Oman äänen oikeus

Oman äänen oikeus

Sananvapautta pidetään länsimaisen demokratian kulmakivenä. Rita Dahl väittää, ettei myöskään omassa lintukodossamme ole kaikki hyvin. Katja Boxberg ja Taneli Heikka menevät tänä vuonna julkaistussa pamfletissaan Lumedemokratia vielä pidemmälle. He väittävät, että myös demokratiamme on suomettunut. Suomettuminen käsitteenä liitetään poliittiseen itsesensuuriin.

Dahl käy hyvin läpi niin Venäjän, Kiinan kuin eräiden arabimaitten ihmisoikeusloukkauksia juuri sananvapauden näkökulmasta. Killing the Messenger -raportista vuodelta 2007 ilmenee, että Irak, Venäjä ja Kolumbia ovat kolme vaarallisinta maata kun katsotaan toimittajien murhia.

Kiinnostavaa on, että Dahl tarttuu myös näennäisliberaalien länsimaiden sananvapautta rajoittaviin sisäisiin koodistoihin, joista eräänä hän mainitsee poliittisen korrektiuden. "Islamistiset ryhmät eivät saisi asettaa ehtoja sille, miten heistä saa puhua, mutta toisaalta heihin kohdistuvaa avoimen halventavaa vihapuhettakaan ei saisi esittää." Sananvapauden ongelmat ovat siis moninaiset.

Sensuuri ei ole suomalaisten nykytaiteilijoiden kohtaama varsinainen ongelma, vaan taiteen vapauden ahdas tulkinta rikoslaissa. Tästä esimerkkinä Dahl esittelee kuvataiteilija Ulla Karttusen Neitsythuorakirkko-teoksen kohtelun. Karttunen tuomittiin lapsipornon levittämisestä. Karttunen oli kuitenkin käyttänyt aineistona internetissä olevaa kuvamateriaalia. Hän pyrki teoksellaan itse asiassa kritisoimaan internetin lapsipornoilmiötä ja lasten erotisoimista.

Sananvapauden ja rakenteellisen sensuurin esitaistelijat ovat 2000-luvun martinlutherkingejä, joiden vastustajat eivät ole pelkästään valtioita tai asenteita, vaan myös monikansallisten yritysten ja monimutkaisten intressien yhteenliittymiä. Rita Dahl haluaa jokaiselle yhden ja oman äänen.

Arja Alho
julkaistu Ydin 4/2009:ssä

(Tähän pitää lisätä, että kyllä taiteen sensuroiminen näyttää olevan välillisesti Suomessakin mahdollista. Vrt. esimerkiksi Kirkkohallituksen päätös jättää vuotuinen kirkon tiedonvälityspalkinto jakamatta liian kontroversiaalina pidettynä Ville Rannalle, joka muistetaan muun muassa islamististen ääriryhmien ja länsimaisten poliitikkojen kritiikistään. Uskonrauhan vaaliminen ja kirkkojen hyysäämä poliittinen korrektius, joka pyrkii edistämään hinnalla millä hyvänsä "uskontojen välistä dialogia" (minareettikiista Sveitsissä, krusifiksien sensuroiminen italialaisista koululuokista), näyttääkin muodostuneen yhdeksi uudeksi tavaksi rajoittaa sananvapautta länsimaissa. Se on jopa sananvapausjärjestöjen mielestä hyväksyttävää. Sallivuus eli kulttuurirelativismi voi siis olla myös sensuurin kasvulle otollista maaperää.)

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale