Linh Dinh - siirtolaisten ja muiden "toisten" ääni

Linh Dinh

s. 1963, on vietnamilais-amerikkalainen runoilija, jonka tekstit usein käsittelevät vierautta tutun keskellä. Dinhin runot ovat leimallisesti runoja meidän ajastamme. Niissä heijastuvat vierauden tunteiden lisäksi materialisoituvan maailman ongelmat, yhä kiihtyvän kulutusyhteiskunnan yhteiset symbolit ja maailmanlaajuinen, mutta tyhjä viihdeteollisuus. Dinhin runojen kokijat muistuttavat hämmästyttävästi häntä itseään: 12-vuotiaana Saigonista Yhdysvaltoihin muuttanutta nuorukaista, jonka on ollut pakko omaksua uusi kieli ja kulttuuri. Omaksuminen on epäilemättä ollut kivuliasta eikä missään nimessä täydellistä: jokainen omaksuu sen, minkä haluaa ja omalla tavallaan. Siirtolaiset ovat väriläiskä tulomaan monokulttuuria rikastuttavine tapoineen, kielineen ja kulttuureineen. He luovat monikulttuurin ja-kielen, jossa lähtö- ja tulomaan elementit sekoittuvat iloisesti keskenään omassa järjestyksessään.

Monen kulttuurin rajalla eläminen on tehnyt siirtolaisista uudenlaisia kieli- ja kulttuuripuolia, joiden kielestäkin on tullut yksilöllinen sekoitus siitä, mistä he ovat lähteneet ja myös siitä, mihin he ovat saapuneet. Prekaarius ja sosiaaliset ongelmat ovat tuttuja siirtolaisille, joita heitellään välillä kuin hiekkasäkkejä. He tekevät pätkätöitä ja joutuvat tulemaan toimeen olosuhteissa, joita jossakin muualla kutsutaan sohvan ääressä ”epäinhimillisiksi”. He ovat paenneet kotimaastaan laittomastikin ja vaikeuksien kautta päätyneet uuteen maahan, jota heidän täytyy alkaa kutsua ”kotimaakseen”, vaikka kyseisen maan tavat, kulttuuri ja asenteet tuntuvat heille kaikkea muuta kuin läheisiltä. Kieli- ja kulttuuripuolet joutuvat ”valtaväestöä” useammin tekemisiin myös maailman nurjan puolen, esimerkiksi rikollisuuden, kanssa. Mutta heillä on harvemmin vaihtoehtoja, heidän on vain totuttava olosuhteisiin. Dinhin kuvaamille yksilöille on tyypillistä myös se, ettei heitä ole siunattu vaihtoehtojen runsaudella. Norjalaisen sosiologi Johan Galtungin ranki-käsitettä soveltaakseni: heidän rankiasemansa on kaikissa tapauksissa huono.

Heitä pidetään ”ihmiskunnan pohjasakkana”, jolle voi sysätä likaiset työt. He saavat huutaa ihmisarvonsa perään yhden jos toisenkin kerran nuorten, hyväosaisten menestyjien maailmassa. He ovat näkymättömiä; ainakaan valtaväestö ei halua tunnustaa heidän maailmansa olemassaoloa. Nämä ”toiset” eivät kuitenkaan ole pelkästään siirtolaisia. Heidän asemaansa voi kuvitella monen muun erilaisen vähemmistön edustajan.

Jos Dinhin tekstejä yrittäisi paikantaa erittäin monipuolisen amerikkalaisen nykyrunouden kenttään, nimi postavant kaikuisi ehdottomasti voimakkaimpana. Esimerkiksi Tao Linin ja Zachary Schomburgin kaltaiset runoilijat, jotka kuvaavat elämän tarkoituksen menettäneitä, monomaanisiin rituaaleihin ja mielikuvitukseensa tarrautuneita ihmisiä ovat Dinhin sukulaissieluja. Dinhin kuvaamat henkilöt voivat tosin olla ”toisia”, mutta he eivät ole kuitenkaan vaipuneet yhtä suureen epätoivoon kuin edellä mainittujen runoilijoiden henkilöhahmot.

Dinh on asunut myös Italiassa ja Englannissa. Häneltä on julkaistu mm. tarinakokoelmat Fake House (Seven Stories Press 2000) ja Blood and Soap (Seven Stories Press 2004) sekä kolme runokokoelmaa All Around What Empties Out (Tinfish 2003), American Tatts (Chax 2005) ja Borderless Bodies (Factory School 2006). Dinhin runoja on julkaistu myös Best American Poetry 2000, 2004 ja 2007 –antologioissa sekä Great American Prose Poems from Poe to the Present –kokoelmateoksessa.

Rajanvedot


Frontière, frontiera, frontera,
Grenze, raja, joka erottaa
myös yhdistää, sen ylittäminen laukaisee
aina välittömän mielihyvän, vaikka

geografia on aivan samanlaista
ja la gente ja arquitectura
eivät ole juuri muuttuneet.

Mitä teillä on takaluukussa, Sir?
Sukulainen? Tyttöystävänne? Jotakin
valkoista? Kaksi tonnia sitä? Jotakin vihreää,
kuten hevonpaska siihen astumisen jälkeen?

