjallisuutta, ei niinkään tietokirjoja. Jos ei halua osallistua sovintosopimukseen, tekijän pitäisi yksilöidä periaatteessa jokainen kirjansa, jota hän ei halua sopimuksen koskevan. Amerikkalaisten kirjailijoiden ryhmäkanne johti harkinta-ajan pitenemiseen neljällä kuukaudella: kielteinen tai myönteinen kanta on ilmoitettava syyskuun alkuun mennessä.

Tekijänoikeuksiin eri tahoilta kohdistuvat hyökkäykset osoittavatkin, että taloudellinen sensuuri on media- ja monikansallisten yhtiöiden valta-aikana totista totta, eikä mikään kaukainen Orwell-utopia. Monopolit ja kartellit määräävät siitä, mitä, mistä ja miten sanotaan ja ketkä pääsevät sanomaan. Näin tapahtuu hieman eri tavoin Suomessa, Nigeriassa kuin Kiinassa. Mikään maa tai maanosa ei ole suojassa tältä kehitykseltä: globalisaation luonnonlakeihin kuuluu etsiä uusia paikkoja, joissa tuotannontekijät ovat entistä edullisempia, ja näitähän löytyy nyt ja tulevaisuudessa. Puheenaiheita eivät päätä globaalin talouden aikana tekijät, joilta on viety tekijänoikeudet ja sen myötä aiheiden valitsemisen vapaus, vaan mediayhtiöt. Tässä kehityksessä jalkoihin jäävät monet kaupallisesti epäkiinnostavat, marginaaliset ja liian kriittiset aiheet, kuten pienet kielet ja kulttuurit.

Taloudellisen sensuurin toimeenpano ja toimintatavat ovat hienovaraisemmat kuin vuosisatoja sitten. Kriittisten tai epätoivottujen äänien hiljentämiseen ei tarvita enää teloituksia, ampumisia tai vangitsemisia. Riittää, että keskeiset mediayhtiöt kaappaavat tekijöiltä heidän tekijänoikeutensa ja samalla tekijöiden pääoman yksinomistukseensa. Likaisia, ruumiita jälkeensä jättäviä puhdistusoperaatioita ei tarvita enää. Mediayhtiöillä on taloudellinen valta, joka globalisaation aikana näyttää toimivan ainakin ilmaisunvapauden mahdollisuuksia, jos ei itse ilmaisunvapautta rajaavasti. Sanomisen mahdollisuudet on tehokkaimmin rajattu, kun poliittinen ja taloudellinen mahti yhdistävät voimansa. Valtion liittoutuminen lainsäädännön kanssa tai valtionuskonnon kanssa toimii myös tehokkaana rajoitteena. Kiina, Turkki ja Egypti sekä Iran ovat esimerkkejä maista, joissa monitahoiset rajoitusmekanismit ovat käytössä.

Tulevaisuuden uusi sensuurialusta on tietoverkko, jossa marginaalisten ja epäkaupallisten aiheiden kanssa painiskelevat kirjailijat ovat täydellisen vapaita julkaisemaan tekstejään kenenkään sensuroimatta. Kun kustantamoiden ovet aukeavat tulevaisuudessa entistä nihkeämmin epäkaupallisemmalle kirjallisuudelle, omia hengentuotoksiaan voi levittää ainakin blogin välityksellä. Tosin tämä ei riitä useimmille kirjailijoille, jotka edelleen arvostavat perinteistä painettua kirjaa uuden alustan tarjoamista mahdollisuuksista huolimatta. Mutta valitukset eivät auta, jos on antanut tekijänoikeuksistaan huomattavan osan pois.

Friday, May 08, 2009

Kivenheittopeli tulossa!

Tulossa, kannattaa pyytää kauppoihin:

Alberto Pimenta
Kivenheittopeli
Palladium Kirjat
Suom. Rita Dahl
95 ss.

Portugalilainen runoilija Alberto Pimenta kivittää tuomareita, poliiseita, pappeja ja muita virkavallan edustajia 1970-luvun runoissaan. Kivenheittopelin pelaaja kannattaa vapautta ja leikkisyyttä ja vastustaa normeja ja järjestystä, olkoot se kielen tai politiikan luomaa. Maanpaossa Saksassa asunut runoilija tietää, miltä tuntuu olla vallan jahtaama. Hänen anarkistiset runonsa pakoilevat normatiivisuutta parodian, satiirin ja pilanteon keinoin muodossaan ja sisällössään. Kun nauru on tarpeeksi kovaa, auktoriteetitkin kaikkoavat. Tosin kenttä voi jäädä tyhjäksi, mutta tyhjä kenttä on aina uuden alku.

Wednesday, May 06, 2009

Kritiikin lisäksi toimintaa



Kuva: Toivo Koivisto

Kritiikin lisäksi toimintaa

Marginaali kehittää identiteettiään ja työntyy valtamediaan

Valtamedian vastapaino voi muodostua vaihtoehtomedian yhteistyön kautta. Pelkkä yhteiskunnallinen kritiikki ei kuitenkaan riitä, tarvitaan myös poliittista toimintaa ja liikehdintää, joka onnistuessaan tuo radikaaleja ajatuksia esiin myös valtamediassa.

— Pelkkä marginaali-identiteetin kehittäminen ei riitä, vaan on astuttava huutamaan äänekkäästi lähemmäs mediakentän keskustaa, kehotti fifi.voima.fi -verkkolehden päätoimittaja Hanna Nikkanen.

Tiedonantajan, Kulttuurivihkojen ja DSL:n järjestämä mediakriittinen keskustelu Suomen sosiaalifoorumissa lauantaina kokosi salintäydeltä kiinnostuneita. Samana päivänä media-asioihin keskityttiin kolmessa seminaarissa, mikä kertoo ajan hengestä sekä keskustelun tarpeellisuudesta.

Sananvapaudella on rajoja

Vapaa toimittaja ja kirjailija Rita Dahl asemoi itsensä mielellään yhteiskunnalliseen marginaaliin. Marginaalisuus tarjoaa hänelle mahdollisuuden tehdä sitä mikä kiinnostaa. Valtaosa Dahlille mieluisista aihepiireistä ei edistä kaupallisuutta ja sopii siten melko huonosti mediajättien pirtaan.

Dahl puhuu edelleen suomettuneisuudesta. Häneltä ilmestyy syksyllä teos Suomettunut sananvapaus, jossa hän kertoo tutkivansa sananvapauden taloudellisia ja poliittisia rajoja muun muassa Suomessa, Venäjällä ja Kiinassa. Dahl itse joutui kokemaan totuuksien eriarvoisuuden Suomen PEN -järjestössä, jossa hän joutui mustamaalatuksi ”väärien” Venezuela- ja Venäjä-mielipiteittensä vuoksi.

- Mediassa raha puhuu, ja kulttuurijournalismi viihteellistyy. Keskittyminen on totisinta totta Suomessakin. Suuret fuusioituvat ja pienet kuihtuvat, sanoi Dahl. Hän pelkää, että lama kaventaa sananvapautta myös vaihtoehtoisilta näkökulmilta.

Netti edustaa välineenä kvartaalikapitalismin nopeuden ja helppouden vaatimuksia, mutta toisaalta Rita Dahl näkee esimerkiksi etenkin vaihtoehtoisen kirjallisuuden tulevaisuuden piilevän tietoverkoissa.

Mediakriittiselle keskustelulle tarvetta

Kiilablogi on mediakriittinen verkkopäiväkirja, johon kirjoittavat pääosin Tampereen yliopiston tiedotusopin opiskelijat. Blogiin kirjoittavat Noora Kettunen kertoi, että kokemukset helmikuussa aloitetusta projektista ovat myönteisiä.

— Saamme hyvää palautetta, mutta keskustelua voisi sivustolla olla enemmän, sanoi Kettunen. Keskustelulle olisikin tarvetta. Mediakriittisen tutkimuksen ääni ei useinkaan kanna alan tutkijapiirejä laajemmalle.

Verkon journalistinen hyödyntäminen on Kettusen mielestä Suomessa vielä lapsenkengissään. Hän luottaa siihen, että lukijat ovat valmiita maksamaan myös hyvästä verkkosisällöstä. Monimutkaistuva maailma vaatii taustoitusta ja hyvin toimitettuja juttuja. Toisaalta nykyinen nettisukupolvikin alkaa myöhemmässä vaiheessa tilata ja lukea paperilehtiä.

— Valtamedian kritiikistä ja valittamisesta olisi jo päästävä eteenpäin ja suunnattava katse tulevaisuuteen ja konkreettisiin asioihin, sanoi Kulttuurivihkojen päätoimittaja Elias Krohn.

Hän oli huolissaan talouskriisin vaikutuksista journalismiin. Laman kourissa media voi kehittyä pinnallisempaan suuntaan, kun kilpailu kovenee eikä resursseja aina riitä sisältöjen kehittämiseen.

— Toisaalta lama voi innostaa ihmisiä ja antaa aikaa syvällisempiin tarkasteluihin, huomautti Krohn.

Hän kritisoi näkemystä, jonka mukaan ihmisille tuotettaisiin sellaisia mediasisältöjä joita he ”oikeasti” haluavat. Monet yksinkertaisesti tyytyvät siihen mitä on tarjolla.

Tietoverkot suosivat Krohnin mukaan ainakin vielä toistaiseksi nopeaa ja pinnallista tiedonvälitystä. Netti tarjoaa silti paljon mahdollisuuksia. Verkossa nousee esille tietoja, joita muualta on mahdotonta löytää. Krohn viittasi esimerkiksi Yhdysvalloissa 2001 syyskuussa tapahtuneiden WTC-iskujen ristiriitaisuuksia ja virallisesta tulkinnasta poikkeavia näkökulmia esitteleviin verkkoaineistoihin.

Marginaalista vakavasti otettavaa

Hanna Nikkanen totesi, että yhteiskunnalliset aktivistiliikkeet olivat verkkomedian hyödyntämisen pioneereja jo 1990-luvulla. Kokemus antaisi etulyöntiasemaa suuriin mediataloihin nähden. Myös vaihtoehtoinen media voi halutessaan saavuttaa vakavasti otettavan yhteiskunnallisen aseman.

Nikkanen kaipasi kriittisiltä toimittajilta enemmän valtamediaan suunnattuja uutisjuttuja aiheista, jotka tunnetaan vaihtoehtopiireissä paremmin kuin muualla. Hänen mukaansa fifi.voima.fi -sivustolla sekä painetussa Voima-lehdessä esiin nostettu Aki Greusin tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten marginaalista voi nostaa asiantuntemuksella teemoja valtamediaan ja luoda poliittista toimintaa ja painetta. Greusin tapauksessa aiheettomasti siviilipalvelusrikoksesta syytetty ja väärin perustein vankeuteen tuomittu nälkälakkolainen sai viestinsä julkisuuteen. Prosessi johti lopulta siihen, että Tasavallan presidentti armahti kaltoin kohdellun Aki Greusin.

Tiedonantajan toimittajan Marko Korvelan tahdittamassa keskustelussa todettiin, etteivät painettu sana ja verkkomedia ole toisensa poissulkevia vaan täydentäviä.

— Useille marginaaliliikkeille netti antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden saattaa tietoa julkisuuteen vähillä resursseilla, totesi Marjaliisa Siira, joka itse toimittaa www.latamsolidaarisuus.net –verkkosivustoa. Sivusto tarjoaa valtamedian näkövinkkelistä eroavia uutisia muun muassa Venezuelasta ja Kuubasta. (TA)

julkaistu
Tiedonantaja nro 17 / 30.4.2009

Eurovaalit heittelevät




Metalliteollisuuden purukalusto

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on käärmeissään Satu Hassin pengottua hänen yhteyksiään teollisuuden lobbareihin. Mistä Korholan ilmastokannat kumpuavat? Ja mistä tuli salaperäinen kampanjarahoitus viime eurovaaleissa?

Eurovaalit lähestyvät. Sen tietää siitä, kun ehdokkaat alkavat jo hyvissä ajoin syynätä tarkkaan muiden puolueiden ehdokkaiden toimia saadakseen vastapuolen ehdokkaat kiinni mistä tahansa. Kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on joutunut ainakin vihreiden euroedustaja Satu Hassin hampaisiin.

Politiikassa tunnetusti tuulet heittelevät, mutta energiana on valitettavasti harvemmin tuulivoima. Tämän tietää Korhola, joka on sujuvasti vaihtanut muun muassa puoluetta. Korhola valittiin ensimmäisen kerran europarlamenttiin vuonna 1999 sitoutumattomana kristillisdemokraattien listalta. Neljä vuotta myöhemmin hän siirtyi kokoomukseen.

Kristillismoralisti Korhola on aikoinaan ilmaissut huolensa politiikan ja totuuden välisestä suhteesta Anneli Jäätteenmäen Irak-muistion yhteydessä. Hänen mielestään valehtelevan poliitikon pitäisi erota.

Nyt "ilmastopolitiikan rautarouva", avoimesti ydinvoimaa kannattava ja suurten energiayhtiöiden kanssa liittoutunut Korhola on ajautunut ilmiriitaan vihreiden kanssa. Kesäkuun eurovaalit lähestyvät ja niinpä euroedustaja Satu Hassi selvitti tekstitiedostoon jääneistä tallennustiedoista, että Euroopan rauta- ja terästeollisuuden lobbarietujärjestö Eurofer oli alun perin Korholan ja saksalaisen Karl-Heinz Florenzin lokakuussa Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa esitellyn päästöoikeuksia koskevan tekstin takana. Allekirjoittaja oli Bernhard Kohl, Eurofer.

Korhola väitti tarkistuttaneensa vain pienen yksityiskohdan Euroferin toimistossa. Florenz sen sijaan myönsi avoimesti tekstin olevan peräisin Euroferilta.

Hassin mielestä Korholan ja Florenzin puheenvuoro on muotoiltu ovelasti niin, että päästöoikeuksia jaettaisiin ilmaiseksi teollisuudelle myös sen jälkeen kun kansainvälinen ilmastosopimus on syntynyt. Korholan ja Florenzin aloitetta tukivat monet merkittävät eurooppalaiset energiaintensiiviset yritykset, jotka olivat huolissaan kolmansien maiden löysemmän hiilidioksidipäästöalennusten uhkasta kilpailulle.

Hassi kertoi blogissaan havainneensa myös epäjohdonmukaisuuksia Korholan mielipiteissä. Viime kesäkuussa miehensä, ympäristöpolitiikan professori Atte Korholan kanssa Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan Korhola ilmoitti ilmastonmuutoksen torjunnalla olevan kiire. Lokakuun ympäristövaliokunnan kokouksessa hän sen sijaan toivoi, että ilmastonmuutoksen tieteellinen näyttö otetaan uudelleen harkintaan, koska maailman keskilämpötila ei ole noussut parina viime vuonna. Hassi toivoo, että Korhola päättäisi jo, mitä mieltä tarkalleen on.

Greenpeacen blogissa uskotaan Korholan olevan ilmastopolitiikkaa koskevissa mielipiteissään varsin yksin. Suurin osa euroedustajista uskoo ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla olevan positiivisen vaikutuksen Euroopan talouteen. Niinpä Florenzin ja Korholan esitys ei mennyt ympäristövaliokunnassa läpi, vaan valiokunta äänesti vahvan uusiutuvia luonnonvaroja kannattavan direktiivin puolesta.

Vuonna 1976 perustettu Eurofer – European Confederation of Iron and Steel Industries – kertoo internetsivuillaan Euroopan olevan maailman suurin teräksen tuottaja 200 miljoonan tonnin vuosituotannolla. Markkinajohtajan vuosiliikevaihto on 140 miljardia ja teollisuudenala työllistää peräti 370 000 ihmistä. Kyse on Euroopan mittakaavassakin kansantaloudellisesti merkittävästä teollisuudenalasta, jolla on myös suuria ilmastopoliittisia intressejä. Epäilemättä liittoutuminen näin mahtavan teollisuuslobbarin kanssa tuo myös jonkinlaisia lisäbonuksia liittoutujalle. Mutta mitä nämä bonukset ovat, jää arvailujen varaan.

Korhola haukkui huhtikuussa hallituksen tuulivoimapäätöksen. Tuulivoiman ympäristöhyödyt ovat hänen mielestään kyseenalaiset. Tuulivoiman maisema- ja meluhaitat hänen mielestään tiedetään jo. Uusinta tietoa on se, että tuulivoima lisää hiilipäästöjä. Tuulivoima kostautuu myös kohonneena sähkönhintana, mikä aiheuttaa työttömyyttä, järkeilee Korhola.

Epäilemättä hän tuntee aiheen josta puhuu, valmisteleehan hän siitä peräti väitöskirjaa. Korhola sivuaa blogissaankin nimenomaan ilmastopoliittisia aiheita. Hän vastustaa tuulivoimaa, mutta tekee ihan pienen myönnytyksen. Korhola voisi nimittäin ottaa minituulivoimalan mökilleen, koska se on niin kätevä.

Korhola veti lokakuussa 2008 Elinkeinoelämän valtuuskunnan järjestämän keskustelutilaisuuden. Muita keskustelijoita olivat EVAn valtuuskunnan puheenjohtaja Jorma Ollila, joka peräsi tabujen rikkomista ilmastokeskustelussa ja London School of Economicsin professori Gwyn Prins. Prinsin resepti ilmaston hoitamiseen kuulosti perin liiketaloushenkiseltä: tehottomimmat toimijat pelistä pois.

Suomen Luonnonsuojeluliiton ympäristönsuojelujohtaja Jouni Nissisen mielestä Prins unohti tilaisuudessa kertoa, miten päästöjä konkreettisesti vähennettäisiin tässä globaalille ilmastosopimukselle vaihtoehtoisessa mallissa. Rautaruukki Oyj:n toimitusjohtaja Sakari Tamminen sekä regulaatiota keskustelussa puolustanut ympäristöministeri Paula Lehtomäki taisivat jäädä lähinnä statistin rooleihin. Yleisöllekään ei Nissisen blogikirjoituksen mukaan annettu mahdollisuutta osallistua keskusteluun.

Lopuksi Korhola päivitteli, kuinka tabuja rikkoneen keskustelun he olivat saaneet aikaiseksi.

Korhola kutsuu Vihreä Lanka -lehteä politiikan seiskapäiväksi. Lehti on muun muassa vihjaillut puolitoista vuotta sitten, että avoimesti ydinvoimaa tulevaisuuden energiatuotannon muotona kannattava Korhola olisi saanut suuriakin summia rahoitusta ydinvoimayhtiöiltä. Juttu levisi muuallekin mediaan.

Korhola kertoo Vihreän Langan toimittajan soittaneen hänelle ja kysyneen, onko hän saanut rahaa ydinvoimaa tukevalta taholta. Korhola, jonka seminaareihin osallistuu useiden teollisuudenalojen yrityksiä, totesi, ettei hän voi poissulkea tätä mahdollisuutta. Mielikuvituksekas toimittaja on kuulemma keksinyt loput.

Puolitoista vuotta myöhemmin Korhola paljastaa blogissaan saaneensa kokonaiset 500 euroa Pohjolan Voimalta. Eletään maaliskuuta 2009.

Korholan vaalirahoituksessa on kuitenkin edelleen Pro Societas Europaen mentävä aukko. Vuonna 2004 hän on saanut ko. yhdistykseltä 32 452 euroa rahaa. Korhola ilmoitti, etteivät tukea antaneet yritykset eivät halunneet nimeään julki.

Näin heittelevät eurotuulet edustajia vaalien alla. Entä millaisia päätelmiä moraalia politiikkaan peräänkuuluttaneen Korholan pitäisi tehdä omalla kohdallaan? Ja millaisiin toimenpiteisiin päätelmät johtaisivat, vai johtaisivatko mihinkään?

Rita Dahl
julkaistu Fifissä 6.5.

Tuesday, May 05, 2009

Kavala köyhyys

Kavala köyhyys

Rikas runo – sanoja köyhyydestä
Toim. Juha Mikkonen ja Aija Typpö
Avain 2009

Köyhyysaiheisen kirjoituskilpailun runot kertovat karua kieltään: köyhyys ei motivoi nousemaan vuoteesta ja kun omaisuuttakaan ei ole, miksipä sitä jaksaisi välittää ympäröivän maailman menosta. Köyhyys ja jatkuva työttömyys ovat tehokkaimpia tapoja passivoida ihminen. Se vie joidenkin mielet myös Luojan luo. Tosin luojakaan ei paljon joissain tilanteissa lohduta: ”Katsokaa taivaan lintuja, sanoi Jeesus / Katsottu on, eikä meiltä mitään puutu!” Heikommat turvautuvat alkoholiin ja päihteisiin luodakseen oman lumetodellisuuden, jossa asiat ovat ainakin hetken aikaa toisin. Yhteishyvän ja solidaarisuuden merkitys alkavat kirkastua köyhyyden kokeneille. Omenatkin kelpaavat jaettaviksi, kun hätä on todellinen. Köyhyyden iskettyä uhriinsa jopa ihmisarvo on vaarassa.

Köyhän byrokratia koostuu lomakkeiden täyttelystä, eipä juuri muusta. Jotkut harvat alkavat aktivoida aivojaan, lukea ja opiskella. Köyhä keksii pakkotilanteessa niksit myös kahvin jatkamiseen, vessapaperin hankintaan. Onneksi on sentään rakkaus, jonka runsas valo luo hohdettaan muun niukkuuden keskelle. Tuota valoa ei edes KELA voi viedä eikä varastaa.

Enemmän kuin varsinaisesta runoudesta Rikas runo –antologiassa on kyse kirjallisen ilmiasun antamisesta omille syvimmille tunnoille. Niihin kuuluvat epätoivo, suru, häpeä, masennus, ennakkoluulojen sietäminen. Tällaisena ajankuvana ja sosiologisena läpileikkauksena yhden kansanosan arkeen Rikas runo –antologian arvo on mittaamaton.

Kansan käsitys runosta on varsin perinteinen: moni luottaa esimerkiksi riimien voimaan. Antologian hauskimpia runoja on ”Muodin edelläkävijä”, kuvaus vähäosaisesta, joka kulkee kumisaappaissa kesät talvet vanhojen naisten katsoessa häntä nenäänsä nyrpistäen. Mutta kun kumisaappaat tulevat muotiin, vanhat naiset alkavat itsekin kulkea niissä. Kirjoittaja toivookin: ”että nuo vanhat naiset / ovat seuraavassa elämässä / hänen kengissään.” Parhaiten köyhyys ruumiillistuu runoksi kun sävyt ovat ironia ja sarkasmi: ”Valmistuin neurootikoksi 2004, mutta aika loppui. Ei auttanut kuin debytoida kortistoon. Heti saavutin suosion ja suosiolla maksoin taskuuni reiän (vähän enemmänkin), jotta johtoporras saisi iskettyä hampaansa reiättömään leipään.” Hieno aforistinen tiivistys on myös: ”Edes suru ei ole tasa-arvoista / eikä köyhän kannattaisi kuolla.”

Rita Dahl

julkaistu Essessä 30.4.

Sunday, May 03, 2009

Meren armoilla?

Meren armoilla?

Ooppera Skaala
A Madrigal Opera – Cameo. Sinfoninen runo.
Säveltäjä Philip Glass. Tekstit Lauri Otonkoski
Laulajat os. www.oopperaskaala.fi

Alttoviulu soittaa monotonista teemaa, jossa sahataan samaa kuviota edestakaisin. Merimies ja nainen kohtaavat ja kietoutuvat toisiinsa. Heidän taakseen on projisoitu vesi ja maapallo, maailman synnyn keskeiset tekijät. Yhdenmukaisiin mustiin vaatteisiin miehet ja naiset ilmestyvät näyttämölle. Heidän kasvonsa ovat kalmankalpeat ja silmienalustat ovat pahanenteisen tummat. Heidän suustaan purkautuu yhtenäinen mantra, joka kuulostaa erehdyttävästi YYA:lta. Yy-aa:sta edetään kohti pelkkää yy:tä. Sama minimalismi toistuu laulajien monotonisina, toistuvina intervalleina.

Lavan läpi oikealta vasemmalle vauhdilla marssivien miesten ja naisten takana heijastuvat anonyymien kaupunkien silhuetit oikein ja väärin päin. Syntyy uhkaava vaikutelma, aivan kuin oltaisiin maailmanlopun läheisyydessä. Toiminta ja musiikki luovat synkän allegorian kenties jostakin tuhoutuneesta – sivilisaatiosta?

Dramaturginen käänne tapahtuu, kun joukkio astuu lavan eteen tähyilemään yhdessä kaukaisuuteen. Lavalle ilmaantuu taas merimies, Kristoffer Kolumbus, jonka miehistöä mustapukuiset ihmiset ilmeisesti edustavat. He tarttuvat kapteeninsa heittämään köyteen ja vellovat köyden varassa meri taustallaan. Karaveli kulkee kohti päämääräänsä, esitykseen ilmaantuu mukaan kertovuus lokikirjan otteiden muodossa. Miehistö kamppailee meren kanssa taustalla. Kolumbuksen tehtävä on pitää miehistö tyytyväisenä, vaikka Dow Jones, sodat, valuuttakriisit uhkaisivat. Meri on mahtava, hallitsematon voima, kuin elämä itse. Valloituskin toimii monitahoisena allegoriana, joka on yleistettävissä moneen aikaan ja paikkaan. Siksi myös nuo vaihtuvat taustaprojisoinnit.

Nykymusiikin johtavalta minimalistilta, amerikkalaiselta Philip Glassilta sopii kai odottaa paljon. Glass on tehnyt poikkimusiikillista yhteistyötä aiemminkin muun muassa David Bowien, Ravi Shankarin ja Aphex Twinin kanssa. Nyt odotukset lunastettiin korkeintaan puolinaisesti. Minimalismi on minimalismia, eikä siihen kuulu monimutkainen sävelkieli ja oopperankin voi rakentaa hyvin niukoista aineksista. Silti olisin toivonut, että tämä nimenomainen esitys olisi edennyt hieman juonellisesti runsaammin aineksin. En toivo mitään videoajan monimedia- ja aistitykitystä, vain hieman rönsyävämpää, kiitos.

Libretto perustuu runoilija Lauri Otonkosken Cameo-runoelmaan, joka on kertomus Kristoffer Kolumbuksen matkasta Intiaan. Esitystä kantaa runon ”Kaikki ihmiset ovat saaria” allegoria ihmisestä, joka ei kaikesta huolimatta tule toimeen ilman toista ihmistä. Ympyrä sulkeutuu, kun merikapteeni ja nainen saapuvat jälleen yhteen. Karavelin ja sen miehistön matka on päättynyt, kun maa on saavutettu. Samalla on saavutettu muutakin. Matka määränpäineen on monitahoinen allegoria. Sillä lienee tekemistä myös minuuden ja identiteetin kanssa.

Iran pois hunnun alta?

Iran pois hunnun alta

Liisa Liimatainen
Iran – huntu ja haaste
Like & Rauhanpuolustajat 2009, 302 ss.

Yleisradion kirjeenvaihtajana Iranissa työskennellyt Liimatainen on haastatellut kirjaansa varten aivan tavallisia iranilaisia, mutta myös uudistusmielisiä toimittajia, opettajia ja vallankumousarmeijan upseereita. Haastattelut peilautuvat kirjan alkupuolen historia- ja instituutiokatsaukseen ja osoittavat joskus ehkä turhankin selkeästi, että kansa on enimmäkseen valtion levittämän propagandan aiheuttamien harhojen vallassa. Monet uskovat siihen, että Iran haluaa aloittaa ydinenergian tuotannon, koska maa pyrkii energiomavaraisuuteen, ei voimapolitiikkaan. Monet älymystön edustajat tuomitsevat nykyisen presidentin Mahmoud Ahmadinejadin, joka on saattanut maan talouden sekasortoon ja pilaa Iranin kansainvälisen imagon puhumalla jatkuvasti holokaustista. Sekä tavallinen kansa että älymystö uskovat häntä edeltäneen uudistusmielisemmän Mohammad Khatamin olleen Iranin tähänastinen toivo. Hänen aikanaan jopa alettiin puhua demokratiasta, kansalaisyhteiskunnasta ja ihmisoikeuksista. Hengellinen johtaja ja taantumuksellinen vartijoiden neuvosto ovat edelleen pahin kehityksen este Iranissa. Nämä ja konservatiivit haluavat pitää maan teokratiana, jossa islam määrittää politiikkaa ja estää usein maan tulevaisuuden kannalta tärkeät uudistukset. Toinen vastapuoli ovat uudistusmieliset. Liimatainen sivuaa myös naisten asemaa, joka on Iranissa hänen mielestään luultua parempi, vaikka omistus- ja avioerokysymykset ovat edelleen ongelma. Silti valtaosa yliopisto-opiskelijoista on naisia. Etnisten vähemmistöjen, erityisesti kurdien ja basaiden asema on kurja, ja sillekin pitäisi tehdä jotakin monen muun parannusta vaativan asian lisäksi. Ikävää kirjassa on paljo toisto, jota ei ole karsittu pois.