Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Tuesday, March 31, 2009

Kuvanluojat ilmestyy keväällä

Tulossa Kesuuralta vielä tänä keväänä, hinta parikymmentä euroa. Kirjaa saa tilaamalla tekijältä (postikulut lisätään) tai hyvinvarustetuista kirjakaupoista:

Kuvanluojat esittelee runoilijoita, kirjailijoita tai nuorena kuolleita suomalaisia kuvataiteilijalegendoita, jotka ovat uudistaneet perinteistä kuvamaailmaa kuvillaan. Magnus Enckell muutti sukupuolen esittämisen tapoja ja irtaantui kansallisromanttisesta kuvastosta. Nuorimmat kuvataiteilijalegendat, kuten Olli Lyytikäinen ja Ilkka Lammi ovat luoneet täysin omalakisen kuvamaailmansa nojautuen tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Nuoret suomalaiset runoilijat ammentavat voimaa sukupuolesta, kielestä tai pelkästä maisemasta. Lisäksi Kuvanluojissa esitellään kansainvälisiä kirjailijoita, jotka uskovat esimerkiksi kirjallisuuden tulevaisuutta ennustavaan, sivistävään, muutosta aiheuttavaan tai kieltä ja kirjallisuutta säilyttävään voimaan.

Rita Dahl (s. 1971) on kirjailija ja vapaa toimittaja, VTM, FM, joka harrastaa vapaa-aikanaan muun muassa klassista laulua ja portugalilaisen runouden kääntämistä.

Criadores das Imagens é uma colecção dos artigos da autora e jornalista Rita Dahl sobre artistas visuaís legendários que morreram jovens, poetas finlandeses e escritores estrangeiros. O livro publicará em primavera 2009 pela editora Kesuura.

Criadores de las imagenes es un colección de los artículos de autora y jornalista Rita Dahl sobre artistas visuales legendarios que morreran jovenes, poetas finlandeses y autores extranjeros. El libro publicará en primavera 2009 por la editora Kesuura.

Mikä on maskuliinen, entä feminiinen?

Venla Rossi puhuu Hiidenkivi 2/2009:ssä julkaistussa Maskuliinista lyriikkaa -artikkelissaan tyttö- ja poikarunoudesta kuin ne olisivat yhtenäisiä kokonaisuuksia ja varsin muuttumattomia entiteettejä, vaikka näin ei toki ole. En ole ainakaan itse löytänyt Rossin mainitsemia syömishäiriöitä ja viiltelyä Saila Susiluodon runoista, jotka ovat pikemminkin käsitelleet identiteetinmuodostusta ja minäksi kehittymistä edeltävien sukupolvien jatkumossa. Rossi unohtaa mainita myös keskeisiä "tyttö/naisrunouden" kirjoittajia, kuten Johanna Venhon ja Katariina Vuorisen. Rossin typologia naisista kirjoittaviin naisrunoilijoihin, miehistä kirjoittaviin miehiin ja suureen joukkoon runoilijoita, joiden teksteillä ei ole välttämättä tekemistä sukupuolen kanssa, on aivan liian typistävä. Yksioikoiseen typologiaan on vaikea mahduttaa esimerkiksi biologisen sukupuolen ja seksuaalisuuden monella tavalla problematisoiva Saila Susiluodon uusin runokokoelma Missä leikki loppuu (Otava 2007).

Rossin typologia onkin validi vain hyvin vanhakantaisessa maailmassa, jossa ihminen on sidottu biologiseen sukupuoleensa, eikä hänelle ole kehittynyt vielä sosiaalista sukupuolta. Niillä ei myöskään voi juuri leikitellä ja pelata Rossin kuvailemassa (modernissa) maailmassa. Kannattaisi tutustua feministiseen ajattelun uusiin klassikoihin Irigaraystä Cixous´hun ja Kristevaan, puhumattakaan Judith Butlerista. Sieltä löytyvät ajatukset sukupuolen juoksevuudesta, muuttuvuudesta ja perustattomuudesta. Entä sukupuoli, joka onkin jokaisella kerralla vain esitys, eikä mitään varmaa ja perustaan kiinnitettyä? Näitä ajatuksia on hyvä soveltaa kirjallisuudentutkimukseenkin.

Rossi liittää ongelmallisesti ironian ja huumorin yksioikoisesti miesrunouden ominaisuuksiksi. Huumoria ja ironiaa on kuitenkin hyvin monen tekijän runoudessa sukupuolesta riippumatta. Nopeasti voisin mainita Henriikka Tavin, Tuomas Timosen, Janne Nummelan, itseni. Myöskään huumori tai ironia eivät siis ole sukupuolisidonnaisia ominaisuuksia nykyrunoudessa. Oman ajattelun vapauttaminen voisikin olla avain myös tiukoista typologioista ja vanhakantaisista vastakkainasetteluista vapautumiseen.

Rita Dahl
kirjailija, toimittaja, VTM, FM

Monday, March 30, 2009

Meitä sensuroidaan

Hei, meitä sensuroidaan


1900-luvulla Suomessa sensuroidaan erityisesti kirjoja, joita pidettiin siveettöminä, poliittisesti tai uskonnollisesti arkaluonteisina. Tulevaisuuden sensuuri on luonteeltaan digitaalista.

Helsingin yliopiston kirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm teki väitöskirjansa ns. vaaran vuosien 1944-46 kirjasensuurista ja on käsitellyt kyseisiä vuosia muissakin kirjoissaan.

”Olin syksyllä puhumassa vaaran vuosien sensuurista Pietarin kansalliskirjastossa. Aihe näytti olevan venäläisille täysin outo. He eivät ymmärrettävistä syistä ole kiinnostuneita. Itse tulkitsen että vaaran vuosina luotiin nykyisen itsesensuurin perusta ja osa käytänteistä.”

Vuonna 1944 käynnistyi itsesensuurin kausi, joka kesti pari vuosikymmentä. Valvontakomission vaatimuksesta kiellettiin kymmeniä saksalaismielisiä elokuvia ja yli 300 kirjanimikettä poistettiin kirjakaupoista ja kirjastoista. Kirjastoista poistettiin kaikkiaan 1 600 nimikettä, yli 30 000 teoskappaletta. Hitlerin Taisteluni on ylivoimainen listaykkönen poistettujen kirjojen joukossa. Kirjojen poistajia olivat kirjastonhoitajat, jotka olivat vuosia aiemmin hankkineet teokset kirjastoon.

Tavanomaisin sensori on hyvin harvoin, kuten tässäkin tapauksessa, yksityinen kansalainen, joka ilmaisee moraalisen närkästyksensä loukkaavana pitämästään asiasta. Joskus kansalaisetkin kuitenkin kunnostautuvat sensoreina. Esimerkiksi Hannu Salaman Juhannustansseista nousi kohu piispojen ansiosta. Silti lehtien palstoilla keskusteltiin siitä, loukkasiko kirja koti, uskonto ja isänmaa –arvokolminaisuutta.

Sensorin tuomat arvot ja perusteet ovat harvoin todellisia ja perusteltuja, pikemminkin usein propagandan elementtejä, joiden taakse todelliset motiivit kätkeytyvät. Kuten propagandakin, sensuuri toimii muutamien yleistysten ja iskusanojen varassa. Monimutkaiset perustelut ja tieteelliset argumentit liittyvät harvoin sensuuriin.

Sensuuri iskee - kirjastoissa


Näyttää siltä, että sensuuri ei tulevaisuudessa iske enää niinkään kirjoihin. Tulevaisuuden sensuuri on Ekholmin näkemyksen mukaan digitaalista. Monen kansalaisen yllätykseksi Internet-sensuuri on jo käytössä kirjastoissa asiakkaiden tietämättä. Ekholm on hämillään siitä, että Suomen kaltaisessa maassa sensuroidaan Internet-sisältöjä kirjastoissa.

”Kun poliittinen ilmasto ja kielenkäyttö on jo valkopesty kaikesta merkityksestä, olemmeko jo niin välinpitämättömiä kansalaisten oikeuksista, että ohitamme sensuurin läsnäolon olankohautuksella? Haluammeko, että Suomi tunnetaan maana, jossa kirjastot sensuroivat nettisisältöä?”

312 vastanneesta kirjastosta 55:llä oli käytössään jokin suodatinohjelma. Järjestelmä on otettu käyttöön monesti kouluviranomaisten tai atk-keskuksen pyynnöstä. Esimerkkinä sensuroidusta sisällöstä on Historiallisen yhdistyksen Havis Amandaa käsittelevä esitelmä ”Rietas naisenkuva vai helmi sioille?”, jossa referoitiin vuonna 1908 suihkulähteestä käytyä keskustelua. Myös ilmastonmuutosta käsittelevän Sex grader -kirjan arvostelu blokattiin.

Ekholm ei usko, että sensuurista seuraa mitään hyvää.

”Sensuurilla saavutetut haitat ovat suuremmat kuin sillä saadut edut. En näe sensuurin tutkijana mitään hyvää sensuurin osittaisessakaan soveltamisessa. En myöskään luota poliitikkoihin tämän syvällisen analyysin tuottajina. Meitä on johdettu harhaan ennenkin.”

Luonnollisesti Lex Nokiakaan ei saa Ekholmista kannattajaa.

”Olemmeko jo päättäneet, mihin sensuurin seuraava rajalinja vedetään? Saako työntekijän sähköpostia tutkia millä perusteella tahansa?”

Boksi

Suomalaisen sensuurin tärkeitä vuosilukuja


1684 ensimmäinen ennakkosensuuriasetus
1688 ensimmäinen valtakunnallinen sensorin virka, censor librorum, perustettiin
1850 kieliasetus, jolla kiellettiin suomeksi julkaisemasta muuta kuin taloudellista ja uskonnollista tekstiä
1905 ennakkosensuuri poistettiin
1927 laki epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä
1961 tekijänoikeuslaki

Kainalo

Poliittisen sensuurin kulta-aikaa


1920-30-luvuilla suosituin sensuurin muoto oli poliittinen sensuuri. Kaarlo Uskelan alun perin vuonna 1921 julkaistu Pillastunut runohepo –teos sisälsi niin kovasanaista satiiria valtaapitäviä kohtaan, että teoksen jäljelle jäänyt painos takavarikoitiin ja tuhottiin vuoden 1933 poikkeuslakiin vedoten. Uskelassa oli erikoista se, että hän oli työläiskirjailija, joka ei uskonut kansan älykkyyteen vaan tyhmyyteen. ”Mammonan palkkarengit” ja ”kuningasten kuvain kumartajat” ovat Uskelan synonyymejä köyhälle kansalle, jonka vastakohtana ovat rikkaat riistäjät. Uskela kiihottaa riistettyä kansaa kapinaan ”sortovaltaa” vastaan. Vain siten sorrettu voi nousta sorron yöstä.

Pentti Haanpään Kenttä ja kasarmi –novellikokoelman muutama novelli ei läpäissyt kustantamon sensoria Erkki Wadenströmiä. WSOY:n ehtona teoksen julkaisemiselle olisivat olleet ”Sotilasjunassa” –kuvauksen ja ”Vähän päiviä” –kertomuksen keskikohdan poistaminen. Haanpää ei suostunut ehtoihin, vaan hän halusi säilyttää naturalismin kasarmielämän kuvauksissaan. Kirjan julkaisi lopulta Kansanvalta. Haanpään vaikeudet jatkuivat. Noitaympyrä –romaanin hylkäsivät Kansanvalta, Otava ja Karisto. Erkki Vala uskoi hylkäysten johtuneen siitä, että teoksen pelättiin kiihottavan kansaa kapinaan.

”Haanpää on kenties aidoin ja itsenäisin suomalainen toisinajattelija, johon sensuuri yritti tylsyttää teräänsä. On vaikea ajatella Erno Paasilinnaa tai Pentti Linkolaa ilman Haanpäätä. Hän oli myös itsenäinen puolueiden ulkopuolella. Haanpäätä ilmeisesti vihattiin porvarillisessa Suomessa ankarasti.”

Lähteet:

Björkman, Satu: Suojelua vai suodatusta. Internetin sisällönsuodatus yleisissä kirjastoissa. BTJ Kirjastopalvelu 2009.

Ekholm, Kai: Kielletyt kirjat (online). Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjasto, 1997-2005. Päivitetty 15.12.2005. (viitattu xx.xx. 200x). Saatavilla www-muodossa: .

Haanpää, Pentti: Kirjeet. Toim. Karonen, Esa ja Viirret, Esko. Otava 2004.

Uskela, Kaarlo: Pillastunut runohepo. Savukeidas 2008.

julkaistu Kirjain 2/2009:ssä

Sunday, March 29, 2009

Individualisti vai ryhmän jäsen?





Elo Viiding on aina ollut runoilijana individualisti. Ehkä sukuperinnekin velvoittaa?

”En halua neuvotella toisten kanssa jostakin niin tärkeästä asiasta kuin oma tuotantoni. Lisäksi en kestäisi liian tiivistä yhdessäoloa muiden kirjailijoiden kanssa: tarvitsen myös yksinäisyyttä ja mahdollisuutta punnita omia ajatuksiani. Toisaalta olen aina välttänyt kirjallisia guruja, enkä ole löytänyt itselleni sopivaa ryhmää. Ystäväni ovat aina olleet enemmän muusikoita ja muiden alojen edustajia.”

Viidingin itsenäisyyteen on syynä myös hänen halunsa säilyttää vapaus kirjoittaa juuri niin monella eri tyylillä kuin hän haluaa. Suorapuheisten ja rehellisten runojen vastapainoksi hän on sijoittanut uusimpaan kokoelmaansa lyyrisiä tekstejä ja vähentänyt tuomitsevia tekstejä.

Nuorten virolaiskirjailijoiden ryhmillä ei ole enää samanlaisia sosiaalisia ja poliittisia tavoitteita kuin vuosisadan vaihteen kirjailijaryhmillä. Tallinnalaiset TNT, Õigem Valem ja tarttolaiset Erakkond sekä NAK ovat ryhmistä tärkeimpiä.

”Nykyiset ryhmät ovat ystäväpiirejä, joiden jäsenillä on yhteinen kieli ja yhteiset tavoitteet, mutta niitä ei korosteta eikä niistä tule kiistoja kuten aikoinaan. Niillä ei ole myöskään sivistyksellisiä tavoitteita, mikä on huono asia, koska nuoret kirjailijat eivät seuraa tarpeeksi maailmankirjallisuutta ja omaksu omaan kieleensä sopivimpia vaikutteita”, Viiding analysoi.

Jan Kaus, 37, kuuluu virolaisen kirjallisuuden nuoren polven johtaviin prosaisteihin. Romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja esseekokoelman julkaissut Kaus on ehtinyt toimia Viron kirjailijaliiton puheenjohtajana vuosina 2004-2006. Hän vaikuttaa Õigem Valem –ryhmässä, johon kuuluvat hänen lisäkseen Fagira D Morti, Juku-Kalle Raid. Ryhmä on pieni, mutta sekä Janin että Elon mielestä pienuudestaan huolimatta aatteellisesti sitäkin merkittävämpi.

”Olin Õigem Valemin ensiesiintymisessä joulukuussa 1998. Ryhmä oli kiinnostavampi ja avoimempi kuin muut virolaisryhmät. Tekstit olivat vuorovaikutuksessa yleisön kanssa”, muistelee Viiding.

”Meitä alettiin kutsua bändiksi ja meistä tehtiin juttuja, joissa istuimme kylpyammeessa veden alla shamppanjalasit kädessä. Kolme meistä teki myös toimittajan töitä. Kyseessä oli myös osittain meidän PR-kampanjamme”, Kaus pohtii.

Tuesday, March 24, 2009

The Calquen viimeinen, viides painettu numero

Ilokseni voin kertoa, että olen muun muassa sellaisten nimien kuin Paul Celanin joukossa The Calque -käännöskirjallisuuteen erikoistuneessa lehdessä. The Calque numero viisi on historiallinen siinäkin mielessä, että lehti lakkaa ilmestymästä lehtimuotoisena tämän jälkeen siirtyen kokonaan Internettiin. Linkistä voit myös tilata The Calquen Paypalin avulla.

Oman elämänsä herra

Oman elämänsä herra

Jukka-Pekka Kervinen tekee visuaalista runoutta, julkaisee runokirjoja POD-kustantamo Lulun kautta ja säveltää Kiteen Puhoksella.

Puolitoista vuotta sitten Kervinen vaimoineen kyllästyi jatkuviin yt-neuvotteluihin atk-alalla. Perhe pakkasi tavaransa ja muutti Espoosta Kiteen Puhokselle, josta he lähtivät etsimään vaihtoehtoa kiireelle, stressille, kuluttamiselle ja melulle. Asunto löytyi yli vuoden etsimisen jälkeen kymmenesosalla pääkaupunkiseudun hinnoista.

”Pakenimme yhä ahdistavammaksi käyvää ilmapiiriä ja loputtomia tehokkuusvaatimuksia. Halusimme löytää rauhallisemman ympäristön luonnon läheltä, oppia elämään toisenlaista, inhimillisempää elämää. Nyt 18 kuukauden jälkeen voin todeta, että me löysimme etsimämme.”

Nyt Kervinen julkaisee Print on Demand –tekniikalla mielenkiintoisia, kokeilevia runoteoksia Ankkuri-kustantamonsa kautta, tekee omaa visuaalista runouttaan yksin ja yhteistyössä monien kansainvälisten runoilijoiden kanssa ja säveltää. Esimerkiksi amerikkalaisen Jim Leftwichin kanssa Kervinen on synnyttänyt tuhansia kuvia, videoita, musiikkia. Nyt meneillään on sarjamuotoinen ounces, jossa ystävykset ovat edenneet numeroon 189.

Miehen julkaisuluettelo on vaikuttava: parikymmentä chapbookia eli noin yhden runokokoelman mittaista teosta yksin tai yhteistyössä muiden kanssa. Viimeisin teos aerosolitolvana (Ankkuri 2009) koostuu tietokoneella generoiduista, visuaalisista runoista. Ankkuri on julkaissut muun muassa Karri Kokon, Miikka Mutasen ja Outi-Illuusia Parviaisen runokokoelmat.

Syntyvä teos

Kervinen kiinnostui jo 16-vuotiaana amerikkalaisesta kokeellisesta musiikista, kuten John Cagesta ja hänen koulukuntansa edustajista (Earle Brown, Morton Feldman, Christian Wolff), Robert Ashleystä, Daniel Goodesta, Pauline Oliveroksesta. Monilla näistä on suhteita myös kuvataiteisiin.

”Kiinnostuin näiden säveltäjien teosten - ja niiden filosofian - avoimuudesta, ei-akateemisuudesta ja kokeellisuuden kulttuurista, joka niiden ympärille rakentui. Olin myös kiinnostunut kokeellisemmista musiikin muodoista: aleatorisuudesta, graafisista partituureista, avoimista muodoista, sattumasta ja sanallisista partituureista.”

Hän alkoi opiskella musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa ja otti säveltämisessä yksityistunteja. Kervinen on erikoistunut tietokoneavusteiseen säveltämiseen.

”Olen kiinnostunut prosesseista ja systeemeistä, joiden sivutuotteita kaikki teokseni ovat. Pyrin löytämään muotoja, joita ei ole olemassa ja joita en ole myöskään itse aiemmin käyttänyt. Jokainen ohjelma on kuin luokka, jokainen yksittäinen teos luokan instanssi. Kun ohjelma on periaatteessa suljettu rakenne, teosten tarkoitus on olla päinvastoin mahdollisimman avoimia, vapaasti assosioivia, muuttuvia muotoja, aleatorista kontrapunktia Lutoslawskin, Cagen ja MacLow´n hengessä.”

Puolalaisen Witold Lutoslawskin kehittämä aleatorinen kontrapunkti perustuu sattumaan ja yllätykseen. Esityksessä tämä tarkoittaa sävelten keskinäisen järjestyksen ja keston vapautta. John Cagen sattumamusiikki perustuu siihen, että esityksen jokainen ääni on ennakoimaton ja yllätys tekijällekin, jonka teos luodaan näin joka esityskerralla uudestaan.

Sanat tekstuurina

Vuoden 2000 lopulla Kervinen alkoi kehitellä tietokoneohjelmaa, jolla hän olisi pystynyt luomaan musiikillisia runkoja sanallisiin partituureihin.

”Aloin tutkia erityisesti amerikkalaisia nykyrunoilijoita, joiden tekstejä löytyi netistä todella paljon. Seuraavat kuukaudet menivät lukiessa ja tutkiessa eri suuntauksia. Kesällä 2001 halusin tehdä jotain itse. Ensimmäiset runot tein cut-up-tekniikalla joukosta eri lähdetekstejä. Lähetin ne Moria-lehteen, joka yllätyksekseni halusikin julkaista ne.”

Kirjoittaminen vei nopeasti kokonaan. Kervinen halusi tuoda esille myös tekstien
visuaalisuuden, muodot ja värit. Ensimmäiset visuaaliset työt tulivat 2002 muutaman kuukauden intensiivisen tutkimisen jälkeen.

Kervisen toiminta kustantajana alkoi huhtikuussa 2002, kun xStream-lehden ensimmäinen numero ilmestyi. Lehti julkaisi jokaisen numeron yhteydessä kolme eri sähköistä lehteä. Ensimmäisessä olivat varsinaiset tekstit, AutoIssue, joka koostui automaattisesti generoidusta lehdestä, jonka lähteinä toimivat varsinaisen lehden tekstit. Collaborative issuessa oli pitkä yhteistyö yhden varsinaisen numeron kirjoittajan kanssa.

POD-julkaisemisen hän löysi puolivahingossa vuotta myöhemmin. Hän huomasi sen mahdollisuudet pienkustantajalle, jolla ei ole suuria taloudellisia resursseja käytettävänään.

”Koska esimerkiksi lulu.com on kokonaan ilmainen, se ei sisällä taloudellista riskiä. Kustannukset on sidottu kirjan hintaan, toimitustyö on kokonaan tekijän vastuulla, ei synny varastoja, eivätkä kirjat edes kierrä minun kauttani. Koska halusin jakaa kirjat ilmaiseksi, POD-tuottaminen sopi erinomaisesti suunnitelmiini. Kirjailija ja minä emme myöskään saa tuottoa tai tekijänpalkkioita, jotta kirjan hinta pysyy mahdollisimman alhaisena.”

Työttömyys on ollut Kerviselle pikemminkin onnenpotku kuin onnettomuus. Pienkustantaja, kirjailija ja säveltäjä Kervisen päivät venyvät 12-16-tuntisiksi, koska hänellä on meneillään aina useita mielenkiintoisia hankkeita päällekkäin, joita hän ei malta keskeyttää.

Rita Dahl

julkaistu Kirjain 2/2009:ssä

Monday, March 23, 2009

Quasimodot kaikkialla

Hallittuja harha-askelia absurdissa maailmassa

Kaisa Ijäs
Siskot, veljet
Teos, 2009

Aloitusruno tiivistää nuoren runoilijan ohjelman, kysyen: ”Mitä jos yksinäisyys alkaa kielestä, pimeys valosta.” Vastakohdat synnyttävät toisensa, kieli ei ole sosiaalisuutta vaan keino paeta, kuvitella, käpertyä omaan kielimaailmaansa. Sen Ijäs kokoelmassaan totisesti tekee: hän kehittää oman kielen. Kieli on myös pelastusrengas rutiinikoneiston keskellä, johon meidät on heitetty; se on yhtä suurta minuksitulemista, omaan kieleen syntymistä. Tiukat vastakkainasettelut esimerkiksi feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välillä eivät myöskään miellytä alituisesti paikkaansa etsivää runominää. Rakkaus, kuolema ja runous ovat runoilijan suuria aiheita, joista hän puristaa rikkaalla kielellään uusia puolia irti.

Kieli syntyy kokemuksesta; kielialkemistin huoneesta suunta vie kohti utopiaa eli rakkauden kokemusta. Se, kuten ajattelu ja kielen kehittäminen, on itsestä luopumista: eräänlaista välttämätöntä absurdismia. Pelastusvälineet ovat lähellä: ”Anna ryyppy, ja vaateharja jos kaadun.” Rakastetun lähteminen vie kieleltä mukanaan pohjan, mielen. Rakkauden loppu voi olla kuitenkin uuden, ainutlaatuisen kielen alku. Omaperäiset kielikuvat ovat myös Ijäksen runoudessa tyypillisiä.

Ijäksen runoissa herätetään henkiin myös kotiseutumaisemaa, joka on samalla kielen perusta, koti- ja syntypaikka. Myös vuodenajat, erityisesti monimerkityksiseen, kuolemaan rinnastuva syksy luovat taustapanoraaman Ijäksen runoille. Runoilijan kieli on komeaa, ja vaikka kuolema ja menetykset ovatkin ihmissuhteiden taustalla, paras arjen taltuttaja on omintakeinen kieli, joka tekee tutusta absurdia ja leikkisää. Tavanomainen syntaksi rikotaan muuttamalla viittaussuhteita, sekoittamalla erilaisia kielirekistereitä, sävyjä ja ennen kaikkea asettamalla sanat yllättäviin yhteyksiin ja keksimällä oivaltavia uudissanoja ja kielikuvia. Ijäksen runousoppi kuuluukin: ”Runous on harha-askel järjestyksen valtakunnassa. / Se on kielellinen pisara kylmäpuristettua öljyä. / Ajelu pitkin lumen reunan paleltumatonta uurnaa.”


Quasimodo kaikkialla


Jyrki Pellinen
Pariisi
Savukeidas 2009
105 ss.

Pariisi on kirjailija Pellisen muusa, joka herättää henkiin panteistisesti kaiken: kirjalliset, musiikilliset, kuvataiteelliset muistot, kaupungissa tavatut henkilöt. Pariisi on Pelliselle kosmopoliittinen vaikutteiden sulatusuuni, jonne päätyvät kaikki: amerikkalainen Mark, brasilialainen kuvataiteilija. Jotkut henkilöt, kuten ruotsalainen Erland, tulevat toisia elävämmiksi. Henkilöt ovat taiteen ohella kirjailijan mielikuvitukselle ruokaa.

Erityisesti romantiikan ajan kirjailijoista ja säveltäjistä löytyy Pellisen kaikupinta. Baudelaire, Balzac, Schumann vaeltavat hänen monitasoisessa proosassaan pariisimaisessa tunnelmassa, joka on tunteista, muistoista, ajatuksista. Flaneeraavan taiteilijan Pariisi ei ole mitään ilman elokuviakaan, Genet´n huorapoikatunnelmaa. Pariisin katujen joka kulmassa hengittää romanttinen tunnelma, kaikissa kansankerroksissa, mutta erityisesti tavallisessa kansassa huorista työläisiin ja taiteilijoissa. Kahviloiden vilkas elämä, ateljeet, kohtaamiset taiteilijoiden kanssa synnyttävät yhdessä nykyhetken romantiikan, joka Pellisen proosassa saa lievän absurdinkin muodon.

Pellisen proosa on kaukana yksinkertaisesta, ”suomalaisesta” realismista. Suomalaisesta kirjallisuudesta puuttuu hänen mielestään henki ja siinä samalla sisältö. Pellinen samaistaa itsensä tunteista elävien ranskalaisten romantikkojen lisäksi kaikkialle kurottuviin slaavilaisiin kirjailijoihin. Ennemmin on kyse metafyysisestä, totaalisesta runoilijan realismista, jossa olennaisia totuuksia ovat: taide on kaiken perusta, kokijalle ja tekijälle yhteistä omaisuutta, jolla ei ole vaihtoarvoa. Taide on itseisarvo, kuten elämä on itseisarvo: Pariisi on Pellisen 2000-luvun joidenkin teosten tapaan kirjan mittainen oman poetiikan ja estetiikan selitys. Totaalisuutta ja panteismia on myös vaikutteiden samanaikaisuus: Li Po mahtuu samaan puljuun Jackson Pollockin kanssa.

Rita Dahl

julkaistu Kirjain-lehdessä 2/2009

Wednesday, March 18, 2009

Aktivisti säkissä




Aktivisti säkissä

Kenialaisesta Philo Ikonyasta kasvoi aktivisti, kirjailija ja poliitikko äitinsä rakastavassa huomassa.

Philo Ikonya on vangittu kahdesti muutaman viime vuoden aikana, viimeksi helmikuussa 2009, kun hän oli osoittamassa rauhanomaisesti mieltään hyperinflaatiota ja maissin nousevaa hintaa vastaan. Philon kanssa pidätettiin Internet-kirjoittaja ja Kenian PENin jäsen Fwamba N C Fwamba. Sama vanhempi poliisimies, joka muistetaan aktivisti Ann Njogun seksuaalisesta ahdistelusta, hyökkäsi myös Philon ja Fwamban kimppuun Kenian parlamentin edessä. Poliisi repi Philon vaatteet ja uhkasi tappaa heidät molemmat.

”Nairobin keskuspoliisiasemalla meitä kidutettiin fyysisesti ja henkisesti. Vietimme asemalla viisi tuntia ennen kuin meidät vietiin toiselle poliisiasemalle. Kukaan ei tiennyt, mihin meidät oli viety. Tämä on Kenian poliisin normaali tapa kohdella ihmisoikeusaktivisteja.”

Matkalla molemmat oli uhattu viedä metsään, jossa heistä olisi hankkiuduttu eroon. Urheilta aktivisteilta kysyttiin, miten he luulisivat kuolevansa. Philo vastasi rauhallisesti: ”Satavuotiaana omassa vuoteessani rakkaideni ympäröimänä.” Eräs poliiseista uhkasi, että molemmat kuolisivat ja mätänisivät helvetissä. Poliisit kertoivat vain tottelevansa ylempiensä määräyksiä. Näiden mukaan heidän olisi hiljennettävä aktivistit, jotteivät nämä puhuisi enää koskaan.

Kenian kansallisen ihmisoikeusneuvoston ja monien merkittävien kirjailijoiden ja diplomaattien painostuksesta kaksikon hakkaaminen pidätyksen jälkeen merkittiin poliisiaseman päällikön tapahtumaraporttiin.

Philo on tullut tunnetuksi myös siitä, että hän kehotti joulukuussa 2007 kenialaisia protestoimaan yleistä epäoikeudenmukaisuutta ja vaalienjälkeistä väkivaltaa vastaan pukeutumalla säkkiin. Poliisi hakkasi häntä pampulla, koska hän väitti lähes kymmenen miljoonan kenialaisen kärsivän nälästä, koska maissi ei mene niille, jotka apua kipeimmin tarvitsisivat. Lahjonta on suuri ongelma Keniassa, ja sitä vastaan Philokin käy välillä toivottomalta tuntuvaa, donquijotemaista taisteluaan tuulimyllyjä vastaan. Tuulimyllyt ovat vain muuttuneet viljasiiloiksi.

Philo pukeutui säkkiin kahden päivä ajaksi ja tekee edelleen niin todellisen hädän sattuessa. Viimeksi hän sai syyn säkissä kulkemiseen vangitsemispäivänään helmikuussa, kun poliisi ampui kaksi ihmisoikeusaktivistia, Kamau King´aran ja Paul Oulon.

Tapasin Philon kansainvälisen PENin vuosikokouksessa Senegalissa kesäkuussa 2007. Hän teki vaikutuksen paitsi alituisella iloisuudellaan, myös erinomaisen sujuvalla englannillaan ja järkevillä mielipiteillään, joita hän myös ilmaisi aktiivisesti. Mutta mikä tärkeintä, Philo on rohkea nainen, joka toimii esimerkkinä paitsi kenialaisille naisille, myös aivan kenelle tahansa. Hänen sinnikkyytensä kaikkien vastoinkäymisten edessä on ihmeteltävää, samoin hänen iloisuutensa, vaikka maailma ympärillä olisi kuinka mätä tahansa. Tapasimme aina aamuisin hotellin vieressä sijaitsevalla rannalla, jonne minä menin istuskelemaan, Philo juoksemaan rantaviivaa pitkin. Tulin hänelle tutuksi suomalaisena, jolla ei ollut kelloa ja joka heräsi aina samaan aikaan kun aurinko nousi ylös taivaalle.

Tuesday, March 17, 2009

Hetki kehitysyhteistyölle






Hetki kehitysyhteistyölle

"Kehitysyhteistyön juuret löytyvät kristillisestä etiikasta. Kehitysyhteistyö on oikeudenmukaista rikkauksien tasausta, jossa rikkaammat antavat köyhimmille", painotti Helsingin tuomiokirkon pappi Arto Antturi Kaksi minuuttia kehitysavulle –tilaisuudessa.

Helsingin tuomikirkkoon kokoontui sunnuntaina 15. maaliskuuta useita päättäjiä, järjestöjen ja liike-elämän edustajia vaihtamaan näkemyksiään kehitysyhteistyöstä.

”Jo Paavali keräsi lähetysmatkoillaan rahaa köyhempien tukemiseksi. Tarvitsemme edelleen niitä, joiden kotimaa on rakkaus. Kristillisen seurakunnan paikka on siellä, missä on nälkää ja puutetta. Valtion kehitysyhteistyömäärärahojen oikeudenmukaisuuskysymys kuuluu: onko 0,7 prosenttia BKT:stä tarpeeksi?”, Arto Antturi haastaa.

Tilaisuuden yksi pääkeskustelija, tasavallan presidentti Tarja Halonen toi terveiset valtiovierailultaan Länsi-Afrikan Senegalista, Liberiasta, Nigeriasta ja Beninistä.

”Afrikka pitää nostaa entistä enemmän esille kehitysyhteistyössä, jotta YK:n vuosituhattavoitteet täyttyisivät. Lisäksi maailman uudenlaiset haasteet, esimerkiksi talouskriisi, koskettavat erityisesti köyhimpiä ja erityisen haavoittuvia kehitysmaita."

Halosen mielestä vuoden 2007 kehityspoliittisen ohjelman parhaimpia puolia on kestävän kehityksen painotus: eri toimintatapojen näkeminen yhteisenä kokonaisuutena korostamalla taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävää kehitystä.

”EU:n tavoite on antaa vuonna 2010 0,51 prosenttia BKT:stä kehitysyhteistyöhön. Tämä pitäisi nostaa 2015 mennessä 0,7 prosenttiin. Kehitysyhteistyön määrän lisäksi on mietittävä keinoja ja laatua.”

Halonen korosti odotetusti naisten ja tyttöjen koulutukseen panostamisen merkitystä rauhan ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Pohjoismaita pidetään esimerkillisinä kehitysyhteistyökumppaneina, joilta halutaan oppia.

Myös kansalaisjärjestöjen rooli ruohonjuuritason ”tiedustelijoina” ennen laajemman kehityspolitiikan täytäntöönpanoa on merkittävä.

Naisten roolin nosti esille omassa kahden minuutin puheenvuorossaan Satu Mehtälä. Hän kertoi suomalaisten yrittäjänaisten toukokuussa 2007 perustamasta Naisten pankista, jonka kolme painopistealuetta on koulutus, verkostot ja pienlainat. Naisten pankki on käynnistänyt tähän mennessä 80 kylähanketta, joilla on 18 000 suoraa ja välillistä hyödynsaajaa.

Johtajuutta ja elämänhallintaa

Toinen pääpuhuja Martti Ahtisaari korosti johtajuuden merkitystä kehitysyhteistyön suunnittelussa. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen puolestaan painotti kehitysyhteistyön johdonmukaisuuden tärkeyttä.

Tilaisuudessa puhuivat myös SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja keskustan kansanedustaja Kimmo Tiilikainen. Urpilainen muistutti Nazim Hikmetin ”Ihmisten enemmistö” –runon avulla, että kehitysyhteistyö on paitsi ihmisten nostamista hädästä, myös uskon luomista. Tiilikainen korosti, että ilmastonmuutoksen torjuminen ja ruokaturvallisuuden lisääminen kuuluvat myös kehitysyhteistyöhön.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ehdotti, että puheenvuorojen lisäksi jokainen voisi uhrata kahden minuutin työpanoksen kehitysyhteistyön hyväksi.

Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus uskoi kehitysyhteistyön palauttavan yritteliäisyyden kautta kyvyn elämänhallintaan.

Kaksi minuuttia kehitysavulle -tilaisuuden järjestivät Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Kuvalehti. Tilaisuus on osa kehitysyhteistyöjärjestöjen Toivo tulee talkoisiin –kampanjaa, jonka avulla patistetaan Suomea aktiivisempaan politiikkaan globaalien kriisien lievittämisessä ja ehkäisemisessä.

Teksti ja kuvat: Rita Dahl

julkaistu Global Finlandissa 17.3.

Sunday, March 15, 2009

Portugalilainen koululuokka etsii toista luokkaa

Portugalilainen koululuokka etsii toista suomalaista koululuokkaa kokemusten vaihtamiseen ja oman kotiseudun tuntemiseen yhden lukukauden ajaksi. Oppilaat ovat 14-15-vuotiaita. Projektin blogiin pääsee tästä. Kiinnostuneet voivat olla suoraan yhteydessä runoilija, opettaja Jacinto Pascoaliin, joka projektia vetää: jacinto.pascoal@sapo.pt.

Una ciudad con alma - Bogotá

Este poema sobre Bogotá va ser redigido todavía.

Una ciudad con alma


No sei como te llamas, pero tienes
una cara muy suja y quero lavarlo
en agua corrente para verte mejor. Me dijeren que
es sujo, pero no tengo confianza: quero verte
con mis ojos proprios para poder dar mi ultimo
sentencia y conhecer tu nombre con palabras mías.
No quero usar palabras viejos, como la rosa, un ladrón,
se no tenga razón; quero obter un testimonio de mi
mesma, no confiar en los testimonios de los otros.

Es mi destino, una ciudad con alma, parques
al todo el lado entre los edificios
mediamente construídas. En la vida humana algo
empieza siempre, pero no necessárimente acaba.
Colinas altos son tu cielo verde que circula mi cuerpo
caminando por los calles estrechos con la gente morena,
en la busca por las palabras proprias por tu esencia, que no
es esencia, pero agua corrente en las calderas de carro en esta
ciudad con cuerpo fuerza, Bogotá.

Quisiera comezar un relación con ti y procuro
una manera hacerlo. Entro en la café en centro de
la cuidad, que es, dicen, una llugar con drogadictos
y criminalidade alta, pero allí só hay la gente que queira
tomar una taza de café con los hombres muy corporales,
para poder olvidar horas de trabajo, para donde van después
de beber sus cafés con leche. Eso es la vida de trabajador.

Una ciudad con alma, perros calmos saben como
descansar cerca de una estatua de Bólivar, que tiene
su antigo casa en Candelária, una trampa turistica donde
la gente con personalidade mora, los drogadictos al lado
de vendedores de helado, padres y empresarios con géneros
muy variados. El hombre con más personalidade dijela que
parece Elizabeth Taylor, pero eso no traelo diñero.
Es pobre, pero es muy cortesano, un hombre con alma
en la ciudad donde la vida no se valora necessáriamente mucho.

Bogotá, la mía ciudad con alma, abres sus brazos para ladrónes y
policies, pero no en la mesma calle. Tu cuerpo y mi cuerpo buscan
de encontrar, pero el avión ya salío y dentro las nubes solo hay
lembranzas blancas, los sueños y pensamientos inocentes soldandose
con los hombres morenos, brutos, como sólo habían en la ciudad
de los sueños verdes, Bogotá, mi ciudad de alma, bonita y suja
sueño.

Friday, March 13, 2009

Täyttä kirjailijanelämää




Kuvaaja: Veikko Koivusalo

Täyttä kirjailijanelämää

Marja-Leena Mikkola, 70, on osallistunut ja elänyt täyttä ja monipuolista kirjailijanelämää yli viiden vuosikymmenen ajan.

Mikkola on kirjoittanut novelleja, romaaneja, lastenromaaneja, lauluja, elokuvakäsikirjoituksia ja kääntänyt kirjallisuutta venäjästä, italiasta ja englannista. Hän on elänyt todella monipuolisen ja ahkeran kirjailijanelämän, josta moni nuorempi voi vain haaveilla.

Mikkola saapuu Ruotsalaisen teatterin Café Kafkaan tasan kymmeneltä, kuten olemme sopineet. ”Vill du också ha ett glas vatten?” Mikkola kysyy minulta kohteliaasti. Café Kafkassa kun ollaan, puhutaan ruotsia, se kuuluu asiaan Mikkolan mielestä. Vaatimatonta luonnetta kuvaavat antimet, joihin hän tyytyy: cappuccino ja pieni lohileivos.

Helsingin kirjailija- ja taiteilijapiireissä vuosikymmeniä liikkunut Mikkola tuntee kaupungin kuin omat taskunsa, mutta osa hänestä on aina muualla.

- Toinen puoli minussa kaipaa aina takaisin maaseudulle, toinen puoli on hyvin kiintynyt Helsinkiin, kuvailee Pyhtäällä lapsuuttaan ja kesiään viettänyt Mikkola itseään.

Osa hänestä kaipaa ilmiselvästi myös maailmalle. Vuosikymmenten aikana Mikkola on ollut töissä Italiassa ja vieraillut usein Venäjällä, käynyt Vietnamissa ja Latinalaisessa Amerikassa.

- Vuonna 1959 liftasin ensimmäistä kertaa Italiassa, joka on ihana ja kamala maa. Minusta on jännittävää kävellä keskellä niin vanhaa kulttuuria ja sen muistomerkkejä, joissa edelleen eletään arkea. Nuorena tapasin Roomassa entisiä vastarintaliikkeen jäseniäkin.

Mikkola ei ole karttanut yliopistotutkinnostaan huolimatta ”oikeita töitä”. Ennen kirjailijaksi tulemistaan hän kävi kesätöissä kioskinmyyjänä, jäätelötehtaalla, tarjoilijana. Lisäksi hän ehti työskennellä lyhyen aikaa Suomen Kirjailijaliiton toimistosihteerinä.

Englannin lehtori innosti kirjoittamaan

Kirjailijaksi tuleminen kävi Mikkolan kohdalla varsin helposti.

- Olin kirjoittanut lapsesta asti. Hyvin nuorena haaveilin sotakirjeenvaihtajan ammatista, mutta äitini ja poikaystäväni pakottivat luopumaan haaveesta, mikä oli ymmärrettävää. Osallistuin englantilaisen filologian seminaariin, jossa kirjoitin kaksi englanninkielistä novellia. Englannin lehtori arvosti niitä ja kehotti kirjoittamaan lisää: ”We haven´t got much young authors around here.”

Mikkola kirjoitti viisi novellia lisää Ylioppilaiden kirjoituskilpailuun ja voitti kilpailun. Kustantamostakin otettiin yhteyttä nuoreen kirjailijanalkuun. Vielä viisi novellia kirjoitettuaan hänellä oli käsissä novellikokoelman käsikirjoitus. Hän oli 22-vuotias esikoiskirjailija, joka opiskeli Helsingin yliopistossa yleistä kirjallisuutta.

Naiset-esikoisnovellikokoelma esittelee Mikkolan realistisen proosan taitajana, joka ei osoittele, vaan luottaa lukijan kykyyn tehdä päätelmiä.

Esikoisen ilmestyttyä jotkut kriitikot ihmettelivät, miten niin nuori tyttö tiesi sellaisista asioista kuin ammattiyhdistystoiminta. Syy löytyy Mikkolan vanhemmista: molemmat olivat ammattiyhdistysaktiiveja.

Omaisten kesken –novellikokoelmassa (Tammi 1995) päähenkilöt selvittävät suhteitaan vanhempiinsa, puolisoihinsa, lapsiinsa päätyen onnellisiin tai onnettomiin muutoksiin.

Mykkä tytär -novellikokoelmassa (Tammi 2001) on useita henkilöhahmoja, jotka tekevät kansainvälistä uraa ja selvittävät suhdetta menneisyyteensä. Niminovellin päähenkilö hakeutuu erilaisten auttajien kautta kohti itsemurhan tehnyttä isäänsä, jonka kanssa hän syö vihdoin illallista tehden sovinnon menneisyytensä kanssa, kuten moni muu kirjan henkilö.

- Tätä novellia oli erityisen jännittävä kirjoittaa, koska en ole aikaisemmin käyttänyt fantasiaa novelleissani. Luin samaan aikaan Latinalaisen Amerikan kirjailijoita ja ehkä heidän maaginen realisminsa vaikutti myös tekstiini.

Mikkolan novelleissa ovat alusta lähtien olleet läsnä maaseutu ja kaupunki, menneisyys ja nykyisyys. Hänen novelliensa henkilöt ovat usein murroskohdissa tai muuten eksyksissä. Monet heistä selvittävät suhdettaan menneisyyteen, rakkauteen, vanhempiinsa, lähipiiriinsä tai itseensä.

Sota aiheena

Kansalaissota ja jatkosota ovat olleet erityisen usein Mikkolan novellien taustalla.

- Jokaisella kirjailijalla on oma haavansa: sota on minun haavani. Elin lapsuuteni sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka olivat olleet itse sotia todistamassa. Tunnen läheisyyttä suurten ikäluokkien kanssa, mutta meitä erottaa se, että minä olen pienenä lapsena itse kokenut sodan. Sotapäivä, sotayö –kertomuksessani olen kuvannut lapsen silmin sitä katastrofaalista tilannetta, jossa Suomi oli kesäkuussa 1944.

Omakohtaiset sotakokemukset lapsuudessa ovat voineet Mikkolan mielestä vaikuttaa siihen, että hänestä tuli niin aktiivinen rauhanaatteen kannattaja.

- Sota on ollut minulle aina ruma sota. En ole koskaan voinut osallistua mihinkään nationalistiseen hurmokseen. Vasemmistoradikalismi jyrkkeni Vietnamin sodan laajentuessa ja kolonialistisen sorron jatkuessa Latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa. Kolmannen maailman asema jyrkensi erityisesti mielipiteitämme. Minua hämmästyttää näin jälkeen päin se, kuinka rauhallisesti pystyimme vastustamaan näitä julmuuksia: laulamalla ja järjestämällä solidaarisuusjuhlia.

Vietnam-mielenosoituksessa esitettiin myös Mikkolan ”Pientä Vietnam-laulua”. Se oli hänen panoksensa yhteen maailmanhistorian tuhoisimmista sodista, jonka julmuuksia ei ole vieläkään loppuun asti käsitelty.

Musta aukko on myös Suomen Itä-Karjalan miehityshistoria vuosina 1941-1944, johon Mikkola sai tuntuman vaeltaessaan Karjalan tasavallassa 1990-luvun alussa. Syntyi teos Menetetty lapsuus, jossa Mikkola on haastatellut suomalaisten keskitysleireissä alaikäisinä olleita venäläislapsia ja selvittänyt miehitetyn alueen siviilien, naisten, lasten ja vanhusten kovia kohtaloita.

Osallistumisen aikaa

Mikkola kuuluu vasemmistolaisen laululiikkeen kantaviin voimiin Kaj Chydeniuksen, Aulikki Oksasen, Monna Kamun, Kristiina Halkolan ja monen muun ohella. Mikkolan kynästä ovat lähtöisin sellaiset klassikot kuin ”Laulu rakastamisen vaikeudesta” ja ”Laulu kuolleesta rakastetusta”, jotka löysivät paikkansa Mikko Niskasen elokuvasta Käpy selän alla.

- Haaveilin itsekin elokuvaohjaajan urasta. Mutta tuohon aikaan sellaiselle haaveelle naurettiin, koska ammattia ei pidetty naisille sopivana. Onneksi nykyaika on osoittanut väitteen vääräksi.

Mikkola oli mukana rauhanliikkeen lisäksi sukupuolten tasa-arvoa ajaneessa Yhdistys 9:ssä ja Marraskuun liikkeessä, jossa kohdattiin asunnottomia alkoholisteja.

- Näistä sodan vaurioittamista miehistä ei ole juurikaan puhuttu. Me yritimme ajaa heidän oikeuksiaan, ja kävimme vankiloissakin esiintymässä.

Vangit olivat äärimmäisen kunnioittavia. He pyyhkivät jopa pölyt tuolilta, johon kirjailija istuutui.

Mikkola on edistänyt aktiivisesti Suomen ja Venäjän välistä kulttuurivaihtoa 1960-luvulta lähtien. Matkoillaan hän tutustui muun muassa Juri Trifonoviin, jota pitää edelleen eräänä hienoimmista kirjailijoista.

Yleinen historia muuttui myös yksityiseksi. Che Guevaran kuolemaan vuonna 1967 ja kenraali Augusto Pinochet´n nousuun Chilen presidentiksi vuonna 1973 suhtauduttiin hyvin henkilökohtaisesti, surun ja kauhun sekaisin tuntein.

Yhteiskunnallisuus on aina heijastunut vahvasti Mikkolan kaunokirjallisessa tuotannossa joko vahvana myötätuntona heikompiosaisia kohtaan tai yleisten historiallisten tapahtumien sekoittumisena yksityisiin mikrohistorioihin.

Hatunnoston arvoista

Kielet ovat Mikkolalle rakas harrastus, ja kääntäminen on ollut raskasta mutta kiehtovaa työtä. Englantilaista filologiaa ja italiaa hän opiskeli yliopistossa. Venäjän harrastus tuli hiukan myöhemmin, 40-vuotiaana.

Mikkola kaivaa laukustaan esille Osaan venäläiset verbit ja rakastan niitä –oppikirjan. Kielitaitoa on pidettävä yllä vielä vuosikymmenten jälkeenkin.

- Venäjä on niin vivahteikas ja vaikea kieli, että minun täytyy nostaa itselleni hattua venäläisen runouden suomentamisesta.

Mikkola on kääntänyt runoilijoita, joiden elämään liittyy henkilökohtainen kärsimyshistoria: Anna Ahmatova, Boris Pasternak, Osip Mandelstam, Dylan Thomas, Sylvia Plath. Myös proosakäännöksiä on ilmestynyt runsaasti, samoin Shakespearen Romeo ja Julia-suomennos.

- Ahmatova tunnetaan Stalinin ajan vainoista kärsineenä runoilijana, jonka runous on kestänyt vuosikymmenestä toiseen. Se on ankaraa ja kompromissitonta. Leirillä tuhoutunut Mandelstam on nerokas, kulttuuritietoinen ja universaali. Pasternakin runoissa luonto, esimerkiksi ukonilma, on subjekti, joka liikkuu, ajattelee ja tekee.

Lapsisankareita

Marja-Leena Mikkolalle läheisimpiä hänen omasta tuotannostaan ovat novellit ja runot, mutta hän mainitsee myös lastenkirjat, joista tunnetuimpia on useaan painokseen yltänyt ja monille kielille käännetty Anni Manninen (Otava 1977).

Anni Manninen on punatukkainen, noidaksi haluava pikkutyttö, joka kokee tehtäväkseen ympäröivän luonnon pelastamisen. Hän ajaa Lehilammelta pois kärppien ruhtinaan ja lähtee hakemaan Luontoäidiltä salaisia pelastavia sanoja. Niitä ei löydy, koska elämän ja kuoleman kysymykset ratkaistaan ihmisten parissa.

Ekologisesti tiedostava lastenkirja jaksaa viehättää vuodesta toiseen myös omaan lapsuuteensa haikailevia aikuisia.

- Saan yhä kirjeitä 1970-luvulla lapsuuttaan eläneiltä naisilta, jotka ovat värjänneet hiuksensa punaisiksi Annin vaikutuksesta. Tällaiset ovat parhaita hetkiä kirjailijan elämässä.

Kirjallisuuden vastapainona ovat olleet arkinen elämä ja harrastukset. Yksinhuoltajana ja perheen elättäjänä Mikkolan on täytynyt olla ahkera myös käytännön syistä. Kielten ohella hän harrastaa liikuntaa, erityisesti flamencoa ja itämaista tanssia.

- Olen aina rakastanut rytmiä ja tanssimista. Kuubalainen salsa sujuu hyvän partnerin kanssa, ja klassista rock´n´ rollia ei voi kuunnella tanssimatta.

Rita Dahl

Marja-Leena Mikkola toivoo, että ne, jotka haluavat muistaa häntä hänen 70-vuotispäivänään, eivät lähettäisi sähkeitä tai kukkia, vaan ohjaisivat lahjoitukset järjestöille, jotka tekevät humanitaaristä työtä Gazan pommituksissa kärsineiden palestiinalaislasten hyväksi.

julkaistu Tiedonantajassa 13.3.2009

Wednesday, March 11, 2009

Luonnon pyhä kappeli

Luonnon pyhä kappeli


Espoon seurakuntayhtymän omistama, Heikki ja Kaija Sirénin suunnittelema Otaniemen kappeli ja sitä ympäröivä metsämaisema on saanut Benettonin kulttuuri- ja tutkimussäätiön Carlo Scarpa –palkinnon.

”Otaniemen kappelissa näkyvät ihmiskäden jäljet hienostuneimmillaan. Kappelissa luonto muuttuu pyhäksi. Kappeli on esimerkki minimalismista, josta on poistettu kaikki tarpeeton”, runoili palkintoraadin puheenjohtaja Domenico Luciani Teknillisessä Korkeakoulussa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa 3.3.

Luonto, arkkitehtuuri ja yhteisö ovat Benetton-säätiön jakaman palkinnon kolme tärkeintä palkintokriteeriä. Palkinnon avulla pyritään tuomaan suuren yleisön tietoisuuteen paikkoja, joita ei välttämättä tunneta, mutta joilla on merkittäviä maisema-arkkitehtonisia arvoja.

Palkinnon ovat aiemmin saaneet esimerkiksi Wadi-en-Natrunin koptilaisluostari Egyptissä, Val Baronan vuoristoyhteisö Sveitsissä ja Ateenassa Akropoliin lähellä olevat portaat. Benetton-säätiö on jakanut palkintoa vuodesta 1990 lähtien.

”Isä oli erityisen onnellinen siitä, että hän sai tunnustuksen vielä tässä iässä ja että se tuli hänen rakkaimmalle työlleen”, kertoi Sirénin tytär Kirsi Aropaltio.

Teknillisen korkeakoulun rehtori Matti Pursula korosti omassa puheenvuorossaan, että ilman teekkarien määrätietoisuutta kappelia ei olisi olemassa.

”Opiskelijat muuttivat asuntoloihin vuonna 1952 ja keräsivät kappelin rakentamiseen tarvittavat varat. Rakennus vihittiin käyttöön vuonna 1957 ja se on palvellut opiskelijoita ja ympäristön asukkaita yli 50 vuotta. Kappeli ilmentää ihmiskunnan halua kauneuteen ja ikuisiin arvoihin.”

Kappeli ei pysy välttämättä ikuisesti samanlaisena.

”Kappelin laajennuksen miettiminen on ajankohtaista, koska asiakkaina on muun muassa lapsia. Jos uudisrakennukseen päädytään, se yritetään sijoittaa vanhaa kappelia kunnioittaen, pitäen mielessä kokonaisuus. Espoon seurakunta toivoo, että kappeli palvelisi opiskelijoita ja muita alueella asuvia vielä toiset viisikymmentä vuotta eteenpäin”, kertoi oppilaitospastori Juha Lassila.

Rita Dahl

julkaistu Essessä 12.3.2009

Tuesday, March 10, 2009

Esittelyni Kirjailija-lehdessä

1) Onneksi olkoon, olet liiton jäsen. Oliko se niin "vaikeaa"?


Verrattuna elämän muihin aikuistumisriitteihin SKL:n jäseneksi pääseminen oli varsin vaikeaa, mutta niin pitää ollakin. Tämähän on sentään elinikäinen ”tuomio”. Omaan ammattiliittoon kuulumista vaikeampia ovat kuitenkin kynän esittämät vaatimukset. Ne lisääntyvät päivä päivältä. Liittojäsenyyksiä on entuudestaan kaksi muutakin; olen myös toimittaja ja kriitikko.

2) Tuotantosi.

Runokokoelmat:

Kun luulet olevasi yksin, Loki-Kirjat 2004 (runot)
Aforismien aika, Poesia 2007 (runot)
Elämä Lagoksessa, ntamo 2008 (runot)
Aiheita van Goghin korvasta, Ankkuri 2009 (runot)
Tuhansien portaiden lumo, Avain 2007 (Portugali-matkakirja)
Kuvanluojat – artikkeleita nuorena kuolleista kuvataiteilijalegendoista, nuorista runoilijoista ja ulkomaisista kirjailijoista, Kesuura 2009

Tulossa:

Suomettunut sananvapaus, Multikustannus 2009

3) Millä tavoin luonnehtisit kirjailijaminääsi: Tuusulan rantatie, eritasoliittymä, sadankymmenen aidat, Paasikiven-Kekkosen linja, Päijänne-tunneli? Muukin luonnehdinta toki käy.

Koska jostain syystä sekä ruumiini että mieleni sitoutuvat paremmin eteläisempiin maisemiin, niiden valoon ja pastelliväreihin, vertaan kirjailijaminääni Kaakkois-Brasiliassa sijaitsevaan Ilha do Melin saareen. Se vaikuttaa olevan pelkkää hiekkaa silmänkantamattomiin, mutta hiekan keskeltä paljastuu yllättäen pieni kauppa, autio linnoitus, ränsistyneitä asumuksia, ystävällinen musta kulkukoira, pousadoita. Metaforan valintaan vaikuttaa halu kirjoittaa monipuolisesti sekä faktaa että fiktiota ja kokeilla monia lajityyppejä. Toisaalta metafora kuvaa haluani levittää runouttani yli Suomen rajojen festivaaleilla ja julkaisuissa.

4) Jos sanat tulevat sinusta, mistä kaikki painokoneet tulevat?

Painokoneet tulevat myös suustani, koska suuni on luonteeltaan runsas ja rönsyilevä, ja siellä on matala ja korkea, alhainen ja ylevä, paperi, kynä ja painokoneet. Toivottavasti vain oikea tavara tulee ulos oikeaan aikaan.

5) Kotimainen mielielokuvasi. Rusinoilla vai ilman.

Haluan sekä Aki Kaurismäen elokuvien minimalistisen, niukan dialogin ja eleettömät, puiset ihmiset että Teuvo Tulion melodramatiikkaa tihkuvien elokuvien roihuavat ihmissuhteet. Tätä kaikkea – ja enemmän - on suomalaisuus.

julkaistu Kirjailija-lehdessä 1/2009

Ei yhteistä kieltä






Ei yhteistä kieltä

Asiakasta voi ymmärtää ilman yhteistä kieltäkin, jos tahtoa on, sanoo maahanmuuttajatyöntekijä Maarit Tuovinen.


Maahanmuuttaja-asiakkaan ja työntekijän tapaamisissa on mukana tulkki tai avustaja, jos se on tarpeen. Akuuttitilanteissa ei tulkkia ole, mutta apua voi olla myös puhelintulkkauksesta tai ottamalla puhelimitse yhteyttä asiakkaan äidinkieliseen avustajaan.

Useimmiten päivystyksessä pärjätään suomella, englannilla, elekielellä tai siirtämällä asian käsittelyn myöhemmäksi.

Pääkaupungin Turvakodin asumisyksikkö Kilpolassa päivystys on käytettävissä joka arkipäivä yhdeksästä neljään. Joskus päivystyksessä on jono ja toisinaan asiakkaita ei käy lainkaan.

– Teen heti alusta lähtien asiakkaalle selväksi, että meidän suhteemme on luottamuksellinen enkä minä saa kertoa asiakkaan asioista kenellekään, en hänen ystävilleen enkä naapureilleen. Haluan luoda luottamuksen alusta alkaen, sanoo Maarit Tuovinen.

Kilpolassa ei käytetä tulkkeja, joita asiakas ei jostain syystä hyväksy. Tulkit ovat ammattitaitoisia ja osaavat pääsääntöisesti työnsä. Työntekijöidenkin pitää totutella tulkin käyttöön työssään.

Juuri tällä hetkellä Tuovinen selviää asiakkaidensa kanssa suomella ja englannilla, mutta joskus joudutaan etsimään kauemmin tietyn kielien tulkkia. Tulkkien lisäksi käytössä on omat tuntipalkkaiset venäjää, bulgaria, thai-kieltä, viroa, espanjaa, kiinaa, arabiaa tai ranskaa osaavat avustajat.

Tuovinen ei koe ongelmaksi, että hänellä ja asiakkaalla on eri äidinkieli.

– Jos on halu ymmärtää, yhteinen sävel löytyy. Myös tunteista puhuminen onnistuu, jos asiakkaalla on halu puhua ja saada apua. Tunteet näkyvät usein myös olemuksesta itkuna tai nauruna. Ehkä katson tarkemmin ihmistä, joka haluaa ilmaista vaikeita tunteita. Asiakkaan kuunteleminen on kaikkein tärkeintä.

Hyvä tulkki kysyy lisää


– Hyvä tulkki kysyy minulta lisää ja haluaa selventää, jos hän ei ole varma siitä, mitä tarkoitin. Käsittelemme jokaisella tapaamiskerralla vain muutaman asian ja viivymme yhdessä tarpeeksi kauan, että asiakas ymmärtää varmasti, missä on kysymys. Muutamaan asiaan keskittyminen helpottaa myös tulkin työtä. On tärkeää, että tulkki välittää sen, mitä sanon, mahdollisimman samanlaisena kuin sanoin, eikä viesti muutu matkalla. Aikaa varataan tunti kerrallaan, vaikeiden asioiden selvittelyssä kuluu joskus kaksikin tuntia.

Maahanmuuttajatyössä, kuten turvakodeissa tehtävässä sosiaalityössä yleensä, ihmisoikeuksien kunnioitus ja suvaitsevaisuus ovat asiakaslähtöisyyden ja luotettavuuden ohella tärkeimpiä päämääriä ja lähtökohtia.

Väärinymmärrysten välttämiseksi Tuovinen myös yksinkertaistaa asioita eli selittää ne niin selkeästi ja konkreettisesti kuin mahdollista. Puhuttua koskevilla kysymyksillä voi varmistaa, että on selittänyt asian tarpeeksi hyvin. Tulkin aika on rajallinen ja se on parempi käyttää vain muutaman asian perusteelliseen käsittelyyn kuin pinnalliseen kaikkien asioiden sivuamiseen.

Tavallisia arjen asioita

Maarit Tuovinen neuvoo asiakkaille erityisesti monenlaisia konkreettisia arjen
asioita ja selostaa suomalaisen yhteiskunnan toimintatapoja. Hän myös auttaa tärkeiden, asiakkaalle vaikeiden asioiden hoitamisessa. Kielikurssille meno, toimeentulon ja asunnon järjestäminen ja perustaitojen opettaminen kuuluvat maahanmuuttajatyöntekijän arkeen. Kilpolassa asiakkaita autetaan myös lasten päivähoidon, koulunkäynnin ja kerhojen järjestelemisessä. Viranomaisasioiden lisäksi maahanmuuttajatyöntekijä avustaa juridisissa asioissa, kuten rikosprosessin ja lähestymiskiellon paperityössä.

– Kerron esimerkiksi, miten Suomessa toimitaan avioerotilanteissa. Jotkut eivät tunne ollenkaan Kelan eri tukimuotoja. Selvitän, mitä tukia asiakas voi hakea ja miten ja mistä niitä haetaan.

Arkisten rutiinien ja paperiasioiden lisäksi maahanmuuttajatyöntekijä tukee asiakasta henkisessä selviämisessä. Siinä voi olla apua keskustelusta, tapahtumista ja vertaisryhmistä.

Draivi ilahduttaa

Tuovinen on työskennellyt Kilpolan maahanmuuttajatyöntekijänä kaksi vuotta ja jatkaa äitiyslomasijaisena syyskuuhun asti. Jo sosionomiksi opiskellessaan Tuovinen teki keikkaa lastenkotiin ja turvakotiin, joissa hän sai kokemusta maahanmuuttaja-asiakkaista.

– Tämä on minulle kutsumustyö. Pidän paljon erilaisuuden kohtaamisesta ja minusta on ilo nähdä, että vaikeista elämäntilanteista ja kulttuurisista taustoista huolimatta ihmisillä on draivi päällä ja halu muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan. Ilahdun aina, jos joku pääsee elämässään eteenpäin, saa työpaikan, päivähoitopaikan lapsilleen, valmistuu ammattiin tai lähtee omaan asuntoonsa asumaan. Se tuntuu saavutukselta etenkin, jos elämä on Kilpolaan tullessa ollut rikkinäistä. En koe joutuvani pinnistelemään. Tämä on työtä siinä missä muukin.

Tuovinen on realisti, eikä elättele kuvitelmia kaikkien ongelmien ratkaisemisesta kerralla. Puolen vuoden tai vuoden mittainen jakso on lyhyt, eivätkä ongelmat välttämättä siinä ajassa selviä.

– Tuen ja kuljen rinnalla hetken aikaa. Helpotan asiakkaan elämää.
Asiakkaat ovat antaneet Kilpolan tuetusta asumisesta pääosin myönteistä palautetta. Kriisistä toipumisen lisäksi arjen käytäntöjen oppiminen on saanut kiitosta.

– Opin kulkemaan paikasta toiseen julkisilla, ei pelota enää.


Teksti ja kuvat: Rita Dahl

LAATIKKO:

Yhä enemmän maahanmuuttajia

Maahanmuuttajatyölle on tarvetta. 2000-luvulla maahanmuuttajien osuus turvakotien asiakaskunnasta oli jo 25–30 prosenttia. Vuonna 2007 Pääkaupungin turvakoti ry:n asiakkaat tulivat 25 eri maasta. Tuetun asumisen asukkaista yli puolet on maahanmuuttajia. Kilpolan asiakkaat edustivat viime vuonna 15 eri kansallisuutta.
Asiakkaat tulevat enimmäkseen Helsingistä, poikkeustapauksessa muista kunnista. Silloin syynä on, että asiakkaan on ollut turvallisempaa tulla kauemmas kotoa.

Kilpola on tunnettu maahanmuuttajatyöstään ja alan erikoisosaamisestaan.
Vuonna 2008 Kilpolan päivystyksessä oli yhteensä noin 890 asiakaskontaktia, joista reilut 600 maahanmuuttajien kanssa. Lapsiasiakkaita oli 53, heistä 27 maahanmuuttajia. 19 perhettä asuu tuetussa asunnoissa, heistäkin suurin osa on maahanmuuttajia.

Vuonna 2006 miesten väkivaltaan puuttuvassa Jussi-työssä oli edustettuina kymmenen eri kansallisuutta.

Kilpolan avo- ja asumisyksikkö on toiminut vuodesta 2004.

julkaistu Esikko 1/2009:ssä

Monday, March 09, 2009

Suomalaista kirjallisuutta rikastuttamassa

Maahanmuuttajat suomalaista kirjallisuutta rikastuttamassa

Maahanmuuttajakirjailijat tarvitsevat erityisestä valtion tukea, jotteivät he joudu ikuiseen uhrin asemaan. He tarvitsevat paitsi taloudellista tukea, myös henkistä vapautta kirjoittaa itse valitsemistaan aiheista.

Valtion kirjallisuustoimikunnan 12.11. järjestämässä Maahanmuuttajien kirjallisuus Suomessa –seminaarissa ei ollut valmiita vastauksia, mutta paljon kysymyksiä esitettiin. Yhteisiä lopputulemia olivat ainakin, että maahanmuuttajakirjallisuutta on edistettävä erilaisin valtion tukitoimin. Yleistä asennekasvatusta, laajempia rooleja ja suvaitsevaisuutta aihevalinnoissa tarvitaan myös, totesivat liian ahtaisiin rooleihin kyllästyneet Umayya Abu-Hanna ja Alexis Kouros.

Ruotsin kirjailijaliiton puheenjohtaja Jesper Söderström kertoi tilaisuudessa Ruotsin tukijärjestelmistä. Ruotsissa tärkein kirjallisuutta edistävä taho on taidetoimikunta, jolla on 180 miljoonaa euroa käytettävänään kirjallisiin julkaisuihin. Tästä 3,8 miljoonaa euroa on tarkoitettu erilaisiin julkaisuihin. Vain 100 000 euroa on tarkoitettu maahanmuuttajakirjallisuuteen. Kääntämiseen on varattu yhteensä 13 miljoonaa euroa.

Kirjallisen laadun lisäksi tukipäätökseen vaikuttavat kirjallisuuden saatavuus ja kysyntä. Vuonna 2008 on lähetetty 1763 hakemusta 141 kielellä, joista on pyydetty 86 asiantuntijaraporttia ja joita on luetutettu 27 ulkopuolisella lukijalla. Pitkistä apurahoista noin yksi prosentti on annettu muulla kielellä kirjoittaville. Kaikista apurahoista kahdeksan prosenttia on mennyt muilla kielillä kirjoittaville kirjailijoille, mihin lukuun Söderström oli tyytyväinen.

Myös Ruotsin kirjailijaliitto myöntää apurahoja maahanmuuttajakirjailijoille. Hakemuksia on tullut tänä vuonna yhteensä 60, joista 25 on hyväksytty. Eniten hakemuksia tuli farsin kielellä (28), seuraavaksi eniten kurmanjiksi (8), arabiaksi (6) ja soraniksi (4). Mitään kategorioita tuettaville genreille tai muita kiintiöitä ei ole ollut. Ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat erikieliset hakemukset. Tämä tekee prosessista monimutkaisen.

Söderström kertoi taidetoimikunnan ja Ruotsin kirjailijaliiton tehneen yhteisen esityksen, jossa vaaditaan käännösten tukemista muista kielistä ruotsiksi. Ruotsin taidetoimikunnan suhtautuminen käännöksiin on ollut enimmäkseen pessimististä, koska muilla kielillä – esimerkiksi kurdiksi kirjoitetun runouden – vaikutusta on pidetty liian vähäisenä.

Myönteistä erikoiskohtelua lisättävä

Opetusministeriön suunnittelija Mikko Cortés-Tellezin mielestä monikulttuurisuus on ollut osa Suomea aina, mutta valtion politiikka on perustunut monokulttuurin tukemiseen. Maahanmuuttajien määrä alkoi lisääntyä vasta 1990-luvulla, mutta on edelleen pieni. Suurimmat ryhmät ovat lähialueilta, Venäjältä, Virosta ja Ruotsista.

Hallituksen ensimmäinen maahanmuuttopoliittinen ohjelma tuli voimaan vasta 1997. Ohjelmassa korostetaan pakolaisten vastaanottamisen ja kotouttamisen tärkeyttä. Hallitus uudisti maahanmuuttopoliittista ohjelmaansa vuonna 2006, jolloin kotouttaminen korvattiin aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa korostavalla työvoiman maahanmuutolla.

Taiteen tukemisessa maahanmuuttonäkökulman soveltaminen on varsin uutta. Vasta pari vuotta sitten tuli voimaan vammaisia ja etnisiä ryhmiä koskeva taiteen saavutettavuusohjelma, jonka päämäärä on edistää kyseisten ryhmien osallistumista taiteen luomiseen. Opetusministeriön tukimuotoja ohjaa kaksoisstrategia: toisaalta oman kulttuurin tukeminen, mutta myös pyrkimys integroimiseen.

Vähemmistöjen tukeminen on valtavirtaistettava. Tämän lisäksi tarvitaan myönteistä erikoiskohtelua. Maahanmuuttajakirjallisuuden osalta myönteistä erikoiskohtelua voi edistää kolmella tavalla: varaamalla tietyn prosenttiosuuden määrärahasta maahanmuuttajakirjallisuuden tukemiseen, asettamalla kahdesta yhtä vahvasta hakijasta etusijalle maahanmuuttajakirjailijan tai joustamalla kriteereistä.

Taiteen Keskustoimikunnan tutkijan Paula Karhusen esitys perustui tekeillä olevaan taiteen rooli suomalaisessa monikulttuurisuuspolitiikassa –selvitykseen, ja se sisälsi paljon numeerista tietoa maahanmuuttajakirjallisuuden tukemisesta. Tutkimuksen lähteinä olivat apuraharekisterit, taiteilijoiden haastattelut sekä taide- ja kulttuuripoliittiset asiakirjat. Vuonna 2008 apurahan hakijoita oli yhteensä 5157, joista 89,5 % oli suomenkielisiä, 6,8 % ruotsinkielisiä ja 3,7 % muunkielisiä. Kirjallisuuden hakemuksia tuosta määrästä oli 1457, joista 88,1 % suomenkielisten, 10,6 % ruotsinkielisten ja 1,4 % muunkielisten tekemiä.

Maahanmuuttoministeri Astrid Thors piti eurooppalaista kiertomuutto-muotisanaa pelkästään hyvänä asiana, joka vaikuttaa rikastuttavasti myös kirjalliseen kulttuuriin. Näin esimerkiksi Pohjanmaalta kotoisin oleva Susanna Alakoski rikastuttaa nyt Ruotsin kirjallista kulttuuria.

Suomi on ollut perinteisesti maastamuuttomaa, mutta viime aikoina maamme vetovoima on lisääntynyt muun muassa työperustaisen maahanmuuton vuoksi. Maahanmuuttajien omilla yhdistyksillä on merkittävä rooli kielten ja kirjallisuuksien vaalijoina. Nuoret maahanmuuttajat ovat Thorsin mielestä erityisen haavoittuvainen ryhmä, jonka kielenoppimista ja integroitumista on edistettävä. Kotoutumisen ja kotouttamisen ei tarvitse merkitä omasta kielestä ja kulttuurista luopumista. Maahanmuutto edellyttää sekä yhteiskunnalta että maahanmuuttajalta sopeutumista. Maahanmuuttajakirjailijat muuttavat myös kieltä.

Maahanmuuttajakirjailijan ahdas rooli


Seminaarissa paikalla olleet maahanmuuttajakirjailijat valittelivat heille tarjotun roolin ahtautta. Alexis Kouros muisteli ensimmäistä romaania kirjoittaessaan ollessaan lääkärinä Pohjanmaalla 1994-995. Hän arveli, että kyseessä oli ensimmäinen ulkomaalaisen suomeksi kirjoittama kirja ja oli pettynyt siihen, että kollegat olivat kiinnostuneita lähinnä siitä, millä kielellä kirja oli kirjoitettu, eivät itse sisällöstä.

Kourosia kyllästytti se, että maahanmuuttajakirjailijoita kutsutaan puhumaan lähinnä uhrin näkökulmasta. Heiltä toivotaan surullista menneisyyttä ja onnellista nykyisyyttä. Kouros toivoikin, että Suomessakin oltaisiin joskus tilanteessa, jossa maahanmuuttajakirjailijat saisivat kirjoittaa mistä tahansa heitä kiinnostavista aiheista millä tahansa kielellä. Täydelliseen suvaitsevaisuuteen on kuitenkin vielä paljon matkaa.

Umayya Abu-Hanna kertoi uusimman romaaninsa aiheuttaneen kysymyksiä, kuten: kuka tarttui sinua rinnoista? Hänen ensimmäisen romaaninsa eräs arvostelu oli otsikoitu puolestaan: ”Alistetun kansan tytär puhuu”. Abu-Hanna on löytänyt yhteisen kielen kaksivuotiaan eteläafrikkalaisen adoptiotyttärensä tai arabianpuhujien kanssa. Suomalainen kirjallisuus ja yhteiskunta eivät ole Abu-Hannan mielestä vielä monikulttuurisia, koska tiettyjä pelkoja, kuten me olemme kohta häviämässä –tunnetta. Maahanmuuttajakirjailijoiden ongelma on myös poissulkeminen. Abu-Hannaa pyydetään puhumaan monikulttuurisuudesta, identiteetistä ja yksinhuoltajuudesta, mutta häntä ei hyväksytä Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi.

Lappeenrantalaistunut, Petroskoista Suomeen muuttanut kirjailija Arvi Perttu puolestaan koki, ettei hän ole ehkä oikeanlainen maahanmuuttaja, koska hän ei ole tarpeeksi eksoottisen näköinen. Vieraus on Pertun kirjojen pysyvä teema. Perttu tuntee olonsa vieraaksi sekä Suomessa että Venäjällä, vaikka tuleekin toimeen sekä suomalaisessa lähiöbaarissa että venäläisellä rautatieasemalla.

Pietarissa varttuneelle ja yliopistossa ruotsin kieltä opiskelleelle ja ruotsiksi kirjoittavalle Zinaida Lindénille monikulttuurisuus oli itsestään selvää alusta lähtien. Hän on saanut tukea suomenruotsalaisilta kollegoiltaan ja Taiteen keskustoimikunnalta, mutta koki ongelmaksi sen, että häntä edelleen pidetään liian eksoottisena. Vaikeuksista huolimatta maahanmuuttajakirjailijat kokivat kirjoittamisen ja oman kielen etsinnän palkitsevaksi. Seminaarin päättäneelle kiinalaissyntyiselle Tao Linille kirjoittaminen suomeksi on avannut kokonaisen uuden maailman.

Rita Dahl

julkaistu Arsis 1/2009:ssä

Sunday, March 08, 2009

Muthafucka is out!




Muthafucka is out. Go and order your copy before they run out. I am with:

Matthew Whitley
Arlo Quint
Tim Van Dyke
Zachary Schomburg
Sarah Green
Jim Behrle
John Coletti
Scott Pierce
Joseph Bradshaw
Tim Earley
Brandon Shimoda
Tom Andes
Jane Gregory
Matthew Henriksen
Ben Mazer
Franklin Winslow
Kyle Schlesinger
Rita Dahl

Tuesday, March 03, 2009

Suomalaisen tieteen vaikuttajat

Suomalaisen tieteen vaikuttajat

1. Suomalaisen Tiedeakatemian perustaja

Suomalaisen tiedeakatemian perustaja ja pitkäaikainen yleissihteeri Gustaf Komppa (1867-1949) oli 1900-luvun alun kansainvälisesti tunnetuimpia kemistejä. Hän oli myös keksijä, joka kehitti teolliseen tuotantoon tarkoitettuja sovelluksia. Komppa oli myös suomalaisuusmies, joka puolusti suomen kielen käyttämistä tieteessä. Poliittisesti hän oli peruslaillinen nuorsuomalainen, joka suurlakon jälkeen lievensi kantansa vanhasuomalaiseksi. Kun Kompasta tuli vuonna 1907 kemian professori Teknilliseen korkeakouluun, hän alkoi ajaa Suomalaisen Tiedeakatemian perustamista. Akatemian perustava kokous pidettiin 10. lokakuuta 1908.

Kuva: Monipuolinen kemisti Gustaf Komppa oli dominoiva johtaja, joka ei siekaillut suosia apurahojen jaossa ystäviään.

2. Tieteen monitoimivaikuttaja

Eliel Aspelin-Haapkylä (1847-1917) valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian ensimmäiseksi esimieheksi. Ensimmäisiin tehtäviin kuului muun muassa akatemian tunnetuksi tekeminen suomalaisissa sanomalehdissä. Aspelin-Haapkylä johti myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa, toimi Kansanvalistusseurassa, puuhasi Kansallismuseota ja oli perustamassa Otavaa. Hän kuului myös Kansallis-Osake-Pankin hallintoneuvostoon. Myös Aspelin-Haapkylä ajoi suomen kieltä Suomalaisen Tiedeakatemian kieleksi. Aspelin-Haapkylä hankki – muutaman muun aktiivisen ohella – myös lahjoituksia rahastoon, jonka tarkoitus oli auttaa tieteentekijöitä tutkimuksessa ja opinnoissa.

Kuva: Estetiikan ja nykykansain kirjallisuuden professori, valtioneuvos Eliel Aspelin-Haapkylä on eräs Tiedeakatemian perustajista.

3. Kansanrunouden edistäjä


Kansanrunouden professori Kaarle Krohn (1863-1933) oli myös yksi Suomalaisen Tiedeakatemian perustajista. Hän sai varsinaisen professuurin laitoksen perustamisvuonna 1908. Krohnilla oli valmis suunnitelma siitä, kuinka laitos voisi edistää myös hänen oppiaineensa tutkimusta. Krohnin ns. suomalaisesta koulukunnasta tuli maineikas kansanrunouden tutkimuksessa. Krohn ja hänen tanskalainen kollegansa Axel Olrik saivat aikaan kansanrunouden tutkijoiden kansainvälisten tutkijaverkoston Folklore Fellowsin perustamisen. Tiedeakatemia perusti Krohnin ehdotuksesta verkoston yhteyteen Folklore Fellows Communications – nimisen julkaisusarjan. Krohn vastasi sarjan toimittamisesta kuolemaansa asti, vuoteen 1933. Krohn, Komppa ja Aspelin-Haapkylä valitsivat perustamansa tieteen yleisseuran nimeksi Suomalaisen Tiedeakatemian, mikä olisi ollut mahdotonta ennen vuotta 1905.

Kuva: Krohnien viipurilainen kulttuurisuku imi perheen päämieheltä Julius Krohnilta fennomaanisen aatteen.

4. Kansainvälisesti aktiivisia

Suomalaisen Tiedeakatemian jäsenet pitivät aktiivisesti yllä hyviä suhteita kansainvälisiin kollegoihinsa ja vuosina 1917-1944 seitsemän akatemian jäsenistä oli pää- tai muina ministereinä. Heistä yksi oli Pohjoismaiden historian professori Väinö Voionmaa (1869-1947), joka oli aktiivinen sosialidemokraatti, kansanedustaja vuosina 1919-1947, ulkoministerinä 1926-1927 ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja 1931-1933 sekä 1940-1945. 1930-luvulla poliittisella oikeistoradikalismilla (AKS) oli vahvat siteet yliopisto- ja tiedemaailmaan. Samaan aikaan Suomalainen Tiedeakatemia edisti tieteen ja tutkimuksen asemaa. Voionmaa toimi myös Suomalaisen Tiedeakatemian esimiehenä jatkosodan vaikeina vuosina 1943-1944.

Kuva: Pohjoismaiden historian professori Väinö Voionmaa oli harvoja tiedemiehiä, jotka suhtautuivat saksalaisiin epäilevästi.

5. Argentiinan-kävijä

Maantieteen dosentti Väinö Auer (1895-1981) tunnetaan Argentiinan Patagoniaan 1928-1929 suuntautuneesta tutkimusmatkastaan. Auerin tutkimukset alkoivat Vanajaveden kehitysvaiheista, joista hän siirtyi Lappiin kairaamaan soita, Keski-Eurooppaan ja Rockefeller-stipendiaatiksi Kanadaan. Auer ryhtyi etsimään eteläiseltä pallonpuoliskolta paikkaa, jossa hän voisi kairaamalla selvittää jääkauden jälkeistä kasvillisuuden vaihtelua. Auer sai matkaan tukea useista eri lähteistä, muun muassa Alfred Kordelinin säätiöltä. Matkan jälkeen hän julkaisi aihetta käsittelevän kaksiosaisen tutkimuksen sekä suurelle yleisölle tarkoitetun Tulimaata etsimässä (1929). Auer luopui maantieteen professuuristaan 1946 ja matkusti takaisin Argentiinaan.

Kuva: Maantieteen dosentti Väinö Auer tunnetaan Tulimaahan suuntautuneista tutkimuksistaan, joita tukivat muun muassa opetusministeriö ja Kansallis-Osake-Pankin rahasto.

6. Kolmannen Valtakunnan ystävä

Helsingin yliopiston rehtori Rolf Nevanlinna (1895-1980) toimi hallintotyönsä ohessa aktiivisesti Suomalaisessa Tiedeakatemiassa esimiehenä 1940-1941. Hän kannatti Tiedeakatemian lähentämistä Kolmanteen Valtakuntaan ja kutsui akatemian jäseniksi saksalaisia tiedemiehiä. Nevanlinna oli myös jäsenenä työryhmässä, joka suunnitteli Suomalaisen instituutin perustamista Berliiniin. Nevanlinna ja muut kansallissosialisteja lähellä olleet Tiedeakatemian jäsenet eivät ymmärtäneet tilanteen vakavuutta. Niinpä hän osallistui muun muassa Reichsführer Heinrich Himmlerin Suomen-matkan toteuttamiseen.

Kuva: Rolf Nevanlinna kannatti suhteiden lähentämistä Kolmanteen Valtakuntaan toimiessaan Suomalaisen Tiedeakatemian esimiehenä välirauhan aikana 1940-1941.

7. Kansallinen keulakuva

Nobelin-palkinnon vuonna 1945 voittaneen Helsingin yliopiston kemian professori A.I. Virtasen (1895-1973) menestys nähtiin samalla tunnustuksena suomalaiselle tieteelle ja poliittisena tukena pyrkimyksille, joiden tavoitteena oli pitää Suomi Neuvostoliiton vaikutuspiirin ulkopuolella. Palkinto myönnettiin maatalous- ja ravintokemian keksinnöistä ja rehun säilöntämenetelmistä. Suomalainen Tiedeakatemia pyrki palkinnon myöntämisen jälkeen myös tiedottamaan ruotsalaisille Suomen tieteen tilasta. Virtanen kuului myös ensimmäisiin suomalaisiin tiedemiehiin, joka solmi uudelleen jatkosodan aikana katkenneita kansainvälisiä kontaktejaan. Kommunisminvastainen Virtanen kannatti kuitenkin myöhemmin Suomen Akatemian perustamista.

Kuva: Kemian professori A.I. Virtasen Nobel-palkinto merkitsi samalla tunnustusta koko suomalaiselle tieteelle.

8. Suomalaisen tieteen määrätietoinen edistäjä

Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professorina (1923-1963), kansanedustajana, pääministerinä, yliopiston vararehtorina, rehtorina ja kanslerina toiminut Edwin Linkomies (1894-1963) oli Tiedeakatemian esimiehenä 1953-1954. Poliittisena strategina tunnettu, 1956 Helsingin yliopiston rehtoriksi valittu Linkomies alkoi rakentaa suhteita Urho Kekkoseen. Linkomiehen mielestä Suomen tiedettä vaivasivat verkostoitumattomuus, tutkijakoulutuksen puute ja rahoituksen lyhytjänteisyys. 1958 perustettu Linkomiehen komitea esitti avoimempaa vuoropuhelua poliitikkojen ja tiedemiesten välille ja valtion tieteellisen toimikuntajärjestelmän laajentamista. Lopputulokset jäivät kuitenkin laihoiksi.

Kuva: Rooman kirjallisuuden professori Edwin Linkomies ehti vaikuttaa Kokoomuspuolueessa monissa luottamustehtävissä ennen kuin hänet nostettiin jatkosodan aikana pääministeriksi 1943-1944.

9. Rodunjalostaja

Anatomian professorina ja vuodesta 1954 Lääkintöhallituksen pääjohtajana vaikuttanut Niilo Pesonen (1902-1993) selvitti 1930-luvulla tutkimuksissaan eri rotutyyppien piirteitä. Pesonen hoiti antropologisen toimikunnan sihteerinä kirjeenvaihtoa ja laati toimintakertomuksia. 1930-luvulla Pesonen oli kiinnostunut Saksassa harjoitetusta perinnöllisyystieteestä ja eugeniikasta. Jatkosodan aikana hän ehdotti Tiedeakatemialle erityisen Rotubiologisen instituutin perustamista. Instituutin tehtävänä olisi ollut johtaa sekä Itä-Karjalan että Kanta-Suomen väestöpolitiikkaa ja estää ei-toivottujen ainesten leviäminen. Instituutti olisi ollut poikkitieteellinen tutkimuslaitos, jossa olisi harjoitettu lääketieteellistä, rotuopillista, perinnöllisyystieteellistä, perintöpatologista ja sukubiologista tutkimusta sekä rikostutkimusta että tilastotiedettä. Rotubiologista instituuttia suunnitelleen komitean työstä ei ole jäänyt jälkeen yhtäkään asiakirjaa Tiedeakatemian arkistoon. Pesonen oli myös AKS:n aktiivijäsen. Pesosen tultua valituksi antropologisen toimikunnan puheenjohtajaksi 1947, toimikunta alkoi julkaista Medica-Anthropologica-sarjassa monografioita ja väitöskirjoja.

Kuva: Suomalaisen Tiedeakatemian arkistoista ovat kadonneet kaikki asiakirjat, jotka koskevat anatomian professori Niilo Pesosen ehdotusta Rotubiologisen instituutin perustamisesta.

10. Luotettu humanisti

Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Y.H. Toivonen (1890-1956) toimi Tiedeakatemian esimiehenä 1949-50. Hän oli mukana suomalaisen instituutin perustamista Berliiniin pohtineessa työryhmässä. Toivonen valittiin myös moneen Tiedeakatemian luottamustoimeen ja hän oli ehdolla myös akateemikoksi. Toivosella ei ollut äärimmäisiä poliittisia mielipiteitä, kuten joillakin muilla tiedevaikuttajilla ja hänen etenemisensä tiedejärjestöissä ei ollut siksi yhtä vaikeaa kuin esimerkiksi kansallissosialismin tai kommunismin sympatisoijilla.

Kuva: Y.H. Toivonen oli mukana työryhmässä, joka suunnitteli suomalaista tiedeinstituuttia Berliiniin. Instituutin päämääränä oli elvyttää suomalais-saksalaisia tiedesuhteita.

11. Tieteen autonomian puolesta

Turun yliopiston maantieteen professorina ja kanslerina toiminut Olavi Granö (s. 1925) oli tieteellisten toimikuntien järjestelmien keskeisiä kehittäjiä 1960-70-luvuilla. Hän korosti tieteenteon autonomiaa. Granö johti Suomen Akatemian vuonna 1970 perustamaa kansainvälisen tutkimusyhteistyön jaostoa, jonka tehtävänä oli kartoittaa Suomen ulkomaisia tiedesuhteita ja tehdä ehdotus niiden hoitamisesta. Granön johtama jaosto olisi halunnut säilyttää osan vanhoista sopimuksista, mutta opetusministeriö päätti siirtää kansainväliset tiedesuhteet Suomen Akatemian hoidettavaksi.

Kuva: Olavi Granö muistetaan erityisesti tieteellisten toimikuntien järjestelmän kehittäjänä 1960-70-luvuilla.

12. Luettu vaikuttaja


Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian historian professori Yrjö Blomstedt (1926-1994) oli ahkera kulttuurivaikuttaja. Hän kirjoitti luettuja Helsingin-kirjeitään Valvojaan, Suomalaiseen Suomeen ja Aikaan. Hän oli mukana Tiedeseuran ja Tiedeakatemian yhteisessä työryhmässä, jonka tarkoituksena oli miettiä tieteellisten yleisseurojen yhteistyön kehittämistä. Ryhmän esitys johti Tiedeakatemiain Valtuuskunnan perustamiseen.

Kuva: Yrjö Blomstedt toimi oli ahkera kulttuurivaikuttaja, joka kirjoitti kulttuurilehtiin ja toimi Suomen Kulttuurirahaston johdossa.

13. Aktiivinen keskustelija

Helsingin yliopiston rehtori ja kirkkohistorian professori Mikko Juva (1918-2004) tunnettiin aktiivisena keskustelijana, joka halusi säilyttää keskusteluyhteyden opiskelijoiden kanssa. Vuonna 1975 Juva penäsi tieteellisiltä seuroilta tiiviimpää suhdetta opetusministeriöön ja Suomen Akatemiaan, koska paluuta tieteen erillisyyteen valtiosta ei ollut. 1978 Juva valittiin luterilaisen kirkon arkkipiispaksi. Juva vaati myös Suomalaisen Tiedeakatemian ja Suomen Tiedeseuran yhdistämistä Suomen Tiedeakatemiaksi. Juva toimi Tiedeakatemian esimiehenä 1975-1976.

Kuva: Mikko Juva lähensi paitsi akateemikkoja ja opiskelijoita, myös Tiedeseuraa ja Tiedeakatemiaa toisiinsa.

14. Naiset tieteen kahvassa

Helsingin yliopiston sosiologian professori Elina Haavio-Mannilan (s. 1933) valinta ensin Tiedeakatemian varaesimieheksi 1994 ja sitten esimieheksi 1995-1996 enteili naisten nousua Tiedeakatemiassa. Haavio-Mannila oli mukana myös työryhmässä, joka pohti humanististen ja yhteiskuntatieteiden julkaisusarjojen tulevaisuutta. Vuodesta 1994 lähtien Tiedeakatemian hallituksessa oli kuusi naista. Hallitukseen on vuodesta 1994 lähtien kuulunut kuusi naista: Turun yliopiston psykologian professori Kirsti Lagerspetz ja Helsingin yliopiston taidehistorian professori Riitta Nikula vuonna 1997, Tampereen yliopiston historian professori Marjatta Hietala 1998-2005, Jyväskylän yliopiston psykologian professori Lea Pulkkinen ja Ilmatieteen laitoksen avaruusfysiikan tutkimusprofessori Tuija Pulkkinen 2006-2007.

Kuva: Elina Haavio-Mannilan nousu Suomalaisen Tiedeakatemian esimieheksi 1995 enteili naisten tuloa tiedemaailman vaikuttajiksi.

15. Historiatieteen uudistaja

Helsingin yliopiston Suomen historian professori ja historiallis-kielitieteellisen osaston varadekaani ja dekaani Eino Jutikkala (1907-2006) vaikutti seurassa monenlaisissa tehtävissä. Hän oli toimittamassa vuonna 1949 perustettua Suomen tiedettä –julkaisusarjaa, Tiedeakatemian hallituksessa 1965-1973, varaesimiehenä ja esimiehenä 1968-1970. Jutikkala oli Tiedeakatemian ja Tiedeseuran neuvotteluissa pohtimassa opetusministeriön korkeakouluhallinnon uudistamista koskevaa puitelakiesitystä, jota vastaan tieteelliset seurat asettuivat. Jutikkala oli tiede-eliitin edustajista sikäli harvinainen, että hän toimi myös Tiedeseuran hallituksessa ja esimiehenä vuonna 1981. Jutikkala testamenttasi omaisuutensa Suomalaiselle Tiedeakatemialle. Perinnöllä perustettiin Eino Jutikkalan rahasto.

Lähde: Jyrki Paaskoski. Oppineiden yhteisö. Suomalainen tiedeakatemia 1908-2008.


julkaistu Meidän Suomessa