Megafoneja ja kuolemansuudelmia

Megafoneja ja kuolemansuudelmia

Tänä vuonna on julkaistu harvinaisen monta kiinnostavaa tietokirjaa journalismista ja mediasta, sananvapaudesta ja suomettumisesta.

Korhonen-Peltokoski-Saukkonen-trion Paskaduuneista barrikadeille ja Boxberg-Heikan Lumedemokratia herättivät ilmestyessään ansaittua huomiota, ja vanhempi vaikuttaja-sukupolvi, johon kirjojen rähmälläänolo- ja tulppakritiikki erityisesti kohdistui, otti tutun pönötys-puolustusasenteen. Emeritus-selittäjät ja muu älymystö kiiruhti blogeissaan ja kolumneissaan kommentoimaan, ettei se seiskytluku nyt ihan noin kenenjoukoissaseisot- mennyt ja ei se konsensus nyt niin läpitunkematon ollut.

Totta kyllä, myöhäisen syntymisen armo syleilee molempien yllämainittujen teoksien tekijöitä. Silti olen harvoin nauraa höröttänyt poliittisten pamflettien äärellä niin kuin noiden raikkaasti ryöpyttävien kirjojen.

Esa Väliverrosen toimittama Journalismi murroksessa luotaa monen kirjoittajan voimin niitä uusia haasteita, joita perinteinen journalismi tässä meditoituvassa, draaman, kiireen ja konsernien digi-blogi-ajassa kohtaa. Journalismi murroksessa lienee alan oppikirjaksi tarkoitettu, mutta siitä huolimatta Risto Uimosen Median mahti pitäisi ehdottomasti saada lukion oppikirjaksi; siinä määrin havainnollisesti se näyttää millaisin keinoin media Suomessa toimii ja millaisin konstein itseään mediaan ja mediassa muokkaavat suomalaiset poliitikot. Siinä ohessa Uimosen kirja opettaa paljon puhuttua medialukutaitoa ja julkisuuspelejä ihan toisella tapaa kuin nuorille tarkoitetut mainostenavaus-tavaus-vihkoset. Uusia termejäkin Uimonen viljelee, kiitos siitä. Median megafonivaikutus on jo muutamassa viikossa iskostunut kielenkäyttöömme. Toivottavasti Uimonen jatkaa valitsemallaan kirjallisella tiellä; odotan jatkoa. Esimerkeistä ei ole eikä tule pulaa.

Viimeisimpänä alan kirjoista on ilmestynyt Rita Dahlin Suomettunut sananvapaus, äärimmäisen ajankohtainen teos, joka käsittelee sananvapauden tilaa ennen muuta Suomessa, mutta myös muualla. Esimerkkejä haetaan mm. Kiinasta, Afrikasta ja arabimaista. Dahl kiinnittää huomiota myös naisten sananvapauteen esimerkkimaissaan. Erityisen hämmentävää luettavaa on kirjan loppu, jossa Dahl päivittää sananvapauden tilaa suomalaisessa sananvapausjärjestössä. Ajojahteja, parjauskampanjointia ja uhkailuja. Ei ehkä niinkään yllättävää toimintaa suomalaisessa yhdistyskulttuurissa, mutta sananvapautta ajavassa järjestössä kyllä.

Tieto-Finlandia -listalta yllämainitut tietokirjat puuttuvat kaikki, niin kuin kaunopuolen Finlandia-palkintolistaltakin puuttuvat syksyn etukäteen puhutuimmat ja kehutuimmat romaanit.

Vuosi vuodelta on yhä kirkkaammin alkanut näyttää siltä, että molemmat Finlandia-esiraadit ovat ryhtyneet olemaan eräänlaisia "kodinturvajoukkoja" jotka puolustavat vähälle huomiolle jääneitä teoksia julkisuuden syleilemiä kirjoja ja kirjailijoita vastaan. Onko median kiinnostuksesta - palkintoja ajatellen - tullut kuoleman suudelma?

ANJA SNELLMAN

kolumni julkaistu Iltalehdessä 24.11.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale