Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Tuesday, September 30, 2008

Hell in Tregawott

My poem The Hell can be found in first issue of Tregawott. Translation into Icelandic by Eirikur Nordahl.

Suomen PEN 80 vuotta

80 vuotta sananvapauden asialla

Suomen PEN täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Se on muuttunut eliittiklubista aktiiviseksi toimijaksi.

Kansainvälinen PEN-klubi sai alkunsa vuoden 1921 lokakuun alussa Lontoossa. Englannissa oleillut Aino Kallas oli aktiivisesti mukana Englannin PEN-klubissa ja kirjoitti ”Langatonta sähköä” –teoksessaan kansainvälisen PENin perustajan Amy Dawson Scottin saaneen idean PENin perustamiseen vastalauseena sodanaikaista vihaa ja sulkuja vastaan.

Suomen PEN-klubin perustamisjuhlaa vietettiin lokakuisena päivänä vuonna 1927. Englannissa vaikuttanut Aino Kallas kirjoitti Kirjailijaliittoon ehdottaen PENin perustamista Suomeenkin. Liitossa kannatettiin ajatusta ja asia eteni. Kersti Bergroth kirjoitti kirjeen Helmi Krohnille, jossa hän ehdotti yhdistyksen koolle kutsumista. Suomenruotsalaiset vastustivat aluksi järjestön perustamista, mutta suomalaiset kirjailijat ottivat ajatuksen innolla vastaan.

Ongelmana oli aluksi järjestön elitistisyys. WSOY:n Jänttien ja Otavan Reenpäiden tiloissa kokoontunutta PENiä pidettiin suljettuna eliittiklubina.

Vuosikymmenten saatossa PEN on muuttunut kuitenkin kylmän sodan asetelmiin jumittuneesta klubista aktiiviseksi sananvapaustoimijaksi, joka ottaa kantaa ajankohtaisiin sananvapaus- ja ihmisoikeusloukkauksiin ja järjestää myös tapahtumia ja tilaisuuksia.

Suurin ponnistus tähän mennessä lienee ollut kv. PENin vuosikokouksen organisoiminen Helsingissä vuonna 1998 Elisabeth Nordgrenin puheenjohtajakauden aikana. Elisabethin aikana kehitettiin myös turvakaupunkikirjailijajärjestelmä. Uusin turvakaupunkikirjailijamme on Venäjä-Tšhetsenia –ystävyysseuran aktivisti ja Novaja Gazetan Nižhni-Novgorodin toimituksessa työskennellyt toimittaja Oksana Tšhelysheva.

Boksi

Suomen PEN juuri nyt

Viime vuosien suurimpia ponnistuksia on ollut naiskirjailijakomitean viime vuonna järjestämä Keski-Aasian naiskirjailijakokous, jonka allekirjoittanut koordinoi. Kokoukseen osallistui kuusi kirgisialaista ja kaksi kazakstanilaista naiskirjailijaa ja sen yhteydessä ilmestyi osin kaksikielinen Kyltymätön uuni – The Insatiable Furnace –antologia.

Keski-Aasia-työ saa jatkoa toivottavasti H:gin kirjamessujen aikaan. Silloin julkistetaan englannin- ja venäjänkielinen antologia, jonka toimittaa runoilija Lilja Kalaus ja julkaisee hänen kustantamonsa Iskender. Pari antologiaan osallistunutta runoilijaa vierailee Suomessa.

Tärkein PEN-työ tehdään komiteoissa, jotka puolustavat vangittujen kirjailijoiden, naiskirjailijoiden, turvakaupunkikirjailijoiden, uhanalaisten kielten ja käännösten sekä rauhan asiaa. Komiteoihin haetaan juuri nyt vetäjiä ja aktiivisia jäseniä. Ole yhteydessä, jos PEN-työ tai jäseneksi liittyminen kiinnostaa.

julkaistu Kääntäjä 3/3008:ssa

Monday, September 29, 2008

Uusi sähköpostiosoite: laita muistiin

Uusi sähköpostiosoitteeni on 1.10. lähtien ritdahl@gmail.com. Kannattaa laittaa muistiin, koska yliopistomeili ei enää tuosta lähtien toimi. Joskus sieltäkin on lähdettävä. 15 vuotta oli yhdelle ihmiselle ihan tarpeeksi, jos ei liikaakin.

Sunday, September 28, 2008

Sensuuri on palannut Kiiltomatoon!

Su. klo 14.45. Kommenttini Kiiltomadon keskustelujouheen Kuka on kirjailija?, jossa vaadin nollatoleranssia ala-arvoisille henkilökohtaisuuksille. Viestini poistettiin. Saa nähdä, poistetaanko nyt tämä keskustelunaloitukseni. Jos poistetaan, olen todella pettynyt ja voin vain todeta taistolaisuuden palanneen maamme kamaralle.

Päiv. 14.59. Kuten arvelin, asiallinen keskustelunaloitukseni on poistettu Kiiltomadon nettisivuilta. En voi muuta todeta kuin sensuurin, taistolaisen henkilöjahdin jne. palanneen takaisin Kiiltomatoon. Mutta viesti lähtee kyllä eteenpäin muille foorumeille.

"Vastasin alempaan ketjuun Matti Salmelan ala-arvoiseen, henkilökohtaisuuksia sisältäneeseen viestiin kommentilla, jossa vaadin tällaisille viesteille nollatoleranssia Kiiltomadossa. Kommenttini poistettiin. Samalla poistettiin Salmelan ala-arvoinen viesti.

Ihmettelen kyseistä reaktiivista toimintaa. Salmelan viesti olisi pitänyt poistaa jo silloin, kun se ilmestyi matoon. Vasta minun ilmeisesti ikäväksi julkaisuperiaatteita koskevaksi kritiikiksi koettu viestini johti toimintaan.

Kyse on paitsi julkaisuperiaatteista, myös hyvästä mausta ja netiketin kunnioittamisesta. Olen aivan tavallinen ihminen, en mikään julkisuuden henkilö, eikä tällaisia viestejä tarvitse kenenkään sietää. Ne yksinkertaisesti häiritsevät - vaikka naurettavia ja täysin vailla pohjaa - työrauhaa.

Vastaisuudessa toivon sensuurin Kiiltomadossa iskevän viesteihin, joihin sen pitääkin iskeä, ei asialliseen kritiikkiin, jota omakin viestini oli.

Ja jos tämä asiallinen viestini nyt häviää, en voi muuta kuin ihmetellä ja todeta jonkinkaltaisen taistolaisuuden palanneen maankamaralle."

Rita Dahl
Suomen PEN-aktivisti ym.

Saturday, September 27, 2008

Sanan puolesta Bogotássa

Sanoja kauniilla kukkuloilla


Bogotán kaduilla virtaavat huumeet ja kokaiini. Sotilaat pitävät maata pystyssä. Tällaista totuutta länsimainen media välittää Kolumbiasta. Totta toinen puoli: PEN-vuosikokouksen kongressihotelli Crowne Plaza Tequenrama ja koko pääkaupungin keskusta ovat täynnä konekivääriä kantavia nuoria sotilaita, jotka suojelivat sananvapauden vartijoiden vuosikokousta. Bogotá kauniine kaupunkia ympäröivine korkeine kukkuloineen ei vastannut ollenkaan ennalta mieleen iskostettua mielikuvaa vaarallisesta huumekaupungista.

Pääsin toiminnan makuun jo kokousta edeltävänä päivänä, jolloin esitin runojani paikallisessa kirjastossa mm. kolumbialaisen, New Yorkissa asuvan runoilijan Jaime Manriquezin, kuubalaisen, Miamissa asuvan Angel Cuardan ja venezuelalaisen Edda Armasin rinnalla.

Naiskirjailijakomitea (IPWWC) tapasi tuttuun tapaan Judith Buckrichin johdolla. Helena Fiori kertoi neljännen Nuestra Voz –antologian toimittamisesta ja oli sitä mieltä, että vaikka kirjassa olikin runoa ja proosaa, siitä oli varsin yhtenäinen. Fiori jatkoi antologian valottavan sitä, miten eri naiset kirjoittavat ympäri maailmaa ja antavan autoritäärisissä yhteiskunnissa eläville mahdollisuuden julkaista kirjoittamaansa ilman sensuuria. IPWWC:n kokouksessa hyväksyttiin myös iranilaista Zeynab Bayazidia koskeva julkilausuma, joka kiinnitti huomion One Million Signatures –kampanjaan. Kampanjassa kerätään allekirjoituksia naisten sananvapauden puolesta.

Independent Chinese PEN Centerin Emily Wu kertoi The Feather in the Storm –romaanistaan, joka perustui hänen lapsuuteensa kulttuurivallankumouksen aikaisessa Kiinassa. Akateemisesti koulutettu, amerikkalaisia klassikoita kääntävää isää pidettiin äärioikeistolaisena ja luokkavihollisena. Perhe hajotettiin ja heidän kotinsa tuhottiin. Emily raiskattiin ja häntä syytettiin kirottujen lapseksi. Vastaavan kohtalon kokivat miljoonat muut kulttuurivallankumouksen uhrit.

Martha Cerda meksikolaisesta Guadalajaran PEN-keskuksesta kertoi puolestaan Centro Ibero-Americanan avustuksella vuosittain järjestettävästä foorumista, jossa esitellään kirjoja ja kirjailijoita. Cerda kehotti lahjoittamaan kirjoja tai ilmoittamaan kiinnostuksesta esiintyä foorumissa.

Kirjailija Sara Vanegas kertoi suunnitelmistaan perustaa Ecuadoriin PEN-keskus. Naiset ovat tulleet näkyväksi osaksi yhteiskuntaa vasta 1980-luvulla. Ensimmäisen kirjan julkaiseminen on haasteellisinta, ja mestitsit ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Ecuadorin hallitus esitteli syyskuussa kuitenkin erityisesti etnistaustaisten naisten asemaa parantavan ohjelman.

Buckrich päätti IPWWC:n tapaamisen ja muistutti komitean ikiomasta kokouksesta Intian Mumbaissa vuonna 2010, jonne yritetään saada paikalle myös alueen kirjailijoita.

Latinalainen Amerikka on Writers in Prison –komitean tulevaisuuden painopistealue, ja avainmaat Meksiko, Venezuela, Kuuba, Peru ja Kolumbia. Avainkysymyksiä, joiden eteen tullaan työskentelemään ovat median keskittyminen, koskemattomuus, polarisaatio, kirjoittamisen vapaus ja turvallisuus, rikoslaki, tiedonpuute ja sensuuri. Toiminnaksi kaavailtiin alustavasti median hyödyntämistä, aktioita, kirjallisuutta koskevia tietoiskuja, kansainvälisten instituutioiden lobbaamista ja antiterrorismiraportin laatimista. Esimerkiksi Meksikoa koskeva toiminta koostuisi websivusta, jossa kerrotaan uhatuista toimittajista ja kirjailijoista. Lisäksi suunniteltiin asiantuntija-artikkeleista koostuvaa antologiaa, jossa kerrottaisiin ilmiöiden taustoista.

Venezuelan PENin puheenjohtaja Edda Armas kertoi maassaan olleen jo viiden vuoden ajan virallisen aikakauslehtisensuurin. Sensuuri koskee myös kaunokirjallisuutta, ja maaliskuusta 2008 lähtien myös tieteellisiä kirjoja. Lisäksi käsikirjoitusten käsittelyaika on pidentynyt entisestä kahdesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Sensuurielimen nimi on MITCO, ja sen jäsenillä ei ole kompetenssia arvioida kirjojen julkaisukelpoisuutta, koska heillä ei ole alan koulutusta tai kokemusta. Kustantajat luovuttavat sensuurielimelle kirjan nimen ja lyhyen kuvauksen sen sisällöstä, ja julkaisupäätökset tehdään näiden tietojen perusteella. Ulkomaisista kirjailijoista kiellettyjen listalla ovat muun muassa Michael Cunningham ja Milan Kundera.

Kuuba on toiseksi vaarallisin maa maailmassa tehdä toimittajan työtä. Kuubassa ulkomaiselle medialle työskentelevien toimittajan työ on mahdotonta. Seurauksena voi olla potkut tai enintään viisi vuotta vankeutta. Ulkomailta rahaa saavaa toimittajaa pidetään amerikkalaisen imperiumin liittolaisena. Tästä syytöksestä saattaa myös seurata vankeutta tai muunlaisia vaikeuksia.

Kansainvälisen PENin tulevaisuuden näkymiä

Delegaattien kokouksessa käsiteltiin kansainvälisen PENin viime vuoden toiminta. UNESCO tuki 2007 kymmenen Afrikan PEN-keskuksen toimintaa; muun muassa Malawin PENin lukemisen ja kielen opettamista edistävä ohjelma. Yhteistyö Lähi-Idän PEN-keskusten kanssa on meneillään ja kestää odotettua kauemmin. Kansainvälinen PEN pyrkii myös yhdistyksen lehden ja sen jakelun kehittämiseen lähitulevaisuudessa.

Kansainvälisen PENin hallituksen puheenjohtaja Grusa kertoi yrittäneensä pitää kirjallisuuden PENin toiminnan ytimessä. Kirjallisuutta on levitetty mm. Lontoossa, Barcelonassa, Istanbulissa tulevaisuudessa järjestettävillä festivaaleilla. Grusa kehotti muitakin keskuksia järjestämään vastaavanlaisia festivaaleja. Ensi vuoden PEN-vuosikokouksessa järjestölle valitaan uusi puheenjohtaja ja kandidaatin etsintä on jo käynnissä. Grusa kritisoi pj-proseduuria, joka ehkäisee kandidaattien ehdokkaiden hankintaa. Nimekkäät kirjailijat eivät halua lähteä kilpailemaan paikoista: kannatusta on oltava tiedossa, jos jotakuta pyydetään ehdokkaaksi.

Kansainvälisen PENin päämaja toivoi latinalaisamerikkalaisten PEN-keskusten lähentyvän keskenään ja myös päämajan kanssa. Kansainvälisen PENin johtokunta esitteli 3-vuotissuunnitelmansa, jonka neljä pilaria ovat kirjallisuuden edistäminen tärkeimpänä tehtävänä, hyvä hallinto, tulonhankinnan ja komiteoiden toiminnan tehostaminen.

Tulonhankinta onkin tehostunut uuden, nuoren Executive Directorin Caroline McCormickin johdolla. McCormick korosti myös kansallisten PENien tukemisen tärkeyttä ja lokaalista globaaliin –visiota. Tähän tähdätään julkaisuprojekteilla ja kansallisia PEN-keskuksia vahvistamalla. Alueelliset ohjelmat ovat vastaus kansallisten PEN-keskusten toivomukseen saada enemmän tukea Lontoon päämajalta.

Kirjailijoiden sananvapausjärjestön talous on kunnossa. Kansainvälinen PEN käytti vuonna 2007 varoja kaikkiaan 587 808 puntaa. Varat lisääntyivät 15 % edellisvuodesta. Tuloja jäi 25 463 puntaa. Vuoden 2008 kuluiksi arvioitiin miljoona puntaa ja ensi vuoden talousarvio on tuplasti tämän verran eli kaksi miljoonaa puntaa. Tulevaisuuden rahankäyttöä koskevina avainkysymyksinä pidettiin sitä, että varoja on aina muutaman kuukauden ajaksi. Lisäksi keskushallintoon kohdistuvan varankäytön lisäämistä pidettiin tärkeänä.

Osallistuminen post-kongressimatkalle karibialaishenkiseen Cartagenaan auttoi palautumaan pitkien kokouspäivien aiheuttamista niveljumiutumista. Vanha, viehättävä espanjalaissettlementti rannikolla on tyystin Bogotán vastakohta. Kosteannihkeä ilmasto muistuttaa Karibiaa, samoin idylliset, kirkkaanväriset talot kolonialismin aikakaudelta.

Cartagenan väestö on voittopuolisesti tummaihoisia. He ovat kaupunkiin aikoinaan tuotujen orjien jälkeläisiä. Cartagenassa voi rentoutua syömällä ja juomalla hyvin, ottamalla aurinkoa ja nauttimalla vesiurheilusta. Yöt kuluivat ultramodernissa usean tähden hotellissa, jonne oli tuotu kuvattaviksi myös Kolumbian missiehdokkaita.

Paikallinen turismi hyödynsi oivaltavasti Kolumbian huonoa mainetta huumeliikenteen ja rikollisuuden keskuksena festivaalilaukkuun painetussa mainoslauseessaan: El unico riesgo es que queiras quedar. Ainoa riski on, että haluat jäädä.

Rita Dahl

Idyllinen Cartagena









Friday, September 26, 2008

Bogotá - köyhyyttä kaikkialla







Poema en Prometheus

Mi poema en revista argentiana Prometheus.

Armoitettu tarinankertoja





Armoitettu tarinankertoja


Mosambikilainen Mia Couto hakee inspiraationsa unien kielestä. Kirjoittamalla hän vapautuu omasta minuudestaan ja matkustaa toisissa elämissä. Couto on ollut tarinoissaan jo muun muassa intiaani, nainen, eurooppalainen ja aasialainen – ja pitänyt eri rooleista.

WALTICissa vieraillut Couto puhui kielistä, joita emme vielä tiedä tuntevamme. Näitä kieliä voivat olla yhtä hyvin hänelle vieraat paikalliset afrikkalaiset kielet, kuin uneksitut tai kuvitellut kielet.

Couto kertoi havainnollisen tarinan kuolemansairaasta naisesta, joka halusi miehensä kertovan hänelle tarinan tuntemattomalla kielellä. Mies aloittaa ja tuntee aluksi olonsa kummaksi, mutta alkaa vähitellen tottua kieleen, jonka säännöt ovat uudet. Hän huomaa vaimonsa nukahtaneen. Myöhemmin hän tunnustaa miehelleen tarinan palauttaneen hänen mieleensä asioita ajalta ennen muistia.

- Runoilijat ja fiktiokirjailijat eivät lakkaa etsimästä tätä alkukaaosta. Olemme kaikki unien kääntäjiä. Unet puhuvat meissä tavalla, johon mikään kieli ei pysty. Tehtävämme on unien tuottajina mennä sisään tuohon toiseen , kätkettyyn kieleen, jossa asioilla ei ole vielä nimiä.

Couton mielestä ihmiskunnan eloonjäämisen syitä ovat älykkyytemme lisäksi kykymme
saada aikaan moninaisuutta.

-Afrikkalaisista on tullut ”toisia” jälleen tuon diversiteetin nimissä, joka perustuu hyötyyn ja nopeaan menestykseen. Meillä ei ole mitään myytävää ja voimme ostaa vielä vähemmän. Afrikkalaiset kirjailijat – erityisesti portugaliksi kirjoittavat - sijaitsevat periferian periferiassa.

Yhteys kaikkeen

Kieli ei ole Couton mielestä vain kommunikaatioväline; se ylittää käytännöllisen ulottuvuuden ja saa aikaan olemassaolomme – ja joskus lakkauttaa sen, kuten ym. tarinassa. Portugalin kieli on tullut yli 25 paikallisen kielen Mosambikiin vasta äskettäin. 30 vuotta sitten vain pieni vähemmistö puhui portugalia, nyt yli 12 prosenttia ymmärtää valloittajan kieltä.

- Harvoista paikallisista kielistä löytyy vastineet universaaleille käsitteille kuten Luonto, Yhteiskunta ja Kulttuuri. Olin vuonna 1989 tekemässä tutkimusta Inhacan saarella, jonne saapui YK:n teknikoita antamaan ”ympäristökasvatusta”. Ensimmäisessä tapaamisessa paikallisten kanssa tulivat esiin kieliongelmat. Paikallisessa kielessä ei ollut sanaa tiedemiehelle, jonka tulkki käänsi ”inguetlha”-sanalla, joka merkitsee noitatohtoria. Ruotsalainen delegaationjohtaja sanoi heidän tulleen työskentelemään ympäristön eteen. Kääntäjä käänsi tämän sanalla ”ntumbuluku”, joka tarkoittaa alkuräjähdystä, jolloin ihmiskunta on saanut alkunsa.

Pahimpia ympäristöongelmia kysyttäessä kyläläiset miettivät hetken ja vastasivat sitten: ”tinguluve” eli metsäsika, joka tunkeutui kylän kasvien kimppuun ja tarkoittaa myös kuolleen henkiä. Ulkomaiset asiantuntijat eivät ymmärtäneet sanaa kummassakaan merkityksessä. Heille täytyi keksiä yhä pahempia määritelmiä: ”väliaikaiset eläimet”, ”vierailijat, jotka joku on lähettänyt”. Vihdoin eräs eläintieteilijä näytti villisian kuvan, johon kyläläiset nyökyttelivät kiivaasti. Ulkomaisten tiedemiesten voitto oli kuitenkin lyhytaikainen: kylänvanhimmat lisäsivät eläimen olevan juuri oikean, mutta liikkuvan vain yöaikaan.

- Kun ruotsalaiset palaavat samaan kylään vuosia myöhemmin, metsäsikoja jahdataan ja kyläpäälliköt kutsuvat ulkomaisia tiedemiehiä kännyköillä: kulttuuri ja luonto on omaksuttu kieleen.

Kielitaitokin on siis suhteellista. Lukutaidottomilla afrikkalaisilla on suhde johonkin paljon tärkeämpään: menneisyyteen ja kuolleisiin, jotka kulkevat heidän mukanaan jatkuvasti.

- Biologina olen matkustanut Mosambikin savanneilla ja tavannut lukutaidottomia ihmisiä, jotka osaavat kuitenkin lukea maan merkkejä, puita, eläimiä. Minä en osaa puhua kuolleille ja olen menettänyt yhteyden esi-isiini, joilta on peräisin tunne ikuisuudesta. Näiden vierailujen aikana olen hetkeksi erkaantunut itsestäni ja omista varmuuksistani. Noilla alueilla minulla ei ole vain unelmia, minusta tulee unelmoitava.

Couton kirjoissa, myös suomennetuissa Plumeriaverannassa ja Flamingon viimeisessä lennossa, afrikkalaisten panteistinen luontouskonto saa vahvasti ilmaisunsa. Ensin mainitussa teoksessa vanhainkodin asukkaat tunnustavat vuorotellen tappaaneensa johtaja Vasto Excelêncion kuolleen poliisin Izidine Naítan ruumiiseen siirtyneelle päähenkilölle, jälkimmäisessä tielle yllättäen ilmaantunut penis ja kansainvälisten YK-joukkojen edustajien salaperäiset räjähtämiset saattavat kylän sijoiltaan.
Eurooppalainen logiikka ei ymmärrä helposti maaseudun Afrikan logiikkaa.

- Mosambikissa pidettiin 1994 ensimmäiset demokraattiset vaalit. Olin eräässä kylässä, samoin oli eräs poliitikko, joka lupasi rakentaa sairaalan. Hänen iskulauseensa oli: Olen täällä pelastamassa teidät. Poliitikon puheen lopussa eräs kyläläinen nousi ylös ja sanoi poliitikon puheen muistuttaneen tarinaa kalasta ja apinasta. Minä ja poliitikko emme tunteneet tarinaa, jossa apina kulkee joenrannalla nähden kalan pyristelevän vedessä. Hän ajattelee, että hänen täytyy pelastaa onneton ja ottaa kalan käteensä. Pian se on kuollut. Apina ajattelee, että kala olisi pelastunut, jos hän olisi saapunut hiukan aiemmin.

- Afrikoiden ymmärtämiseksi meidän on tunnettava ajattelujärjestelmiä ja uskontoja, joilla ei ole usein edes nimeä. Monesti nämä järjestelmät perustuvat itse asiassa peräänkuuluttamiensa jumalien kieltämiseen. Maailmankaikkeus on yksinkertaisesti ollut aina olemassa. Mikä rooli jumalilla maailmassa, jolla ei ole alkua? Oraalisuus näissä yhteisöissä ei merkitse pelkästään puheen ylemmyyttä kirjoitukseen nähden, vaan kokonaan uudenlaista ajattelutapaa.

Kirjallisuus on unta

Couton perhe syö sunnuntaisin yhdessä aamiaista ja muut perheenjäsenet kertovat uniaan, mutta Mia ei muista omiaan. Tämän vuoksi hän melkein kielsi tuokion.

- Kirjallisuus on unta. 16 vuotta kestäneen Mosambikin sisällissodan aikana unet kiinnostivat, koska niiden avulla oli mahdollista kuvitella toisenlainen elämä aikana jolloin kukaan ei kuvitellut olevansa elossa.

Couto kertoo tarinan pojasta, jonka hän näki kerran kotimatkallaan. Poika kantoi jotakin selässään.

- Minua pelotti hiukan, koska nykyään myös pikkulapset voivat olla vaarallisia. Poika kertoi tulleensa palauttamaan minulle jotakin. Hänellä oli selässään kirja, jonka hän oli nähnyt erään tytön kädessä. Kirjan takakannessa oli minun kuvani, joten tämä katupoika oli ajatellut tulla palauttamaan kirjan omistajalleen. Annoin kirjan hänelle takaisin toivoen, että hän jonakin päivänä pystyisi lukemaan sen. Minulle tämä oli suurin palkinto koskaan.

- Olen kiinnostunut ennen kaikkea muutoksista ihmissielussa ja siitä, mikä on kielen takana. Puolustan perinteisiä afrikkalaisia yhteisöjä, mutta en missään nimessä halua museoida niitä. Haluan, että paikallisyhteisölle kerrotaan maailman muutoksesta (globalisaatio) ja tarjotaan työkaluja ymmärtää tätä muutosta.

Uskonto on tärkeä osa paikallisen elämän ymmärtämistä. Kuolleet jatkavat elämäänsä elävissä ja ihmisten tehtävä on elää harmoniassa niiden kanssa. Paikalliset uskonnot perustuvat yhteyteen kaikkeuden kanssa. Tätä todellisuutta Couto kuvaa romaaneissaan, novelleissaan ja saduissaan.

Mosambikin hallituskin on ottanut Couton mielestä joitakin tärkeitä edistysaskelia. Hallitus laati vastikään lain, jonka mukaan maanviljelijät saavat omistusoikeuden maahan ilman ennen vaadittua kirjallista koetta. Pitkästä sisällissodasta kärsineessä maassa otetaan nyt ensiaskeleita kohti kapitalistista maailmanjärjestystä.

Rita Dahl


Boksi

600 kirjallisuuden ammattilaista Tukholmassa


Noin 600 kirjailijaa, kääntäjä, tutkijaa ja aktivistia kokoontui Tukholmaan ensimmäiseen, historialliseen WALTIC-kirjailija- ja kääntäjäkongressiin 30.6.-2.7. Kokouksen yhteydessä julkistettiin sananvapauden turvaamista, tekijänoikeuden vahvistamista digitalisoituvassa maailmassa ja lukutaidon laajentamista tukeva julkilausuma. Ruotsin kirjailijaliitto jatkaa sisarorganisaatioidensa kanssa lukutaidon edistämistä ja työtä kriisi- ja konfliktialueilla elävien lasten puolesta.
Ruotsin kirjailijaliitto kantoi päävastuun kongressista. Sen mahdollistivat yksityiset (Henning Mankell, Björn Ulváeus) ja julkiset tukijat. Kokous järjestetään seuraavan kerran vuonna 2010. Kongressin järjestäjät vaihtuvat vuorotellen.

julkaistu Kirjailija-lehdessä 3/2008

Monday, September 15, 2008

Aktivisti jakkupuvussa

Aktivisti jakkupuvussa

Naomi Klein kirjoittaa poliitikoista ja Chicagon koulun talousasiantuntijoista, jotka matkustavat maailmalle antamaan shokkiruiskeita eri maiden talouksille hyödyttäen samalla monikansallisia yrityksiä. Hän on aktivisti jakkupuvussa.

Rentoon jakkupukuun pukeutunut nainen seisoo kateederilla ja ottaa karismaattisesti joukon omakseen. Puhuja on tämän hetken kysytyin uusliberalismin kriitikko Naomi Klein, joka tituleeraa itseään myös aktivistiksi.

Klein nimittää tuhokapitalismiksi Milton Friedmanin taloustieteessä monetarismin nimellä kulkevaa makrotalouden suuntausta, joka on tärkein vastine 1930-luvun New Deal-aikana sovelletulle John Maynard Keynesin keynesiläisyydelle. Tuhokapitalismia eli Kleinin termein korporatismia on sovellettu Kleinin mielestä kansallisissa shokkitiloissa alkaen 1970-luvun Chilestä hirmumyrsky Katriinaan ja tsunamiin. Friedman ja hänen ”Chicagon-poikansa” ovat tulleet ja näytelleet pelastajia aina kriisitilanteiden jälkeen.

- Tuhokapitalismia voi hyödyntää vain paniikkitilanteissa, joissa ihmiset eivät tiedä, mitä tekisivät. Kirjassani vertaan tätä shokkitilaa CIA:n lääkkeillä, hallusinogeeneillä ja sähköshokeilla ihmisille tekemiin kokeiluihin mielellä. Moni palasi näistä kokeista mieli täysin muuttuneena ja työkyvyttömänä.

- Chigacon pojat olivat Yhdysvaltain valtiokonttorin vastaus huoleen Latinalaisen Amerikan maiden yleisestä vasemmistolaistumisesta. Satakunta nuorta lähetettiin imemään Friedmanin oppeja Yhdysvaltain kustannuksella ja he palasivat omiin maihinsa toteuttamaan näitä oppeja – katastrofaalisin seurauksin.

Klein-brändi

Klein on brändi, jolla on oma agentti ja tiukat kiertueaikataulut. Internet- tai puhelinhaastatteluita ei jaella. Klein on arvostettujen lehtien, kuten The Guardianin ja The Nationin kolumnisti. Hän on aktivisti jakkupuvussa – oikeudenmukaisemman ja kaikille kansanryhmille reilumman maailman puolella.

Kleinia voi hyvällä syyllä verrata toiseen Amerikka-kriitikkoon Noam Chomskyyn sillä erotuksella, että yliopistotaustainen Chomsky perustelee väitteensä akateemisesti tukevammin. Mitään kevyttä sarjaa Klein ei silti ehdottomasti ole: perustiedot kansantaloustieteestä yhdistettynä vankkaan faktamäärään ja ajankohtaisiin esimerkkeihin, tekee hänestä yhden tämän hetken halutuimmista globalisaatiokriitikoista.

- Ecuadorissa valittiin pari vuotta sitten vasemmistolainen presidentti Rafael Correa, joka ei innostu Friedmanin ajatuksista. Hän vaati Maailmanpankilta, että 20 % Amazonasin sademetsiin rakennettavasta öljyputkesta pitäisi ohjata sosiaali- ja terveyssektorille, mutta Maailmanpankki ei suostunut tähän. Myös ympäristöjärjestöt ja alkuperäisasukkaat vastustivat sopimusta. Ecuadorissa on maailman suurin alkuasukasväestö Konaie, jonka johtaja Luis Macas sanoi heidän jo kärsivän ilmastonmuutoksen seurauksista. Hän kuitenkin neuvotteli kompromissin, jonka mukaan länsimaat lyhentävät taloudellista velkaa Ecuadorille ja saavat vastineeksi rakentaa putkensa.

Klein, jonka mielestä tämän hetken akuutimmat kriisit ovat ruoka- ja öljykriisi, toivoo myös G8-maiden päätyvän samaan ratkaisuun parin vuoden päästä Kööpenhaminassa, jossa neuvotellaan Kioton sopimuksen jatkotoimista. Ympäristöasiat tuntuvat olevan erityisen lähellä hänen sydäntään.

Kenttätyötä

Klein on tehnyt kenttätyötä monilla alueilla, joista hän puhuu, esimerkiksi Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Tuhokapitalismi sai alkunsa hänen ollessaan Argentiinassa kuvaamassa miehitettyä tehdasta. Samaan aikaan käynnistyi Irakin sota. Klein sai jälleen aiheen suomia 9/11:n jälkeistä maailmaa. Kleinille alkoi hahmottua korporatismin poliittinen taktiikka: taloudellinen hyötyminen on mahdollista vain kriisitilanteissa.

- Saavuin Argentiinaan 2002, jolloin maassa oli eletty vuoden verran taloudellisen kriisin jälkeen. 90-luvun Argentiinassa elettiin taloudellisessa kuplassa ja se näytti Miamilta. Taloudellisen kriisin alettua maassa oli viisi presidenttiä kolmessa viikossa. Kansa protestoi El modeloa vastaan.

Kriisiin ajautuivat myös Bolivia ja Brasilia, jossa koettiin yksi Latinalaisen Amerikan suurimmista velkakriiseistä. Velka satakertaistui muutamassa kymmenessä vuodessa korruptoituneiden johtajien vuoksi.

- Sri Lankassa vierailin puoli vuotta tsunamin jälkeen. Näin uudelleenrakennusvaiheen rantakaistaleella. Pian laadittiin veden yksityistämislaki ja myös sähköntuotanto yksityistettiin. Aasiassa näin konkreettisesti korporaatioiden uudelleen elvytettämän kolonialistisen unelman, jonka mukaan voit jättää kaiken taakse ja aloittaa uuden elämän toisaalla. Samalla tavalla ajateltiin esimerkiksi Australiassa, jossa aboriginaaleja pidettiin ”florana ja faunana”, toteaa pistäviä vertailuja harrastava Klein.

Pahin kriisi Aasiassa

Tuhokapitalismi-kirjaansa varten Klein on haastatellut aktivisteja ja asianosaisia eli siirtotyöläisiä ja hyödyntänyt lisäksi tuhansia asiakirjoja ja tilastoja. Jeffrey Sachs on Chicagon pojista käytetyimpiä kriisinhallitsijoita: hänet kutsuttiin apuun muun muassa Puolaan ja Kiinaan, mutta hän on käynyt ”laittamassa asiat kuntoon” eli antamassa shokkiruiskeen myös Etelä-Afrikassa ja useissa Latinalaisen Amerikan maissa.

Pahimman kapitalismin shokkiruiskeen kokivat kuitenkin Aasian maat, joille IMF ja Maailmanpankki rokottivat ensimmäisen kriisin jälkeen vuonna 1997 niin suuria lainoja, että maat – tai niiden köyhimmät ihmiset - eivät ole vieläkään päässeet jaloilleen.

- IMF hyödynsi tuolloin ensimmäistä kertaa rakennereformia julkisesti. Tähän on ajauduttu, koska vapaakauppasopimuksia ei voi enää hyödyntää entiseen malliin. Nyt Washingtonin talousinstituutiot ottavat kaiken hyödyn irti luonnonkatastrofeista.

Sen sijaan Aasian tiikerien Malesian, Etelä-Korean ja Thaimaan taloudet kasvavat nopeammin kuin Washingtonin ”villin lännen”. Näin siksi, että protektionismin ansiosta maan markkkinoita eivät ole päässeet valtaamaan epätoivotut villitsijät. Friedmanin opeista ulospyristelevät maat voisivatkin ehkä ottaa oppia näistä maista, jotka eivät ole antaneet uusliberalismille pikkusormeaan, vaan ovat seuranneet rohkeasti omaa talouslinjaansa.

Sunday, September 14, 2008

ONUR elää

Muistathan tarjota käännöksiäsi suomalaisen runon kääntämistä vieraille kielille ja vice versa edistävälle ONURille. Ota yhteyttä Ville-Juhaniin: villejuhani@gmail.com. Ville varmaan korjaa, jos meili meni mönkään. Palkkiota ei pystytä maksamaan, mutta saat käännöksillesi julkaisupaikan.

Uluku pepe in Lagos

Uluku pepe in Lagos

”Uluku pepe, uluku pepe”, young men repairing their motorcycles at the street say, when I pass them by with my personal body guard, Chris Ihidero, who has promised to show his skills in martial arts if somebody dares to approach me too closely. But there was no need for any protection, since everybody left me walk completely peacefully. With Chris.

These were my free days out, after Lagos Book & Art –festival in September 2006. With the kind help of Chris and The Guardian editor Chuks Nwanna, a great music enthusiast, I have succeeded in purchasing probably the best Nigerian/African music collection in Finland. I am so proud of my rap-, high life-, gospel and soul-records that I managed to buy on my way there. Without a Chuks I would not have found the cd´s of soukous singer Awilo Longomba, or mbalax and other treasures that now find their place in my book shelf. Not to forget excellent Seyi Solagbade and Black Face I got to know at the Book & Art –festival!

In Lagos I have also encountered the first cockroach in my whole life, lying at the bath room of Selina Suites in Surulere, Lagosian city centre. Before this I lived in Lekki in a hotel where richness and poorness stood side by side: next to the hotel was a barrack, a home of a local family. Lagos was friendly mostly, even if the common people living at the street are trying to make their everyday living in hard conditions. Corruption goes through the whole Nigerian society. Even the children go on begging the money, without any favour in return. Mental re-education and chancing the attitudes, mainly rising the respect of work, importance of reciprocal giving and getting.

In Lagos Book & Art -festival I have participated in a discussion about translating African literature and read one of my poems, manically repeating: “It is amazing…” in Finnish. Jumoke Verissimo has read the poem in English for the audience, that seemed to have like it. I have learned about the rough situation Nigerian (and African) authors remaining in their home country face mainly in the form of lack of resources (books, Internet access, other daily facilities that are so self-natural for us “westerners”). Ex-patriate authors are thus in a much more advantageous situation than their colleagues, who cannot develop their literatures in such environment, where there is lack of the basic working facilities. Ex-patriate authors had not been noticed tn the prize-giving of NLNG, the most prestigious literary award in Nigeria, but in 2007 this situation was supposed to be changing. I hope the changes have come into being, and that the poor working conditions of authors living inside Nigeria have somehow bettered.

I also interviewed female authors Mobolaji Adenubi and Aracelli Aipoh, and met shortly the very busy president of Nigerian PEN Centre, Femi Osofisa. During the Lagos Book & Art –festival was also published an important anthology of female writing, Wings of Dawn, sponsored by British Council, and co-edited by Ronnie Uzoigwe, whom I had met already in May 2006 in PEN Congress in Berlin. I learned that women had freed from traditional gender roles in literature so late as in beginning of 21st century, and had started to write without fear and self-censorship only now. I wish them all the best in this slow development and healing process. In Finland this liberalization process took place as early as in 19th century, and was carried on throughout whole 20th century.

Of course the festival and Lagos left me with more personal memories also, not only with lot more information about the current situation of Nigerian society in general and literature especially. I bought at the festival scary-looking paintings with animal and human figures and local motives from a local painter. The paintings are still in my living room waiting to be hanged on the floor. I have met so many enthusiastic and devoted young writers, who have came to me and offered their books, which I have with great interest taken back with me. I wish I would have had something to give them in return! I was happy to hear so many other local experiences, that I almost exhaustively wrote down still during many weeks after I returned from Nigeria back to Finland.

I had a chance to visit the editorial of local The Guardian. Editor Uduma Kalu asked about pictures or representations of Nigeria in Finnish media, to which I only could say, that Nigerian delta oil conflict and human kidnappings plus stories about corruption among politicians are the most usual stuff about Nigeria we read about here.

I tried to bring out the more positive picture about Nigeria to Finnish media, the vibrant culture you have in this huge country, without forgetting the critical edge that is always needed. I wrote a bunch of articles to Finnish press media about Nigerian literature, antiques, Nigerian Delta oil conflict. Lagos also left certainly a mark on me and my fictional writing: my third poetry collection Elämää Lagoksessa (Life in Lagos, ntamo 2008) includes a whole section of poems inspired by this huge and speedy town, estimated to be third or fourth biggest city in the whole world after fifteen years or so. The atmosphere of these long poems, which are like rewriting the African proverbs in a speedy city environment, can be best summarized in Chunks´ words: “Lagosians live like they would constantly be at the border heart attack.”

Local media also showed some interest in a curious Finn, who had decided to come so far down as to arrive to Nigeria. I was interviewed for example in a morning show of television channel NTA, and to my personal wonder many Nigerian people I have met even one year later in different contexts have remembered the interview! I remember only that I had hard times in getting there in time by taxi, and long waiting after I had arrived there. I had put a black UNIFEM shirt with a logo: “No women left behind” on me, and spoke about the importance of women in a society, and the importance of empowering the women. I hope that this political message got through, is understood and implemented in future. It seems to me, that at least I left some memory trace in you, because some of you still remember the interview of Book & Art –festival.

Last but not least, great thanks for a great man behind all this, one of the best cultural journalists in Nigeria, Jahman Anikulapo, who so kindly took care of me and my needs during the whole festival and afterwards. I must have been a sight when I passed the Finnish custom with a long, traditional blue dress Jahman had gave to me, not to forget his other presents. I still cannot cook Nigerian food, and sewing I do not do in general, but all this information about local traditions will stay in my memory.

Luckily Toyin Akinosho had left some brochures of Book & Art –festival at the festival table of International PEN Congress in May. Otherwise I would not have known anything about this beautiful interartistic event in one of the largest cities in the world, and would not have certainly participated it. I wish all the best for nice people I met in Lagos and hope that we have a chance to see each others in some context in future too. It was you that made my time in Lagos. I also remember you, warmly.

And do not even think that I have forgotten Africa! Right now I am co-ordinating a project between Finnish and African authors, and one Nigerian female author, Toyin Adewale, will also participate in it. There is so much to do, and so much to write about. Let´s go on with that precious task.

Rita Dahl
Finnish author, editor and vice-president of Finnish PEN-Centre, who participated in Lagos Book & Art 2006

Saturday, September 13, 2008

Pallin perjantaivisiot

Pallin perjantaivisiot

Sairas Pallilla ei ilmeisesti ollut tarpeeksi tehtävää puolueensa varanuijanheiluttajana, koska hän esitteli jonakin syyskuisena perjantaina lehdistölle uusimman visionsa: Giorgi ja Etelä-Ossetia olisi saatava NATUun, Navigoijien turvallisuusyhteisöön, lännen puskuriksi. Palli ajatteli ilmeisesti mielessään jo epävarmaa tulevaisuutta suuren öljyvallan öljybarrelin heiluessa edestakaisin ja aiheuttaen harmaita hiuksia pienemmille, barreleista riippuvaisille.

Stiglietz oli sillä välin pujahtanut Irakiin ja sodantakaisiin kulisseihin ja väitti kaikkien näiden veristen vuosien maksaneen veronmaksajille yhteensä miljardeja dollareita. Kuten ammattipoliitikot ja –esiintyjät tietävät, tiedotussodassa kaikki on luvallista, varsinkin sopivat luvut. Näihin turvauduttiin myös EU:ssa, jossa mantereen talouspolitiikasta päättävät henkilöt eivät halunneet käyttää enää ”keinotekoisia elvytyskeinoja ja kuluttaa näin kansalaisten rahoja”. Nyt siis jätettäisiin pikaiset elvytyspiikit väliin: narkomaani ei saisi tarvitsemaansa. Se oli varsinaista shokkihoitoa se. Voi siis hyvin olla, että Europan kansalaisten jokaviikkoiset markettireissut jäisivät väliin. Oman – aidatun – puutarhan siunattu kauneus palvelisivat tulevaisuudessa kaikkea sitä kauneudentarvetta, jota Euro-kuluttaja ei enää hae marketeista. Olisi luonnollisen, ellei suorastaan luonnonkauneuden aika. Paluu luontoon aikana, jolloin öljy valui puiden haavoittuvaisilta lehdiltä alas maahan onnettomuuden aiheuttajan katsoessa viattomana vieressä.

Sensuurisuunnitelmat etenivät sillä välin Giorgissa ja naapurivaltio Ukrianiassa, josta he ottivat mallia. Televisiosta ei koskaan enää yhtään mitään, koska Sarkasvili lopettaisi koko sähköisen median toiminnan, ettei se uhkaisi hänen yhden ihmisen tiedotuspolitiikkaansa. Juuri tällaisten ”tapausten” vuoksi Palli oli liikekannalla, natuttamassa strategisissa paikoissa sijaitsevia kansakuntia. Jokaisen amurilaisen päivittäisenä suurena pohdinnan aiheena olikin juuri Pallin oivallukset ja päähänpistot. Koskaan kun ei tiennyt varmasti, mihin hän seuraavana päivänä pistimensä suuntaisi. Ja millä voimakkuudella.

Eugénio de Andrade




Eugénio de Andrade alias José Fontinhas kuuluu portugalilaisen nykyrunouden tunnustettuihin modernistisiin klassikoihin ja hän on myös portugalilaisen lukevan yleisön suosikkeja. Vuonna 1977 Limiar julkaisi hänen kootut teoksensa nimellä Obra de Eugénio de Andrade.

Fontinhas meni kouluun 6-vuotiaana ja muutti vuotta myöhemmin äitinsä kanssa Castelo Brancoon. 1932 hän siirtyi Lissaboniin päättääkseen peruskoulunsa. Hän opiskeli Lissabonissa 11 vuoden ajan. Fontinhas oli kiinnostunut lukemisesta ja vietti tuntikausia kirjastossa lukien ja kirjoittaen runoja. Vuonna 1938 hän lähetti kortin ja kolme-neljä runoaan runoilija António Bottolle (homoseksuaali runoilija, jota Fernando Pessoa auttoi saamaan teoksiaan julkisuuteen oman Olisipo-kustantamonsa kautta) kommentoitaviksi. Hän julkaisi ensimmäisen runonsa Narcison seuraavana vuonna ja muutti nimensä Eugénio de Andradeksi.

14.3.1956 runoilijan äiti kuoli ja hänen mukanaan osa runoilijasta: ”Minun suhteeni lapsuuteeni, erityisesti äitiini ja maahani, on tärkeä koska pohjimmiltamme elämme toinen toistamme varten.”

Vuosien mittaan Andrade matkusteli paljon, osallistui lukuisiin kirjallisuustapahtumiin ja tutustui moniin portugalilaisiin ja ulkomaisiin kulttuurivaikuttajiin ja kirjailijoihin, muun muassa Miguel Torgaan, Sophia de Mello Breyner Andreseniin, Teixeira de Pascoaesiin, Marguerite Yourcenariin, João Miguel Fernandes Jorgeen, Vitorino Nemésioon. Hän on julkaissut yli parikymmentä kirjaa, proosan ja runouden lisäksi myös lastenkirjoja, muun muassa História da Água Branca- ja Aquela Nuvem e Outras -teokset.

Thursday, September 11, 2008

Suomi elää metsästä?

Suomi elää metsästä?

”Suomi on elänyt metsästä vuosisatoja, ja niin pitää olla edelleen”, huudahti Hurtta Urponainen etukunnan puhujanpömpelistä puheensa päätteeksi. Vaikutti siltä, kuin hän olisi itse ollut hiukan jos ei metsässä, niin ainakin metsään päin menossa. ”Meidän on kannettava vastuu suomalaisesta työstä ja työntekijöistä paikkakunnilla, joilla monet perheet ovat nyt keskellä kansallista tragediaa. Miksei hallitus ole valmistautunut tapahtumiin”, jatkoi sumuttaja – tai tasapääpuolueen - Urponainen perimmäiseen Ihmiseen vetoavaa puhettaan. Lehtereillä valui joitakin kyyneleitä. Ne muistuttivat etukuntalaisia muinaisesta metsänaarteesta, mahlasta, tuosta elämän siirappisesta vertauskuvasta.

Vanunen lähestyi edessään sojottavaa mikrofonia valmiina vastaamaan Urponaiselle. Tasapääpuolueen vuodatus ”pienen veronmaksajan” puolesta oli odotettu retorinen isku, ja hän kyllä aikoi antaa takaisin Urponaiselle. Urponaisen piti edustaa ”uutta aikaa”, sukupuoltaan ja vastuuntoista, ulkomaailmaan suuntautunutta sumuttajamaisuutta, joka silti samaan aikaan esitti huolehtivansa kotomaan massairtisanomisten uhreista. Vastuuntuntoisuuttaan esittääkseen Urponainen oli laatinut esimerkin viikko-ohjelmastaan verkkosivulleen. Olihan edelleenkin nimittäin niin, että ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtapäiville kokoontunut etukunta”.

Etukunta koostui kaikenlaisista eduttajista nykyään. Kaikkia ei lehtereillä edes näykään. Osa harrastaa nimittäin eduttamista vain muodollisesti enemmänkin muilla rintamilla. Etsimättä tuli mieleen se espoolainen entinen edustaja, joka vietti nyt aikaa ties missä sairaalahuoneessa etukunta-aikojen aiheuttamia haavojaan parannellen.

Koska etukuntaankin oli siis saatu koko kansan kirjo, oli sitäkin tärkeämpää puolustaa myös poispotkittuja, järkeili Urponainen ja hänen sakkinsa. Heidät oli lisäksi potkittu ulos sellaiselta sektorilta, jonka luultiin kestävän ikuisuuden tai ainakin pitkään, mutta nyt näytti siltä, että maatamme ei enää rakennettukaan metsälle. Minkäänlaista varmuutta huomisesta sijainnista ei tosin ollut muillakaan aloilla. Ei auttanut muuta kuin luottaa siihen, että etukunnassa olisi lisää omantunnon omaavia Urponaisia, jotka olisivat valmiita tiukan tukin vastaan tullen ottamaan ohjat käsiinsä ja huolehtimaan pienimmistä. ”Se, jos mikä, oli etukuntalaisten tehtävä”, vakuutti Urponainen, joka vaikutti olevan vilpittömästi asiallaan.

Tuesday, September 09, 2008

Maahanmuuttajaperhettä etsitään haastatteluun

Etsin Hymyn haastatteluun maahanmuuttajaperhettä, joka haluaa kertoa tarinansa omalla nimellään ja kasvoillaan. Oletko kokenut vastoinkäymisiä Suomessa? Millaisia ja miksi? Varmaan arjessa on positiivisiakin puolia?

Kirjoitan aina haastateltaviani kunnioittaen, en ole mikään sensaatiojournalisti.

Ole heti yhteydessä, jos haastattelu kiinnostaa: rita.dahl@helsinki.fi, puh. 041-5033645. Voit myös mielellään kertoa mahdollisesti kiinnostuneelle tuttavaperheellesi ja kehottaa olemaan yhteydessä.

Daniel Farian runous

Opiskeluaikanaan (1994-1998) Faria keräsi mielen lujuutta valitsemalla vapaaehtoisen luostaripalveluksen. Hän oli mukana jo vuodesta 1990 lähtien Santa Marinha de Fornos –luostarin ja Marco de Canaveses –veljeskunnan toiminnassa. Siellä hän osoitti As Artimanhas de Scapan - ja o Auto da Barca do Inferno -näytelmissä lavastajankykynsä alan koulutuksestaan huolimatta.

Faria teki tinkimättömyydellään vaikutuksen myös opettajiinsa. Eräs hänen opettajistaan, Carlos Azevedo, on A vida e conversão de Frei Agostinhossa lausunut Fariasta mm. seuraavaa: ”Ehdotin hänelle muita taiteenaloja runouden lisäksi hänen valtavan luovuutensa vuoksi. Kannatti seurata hänen työtään lavastajana teatterissa... Häntä luonnehti yli-inhimillinen ihmisyys, jonka hänen läheisensä tiesivät. Hän keksi lapsen mielikuvituksella uusia vetoomuksia, kärsi ja yritti kaksin verroin enemmän... Hänelle aiheutti vaikeuksia ujous väkijoukkojen edessä ja johtajuusleikki hänen pohtiessaan pappispalveluksen valitsemista. Onnistuneet kokemukset Sinevergassa vahvistivat lomien aikana joko halua tulla munkiksi tai herättivät uusia kysymyksiä.”

Farian runouden nerokkuuden ovat todenneet monet hänen runoutensa ystävät Internetissäkin julkaistuissa esseissään. Luis Adriano Carlos on verrannut Fariaa profeettaan, ja etsinyt väitteelleen vahvistusta Farian runoudesta. Hänen mielestään Faria oli yöllisten visioiden runoilija, unien tulkitsemisen ja arvoitusten selittämisen mestari. Eräs Farian selityksistä ratkaisi Nagbucodonosorin unen. Tällä oli visio hyvin korkeasta puusta jonka oksilla taivaalliset linnut asustivat. Explicação das Árvores e de Outros Animais –kokoelman ja Vera Vougan toimittamaan Poesiaan kokoamien nuorille suunnattujen tarinoiden pohjana Carlos näkee olevan Danielin kirjan, joka tekee teksteistä profeettamaisia. Koko kirja on rakentunut selityksen muotoon, jossa puilla, linnuilla, kivellä, valolla, taloilla, yöllä, ihmisellä, runoilijalla on paikkansa. Kyse on ristiriitaisesta selityksestä, joka vastustaa loogista selittämistä ja käytännöllisiä sanoja esittäen itsensä vertauksin ja päättymättömien allegorioiden verkon kautta. Aivan kuten profeetta hän selittää arvoituksen uusilla arvoituksilla jotka ovat ilmavia sanoja vailla unenkaltaisten sanojen vaiteliaisuutta. Toisin kuin profeetta Faria kieltää puheen muuttumisen semioottiseksi tai hermeneuttiseksi. Hän selittää itse selittämisen näkemisen liikkeellä, joka auttaa näkemään kaikki asiat ylhäältä päin. Runoilija asuu taivaan ja maan välissä, lintujen tasalla: ”Kävelen hieman lattian yläpuolella / siinä paikassa jossa linnuilla oli tapana / nousta / hieman lintujen yläpuolella / paikassa jossa niillä oli tapana kallistua / lentoon.”

Dos Líquidos –kokoelma kokoaa yhteen Santo Agostinhon meditoinnin, mutta on vahvasti juurtunut myös mystikkojen São Bernardo de São Loyolan, Fray Luis de Granadan, San Pedro de Alcántaran, São Francisco de Salesin, Lorenzo Scupolin ja Luis de la Puenten tekstien meditaatioihin Kristuksen elämästä keskiaikana. Englantilaiset metafyysikot, John Donne, George Herbert, Richard Crashaw ja Andrew Marvell kirjoittivat myös meditatiivista runoutta, joka oli maallista mutta omistautunutta, täynnä haavoja, liturgioita ja jatkuvaa sisäistä dramatisoitumista, mutta Farialla meditaatiosta on kehittynyt poeettisen komposition metodi omine muotoineen ja tiettyine tekniikkoineen, jonka vuoksi hänen säkeensä saavat erityisen sävyn ja jatkavat Wordsworthin, Yeatsin, T. S. Eliotin tai Wallace Stevensin perintöä. Ihmiset ovat väärin sijoitettuja paikkoja, joiden asemaa voivat muuttaa vain esteettisiin tarkoituksiin suunnitellut säkeet.

Estetiikan ylväässä valtakunnassa kaikki nesteet, materia ja muodot, luonto ja moraali, saavuttavat harvinaisen vapauden maailmassa jossa asiat meditoivat mutta eivät sano meille mitään meditoinnissaan. Faria etsii runoilijana ihmiselle uutta paikkaa metaforan ja merkitysten muutosten avulla. Paikasta tulee keskeinen motiivi Farian meditatiivisessa tropologiassa, ja hän käyttää klassisen retoriikan ekfrasistisia sääntöjä, Santo Inácio de Loyolan ”paikan kompositioksi” kutsumaa metodia, kykyä nähdä mielikuvituksen avulla paikka, jossa sijaitsee kontemplaation kohde. Coleridge opetti, että poeettinen mielikuvitus kykenee levittämään yhtenäisyyttä ja henkeä ristiriitaisten asioiden, yleisen ja konkreettisen, järjestyksen ja tunteen, järjen ja hurmion, idean ja kuvan, välille. Faria jatkaa Coleridgen perinnettä hakien vaikutteita myös suurelta oppi-isältään Herberto Helderiltä ja surrealisteilta. Helderille kuva on sana, jota valo koskettaa ja joka näyttää ulkoasut kätketystä näkökulmasta.

Farian romanttisesta, imagistisesta ja surrealistisesta inspiraationsa ammentavan runouden taika piilee Adriano Carloksen mielestä kyvyssä käyttää trooppeja yhdessä ja romantikoilta peräisin olevassa synkreettisessä näkemisessä jonka surrealistit kehittivät huippuunsa. Faria tavoittelee esteettisen hurmioitumisen kautta pyhää hurmioitumista tai pääsyä hengen valtakuntaan. Jokainen sana ja kuva näyttelee tärkeää roolia tässä merkityksenhaussa, joka on samalla oman paikan, ihmisen paikan, maailman ja elämän sijaintien täsmentämistä.

Penafielin kaupunginkamari ja Fariaakin kustantanut, laadukasta nuoren polven runoutta julkaiseva Quasi Edições perustivat vuosittain helmikuussa uudelle, alle 35-vuotiaalle portugalinkieliselle kirjailijalle myönnettävän Prémio de Poesia Daniel Faria –palkinnon. Quasi Edições julkaisee palkitun teoksen ja maksaa tekijälle 10 senttiä jokaisesta kustantajan kautta myydystä kirjasta.

Sunday, September 07, 2008

Vanunen, ilmastonmuutos ja puutarhakaupunki

Vanunen, ilmastonmuutos ja puutarhakaupunki

Kun toisella puolella maailmaa kampanjoitiin siitä, kenestä tulee seuraava mahtavan kansakuntalaivan kapteeni, Vanunen istui kahvilan pöydässä ja piirteli hieroglyfejään paperille. Niillä hän aikoi mullistaa paitsi Hellsinnin olemassa olevan kaupunkirakenteen, muun maailman käsitykset siitä, miten ilmastonmuutosta voidaan hoitaa. Vanunen uskoi ennen kaikkea kaupungin osittamiseen.

Vanusella oli nyt aikaa visioida ja heittää tikkaa kohti oman puolueen Paavi Lippusta ja Osmo Pyöräilijää. Hän nimitti heitä metropolipuolueeksi. Se kannatti ihmisten pakkaamista mahdollisimman tiiviisti tiettyihin valmiiksi olemassa oleviin asuinkeskuksiin. Ne sijaitsivat junan ja metron varrella. Vanunen sen sijaan halusi kaikki kukat kukkimaan eri puolille ympäri kaupunkia. Hän halusi luoda Hellsinnin kasvitieteelliseen puutarhan suoraan kaupungin asukkaiden keskuuteen.

Vanusen kaavaileman hajautetun kaupungin mallina oli hänen oma asuinkontunsa Narujärvi. Siellä oli jäljellä vielä sitä paljon puhuttua aitoa välittämistä ja luontaista huolenpitoa. Narujärvi olikin esimerkki arkaaisesta yhteisöstä, jossa vanha maailma vielä eli. Näin väitti Vanunen, viime henkäykseen asti oman asuinpaikkansa puolestapuhuja. Kun kasvitieteellisen puutarhaidean päälle lisättäisiin vielä ylimääräisenä verotus, Vanunen olisi aika lähellä ilmasto-ongelman ratkaisua kansallisella tasolla.

Kaikki edellä kerrottu taitaa ennen kaikkea muistuttaa siitä, että vaalit ovat lähempänä kuin arvaattekaan! Vanunen on yksityistapaus, mutta mitä kaikkea muut kehittelevätkään muiden kaupunkien päänmenoksi. Kenties breviaarion, herbiaarion, vai peräti akvaarion?

Saturday, September 06, 2008

Parakki vs. Palli vs. Jonni Mainen

Parakki vs. Palli vs. Jonni Mainen


Demipuolueen suosima Parakki Omapa, joka keräsi ääniä kaikenvärisiltä, vaikka olikin itse värillinen, käveli hänelle epätavallisen allapäin suuren omenan katuja pitkin. Hän oli juuri kuullut joutuneensa kilpapuolue remmien Sairas Pallin, joka nimestä huolimatta oli nainen, poikkeuksellisen tiukka sellainen, röykyttämäksi remmien kokouksessa pidetyssä puheessaan. Palli vähätteli kilpakumppaninsa Parakin saavutuksia yhteisten asioiden ajajana ja katsoi hänen kunnostautuneen pikemminkin itsensä mainoksissa esittelijänä kuin tämän mahtavan kansakuntalaivan eteen. Mutta ei saanut toisaalta purppuranvärisenä ruispellossa vaaniva hohtokaan tai uljas uusi maailma olla rauhassa Pallin pesäpalloniskuilta. Kirjat jäivät kuitenkin hyllyyn Pallin yrityksistä huolimatta.

Toinen remmipuolueen ehdokas, Jonni Mainen, kohotti yleisön lähes katolle vannottuaan moneen kertaan, ettei hän elätellyt messiaanisia luuloja, vaan halusi ainoastaan rauhaa joka kouluun ja kotiin, myös lisääntyvällä energiantuotannon omavaraisuudella. Hän röykytti Parakkia kummankin käden nyrkein Parnassolle liian varhain kiipeämisestä.

Kaikki ehdokkaat olivat vasta vuoren, kansakunnan, alapuolella ja yrittivät epätoivoisesti kiivetä korkeimmalle huipulle. Kun Parakilla oli enää muutaman askeleen etumatka, kaikki keinot sallittiin. Tässä kisattiin suuren kansakuntalaivan kapteeniudesta. Jopa pienemmät taistelut hakivat mallinsa kansakuntalaivan tavoista pitää talous tasapainossa, kuten kaukaisen Pohjolan perukoilla erään viehättävän nuoren naisen soittokampanjassa. Sen tarkoitus oli avata äänikarjalle vaalitaistelun suljettuja ovia tavalla, joka muistutti hiukan ilotytön ekshibitionistista kampanjaa punaisen lyhdyn korttelissa. Siinä yritettiin säärtä vilauttamalla saada katsoja kiinnostumaan jostakin vielä enemmästä, ja myös höllentämään kukkaronnyörejään.

El Congreso Mundial del PEN Club en Bogotá

Este año el Congreso Mundial del Pen Club se realizará en la ciudad de Bogotá y tendrá como consigna ayudar a los autores que se encuentra en prisión o en el exilio.

“El papel de la palabra” es el lema bajo el que se analizarán cuestiones tales como la libertad de expresión y la situación de escritores que se encuentra privados de su libertad.

El Pen Club es, sin duda una de las instituciones más prestigiosas del mundo de la literatura y cuenta con la característica particular de estar integrada fundamentalmente por escritores, a diferencia de otras instituciones en cuyas filas predominan los académicos o los editores o los lectores.

El 74° Congreso Mundial del Pen se llevará a cabo a puertas cerradas pero habrá otras actividades abiertas para el público.

Con esta congreso a realizarse en Bogotá, será la cuarta vez que una ciudad de América Latina dará cabida a los escritores del Pen Club, Buenos Aires, Río de Janeiro y Caracas ya han sido sede de congresos y este año el turno es para la capital colombiana.

Muchos escritores célebres han sido miembros del Pen, entre ellos: H.G. Wells, Anatole France, Paul Valéry, Joseph Conrad, George Bernard Shaw y Thomas Mann. Hoy en día quien preside la institución es el poeta checo Jiri Grusa, mientras que la vicepresidenta es la panameña Gloria Guardia.

Esta asociación cuenta con más de 15.000 miembros y el requisito fundamental para pertenecer a ella es tener publicado por lo menos dos libros.

Algunos de los autores destacadas que asistirán a este 74° congreso a celebrarse en Bogotá son, Rita Dahl, Ángel Cuadra, Emile Martel, Edda Armas, Miguel Deguy, Fadia Faqir y John Ralston Saul.

Friday, September 05, 2008

Sanasta kiinni YLE Radio Ykkösen Kulttuurissa ensi tiistaina

YLE Radio Ykkönen Kulttuuri
Sanasta kiinni
Historian pisaroita


Tiistaina 9.9.2008 klo 13.45-14.00, toinen lähetys klo 23.15-23.30.

Kirjailija Hannu Salaman jumalanpilkkatuomio kumottiin 40 vuotta sitten. Voiko kirjailija nykyisin sanoa mitä haluaa vai onko edelleen olemassa herkkiä alueita joista mielellään vaietaan? Kirjailijan vapaudesta puhuu Suomen Pen-klubin varapuheenjohtaja Rita Dahl. Ohjelman on toimittanut Liisa Vihmanen.

Haastattelen Kyllikki Villaa Helsingin kirjamessuilla la 24.10

klo 14.00 Kyllikki Villa: MATKUSTAMINEN ON TÄRKEÄMPÄÄ KUIN PERILLE TULO, haastattelijana Rita Dahl. Kyllikki Villa on toteuttanut tuota Goethen ajatusta läpi elämänsä: matkustanut rahtilaivoilla maailman merillä, tehnyt kirjailijan ja kääntäjän työtään. Villan matkakirjoissa kuljetaan satamasta satamaan ja tarkkaillaan alati muuttuvaa merta, mutta yhtä tärkeätä niissä on matka omaan itseen.

Thursday, September 04, 2008

Nuori leski?

Etsin edelleen 1000-1500 euroa kuussa bruttona ansaitsevaa Hymyn haastatteluun. Ole heti yhteydessä, jos kiinnostaa haastattelu (oma nimi & kuva).

Samoin nuorta leskeä, joka on kokenut toisen osapuolen liian aikaisen poismenon - kertoisitko kokemuksistasi samassa lehdessä. En ole mikään sensaatiojournalisti, vaan teen jutut asiapohjalta, haastateltavaa kunnioittaen.

Soittele: 041-5033645 tai meilaa: dahl@mappi.helsinki.fi

Wednesday, September 03, 2008

Anke Märka - maailman vahvin nainen

Anke Märka – maailman vahvin nainen

Anke Märka, maailman vahvin nainen, joutui taas kerran koettelemaan voimiaan samassa neuvottelupöydässä Halusen, Vanusen ja Tubin kanssa. Märkan tehtävänä oli luotsata hukkunut Europa Minervan rannoille. Aseiksi Märkalle oli annettu rajaton poliittinen puhevalta ja kaasuputki, jota hän heilutteli houkuttelevasti Medihelin nenän edessä. Putken ulkopuolelle jäävä muutama pikkuvaltio yritti sanoa jotakin, mutta Märkan nuija lauloi heidätkin kumoon. Mediheli sen sijaan ei voinut vastustaa öljyputken kiusausta, vaan sukelsi autuaasti syvälle sisään.

Sarkomaa katseli Märkaa, joka oli hänen naispuolinen ihanteensa. Jos Sarkomaa olisi ollut vaaleatukkainen, pieninenäinen ja hitaampi liikkeissään ja – ennen kaikkea – jos hän olisi omannut strategista silmää tehdä asiat sulavammin, joustavammin, minkä taidon Märka germanitaustastaan huolimatta hyvin hallitsi, hän olisi kenties jättänyt sanomatta pari valittua lausetta. Ne jäivät silti kuulematta Mediheliltä, joka oli vielä putken sisällä.

Märka oli myös YP:n eli Yksinpuurtajien tuvaluneuvoston pysyvien jäsenmaiden suosikki peräänantamattomalla sinnikyydellään, sulavuudellaan ja siihen yhdistetyllä neuvottelutaidollaan. Rais kollegoineen tyrmäsi täysin suur-Vienan hyökkäämisen Giorgin pieniin kisällivaltioihin.

”Miten ne ilkeävät rikkoa sellaisen instituution sääntöjä, jossa ne itse istuvat?”, mutisi Tubikin hampaidensa välistä kameroille. Mutta samaan aikaan toisissa parrasvaloissa Mati Vanunen antoi lausuntoa, jossa hän sanoi toisaalta ymmärtävänsä Vienaa: täytyihän kaasuputken päässä näkyä jonkinlaista valoa. Märka oli sillä välin sukeltanut itsekin putkeen, koetellakseen miltä tuntui hänen nimeään uhkaavasti lähenevä adjektiivi märkä. Hyvältähän se vain tuntui, Märka kuivatteli itseään sukelluksen jälkeen tyytyväisenä hyvin ansaitulla neuvottelutauolla.

Pommitiikan perusteet: huoneentaulu

Pommitiikan perusteet: kymmenen kohdan huonetaulu

1. Hyökkää aina ensimmäisenä. Mielellään yllättäen.
2. Älä hyökkää suuremman kimppuun, jos voitto ei ole varma – tämän opetuksen muistat jo koulun pihalta.
3. Hyökkää yöllä. Yllätetty vihollinen on haavoittuvaisin.
4. Hanki tukijoita, koska suurimmallakin pommetiikalla varustettu maa on altis maailmantuulten heittelyille.
5. Älä koskaan kulje keskellä: ota joko äärimmäinen riski tai ole ottamatta.
6. Pommita tarvittaessa tuttuja ja tuntemattomia, kunhan et omia ja omanpuoleisia.
7. Pommittajan on oltava häikäilemätön: jos et ole sellainen luonnostasi, teeskentele vaikka.
8. Etene loppuun saakka, älä jätä pommitusta kesken.
9. Joku aina häviää; pyri siihen, ettet se ole sinä. Siksi sinulle on annettu pommi.
10. Pommi on suurin Jumala. Älä pidä muita jumalia.

Mati Vanusen vanutupot irtosivat

Mati Vanusen vanutupot putosivat

Mati Vanusen korvissa olleet vanutupot putosivat yllättäen kesken rauhanneuvotteluiden. Mati piti korvatulppia, koska viime aikoina oli mölinä yltynyt sietämättömäksi hänen ympärillään. Erityisesti oli sadellut paljon reklamaatioita Vanusen ahkerasta yhteydenpidosta jonkun uuden valtakunnanblodin kanssa. Vanusen viestejä luettiin iltalehdistä kuin ennen muinoin ruoka- ja neuleohjeita naistenlehdistä: vahvasti addiktoituen ja ylempien töppäyksille naureskellen. Niistä sai puhtia omaan päivään, vaikka se kulkisi ihan tavallisia tuttuja latuja taas. Oli kuitenkin mukava tietää, että Vanusenkin suksi poikkesi joskus ladulta.

Toisaalta Vanusen oli melkein syrjäyttänyt lehtitaivaan otsikoista eräs toinen metsissähiihtäjä, Kanervikko, joka nimensä mukaisesti tapasi kurkotella laittomiin kanervikkoihin, ties mitä niistä etsien. Vanunen yritti korjata luvattoman ala-arvoisessa yhteydenpidossaan rapautunutta mainettaan perustamalla Satu-työryhmän, jonka tarkoituksena oli antaa porkkana kaikille, ei vain yhteiskunnan ylimmälle tuloryhmälle. Tähän mennessä porkkanan ositus ei ollut vielä onnistunut. Erityistä skismaa aiheuttivat alimmat luokat, joista lähti aina eniten päästöjä, mutta myös karhein ääni. Toisaalta Vanusen Satu-ryhmä ei ollut vielä ratkaissut sitä keskeistä asiaa, miten se saisi satunsa uppoamaan kohderyhmäänsä. Sumuttajapuolueen puheenjohtaja Hurtta Urponainen tuki Vanusen ehdotusta, joka – läheltä piti – saattoi olla uppoamassa kanervikkoon.

Halunen huomasi Vanusen korvista tapahtuneen nolon putoamisen, mutta jatkoi päämäärärikasta puhettaan sovun palauttamiseksi Giorgin ja Vienan välille. Halusesta oli kyllä vähän arveluttavaa istua samassa pöydässä maan kanssa, jolla oli sama nimi kuin sen sorkkimilla kansoilla: Viena. Olisi edes Vainu. Se kuvaisi silloin maan todellista poliittista luonnetta, sillä vaati vainua herkillä tuntokarvoilla selvittää, missä lähivaltiossa seuraavaksi palaisi.

Kolmaskin henkilö oli paikalla, nimittäin Aleksanteri Tubi. Aleksanterin oravanhymy oli vedenpysyvä ja vei jalat alta jopa Gondolissan kaltaiselta rautanaiselta, jonka sääretkin olivat ehkä jotakin muuta kuin muovia. Gondolissan tahtipuikko heilui tässäkin kansakuntiensalissa, jossa Vanunen, Halunen ja Tubi muiden valtionpäämiesten ohella osallistuivat maailman uudenlaiseen orkestraatioon.

Oli kyseenalaista, millaisessa roolissa kukakin täällä oli, mutta toisaalta se ei ollut Vienassa mitään uutta, siihen oli totuttu. Sumilaiset näyttivät ihan normaaleilta kansakuntien edustajien joukossa, vanutuppoineen kaikkineen, miettiessään pommitiikan perusteita kansakuntien mittakaavassa.

Pommitiikka tulisi olemaan tulevaisuuden tieteenala, joka pohtisi sitä, miten olisi mahdollista säilyttää kansakunnat tulevaisuuden muuttuvassa turvallisuusarkkitehtuurissa, jossa muutama suuri omistaisi kaikki pommit ja muilla kansakunnilla olisi vain se karhea, kansanomainen äänensä, jolla ne laulaisivat isä-Vienan tai unkkeli-Sumpin lauluja. Tähän oli päädytty, Vienan kriisin jälkeen.

Tuesday, September 02, 2008

Sananvapausaiheiset kouluvierailut

Suomen PEN järjestää pyynnöstä sananvapausaiheisia koulu/oppilaitosvierailuita. Vierailun aikana kerrotaan Suomen PENistä, sen historiasta, nykyisestä toiminnasta ja ajankohtaisista sananvapauskysymyksistä. Ole yhteydessä, jos vierailu kiinnostaa, lähdemme liikkeelle heti! Meillä on pieni apuraha ja voimme rajallisessa määrin tehdä vierailuita ensin ehtiviin kouluihin. Jos kiinnostaa, meilaa: rita.dahl@helsinki.fi.

Sopraanous on kohtalon valinta

Pellinen: Nyt täytyy sanoa, että tällä kertaa me molemmat voitimme. Meidän mediamme on tätä luettuani viidakkoveitsi. Kuvaksi sopii myös Sarkozyn lähettämä pelastuspartio Mendozyn tiloille, jossa PEN-klubin varapuheenjohtaja pitää pelastaa Bogotán vuorilta. Et tiedäkään, kuinka rakastan näitä aamun hyberbolioita, joka sanassani pyrin olemaan kuin sokea kana, joka vahingossa löytää mielettömästi jyviä. Ehkä parempi kategoria olisi omaelämäkerta. Nyt tuli suuri sana. Nyt alkavat periaatteet liikahdella. Joku sana syö PC-koneessani juuri toista. Yleensä olen ajatellut tähän kategoriaan sosiaalista indignatiota. Uimataitoni on hyvä, mutta ei tuolla alalla kyllin hyvä. Täytyisi kysyä Kerttu Suosalmelta, mitä ovat hyvin toimeentulevat ihmiset. Oi he, jotka vaunuissa ajavat. Nyt kieputtelen jo ääriharjoillani. Mutta tosiasia on, että minä vain hyppäsin vaunuihin. Nyt juna saapui asemalle. Voit vastata minun leväten punaisella matollani.
Tunnetko muuten tuon ilmaisun, gerundin leväten? Voin kertoa en syntyhistorian oman elämäni elämäkerrassa.

Dahl: Jyviä tuntuu löytyvän paljon, kaikkialta, asemalta asti tähän meidän välimediaamme. Jo näit minut pulassa Bogotássa? Ajattelin kyllä ottaa varovasti Drogotán slummeissa, enkä astua edes niiden kielekkeelle asti. Minäkin pidin näistä meidän aamuisista sanansyöttöleikeistämme koneeseen, ja vielä soisin niiden jatkuvan, mutta tulee myös lopun aika Bogotán kokoukselle. Minä uskoisin enemmän Marja-Liisa Vartion ennustukseen huonosti toimeentulevien tulevaisuudesta maassa, jossa vaunuihin hyppääjiä ei ole paljon. Minäkin muuten taidan hypätä, mutta en junaan. Otan lentokoneen. Cartagenán muinaiset espanjalaisvallihaudat jo siellä kiiltelevätkin Kolumbian rannoilla viettelevästi. Toivon, ettei ole liikaa veitsikauppiaita ympärillä. Jatkakaamme gerundien heittelyä lausekuohuihin. Ai niin, gerundeista tyylikeinoina muistan vain normipääopettajien kehotuksen välttää sitä, mutta he ajattelivatkin gerundia muotona. Sisältönä ajateltuna se on pysäyttävä, jähmettävä.

Pellinen: Olipa kerran gerundi Tuomas Anhavan kanssa.

Dahl: No kerro, nyt alkoi kiinnostaa.

Pellinen: Häneltä oli runo valmis. Saatteeksi sanoen: minä saan kerätä näitä kaikilta hemmetin paperilapuilta, mutta eräät lentävät kuin kiinalaiset viisaat. Sitten se tuli: ”Ilmojen sataen lukematonta nimetöntä nimeä.” Tuomas halusi patentoida välittömästi kiellon tuohon verbimuotoon sataen. Ilmeisesti hän ei pitänyt sitä kovin hyvänä ja näki, että se kuluisi tuota pikaa. Sitä paitsi tarkoitimme gerundilla komitatiivia. Varoittavana esimerkkinä ovatkin Ville Sutisen nuorekkaat eufemismit. Hänhän näkee marenki-ihmisiä kaikkialla, varsinkin pankissa. Arkkidraamaa täältä: iso-Oidipus iskee jälleen. Päälle Uuno Turhapuron epätsekkiläinen nauru, miksei myös Pirkka-Pekka Peteliuksen vikinä. Mutta itse asiassa Diogenes tynnyrissä.

Dahl: No nyt ymmärsin nuo gerundimuistelot: nostalgian vaunuissa ajelemme Mannerheimintietä ja taitaa tuolla loitolla heijastua Wiklundin tavaratalokin ja ne nyt jo suljetut lelukaupat, joihin joskus muinoin suurta Lauttasaaren siltaa pitkin ajelit. Ei tämä vaaleapunainen puseroni vielä minusta muuten punikkia tee, ainakaan punaorpoa. Sutisen tapaisella surrealismipyrinnöllä ei päästä selville PC:n erilaisista luukuista, joita sinä siinä juuri tutkailet. Kursseille vaan, nykyaikaa oppimaan, iso-Oidipuskin. Hauska tuo olemuksesi, mutta tuo mieleen ehkä enemmän Euripideen teollistuneen kaupungin yllä leijailevat pilvet, vähän kuin eksyneet Lokit.

Pellinen: Sekavaa ulkoilmamusiikkia. Minä kiihdyn itsestäni. Muistan hyvin, ettei kannata olla depressiivinen. Milloinkaan en elä mitään aikaa. Jo lapsena kasvaessani tarvitsin arjen. Jo lapsena hylkäsin arjen. Pääsin mukaan itsetehtyyn elämän suvirakoon ja se taitaa nyt olla kesäinen oja juuri valmistuneessa Avaan oven, olen kotona –teokseni kakkososassa: Avaan oven ja olen koulussa. Tuo äskeinen järkevä vuodatuksesi vaan näyttää minusta jotenkin tällaisena pilakuvana. Luonteeni on hyvin kategorinen heti kuullessani vääriin osoitteisiin ammuttuja harhalaukauksia: vertaus Sutinen ja Dahl. Itse asiassa olemme koulun juhlissa harrastamassa kuivakalastusta esiintymislavalla. Oikea sana on onginta.

Dahl: Kiihdytät minuakin: se on paras puolesi, varsinainen elämän provokaattori. Jos sinä et elä mitään aikaa, minä kiipeän edelleen liikuntasalissa sitä pitkää köyttä kevyesti ylöspäin, varmana siitä, että saavutan toisen pään: ja niin saavutankin. Laskeutuminen onkin sitten paljon nopeampaa ja helpompaa. Hiukan kiipeän salissa edelleenkin. Muut eivät koskaan etene köyden toisen päähän asti. Silti minulla on kaikkein vaikeinta, välillä suorastaan ankeaa. Mutta pidän siitä, enkä vaihtaisi tuota tunnetta mihinkään. Olen onnellinen onnettomuudessani. Laulan lavalla, minua, sooloani kuunnellaan. Olen musiikki. Tarvitsen ne kalat, ympäristön: itsessäni en ole riittävä. Olen kai sosiaalisesti indignoitunut.

Pellinen: Ei voi olla sosiaalisesti indignoitunut, vaan voi tuntea sosiaalista indignaatiota. Joku puhui äsken päiväkirjan antamalla voimalla kuin Aleksis Kiven tuntematon rakastettu. On olemassa myös kärsimyksen kirkas helmi tai kyynel. Olen eklektikko kyllä ilman sinuakin, mutta seurassa aina puheliaisuus kruunaantuu. Siitä voidaan myös sanoa, että se kruunataan. Sanaleikki: vanha ruuna kruunasi kruunatun. Tässä ilman syytä oleva Arno Kotro oli lähellä. Tietäisinpä vaan, saisinpa kuulla. Köydenkiipeäjä jäi vähän ilmaan roikkumaan. Toivottavasti kukaan ei tarvitse hirttoköyttä. Varmaan olisit parempi rekillä.

Dahl: Mietin, mikä olisi sinun lajisi. Ehkä olisit puheripulin saanut pituushyppääjä? Olet jo saanut kruunun Medeian kutreillesi. Siitä köydestä vielä. Turhaan huolit. Keskityn vain Gordionin solmuun. Puhun puhki kuplia lehtien sivuilla. Olen varsinainen truuna tossutarhassa, joku kovempi elementti kuitenkin, silti kyynel silmällään. Miten muuten voisi kulkea Kristallimetsään joka yö? Junasi pysähtyy Hermanniin vai? Sinä menet kyllä omalla radallasi, siitä olet spesiaali lajike, endogeenisin Lauttasaaresta?

Pellinen: No, sanotun edellinen osa, tuo runo, oli kuin Suomen halpamiekkailun mestaruusottelusta unkarilaisella tatamilla. Saksalaisten tankit tulossa Puolaan ym. Tilaisuus sinulle siunattu myös löyhytellä PENiläisten hyvinvointipöydissä armahduksia kirjoitellen joka toinen kuukausi etelässä. Kynäni sanoo pen, pen pen. Vihaatteko siis toisianne? Kannattaa puhua, on kuin Lasarus nousisi kuolleista. Pääsiäisenä tulee taas Matteuspassio Johanneksen kirkossa.

Dahl: Kerron, että laadin armahduksia pidennetyillä kahvitauoillani ja joskus nollan euron viikoillani oman alani eklektikkona myöskin. Tuohon pen-kohtaan sanoisin, että: hau hau hau. PEN-työ on täysin pennitöntä nimittäin. Taidan muuten alkaa nousta kirjaimilleni tässä kahvilassa. Tankkeja ei kuulu vielä, mutta Medihelin joukkoja odotellessa… Tiesitkö muuten, että esitin alttoa Suomen Laulussa Matteuspassiossa Johanneksen kirkossa usean kerran, toisen kerran myös Moskovassa. Oikeasti olen sopraano.

Pellinen: Oikeastaan tää moodi- ja mediakeskustelu nousee omien tunteiden pohjalta. Kysymys on siltä, mistä tuntuu, esimerkiksi jos tuntuu vakaalta, niin se on vielä positiivista. Voi sanoa yhteiskunnan hyväntekijänäkin? Hau hau hau. Mutta se, että on sopraano eikä altto, se on kohtalon valinta.

Monday, September 01, 2008

Medihelin maanantai

Medihelin maanantai

Tekemistä riitti. Tulitauko oli solmittu edellisellä viikolla, mutta juuri sen vuoksi pitikin miettiä, että mihin seuraavaksi joukkonsa mahdollisesti lähettäisi. Ehkä Giorgiin takaisin? Jos ne eivät olleet ymmärtäneet oppituntia? Mediheli koputti duuman pulpettia, odottaen vuoroaan kärsimättömänä. Hänellä olisi paljon sanottavaa siitä, miten giorgit olivat panneet hanttiin, ja kuinka Toisten Mannerten Joukot olivat tunkeutuneet luvatta Giorgiin ja tehneet maan asukkaiden elämästä yhden palavan helvetin. Mediheliä puistatti: miten ne saattoivat tehdä moista, ja ajatella olevansa oikeassa? Mediheli oli aatteen mies.

Mediheliä mietitytti, koska oli maanantai, uuden alun päivä. Maanantaina piti aina mielellään keksiä jotakin uutta, kiinnostavaa tekemistä. Mitä se nyt olisi, kun Giorgikin oli jo käyty? Mediheli katsoi papereihinsa ja päätti laatia listan maansa tavoitteista tässä maailmassa. Siinä olisi hiukan puuhaa maanantaiksi. Viisi kohtaa siihen tulisi ja yksi käsittelisi Vienan suhteita Giorgin kaltaisiin ongelmapaikkoihin.

Samaan aikaan Suuressa Talossa Gondolissa Rais valmistautui puhumaan siitä kuinka Raisin Supermiesjoukkue tuli pienen, sorretun kansan avuksi. Raisin tunteelliset sanat, joihin kuuluivat muun muassa ”maailmanrauhan palautus”, ”hyvän puolella” nostivat kyynelryöpyn joidenkin herkimpien silmiin. Hän tekee meistä vielä hyviä, vaikka juuri nyt sadattelemme sitä, miksi terveysvakuutus on niin kallis.

Kun Mediheli vihdoin pääsi duuman pömpeliin, viiden kohdan suunnitelma hänen mielessään oli ehtinyt varmistua. Mediheli oli tyytyväinen: hänen leikkinsä oli onnistunut, tänäänkin. Hän mietti nyt, mihin seuraavaksi putkensa suuntaisi. Kaikki oli nimittäin öljystä kiinni, lukijalle kerrottakoon.