Uudenvuodenuutisia

Uudenvuodenuutisia

Naapuri puukotti metelistä valittanutta naista, eikä huumausaineeksi luokiteltava laastarikaan saanut häntä rauhoittumaan. Tilanne kärjistyi Satukunnassa, mutta olisi voinut tapahtua missä tahansa muualla. Nesteen jalostamolla tapahtui keskisuuri vetyvuoto, mutta hätiköityjä johtopäätöksiä ei kannata tehdä. Vanhus lyötiin katuun Kajuunissa ja yritettiin ryöstää. Hovioikeus kovensi kuitenkin MOT-toimittajan tuomiota terrorismivihjailuista kurdulaistaustaisen miehen haastattelussa. Varsinais-Suomessa on paljastunut laaja talousrikosvyyhti. Satatuhatta sumilaista ilmoitti matkakulunsa väärin verottajalle. Suurin osa väitti käyttäneensä omaa autoa, vaikka olikin ajanut julkisilla.

Kaunis on maasi puolesta kuolla! Mutta se oli muotia parisataa vuotta sitten. Ristiriidat ovat rauhaa muodikkaampia. Nuubelin palikatkin jaettiin joidenkin mielestä sodalle eikä rauhalle. Maaperä Sumin alla on nyt niin vetelää, että puolet olisi valmis luopumaan palkankorotuksista sen vuoksi. Mediheli pidensi presidentinkautta kuuteen vuoteen, mutta se ei tuonut sopua kaasutoimituksiin. Niinpä Gazprum lopettaa öljytoimituksensa Ukruinaan kello yhdeksän Sumin aikaa. Oseaniassa räjäytettiin ilmaan ennätysmäärä raketteja: viisituhatta kiloa. Israel ja Hamas olivat tukkanuottasilla taas. Tulitauosta ei ollut merkkiäkään. Israelin iskut kohdistuivat Hamasin salakuljetustunnelien suille. Tunneleita pitkin kuljetettiin aseita Gizaan. Jos tunnelit tuhotaan, menevät samalla myös kuljetusmahdollisuudet: tämä on modernia strategista ajattelua.

Katkeruus on tunnetila! julisti Ruusa Meriläinen Tampurin tantereilla uuden vuoden koittaessa ja hänen suunnitellessa jo uusia mediatempauksia. Missä Ruusa seuraavaksi nähtäisiin? Tekisikö hän invaasion vanhaan työpaikkaansa, etukuntaan, ja etsisi käsiinsä kumppaninsa Juhanna Sumuttimen, jonka kanssa he yhdessä tuumin suuntaisivat askeleensa kohti etukunnan ydintä, etusalia, nostaisivat pystyyn omat sumuttimensa, tähtäisivät niillä kohti etukunnan vanhimpia karjuja ja – laukaisisivat? Ja mitä siitä seuraisi? Karjujen joukkolähtö yleensä puolityhjästä etusalista, jossa yhteiset etumme ratkaistiin milloin mitenkin päin? Vai lausuisivatko roiskeläppäradikaalit pian viimeiset sanansa, jos karjut päättäisivät hyökätä yksissä tuumin kohti heitä?

Vaikka jää olisi uudenvuodenyönä 2009 kuinka tavanomaista heikompaa, valitettavasti se ei silti upottanut oikeita kohteita, eikä leikkiaseella saanut itseltään henkeä pois. Ranskassa iloteltiin polttamalla autoja; sumilaiset harrastivat nöyrempiä terroritekoja paukauttelemalla ainoastaan uudenvuodenpommeja lähiöissä. Ainakin se oli hyvä keino saada naapurit huutamaan ikkunoista. Ranskalaiset pyydystivät samaan aikaan joitakin heille pitkään harmia aiheuttaneita sumalimerirosvoja.

Erilaisten epätoivonilmauksien yleistyttyä sumilaiseen politiikkaan oli astumassa aivan uusi toimija perisumilaisten rinnalle. Tämä toimija korosti olevansa köyhimmän asialla. Dramaattisen ensiesiintymisen oli määrä tapahtua seuraavana kesänä.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan

Surullisen hahmon ritari