Verkostojen vallassa

Verkostojen vallassa

Verkostohuijaukset vetoavat ihmisiin, jotka ovat tavallista haavoittuvammassa elämäntilanteessa. Terve kriittisyys auttaa pitämään etäisyyttä ilmiöön.

Pauliina Suden kolmannessa romaanissa Pyramidi (Tammi 2009) kaupan kassalla työskentelevä Sini hurahtaa täydellisesti ajatukseen äkkirikastumisesta ja uudesta, vastuullisesta urasta, jossa rajat asettavat vain oma ahkeruus ja verkostot. Tai tältä ainakin näyttää. Näin ilmiöön hurahtaneille vakuutetaan. Ja vakuutetaan paljon muutakin. Perusteluita löytyy vähintään yhtä paljon kuin yksilöitäkin.

- Mahdottomia lupaavat verkostohuijaukset vetoavat eniten ihmisiin, joiden elämästä puuttuu juuri sillä hetkellä jotakin. He ovat voineet jäädä työttömiksi, heidät on lomautettu, he ovat sairastuneet tai ovat muuten vain epävarmassa tilanteessa. Irtisanomisten ja lomautusten lisääntyessä alttiita, haavoittuvaisia ja potentiaalisia uhreja tulee koko ajan lisää.

Susi kiinnostui ilmiöstä nelisen vuotta sitten, kun hänen tuttavansa alkoi puhua ”loistavasta liiketoimintamahdollisuudesta”, jolla voisi rikastua nopeasti.

- Huomasin jo istuessani ystävääni vastapäätä, että tässä on romaanin aihe. Ystäväni ylistäessä upeita ”liiketoimintamahdollisuuksia” karvani nousivat pystyyn. Tilaisuudessa puhuttiin tuotteista, joita en koskaan nähnyt.

Keinotekoinen tarve

Susi alkoi käydä tilaisuuksissa ja luki aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Lähteet on lueteltu Pyramidin lopussa.

- Luin esimerkiksi Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyttä historiaa omia ajatuksiani herätelläkseni. Verkostomarkkinoinnin opaskirjoista puolestaan huomasin eri yritysten käyttävän toimintansa taustalla samoja keinoja. Uusia ihmisiä mukaan houkutellessa pyritään tarjoamaan ratkaisu jokaiseen tarpeeseen. Tarve kehitetään vaikka keinotekoisesti.

- Tarjolla on niin monta perustelua, että joku osuu yleensä johonkin. Joku tarttuu lupaukseen helposta rahasta, ystävistä, menestyksestä ja vaikutusvallasta. Toiseen vetoavat altruistiset ja eettiset perustelut: mukaan tulemalla autat lähimmäisiä, saat elämänsisältöä ja olet tärkeä ja tarpeellinen. Päätös mukaan lähtemisestä pitää tehdä pian sosiaalisen paineen alaisena. Kerrotaan, että tilaisuus menee ohitse, jos siihen ei tartu heti. Mainostetaan, ettei verkostomarkkinointi edellytä mitään koulutusta ja että organisaatio kouluttaa sinut. Joku voi tuntea itsensä nynnyksi tai petturiksi, jos ei tartu tilaisuuteen.

Perusteluiden tehokkuudesta kertoo se, että aina joku lähtee mukaan – vaikka ei edes tarkalleen tiedä mihin.

Erilaisia menetyksiä

Suurin osa verkostomarkkinointiyrityksistä toimii laillisesti. Susi epäilee kuitenkin niitä yrityksiä, joissa mukaan lähteneille annetaan tietoa vain pieninä annoksina heidän yletessään hierarkiassa. Tietoa jaetaan kirjojen, audiovisuaalisten tuotteiden ja maksullisten seminaarien välityksellä. Kaikesta joutuu maksamaan erikseen. Mitään ei saa ilmaiseksi.

Kun markkinoitavat tuotteet eivät tunnu menevän kaupaksi, kollegat keksivät aina syitä, miksi silti pitäisi jatkaa: ”Älä nyt lopeta, huomenna onni voi kääntyä.” Tai: ”Etkö nyt jatkaisi. Maksaisit vielä ensi vuoden jäsenmaksun.” Mitä kauemmin on ollut mukana, sitä vaikeampaa on lopettaminen. Suurin osa kuitenkin lopettaa jossakin vaiheessa.

Verkostohuijauksiin erehtyneet ovat monesti menettäneet paitsi rahaa myös ystäviä ja läheisiä, joita he ovat värvänneet tai yrittäneet värvätä mukaan toimintaan.

- Varjopuolista ei usein haluta puhua, eikä niitä uskalleta ehkä tunnustaa edes itselle. Läheisillä ihmissuhteilla ei kannattaisi yrittää tehdä rahaa. Siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää.

Hiljaisuus johtuu monenlaisista tunteista. Kyse on ainakin häpeästä, noloudesta ja vaikeudesta myöntää, että juuri minä olen tehnyt näin suuren virheen, johon on kulunut paljon sekä aikaa että rahaa.