Verellä neuvoteltu, raja
on kaikesta huolimatta epälooginen kokonaisuus.
Seistä toisella puolella, tuijottaa yli,
ei sitä voi ymmärtää miksi ei
vain saisi piipahtaa. Jos joku

rajoittaa maata ja julistaa:
tämä on jotakin jota et saa ylittää,
ensimmäinen reaktio on tietysti hävittää raja hiekassa.

Eilen nähtiin alaston mies kävelemässä
rajan yli sen helpoimmin läpäistävässä pisteessä.
Mihin suuntaan hän oli menossa? Onko sillä väliä?
Sillä välin radiossa: muchacha,
anna minulle cha chasi!


Alustavat kysymykset

Älä kysy mistä tulet? Kysy
monelta tulet bileisiin?
Tuon pullon. Tuontitavaraa. Älä murehdi
kielesi menettämistä, minä olen jo
laittanut väärään paikkaan omani, banaanin,
24 kar kellon ja herra tietää minkä muun,
viime kerralla ystävällisesti pistäydyit
rantaomistuksissani.


Väärät maat

Mikä maa on väärä? Sellainenko
jolle saarnataan ja jota pommitetaan vai sellainen

jota ei voida lakata pommittamasta? Eikö väärä maa
pärjää kilpailussa? Missä kilpailussa? Perustettuna

väärin arvioiduille periaatteille, farssimaisen
tekopyhänä se julistaa esimerkein

kaikkein sairaimpia arvoja. Onko väärä maa
kääntynyt väärään? Heti alusta lähtien?

Väärä maa pitää kaikkia kansalaisiaan
eristyssellissä jatkuvasti. Tiedät

eläväsi väärässä maassa halutessasi ainoastaan
häipyä mahdollisimman pian tai hautautua itseesi

Harmageddoniin asti, joka tulkoon, toivottavasti,
ennen seuraavaa painajaismaista vaalifarssia.



Preludi

Ole hyvä äläkä ammu minua, minulla on vain dollari
päivää kohti, muoviset varvassandaalit ja talorähjä. Ole hyvä
äläkä puukota minua, minulla ei ole käteistä, vain luotto
kortteja, BMW, jahti ja McKartano.
Ole hyvä äläkä pommita minua, minulla oli jo
kaikki, ennen kuin sinä tulit.



Minun ulkopolitiikkani

Heti kun ampuminen alkoi, törsäsin
valtavaan, viimeisimpää mallia olevaan plasmanäyttöön.
Ennen kuin tämä sota alkoi, televisiossa ei ollut
mitään hyvää katsottavaa, en voinut keskittyä, illat
tuhlasin epäonnistumisiin ja pingviineihin, mutta nyt
toisten ihmisten kuolemanorgiat tyydyttivät itsetuhoisuuteni,
olen rauhallinen.



Dialektiikat

Jokainen syntymä tuho. Vauva on aina söpö
valtavien, aikuisen kokoisten silmien vuoksi, huolimatta
pienestä päästä. Sen hengitys on puhdas, eikä vielä
murhaava. Jokainen kuolemantapaus helpotus.

Meidät on riisunut aseista syötävänsuloinen, puudelinkokoinen vauva
ja sen hapuilu ilotalon labyrintissä
mutkikkaan, haitallisen kielen vuoksi. Toisin kuin pakolaiset
se ei voi kostaa salaisilla ajatuksilla tai sanoilla.

Lapsi tuo rakkautta, kirkastaa talon. Sellainen
elämän tulisi olla. Tällä kotoisalla maapallolla maanjäristykset,
Tsunamit, kuivuudet ja kulkutaudit ovat aina jumalan lahjoja.
Kerran synnyttyään kivi haluaa tulla kylläiseksi, menestyksekäs kivi.




Julma ja yksittäinen rangaistus

En ole kohottanut ääntäni, en ole
aiheuttanut ongelmia, en ole varastanut luita joissa liha yhä roikkuu,
en ole puhunut liikaa,
ja silti [sinun nimesi tähän] totuus on
väärin ja syyttä, onko minut
tuomittu tähän [sinun nimesi tähän].




Yksi pyyntö ja viisi kysymystä


Lopeta kiduttamiseni, jooko? Tunnen sen, ja se kiduttaa minua.

Miksi kidutat minua päivin ja öin? Et edes

tunne minua ja kidutat? Rakas, sinä vain rakastat

ihmisten tarkoituksellista kiduttamista, etkö rakastakin? On selvää

että jäykistyt nähdessäsi ihmisiä kidutettavan.

Kiduttaako tylsyytesi sinua? Todellisuudessa, jos olet yhtään ilkeä

minulle, munaan sinut pysyvästi,

koska inhoan ihmisiä jotka kiduttavat minua, OK? Se on logiikka.




Rakastettuna yksin

Seisoessasi syvällä lumessa älä katso myöhäisen bussin
kääntyvän kulman ympäri, lopulta, älä odota Perjantaita,
kello viittä tai epäoikeudenmukaisen tuomiosi loppumista, älä odota
tämän tunnottoman laskeutumista, trans-kaikkea-lentoa, kiitos
kärsivällisyydestäsi, älä odota Isäsi paluuta
koska jokaisen pitkän päivän jokaikisenä sekuntina sinun täytyy muistaa
mitä DaVinci sanoi: ”Ihminen joka odottaa Kevättä
odottaa omaa kuolemaansa.”

Suomentanut Rita Dahl

Runot kokoelmasta Jam Alerts, Chax Press 2007

julkaistu Lumooja 1/2009:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale