Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Wednesday, December 31, 2008

Arabimaailman saastunut keskus








Arabimaailman saastunut keskus


Islamilaisen maailman pääkaupungissa Kairossa voit tinkiä basaareissa, takseissa, missä vain. Muutaman tunnin päässä sijaitsee kosmopoliitti, mannermainen Aleksandria
katukahviloineen ja tieteen pyhättöineen sekä nostalgisine rakennuksineen.


20 miljoonan asukkaan Kairossa ihmiset asuvat kuin sillit purkissa. ”Iso mango” on nimensä veroinen herkuttelukaupunki varakkaalle länsimatkustajalle, mutta tavalliset kairolaiset kamppailevat jokapäiväisestä leivästään noin 50 Egyptin punnan, len, kuukausipalkalla. Pienetkin tipit piristävät heidän päiväänsä, vaikka arabit kyllä osaavat vaatimisen taidon: tipit eivät jää usein pariin lehen. Kannattaa myös muistaa ennen avunpyytämistä, että palkkiota pyydetään pienimmistäkin palveluista. Vastapainoksi arabipoikien kasvoille ilmestyy kaunis, vilpitön hymy. Vaalea matkailija toivotetaan usein tervetulleeksi fraasilla ”Welcome Egypt” niin pienemmissä kylissä kuin jopa kaupungeissa. Yksinkertaisella lauseella ja hymyllä on usein aseistariisuva vaikutus, vaikka syvempi kommunikaatio onkin mahdotonta.

Kaupungin vanhasta keskuksesta Citadelistä, ja tarkemmin Mohammed Alin moskeijan tasanteelta, avautuu upea panoraama harmaan savusumun ympäröimään miljoonakaupunkiin. Moskeijassa viilentelevät yhdessä islaminuskoiset ja länsimaalaiset. Citadelissä käynnistä veloitetaan 40 len maksu. Vanhassa kaupungissa voisi tutustua myös Egyptin sotilashistoriaan Sotamuseossa.

Islam on olennainen osa egyptiläisten arkea. Heidät näkee kumartumassa Mekkaan päin moskeijassa tai moskeijan ulkopuolella, kadulla: mikä tahansa paikka käy. Moskeijaan menevät riisuvat kengät. Uskonnolliseen menneisyyteen ja nykyisyyteen voi tutustua muurien suojaamassa koptilaisessa Kairossa, jonka kapeiden kujien varrella on luostareita ja kirkkoja, muun muassa Riippuva kirkko. Islamilainen kaupunginosa on kaupungin ytimessä.

Kirjailijoiden kaupunki

Aleksandria on mannermainen rannikkokaupunki, jossa muun muassa kreikkalainen runoilija Kavafis, Lawrence Durrell ovat luoneet teoksiaan, monikulttuurisessa ilmapiirissä. Valtion virkamiehenä elantonsa ansainneen Kavafiksen toimisto oli kaupungin ytimessä, Midan Ramlan lähellä, Trianon-ravintolan toisessa kerroksessa. Ylemmän keskiluokan suosiman kahvilan hinnat ovat tavallisen kansan ulottumattomissa. Trianonissa on istunut Kavafiksen lisäksi myös Durrell ja kaupungin kirjallinen eliitti.

Mikään ei vedä vertoja Aleksandrian rantakahviloille, joissa maistuu minttutee, makeat leivokset tai vaikka vesipiippu. Hinnat toki ovat arvonsa tuntevan merenrantakaupungin arvolle sopivat. Halvempia (maku)nautintoja löytyy kadulta tai toreilta, vaikka pitkäkyntiset egyptiläiset huijaavat mielellään turisteja minkä kerkiävät.

Jos eksyy, tietä ei kannata kysyä ainakaan keneltäkään paikalliselta, koska muuten saattaa löytää itsensä ties mistä ennalta-arvaamattomasta paikasta. Egyptiläisiä ei ole myöskään siunattu kartanlukutaidolla: kannattaa luottaa tiukan paikankin tullen lähinnä omiin kartanlukutaitoihinsa. Eurooppalaisuus on kuitenkin Egyptissä lähinnä pahasta: bussit on numeroitu arabialaisin numeroin, eikä katujakaan hevin tunnista, jos ei osaa ainakin arabialaisten kirjaimien alkeita. Onnistuin kuitenkin kuin ihmeen kaupalla aina löytämään tieni sinne, minne pitikin.

Sulhaskandidaatteja riittää enemmän kuin tarpeeksi sekä Kairon kaduilla että kylissä. Moniavioisuuteen tottuneet paikalliset miehet kohtelevat (ulkomaalaisia?) naisia lähinnä kuin halpaa, ostettavissa olevaa karjaa. Kaikenlaisia jalkavaimoehdotuksia satelee enemmän tai vähemmän kohteliaaseen asuun puettuna. Törkeimmän ehdotuksen tekijä on kuitenkin paikallinen taksikuski, jonka röyhkeys ei näyttänyt tuntevan mitään rajoja.

Nämä samat miehet viettävät iltojaan perheidensä kanssa idyllisen harmonian keskellä, täysin päiväisen käytöksensä unohtaneina. Egypti on islamin hallintoaluetta: siellä ei naisilla eikä heidän mielipiteillään ole suurtakaan arvoa. Nainen on vain hitusen verran kotieläimiä korkeammalla arvohierarkiassa: osaahan hän sentään puhua ja ajatella (vai osaako?).


Boksi

Kairosta tuli eurooppalainen arabisuurkaupunki vasta 1800-luvulla, jolloin Ranskassa koulutuksensa saanut hallitsija Ismail haetutti arkkitehtejä Ranskasta, Belgiasta ja Italiasta suunnittelemaan eurooppalaista Kairoa islamilaisen keskustan kupeeseen.

Kairolaiset, joita tänä päivänä on peräti 20 miljoonaa, ovat aina eläneet ennen muuta maailman pisimmän joen Niilin ehdoilla. Joen nousu- ja laskuvedet määräävät kairolaisten elämänrytmiä. Tärkeäksi elämää hallitsevaksi tekijäksi on tullut myös saasteet ja yritykset edistää ekologisempaa elämäntapaa (vaikka ekologia on huolettomasti aloitettujen roskakasojen kaupungista kaukana). Arabimaailman pääkaupungissa kuolee vuosittain noin 20000 ihmistä saasteista johtuviin sairauksiin.

Aleksandrian perusti 331 eKr. Siinaista palannut Aleksanteri Suuri, joka halusi entisestä kalastajakaupungista yhteyspaikan Faaraoiden ja kreikkalaisten maailmojen välille. Aleksanteri Suuri lähti lähes välittömästi valloitusretkelle Persiaan. Hän eteni Intiaan asti, jossa kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Jäännökset palautettiin Aleksandriaan.

Aleksandriasta tuli tieteen ja kaupan keskus. Siellä Herofilos selvitti, että pää on sydämen sijasta ajattelun keskus; Euklides kehitti geometrian, Aristarkhus keksi maan kiertävän aurinkoa.

Rita Dahl

Sunday, December 28, 2008

Cartagenassa bailataan









Cartagenassa bailataan

Bogotán viileähkö syyskuu muistuttaa kovasti Helsinkiä samaan aikaan, mutta entisen espanjalaissetlementti Cartagenan kosteannihkeässä, karibialaisessa ilmastossa bailataan samaan aikaan.

Kolumbian viidenneksi suurin kaupunki koostuu uudesta ja vanhasta kaupungista. Vanhan kaupungin kapeilla kujilla, pittoreskien ja kirkkaanväristen talojen uumenissa käydään kiivaasti kauppaa sekä rakennusten sisällä että ulkopuolella.

Las Bóvedas –kauppapaikan 23 pientä tyrmää rakennettiin alun perin 1792-1796 sotilastarkoituksiin, ja ne olivat kolonialistisen ajan viimeisiä rakennelmia. Myöhemmin tyrmiä käytettiin ampumatarvikkeiden varastointiin ja vielä myöhemmin alkuperäiseen tarkoitukseensa eli vankilana. Nyt kauppapaikoilla myydään kaikenlaista turistikrääsää vaatteista, laukuista, koriste-esineistä ja koruista muihin paikallisiin käsitöihin. Niitä tehdessä on käytetty hyväksi kekseliäästi arkista materiaalia, joka ei maksa paljon: pulloja ja vaikka mitä.

Las Bóvedasia vastapäätä sijaitsee Kolumbian entisen presidentin, asianajajan ja runoilija Rafael Núñezin entinen talo, joka toimii museona. Museoita on muutenkin useita: Cartagenassa voi tutustua nykytaiteeseen modernin taiteen museossa Plaza de San Pedro Claverilla, alueen intiaanihistoriaan kulta- ja arkeologiamuseossa Plaza de Bolívarilla ja merihistoriaan Karibian merimuseossa Calle San Juan de Diosilla.

Kadulla myydään koruja, laukkuja, vaatteita ja muita käsityötuotteita. Kadun varrelle ovat sijoittuneet myyntipaikoilleen myös erilaisten juomien myyjät. Sitruunalimonadi, joka tehdään kirjaimellisesti ostajan silmien edessä, eli sokeriliemeen lisätään pienet sitruunanpuolikkaat. Virkistävää ja luonnonmukaista, voin vain todeta.

Paikalliset asukkaat istuvat rennosti Cartagenan vanhan kaupungin aukioilla seurustellen keskenään ja vilkuillen uteliaasti ohikulkevia turisteja. Tunnelma on yhtä rento, se muistuttaa Karibian saarista. Ja niin muistuttavat Cartagenan asukkaatkin, joista suurin osa on tummia, afroamerikkalaisten orjien jälkeläisiä. Myös eri intiaanien jälkeläisiä ja mestitsejä näkee Cartagenan ja Kolumbian kaduilla tiheään.

Kontaktia tullaan ottamaan rohkeasti vaikka paikallisessa elintarvikekaupassa: turistit ovat avoimilla lihamarkkinoilla. Jotkut paikalliset haluaisivat lähempää rotujenvälistä tuttavuutta tuosta vain.

Vanhan kaupungin patinaa

Cartagenan tunnelma elää erityisesti vanhan kaupungin kaduilla, joilla on elämää aamusta iltaan asti. Cartagenalaiset palaavat kotiin varhain ja illalla kadut ovatkin turistien valloitettavissa. Jos vanhassa kaupungissa näkee vanhaa, kolonialistista rakennustyyliä, niin Mangan saarella on lisäksi 1800- ja 1900-luvun islamilaiseen tyyliin rakennettuja taloja. Ne ovat Lähi-Idästä saapuneiden maahanmuuttajien rakennuttamia.

San Felipe de Barajasin 1639-1657 välisenä aikana rakennetusta linnoituksesta käsin Cartagenaa on aktiivisesti puolustettu. Linnoituksen alle on rakennettu monimutkainen tunnelijärjestelmä, josta osa on edelleen tallella ja itse koettavissa.

Vanhan kaupungin ytimessä on valinnan varaa hotellien suhteen. Ultramodernin Delirio-hotellin huoneet on suunniteltu äärimmäisen funktionaalisiksi. Ne muodostavat täyden vastakohdan muuten niin nostalgisen Cartagenan kapeille kaduille ja niiden elämälle. Tuuletus pelaa tehokkaasti. Huoneet on suunniteltu unelmalomaa ja hyvää unta arvostaville länsimaalaisille matkustajille, joiden kukkaro ei ole liian kevyt.

Deliriota vastapäätä Hotel Centralin oranssinvärinen julkisivu edustaa jo tyystin toisenlaista, nostalgista ja ajan patinoimaa Cartagenaa. Nämä pastillinväriset, kolonialistisesta ajasta muistuttavat julkisivut ovatkin Cartagenan suurimpia rikkauksia. Kaupunki on kuin kaunis jäänne kolonialistiselta ajalta. Nykyajasta muistuttavat vain modernit vaate- ja koruliikkeet sekä trendikkäät ravintolat. Mutta osa sekatavarakaupoista ja yliopistojen julkisivut varjelevat vielä vuosisatojen takaista salaisuutta.

Karibianmeren ympäröimässä Cartagenassa voi omistautua vesiurheilulajeille. Fyysisten – tai vähemmän fyysisten – harrastusten vastapainoksi hyvin syöminen on suositeltavaa. Paikalliset erikoisuudet arepas de huevo eli munalla täytetty paahdettu maissitaikina, dedos de queso, paistetut juustotikut ja buñuelosit eli syväpaahdetut maissi- ja juustopallot vievät kielen mennessään. Ne voi huuhdella alas paikallisista hedelmistä, nísperosta, maracuyásta, lulosta, zapotesta tai guanábanasta tehdyllä mehulla.

Cartagenassa löytyy tekemistä aamusta iltaan. Ikävintä on, että aina tulee lähdön aika. Paratiisiinkaan ei voi jäädä ikuisesti, vaikka kuinka mieli tekisi.


Karibian ensimmäinen asutettu alue

Cartagena on tiettävästi Karibian ensimmäinen asutettu alue. Alueella esiintyi Puerto Hormiga –kulttuuri jo 7000 eKr. Kaupungin perusti vuonna 1533 Piedro de Heredia ja siitä kehittyi pian rikas kaupunki, jonka puurakennuksista suuren osan tuhosi 1552 laaja tulipalo. Cartagenasta tuli lyhyessä ajassa espanjalaisten tärkein satama Karibian alueella. Sen kautta kuljetettiin intiaaneilta ryöstettyjä rikkauksia eteenpäin Eurooppaan.

1500-luvulla Cartagenaa ahdistelivat merirosvot, ja heidän hyökkäyksiään suojaamaan kaupungin ympärille rakennettiin linnoitus. Pahimman hyökkäyksen teki 1741 Edward Vernon, mutta sen torjui yksisilmäinen, -jalkainen ja –kätinen espanjalaisupseeri Blas de Lezo. Cartagena oli 1810 ensimmäisiä Espanjasta itsenäiseksi julistautuneita kaupunkeja Kolumbiassa. Kaupunki maksoi tästä kalliisti: se valloitettiin viiden vuoden päästä ja 60 000 ihmistä kuoli nälkään ja tauteihin.

Simón Bolivar kukisti espanjalaiset Boyacássa 1819. Cartagena vapautettiin vasta 1821. Siitä tuli tärkeä kauppakeskus, joka houkutteli myös monia ulkomaalaisia rikastuttamaan alueen etnistä yritystarjontaa. Kaupungille myönnettiin UNESCOn maailmanperintöstatus vuonna 1980.

Saturday, December 27, 2008

Kukkuloiden ympäröimä kaupunki








Kukkuloiden ympäröimä kaupunki

Bogotá on kauniita kukkuloita ja paikallista ruokaa ja sydämellisyyttä. Viikon aikana ei näkynyt rikollisuutta missään.

Ensivaikutelma Latinalaisen Amerikan kolmen korkeimmalla sijaitsevan pääkaupungin joukkoon kuuluvasta Bogotásta on, että kauniiden kukkuloiden ympäröimä kaupunki. Kukkulat piirittävät Bogotáa ja hallitsevat 2600 metrin korkeudessa sijaitsevan Bogotán mielenmaisemaa.

Itse kaupunki ei kuitenkaan ole korkeaesteettinen elämys: harmaat, sieluttomat ja ränsistyneet rakennukset yhdistettyinä dynaamisiin, moderneihin ja funktionaalisiin rakennuksiin. Onneksi harmaiden rakennusten rivistön rikkovat välillä myös puistot tai pienet vihreät tilkut. Yleisvaikutelma kaupunkikuvasta on sekava: kaikenlaisia tyylejä on yritetty ahtaa yhden suurkaupungin sisälle. Tämä ei erota Bogotáa länsimaiden suurkaupungeista. Sama tyylien ristiriitaisuus on myös monen muun kaupungin ominaisuus.

Kolumbian omalaatuinen historia näkyy vahvasti joka puolella Bogotássa. Poliisit partioivat ahkerasti keskustan kaduilla. Sotilaita on myös tärkeimpien hotellien auloissa. Viaton matkailija saa väistellä maastopukuisten sotilaiden aseiden piippuja esimerkiksi vanhan ja uuden Bogotán strategisessa risteyskohdassa sijaitsevassa Crowne Plaza Tequenramassa. Tämä ahdistaa vapauteen ja demokratiaan tottunutta länsimatkailijaa. Vaikka kaupungin puitteet ovat muuten upeat, tähän näkyyn on vaikea tottua.

Paikalliset ovat tottuneet poliisivaltiossa elämiseen. Piraattilevyjen myyjät ilmestyvät kadulle kuin tyhjästä, levittävät valikoimansa ohikulkijoiden eteen ja katoavat hetkeksi läheiseen puotiin jos konkreettiset uhkat eli poliisit lähestyvät. Hetki porraskäytävässä ja myyjät palaavat tottuneesti myyntipaikoilleen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sukkelaa toimintaa voi vain ihailla. Tässä todellisuudessa on opittava sukkuloimaan ja junailemaan. Sen taidon bogotálaiset ovat oppineet erinomaisesti vuosikymmeniä jatkuneen paramilitarian keskellä. Erityisesti sissiliike FARC on ollut läsnä kolumbialaisten arjessa, eikä sen valta-asema ole hellittänyt valitettavasti vieläkään.

Idyllisin Bogotá

Bogotá on laajentunut erityisesti pohjoiseen ja länteen. Etelässä sijaitsevat hämärät esikaupunkialueet, pohjoisesta löytyy asuinalueita. Kaupunki laajenee tulevaisuudessa länteen ja pohjoiseen. Carrera Séptima on eräs pääkaupungin vuortensuuntaisista pääkaduista, joka yhdistää Plaza de Bolivarin Centro Internacionaliin.

3160 metrin korkeudessa sijaitsee eräs Bogotán kauneimmista nähtävyyksistä, Monserraten kirkko, joka sunnuntaisin täyttyy pyhiinvaeltajista. Kirkon yhteydessä sijaitseva Señor Caídon patsas on peräti 1650-luvulta. Kirkolle pääsee joko vuorenrinnettä sinnikkäästi kävellen, bussilla tai kaapeliautolla.

Keskusta jakaantuu pohjoiseen, pilvenpiirtäjien täyttämään Centro Internacionaliin, toimistorakennuksista, ravintoloista, pankeista ja kaupoista koostuvaan keskiosaan ja eteläiseen osaan, jonka nimi on Candelaria.

Candelaria on viehättävä, kolonialistisen aikakauden monumentti nykyajassa, ja samalla idyllisintä – ja turvallisinta – Bogotáa. Kauniit, pastellinväriset talot muistuttavat menneisyydestä ja palauttavat ajassa vuosisatoja taaksepäin. Näissä taloissa voi kuvitella entisaikojen aatelisten punoneen juoniaan ties kenen pään menoksi. Nostalgian patina on ehkä hienoimmin restautoitu Simon de Bolivarin entiseen asuntoon, jossa huonekalut, koriste-esineet, taulut ja muu esineistö ovat kuin Bolivarin aikaisessa kunnossa.

Candelariassa on mukavia baareja ja yöelämää, joka saattaa tosin loppua varsin aikaisin. Bogotá on myös museoiden tyyssija: kaupungista löytyy lähes 50 museota, joiden joukossa on jokaiselle jotakin: nykytaidetta, kolonialistisen ajan taidetta, Boteroa.

Ja kirkot, ei kannata unohtaa 1600-1700-luvun kirkkoja, joita on tiheään. Useimmat näistä on koristeltu espanjalais-maurilaisella Mudejar-tyylillä. Lisäksi monissa niissä on kolonialistisen ajan tunnetuimman maalarin Gregorio Vásquez de Arce y Ceballosin tauluja. Taiteilija eli ja työskenteli koko elämänsä Bogotássa. Neoklassinen Catedral Primada Plaza de Bolivarilla on kirkoista kooltaan suurin.

Entä tunnelma? Uuden keskustan kaduilla saa kulkea enimmäkseen rauhassa. Kerjäläiset ovat majoittautuneet omiin kadunkulmiinsa ansaitsemaan elantoaan. Joskus paikalliset teinit yrittävät tarttua hihaan ja vedota omaantuntoon: ”Tengo hambre.” Nälkää ei saa kuitenkaan lähtemään kuin työtä tekemällä. Itse kukainenkin.

Leikkiä maineella

Mitä Kolumbiasta voisi viedä mennessään? Paikallisia käsitöitä, intiaanimotiivein koristeltuja vaatteita, erilaisia jälkiruokaherkkuja, kuten kookoksesta tehtyjä makupaloja, vöitä, koreja, koruja, kahvia. Tai jos olet hyvin varoissasi, paikallisia rikkauksia, smaragdeja, jotka grammahinnastaan huolimatta tulevat huomattavasti edullisemmiksi hankinnoiksi sekä amerikkalaisille että eurooppalaisille matkaajille.

Bogotálaiset leikkivät kaupungin ”vaarallisella” maineella. Niinpä kun kysyn suuntaa keskustassa saat usein kuulla paikallisten varoituksia keskustaan päin menemisestä. Tämän he tekevät hymy suupielessä, ”pero es perigoso”. Näyttää siltä, että varoitukseen suhtaudutaan lähinnä ironisesti. Matkailijoita on mukava naruttaa, jos he ovat siihen taipuvaisia.

Turismi käyttää hyväkseen kaupungin pahaa mainetta oivaltavasti ja itseironialla höystäen. Saamassani lahjalaukussa luki: ”El riesgo es que tu queiras quedar.” ”Riski on, että haluat jäädä.” Enkä voi muuta kuin yhtyä lauseeseen vajaan viikon perusteella. Kolumbia kuuluu Latinalaisen Amerikan löytämättömiin matkakohteisiin, jota vältetään aivan turhaan perusteettoman maineen perusteella.

Friday, December 26, 2008

Suomen PENin uusi turvakaupunkikirjailija Oksana Tshelysheva




Varoittava esimerkki

Oksana Tšhelyshevan mielestä eurooppalaisten velvollisuus on auttaa vaikeuksissa olevia ihmisoikeusaktivisteja Venäjällä.

Suomen PENin uusin turvakaupunkikirjailija, Tšhetsenia-Venäjä –ystävyysseuran aktivisti ja Novaja Gazetan Nizhni-Novgorodin toimituksessa työskennellyt toimittaja Oksana Tšhelysheva on ollut Helsingissä toukokuusta 2008 lähtien.

Suomessa Oksana auttaa venäläisiä ja muunmaalaisia ihmisoikeusaktivisteja eli tekee aivan samaa työtä kuin aiemmin Venäjällä. Hän käy aktiivisesti puhumassa ihmisoikeusseminaareissa ympäri Eurooppaa. Lisäksi Oksanan vieraana Helsingissä käy tunnettuja toisinajattelijoita.

Tshelyseva kertoo, että Kremlin päästrategi Surkov valitsi Tšhetsenia-Venäjä-ystävyysseuran koekaniiniksi, koska hän ei ajatellut, että pienellä, paikallisella yhdistyksellä olisi paljon merkitystä.

”Meidän järjestömme oli Putinin ensimmäisiä kohteita. Hän halusi antaa muille varoittavan esimerkin.”

Venäjällä tuli vuoden 2006 alussa voimaan kansalaisjärjestölaki, joka on vaikeuttanut erityisesti ulkomailta rahoitusta saavien järjestöjen toimintaa. Putin hyväksyi 2006 heinäkuussa sitä tukevan Law on Fighting Extremist Activity –lain, jonka mukaan kansalaisjärjestöä ei voi johtaa rikollisesta toiminnasta tai ekstremismistä syytetty henkilö.

”Venäjällä ollaan nyt kansalaisjärjestöjen hiljentämisen kolmannessa, viimeisessä vaiheessa. Massamedia on jo kontrollissa, yritysmaailmaan on hyökätty (muun muassa Hodorkovski) ja nyt ovat jäljellä syytökset kansalaisjärjestöjä kohtaan”, analysoi Tshelysheva.

Tuesday, December 23, 2008

José Luis Peixoto: valokuvia kaupungeista

Valokuva Helsingistä

Aika kertoo minulle, että Helsinki on haave
jota en koskaan onnistunut toteuttamaan.
Helsinki on sormenpäitä polttava tulitikku.
Koska en tiedä, hyvästelin Helsingin,
lausuin hänelle lauseita vailla yhteyttä ja kätkeydyin tulipalolta.
Hänen komentamanaan ylitän jäisiä kävelykatuja
ja sytytän tuleen kaikki esineet, joihin kosketan.


Valokuva Rio de Janeirosta

Älä odota minua, Rio de Janeiro. Et koskaan ollut olemassa
ja minä en koskaan ollut olemassa kun kuuntelimme jalkapalloselostuksia
omilla äänillämme. Sinun kanssasi kaikista arvosteluista
kaikista päätöksistä joita teimme elämässä, tuli arveluttavia.
Sinun kanssasi on nälkä tai jano. Kätesi tarrautuvat
käsivarsiini, Rio de Janeiro, koska ne haluavat varmistua
siitä, että olen täällä. Sinun käsiesi pitäisi tietää enemmän,
Rio de Janeiro. Olen sinun valosi ainoa aave.
Olen näkymätön näkyvä. Ja tuossa paikassa ei kukaan
joka pyydän sinulta: älä odota minua, Rio de Janeiro,
älä odota minua.


Valokuva Tukholmasta

Heinäkuussa, yön tunteina, mutta vielä on päivä,
Tukholma on minä katsomassa sinua kaukaa ja sinä teet sille jotakin
ilman että katsot minua. Voit olla pakkaamassa laukkuja ja
minä voin olla makaamassa, haluamatta selittää Tukholman
rauhaa, vaan vain tuntea sen, kuin valon
kalvon lähellä ihoa. Tukholma auttoi minua aina
kun minun täytyi ajatella. Minun ei pitänyt hyvästellä
Tukholmaa. Tyyneys jolla omistaa jotakin ja
uskoa tuohon varmuuteen on myös Tukholma.
Tuon virheen tunnustaminen on jo toinen kaupunki.


Valokuva Coimbrasta

Coimbra on kaupunki ja sunnuntai-iltapäivien toivo.
Coimbra on hylätty kalenteri takin taskussa.
Coimbra ovat vanhasta rullasta paljastetut valokuvat,
jotka on unohdettu pöytälaatikkoon. Ja sillä välin, kun puhumme,
Coimbra on olemassa ja huvittelee. On olemassa ilma jota hengittää
vain Coimbra. On olemassa sen rinnassa lyövä sydän,
ja tuo jumalan ihme, joka ylittää jumalan.

(kokoelmasta Gaveta de Papéis, Quasi Edições 2008)

Sunday, December 21, 2008

Menneisyydessä, nykyisyydessä

Menneisyydessä, nykyisyydessä patikointia

Wolfgang Büscher
Berliini-Moskova
Absurdia 2008
269 ss.

Büscher patikoi vuonna 2001 SS-pataljoonan ja isoisänsä jalanjäljillä 2500 kilometriä Berliinistä Moskovaan aivan yksin yhdet vaihtohousut ja –paita mukanaan. Päähenkilön mielikuvitus on vilkas ja luonnossa heräävätkin henkiin kirjallisuuden hahmot Huckleberry Finnistä Goethen nuoreen Wertheriin. Päähenkilö havainnoi tarkasti luonnon muutoksia ympärillään, ja kohtaa uusia ihmisiä avoimin mielin.

Yleinen historia alkaa elää yksityisen mikrohistorian kautta päähenkilön kohdatessa entisiä aatelisia ja tavallisia maalaisia. Puolalaisten, valkovenäläisten ja venäläisten kertoessa mitä kekseliäimpiä selviytymistarinoitaan armeijan ja sortohallinnon kourissa abstraktit itäisen maailmanhistorian tapahtumat muuttuvat käsinkosketeltaviksi. Valkovenäläisten rankin kohtalo paljastuu entisen partisaanin tarinassa. Hänen komppaniansa miehet ovat surmanneet tämän rakastetun. Sota ja terrori eivät tunnista tunteita.

Loppua kohden ja Venäjälle siirryttäessä myös kertoja siirtyy nykyaikaan ja historia alkaa hävitä taustalta. Ojiin ilmestyvät lapset, joilla on neulanjälkiä käsivarsissaan, vauhti kiihtyy, karu todellisuus tulee esiin paljaudessaan.



Onnettomuus ei tule yksin

Olli Hyvärinen
Kotia kohti
Kesuura 2008
127 ss.

Aforistikko Olli Hyvärinen tunnetaan myötäelävästä asenteestaan yhteiskunnassa syrjään sysättyjä kohtaan, jotka ovat myös usein hänen tekstiensä toimijoita. Hyvärisen uusimman novellikokoelman päähenkilöt elävät huonoissa avioliitoissa tai ovat postmodernin ajan vanhemmistaan, menneisyydestään ja muista ihmisistä irronneita läheisriippuvaisia robotteja, jotka jaksavat päivästä toiseen erilaisten stimulanttien avulla.

Erilaiset vialliset perhe- ja läheissuhteet ja niiden aiheuttama paha olo nousevat kirjan pääteemaksi. Sen ympärille kietoutuu luontevasti alateema eli yhteiskunnallisen asenne- ja arvoilmapiirin muutos yhä piittaamattomammaksi. Hyvärisen novellien henkilöhahmot säilyttävät myös mestarillisesti sukupolvesta toiseen erityisesti elämää jumiuttavat negatiiviset asenteet, vaikka uusin sukupolvi onkin osittain vanhempaa terveempään suuntaan menossa.

Hyvärisen novellit edustavat kielellisesti sujuvaa ja tarkkanäköistä yhteiskunnallista realismia. Pieni haittapuoli on ajoittainen kaiken selittäminen. Lomalla –novellin aikarakenne ei myöskään toimi. Muuten moitteetonta ja varmaa käsityötä: suositellaan luettavaksi.

julkaistu Essessä 18.12.2008

Friday, December 19, 2008

Sananvapaus oikein ymmärrettynä

Ymmärrettävän Runouden Liitto ottaa kantaa kustantamonmenetysasiaan. Oikaisuna vielä, ettei ntamo julkaise enää YHTÄKÄÄN minun kirjaani. Kiitos myös Suomen Kirjailijaliiton nettifoorumilla minun kirjailijan oikeuksiani puolustaneelle Jani Saxellille, joka vaati ntamon asettamista työsulkuun. Käytännössä tämä merkitsisi, ettei kukaan arvostelisi ntamon kirjoja tai lähettäisi kustantamoon käsikirjoituksiaan. Harkitsemisen arvoinen ehdotus.

"On tullut YRL:n tietoon, että ntamo-Lehto on syyllistynyt ällistyttävän ymmärrettävään kirjallisuustekoon ja kieltäytynyt julkaisemasta Rita Dahlin uutta kirjaa, koska Rita Dahl on käyttänyt puhevaltaa sananvapautta puolustavan järjestön kirjallisissa keskusteluissa kunnes sananvapautta puolustava järjestö on evännyt Rita Dahlin puheoikeuden hallinnoimissaan keskusteluissa. Taustalla on ilmeisesti virallisen kirjallisuusinstituution epäilys, että Rita Dahl kuuluu Venezuelan puhevaltaa puolustavaan terroristijärjestöön, joka pyrkii sananvapauden väärinkäytöllä terrorisoimaan yksityisomisteisen sananvapauden luomaa Venezuela-narratiivia kiistämällä julkisesti sen totuudellisuuden. Tilannetta varmastikin osaltaan selittää se, että kyseisessä terroristimaassa diktaattoriin herjaamiseen syyllistynyt ja demokraattisesti useita kertoja valitun tyrannin väkivaltaiseen viraltapanoon samoin kuin maan talouden sabotointiin yllyttänyt yksityisomisteinen sananvapausinstituutio saa edelleen jatkaa toimintaansa ja kyseisellä tavalla yksityisomisteista sananvapautta käyttäneet edelleen kulkea vapaalla jalalla ja harjoittaa sananvapausammattiaan. Tyrannivaltion päätös siirtää sopimuksen umpeuduttua erään yksityisomisteisen TV-kanavan lähetystaajuus toiselle TV-kanavalle lainrikkomuksiin vedoten, niin että TV kanava joutuu käyttämään yksityisomisteista sananvapauttaan pelkästään kaapeliverkossa ja satelliittikanavana on saanut ansaitsemansta tuomion lähes täysimääräisesti, Rita Dahlin edustaman terroristijärjestön militantti-agitaattoreita lukuunottamatta. Siksi terrorismi on vaiennettava ja sensuroitava myös Lehdon ntamossa, jotta oikea yksityisomisteinen sananvapaus voisi toteutua täysimittaisesti.

YRL tervehtii suurella kunnioituksella vapisuttavaa hiljaisuutta tämän kirjallis-poliittisen spektaakkelin ympärillä! Täten ehdotankin, että YRL rangaistuksenomaisesti pyytää puheenjohtajakseen Rita Dahlia, sillä ehdolla että toveri Dahl YRL:n toverituomioistuimessa julkisesti tunnustaa syntinsä, katuu niitä ja anoo toverillista anteeksiantoa pyhästi vannoen ettei enää ikinä terrorisoi kirjallisuusinstituutionkaan sananvapautta ymmärtämättömällä tavalla eli yrittämällä käyttää sananvapautta ilman juridisesti sitovaa näyttöä yksityistaloudellisesta omistusoikeudesta sananvapauteen."

Thursday, December 18, 2008

Nicaraguan kansalaisyhteiskunta muutoksessa


Nicaraguan kansalaisyhteiskunta muutoksessa

Nicaragualainen kansalaisyhteiskunta on sosiaalisten ohjelmien tärkein toteuttaja maassa. Nyt niiden tulevaisuus näyttää epävarmalta.

Vuosi 1990 merkitsi virstanpylvästä nicaragualaisen kansalaisyhteiskunnan kehityksessä. Edeltävät hallitukset kaatuivat vaaleissa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa kannattavan opposition voittaessa.

”Useat yksityiset kansalaisjärjestöt alkoivat paikata tyhjiötä, jonka valtio oli jättänyt. Sandinistisena aikana muutamat suuret kansalaisjärjestöt olivat huolehtineet sosiaalisista ohjelmista yhteistyössä hallituksen kanssa. Yksityiset kansalaisjärjestöt, jotka saavat tukea lahjoittajilta, vastasivat tuosta lähtien sosiaalisista ohjelmista”, kertoo 500-600 kansalaisjärjestön kattojärjestössä Coordinadora Civil de Nicaraguassa (CCER) työskentelevä Iván García Marenco. Hän vieraili Suomessa joulukuun alkupuolella.

Hurrikaani vauhditti vahvan kansalaisyhteiskunnan syntyä

Noin 300 kansalaisjärjestöä perusti CCER:n 1998 joulukuussa hurrikaani Mitchin iskettyä Nicaraguaan. Kansalaisjärjestöjen yhteisrintamaa tarvittiin maan uudelleenrakentamiseen. CCER oli ensimmäinen kansallisen tason voimakas toimija. Siitä lähtien järjestö on toiminut katto-organisaationa, joka välittää kansainvälisiltä lahjoittajilta saatuja varoja kansalaisjärjestöille.

Kaksi kuukautta CCER:n perustamisen jälkeen presidentti Alemán päätti perustaa kansallisen taloudellisen ja sosiaalisen suunnittelun neuvoston (CONPES), jonka tehtävänä oli tukea maan sosiaali-ja talouspolitiikan kehitystä. Neuvostossa istui myös eri kansalaisjärjestöjen edustajia.

Joulukuussa 2003 CCER sai aikaan yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa kansalaisten osallistumista koskevan lain.

”Lainvalmistelun yhteydessä kansalaisjärjestöt alkoivat samalla hahmottaa itsensä osana kansalaisyhteiskuntaa, eivät enää osana poliittista luokkaa, joka kontrolloi julkista valtaa. Kansalaisyhteiskunnalle on tärkeää, että sillä on myös poliittiset vaikutusmahdollisuudet.”

Lain valmistuttua CONPESista tuli kansalaisyhteiskunnan tärkein edustaja, valtiotakin tärkeämpi. Sen jäsenet edustavat laajasti kansalaisyhteiskuntaa: kiltoja, yksityisiä yrityksiä, alueita, ihmisoikeuksia, etnisyyksiä ja sukupuolia. Neuvostoon valitaan myös kansalaisyhteiskuntaa edustavia järjestöjä, mutta poliittisin perustein valittujen edustajien määrä on heihin verrattuna kolminkertainen.

”Ortegan tultua valtaan vuonna 2006 perustettiin uusi kansalaisten neuvostojen järjestelmä, joka täydensi lakia. Näiden kahden välillä ei ollut ristiriitaa”, kertoo Marenco.

Lahjontaa ja laittomuutta vastaan

CCER on alusta lähtien yrittänyt vaikuttaa köyhyyden vastaiseen taisteluun ja ihmisoikeuksia huomioivan politiikan lisääntymiseen. Lisäksi kattojärjestö taistelee lahjontaa ja laittomuutta vastaan median ja lobbauksen avulla.

”Tämä on erittäin vaikea tehtävä Nicaraguassa, joka on Latinalaisen Amerikan pahimpia maita laittomuuden osalta. Laittomuudet ovat yleisempiä meidän hallinnossamme kuin Venezuelassa ja Kuubassa", Marenco kuvaa tilannetta.

Konflikti valtaapitävän puolueen ja CCER:n kanssa on kärjistynyt kuitenkin vuodesta 2007 lähtien. Järjestö haluaa täydellisen riippumattoman aseman; hallinto puolestaan edellyttää kansalaisjärjestöiltä yhteistyötä puolueen kanssa.

Tällä hetkellä Nicaraguan kansalaisyhteiskunta on keskellä muutosta, eikä tulevaisuudesta ole mitään tietoa.

”Viimeisin käänne on, että useita kansalaisjärjestöjä, jotka saavat ulkomaista rahoitusta, syytetään rahanpesusta. Voiko naurettavampaa syytöstä enää olla?” Marenco ihmettelee.

Rita Dahl

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

julkaistu Global Finlandissa

Wednesday, December 17, 2008

Joulukonsertti huomenna klo 18 Siltamäen seurakuntasalissa

Joulukonsertti

Siltamäen seurakuntakodissa 18.12.2008 klo 18

Meri-Helsingin musiikkiopiston
lauluoppilaat
Rosa-Maria
Lehto, piano
Laulajien valmennus Laura Salovaara & Rosa-Maria Lehto

Armas Maasalo Joulun kellot
Peter Nordström
Portugalilainen kansansäv. Nyt riemuiten tänne Peter
Nordström &

Pirjo Honkanen - Nordström
Jean Sibelius On hanget korkeat nietokset
Pirjo Honkanen – Nordström

Otto Kotilainen Jouluyö
Kristiina Vaara
Martti Hela Hiljainen joululaulu

Henry Purcell Hark! how all things
Rita Dahl
G.F. Händel How beautiful are the feet

orat. Messias

Saksa (1300-l.) Es ist ein Ros entsprungen
Anna Hietala
Kansansävelmä Maria, Herran piikanen
Sulho Ranta Taas kaikki kauniit muistot

Napolilainen kansansäv. Santa Lucia
Jaakko Joensuu

Leonard Cohen Hallelujah
Petra Malin

Sulho Ranta Jouluiltana
Eveliina Telkki
Juhani Pohjanmies Joulurukous

Otto Kotilainen Kun maas' on hanki
Johanna Malinen
Otto Kotilainen Varpunen jouluaamuna

Mel Tormé Joululaulu
Juha Toivonen
Heino Kaski Joululaulu lapsille

Ahti Sonninen Rauhaa, vain rauhaa
Ilkka Saarikivi
F.P. Tosti Ridonami la calma

Selim Palmgren Ja neitsyt pikku poijuttansa
Noora Kallioranta
G.F. Händel I know that my Redeemer liveth
(orat. Messias

Kansallisia onnettomuuksia

Kansallisia onnettomuuksia

Jyrki Katajainen ehdotti elvytyspakettia sumuun eksyneelle Sumi-nimiselle valtiolle ja erityisesti sen herkimmälle osalle eli työtä vailla oleville. Hurtta Urponainen tivasi Katajaiselta kuinka monta uutta työpaikkaa paketti tuottaisi, mutta Katajainen vältteli selkeää vastausta. Satu-komitealle myönnettiin kuukausi lisäaikaa tarjota ratkaisumalli sumilaisten toimeentulo-ongelmiin.

Kina oli järjestämässä kampanjaa myrkytetyistä elintarvikkeista toipuvalle kansalleen, joka vaelsi Shanghain kaduilla säädyttömästi pyjamassa. Poliisi poimi heitä kadulta talteen, koska heidän pyjamanhelmoihinsa kompastuivat monet viattomat ihmiset. Oli väärin antautua moisen houkutuksen varaan. Helpompaa olisi ollut kulkea vaatetettuna. Bussit ajoivat ojaan ja kanavaan Egiptissä, Israelissa ja Sumissakin. Onnettomuuksia sattui kaikkialla. Ne olivat varsin samanlaisiakin.

Poliisi kuritti; hotelli romahti; lääkäri tuomittiin terroristihankkeista; kengällä heittänyttä toimittajaa oli pahoinpidelty; lähes puolet naisista luopuisi ennemmin seksistä kuin netistä; merirosvot kaappasivat taas laivoja; 3-vuotias Adolf Hitler jäi ilman syntymäpäiväkakkua. Otsikot kertoivat jo kaiken maailmasta, maailman menosta ja siitä, mitä odotettavissa tulisi olemaan: ei paljon. Onnettomuudet täyttäisivät maan, jonka pinnalta kasvillisuus oli kadonnut; ihmiset kulkisivat ympäriinsä päämäärättöminä, etsien paikkaa kadonneiden kansakuntien ja valtioiden keskellä, romujen tilalla, vailla enempiä toimeentulo-ongelmia, koska sellaisessa paikassa, missä oli jo autiota, energia kului ainoastaan oman kehon hoitamiseen, lämmittämiseen, hoivaamiseen. Ja mitä sitten, kun sitäkään ei enää olisi?

Köyhä, mutta onnellinen

Köyhä, mutta onnellinen

Jarmo Åsnabrygg, 42, haluaa köyhille ihmisarvoista kohtelua.

2500 euron bruttotulot kuukaudessa eivät riitä paljon mihinkään. Rahankäyttöä saa miettiä hyvin tarkasti. Sen tietää Jarmo, joka asuu kaupungin vuokra-asunnossa Arabianrannassa siivoojavaimonsa ja media-alaa opiskelevan tyttärensä, 18, kanssa. Hän siivoaa vuoroin Vuosaaren ja Kontulan metroasemia.

- Elämme melkein YK:n köyhyysrajan alapuolella. Oman asunnon hankkimisesta ei voi edes haaveilla, koska asuntolainan ottaminen ei ole mahdollista. On hyvä, että meillä on sentään jonkinlainen asunto, ettei tarvitse olla ulkona tai koditon.

Jarmon palkka käytetään ruokaan, vaimon vuokraan. Tyttären ei tarvitse osallistua elinkustannuksiin. Kaupassa perhe käy maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Ostoksiin on varattu kaksikymmentä euroa per kerta, perjantaina tuplat eli neljäkymmentä.

- Ruokaan menee 320 euroa. Sillä ei paljon juhlita. Joudumme tarkkaan miettimään, mitä kaupasta ostetaan. Ruoka pysyy samanlaisena melkein aina. Vihanneksia ei ole aina varaa ostaa, vaikka yritämmekin syödä terveellisesti.

Jarmon mielestä ruoan hinta on noussut jatkuvasti viime aikoina.

- Tuotteen hinta on noussut, kun olemme käyneet kaupassa maanantaina ja palanneet hakemaan sitä keskiviikkona. Tämä vain lisää toivottomuuden tuntoa.

Ja laskuja putoaa postiluukusta koko ajan lisää kuin syksyn lehtiä.

- Rahat eivät aina riitä laskujen maksuun. Joskus laskuja joutuu siirtämään seuraavaan tiliin.

Missä on arvostus?

Jarmon mielestä eriarvoistuminen on tosiasia, joka näkyy niin arjessa kuin juhlapuheissa.

- Rikkaat sen kuin rikastuvat optioillaan ja vähät välittävät köyhistä. Meitä pidetään roskaväkenä. Joillakin ei ole edes omaa asuntoa ja he joutuvat hakemaan leipänsä leipäjonoista. Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta köyhien ahdinko vain lisääntyy. Helsingin kaupunki on tästä hyvä esimerkki. Helsinki teki viime vuonna voittoa miljoona euroa päivässä. Helsingissä monilla köyhillä ei ole omaa asuntoa. Asunnottomuus on Helsingille suuri häpeä.

Moni siivooja ei usko, että he pystyvät muuttamaan mitään. Oikeutta siivoojille -yhdistyksen puheenjohtajana Jarmo yrittää muuttaa kollegoidensa asenteita. Mikään ei muutu ilman taistelua.

- Siivoojien järjestäytymisaste on heikko, koska ammattikunnassa on paljon ihmisiä, jotka eivät usko vaikutusmahdollisuuksiinsa. Haluan omalla mallillani osoittaa, että taistelulla on merkitystä. Lisäksi ehdotan jokaiselle työpaikalleni tulevalle siivoojalle, että hän liittyisi liittoon. Yritän saada heidät ymmärtämään oman aktiivisuuden tärkeyden.

Siivoojan töitä Jarmo koetti ensimmäisen kerran vuonna 1987, eikä siltä tieltä ole ollut paluuta. Naimisiin hän meni 22-vuotiaana ja on siitä lähtien elättänyt vaimonsa ja pienen tyttärensä.

Kokemusta penninvenytyksestä

Jarmo ei usko muutamien kymmenien eurojen korotuksen kuukausipalkassa tuntuvan missään alimmissa tuloluokissa.

- Nykyisen kustannus- ja hintatason huomioon ottaen alimpien tuntipalkkojen pitäisi olla noin parikymmentä euroa.

Åsnabryggit kokivat elämänsä ensimmäisen tiukan paikan muutama vuosi sitten, kun perhe oli ostellut liikaa tavaroita ja laskut tulivat lyhennettäviksi.

- Onneksi minulla oli Stockmannin luottokortti, jolle tehtiin ruokavelkaa tuhannen euron edestä. Se maksettiin aikanaan pois.

Tästä Åsnabryggit ottivat opikseen, eikä lainoja ole enää lainkaan. Perhe joutuu tekemään suuremmat kodinkonehankinnat osamaksulla Hobby Hallista, koska kertahankintoihin ei ole varaa. Jääkaappi, pesukone ja tietokoneet on kaikki hankittu Hobby Hallista.

Lomistakin on jouduttu tinkimään, eikä ulkomaanmatkoista voi edes uneksia. Åsnabryggien lomat suuntautuvat yleensä Turkuun, jossa he vierailevat Jarmon äidinpuoleisten sukulaisten, veljen ja sisaren luona. Pisimmät ulkomaanmatkat ovat suuntautuneet Tallinnaan ja Tukholmaan.

- Olen köyhä, mutta onnellinen. Joskus toivon, että rahaa olisi enemmän ja voisin ostaa hyviä vaatteita tai hyvää ruokaa, mutta toisaalta olen tottunut jo elämääni sellaisena kuin se on.

Jotkin kustannukset ovat laskeneetkin. Nyt perheen asumiskustannukset ovat 150 euroa vähemmän kuukaudessa Arabianrannassa, jossa tyttärellä on oma huone.

Pitkä oikeustaistelijan ura

Jarmon oikeustaistelijan ura alkoi jo kolmannella luokalla koulussa, kun opettajat kehottivat lapsia menemään ulos pakkaseen. Opettajat jäivät opettajanhuoneeseen juomaan kahvia. Jarmo kehotti kavereita menemään lakkoon. Suurin osa totteli häntä ja lähti protestiksi koulusta kyseisenä päivänä.

Jarmo ei ole välinpitämätön. Hän seuraa maailman asioita ympärillään ja on ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Hänellä on myös vahvoja mielipiteitä, jotka hän tuo esille.

- Tulonjakoa on saatava oikeudenmukaisemmaksi, ja asunnottomille on järjestettävä asuntoja. Olen huolissani julkisten terveyspalveluiden leikkaamisesta ja terveyskeskusten lopettamisesta Helsingissä. Oikeisto pyrkii supistamaan ja yksityistämään julkista terveydenhuoltoa, eikä pienituloisilla ei ole varaa yksityiseen terveydenhuoltoon.

Jarmolla itsellään ei ole ollut vakavia terveysongelmia, joiden vuoksi hän olisi joutunut turvautumaan julkiseen terveydenhuoltoon. Hän on ollut vain kaksi kertaa sairaslomalla tenniskyynärpään ja flunssan vuoksi. Siivoojan työ on kuitenkin fyysisesti kuluttavaa, ja hän tietää hyvin voivansa tarvita terveydenhuoltopalveluita.

Yleissivistystään parantaakseen Jarmo on opiskellut syyskuun alusta lähtien yleistä maailmanhistoriaa Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa. Hänen päämääränsä on aloittaa aikuislukio ensi vuonna.

- Haluan opiskella nyt, kun se ei aikanaan kiinnostanut minua.

julkaistu Hymy 12/2008:ssa

Portugalin portugalilaisin kylä


















Portugalin portugalilaisin kylä

Monsanto on todistettavasti Portugalin portugalilaisin kylä ja myös kirjailjoiden luova mekka. Kylään on ihastunut muun muassa José Saramago.

Matka Castelo Brancosta Monsantoon kestää lähes kaksi tuntia, koska bussi kiemurtelee alueen kaikissa mahdollisissa pikkukylissä. Vihdoin bussin ikkunasta näkyy korkea vuori ja sen huipulla talokeskittymiä. Sitä kohti tähtäämme. Bussi pysähtyy vuoren huipulla sijaitsevalla pysäkillä, josta avautuvat sanoinkuvaamattomat näkymät vuoristoon ja alhaalla oleviin kyliin. Vanha kanuuna on muistona ajasta, jolloin Monsanton linnasta puolustettiin aluetta eri puolilta tulevia hyökkääjiä vastaan.

Castelo Brancon linna on toinen alueen tuolloisista puolustuskeskuksista. Myöhemmin opin, että kylästä löytyy sotilashistoriallisten muistomerkkien ohella useita uskonnollisia muistomerkkejä, kappeleita, kirkkoja, ristejä tien varrella. Toisaalta myös luonnosta pitävä löytää kaiken tarvitsemansa Monsantosta.

Halaan minua vastaan tullutta Carmoa, joka työskentelee Idanha-a-Novan maakunnan hallinnossa ja vastaa siitä, että kaikki pelaa Monsanton taiteilijaresidenssissä. Laskeudumme parikymmentä metriä pysäkiltä alaspäin ja residenssi onkin jo siinä. Upea kaksikerroksinen asunto on varustettu lähes kaikilla tarvittavilla mukavuuksilla.

Tietokone on kuitenkin oltava itsellä. Toisessa kerroksessa on kahden hengen makuuhuone ja kylpyhuone, alhaalla keittiö ja olohuone, jonka suurista ikkunoista on samanlainen mieletön näkymä alhaalla olevaan kylään. Inspiroivaa, eikö?

Kun tavarat on purettu, on aika marssia kylään hakemaan syötävää. Viikonloppuna Monsantossa on auki vain Maria Irenen kauppa, josta on turha odottaa löytävänsä Prisman valikoimia. Pienestä kaupasta löytyvät vain välinpitämättömät elintarvikkeet: leipää (ei aina sitäkään), juotavaa, leivän päälle pantavaa, kuivatuotteita, pakasteesta pari liha- ja kalatuotetta. On turha odottaa halpoja hintoja kylässä, jossa yhdellä kaupalla on monopoli ruokakauppaan; hinnat ovat aivan Suomen tasoa, joskus jopa kalliimmat.

Maria Irenellä on myös käsityöpuoti, jossa hän myy paikallisia käsitöitä, maráfona-nukkeja jne. Aukioloajat ovat joustavat: vuosikymmeniä kylässä asunut ja kauppaa pitäneen Maria Irenen kaupasta saa tarvittaessa ruokaa 24 tuntia vuorokaudessa! Tarvitsee vain koputtaa kaupan vieressä sijaitsevan asunnon oveen, ja hän avaa. Maria Irenen lupaus helpottaa elämääni suunnattomasti, käytänkin lupausta hyväkseni kolmen viikon residenssissäoloaikanani.

Sääli, että residensseihin tullaan työskentelemään! Monsanton itsensä lisäksi upeita luontoretkiä voi tehdä lähialueen kyliin ja niiden luontopoluille. Penha Garçia ja sen kolmen kilometrin mittainen fossiilipolku on kulkemisen arvoinen, mutta luontopolkuja on myös Idanha-a-Novassa. Espanjan raja on vain parinkymmenen kilometrin päässä. Parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Monfortinhossa voi virkistäytyä kylpylässä.

Castelo Brancoon, lähimpään kaupunkiin, josta on liikenneyhteyksiä eteenpäin, lähtee bussi vain kerran päivässä, aamulla 7.20. Paluu on kuuden maissa illalla. Castelo Brancosta on matkaa Cacéresiin 140 kilometriä ja Salamancaan 249. Auto on muutenkin oiva väline Monsantossa, jossa etäisyyttä esimerkiksi Penha Garciaan on viisitoista kilometriä.

Hiostin omia lihaksiani neljäntoista kilometrin edestakaisella kävelyllä Idanha-a-Velhaan ja kuudentoista kilometrin lenkillä Senhor de Azenhaan sekä muilla kävelypirueteilla Monsanton ympärille. Varoituksen sana: jälkimmäisen lenkin varrella ei ole kahviloita tai virkistäytymispaikkoja, ainakin juomapullo pitää varata itse mukaan. Kaunista luontoa, korkki-, oliivi- ja mäntypuita sekä muuta paikallista floraa ja faunaa polkujen varrella riittää sen sijaan silmänkantamattomiin. Nämä maisemat ovat kuin rauhan tyyssija; näihin silmä jäisi mielellään lepäämään pidemmäksikin aikaa.

Graniitista tehty kylä


Tunnusomaisinta Espanjan rajalla sijaitsevalle Monsanton kylälle ovat sen graniittiset talot ja massiiviset kivet, joita on pitkin polkuja ja kylän ylpeyden ja valttikortin, linnan lähellä. Aika kylässä tuntuu pysähtyneen vuosisatojen taakse, vaikka elämä turistienkin suosimassa kylässä on modernia ja perustuu normaaliin kaupalliseen vaihdantaan: paikallisten käsityöläisten valmistamat nuket, muut käsityöt jne. vaihtavat omistajaansa varsin korkeita summia vastaan. Graniittitalot on epäilemättä varusteltu nykyään modernisti kaikin mukavuuksin, mutta niiden sisällä saatetaan elää edelleen perinteistä, perhekeskeistä ja sukua arvostavaa elämää, valmistaa alueen erikoisuuksia päivälliseksi jne.

Monsanton tavaramerkki on sen linna, joka tuhoutui osittain 1800-luvulla ammusvaraston tuhonneessa onnettomuudessa. Linnalle suuntaavan kannattaa valita vain kylän keskellä sijaitseva hiekkatie, ei mitään muuta, koska muussa tapauksessa on suuri riski tahtomattaan joutua automutilaation uhriksi: eksyvän on raivattava tiensä tiheiden portugalilaisten pensaikoiden ja joka puolelta uhkaavien villiruusujen läpi. Eksyin opasmerkeistä huolimatta ja raivasin tieni tuskaisasti läpi takaisin kallioille ja linnalle, jalat naarmuilla ja verisinä. Koko seikkailuun – joka kestäessään tuntui Golgatan-taipaleelta – meni kaikkiaan kaksi tuntia.

Monsanto on palkittu Portugalin portugalilaisimpana kylänä. Myös José Saramago on viihtynyt kylässä. Vaikka upeaa luontoa ja luontopolkuja on ympäristössä vaikka kuinka paljon, myös työskentely kauniiden näkymien inspiroimana on mahdollista, jopa todennäköistä. Kesäpäivät voivat kuitenkin olla joskus hyvin kuumia, ja silloin työskentelyä helpottaa tuuletin – jonka sain residenssiin pyynnöstä. Mutta mikäs kauneuden keskellä työskentelyssä olisi vikana! Ei mikään muu kuin se, että kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Kuinka pääsee Monsantoon

Coimbran yliopiston anglo-amerikkalainen keskus, joka järjestää myös joka kolmas vuosi kansainvälisen runoilijatapaamisen Coimbrassa, on tästä vuodesta lähtien myöntänyt residenssiä runoilijoiden käyttöön tammi-maaliskuuksi. Onnekkaiden eurooppalaisten residenssiinpääsijöiden lentolippu maksetaan ja he ovat myös velvoitettuja pitämään workshopin, seminaarin tms. yliopistolla tai toteuttamaan muun aiheeseen liittyvän työsuunnitelman. Tätä mahdollisuutta voi kysyä Graça Capinhalta osoitteesta gcapinha@cec.uc.pt. Eri alojen taiteilijat voivat kysyä residenssiä käyttöön myös muina aikoina käyttöönsä Carmo Barrosolta, carmobarroso@yahoo.com.

Monsanto on näytellyt aikoinaan keskeistä roolia Portugalin puolustustaisteluissa. Kylästä on löydetty todisteita lusitaanisesta linnoituksesta ja roomalaisesta miehityksestä. Afonso valloitti kylän maureilta ja lahjoitti sen vuonna 1165 Temppelimunkeille, jotka rakensivat linnan Gualdim Paisin käskystä. Kuningas Alfonso Henriques laati ensimmäisen peruskirjan kylälle 1174, jonka vahvistivat kuninkaat Sancho ja Alfonso III 1217. Sancho rakennutti uudelleen linnoituksen, joka oli tuhoutunut taisteluissa kuningas Leonia vastaan. Dinis vahvisti kylän uuden peruskirjan 1308; Manuel I 1510 antaen myös kyläoikeuden. 1600-luvulla Filipe IV:n ministeri Luis de Haro yritti valloittaa Monsanton, mutta tuloksetta. Portugalin armeija torjui myös 1700-luvun alussa Berwickin herttuan valloitusyritykset.

Rita Dahl

julkaistu Kirjailija 4/2008:ssa

Tuesday, December 16, 2008

Tuhansien portaiden lumo halvalla

Joululahjaidea: Tuhansien portaiden lumoa saa nyt alle kymmenellä eurolla Bookplus-nettikirjakaupasta. Tilaa heti omasi.

Monday, December 15, 2008

Tallinnassa kriitikoiden kanssa









Tässä kuvia Suomen Arvostelijoiden Liiton matkalta Tallinnasta, johon osallistuin. Matkan kohokohtia olivat Rossinin Wilhelm Tellin konserttiversio Estonia-teaterissa ja Otso Kantokorven ratikkakierros Tallinnassa. Kiersimme muun muassa sataman, telakan ja näimme hienoja jugend-rakennuksia, joita Tallinnaan suunnittelivat muun muassa Herman Gesellius ja Eliel Saarinen. KUMUssa vaikutuksen tekivät tietyt virolaisen nykytaiteen suuntaukset, muun muassa ekspressionismi ja julistetaiteen modernit saavutukset. Tapasimme matkan aikana Viron kirjailijaliiton puheenjohtajan Karl-Martin Sinijärven, joka kertoi kirjailijaelämästä Virossa, elävän runoilijan Elo Viidingin ja kirjallisuuden professori Rein Veidemannin. Hän piti esitelmän, jossa analysoi kirjailijan roolin kehitystä Viron tasavaltaisessa historiassa, ja päätyi lopputulemaan, että yhteisöllisyys on kadonnut nykykirjailijoista, joista on tullut yksilöllisiä tekijöitä. Yhteistä päämäärää ei ole enää.

Erehdyimme myös kreikkalaiseen tavernaan, jossa retsiinasta, tsatzikista ja valkosipulileivistä sai pulittaa sata euroa. Muuten kaiken kaikkiaan mukava reissu.

Wednesday, December 10, 2008

Dalmira & Vera Helsingissä





Keskiaasialaiset naiskirjailijat Dalmira Tilepbergenova ja Vera Iversen kävivät juhlistamassa toisen Keski-Aasia-antologian Nightingale in Cagen ilmestymistä. Antologia on venäjän- ja englanninkielinen, ja esittelee kaksi keskiaasialaista naiskirjailijaa jokaisesta maasta. Sen on toimittanut Lilia Kalaus ja kustantanut Iskender. Antologiaa löytyy tällä hetkellä vain Rosebud-kaupasta osoitteesta Mariankatu 21 todella edulliseen hintaan 20 euroa. Julkistimme antologiaa perjantaina kaupassa. Vera kertoi kokemuksistaan presidentti Askar Akajevin lehdistöneuvontantajana, ja totesi, ettei Bakijevin kaudella ole juuri muutoksia tullut. Päinvastoin, koulutusmahdollisuudet ovat huonontuneet entisestään ja Vera enteilikin huolestuneena, että maassa saattaa olla pian ensimmäinen lukutaidoton sukupolvi. Dalmira kertoi naiskirjailijoihin kohdistuvasta sensuurista, joka on luonteeltaan yksityistä ja julkista, ennen muuta taloudellista. Myös Dalmiran oma perhe yritti aikoinaan estää tytön kirjoittamisharrastusta, mutta ne on nyt ylitetty ja Dalmiran esikoisrunokokoelma ilmestyy pian. Hän on myös elokuvaohjaaja. Mahtoi olla kokemus hänelle nähdä oma elokuvansa Kaurismäkien Dubrovnik-ravintolassa. Molemmat ovat lisäksi Bishkekin PEN-Klubin aktivisteja, Dalmira puheenjohtaja ja Vera sihteeri.

Meksikon naismurhat yhä selvittämättä

Meksikon naismurhat yhä selvittämättä

Perheväkivalta on yleisin sukupuolittuneen väkivallan muoto maailmassa. Erityisen paha tilanne on Meksikossa. Amnestyn raportti Women´s struggle for justice and safety. Violence in the family in Mexico (2008) perustuu 2006–2007 Oaxacassa, Morelossa, Sonorassa ja Chiapasissa pidettyihin kansalaisjärjestöjen edustajien, asianajajien sekä uhrien ja heidän perheidensä haastatteluihin. Peräti joka neljäs nainen kertoo kärsineensä lähisuhdeväkivallasta. Tämä on korkea luku: esimerkiksi Suomessa väkivallan kohteeksi joutuu vuosittain 40 000 – 60 000 naista.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana 430 naista on murhattu Ciudad Juarezissa ja Chihuahua Cityssä. Monet ovat joutuneet seksuaalisen väkivallan uhreiksi. Uhrit ovat usein köyhiä ja lisääntymisiässä olevia naisia.

”Osa naisista on sarjamurhaajien tappamia, koska heidän kätensä on sidottu selän taakse, heidät on raiskattu ja kuristettu väkivaltaisesti. Osa on initiaatioriittien uhreja tai satunnaisen väkivallan uhreja”, kertoo Suomessa lokakuussa vieraillut meksikolainen asianajaja ja teologi Luz Castro.

Castro on auttanut väkivallan uhreiksi joutuneita naisia vuodesta 1993 lähtien, jolloin hän perusti Justicia para Nuestras Hijas -nimisen kansalaisjärjestön. Järjestö hakee oikeutta naismurhien ja raiskausten uhreille.

”Kuinka EU voi hyväksyä Meksikon strategiseksi partnerikseen, kuten lokakuussa esitettiin? Tämä tarkoittaisi mielestäni, että EU pitää Meksikoa täydellisen demokraattisena maana, jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia. Kuitenkin kaikki tietävät, että Meksiko ei kunnioita ihmisoikeuksia. Chihuahuan naismurhat ovat selvittämättä.”

Amnestyn raportin mukaan viranomaiset ovat sekaantuneet vahvasti laittomuuksiin ja estävät oikeuden toteutumista. Liittovaltion tarkastajat osoittivat peräti 177 virkamiehen hidastaneen 300 naisen tapauksen rikostutkintaa. Lisäksi paikalliset viranomaiset, poliisi ja yleinen syyttäjä eivät ole ottaneet vastaan kaikkia ilmoituksia naisiin kohdistuneista väkivallanteoista. ”Esimerkiksi Juarezissa viranomaiset eivät ole löytäneet yhtään ruumista. Löytäjät ovat olleet lapsia tai pellolla työskenteleviä maanviljelijöitä.”

Ongelmat oikeuden saamisessa johtuvat myös siitä, että virkamiehet eivät ole tietoisia naisten oikeuksista. Meksikossa on vasta viime vuosina panostettu virkamiesten koulutukseen. Tietoisuus on lisääntynyt vähitellen, mutta vielä riittää tehtävää.

Meksiko on ratifioinut YK:n naisiin kohdistuvan syrjinnän kieltävän sopimuksen ja Amerikkojen välisen sopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä ja syyllisten rankaisemisesta. Maan kansainväliset sitoumukset velvoittavat sen tutkimaan murhia ja tekemään kaikkensa niiden ehkäisemiseksi. Murhat kuitenkin jatkuvat. Tänä vuonna Juarezista on löydetty 32 murhattua naista.

Rita Dahl
Kirjoittaja on kirjailija, toimittaja ja Suomen PENin varapuheenjohtaja

julkaistu Ulkopolitiikka 4/2008:ssa

Tuesday, December 09, 2008

Ytimessä tasapuolinen juttu Crisologo-aiheesta

Kaikki Suomen PENin Crisologo-kiistasta kiinnostuneet käykää ostamassa Ydin 4/2008 kaupoista! Pk-seudulla lehteä saa ainakin Akateemisesta kirjakaupasta ja Rosebud-kaupoista. Lehdessä kerrotaan uustaistolaisuudesta, joka 2000-luvulla ilmenee sananvapausjärjestössä. Näyttää siis siltä, että voit toimia sananvapausjärjestössä niin kauan kuin sinulla on sopivia mielipiteitä, etkä poikkea niistä liiaksi.

Juttu on tärkeä siksikin, että valheellista selostusta tapahtumien kulusta on levitetty mm. 4.12. ilmestyneessä Demarissa. On aika kuulla myös tapahtumien todellista kulkua mukaileva selostus aiheesta.

Myös Suomen antifasistinen komitea osallistuu keskusteluun ottamalla kantaa sekä minun että Roxanan puolesta. "Rita Dahl on runoilija ja PEN-klubin varapuheenjohtaja eikä mikään poliittinen pyrkyri tai vihapropagandaa levittävä sananvapauden vihollinen." Leevi Lehdon medialle laajasti levittämä potkujani koskeva kirje on julkaistu myös kokonaisuudesssaan siellä.

Monday, December 08, 2008

Räikeä kontrasti

RÄIKEÄ KONTRASTI

Toimittaja Matti Salminen päätti kirjoittaa kirjan Pelastusarmeijan miesten asuntolatoiminnasta käveltyään Helsingin Alppikadulla sijaitsevasta Rälläkän ahtaasta asuntolasta Stockmannin neljännen kerroksen yltäkylläisyyteen. Kontrasti oli liian räikeä.

Salmisen kirja on ajankohtainen esimerkiksi sen vuoksi, että asuntoministeri Jan Vapaavuori käynnisti vuonna 2007 asunnottomuuden vähentämisohjelman.

"Juuri tällaista koordinoitua toimintaa asunnottomuuden hoitamiseksi, jossa valtiolla on keskeinen rooli, on kaivattu kipeästi. Neljän viisaan työryhmä suunnittelee asunnottomuuden puolittamista vuoteen 2011 mennessä ja poistamista kokonaan vuoteen 2015 mennessä. Toivottavasti sana tällä kertaa pitää."

Sadan vuoden inhimillisyys (Like) –kirjassa tuodaan esiin sekä asunnottomien miesten kohtaloita että asunnottomuuden historiaa Suomessa sadan vuoden aikana.

Salmisen mielestä kunnat ja valtio eivät ole aikaisempina vuosikymmeninä ottaneet tarpeeksi vastuuta asunnottomuuden ja päihdealan hoidosta, vaan näitä laajoja sosiaalipoliittisia ongelmia on yritetty hoitaa liian hajautetusti. Seurauksena on ollut jopa syrjäytyneiden miesten joukkokuolemia 1960-luvulla.

"Vastuuttomuus on johtunut osin siitä, että asunnottomuuteen ja päihteidenkäyttöön liittyy enemmän ennakkoluuloja kuin tietoa. Tämä koskee niin virallisia päättäjiä kuin suurta yleisöäkin. Taustalla on jonkinlainen pelko yhteiskunnan normaaleista käyttäytymissäännöistä poikkeavia yksilöitä kohtaan."

Salmisen kirjasta selviää, että yhteistyön kunnan tai valtion sekä palvelutuottajan välillä täytyy olla tiivis ja vuorovaikutteinen.

"Jos kukin taho touhuaa vain omiaan, ongelmat vain kasvavat. Ei ole myöskään sama, mikä järjestö tai yritys palveluita hoitaa. Esimerkiksi Helsingin Uudet Asuntolat Oy käytti aikoinaan Helsingin kaupunkia härskisti hyväkseen vuosikymmeniä. Voiton tavoittelu ja sosiaalialan työ eivät sovi yhteen. Nykypäivänä on törmätty samoihin ongelmiin esimerkiksi vanhusten ruokapalvelussa."



Yli 30 vuotta padoilla

Espoolainen Margit Rautiainen on ollut joulupatakerääjänä yli 30 vuotta, viimeiset kymmenen vuotta Espoossa Heikintorilla, kauppakeskus Omenassa ja Lippulaivassa.

”Olin vuonna 1976 töissä Pelastusarmeijan vanhainkodissa Iittalassa laitosapulaisena. Meille tuli indonesialainen johtaja, joka olisi halunnut lähteä joulupadoille keräämään. Lämpimästä maasta juuri tulleena hän pelkäsi vilustumista. Kysyin, voinko mennä hänen tilalleen.”

Siitä alkoi Rautiaisen yli 30 vuotta kestänyt ura aluksi helsinkiläisillä joulupadoilla. Aloittaessaan patakerääjänä hän oli 35-vuotias yksinäinen nainen. Vuosien kuluessa Rautiainen perusti perheen. Nykyisin Tukholmassa asuva tytär joutui joulupadoille pienestä pitäen ja oppi samalla arvostamaan vapaaehtoistyön merkitystä.

Auttaminen on lahja

Vapaaehtoistyö on kristitylle Margitille tärkeää jo senkin vuoksi, että Raamatussa kehotetaan lahjan saaneita myös antamaan..

”Tulkitsen auttamisenkin olevan lahja. Saan siitä itse hyvän mielen, ja ihmiset tulevat iloisiksi.”

Joulupatakeräyksen lisäksi Margit on auttanut kahdeksan vuoden ajan Suomen Raamattuopistolla. Hän menee aamuisin kahdeksalta opistolle kuorimaan perunoita noin parille sadalle henkilölle.

Lämpimiä muistojakin on ehtinyt kertyä vuosikymmenten varrella.

”Muistan erityisesti erään joulun Bulevardin apteekin edessä. Eräs hyvä ihminen tuli ulos ja ojensi minulle jouluglögin ja pipareita. Ele lämmitti sekä mieltäni että ruumistani.”

Viimeiset vuodet Margit on hoitanut kauppakeskus Lippulaivassa sijaitsevaa joulupataa jäätyään eläkkeelle kahdeksan vuotta sitten.

Rita Dahl

julkaistu Essessä 27.11.2008

Saturday, December 06, 2008

Kirjallisuuden liudentuvat rajat

Kirjallisuuden liudentuvat rajat

Taide suomettuu, kun valtio puuttuu sananvapauteen erilaisin toimin. Myös uskonnot toimivat tehokkaina sanan kahlitsijoina. Uusliberalistinen talous vapauttaa tai vangitsee sanan kuitenkin aivan uudella tavalla. Kriittisen toimijan onkin jälleen aika kysyä: mitä todella tapahtuu, kirjoittaa Suomen PENin varapuheenjohtaja, kirjailija Rita Dahl.

Länsimaisen kulttuurin piirissä sananvapaus on 2000-luvulla lähes rajatonta: seksuaaliset ja muut tabut on rikottu ja kirjailijat tuntuvat kärsivän korkeintaan kyvyttömyydestä ja malttamattomuudesta kertoa lukijoilleen ihmisyyden kannalta olennaisista asioista. Kirjallisuus on eriytynyt joko pienten eliittilukijoiden vaativaksi lukemistoksi tai suurten massojen helposti sulavaksi viihteeksi.

Merkityksellisten sisältöjen sijaan pinnallinen paljastuskirjallisuus houkuttelee yhä epäkirjallisemmin keinoin audiovisuaaliseen todellisuuteen kasvaneita uusia lukijoita. Tällaisia kauhuvisioita voi rakennella mielessään aikana, jolloin kirjailijoiksi ovat ryhtyneet myös poliitikot, talous- ja taide-elämän vaikuttajat sekä urheilumaailman toimijat.

Globalisoituvissa, suurten tuottovaatimusten kuormittamissa länsimaissa kirjallisuus nauttii uudenlaisesta, pinnallisesta vapaudesta. Ennen tarkasti vaietusta yksityisestä on tullut yhä julkisempaa ja paljastuskirjat ovat vakiintuneet osaksi kustantamoiden julkaisuohjelmia. Niin faktan kuin fiktion muotoon puettujen hätkähdyttävien tarinoiden lisäksi suuria yleisöjä kosiskellaan yksityiselämän rankoilla, elämän suunnan muuttaneilla kokemuksilla. Esimerkiksi entinen huippu-urheilija Heli Kruger ponnahti lukevan yleisön tietoisuuteen kahden naisen välisestä rakkaudesta kertovalla romaanilla [kurs]Olen koskettanut taivasta (2005). Sananvapauden ulottuminen sänkykamareihin ja politiikan perähuoneisiin on totista totta. Mutta onko tosiaan kyse todellisesta vai markkinoiden ja poliittisen korrektiuden nimissä tuotetusta vapaudesta?

Suomen 2000-luvun vakavimmat sananvapausongelmat ovat esiintyneet kirjallisuuden sijasta kuvataiteissa. [lih]Ville Rannan profeetta Muhammadin ihmiskasvoisena kuvannut sarjakuva hyllytettiin, koska hän kuvasi Muhammadia Koraanin vastaisesti. Mainostajat pelkäsivät sarjakuvan suututtavan islaminuskoiset. Rannan sarjakuvan miekka oli kaksiteräinen: islamin lisäksi kritiikin kohteena olivat suomettuneet suomalaiset poliitikot, jotka kumartavat jokaiseen ilmansuuntaan välttääkseen suututtamasta ketään. Pääministeri Matti Vanhanen ja presidentti Tarja Halonen pyytävät anteeksi, kun Tanskan
lähetystön edessä palaa maan lippu.

Suomen rikoslaki ei huomioi juuri nyt poliittisen taiteen tarvitsemaa laajempaa sananvapautta. Kuvataiteilija Ulla Karttunen sai Neitsythuorakirkko-teoksestaan toukokuussa 2008 langettavan tuomion, koska hän oli käyttänyt materiaalina Internetin lapsipornomateriaalia. Karttunen vetosi oikeuteensa käyttää taiteilijana materiaalia, joka on verkossa vapaasti saatavissa. Poliittisen taiteen eräs tehtävä on tehdä ilmiö näkyväksi ja osoittaa, kuinka helposti kyseiseen materiaaliin pääsee käsiksi. Suomen rikoslain mukaan kuitenkin kaikki lapsipornografiaa sisältävä taide on rikollista.

Tiiviit etniset yhteisöt, kuten romanit, suhtautuvat erityisen herkästi tapojaan koskevaan arvosteluun. 13-vuotiaana romaniyhteisöstä omille teilleen lähtenyt kirjailija, kuvataiteilija Kiba Lumberg on sekä romaaneissaan Musta perhonen (2004) ja Repaleiset siivet (2006) että mediaesiintymisissään kyseenalaistanut yhteisön tapoja ja kajonnut romaniyhteisölle arkoihin aiheisiin ja perinteisiin tapoihin, kuten verikostoon ja alkoholinkäyttöön, ja suututtanut vanhoillisimmat yhteisön jäsenet. Maahanmuuttajakirjailijoiden lisääntyessä myös monimutkaisemmat sananvapausongelmat tulevat ajankohtaisiksi.

Pahimmin kirjailijoita kohdellaan yhteiskunnissa, joissa valtiokoneisto vastaa sensuurista suoraan tai epäsuoraan. Arkojen aiheiden, kuten poliitikkojen erilaisten kytkentöjen tutkiminen, saattaa johtaa murhiin. Kriittisten toimittajien työ on erityisen hengenvaarallista muun muassa Meksikossa ja Venäjällä, jossa on tapettu kymmeniä toimittajia vuodesta 1996 lähtien. Lisäksi Venäjällä on ollut voimassa vuoden 2006 alusta lähtien kansalaisjärjestölaki, joka hankaloittaa erityisesti ulkomailta taloudellista tukea saavien kansalaisjärjestöjen toimintaa. Järjestöihin tehdään vero- ja yllätysratsioita ja niiden toimintaa vaikeutetaan. Monesti kirjailijat ja toimittajat tekevät työtä näissä omatuntokeskuksissa.

Kiinassa kriittiset toimittajat ja kirjailijat toimivat Internetissä, josta heitä myös napataan. Kiinan valtion Internet-sensuuri on tehokasta yli 30 000 hengen poliisivoimien ja maailmanlaajuisten IT-yritysten Googlen, Yahoon, Microsoftin ja Ciscon kanssa tehdyn yhteistyön ansiosta. Kiinassa on vangittu yli 40 Internet-toisinajattelijaa, joita syytetään Kiinan valtion vastaisuudesta. Pisimmän, kahdeksan vuoden tuomion saanut [lih]Shi Tao istuu edelleen vankilassa, eikä häntä vapautettu Pekingin olympialaisten alkaessa ihmisoikeus- ja sananvapausjärjestöjen kampanjoista huolimatta.

Monet valtiot rajoittavat aktiivisesti kirjailijoiden ja toimittajien sananvapautta myös lainsäädännöllisin keinoin. Tunnetuimpia esimerkkejä on EU-jäsenyyttäkin hakevan
Turkin rikoslain keskustelua herättänyt pykälä 301, jota ihmisoikeus- ja sananvapausjärjestöt ovat vaatineet poistettavaksi kokonaan. Pykälän tunnetuin uhri on [lih]Orhan Pamuk, joka joutui pakenemaan Yhdysvaltoihin syytettyään Turkkia Armenian kansanmurhasta. Saman pykälän perusteella äärinationalistit murhasivat [kurs]Argos-lehden päätoimittajan [lih]Hrant Dinkin tammikuussa 2007. Artiklaa lievennettiin huhtikuussa 2008 muuttamalla ”turkkilaisuuden halventaminen” ”Turkin kansan halventamiseksi”. Suuri osa artiklan vanhasta sisällöstä jäi kuitenkin edelleen voimaan.

Yksi sananvapauden laajimmista rajoitteista on uskonto, erityisesti islam. Islam tekee miehestä perheen pään monessa asiassa, eikä itsenäisiä ja luovia naisia suvaita. Myös seksuaalisuus ja naisen asema ovat erityisen arkoja aiheita.

Vanhentunut lainsäädäntö ei auta modernisoimaan taantunutta. Esimerkiksi Egyptissä on voimassa ottomaaniajalta peräisin oleva Al Hesba -laki, joka mahdollistaa, että kuka tahansa voi nostaa syytteen mistä tahansa yksittäisestä lauseesta, joka ei miellytä häntä. Potentiaalisia sananvapauden uhkaajia niin länsimaissa kuin kehitysmaissa ovat usein ”kansan syvät rivit”.

Maailmantalouden ja -politiikan muutokset tulevat suomettamaan sananvapautta entisestään. Kansallisen sulkeutuneisuuden ja kansallisvaltioajattelun nostaessa jälleen päätään eri puolilla maailmaa sananvapauden suomettumisella on otollinen kasvualusta myös Euroopassa, jonne saapuu vieraita vaikutteita niin idästä, lännestä kuin etelästä. Vielä on hämärän peitossa, tulevatko uudet vaikutteet liudentamaan vai rajoittamaan eri taiteenalojen sananvapautta.



Boksi

Vaikutteita idästä ja lännestä


Arabimaissa islam on tärkein sanomisen vapautta rajoittava tekijä. Saudi-Arabiassa myös perinteinen heimoyhteiskunta vaikeuttaa erityisesti naiskirjailijan työtä.

– Jokainen sukupolvi on tuonut esiin erilaisia runoilijanääniä. Erityisesti 1970-luvulla saudirunous vapautui perinteisen runouden konventioista ja liikahti kohti modernia, kertoo runoilija [lih]Fowziyh Abu Khalid, joka opettaa King Saudin yliopistossa muun muassa naistutkimusta ja saudiyhteiskunnan analyysiä.

Fowziyh Abu Khalid aloitti uransa vuonna 1973 vapaata säettä viljelleellä runoteoksella Until They Kidnap You on Your Wedding Night, joka radikaaliutensa vuoksi julkaistiin Libanonissa.

– Persianlahdella kirjoitettiin vielä tuolloin kuten esi-isät olivat kirjoittaneet. Vapaa säemuotoinen runo koettiin erityisen radikaaliksi, koska esittäjä oli nainen. Aiheitani olivat tribalismi, arabialainen nykynainen ja naisen vapauden eri aspektit sekä Saudi-Arabian vapaustaistelu. Kirjassa ei ollut pelkästään itämaisia vaan myös länsimaisia vaikutteita, koska kirjoittamiseeni vaikutti kaikki lukemani Homeroksesta Shakespeareen, Beauvoiriin, Kafkaan, O´Neilliin ja Plathiin.

Ajan tasalla oleminen liitti Abu Khalidin samalla kirjallisesti edistyksellisempiin arabimaihin Egyptiin, Palestiinaan ja Libanoniin.

Kontrolli vaikuttaa

Vielä yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin sosiaalinen ja poliittinen kontrolli vaikuttavat julkaisemiseen.

– Odotin, että olisimme tehneet tässä ajassa nuorille tietä helpommaksi, mutta yhteiskunta muuttuu täällä hitaasti.

Abu Khalidin viimeisin, maaliskuussa 2007 julkaistu [kurs]Virgin Rebel -kokoelma horjutti käsitystä platonisesta rakkaudesta.

– Kirja kertoo neitsyestä ja väittää, että platoninen rakkaus edustaa vain rakkauden yhtä puolta: rakkaus on paitsi henkistä myös fyysistä.

Abu Khalid on kosketellut viime aikoina myös toista arkaa aihetta, Irakin sodan uhreiksi joutuneita lapsia. Hän ei ole joutunut kirjansa vuoksi vaikeuksiin, mutta toisin kävi vankilaan ystäväänsä tapaamaan menneelle kollegalle. Yliopistoprofessori [liha]Abdullah Al-Hamedin ystävä Matrook Al-Faleh näki, etteivät vangin olosuhteet olleet hyvät, ja päätyi itse samanlaisiin olosuhteisiin.

– Vain siksi, että Al-Faleh kirjoitti tapauksesta Internetissä. Saudi-Arabiassa ei ole ilmaisunvapautta.

Abu Khalid todistaa sen, minkä voisi arvella olevan maan tilanne: runoilijoiden on paras varoa sanojaan itsensä vuoksi. Ilmaisunvapauden lisäksi kirjoja uhkaa sensuuri, jota välttääkseen useat joutuvat julkaisemaan Saudi-Arabian ulkopuolella arkaluontoisia tai liian rohkeita kirjojaan.

Täytyy muistaa, että Saudi-Arabian kaltaisessa perinteisessä heimoyhteiskunnassa naisten elämästä määräävät islamin lisäksi klaanit ja heimot. Kirjoittava nainen on aina uhka patriarkaaliselle järjestykselle, koska hän tähtää kohti oman elämänsä herruutta, tekijyyttä.


Huda Aldaghfag

Runoja




Saudiarabialainen Huda Aldaghfag (s. 1967) on runoilija, toimittaja, opettaja ja naisasia-aktivisti. Hän on esittänyt runojaan muun muassa Kolumbiassa, Egyptissä, Turkissa, Jemenissä, Omanissa, Bahrainissa, Tunisiassa, Sveitsissä. Vuonna 2004 hän sai palkinnon merkittävästä runouden eteen tekemästään työstä Arabiassa. Aldaghfag on julkaissut kokoelmat Upward-Moving Shadow, A New Passion ja The Bush of the Spouses (2005). Huda kirjoittaa runollista proosaa, joka ei ole konservatiivisessa kirjallisessa miljöössä hyväksyttyä, mutta silti se on suosittua. Saudi-Arabiassa noudatetaan sunni-islamin vanhakantaisinta ja ankarinta suuntausta wahhabilaisuutta, joka haluaa palauttaa uskonnon juurilleen. Suuntauksen kehitti 1700-luvulla tiedemies Muhammad ibn Abd-al-Wahhab. Saudi-Arabian lisäksi se on suosituin islamilaisuuden muoto Qatarissa. Wahhabilaisuuden ankaruus on vaikuttanut osaltaan islamin maineeseen terrorismijärjestöjen uskontona. 





Kaukainen pöytäni


En ole enää hiljainen opiskelija tuolissaan.
Pakenen yhä muistikirjoja,
kuten koulun…
Ennen kuin laitan ylleni abayan
olen ommellut sielulleni hunnun muistikirjaani
ja piilottelen siinä sen siemeniä.
En vieläkään tiedä
miksi runoni kasvoi luokassa
tunnin aikana, runoni vie silmäni
toisaalle.
Se kohoaa opettajan sanoja 
seiniä ja kattoa pitkin,
kunnes se saavuttaa oman pöytänsä, hyvin etäällä
omastamme.





Mikä nainen oletkaan!



Mikä harvinainen nainen oletkaan!

Millaiset kehykset hennoilla hyllyilläsi onkaan,

jaloissasi niin paljon ylpeyttä.

Kannat ristiriidoilla täytettyjä
kirjojani.

Unelmat eivät käy toteen
ja tuskaa täynnä olevat runot.

Paino kuristaa minua, ei koskaan sammuta
janoani.

Kiirehtien tomutan unelmani. 



(kokoelmasta A New Passion, 2002)




Myönteisen vastauksen kymmenes luku

Levittävätkö kaikki aikuiset kätensä rakastavasti
lapsiensa ylle?
Sanoisin
että kuolen kansakuntien välinpitämättömyyteen
katastrofin tietämättömyyden pettämänä
sydämet, suljetut;
mielet; sidotut.
Kuinka voisin sanoa että aamu paistaa?



Liitto

Kaksi lintua tulee yhteen ettei putoaisi.
Yksi siipi, oikea, hänen koko kalmankalpeutensa.
Mitään ei tapahdu, koska vasen oikaisee
lennon.
Kaksi lintua etääntyy toisistaan
etteivät raatelisi toistensa niskaa.
Myöhemmin ne putoavat
pettävään häkkiin.
Ja niin ne pysyvät sellaisessa vankilassa
ilman preludia.
Ne eivät ole lakanneet olemasta lintuja;
nyt ne ovat kaksi kaatunutta ruumista
kuussa.



Ympyrä

Ruusu, jonka kanssa jaoin pelkoni
hänen värinsä hämmentävät minut.
Ehkä siksi koska hämmennys on
vallannut minut jo aiemmin.
En ymmärrä,
on aika ymmärtää se;
on aika lainata sanoja
ja muodostaa runosta yhtenäisyys
jota en ole vielä saavuttanut.
Villiintymiseni on sulautunut ruusuihin,
varastanut niiltä valon ja pysyvyyden.
Uskaltaudun eteenpäin,
pelko joka kasvaa ja haastaa minut,
ja jälkeen päin ei enää perhettä.
Ja kun ympärillä ei ole perhettä, runous
kasvaa sisälläsi
vapaalla kadulla, sinä valitset heidät,

sinä totut heihin.

(Kokoelmasta Upward-Moving Shadow, 1993)

englannista suomentanut Rita Dahl

julkaistu Ydin 4/2008:ssa

Friday, December 05, 2008

Potkut tuli!

Runoilija Leevi Lehdon pyörittämä Ntamo-kustantamo on antanut potkut yhden runokokoelman kustantamolta julkaisseelle Rita Dahlille.


Lehto lähetti sananvapausjärjestö Suomen PEN:in varapuheenjohtaja Dahlille sähköpostin erosta. Siinä Lehto syyttää Dahlia ”kampanjoinnista, joka täyttää ajojahdin merkit” ja siitä, että Dahl on liittoutunut sananvapauden kannalta ”kyseenalaisten tahojen” kanssa.

Taustalla on kiista, jota on käyty Suomen Penin nettisivuilla suhtautumisesta Venezuelan presidentti Hugo Chaveziin ja tämän kannattajiin. Lehdon mainitsemat ”kyseenalaiset tahot” viittaa Chavezin puolustajiin.

Dahl itse sanoo kirjaprojektien perumisen tulleen yllätyksenä, koska odotti kustantajalta lojaalisuutta.

”Käytännössä ajojahti on kohdistunut minuun”, hän sanoo. Dahl sanoo, ettei ole kiistan kohteena olevien järjestöjen aktiivi.

julkaistu Helsingin Sanomissa 5.12.

Wednesday, December 03, 2008

Jani Saxell Kotkassa 9.-10.12.

Tietoa sananvapaudesta ja kirjailijana olemisesta

Kirjailija ja Suomen Pen -jäsen Jani Saxell vierailee Kotkassa 9.-10.12. puhumassa sananvapaudesta, Suomen Penin toiminnasta ja kirjailijana olemisesta.

Kaikille avoin yleisötilaisuus järjestetään Monikulttuurisen toimintakeskus Myllyn kahviossa tiistaina 9.12. kello 18 alkaen.

Jani Saxell puhuu sananvapauden tilasta eri puolilla maailmaa, Suomea ja kirjailijan mieltä. Hän kertoo meille, miksi sananvapaudesta on pidettävä kiinni, miten kirjailijoiden maailmanlaajuinen Pen -yhdistys edistää sananvapautta toiminnallaan. Saxell kertoo myös kysyttäessä, miksei hän sensuroi tekstejään tai miksi hän sensuroi tekstejään?

Jani Saxell on julkaissut mm. kirjat Ensilumi ja muita novelleja (2002), Minä, Lotta ja Päivikki (2003) ja Huomispäivän vartijat (2007). Hän on tutkinut lisensiaattityössään Timo Pusan tuotantoa. Hän valmistelee väitöskirjaa Timo Pusasta.

Myllyn tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuudessa puhetta johtaa kulttuurisuunnittelija Petri Pietiläinen.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Monikulttuurinen toimintakeskus Mylly, Kotkan kulttuuriasiainkeskus ja Suomen Pen.

Jani Saxell kiertää Kotkan kouluissa puhumassa sananvapaudesta, Suomen Penistä ja kirjailijan työstä. Hän vierailee keskiviikkona 10.12. Karhulan lukiossa kello 9-10 ja Lyseon lukiossa tämän jälkeen.

Lisätietoja:

Kulttuurisuunnittelija Petri Pietiläinen, puh. 0400- 608997, e-mail. petri.
pietilainen@kotka.fi

Tuesday, December 02, 2008

Porvoosta etelään

Porvoosta etelään

Isä hakkasi koiran päätä kaiteeseen, äidillä oli toiset puuhat: hän kosketteli poikaansa vain sillä yhdellä tavalla. Tämä oli tavallinen aamupäivä Porvoon talvipäivässä, jossa ihmiset keksivät toisenlaisia askareita uudenlaiseen, toimettomaan päivään. Tytär oli paennut vajaan, koska sieltä koti näytti ruusuisemmalta ja okaita ei nähnyt. Näin oli maailma muuttunut muutamassa vuosikymmenessä.

Hellsingin kaupungin johtaja Susi Pajunen pelkäsi, että Hellsingin katukuvaa lakaisisi Anno Domini 2025 aivan liian monta mutikuonoa. Pajunen matkusti kotiin aina samaa metrolinjaa pitkin. Nyt hän aikoi ryhtyä metronvartijaksi, joka syynää kaikki matkakortin kanssa kulkijat lippuautomaatilla.

Mati Vanunen missasi Gondolissa Reisin, koska tämän piti lennähtää kättelemään sympaattinen hymy kasvoillaan Mumbain uhreja. Gondolissa ehti kuitenkin piipahtaa Europan pääkaupungissa Tryffelissä, jossa hän nautti paikallisen kahvilan täyteläisestä hajusta ja käsinvalmistetuista makeisista yhdessä Aleksanteri Tubin kanssa. Gondolissa ei aikonut saapua Mumbaihin purressa uiden, vaan lentokone oli hänen vakituinen asuinpaikkansa.

Tarja Halunen ojensi kätensä kiiltävää metallia kohden. Hän oli paljastanut Itämaren leväesiintymät ja siitä hyvästä hänelle oltiin myöntämässä Best Entrepreneur in Finland –palkintoa. Halunen vastaanotti sen tyylikkäässä vihreässä paitapuserossaan, jonka hän oli löytänyt mahdollisesti leväesiintymien keskeltä, niin huomiota herättävän räikeä asuste oli kyseessä.

Monday, December 01, 2008

Elo Viidingin käännöksiä viroksi




Rita Dahl

Luulekogust ”Kui arvad et oled üksi”

1. Vägi mida kannan


+

Peegli sisemus on pime.
Nimi jääb üksinduseti peeglile,
keegi ei näe.
Kui peegel räägib,
pole selle taga midagi.

+

Mida jutustaksin tulest, mitte midagi,
lasen sel lõõmata, särgil lohvakalt olla,
vägi mida kannan
iga päev süttib,
hommik raamideta aknast.


+

Seda tuld ei saa sa kustutada,
vaigistada silma.
Majad põlevad,
tuli haarab keldrikorrused,
pilk sütitab teise,
kõik variseb kokku.
Milleks puhkida kopsud pärani, kehklevad
lõõtsad.

+

Kevade udu silmis, kasvab pori kõrvetav valu
küünlakuu õhtul taevas vedeleb maas,
hall puri.

Aknad härmas mõlemalt poolt kevadet
aastaajad põrandal laiali,
ajalehtede hõiked silmis,
litsutuna diivani alla,
seina taga koriseb kiim,
jääb vaasis pinnale mullitama –
kaua aega pole vahetatud vett.


+

Öösel kui arvad, et oled üksi
kõik oma mõtted jätnud
pimedas toas

miski ületab läve
äkki avaneb uks
sisse tulvab valgusepahvak
päevapildid lahvatavad ikoonideks

tundub nagu ei oleks uks kunagi suletud
aina paokil
oodanud, et peegel puruneks

+


Minu oma on see, mida kardin varjab mu eest. Olen lukustanud ukse,
astunud toale lähemale, veel ma ei saa näha. Usun, et kardinad
varjavad mägesid, orge, süvendeid sillutisel, mida ma tõeks ei või
uskuda. Ometi olen visanud võtmed sülede sügavuisse.

Nüüd olen lähemal sellele, mida eneseks usun. Kuid mu tuba
on pagev õhk, igal tõmbel end välja hingan.
Kaon aknast suitsurõngana.

+

viskasin õhku
kõik oma peenrahad
vaatasin mis alla sajab

+


Probleemiks koerasitt


Koerasitt – MEIE AJA TRAGÖÖDIA. Võiksin panna oma koera väljaheite
kotti,
aga olen kõrini täis meelehärmi.
Suitsetaminegi rõdul on üha võimenduv tüli.
Kui õige intervjueeriks vanamemme Haikost.
Aga mis siis, kui ma tahaksingi selle visata sinna rohelises Prisma-kotikeses?
Katsu käituda täiskasvanulikult. Suured koerad söövad suuri
lahedaid kommentaare, ja ma pole eriti palju koerasita-anumaid näinud
Pohjanmaal. Politsei on nõutu. Koerasita-diskussioon saab alati hea hoo
sisse
juba EU-st saati on arutletud – esimene
võib ilmuda nähtavale mistahes hetkel.
Tahan sel aastal jõuda keskenduda ainult mõrvadele ja
tapmistele,
siis on vestlus täiesti kindel! Ei seda keegi siin tee,
sildid ei aita, suured koerad söövad suuri väljaheiteid. Ei, ega
me teistest halvemad
ole, lumede sulades paljastuvad Karvatuustid. Kas
Kirkonmäe-Isokylä
territooriumil on koerasita-anumaid? Vaevalt sinugi meelest on
meeldiv
olla töötu. Töötuid koheldakse kui koerasitta.
Kui ainult kuidagi
saaks nad silma eest ära. Politsei on nõutu.
Töölös on see
tänavapool, kus elamuid pole, võetud koertepeldikuks!
Töötul ei ole
koeraväärtust. Ja ega nad kõdune ühe või kahe päevaga, see võib võtta
mõne kuu.



Inimesel ei ole hea olla üksi


On olnud halb kaksi. On hea olla üksi. Üheskoos polnud kunagi halb. Olen harjunud
olema sotsiaalne ja mõne nädala üksindapassimise järel hakkab peas kohisema. Ei ainult bioloogia ega ainult mõistus aita kirjeldada inimese vastuvõtlikkust sugestsioonile. Minul on nüüd hea kaaslane. Ma ei elanud kunagi suures ja avatud ustega korteris.
Ei Aadam oma preestriks-olemise ega Eeva emadusega võinud üksipäini jõuda pattulangemist korraldada. ”Mina teen talle kaaslase, kes on talle abiks.” Nagu
ikka, on sellegi teema puhul kindlasti parem olla esindamata mingit äärmust.
Pole alati kerge üritada oma ihaldusobjektile mõju avaldada. Armumisperiood on
inimese tõeline kimaaeg. Kummatigi ei suuda neid meeleolusid tabada. Inimesel ei
ole hea olla üksi. Tugiisik käib regulaarselt kohtumas ja abistamas.
Kohtumised on vestluse jaoks. Seepärast tahangi julgustada teid kõiki
elust rõõmu tundma. Kogenematul pole siiski kunagi hea minna üksipäini
loodust trotsima. Tema arust mingit probleemi pole, kui vaid
otsustan joomata olla. Kõik ei armasta inimesi. Mõni voodi- või kallisõber oleks
siiski hea. Ööelu tukslemise seest on ainult veidike raske seesugust leida. Piibel
on oma olemuselt teadaanne: sõbra lähedal on tore olla. Elu iseenesest sunnib
inimesed kokku. Ära siiski jäta oma venda liivahiirega kahekesi! Mõnikord võib sõprus muutuda armastuseks. Hüpnoositeraapia võiks olla hea lähtekoht abi otsida, olgugi,
et algul võib olla lubatakse vabu päevi. Igaüks võib soovi korral ka pesta
ja panna riidesse iseseisvalt.


”Aforismide aeg”



I Pank magab tänaval


Tigu lömastus tänaval, kui teda tallasin oma parema jala küllusest, tunnete kalmistu.
Vasak käsi ei tea kunagi, mida parem teeb.
Pangaprotsent lõi kõikuma, lahenes.
Kõndisin sellest vildaki mööda ja kohe küsiti, kas olen kaotanud suuna.
Suund lipuvardale – tipud!
Peanuppe abiks võttes olid kodanikud panga akendest sisse kukkunud.
Kord on vette sirgeldatud joon.
Peatrepp määrab endale asendajaid.
Lõdvad paugatused võnklesid välja.
Mõistsin end kaitsta: ma ei teadnud enam, mis oli töö- ja mis vaba aeg.
Panga kardinad avanevad kostna kaudu.
Parimad strateegiad sünnivad keskööl, enamuse juba ära vajudes.
Börsikursi suunda ei teatud.
Pankuri pea veeres pöörasel kiirusel liumäest alla.
Mida selle vastu oleks saanud teha.
Alles nüüd gaasilekke põhjuseid selgitati.
Oli tarvis mõelda kindlustuse peale.
Tõusis keskmiselt.
Jäi kurb meel.
Lipuvarda langemist saatis pisarakeskuse üleujutus.
Et õnnetust unustada loeb ta neidki pealkirju.
Rahvapärimus päevalehtede pealkirjades.
Vahetasin vardasse täiesti värvitu lipu.
Minu teguviisi üle imestati, aga töö anti kohe tagasi.
Kahel jalal olin pääsnud juba märgatavalt kaugemale kui ühe peaga.


II Kustutatud tuledega buss roomab

I

Kustutatud tuledega buss roomab vaikse linna poole.
Plaasterdatud sõrmedega puudutame suurt tulekera.
Miski kustub sisemuses.
Vaikus seisab pea peal nagu läbitungimatu katus.
Hõõguvad söed köevad veel.
Tahavaatepeegli heiastatud pildid kaugelt.
Reisijate suud ristpistes ühte tikitud.
Ei need tühjast täitu.
Kas saab hääletust teha veel nähtavamaks?
Kontrolöri tulles on mäng kaotatud.
Kaks korda võid kireda, aga kolmanda eest tuleb trahv.
Doominonuppude järjekord eelnevalt segamini aetud.
Millal meil kästakse jalatsid ära võtta.
Buss libiseb depoo poole, sadamat pole näha.


II

Kiirelt kõrguvad ehitised, surevad terved sugupõlved
lauseliikmete sirutades jäsemeid.
Kanderaamid juba seatud valmis.
Kellele lüüakse hingekella kui algab pühapäev?
Kardinad tõmmatud ette, ettetõmbajat polnud näha.
Kruus täitunud pisaraist, kui kandja selle lõhkus.
Teed puhkesid eksinute ees.
Aga nii kaugel.
Manna läks mööda - otsesaatena taevasse.
Kiirustajaist kiiremini marsivad aeglased, mõtteissevajunud elevandid.
Loomaaed oli suletud, hüljatud kalmistu, valvuri võtmed kadunud.
Puur sai teise tähenduse, kui kukkede asemel laaditi sinna silmituid kanu.
Teekond on loogiline mäng, kus sõnadel oma koht.
Keelde hukkus viimnegi reisija.


V

Seejärel võtan kahva ja kraabin võrgu neid täis.
Uurin valikut tehes täpselt kogu võrgu sisu.
Kui saak käes, on vaja haarata nuga, avada kahetsustundeta vuntsidega
säga kõht.
Silmitsen limast sisikonda ja toetavat ujupõit.
Olin kala seesmuses, aga alles vaatlesin nahka.
Soomused helklesid ahvatlevalt.
Nende juurest jõudsin lõpusteni, õhkutõmbavate palgeteni.
Mis hoidis seda kõike üleval, ogad, lõpused või pinnasoomused? Või kõik koos.
Szymborskat lehitsedes tundus, et üksnes tema, kes oskab kõrvutada pisikest veetilka Gangese või Niiluse sügava vooluga, on selle sees.
Ning ükski veetilk ei liigahta, kui ta seda sulepeaga hellalt ei liiguta.
”Kirjutamise rõõm. Igavikustamise võimalus. Sureliku käe kättemaks.”
Milline vägi väikeses varesejalgses liigutuses poorse pinna peal!


VI Short cuts



Kas mitte täna pole see suaree? Teda oli vägistatud ja surnuks kägistatud. Olen otsinud sind igalt poolt. Kus sa maganud oled? Ma ei soovi sõita autoga pärast seda intsidenti. Sõiduta meid kaugele Donneyst, kalla. Püha Teresa ütles: ”Sõnad viivad tegudeni.” Ma ei taha uut koera: Frisbee on eriline. Olete imetegija. Tänan,
et päästsite mu koera elu. Kas olete oma nime külalisteraamatusse kirja pannud? Casey ei pääsenud. Kui palju kell on? Kus sa olnud oled? Kas see on mingi ristküsitlus. Me peame seitsmest seal olema. On ta su meelest veetlev? Välisporti tegevad mehed tõmbavad naisi, samuti veesligunevad surnud naised mehi. Unustame need pidustused. Sellest on kolm aastat, sina olid purjus. Suudlesite Anderssoniga. Su huulepulk oli laiali läinud. Annan sulle võimaluse kõik üles tunnistada ning tõusta kõrgema teadmise tasandile. Räägi tõtt. Misasi on tõde? Vestlesime religioossetest piltidest, Norman Mailerist, kes noa naisele rinda lõi.
Kui kaua te suudlesite? Vannun, et tal mu sisse lahti ei läinud.


(Robert Altman: Lühivõtted, 1993)


Heips ma olen Leo Timonen Soome Turu-Uuringute Keskusest. Ma teen uurimust soomlaste ostukäitumisest. Kas ma võin sisse tulla. Me kaardistame sellist kesktaseme elu. Mikkogi leidis seejärel teise. Kui õige läheks kunagi kuskile, kasvõi kinno? Ma olen, tead, kolme lapse üksikvanem. Peale selle olen ma rase. Ma pole sinu tüüp. Ma ei saaks sõidutada sind Fiatiga Ülikooli Apteeki Mannerheimiteel. Su oma elu see on. Ma olen tagasi - oled sa rõõmus? Ma olen nüüd Petri jätnud. Ega sa pole armuda jõudnud? Meil on ometi ühine minevik. Oleme olnud koos keskkoolist saati. Ja meil on tulevik. Mis variante meil, meestel, on? Viin, vägivald, teistesseminek, sport, lapsed, kunst. Mida ma tegin seal koosolekul koos nende luuseritega? Inimesel tohib vast olla probleeme. Mulle tundub, et sinus on elujõudu rohkem kui kelleski teises. Ma tahaksin selle lähedal olla. Palju? Neli minutit.


(Jarmo Lampela: "Armastasin lootuseta naist” 1999)


1. Uluku Pepe

Teda vaadatakse kui midagi, mida ei näe iga päev, ja kui
nähakse, kantakse ta ette kingitusi ohvrialtarile,
ehkki ta on tavaline valge inimene, uluku pepe, on tal
midagi, mida kadestada, nahk valgem ja peenem, ta
on sinises siidpluusis kingitus Lagose õpilastele. Ta on
jõukast põhjast, kus kõik on teisiti, hästi, see puudutab
kahtlemata nende argipäeva olemuslikul moel, too lokkispäine
mustanahaline tüdruk, kes müüb jorubalaste kommetest jutustavaid ning joruba vanasõnust ja keeleõppest koosnevaid raamatuid, vaatab kui oleks ta midagi ulmlist, mis silmapilguks sattunud tema ette, ja tüdruk küsib, kas ta saab mu kätt pigistada, ning me pigistame üksteise kätt ja sõlmime sõnatu õelikkuse lepingu mis teist aitama kohustab kui tal on raske, seda abi võime kumbki teiselt oodata.
Rastapatsidega niitkõhn noor mees tuleb, isade väärtuste vastu mässavaist anarhistlikest saksa noortest rääkiva filmi järel, mu kätt pigistama ning silmades on tal niisama jumaldav pilk nagu
majandusteadust õppival tüdrukul, kes päeval tahtis minuga kätt suruda, ja see noor poiss silmitseb imetlevalt mu täispakitud seljakotti, mida mu kodumaal peetaks kiiksuga tüübi omaks, ja räägib, et päeviti ta õpetab ja õhtud pühendab regele ja luulele, ning ulatab mulle oma luulekogu, mille lehed on täidetud sotsiaalselt teadliku luulega, siin on vajadus selle järele, kuna suur osa rahvast peab võitlema hariduse, hügieeni ja toidu pärast viimsel kui ühel päeval ja ööl, ning kuimitu lagoslast veedabki öö silla all või tänava peal - sõjaväevalitsust pole huvitanud arvet pidada kodutute ja elukohata inimeste üle kes magavad tänavail, kelle juures kohtan ohtralt soojust ja hoolivust, hoiatusi möödakimava auto kohta kui kõnnin nobedasti mudasel tänaval, püüdes püsida oma giidi sabas mis pole kerge, sest Chris on heas vormis näitleja kes harrastab karated ning lubanud demonstreerida lööki või paari, kui keegi julgeb tulla mind ahistama, ja ma tõesti ei soovi, et ta peaks oma oskusi näitama pisikeses plaadipoes, kus riiulid täidetud plaatidega. Ja me läheme tänavale, sest ma võin täiesti minna inimeste keskele, olla üks neist, nii kaua kui ma oma nahavärvist hoolimata võin seda teha, ja mina tahan pigistada nende inimeste käsi, kuigi ma alati ei tea, kas nemad tahavad pigistada minu kätt või mida nad minult tahavad, mu raha või nahavärvi, kas tahavad nad mind solvunult näkku lüüa, sest olen rikkast põhjast ega saa neid kunagi aidata nii nagu nad vajaksid, mu paar väikest veeringut ei päästa päeva enamal kui mõnel õnnelikul, kuid kõigile pole see kunagi piisav, mis oleks, kui mind oleks meelitatud võõra auto küüti Murtala-Muhamedi lennujaamas nagu on juhtunud, selle asemel sõbralik lagoslane lasi mul oma mobiililt helistada tollele, kes mind ära pidi tooma, ja ta tuli, kirkas punases särgis, lennujaama väravasse mulle järele ega ta särgi värvi tõttu saanud temaga eksida. Seisime kahekesi inimsuminas ja ootasime autot ja mina torkasin silma kui vesiroos vees, täiesti valge ja värvituna, ega näinud nende silmi, et oleksin teada saanud, jõllitavad nad mind või mitte.


9. Ootasin, et mu hing muutub koeraks

Ootasin, et mu hing muutub koeraks, tegin selle jaoks mõeldud
riitusi , aga vaene hing püsis kangekaelselt inimesekujulisena ega olnud nõus oma vorme muutma seks õhus hõljuvaks vaimuks, missugune hing mu meelest paratamatult on. See oli kõva nagu kivi ja selle olemise vorm ainult kõvenes, mingist
pehmenemisest ei olnud juttugi, ei hinge ega minu poolt: keha, see
teatavasti ei kuuletu oma käskijale, vaid jätkab matka piki kiirteed, sest
füüsilises maailmas piire ei tunta. Piirid on jooned, mis piiritlevad keha ja hinge, jagades linna soonteks, mida mööda voolab teave pea ja meelte
tuumadesse; ja nii tekivad linnaosad, mis meid edasi juhivad,
nii hakkab liikuma üleujutus, ja selle liikumist ei saa takistada, süütunne
on kohutav ja tulvad muutuvad hullemaks, ning seda mida kinni tihtida, peagi enam ei leia. Kanalisatsioonitorud ajavad üle. Me ei põgene tunnete eest enam paikadesse, kus kõndimine muutub võimatuks, sest võimatus on elavaks saanud nois elutuis organismides, mida me hinged esindavad. Ja autod liikusid vastsooritatud sõitude järel palavikuliselt, torud ajasid auru, esituled hiilgasid sõiduteel otsekui sõitu poleks veel tehtud ega esituled puudutanud teepinda. Ent sõidud oli juba sõidetud, hinged viidud garaažidesse ja keha jäetud päikese kätte roikuma kui kuivatatud liha soolamist ootama, ja ka ametimehed ei viivitanud seekord. Patoloogiaosakond viskab kõige ülemäärase sõnniku tõhusasti ustest välja, sest tõhusus sõltub kiirusest millega laibad ladustavateks uksest sisse tuuakse – ja mida kiiremini nad sees on, seda kindlamini hingki püsib veel sees, midagi ei lähe kaotsi.
Hinge lendutõusmise aegadel pagevad laibad oma urgastest tänavaile ja surnute pidu algab: veri voolab, joogid kallatakse kanalisatsioonitorust alla, rattad pöörlevad nagu viimsepäeval, pliiats joonistab hinge piirjooni tänavale - kollast plastiknööri selle ümber, justkui see poleks osanud käituda ja oleks laotanud end igale poole nagu vaatleja, kes end korralikult ei varja ja tuleb peole, kuhu teda pole isegi kutsutud. Ootasin kaua hinge koeraksmuutumist, aga vaene koer ei tahtnud hingekujuliseks ega hing koerakujuliseks, ma ei olnud enam nõus tegema mõttetuid riitusi , mis ei viinud kellegi seisukohalt heade tulemusteni. Piirid olid tugevad, loomad teadsid oma kohta ega ületanud linnapiiri, inimesed seal ainult hingasid üha vaevalisemalt paksu läppunud õhku, köhides vaevatuina nagu oleksid nad jätkuvalt tüütutel koosviibimistel koos võhivõõrastega. Hinge üle juurelda ei jõudnud, sest pääseda edasi koos aina vaikiva kehaga võttis täiesti läbi: see oli kõva nagu kivi ega soostunud muutma oma loomulikku olemisvormi. Keha oli kätega puudutatav kuid siiski mitte päriselt koosviibimisel, seepärast hingki oli nii vait ega jaksanud isegi endast märku anda: tähed kõrgel pea kohal, nagu majal olnuks katus.






Surmamõistetu on ära karanud


Surmamõistetu on ära karanud
ja andku ta edaspidi teile rahu.

Kaugel meeletust maailmast,
arutlen ka selle üle, kas karanuks ta ära

kusagilt lastekodust, olnuks ta
söömiskeeluühiskonna ohver kunagi muinasajal?

Oma eluasemelt karanud ta juba siis.
Kas keegi ei mäleta?


”Elu Lagoses”


virontanut Elo Viiding, osa runoista julkaistu Looming 11/2008:ssa