Hengenvaarallista kriittisyyttä Kolumbiassa

Hengenvaarallista kriittisyyttä Kolumbiassa

Kolumbian mediaomistus on keskittynyt ja kriittisiä toimittajia vaiennetaan äärimmäisin keinoin – murhaamalla.

”Viime vuosina radion, television ja painetun median omistus on huomattavasti keskittynyt. Teollisuuden voimakkaat toimijat ovat liittoutuneet kolumbialaisen viestintäteollisuuden kanssa. Tämä liittoutuma saa merkittävän määrän julkisia varoja, jotta se voi tuottaa presidentti Álvaro Uribea suosivaa tietoa”, kritisoi Bogotán kansallisen yliopiston semiotiikan ja viestintäteorioiden apulaisprofessori Rubén Darío Flórez Arcila.

Massiiviset televisio- ja radiolähetykset ovat uskollisia keskushallinnolle, jonka kytkökset paramilitaarisiin ryhmiin, erityisesti FARCiin (Fuerzas Armadas Revolucionárias de Colombia), ovat yleisesti tiedossa. FARC on marxilais-leninistinen guerillaryhmittymä, jota Yhdysvallat, Kanada ja EU pitävät terroristijärjestönä, mutta jonka Venezuela ja Kuuba ovat tunnustaneet. FARC syntyi 1960-luvulla Kolumbian kommunistisen puolueen sotilaalliseksi siiveksi, jolla oli 80-luvulla yhteyksiä kokaiinikauppaan.

Lakimiehen koulutuksen saanut Uribe on hallinnut Kolumbiaa vuodesta 2002 lähtien, jolloin hänet valittiin 53 %:n äänisaaliilla ensimmäisellä kierroksella presidentiksi. Hän on taistellut lahjontaa ja valtionhallinnon menojen leikkaamista vastaan ja luonut kommunitaarisen valtiomallin, joka merkitsee matkustamista Kolumbian etäisimpiin osiin keskustelemaan paikallishallinnon edustajien kanssa näiden ajankohtaisista ongelmista. Uribe on myös saavuttanut tuloksia paramilitaaristen ryhmien vastaisessa taistelussa. Uriben vastustajat kritisoivat häntä siitä, että maan turvallisuus ja ihmisoikeuskysymykset ovat edelleen ratkaisematta.

Uribe on määrätietoisesti vahvistanut asemiaan ja valtaansa median ja omien poliittisten toimiensa välityksellä. Lisäksi uusliberalistisista mielipiteistään tunnettu Uribe sai perustuslakiin vuonna 2005 lisäyksen, joka mahdollisti toisen presidenttikauden. 2006 Uribe valittiin toiselle kaudelle, joka loppuun vuonna 2010.

Presidentistä kansan synonyymi

El Tiempo, ainoa valtakunnallisessa jakelussa oleva päivälehti, ja radiokanava RCN muodostavat tärkeimmän mediamonopolin Kolumbiassa. Presidentinvaalien lähestyessä (2010) El Tiempossa on lisääntynyt Uribemyönteinen kuva-aineisto.

”Kaikki, sekä valokuvat että otsikot, vahvistavat entisestään hallitusmyönteistä toimituspolitiikkaa. Mielipiteet ovat yhdenmukaistuneet ja vaikuttaa siltä, että mediaomistus on liittoutunut yhteen eri sektorien kanssa, jotka tavoittelevat Uriben uudelleenvalintaa.”

”Presidentistä on tullut kansan synonyymi ja presidentin kritisoimista pidetään Kolumbian ja isänmaan vastaisuutena. Lisäksi kriittisyys on tehty mahdottomaksi. Uribelaisen propagandan mukaan hallitusta kritisoivat toimittajat ovat rikollisuuden, guerillojen ja paramilitaaristen ryhmien puolella.”

Flórez pitää ilmapiiriä hyvin huolestuttavana.

”Presidentti vaati itse lokakuun lopulla joidenkin asevoimien komentajien eroa. Hän itse on laittanut samat komentajat murhaamaan muutamia köyhistä ja periferisistä kaupunginosista kotoisin olevia nuoria. He näyttivät guerilloilta, jotka kuolivat taistelussa esivaltaa vastaan. Näin ei ollut. Tarkoitus oli vain esittää taistelun guerilloja vastaan olevan tuloksekasta.”

Kriittiset toimittajat vaarassa


Kriittisyys hallintoa kohtaan on hengenvaarallista Kolumbiassa. Monet toimittajat ja kirjailijat ovat traumatisoituneet, koska heidän liian kriittiset vanhempansa on murhattu. Silti Kolumbiassa on edelleen joitakin kriittisiä toimittajia, jotka jatkavat työtään alituisesta uhkasta huolimatta.

”Silvia Dussanin tappoivat paramilitaariset ryhmät, mutta tästä huolimatta hänen sisarensa, María Jimena Dussan, jatkaa hänen kriittisillä jalanjäljillään. Vasemmistolaisen poliitikon poika Iván Cepeda murhasivat paramilitaarit hänen poliittisten ajatusten vuoksi. Monet Uribea kannattavat kongressin jäsenet tunnetaan paramilitaarisista yhteyksistään.”

Vaikeuksien vuoksi monet bogotálaiset toimittajat ja kirjailijat jättävät Kolumbian. Näin on tehnyt esimerkiksi Fernando Garavito. Maassa on myös joitakin itsenäisiä medioita, mutta omistuksen keskittyminen uhkaa niiden toimintaa sysäämällä ne marginaaliin laajalla levikillään, volyymillään ja jakelulla.

Rita Dahl

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale