Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Saturday, June 28, 2008

H:gin poetiikkakonferenssissa kajahtaa

Esiinnyn la 16.8. Jyrki Pellisen kanssa H:gin poetiikkakonferenssissa:

klo 15.30-17

Eeva-Liisa Manner: Kaksoisteema.

Sinikka Vuola ja Helena Sinervo

Arsen Mirzajev (Venäjä): "Puhuuko teksti?"

Tulkki: Jukka Mallinen

Jos leivon ääni ois kaunis mulla.

Jouni Tossavainen ja Olavi Rytkönen

Luentaperformanssi. Rita Dahl ja Jyrki Pellinen

Thursday, June 12, 2008

Soihdunkantaja




Soihdunkantaja

Yu Zhang matkustaa ympäri maailmaa puhumassa maita ja mantereita kiinalaisten cyber-toisinajattelijoiden tueksi. Hän haluaisi myös EU:n liittyvän tukijoiden rintamaan.

Kiinan itsenäisen PEN-keskuksen toiminnanjohtaja Yu Zhang istuu ravintola Lasipalatsissa kerrankin hiukan kiireettömän näköisenä. Tämä onkin harvinaista: yleensä hän on jatkuvasti menossa. Zhang on matkustanut olympiasoihdun sytytyspäivästä 28.3. lähtien ympäri maailmaa kertomassa kiinalaisten cyber-dissidenttien eli Internetissä toimivien toisinajattelijoiden tukalasta tilanteesta.

Zhang jos kuka tuntee aiheen. Ennen Kiinan itsenäisen PEN-keskuksen toiminnanjohtajaksi tuloaan hän vastasi keskuksensa vangittujen kirjailijoiden komiteasta. Jätettyään työnsä kemian tutkijana viimeiset 27 vuotta Tukholmassa asunut Zhang on omistautunut kiinalaiskirjailijoiden ja –toimittajien sananvapauden puolustamiseen.

Zhang oli eräs kirjailijoiden ja toimittajien kansainvälisen sananvapausjärjestö Penin Poem Relay –kampanjan ideoijista. Kampanja käynnistyi olympiasoihdun sytyttämispäivänä ja sen kuluessa Shi Taon Kesäkuu-runo nähdään yli 90:llä kielellä osoitteessa www.penpoemrelay.org. Contemporary Business Review´n toimittaja Shi Tao tuomittiin toukokuussa 2005 kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen ja hän istuu parhaillaan kakkuaan.

Kampanjan tarkoitus on kiinnittää kansainvälisen yhteisön ja ihmisten huomio Kiinan huolestuttavaan sananvapaustilanteeseen. 40 cyber-toisinajattelijaa kärsii edelleen tuomiotaan. Heidän tuomionsa ovat Human Rights Watchin raportin mukaan keskimäärin 7,5 vuoden mittaisia.

- Kiinassa asuvat jäsenemme eivät tiedä, miten Poem Relay on järjestetty. Vain jäsenemme Kiinan ulkopuolella ovat tietoisia tästä.

- Kampanjalla ei ole ollut aivan toivottua vaikutusta Tiibetin levottomuuksien ja maanjäristysten vuoksi, mutta ainakin Shi Tao on siirretty parempaan vankilaan ja hän saa olla yhteydessä perheeseensä.

Hotelliin päiväksi

Olympiasoihdun kiertäessä Kiinan eri kaupunkeja poliisi on käynyt nimekkäimpien toisinajattelijoiden kotona kehottaen heitä pysymään sisällä. Heidän ei haluta aiheuttavan harmeja kritiikillään.

- He sanovat, että nämä voivat katsoa televisiota kotonaan. Jos he eivät suostu lähtemään, poliisit vievät heidät mukavaan hotelliin esimerkiksi päiväksi.

Näihin ”muilutettuihin” kuuluvat Kiinan itsenäisen PEN-keskuksen johtokunnan jäsen ja Internet-komitean vetäjä Zhao Dagong, joka vietiin Shanghain ulkopuolelle, ja varatoiminnanjohtaja Jiang Danwen.

Kysyn Yulta, voisivatko Kiinan valtion nettisensuurin toimintaa auttavat kansainväliset tietotekniikkayritykset toimia eettisesti, osallistumatta sensuuriin?

- Tietenkin voisivat. Onneksi on positiivisiakin esimerkkejä. Yahoo lopetti Kiinan sivukonttorinsa ja perusti helmikuussa Laogai-säätiön, jonka tehtävä on tukea cyber-toisinajattelijoita ja heidän omaisiaan. He voivat hakea säätiöltä tukea asianajokuluihin tai omaisilleen. Säätiö on myös lähettänyt Yhdysvaltain ulkoministeriölle kirjeen, jossa he vaativat

Myös kansainvälinen yhteisö painostaa Kiinaa – erityisesti Yhdysvaltojen kongressi on Zhangin mukaan tehnyt hyvää työtä.

- Kongressissa oli vastikään toinen kuuleminen, jossa Cisco, Microsoft ja Yahoo olivat paikalla. Kongressi yrittää saada aikaan lakia, joka asettaisi rajoituksia tietotekniikkayritysten toiminnalle.

Senaatin toukokuista ihmisoikeuskuulemista edeltävänä iltana lehdistö sai käsiinsä Ciscon insinöörien raportin, joka todisti ensimmäistä kertaa kansainvälisen tietotekniikkayrityksen osallistuvan Internet-sensuurin ylläpitoon Kiinassa bisnestä edistääkseen. 90-sivuinen raportti on Ciscon insinöörien yrityksen sisäiseen käyttöön tekemä ja sisältää heidän ehdotuksiaan siitä kuinka yritys voisi paremmin palvella Great Firewall of Chinaa. Se on ensimmäinen julkinen todiste siitä, että Cisco tukee Kiinan valtion Internet-sensuurin toimintaa.

Zhangin mielestä kansainvälinen yhteisö – erityisesti Euroopan Unioni – voisi tehdä enemmänkin. Hän osallistui itse 27. toukokuuta Euroopan parlamentissa pidettyyn tilaisuuteen, jossa oli mukana myös yritysten edustajia.

- Tavoitteenani oli saada EU kiinnostumaan Kiinasta, niin että se järjestäisi ensin aihetta koskevan tiedotuskampanjan. Myös Euroopassa pitäisi saada aikaan lakeja ja säädöksiä, jotka asettavat rajoituksia tietotekniikkayritysten toiminnalle. Myös kansalaisyhteiskunnan painostus on tärkeää. Yhden maan painostus ei riitä, meidän pitää toimia yhtenä rintamana.

Zhangin toiveena on, että olympialaisten avajaisiin mennessä Kiina olisi vapauttanut kaksi cyber-toisinajattelijaa: Shi Taon ja Hu Jian. Hän uskoo, että toive voi toteutua, mutta todennäköisesti vasta olympialaisten jälkeen, jolloin minkäänlaista levottomuuksien vaaraa ei ole olemassa.

Boksi

Kiinan nettisensuuri

Kiinan valtion Great Firewall of China on erityisen tehokas toisinajattelijoita nappaava palomuuri, koska kansainväliset tietotekniikkayritykset, kuten Google, Yahoo, Cisco ja Microsoft ovat mukana kriitikkojahdissa. Nämä estävät tiettyihin IP-osoitteisiin pääsyn. Kielletyt sivustot ovat luonteeltaan poliittisesti arkaluontoisia sivustoja (savetibet.org, Falun Gong, Taiwanin hallitus), aktivistisivut (ihmisoikeudet Kiinassa), kansainväliset uutissivut (BBC, Time.com) tai kansalaisjournalismisivuille tai sivuille, joissa käyttäjät voivat itse luoda sisältöjä (GlobalVoicesOnline, Technorati). Vapaasti pääsee sivuille, joita Kiinan valtio pitää neutraaleina (Unicef.org, Greenpeace.org, Harvaerd.edu).
Jutussa myös

Soihdun kantaja

Kiinassa oli vuonna 2005 noin 110 miljoonaa Internetin käyttäjää. Heistä yli 30 miljoonaa käytti Internetiä Internet-kahviloissa. Valtion sensuurijärjestelmä rekisteröi heidän käyttäjätietojaan ja sivuhistoriaansa ja iskee tarvittaessa. Lisäksi valtiolla on oma, itsenäinen cyber-poliisinsa. Cyber-poliisilla on yli 40000 virkamiestä. Se itsenäistyi ja alkoi perustaa poliisivoimia maakuntiin rikospoliisin tavoin vuodesta 2003.

julkaistu tämän viikon Apu-lehdessä

Tuesday, June 10, 2008

Tiibetin tie

Tiibet lännen mielikuvissa

Westminsterin yliopiston Centre for Study of Democracy -keskuksen kansainvälisten suhteiden apulaisprofessori Dibyesh Anand tutkii uusimmassa kirjassaan eksoottisena kuvatun Tiibetin esiintymistä länsimaisessa mielikuvituksessa. Länsimainen Tiibet-eksotiikka on perustunut shangri-la-maiseen käsitykseen tiibetiläisistä: heidän rauhanomaisuudestaan, väkivallattomuudesta, hengellisyydestä, luonnonläheisyydestä – ja tietenkin uskonnollisuudesta.

Eksoottisen Tiibet-kuvan mukaan maa on naapurivaltioiden – erityisesti Kiinan – väkivaltaisten sortotoimien uhri. Tämä tulkinta on tehnyt monista länsimaalaisista myös Free Tibet -aatteen tukijoita. Eksoottinen Tiibet-kuva on sopinut hyvin länsivaltioiden poliittisiin tarpeisiin eri aikoina, britti-imperiumin Aasiaa koskevista intresseistä lähtien. Tiibetistä on muodostunut länsimaille tapa rauhoittaa huonoa omatuntoa. Monet länsimaat – Suomi muiden mukana – noudattavat maltillista Kiinan-politiikkaa: teemme kauppaa Kiinan kanssa, mutta samalla puolustamme ihmisoikeuksia ja sananvapautta. Mutta vain tarpeeksi lievästi, etteivät hyvät kauppasuhteet häiriinny liiasta kritiikistä.

Anand väittää kirjassaan, että Tiibetiä koskeva poetiikka on valjastettu politiikan palvelukseen: Tiibet-kuvauksen avulla on oikeutettu käytännön politiikkaa. Puolueettomina näyttäytyvät länsimaat ovat pelastajia, jotka saapuvat paikalle Kiinan turvautuessa sortotoimiin munkkeja ja kansalaisia vastaan. Lännen ihmisoikeusjärjestöt ja diplomaatit kiiruhtavat kilvan auttamaan ”pientä ja avutonta” Tiibetiä. Tiibet-mielikuvissa länsimaat hakeutuvat järkeä ja kulttuuria edustavaan sankarin asemaan. Tiibet on länsimaisten lähetyssaarnaajien kohdemaa, jonne valistusta on levitetty. Länsimainen media omaksui Lhasan maaliskuun mellakoiden jälkeen sankarin roolin paheksumalla Kiinan valtion antamia elinikäisiä tuomioita ja enteilemällä, että tiibetiläisille uhkaa käydä kuten Amerikan intiaaneille. Moralistithan eivät tunnetusti välttämättä saavu paikalle itse, vain jälkeen päin.

Tiibet ei ole koskaan ollut valtio länsimaisessa mielessä. Yksikään maa ei ole tunnustanut maata kansakuntana, mutta tiibetiläiset itse uskovat omaan historialliseen erityisyyteensä. Kiina on vaatinut hallintaoikeutta Tiibetiin muun muassa sillä perusteella, että Tiibet on ollut osa monia Kiinan muinaisista imperiumeista.

Anandin näkemyksen mukaan tiibetiläisyys on edelleen kehittyvä identiteetti, jonka syntyyn ovat vaikuttaneet Kiinan repressiopolitiikan lisäksi muun muassa Intian Dharamsalassa sijaitsevan Tiibetin pakolaishallituksen poliittiset lausunnot, sukupolvien väliset tapaerot ja länsimaiden viljelemä Tiibet-eksotiikka, josta tiibetiläiset eivät kuitenkaan tunnista itseään. Maan poliittinen ja henkinen johtaja Dalai-lama on ollut sekä demokratian että ihmisoikeuksien symboli kaikenikäisille tiibetiläisille ja merkittävä heidän identiteetilleen.

Sino-tiibetiläiset suhteet kiristyivät länsimaisen kolonialismin saapuessa Aasiaan ja kiinalaisten eurooppalaistettua poliittista järjestelmäänsä. Kiinan otteet Tiibetiä kohtaan kovenivat ensimmäisen kerran britti-imperiumin kanssa 1904 solmitun Lhasan sopimuksen jälkeen. Toinen pakkaskausi koettiin vuodesta 1959 lähtien. Kiinalaiset virkamiehet pitivät Tiibetin-suhteen analogiana buddhalaista isäntä-palvelija-suhdetta.

Toisen maailmansodan jälkeen Tiibetiä kuvattiin paternalistisen romanttisesti. Tiibetiläisyyttä alettiin hahmottaa erityisesti uskonnollisuuden kautta. Nykyään buddhalaisuuden rooli on muuttunut itsetarkoituksellisesta välineelliseksi Tiibet-kuvan rakennusainekseksi, vaikka laman rooli itseisarvoisena Tiibetin symbolina on säilynyt.

Rita Dahl


Kirjan tiedot:


Dibyesh Anand: Geopolitical Exotica – Tibet in Western Imagination. University of Minnesota Press, Borderlines, vol. 30, 190 s.

julkaistu Ulkopolitiikka 2/2008-lehdessä

Friday, June 06, 2008

Gradu luettavissa

Yleisen kirjallisuustieteen graduni Fernando Pessoan ortonyymi ja heteronyymit modernistis-romanttisena myyttinä on nyt E-thesiksessä luettavissa.

Onko runoilija linjalla?

Kulttuuri kutsuu, onko runoilija linjalla?

Ollaan baarissa, aktiivisen näköisiä, puheliaita ihmisiä ympärillä. Juttua riittää, joka pöydässä on 2-3 ihmisen seurue. Vieraaseen seurueeseen meneminen ei aina ole viisasta.

Ison Lehden kulttuuriosaston pomo: Voisitko kertoa, mitkä ovat uusimman kirjasi tärkeimmät teemat?

Pienen kulttuurilehden pt, runoilija, yksi monista: Toki voisin, mutta soisin, että arvoisa lehtenne näkisi sen vaivan, että lukisi kirjan. Onko tämä liian paljon vaadittu?

Ison Lehden kulttuuriosaston pomo: Ei toki. Se sattui olemaan tapana vielä joitakin vuosia sitten. Nyt on vain niin, että organisaatiomme läpi on pyörähtänyt myrsky, joka on lakaissut maton alle vanhat toimintaperiaatteet – jos sallit näinä lauhojen säiden aikoina tällaisen vertauksen - ja meidän määrärahojamme suunnataan nykyään ison pyörän pyörittämiseen. Pikku pyörän pyörimistapa on sitten keksittävä kokonaan uudestaan. Ymmärrät varmaan, vaikka otan vapauden puhua tällaisella kuvakielellä: sinähän olet itse sen ammattilainen? pomo päätti, joku pieni vire suupielessä.

Pienen kulttuurilehden pt, runoilija, huoahtaa syvään: Valitettavasti olen kuullut uusista tuulista toimituksessanne. En kuitenkaan tiennyt, että tuulet ovat temmeltäneet niin tehokkaasti, että lukeminenkin on lopetettu? Toisaalta, kun ei lue, ei ajattelekaan – ajatteluhan on tunnetusti kuluttava olemisen muoto. Kun ei ajattele, on ehkä varmemmin, vai kuinka?

Ison Lehden kulttuuriosaston pomo: Sinuna en lähtisi pidemmälle valitsemallasi satiirin tiellä. Muistanet vallan hyvin, miten kävi pitkäkaula-kurjelle, runoilijalle, joka haukkui ja puri oman koiran nilkkaa? Se ei enää päässyt vanhalle reviirilleen kuikuilemaan, jos ymmärrät, mitä tarkoitan.

Pienen kulttuurilehden pt, runoilija: Ymmärrän kyllä, mutta en reviirivertausta. Oliko se tarkoitettu uhkaukseksi?

Ison Lehden kulttuuriosaston pomo: No, näinkin voidaan tulkita. Reviiri voidaan ajatella palstamillimetreinä, joista kaikki ”asiakkaamme” – sinä yhtenä – kilpailevat. Mitä luulet, kenelle tuuli puhaltaa suotuisammin: sille, joka pysyy lauman mukana joka päivä vai mustalle lampaalle, joka puree paimenen nilkkaa?

Pienen kulttuurilehden pt, runoilija: Luulen, että laumaeläimiä suositaan tässäkin tapauksessa. Mutta eikö olisi jo aika palata kokoelmaani? Teen vain pientä lehteä, mutta senkin tekemisessä saa kulumaan paperia ja tupakkia. Haluaisin palata työhuoneelleni eli kotiini.

Ison Lehden kulttuuriosaston pomo, vilkaisten kännykkäänsä, johon on saapunut tekstiviesti: Valitettavasti sain juuri tiedon, että sen päivän lehdessä, johon kritiikkiä kirjastasi aiotaan, on tulossa yksi pääuutinen Our isi on kultsu –kilpailun voittajasta. Meidän täytyy karsia jostakin. Se jokin ovat kritiikit, myös sinun kirjaasi koskeva.

Pienen kulttuurilehden pt, runoilija: No tämä oli odotettavissa. Olinko nyt siis musta lammas?

Ison Lehden kulttuuriosaston pomo: Et toki. Mutta iso pyörä on iso uutinen. Se jyräsi nyt muut alta. Olen pahoillani, mutta kuten tiedät, en voi luvata hyvitystä tulevaisuudessa.

Ison kulttuurilehden pomo tekee lähtöä. Kumpikaan ei puhu enää, eikä ainakaan hyvästele. Pienen kulttuurilehden pt, runoilija vaipuu syvemmälle nojatuoliinsa, ihan kuin olisi uppoamassa.

Rita Dahl
pienen kulttuurilehden pt. vm. 2001 & yksi monista

julkaistaan Tuli & Savu-lehdessä 2/2008

Tuesday, June 03, 2008

Tuuloksen havisevat männyt

Pellinen: Puhutaan ympäristöstä ja ihmisistä. Millä tavalla ne ovat samanarvoisia kirjoittamisen inspiraation lähteenä? Vai kuulutko Petri Tammisen sanktioituun kansalliskalevalaisten kauhunormiston kehittäjälinjaan, joka on tullut esiin nykyproosassa. Ymmärrätkö tämän vai pitääkö selittää?

Dahl: Heti kun pääsimme Tuuloksen haviseviin mäntyihin ja linnunlauluun, aloit muuttua eri kasvivyöhykkeen edustajaksi. Muutut muutenkin yllättävän kohteliaaksi täällä: nektari jo nenän edessä, unohtamatta pirullista lausetta. Ehdottomasti paikka vaikuttaa, mutta ei paikkaa ilman ihmisiä, asuttajia, maailman luojia. Kyllä nämä kaksi minulle entuudestaan tuntematonta saattajaa alkavat tuntua tutuilta, kun saatan joutua jättämään Egyptin kunnaatkin väliin epäbyrokraattisten ongelmien vuoksi. Onko tammia täällä? Ei taida olla tällä vyöhykkeellä, ei minun näköpiirissäni.

Pellinen: Lukija ei muista Egypti-hyppäystäsi. Minä en ainakaan muistanut, koska odotin kirjallista keskustelua nykyproosan tilasta. Siitä ei selvitä ehkä muutenkaan, eikä ainakaan tuollaisella puueläinvitsillä. Seuraan aina kahden kauppoja: tekee siksi kaltaisekseen. Tämä satakuntalainen, paljon kokenut isäntä, joka lienee hoitoalan ihmisiä, kiintyi kertomaan Harri Virolaisesta muutamia yksityiskohtia, jotka liippasivat läheltä minua. Nimittäin mistä ihminen ammentaa luovuuden. Jolloin minä puhkesin kertomaan, että sänkyhän se jo kahdeksalta kippaa minut kadulle, jossa elämä alkaa uudelleen. Omistankin hänelle heti käsikaupassa teokseni Katkaistut haulikot.

Dahl: Löysit siis hetkeksi hoivaavan olkapään. Kyllä hän tuntui olevan sitä kuuntelevaa lajia, joka ei heti keskeytä täsmennystä vaativalla normikommentilla. Se kai viehättää. On kuin aloittaisi aamun Elielissä jonkun tutun, miellyttävän ihmisen seurassa kahvin ja korvapuustin hajussa. Eikö se jo inspiroi luovuutta muuten. Tai vaikka netissä toimiva kirjaparonituttusi: kaikki nämä meille vieraat elämänalat, jotka näin tulevat tutuiksi. Et ole muuten antanut minulle yhtäkään kirjaasi. Näinkö tuttuja jo olemme.

Pellinen: Asia korjataan. Tämä on elämää, vaatimatonta, lempeää. Mutta ajattele että on sellainen -ismi kuin minimalismi, joka ei voi sietää, että Väinämöisen silmässä tai korvassa on vaikkua tai vahaa. Ei siedä uhoa, ei anna ihmisen kuolla, ei syntyä, haluaa poistaa äänen ja kieltää rannan käsitteen olemassaolon. Nuo kansallisen abstraktisen simpukankuorenpoimijat saisivat jo loppua tästä maasta, että aurinko kerrankin pääsisi paistamaan laihojen partakarvojen läpi suomalaiseen kirjallisuuteen. Jos nyt vastaat oho, en ymmärrä, mikset voisi jäädä joksikin aikaa kuunteluoppilaaksi. Määritelmäni oli nimittäin niin äärimmäinen. Huomaankin olevani kriitikko.

Dahl: Normivaikkua Kantelettaren sivuillako? Pois se meidän kirjallisuutemme rantoja vahtivien Tammisluutien avulla. Kyllä siinä poika-angsti viimeistään kasvaa, kun se ripustetaan koivun nokkaan oppimaan. Kullervokin leipoi kivestä leipää. Vaikusta olen muuten samaa mieltä: sekin on osa kulttuurityöntekijäin luontokokemusta, eikä sitä missään nimessä saisi poissulkea, koska ilman osia ei ole kokonaisuutta, kuten elämää vastaanottava kirjapääantenni kai sanoisi. Antaa auringon paistaa kunnolla Padasjoelle, missä Kerberokset kai jo hämmentävät suomalaisen kirjallisuuden uusia marginaalisia suomuja ja ennennäkemättömiä simpukkalajeja.

Pellinen: Mikset voisi sanoa myöskin, että nero-Hännikäisten Kerberokset? Minun on parempi istua kuin kävellä. Sitä paitsi varjo saa kylmää. Miksi juuri minulla on nuori, raivokas nahkatakki? Miten nyt käy Golf-virran, kun bensiini kallistuu: tämäkö dadaa? Se ei ole dadaa juuri siksi, koska tämä asia on totta ja se voidaan perustella. Kirjallisuuden on oltava tosioloista kuin Martti Joenpolven jokainen novelli. Kirjallisuus rappeutuu. Jo Eeva Joenpellon proosassa näkyy Neuvosto-Paratiisin rippeitä. Ihmiset huutavat: kaikki tai ei mitään. Ja jos heillä ei ole mitään, niin he kieltävät sen olemalla antamatta mitään. Sota on puitu ja sen mukana kommunismi, demarismin käsittely tuli Holapalta. Nyt on ihmisen, kiroamattoman, onnellisemman, vähään tyytymättömämmän keskiluokkaisen ihmisen aika. Kuolkoon suomalaisen kirjallisuuden muumiosirkka.

Dahl: Joisimmeko teetä tämän hetkellisen idyllin kunniaksi? Olisimme kuin Tsehovin novellihenkilöitä tällä metsänkeskeisellä terassilla, paremmalla puolen elämää, etääntyneenä siitä kiireisestä muurahaistyöläisten maisemasta, jossa kaikki tai mitään on vallitseva huuto. Elämme jälkisodan aikaa, joka enteilee ehkä Exodusta. Mutta mihin lähteä sellaisesta -ismienjälkeisestä maasta, johon ei purrut kunnolla mikään kirjallinen sirkka enää: ei realismi, dadaismi, surrealismi. On vain juureton puu, nimetön, vailla rihmastoja, joita edes levittää. Kai tuota voi perustellen nimittää kirjallisuusvaltion kriisiksi, eräänlaiseksi megaydinpomminjälkeiseksi Tshernobyliksi, jossa Vanhas-armeijat ovat tuhonneet kaupungit tehoputsingeillaan. Kuulenko faararon naurun hautakammiosta? Nousevatko Sinuhet haudoistaan: alkaa tanssi hautojen päällä. Taidan olla kuumeinen, kun tällä tavoin lähdin tanssimaan.

Pellinen: Osasitpa hätkäyttää. Parasta Dahlia. Hyvä kysymys. En oikeastaan tullut ratkaisemaan tuota. Nimesin vain epäkohdan. Yksi lääke olisi: se löytyy kahdenlaisesta aikakäsityksestä. On ollut tapana sanoa, että kaikki "hyvät kirjailijat" ovat tietynikäisiä. Pointti on se, että elävä, terve kirjallisuus on aina nostalgiaa. Katso alitajuntaa. Olisi kirjoitettava muistin rajalta. Kirjoitettava edellisestä jo senkin vuoksi, että aiheen on oltava kuin lumipallo, jonka voi ottaa nyrkkiin ja heittää seinään lukijan kasvoille niin että tämä kääntyy kirjailijalle uskolliseksi. Tää aihe vaatii paljon selittelyä, teenjuonti sopii tähän. Ari ei muuten suostunut kaatamaan tuota puuta.

Dahl: Arvasin sen. Ei tuo puu heitä meihin varjoaan: korkeintaan se toimii seuralaisenamme, kuin tuttuna edelliseltä puolelta. Olenkohan jo astumassa kohti keski-ikää ja ottaisiko alitajunta yliminää kädestä ja taluttaisi sen punaisilla turvallisesti yli tien? Katson kyllä. Toivoisin vain syvempiä kaivoja tuijotettaviksi ja varmempia peilejä rikottaviksi. Oletko ajatellut kirjallisuutta myös ikään kuin peilin rikkomisena, jonkin taakse menemisenä, radikaalina hajaantumisena kuvaajan ja kuvattavan välillä, jossa mieli kuitenkin säilyy sielukatakombien ehdottomana hallitsijana? Kysymys on hyvin vanha, mutta täytyy esittää aina uudelleen. Lumipallon suuntimatarkkuus on muuten myös tärkeää. Entä jos on hyvin puristettu pallo, mutta ihan väärään suuntaan tähdätty? Yksikin pallo voi olla vapahtaja: apologian enne. Ellei peräti epikreesi. Ahmatova joutui tieten tahtoen tukahduttamaan todellisia ambitioitaan väärien partnerivalintojen vuoksi: myös elämänkohtaloaan, purttaan, voi tietoisesti ohjata Lethellä.

Pellinen: Taisi muuten tulla vähän omaelämäkertaa tuohon loppuun. Lumipallolla ei ole mitään suuntaa eikä sitä tarvitse heittää. Lumipallo on itse aihe, on tärkeää että se sulaa. Kirjallisuus on kirjallisuutta ja lukijalle mahdollisuus avautua. Katso Alex Matson Mielikuvituksen todellisuus ja Romaanitaide. Ollaan maanlaajuisesti taannuttu myös kirjallisuutta koskevasta aikakäsityksestä, jonka Bergson vapautti. On ollut hahmoterapiaa, holistisia suuntauksia, on olemassa käsite significant form. Mutta on tullut tilalle pikkutarkka tuoteselittely, jossa elämäntuntojen vaniljasta ei ole poikettu elintarvikelainsäädännön määräämistä mitoista. Kuten sanottu, kirjallisuus on yksinkertaisesti kirjoitettu elämällä, eletty kirjoittamalla. Hillitöntä puhetta, melkein totta, ja aina täytyy sanoa, että poikkeuksia toivotaan ja niitä on. Lukekaa Irja Sallan Unissakävelijät niin paranette feminismistä, joka silti saattaa olla marilynfrenchmäistä sosiologista kirjallisuuden tukahduttamista järjen avulla. En muuten ole lainkaan vihainen.

Dahl: Olemme elämällä siunattuja, kirjallisuuden mallikappaleita, avautumassa kohti toista, lukijaa. Jokohan kuuntelet? Onko tarpeeksi vakuuttavaa? Kuinka voisin vietellä sinut hakemaan nenäliinan vuotavalle nenälleni niin että nämäkin kontaktinottoyritykset voivat jatkua? Olen kuin Mooses kaislakorissa, etsimässä hyvää rantaa laskeutua. Dahlit muuten tosiaan uivat Helsinkiin, jos satut muistamaan. Vedenkestävää sakkia, peilinrikkojia. On teoriapäitä meillä myös: niille rakentuvat yritykset ymmärtää. Uuskriittinen formalismi sopii aikaan, joka yrittää selvittää kirjaa trilobiittinä, eri aikakaudet sisältävänä kokonaisuutena, joita se pinseteillä eritellen selvittää. Toitkin mehua, kiitos siitä. Ei pääse suu kuivumaan, eikä vaikutusahdistus yllättämään, kun on tuttu merkki. Tosin en juuri nyt tiedä minne päin kumartaisin. Kiitän tätä tuulta, joka vilvoittaa nuhaista nenääni: ahdistusta siinäkin.

Pellinen: Hyvä. Ritta Dahl johtaa puhetta. Tuntuu taas joltain.

Dahl: Taisin löytää hyvän rannan nyt. Se on keskellä Tuulosta, lampi lähellä, norjalaisen honkarakennuksen terassilla, vastapäätä J. Pellisen tuulettuvaa mieltä. Tuuletun tässä itsekin. Pitkospuiden terva tuoksuu viettelevästi. Halot kaatuvat kuin Kullervon kirveen alla. Olisin omassa luonnossani: suomalaisissa havuissa aina vain huvisemassa. Kunpa olisi ne kalliot vielä juostaviksi. Tästä on ahdistus kaukana. Tämä on Kotikoto, oman rinnan maisema. Täällä haluan imeä tervanhajua silmiini ja hoitaa kylmettymisen seurauksia.

Monday, June 02, 2008

Vuodenaikojen leikki

Vuodenaikojen leikki

Olennaisin kysymys: mikä sopii ainekseksi
elämään tai runoon? Millä tavalla sen voi

annostella: lusikalla vai kauhalla? Saako
siinä olla ripaus lumen kajoa, käärmeen

suomuja, alkuaineiden lumoa sekotettuna
vuodenaikojen nopeaan vaihtumiseen,

taiteiden syntyyn lehden liikkeestä veden
päällä; valon ja varjon leikin vaihteluun

läpinäkyvillä pinnoilla, jotka muistuttavat
häilyvyydellään vankilasta; voisiko runo

tai elämä koskaan ollakaan todella vapaata?
Kysyin ja vastausta en odottanutkaan saavani:

runo on epävarmin kokonaisuus elämässä,
palikka, jonka sijainnin voi ennustaa yhtä

epävarmasti kuin seuraavan päivän sään.
Entä säätilojen vaihtelut sitten: täydellinen

analogia kirjoittamiselle. Ukkosella ei ole
muuta tekemistä kuin istua sisällä ja vahtia

keskenään kirmaavia kirjaimia antaen sateen
valella ne raikkaudella jota ne ovat odottaneet

kuin pitkän hellekauden jälkeen; pakkanen
puolestaan sulattaa kylmyydellään hellimmän

sydämen, tuon primitiivielementin, josta niin
kovasti toivoimme pääsevämme eroon, mutta

joka juuri sinnikkään eroonpääsyn halun vuoksi
muodostui keskeiseksi osaksi taloa, jonka seinät

on vuorattu itkulla, naurulla ja iloillakin, kaikella
kaatopaikkatavaralla, josta viisi penniä kilolta ei

ole liikaa. Sitä kiertelemme keräämässä ympäriinsä
kuin katukaupustelijat, yrittäen olla antamatta turhia

lupauksia ja ottaen siekailematta ilot ja surut irti
sieltä, missä vielä on jotain otettavaa, lusikalla.

Essee & runoja Teemassa

Kevään ainoaksi jäänyt Teeman tuplanumero on saatu vihdoin valmiiksi. Lehti löytyy tutuilta paikoiltaan laitokselta sekä Litterarumista. Yleisen kirjallisuustieteen opiskelijoiden Teema-lehteä löytyy myös Akateemisista kirjakaupoista.

Paksuhkossa paketissa vierailevat kirjoittajat Jonimatti Joutsijärvi ja Rita Dahl menevät itseensä kertomalla kirjoittamisestaan ja runojensa synnystä, Dahl laajemmin hakukonerunouden kautta, Joutsijärvi keskittymällä subjektiivisemmin omaan kirjoituskokemukseensa. Molemmilta on lehdessä mukana myös runoja.