- Olen ymmärtänyt, että lopettamisesta on tehty vaikeaa. Mukaan lähteneet sitoutetaan alusta lähtien tiiviisti toimintaan. Heitä kuljetetaan tilaisuudesta toiseen, heille tarjotaan kahveja ja soitellaan. Lopettamista haluaville tulee tunne, että he ovat kiitollisuudenvelassa.

Lopetettuaan moni haluaa ennemmin unohtaa koko jutun kuin kertoa olleensa mukana jossakin, joka on vienyt heidän rahansa ja ystävänsä.

Kriittisyys toivottavasti suojelee hurahtamasta verkostohuijauksiin. Mukaan lähteneet edustavat silti erilaisia yhteiskuntaluokkia ja ammatteja. Kukaan ei ole ilmiöltä suojassa.

Ajankohtaisia ilmiöitä

Pyramidi on Suden kolmas romaani. Esikoisromaani Ruuhkavuosi kuvasi kolmekymppistä naista, joka saa vauvan, tekee epätoivoisesti gradua ja rakentaa omakotitaloa miehensä kanssa samaan aikaan. Viime vuonna ilmestyneen Lukot -romaanin aiheena olivat rakkaus ja itsekkyys, vastuun kanto ja sen pakoilu sekä vanhempien ja lasten väliset suhteet.

- Nämä aiheet ovat kiinnostaneet minua ja vaatineet tulla käsitellyiksi. Ne ovat aikamme ilmiöitä. Sen verran minussa on sosiologia.

Susi asuu Vantaalla insinöörimiehensä ja kahden kouluikäisen tyttärensä kanssa. Hän opiskeli sosiologiaa Helsingin yliopistossa ja tekee myös vapaan toimittajan töitä. Hän on ollut työsuhteisena toimittajana muun muassa Yliopisto-lehdessä.

Susi ei ole ehkä sattumalta viettänyt useita vuosia lähellä yliopistoa ja tutkimusyhteisöä. Jotain sieltä on tarttunut häneen itseensäkin.

- Se intohimo, jota monet tutkijat tuntevat omaa tutkimuskohdettaan kohtaan, on aina kiehtonut minua. Ihailtavaa, miten joku voi omistaa koko elämänsä esimerkiksi lehtopöllön käyttäytymisen tutkimiseen. Olisi hienoa jos samanlainen intohimo liittyisi myös omiin tekemisiini.

Monimuotoinen ilmiö

Verkostomarkkinointi on monimuotoinen ilmiö, joka ulottuu Tupperware-kutsujen pitämisestä kertaluonteiseen rahan sijoittamiseen. Pyramidissa esiintyvä kuvitteellinen MegaBonus 3 000 on suomalaisen WinCapitan tyyppinen huijausyritys. Hämmästyttävää on laajuus, jolla isoja summia vaatineeseen WinCapitaan retkahdettiin – lähes kymmenentuhannen ihmisen voimalla.

Susi pitää Tupperware- ja Partylite-kutsuja rehteinä tuotteiden markkinoimistilaisuuksina.

- Ne ovat rehellisesti sitä, mitä sanovatkin olevansa. Kaikki tietävät, mistä on kysymys, eikä kukaan joudu hämätyksi. Joku poistuu tilaisuudesta ehkä mukanaan tavara, jota hän ei todennäköisesti tarvitse.

Laajempiin verkostomarkkinointikuvioihin mukaan lähteminen edellyttää taustojen selvittämistä ja tutkimista. Usein uusi tulokas joutuu ostamaan vähintään aloituspaketin. Jokaisesta lisätuotteesta ja –palvelusta täytyy maksaa erikseen. Maksuja kertyy yhtä paljon kuin

Susi ei halua tuomita verkostomarkkinointia, mutta kehottaa ainakin selvittämään, mihin on ryhtymässä. Tämä ei ole aina helppoa, jos dokumentteja ei ole saatavilla.

- Joidenkin verkostomarkkinointiyritysten toiminta on vähintään moraalisesti, jos ei oikeudellisestikin, kyseenalaista. Verkostomarkkinointi olisi mielenkiintoinen ilmiö kauppa- ja oikeustieteilijöiden tutkittavaksi sen taloudellisten ja oikeudellisten seuraamusten kannalta. Ehkä aihetta on jo tutkittukin?

Rita Dahl



Kannattaa muistaa

• Jos harkitset verkostomarkkinoijaksi lähtemistä, älä katso tuloja miettiessäsi vain myynnin katetta, vaan laske myös paljonko pitää myydä, jotta ansaitset 1 000 tai 2 000 euroa. Huomioi myös muut kulut: matkat, posti- ja puhelinkulut, esineiden ja näytteiden hankintakulut sekä verot.
• Verkostomarkkinointi on sinänsä laillista. Laiton verkostomarkkinointi ei noudata ostajan peruutusoikeutta koskevia säännöksiä, antaa ostajalle harhaanjohtavia tuotetietoja tai myyjäsopimusten sopimusehdot ovat kohtuuttomat.

julkaistu Meidän Suomen joulu/2009-numerossa

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari