Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Monday, March 31, 2008

Commentary on João´s poetry





João Rasteiro´s new book O Búzio de Istambul will be launched in Coimbra next week. Congratulations for João! Every book has demanded hard work and, thus, needs to be celebrated.

Here is a link to the netsite of his publisher Palimage, where you can found also my commentary on João´s poetry, in portuguese:

"João Rasteiro demonstra na sua poesia que a pronúncia duma palavra nunca é um acto neutral, mas um acto político, mesmo corporal. As partes do corpo humano encontram as suas semelhanças projectadas na natureza, em pedra, nas árvores: as palavras chegam a ser a carne, a fronteira entre a cultura, das pessoas e da natureza, desaparecem. O mundo inclui tudo, é um todo, na sua unidade inseparável onde não há o tempo anterior ou próximo, só a verticalidade parada."

Rita Dahl – Poeta, ensaísta e tradutora Finlandesa

The same in English:

"João Rasteiro demonstrates in his poetry that pronounciation of a word never is a neutral, but a political, even corporal act. Parts of human body meet their similarity projected in nature, in a stone, in the trees: the words change into flesh, border between culture, people and nature disappear. The world includes everything, and is everything, in its inseparate unity where there is no preceding or following time, only stopped verticality."

Proteettinen lyriikka?

Outi Oja arvostelee Kiiltomadossa Panu Tuomen runokokoelman Einsteinin viimeiset sanat viitaten hakukonerunouteen proteettisena lyriikkana, jossa ulkoiset rajoitteet määrittävät lopputulosta. Omalta osaltani toteaisin vain, että hakukone toimi pikemminkin päinvastoin: vaikka materiaali tuli osin hakukoneen suusta, sen uudelleenjärjestely, omien lisäily jne. tapahtui täysin ilman ennaltamäärättyä metodia jne. Kone vain avasi pään ja kun pää oli avautunut, materiaali liikkui täysin vapaasti arvaamattomiin suuntiin. Tämä oli metodinkäytön tarkoituskin. Nyt puhun erityisesti nimirunoelmasta Aforismien aika. Muut runot syntyivät hiukan eri tavoin.

Tuomen numeromystiikka liittyy numeromalliin pohjautuvaan lyriikkaan, josta amerikkalainen kirjallisuudentutkija Brian McHale on käyttänyt nimitystä proteettinen lyriikka. Proteettisissa teksteissä materiaali valitaan ja/tai järjestellään siten, että prosessissa käytetään ennakkoon määriteltyjä sääntöjä tai pakotteita. Toisaalla on puhuttu myös menetelmällisestä, proseduraalisesta tai metodisesta lyriikasta. Tämänkaltaisia proteettisia tekstejä ovat kirjoittaneet 1960-luvun Ranskassa oulipolaiset, jotka hyödynsivät mm. salakieliä ja pseudomatemaattisia kaavoja runoissaan. Suomessa viime vuosikymmenen aikana jalansijaa saanut hakukonelyriikka (esim. Leevi Lehto, Janne Nummela, Rita Dahl) on esimerkki proteettisesta kirjoittamisesta, koska siinä ulkoinen rajoite - hakukoneen antamat tulokset - määrittelee tekstin sisältöä. Tuomen viimeisissä kokoelmissa tietty säe- ja sivumäärä on eräänlainen pakote, jonka mukaan runot rakentuvat. Esimerkiksi uusimassa kokoelmassa luku seitsemän on tärkeässä roolissa.

Sunday, March 30, 2008

Kulttuurin kultivoittaminen

Reis nostaa keskusteluun myös uuden näkökulman, josta käsin Caeiro ei pohtinut runoilijan tehtävää, nimittäin kansakunnan ja kulttuurin. Hän ilmoittaa taiteen ainoaksi päämääräksi kulttuurin mahdollisimman sivistyneeksi ja hienostuneeksi tekemisen, kulttuurin kultivoittamisen ja kehittämisen. Taiteen tehtävänä on kohottaa Portugalin keskinkertainen kulttuuri, moraali ja energia jälleen uuteen kukoistukseensa:

”O nosso único esforço deve ser para que a nossa nação seja o mais culta, o mais sã, o mais pronta possível em todos os géneros de acção. O critério que nos mostra a superioridade de um país e a sua cultura, a sua moralidade e a sua energia. Cultura média, moralidade média e energia média. A Inglaterra do sec. XIX foi um dos países onde valeu realmente a pena viver-se.” (Quadros 2006, 1071.)

“Meidän täytyy yrittää ainoastaan tehdä kansakunnastamme sivistyneempi, mahdollisimman valmis kaikenlaiseen toimintaan. Maan ylemmyyden kriteeri ovat sen kulttuuri, moraali ja energia. Keskinkertainen kulttuuri, moraali ja energia. 1800-luvun Englanti oli paikka, jossa todellakin kannatti elää.” (Quadros 2006, 1071.)

Reisin – ja muiden heteronyymien - uskonnollisuus on pakanallista, epäortodoksista, vaistoihin tukeutunutta ja aistimellista: se ei pyri uskonnollisten dogmien ja säännnösten tarkkaan noudattamiseen, vaan uskonto on alisteinen ihmisyydelle. Pessoa on luonnehtinut ihmistä luonteeltaan eläimen lailla irrationaaliseksi, joka kuitenkin on monimutkaisesti irrationaalinen, eläin puolestaan yksinkertaisella tavalla irrationaalinen. Ihminen ei silti ole yhtään eläintä viisaampi, eikä hän edes tiedä sitä, mikä pitäisi tietää:

”O homem é um animal irracional, exactamente como os outros. A única diferença é que os outros são animais irracionais simples, e o homem é um animal irracional complexo… O subconsciente, inconsciente, é que dirige e impera, no homem como um animal. A consciência, a razão, o raciocínio são meros espelhos…O homem näo sabe mais que os outros animais; sabe menos. Eles sabem o que presicam saber. Nós näo.” (Quadros 1986, 291-292.)

”Ihminen on irrationaalinen eläin, aivan samanlainen kuin muut. Ainoa ero on, että muut ovat yksinkertaisia eläimiä ja ihminen on monimutkainen eläin… Alitajunta, sisätajunta, ohjaa ja määrää ihmistä ja eläintä. Tietoisuus, järki, järkeistäminen ovat pelkkiä peilejä. Ihminen ei tiedä enemmän kuin muut eläimet, vaan vähemmän. Ne tietävät sen mikä on tarpeen tietää. Me emme.” (Quadros 1986, 291-292.)

Friday, March 28, 2008

Lanny Quarles comments Human ape and Finnish

Lanny Quarles comments my poem Human ape in Abraham Lincoln #2 (see links in my blog roll), and names Finnish sanskrit of Europe:

Rita Dahl has a rambling beauty as well called Human Ape that is doubly interesting because it is also presented in Finnish which this human ape can barely even sound out!

Pyyydystavatko?

Finnish is the Snskrt of Europe as far as I'm concerned.

but Ameeboista is actually Amoeba I like Ameeboista better definitely, especially as many amoebas are very militant to the mammalian system.

Wednesday, March 26, 2008

Infantiilistuv ühiskond

Runoilija Elo Viiding kirjoitti 8.3. blogissaan otsikolla Infantiilistuv ühiskond. Tässä lyhyesti Elon referoimana jutun sisältö:

Tallinnan kaupunginhallitus haluaa nostaa ikärajaa, jolloin voi ostaa alkoholia. Se ei olisi enää 18 vuotta vaan 21 vuotta. Kaikki tietävät, että nykyaikana nuoret saa alkoholia vanhemmilta ystäviltä ja 18-vuotias on tarpeeksi aikuinen päättämään elämästään. Kieltopolitiikan kautta ei muuteta mitään. Pitäisi sen sijaan analysoida niitä yhteiskunnallisia syitä, miksi nuoret juovat - he ovat stressaantuneita ja kapitalistinen menestyksen trendi aiheuttaa heille alemmuudentunteita. Useimmilla nuorilla on psykologisia ongelmia kotona ja koulussa. Aikuisetkaan eivät enää saa ostaa alkoholia iltaisin, koska myyntikielto on voimassa iltakahdeksasta lähtien. Yhteiskunta kohtelee aikuisia ihmisiäkin kuin lapsia. Vaikka konsumerismi ei tarkoita yksilönvapautta, jokaisella pitäisi kuitenkin säilyä mahdollisuus aikuisen lailla päättää omasta elämästään.

"Terveyskultti", oman ja toisten vartaloiten hyvinvoinnin seuraaminen ja Toisen nautintojen valvominen ja kontrolloiminen ovat aina kuvanneet totalitäärisiä yhteiskuntia. Siihen suuntaan tuntuu reippaasti liikkuvan myös Viro. Suomalainen runoilija Rita Dahl kirjoittaa omassa runossa "Koirankakka ongelmana": Koirankakka - AIKAMME TRAGEDIA. Voisin laittaa koirani jätöksen pussiin, mutta olen kurkkuani myöten täynnä mieliharmia. Koirankakka valloittaa, myös parvekesauhuttelu on yhä kasvava kiusa. Haastatellaanpa mummo haikosta. Entäs jos haluaisinkin heittää sen sinne vihreässä Hauska-pussissa? Koita käyttäytyä aikuisesti. Suuret koirat syövät suuria kivoja kommentteja ja en ole erityisen montaa koirankakka-astiaa nähnyt Pohjanmaalla. Poliisi on neuvoton.
Koirankakka-keskustelu pääsee aina hyvään vauhtiin jopa EU:ssa asti on pohdittu - ensimmäinen voi ilmestyä näkyviin minä hetkenä hyvänsä. Työttömiä kohdellaan kuin koirankakkaa. Kun vain jotenkin saisi ne pois näkyvistä. Poliisi on neuvoton. Töölössä on se puoli kadusta, jossa ei asuntoja, otettu koirien käymäläksi! Työttömällä eiole koiranarvoa. Eikä nämä maadu päivässä tai kahdessa, se voi viedä monia kuukausia.

Infantiilistuminen on vallannut Viidingin mielestä koko EU:n, samoin sterilisoituminen ja sosiaalisten sairauksien tunnusten piilottamisen mania.

Tulen osoittamaan Tien!

A Europa que a Inteligência Nova que seja a Forma da sua Matéria caótica!
Quer a Sensibilidade Nova que reúna de dentro os egoismos dos lacaios da Hora!
A Europa quer Donos! O Mundo quer a Europa!
A Europa está farta de não existir ainda! Está farta de ser apenas o arrabalde de si-propría! A era das Máquinas procura, tacteando, a vinda da Grande Humanidade!...
Dai-nos Possuidores de si-próprios, Fortes, Completos, Harmónicos, Subtis!
A Europa quer passar de designação geográfica a pessoa civilizada!
O que aí está não pode durar, porque não é nada!
Eu, da Raça dos Navegadores, afirmo que não pode durar!
Eu, da Raça dos Descobridores, desprezo o que seja menos que descobrir um Novo Mundo!
Ouem há na Europa que ao menos suspeite de que lado fica o Novo Mundo agora a descobrir? Quem sabe estar em um Sagres qualquer?
Eu, ao menos, sou uma grande Ânsia do tamanho exacto do Possível!
Eu, ao menos, sou da estatura da Ambição Imperfeita, mas da Ambição para Senhores, não para escravos!
Ergo-me antes o sol que desce, e a sombra do meu Desprezo anoitece em vós!
Eu, ao menos, sou bastante para indicar o Caminho!
Vou indicar o Caminho! (Quadros 2006, 1109-1110.)



Eurooppa haluaa Uuden Älyn jolla on sen kaoottisen materian muoto!
Haluaa Uuden Herkkyyden jossa yhdistyy sisältä päin Tunnin lakeijoiden egoismit!
Eurooppa haluaa herroja! Maailma haluaa Euroopan!
Eurooppa on kyllästynyt siihen ettei se ole vielä olemassa! Kyllästynyt olemaan vain itsensä esikaupunki! Koneiden aikakausi etsii tunnustellen Suuren Ihmiskunnan tuloa!...
Antakaa meille itsensä Omistajat, Vahvat, Täydelliset, Harmoniset, Jumalaiset!
Eurooppa haluaa siirtyä maantieteellisestä merkityksestä sivilisoituneeksi ihmiseksi!
Se mikä siellä on, ei voi kestää, koska se ei ole mitään!
Minä, Purjehtijoiden Rotua, vahvistan ettei voi kestää!
Minä, Löytöretkelijöiden Rotua, halveksun kaikkea mikä on vähemmän kuin Uuden Maailman löytäminen!
Kuka Euroopassa on joka vähintään epäilee millä puolella on löydettävissä oleva Uusi Maailma? Kuka osaa olla jossakin Sagresissa?
Minä, vähintään, olen suuri Levottomuus, mahdollisuuden täsmällistä kokoa!
Minä, vähintään, olen Epätäydellisen Kunnianhimon patsas, mutta kunnianhimon herroja, ei orjia varten!
Nousen seisomaan ennen kuin aurinko laskee, ja Halveksuntani varjo laskee yön yllenne!
Minä, vähintään, riitän osoittamaan Tien!
Tulen osoittamaan Tien! (Quadros 2006, 1109-1110.)

Tietulleja ja lahjuksia




Lagos, Nigeria

Langanlaiha tyttö katsoo sisään ikkunasta, ojentaa kätensä lasia vasten ja sanoo hellyttävimmällä äänellään: ”Please, Madam…” Tiedän, että tämä on jokapäiväistä, mutta silti en ole tottunut tällaiseen. Tyttö alkaa hakata päätään ikkunaan, kun sanat eivät tehoa. Hyydytän hymyni, koska jos jatkan, hän vain yltyy paukuttamaan päätään. Autossa istuva paikallinen naiskirjailija tuhahtaa tytölle. Nämä näyt ovat jokapäiväisiä.

Kylpyhuoneen lattialla sätkii kahden peukalon kokoinen ruskeasiipinen hyönteinen avuttomana selällään, koettaen päästä jaloilleen jälleen. Se ei onnistu, jokainen hyönteisen isojen, vahvojen siipien isku pitää sen yhä tiukemmin lattiassa kiinni. Hotellipoika tulee ja ottaa torakan tottunein ottein vessapaperinpalasella sormiensa väliin. Hän vannoo, ettei elikolle tapahdu mitään, mutta aina ne kuulemma tapetaan kuitenkin.

Täällä henki ei ole kovinkaan arvokas. Muutama sata nairaa ja joku rikollinen on valmis riistämään hengen tilaajan toivomalta tyypiltä. Hotellit ovat monien lukkojen ja kaltereiden takana, eikä niihin hevin murtauduta. Lukittuja ovia on joka puolella. Kaupunginosiin mennään tullien läpi – lahjuksilla. Yhdeksän jälkeen ei mennä enää minnekään.

Kävelen pitkin loikin etenevän Chrisin perässä mutaisella kujalla lammikoita väistellen. Seisahdun hetkeksi katsomaan cd:tä. Paikallinen rapmusiikki ottaa kantaa tavallisten ihmisten kurjuuteen. Lapset kaupittelevat banaanilastuja, vesipulloja ja mehua. Lapset juoksevat teilläkin, autojen välissä, etsimässä janoisia tai nälkäisiä asiakkaita.

Kaikkialla näyttää samanlaiselta. Talojen julkisivut ovat kuin räjäytysten jäljiltä, nukkavieruja ja remontin tarpeessa. Seinät ovat kuin puolitiehen rakennettuja; kukaan ei ole tullut viimeistelemään projektia. Katujen varret ovat täynnä roskia. Näen pienen vesistön keskellä kaupunkia: se on kuin öljyturman jäljiltä. Ihmiset vain tulevat ja heittävät heitettävänsä sinne. Arkkitehtuuri on monumentaalista. Suuret, kolossaaliset betonirakennukset muistuttavat neuvostotyylistä.

Ikoyin lähellä sijaitsevalla tiellä pojat istuvat pienten verstaiden edessä kunnostamassa moottoripyöriään trasselitukoilla. ”Uluku pepe”, olen heille, keltainen ihminen. Katukäytävällä nukkuu jalaton mies: asunnottomista ei pidetä täällä mitään tilastoja. Moottoripyörät ovat tavallisin kulkuväline: niillä pääsee sujuvasti ohittamaan isot autot kohti määränpäätä.

Torilta saisi kaikkea värikkäistä kankaista paikallisen käsityön saavutuksiin, cd-levyihin ja dvd:hin. Pysähdyn keräämään cd:tä kotiin vietäväksi. Myyjä pyytää jokaisesta kymmenkertaista eli uuden cd:n hintaa Suomessa, joskus poltetuista cd:stä. Tinkimistä on jatkettava kärsivällisesti, kunnes hinta on laskenut pariin euroon. Upeissa keskiluokan levykaupoissa hinnat ovat kymmenkertaiset.

Ihmiset ovat ystävällisiä. He tönäisevät minut ystävällisesti tien sivuun, kun edestä lähestyy taas auto. Katutöitä täällä ei ole tehty vähään aikaan – hyvä kun en putoa kuoppaan minäkin. Mutta nyt ollaankin keskustassa, ei puolen tunnin päässä sijaitsevilla siistityillä ja vasta rakennetuilla uuden keskiluokan asuinalueilla, joilla kuoppia ei nähdä, eikä niin paljon jalattomia kerjäläisiäkään: vain portteja ja vartijoita, joiden ohi päästyään on taas pohjoista kotimaata muistuttavassa herran kukkarossa, jonka rauhaa ei horjuta edes uluku pepe.

Tuesday, March 25, 2008

Kv. PENin Kiina-kampanja - Shi Taon Kesäkuu suomeksi 5.4.




LEHDISTÖTIEDOTE
Julkaisuvapaa
PEN Poem Relay: Shi Taon Kesäkuu yli 60:llä kielellä – suomeksi 5.4.

Shi Tao
Kesäkuu


Elämäni

jähmettyy ikuisesti kesäkuuhun,
kesäkuuhun, jolloin sydämeni kuoli
runoni kuolivat
rakastettuni
kuoli hylättyyn verialtaaseen.

Kesäkuu, tukahduttavan kuuma aurinko polttaa ihoni
paljastaen haavani todellisen luonteen.
Kesäkuu, pieni kala verenpunaisessa meressä ui
talvehtimaan toisille vesille.
Kesäkuu, maa muuttuu, järvet hiljenevät,
kasaantuvia kirjaimia ei voi ojentaa
kuolleelle.


Kääntänyt Rita Dahl


Kansainvälisen kirjailijoiden ja toimittajien sananvapausjärjestö PENin Poem Relay-kampanja kiinnittää huomion Kiinan ihmisoikeus- ja sananvapausongelmiin runouden ja käännösten avulla. Kampanjan Internet-sivulla osoitteessa www.penpoemrelay.org julkaistaan kiinalaisen cyber-dissidentti Shi Taon runo Kesäkuu yli 60:llä eri kielellä olympialaisten alkamiseen asti. Kampanja on käynnistynyt 25.3. ja suomeksi runo on luettavissa ja kuultavissa 5.4.

Shi Tao tuomittiin toukokuussa 2005 kymmeneksi vuodeksi vankeuteen valtionsalaisuuksien luovuttamisesta. Tuomion aiheutti huhtikuussa 2004 lähetetty sähköpostiviesti kansainväliselle Internet-sivustolle, jossa oli Dangdai Shangbao –lehden toimituskokouksessa tehtyjä muistiinpanoja siitä, kuinka Kiinan kommunistinen puolue aikoi rajoittaa median toimintaa tulevan Tiananmenin verilöylyn 15-vuotisjuhlan aikana saman vuoden kesäkuussa. Shi Tao lähetti viestin Yahoo-osoitteestaan, ja Yahoo (Hong Kong) välitti viranomaisille tiedon hänen identiteetistään. Shi Tao kirjoitti Kesäkuu-runon Tiananmenin verilöylyn muistoksi samaan aikaan.

Shi Tao ei ole yksin. Vuosina 2001-2005 annettiin yhteensä 41 tuomiota, joista 3/5 oli Internetiin liittyviä. Internetiin liittyvät syytökset johtivat keskimäärin 7,5 vuoden tuomioihin. Suurinta osaa syytettiin valtiovallan kumousyrityksistä. Pelkästään vuonna 2007 vangittiin 51 cyber-dissidenttiä

Lisätietoa Suomen PENistä:

www.suomenpen.fi

Yhteydenotot:

Rita Dahl, rita.dahl@helsinki.fi, puh. 041-5033645

Runoilijat ovat eri maata





Coimbra, Portugali

Hotelli Astorian aula kuhisee ihmisiä. Tai siellä on kymmenkunta ihmistä, mikä lienee ko. hotellille – vaikka viisi tähteä on ansainnutkin – varsin hyvä saavutus. Jokainen istuu turvallisesti omassa tuolissaan eikä puhu vielä muille. Jäätä ei ole rikottu. Menen harmaatukkaisen, sympaattisen näköisen naisen puheille ja saan selville, että puhun Galician PENin sihteerin kanssa. Maailma on pieni: ei kirjallista kokousta, jossa PEN-aktivistit eivät tapaisi.

Tunnistan ulkonäöltä perulaisen runoilijan Roxána Crisólogon, joka on naimisissa suomalaisen miehen kanssa. En uskaltaudu vielä juttusille. Nahkatuolissa istuu kiinalainen silmälasipäinen mies, jolla on huomiota herättävän suuri nenä. Hän näyttää tiedemieheltä – joksi hän myöhemmin aamiaisella paljastuukin. Kiinalaiset tiedemiehet syövät aamOmassa seurueessaan juttelevat vilkkaat espanjaa puhuvat miehet. Me olemme kaikenlaisia, me olemme runoilijoita: ennen kaikkea me olemme kuitenkin ihmisiä.

Kansainvälinen runoilijatapaaminen on alkamassa. Ensimmäinen päivä, jää on vielä särkemättä, mutta kokemuksen perusteella se rikotaan pian yhteisten juominkien ja päivällisten avulla. Runoilijoista yksi lähtee ulos pyöröovista, muut seuraavat kuuliaisina omissa pienissä yhden tai parin hengen ryhmissään ja jatkavat ikuiselta tuntuvaa nousua kohti Coimbran yliopiston hieman nuhjuisia, eri puolille levittäytyviä tiloja kohti. Kolossimainen, monomaaninen rakennustyyli saa luulemaan, että ollaan muutaman vuosikymmenen takaisessa Neuvostoliitossa, mutta ei, tämä on nostalginen Portugali tänään.

Istahdan odottamaan rekisteröinnin alkua ja vaihdan muutaman sanan portolaisen runoilija Regina Guimarãesin kanssa, joka vaikuttaa suurelta persoonallisuudelta paitsi kokonsa, myös laaja-alaisuutensa puolesta. Regina soittaa Tres Tristes Tigres –nimisessä paikallisessa bändissä, jonka yhden cd:n omistan: melankolista, popahtaa ja hiukan raskasta rokkia.

Vihdoin rekisteröinti alkaa. Runoilijat siirtyvät kuuliaisina odottamaan vuoroaan – ennakkoluulot viiniä ja naisia rakastavista runoilijoista osoittautuvat tosiksi vasta myöhemmin. Kuulemme Blaken visionäärisistä ajatuksista. Trinityn Collegen apulaisprofessorina työskentelevä Eiléan ní Chuilleanóin tulkitsee Blaken Songs of Experiencestä löytyvää runoa tavalla, joka pakottaa palaamaan alkuperäisrunon äärelle. Nuori, palkitun Heaventree-kustantamon vetäjä Jonathan Morley kertoo Blaken suhteesta värillisiin ihmisiin.

Runoilijat juoksevat saliin ja salista ulos: heitä on vaikea pitää yhdessä paikassa, mutta kun kyse on lounaasta, kaikkien nenä osoittaa varmasti oikeaan suuntaan, opiskelijaruokalaan. Istun angolalaisen emeritarunoilija Chó do Gurin viereen ja kyselen elämästä Angolassa. Elämä on kurjaa, ei hänellä, joka on naimisissa kenraalin kanssa, mutta nk. tavallisella kansalla. Chó kirjoittaa sosiaalisesti tiedostavaa kirjallisuutta, jonka yhtenä päämääränä on kiinnittää huomio maassa vallitseviin epäkohtiin. Lisäksi hän on katulapsia auttavan Liga 3 –järjestön pääsihteeri. Chón elämä ei ole aina ole ollut niin moitteettomassa kunnossa kuin nyt, siksi hän haluaa jakaa hyvyyttä ympärilleen.

Ensimmäinen runosessio on tärkeä minulle, koska esiinnyn siinä, mm. sellaisten nimien kuin John Taggartin, Nicole Brossardin, Gastão Gruzin ja Galician PENin sihteerin rinnalla. Onneksi en ihan tarkkaan tiedä, miten suuria nimiä Taggart ja Brossard ovat, muuten pupu voisi hiipiä pöksyihin. Nyt päätän session kampusalueen upeassa Joaninan kirjastossa, jonka arvokasta tunnelmaa hiukan häpäisen lausumalla ihmisapinasta kertovan Google-runon. Mutta se kirvoittaa naurun ainakin Eiléanin aviomiehessä, runoilija Macrada Woodsissa, joka tulee kiittelemään jälkeen päin. Illallisella jatkan jutustelua Chón ja brasilialaisen Claudia Roquette-Pinton kanssa.

En muista, kertooko joku minulle illallisella vai joskus muulloin tarinan Gruzista, jonka hänen vaimonsa, runoilija Fiama Hasse País Brandão kerran yllätti sängystä miehen kanssa ja otti avioeron. Runofestivaaleillakin ihmiset ovat vain ihmisiä. Vaihdan muutaman sanan libanonilais-kanadalaisen Nadine Ltaïfin kanssa, joka kertoo myös miehensä olevan runoilija. Runoilijoita on nykyään niin kovin paljon. Haluaako kukaan enää liata käsiään ilkeissä päiväpalkkatöissä? Nadinessa viehättää hänen aito ujoutensa, mutta esiintyessään hän on täysin muuttunut ihminen: vakuuttava ranskan kielellä seireeni.

Esiintymisiä tulee ja menee, mutta ne eivät jää tarkasti mieleen, koska puitteet ovat useimmiten hulppeat: kulttuurikeskuksia, puutarhoja tai upeita, upeita palatseja, joissa toivoisi voivansa asua. Kuinka erilaisia esiintyjiä me olemmekaan: skaala ulottuu moskovalaisen Maksim Amelinin pateettisesta neuvostolaistyylisestä lausumisesta hollantilaisen Arjen Duinkerin leppoisaan istuen resitointiin.

Aamu alkaa aina neljän tähden Astorian upeassa aamiaissalissa. Kiinalaisrunoilija syö erikoisesti. Taggart viittoilee tulemaan pöytäänsä hänen ja vaimonsa seuraksi. Hän toivoo, etten ole pahastunut hänen käytöksestään edellisenä iltana yhteisellä päivällisellä. Taggart rivoja käsimerkkejä tehden pyytänyt minua tulemaan heidän pöytäänsä, vaimonsa vieressään. Onneksi otan merkit nauraen vain, mutta vaimon puolesta surettaa vähän.

Eräs huippukohdista on legendaarisen paikallisen avantgarde-runoilijan Alberto Pimentan tapaaminen Figueira da Fozin merenrantakaupungissa. Livahdan Chón ja José Luís Taváresin kanssa hotellin ylimmässä kerroksessa pidetystä runosessiosta karkuun kansanpubiin juomaan yhden oluen. Taváres on Lissabonissa vaimonsa ja 12-vuotiaan tyttärensä kanssa asuva kapverdeläinen runoilija, joka on voittanut monia tärkeitä palkintoja. Luultavasti teen häntäkin vielä tunnetuksi myös suomen kielellä, kuten useita portugaliksi kirjoittavia runoilijoita, jotka olen kohdannut tapaamisessa.

Erotomaanin maineessa oleva Pimenta esittää illalla teatterissa pitkän runomonologinsa, jonka seuraaminen on vaikeaa. Pariisilaistunut amerikkalaisrunoilija Stephen Rodefer ryntää lavalle kesken esiintymisen paljon viiniä ja luultavasti vahvempiakin päihteitä nauttineena, ja tästäkö Pimenta suuttuu yllättäen hirvittävästi. Hän kehottaa portugaliksi Rodeferia marssimaan ulos salista, koska tämä ei osaa käyttäytyä. Kieltä osaamaton Rodefer istuu lavalla kuin tatti viinipullo kädessään. Pimenta kiehuu kiukusta, eikä ole lainkaan se sama viimeisen illan leppoisa seuramies, joka saapuu tilaisuuksiin aina joku daami käsipuolessaan.

Päiviä kuluu useampia. Lounaat ovat parasta aikaa: silloin voi keskustella Jonathanin ja brasilialaisen Márcio-Andrén kanssa tulevista projekteista. Muusikkona, graafikkona ja oman kustantamon vetäjänä kunnostautunut Márcio-André esiintyy erinomaisesti viulunsa kera San Marcoksen palatsin lattialla.

Viimeisenä iltana lähden illalliselle Márcio-Andrén, Stephenin, Jonathanin, Chón ja tapaamisessa työskennelleiden nuorten kanssa. Syön sardiineja paikallisessa bistrossa ja juon viiniä päälle. Rodefer käynnistää aikansa kuluksi seuraleikin, josta hän väittää tienaavansa. Hän tyhjentää pöydän astioista ja ottaa esiin paperisen pöytäliinan, johon jokainen meistä vuorollaan jättää omat puumerkkinsä, omalla kielellään ja mielellään. Myös viiniä ja muita ruoka-aineita hyödynnetään installaatiossa.

Ilta venyy pitkäksi ja risteilee monien eri baarien kautta. João Rasteiro ja José Luis liittyvät myös seuraamme, mutta perheellisinä miehinä poistuvat viisaasti yhden oluen jälkeen: kuinka selvin päin jaksaa kuunnella humalaisten runoilijoiden juttuja? Istumme terassilla sanaleikkejä leikkien ja Rodefer saa pikavieraaksi ranskaa puhuvan miehen – diilerin? Erilaiset viinat virtaavat, juomia tarjotaan puolin ja toisin, nuoret portugalilaiset kertovat Márciosta, joka on turhaan yrittänyt iskeä melkein jokaista heistä, Rodefer on nuoren ja viattoman valokuvaajatytön lumoissa: muisteleeko hän kauan sitten menetettyä neitsyyttään ja aikaa, jolloin hän ei ollut juonut vielä yhtään viinalasia eikä kokeillut yhtään muotihuumetta?

Minä olen vanha ja väsynyt, kaipaan menetettyjä yöunia, pyydän Rubénia huolehtimaan Rodeferista, joka jonkun vahvan aineen vaikutuksesta hoippuu mukulakivikujalla seinältä toiselle, Márcion ja Jonathanin laulaessa kaulakkain yhteislaulua ja eri tahoille jakautuneen seurueemme laskeutuessa alaspäin kohti jokea poikkean reitiltä ja palaan Astorian pehmeän peitteen alle.

Sunday, March 23, 2008

Miehen tehtävä

Halusin lauseeseen säröä

Halusin lauseeseen säröä ja ajattelin lähteväni lihakauppaan: niin tekevät nuoret amerikkalaisrunoilijatkin, jotka ihmettelevät, mistä tässä kaikessa on oikein kysymys. Kun nai, ei muista ainakaan päivän ostoslistaa. Jos lyö, saa varmasti ainakin iskun takaisin: päivän hyväily. Tellyn avaaminen: täyshuuhtelu ja pään tyhjennys. Lähdin siis bordelliin, missä liha on halpaa ja sitä saa jos on valuuttaa, heitin tiskiin dollarit ja kysyin mitä niillä irtoaa. Punattuhuulinen nainen tiukassa korsetissaan laski parin setelin tukkuani ja vastasi: ”Riippuu siitä, mitä haluatte. Alistaminen ja muut erikoisuudet maksavat enemmän, blowjob järjestyy edullisemmin.” Minua alkoi kismittää. Mistä hän oli saanut päähänsä, että olin alistuva luonteeltani? Mistä johtuivat seksityöntekijöiden stereotypiat asiakkaista? Ajatteliko hän puhuvansa sille perheenisälle, joka illalla töiden jälkeen tuli tänne kysyen jotakin normeista poikkeavaa. Eikö hän nähnyt, että minä sentään olin jotakin perheenisistä poikkeavaa? Säröä ei tulisi täältä yhtään lisää. Astuin takaisin kadulle, missä neonvalot kertoivat siitä, että oli elokuvien aika. Astuin viereiseen pornoteatteriin ja tein mitä miehen oli tehtävä.





Seurasiko sinua joku?

Seurasiko sinua joku kotiin, vai
saitko kulkea aivan rauhassa?
Toivottavasti hän ei lyönyt sinua
aivoihin, niin että haistoit ne?
Kenties vain kuvittelet, koko ajan?
Ne puhelinsoitot, jotka jäivät
tulematta, ehkä kuvittelet nekin?
Tiesitkö mitä olit vailla?
Ketä tahansa seuraajaa, lämmintä
tai ankaraa kättä? Jotakin joka
kulkisi vierellä kuin uskollinen
koira ja haukkuisi silloin kun
haluaisi, että annat sille makupalan
tai silität sitä? Sitäkö olit vailla?
Vai yhäkö vain jatkoit kuvitelmiasi?

Wednesday, March 19, 2008

Reaalitodellisuuden rajoitukset

Taiteilijan ei tarvitse välittää reaalitodellisuuden rajoituksista. Hän voi rikkoa kaikkia todennäköisyyksien lakeja, koska ei ole tiedemies. Pessoan mielestä tunne on ainoa taiteilijan luomista ohjaava periaate: totuuden etsiminen on tiedemiehen tehtävä ja moraalin noudattaminen kuuluu käytännön elämään. Tunne on taiteilijan työtä ensisijaisesti ohjaileva sisäinen motiivi.

”Tão-pouco se deve o artista preocupar com a verdade do que descreve. É-lhe lícito escrever um poema onde se violem todas as probabilidades – logo que, é claro, a violação dessas probabilidades não implique directamente uma falha na natureza do poema, como seria, por exemplo, o anacronismo num poema histórico, o erro psicológico num drama, etc. A verdade pretence à ciência, a moral à vida prática. A faculdade do espírito que trabalha na ciência è a Inteligência (Observação, Reflexão). A faculdade que trabalha na vida activa é a Vontade. A faculdade de que depende a Arte è a Emoção. Não tem de comum com as outras nada, a não ser o ser humano como elas.” (Quadros 1986, 76).

“Taiteilijan täytyy välittää siitä, onko hänen kuvauksensa kohteella tekemistä totuuden kanssa, niin vähän. Hän voi kirjoittaa runon jossa rikotaan kaikkia todennäköisyyksiä – niin pian kuin näiden todennäköisyyksien rikkominen ei aiheuta suoraan säröä runon luonteeseen, kuten olisi esimerkiksi anakronismi historiallisessa runossa, psykologinen virhe draamassa jne. Totuus kuuluu tieteeseen, moraali käytännölliseen elämään. Tieteen (Havainto, Harkinta) kanssa toimiva hengen ominaisuus on Äly. Aktiivisen elämän kanssa toimiva ominaisuus on Tahto. Taiteesta riippuva ominaisuus on Tunne. Sillä ei ole mitään muuta tekemistä muiden kanssa kuin ihmisyys.” (Quadros 1986, 76).

"As relações entre a arte e a moral são análogas às entre a arte e a ciência. Não há relação entre a arte e a ciência; mas uma poema que viola as nossas noções morais impressiona idênticamente o homem são como uma poema que viola a nossa noção de verdade." (Lind & Prado Coelho 1973, 54.)

"Taiteen ja moraalin suhde on analoginen taiteen ja tieteen suhteeseen. Taiteen ja tieteen välillä ei ole suhdetta, mutta runo joka rikkoo moraalisia käsityksiämme vaikuttaa ihmiseen samoin kuin runo joka rikkoo totuuskäsitystämme." (Lind & Prado Coelho 1973, 54.)

Tuesday, March 18, 2008

Kukon päivä

Kukon päivä

Kahdesti voit kiekaista
kolmannesta tulee sakko

Käytä ääntäsi järkevästi –
ajattele ennen kuin kieut

Jokainen kukko on pisara huutojen meressä:
olkoon kiekaisu huomiota herättävä

Hän halusi natural morten ja siksi
keskittyi surmankiemuraan

laueten kuin itsestään, ase
tai varmistamaton sana, huulilta

yllättäen maahan pudonnut





Lukijalle

Tänä aamuna heräsin klo 8.30 ja pesin ensimmäiseksi hampaani keskittyen tehokkaaseen harjaamiseen. Tiedän todella, mikä on ientulehdus. Latasin aseeni täyteen panoksia ampuakseni edes yhden suoraan kymppiin. Oli jo lähtiessä selvää, että sellainen onnistuminen vaatisi koko päivän työn, paljon valehtelua ja kahvia.

Tai se olisi voinut mennä näinkin: edellisen illan juhlimisesta väsyneenä ja edelleen heikossa kunnossa nostin vaivalloisesti toisen jalan vuoteesta, toisen välttämättä halutessa jäädä turvalliselle puolelle sänkyä. Pakotin toisenkin seuraamaan. Raahustin kohti aamutoimia pään vasaroiden jomottaessa joka puolella.

Jospa sittenkin siinä sängyssä olisikin ollut kaksi henkilöä. Eikö ne sängyt ole tehty pariskuntia varten? Ja ne kaksi olisivat jatkaneet uinumistaan joutsenenpehmeään vuoteeseen, koska tällaista idylliä ei ladatun aseen haltijakaan voi missään nimessä mennä rikkomaan.

Voisi se olla primitiivisempi ja päiväntasaajan alapuolella, pienellä saarella, kaksikerroksisessa itserakennetussa puutalossa, jossa seinälautojen läpi voi lähes pujottaa sormensa ja jossa kirkkaanväriset hyönteiset surisevat läpi yön pitäen nukkujan varmasti hereillä. Puhumattakaan aukoista, joista saattaa kurkistaa kuka tahansa. Tällaisessa paikassa nukkuminen on huolettomasta kaukana.

Alkuja on monia, samoin sänkyjä, huoneita ja kokijoita. Täytyy vain luottaa siihen, joka ensimmäisenä valitsee ja hypätä avoimesti mukaan siihen kuin seikkailuun. Sitten kai sinäkin tulisit ja astuisit ovesta sisään tähän yhteiseen huoneeseen, jossa me molemmat asumme enemmän tai vähemmän mukavasti.

Sunday, March 16, 2008

Kirje nuorelle runoilijalle

Kirje nuorelle runoilijalle

mene kohti henkilökohtaista
mikä sinulle on tärkeää siitä on puhuttava liian usein he eivät altistu vaikutuksille avaudu avaa tule avatuksi
sanat syntyvät suhteesta toisiin ihmisiin eikä niillä ole muuta tehtävää
kulkea kahvilassa kädet taskuissa ja tulla keskeytetyksi syntyy ajatus

uudesta ystävästä kirjoitin pari sanaa tapa jolla hän katseli minua
suoraan silmiin kuin ei katsoisikaan me usein laskin rahojani
halusi vain kahvin ja osti sen kuulin kolikkojen kilahtavan
kääntyi katsomaan kuka astui ja nosti käveli määrätietoisin
askelin kohti kahvilan kassaa hän kirjoitti muistivihkoonsa mustana
kiitos, valkoinen ei ole enää turmeltumaton väri kupit pöydässä he
kuulivat toistensa katsovan tai kävelevän ohikulkeva nainen
tärkeilemätön kuppi kädessä höyryt aamuinen
kukaan ei enää muista tärkeintä kulkevat naisen hyvämuotoiset jalat
kummastelematon mieli kynät teroittavat pöydän puhki
jos muistaisin kirkkaan aamun kymmenen vuoden kuluttua vaativa
vihko puhuu jos kengät kopisivatkin, kahvi juoda hymyynsä
hän istui kulmapöydässä ja vilkuili ikkunasta pakkasta tuskin näkyvästi
huuruava kahvi hän juo nälkäänsä mitä vain katsoi sivulleen ja kynä lakkasi nainen kohotti hamettaan
monta senttimetriä havaintoon olisi vaadittu joka tapauksessa kahvi oli melkein juotu käänsi sanomalehden sivua tylsää kun ei
kukaan ei puhunut vain he kaksi ei enempää siksi tarjoilija käveli varmoin askelin hän kuuli sen askelista nainen hymyili itsekseen, hän oli varma paperin rapinaa
katsoivat vaivihkaa kokemus jaettu
tuoli, kahvila jossakin syrjässä he istuivat yksin toisiaan vailla

Commentary on Human Ape

Blogger called Whimsyland has received Abraham Lincoln #2 and makes a very short commentary on my poem, amongst others, quoting the line: "What would I, a human ape, biological robot, know about life?". Nice that poems evoke some reactions in readers and that they make these reactions also publicly known! Otherwise we poets would be in really poor situation where we only write and publish but never get hardly any response of our work. Response is essentially important not only to judge the functioning of certain poem/s, but also a way of getting hints of the possible directions one could head in the future. The fact is however that writers are amazingly - or exceptionally - stubborn people, even the ones with communicative skills, and they do not so often follow recommendations and hinst of other people, but stick to their own head and estimations of directions, not changing hardly anything. Glad that we have however that kind of people in the era of more and more mass-minded people, who are in great risk to be manipulated and directed from above.

Thursday, March 13, 2008

Ricardo Reis: runoja

59
[51-20]
XXXI


Totuuden yläpuolella ovat jumalat.
Meidän tieteemme on epäonnistunut kopio
varmuudesta jolla he
tietävät että on universumi.

Kaikki on kaikki, ja ylimpänä ovat jumalat
heidän tuntemisensa ei kuulu tieteeseen,
mutta meidän täytyy ihailla
heidän hahmojaan kuten kukkia,

koska korkean katseemme näkeminä
ne ovat niin todellisia kuten todellisia kukat
ja tyynellä Olympiallaan
ne ovat toinen Ihmiskunta.

16.10.1914

66
[51-51]
XXXIX


Katson peltoja Neera,
vihreitä peltoja, ja ajattelen
että tulee päivä
jolloin ei enää katso.

Se, jos ajattelen sitä,
peittää pilvellä taivaat
ja tekee vähemmän vihreiksi
vihreät todelliset pellot.

Voi! Neera, tulevaisuuden
jätämme tulevaisuuteen.
Se mikä ei ole läsnä
ei ole olemassa meille.

Tänään minulla ei ole mitään muuta
kuin vihreät pellot
ja sininen taivas ylhäällä.
Olkoon se koko elämä.

27.1.1917

181
[51-28]


Rakastan sitä mitä näen koska jonain
päivänä en enää näe sitä.
Rakastan sitä myös koska se on.

Tyynellä intervallilla jolla tunnen
rakastavani, enemmän kuin olevani,
rakastan sen kokonaan omistamista ja minussa.
On parempi etteivät he anna minulle, jos palaavat,
primitiivisiä jumalia,
jotka eivät myöskään tiedä mitään.

11.10.1934



175
[51-93]


Olet yksin. Kukaan ei tiedä sitä. Rauhoitu ja teeskentele.
Mutta teeskentele teeskentelemättä.
Älä odota mitään joka ei jo ole olemassa sinussa,
jokainen itsessään on kaikki.
Sinulla on aurinko jos on aurinkoista, oksat jos oksia etsit,
onni jos onni on sinun.

6.4.1933

kääntänyt Rita Dahl

Arjentolan syntyhistoria: parempi myöhään

Googlaillessa huomasin, että J. Pekka Mäkelä on jo Yrttimaa-blogissaan reilut puoli vuotta sitten haastanut minut meemiin, jossa pitäisi kertoa oman bloginsa syntytarina.

Arjentolan syntyyn vaikutti yleisö. Osallistuin johonkin Parnasson blogin keskusteluun, jonka aihetta en kuolemaksenikaan enää muista, mutta kuumaa oli, kuten tuppaa olemaan keskusteluissa, joihin minä lähden mukaan. Toive oman blogin perustamisesta ja ajatusten esittämisestä tuli Diogeneeltä eli Sami Liuhdolta, jolle ideasta julkisesti kiitos. Blogi on pakollinen työllistäjä, kirjoittamaanlaittaja.

J. Pekka: muistathan vastaisuudessa laittaa haasteen tiedoksi myös minulle....

Wednesday, March 12, 2008

Neopakanallisuuden periaatteet

Pessoa kirjoitti oletettavasti vuonna 1916 tärkeän tekstin, jossa hän määrittelee neopakanallisuuden periaatteet. Seuraavista lainauksista selviävät hänen mielestään neopakanallisuuden keskeiset piirteet. Pessoan mukaan neopakanallisuus hyväksyi kaikki metafysiikat eklektisellä tavalla, jonka tarkoituksena ei ollut totuuksien löytäminen. Uskonnollinen, neopakanallinen tunne toteutui Luonnon kautta ja se ilmeni kolmella tasolla: älyn, tunteiden ja luonteen kautta. Neopakanallisuus paitsi vapautti, myös koulutti ajattelua. Esseensä lopuksi Pessoa pohti sitä, mikä on totuus ja päätyi määrittelemään sen ”olemassaoloksi”, jonka olemuksen uskonto pystyi saavuttamaan. Mikä sitten oli uskonto? Pessoa esitti esseensä lopuksi kolme vaihtoehtoa uskonnoksi. Uskon hänen päätyneen kolmannelle kannalle, jonka mukaan kaikki uskonnot olivat vääriä ja edustivat tietä todelliselle uskonnolle, joka oletukseni mukaan oli neopakanallisuus:

”O neopagão convencer-se-á de que, escrevendo, realiza o seu sentimento da Natureza… O argumento psicológico: Tudo se tornará compreensível quando repararmos bem (o que tem passado sem o preciso estudo) qual o papel da religião na alma humana. Ora esse papel apresenta-nos sob três aspectos, consoante a religião actue sobre a inteligência, sobre as emoções, sobre propriamente o character, isto é, a norma geral de acção, de comunicação com os nossos semelhantes (distinto este aspecto do emotivo, em que o emotivo aqui significa apenas do indivíduo na sua intimidade spiritual). O papel intellectual do sentimento religioso é, em primeiro lugar, o de estabilizador e disciplinador da inteligêngia… A religião não só é a condição da liberdade do pensamento, porque seja a condição da liberdade eficaz do pensamento, como é a condição da função hígida do pensamento. Mas, além de tudo isto, a religião é uma educação do pensamento, o que a ciência é apenas em certo grau, e a metafísica em grau nenhum… Falta, pois, examinar, o que é a verdade… Ser verdadeiro é existir; isto, e mais nada. Não é ser lógico; não é ser moral; não é ser compatível com isto ou aquilo. Verdade é igual a existência… Ora que existe fundamentalmente na nossa experiência da natureza é o instinto de conservação. Ele é o fenómeno que percorre do reino mineral até ao homem, a tendência, como disse Spinoza, do ser para perseverar em ser. O instinto de conservação é, portanto, a Verdade… Vimos, pois, que a religião corresponde a Verdade. Mas o que é a religião?... É evidente que o caso comporta três soluções:…3) que todas as religiões são falsas, mas representam um caminho para a religião verdadeira.” (Quadros 1986, 351-358.)

“Neopakanallinen vakuuttaa siitä, että kirjoittamalla toteutuu hänen Luonnontunteensa… Psykologinen perustelu: Kaikki muuttuu ymmärrettäväksi, kun panemme hyvin merkille (mikä on kulunut ilman tarkkaa tutkimusta) mikä rooli uskonnolla on inhimillisessä sielussa. Tuo rooli esittäytyy meille kolmen aspektin kautta, sopusoinnun jolla uskonto vaikuttaa älyyn, tunteisiin, itse luonteeseen eli toiminnan tavalliseen normiin, vuorovaikutukseen samankaltaisten kanssa (erotuksena tunteellisesta aspektista, jossa tunteellinen tässä merkitsee vain yksilöö henkisessä intiimiydessään). Uskonnollisen tunteen älyllinen rooli on ennen muuta toimia älyn tasapainottajana ja ”kurinpitäjänä”… Uskonto ei ole vain ajattelun vapauden olosuhde, koska se on ajattelun vapauden tehokkuuden olosuhde, kuten myös ajattelun hygieenisen tehtävän olosuhde. Mutta ennen tätä kaikkea uskonto on ajattelun koulutusta, mitä tiede on vain tietyssä määrin ja metafysiikka ei lainkaan… Enää puuttuu vain sen tutkiminen, mitä on tiede… Olla todellinen on olla olemassa, eikä mitään muuta. Se ei ole loogisesti tai moraalisesti olemista, eikä verrattavissa tähän tai tuohon. Totuus on yhtä kuin olemassaolo… Mutta se mikä esiintyy perustavanlaatuisesti meidän luontokokemuksessamme on säilyttämisen vaisto. Se on ilmiö, joka kulkee läpi mineraalien kuningaskunnan ihmiseen asti, olemassaolon tendenssi, kuten sanoi Spinoza, joka pyrkii säilymään itsepintaisesti olemisessa. Säilyttämisen vaisto on siten Totuus… Näemme täten, että uskonto vastaa Totuutta. Mutta mitä on uskonto?... Selvää on, että tapauksella on kolme ratkaisua:… 3) että kaikki uskonnot ovat vääriä, mutta edustavat polkua todelliseen uskontoon.” (Quadros 1986, 351-358.)

Tuesday, March 11, 2008

Hindunationalismin nousu Intiassa

Me ja muslimit – hindunationalismi Intiassa


Hindunationalistit haluavat hallita Intiaa hinnalla millä hyvänsä, vihaavat muslimeja ja kristittyjä ja hamuavat valtaa retoriikan ja tarvittaessa myös väkivallan avulla. Ainoan aatetta kannattavan puolueen Bharatiya Janata Partyn suosio on lisääntynyt huolestuttavasti viime vuosina.


“Hindunationalismin tavoitteena on tehdä Intiasta hindujen hallitsema maa. Se perustuu enemmistöajatteluun, jossa hindujen vihollisina pidetään paitsi muslimeja, niin myös kristittyjä”, analysoi hindunationalismiin perehtynyt Centre for Study of Democracy -keskuksen kansainvälisten suhteiden apulaisprofessori Dibyesh Anand, joka vieraili Suomessa viime vuoden lopulla.

Hindunationalismi on maallistunut aate, jonka synty ajoittuu kuitenkin jo 1800-luvun loppupuolelle. Eräs hindunationalismin (hindutvan) perustajista, Vinayak Damodar Savarkar kuvasi vuonna 1923 julkaistussa pamfletissaan Hindutva: Who is a Hindu? liikkeitä, jotka kannattavat hindunationalismia eli hindujen ylivaltaa.

Hinduismi oli Savarkarin mielestä poliittinen ja kulttuurinen identiteetti. Hän korosti hindujen, sikhiläisten, jainalaisten, buddhalaisten yhteisyyttä ja kritisoi muslimeja ja kristittyjä Mekan, Medinan ja Jerusalemin pitämisestä pyhinä paikkoina.

“Aate alkoi voimistua ja kasvaa pienestä vähemmistöliikkeestä Intian itsenäistymisen jälkeen vuonna 1947, kun muslimit saivat Pakistanin. Hindunationalistit pelkäsivät, että heistä tulee vähemmistö. Jos muslimit saivat Pakistanin, miksi he eivät haluaisi Intiaa?,” Anand kuvailee liikkeen alkuaikoja.

Suhtautuminen muslimeihin ei ole kuitenkaan aina ollut yksiselitteisen torjuvaa. Esimerkiksi Savarkar kadehti muslimeja samaan aikaan, kun hän vastusti heitä. Muslimit edustivat hänelle kaikkea sitä, mikä hinduilta puuttui.

Hindunationalismi ei ole yksi ja yhtenäinen ilmiö. Ainoa parlamentaarinen toimija on Bharatiya Janata Party (BJP), mutta lisäksi hinduilla on monia sosiaali- ja kulttuurijärjestöjä, muun muassa Rashtriya Swayamsevak Sangh (RSS), Vishwa Hindu Parishad (VHP), Bajrang Dal ja Durga Vahini. Hindunationalismin aate perustuu avoimeen rasismiin, hindujen ihannointiin, muslimien syrjimiseen ja viime kädessä haluun hävittää heidät kokonaan Intiasta. Järjestöt pyrkivät päämääriinsä erilaisin taktiikoin. Bajrang Dal -aktivistit ovat omaksuneet militantteja toimia, VHP puolestaan kehottaa hinduja luopumaan syntyvyyden säännöstelystä.

Hindunationalismi on konservatiivinen ja nationalistinen ideologia, jonka retoriikassa yhdistyvät paternalistiset ja ulkomaalaisvihamieliset sävyt. Liikkeen tavoitteena on hindujen oman kansakunnan muodostaminen sekä uskonnollisten vähemmistöjen, muslimien ja kristittyjen elämän kontrollointi.

Hindunationalismi on tällä hetkellä tärkein hindujen yhteisöllisyyttä rakentava aate. Se on äärioikeistolainen poliittinen ideologia, jolla on Intiassa vaikutusvaltaisia kannattajia. Muun muassa Nobel-kirjailija V.S. Naipaul on torjunut hindunationalismin vertaamisen kansallissosialismiin. Hän pitää hindutvaa Intian sivistyksen pelastajana.

Hindunationalismi politiikassa

Intian itsenäistymiseen Isosta-Britanniasta keskeisesti vaikuttaneen vapaustaistelijan ja väkivallattoman vastarinnan edelläkävijän Mahatma Gandhin murhasta vastasi vuonna 1948 hindunationalisti Nathuram Godse. Tämä merkitsi aatteen hetkittäistä kuolemaa.

BJP lisäsi merkittävästi kannatustaan vasta 1970-luvulla ja pääsi koalitiohallitukseen vuosiksi 1975–1979. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hindunationalistinen puolue pääsi mukaan valtakunnan politiikkaan. Hallitus kuitenkin kaatui, koska muut puolueet eivät halunneet olla samassa hallituksessa hindunationalistien kanssa.

“Useimmat intialaiset puolueet – kongressipuolue, kommunistinen puolue ja alueelliset puolueet – ovat kuitenkin tavallisia, vähemmistöjen oikeuksien ajavia demokraattisia puolueita.”

1980-luvulla hindunationalistista aatetta horjutti kaksi tärkeää historiallista tapausta, joista ensimmäinen oli Rajiv Gandhin hallituksen päätös kumota parlamentaarisella enemmistöllä korkeimman oikeuden päätös, joka suututti monet muslimit. Toinen kiistan aihe oli 1500-luvulla rakennettu Mughal Babrin moskeija Ayodhyassa, joka hindunationalismin mukaan oli rakennettu hindujumala Raman temppelin raunioiden päälle. Hindunationalistit olivat turhaan yrittäneet vuosikymmenien ajan saada moskeijan purettua oikeuden päätöksellä, mutta päätöstä ei vain kuulunut.

BJP pääsi vuonna 1989 yhteiskoalitioon Janata Dalin ja kommunistien kanssa, mutta koalitio kaatui pari vuotta myöhemmin jo usean kymmenen vuoden ajan BJP:n ja muiden puolueiden välisiä suhteita hiertäneeseen temppelikiistaan.

Poliittiseksi kysymykseksi kiista muuttui vasta 1980-luvun lopulla yhteishallituksen kaatuessa. Seuraavana vuonna Bombayssa oli pommituksia, joista syytettiin muslimeita. Hindunationalistit käyttivät tilaisuutta hyväkseen mobilisoidakseen hinduja. Liike voimistui, sai lisää kannattajia ja väkivaltainen toiminta lisääntyi.

Keväällä 1996 BJP:stä tuli ensimmäistä kertaa suurin puolue parlamentissa ja puolueen jäsen Atal Pihari Vajpayee nimitettiin uudeksi pääministeriksi. Yhteishallitus kuitenkin kaatui jo parin viikon kuluttua, koska muut puolueet kieltäytyivät yhteistyöstä BJP:n kanssa. Myös Vajpayee joutui eroamaan.

“Puolueen johto ymmärsi, että hindunationalismi oli auttanut suosion keräämisessä, mutta samalla se myös ehkäisi kannatuspohjan laajentamista, koska tietyt muut puolueet kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä sen kanssa.”

Vuonna 1998 pidettiin uusintavaalit, joissa BJP:stä tuli toiseksi suurin puolue kongressipuolueen jälkeen. Puolueen kulta-aikaa kesti vuoteen 2004 asti. Hindutva-aatteen edustajia valittiin tuolloin ahkerasti myös alue-, liitto- ja valtionhallintoon.

“Koululaisille opetetaan historiaa, joka normalisoi militantin hinduismin ja esittää vähemmistöt – erityisesti islaminuskoiset – uhkana. Hindutvan vuoksi Intia on oikeistolaistunut vahvasti viime vuosina”, arvioi Anand.

Hindujen enemmistöpuhe

Dibyesh Anand tutkii, kuinka hindunationalistiset liikkeet oikeuttavat retorisesti muslimeihin ja kristittyihin kohdistuvan väkivallan. Anand toteaa “Violence of Security: Hindutva in India” -artikkelissaan (The Roundtable: The Commonwealth Journal of International Affairs, 2005/94), että hindunationalismissa on kyse samaan aikaan sekä yksilö- ja yhteisötasolla vaikuttavasta retorisesta väkivallasta että todellisesta väkivallasta. Tämän ajattelun mukaan hindujen ja muslimien välinen väkivalta on täysin luonnollista.

Enemmistödiskurssille tyypillisesti, enemmistöön kuuluville eli hinduille sallitaan monia identiteettejä, mutta muslimeja määrittää vain muslimius. Anand väittää, että hindunationalismi perustuu pitkälti hindujen esittämiseen rauhaarakastavina ja suvaitsevaisina. Etenkin muslimit sen sijaan esitetään epäinhimillisinä ja uhkina hindujen turvallisuudelle.

Anandin tulkinnan mukaan hindunationalistien ajattelua ja heidän toimintaansa leimaa viime kädessä pelko.

“Olen tehnyt etnografista tutkimusta pohjoisintialaisten keskuudessa. Keräsin muslimeja koskevia vitsejä ja keskustelin epämuodollisesti tapaamieni ihmisten kanssa. Havaitsin nationalismin perustuvan paljolti itserakkauteen, jossa on vahva seksuaalinen jännite. Muslimit lisääntyvät hindunationalistien mukaan kuin kanit ja heidän odotetaan ryöstävän hindunaisia. Lisääntyminen nähdään muslimien strategisena yrityksenä vallata Intia.”

“Hindunationalististen liikkeiden internetsivuilla muslimit esitetään vieraina, fanaattisina, suvaitsemattomina, epäisänmaallisina ja epäkansallisina. Terrorismin vastaisen sodan alettua muslimeja ryhdyttiin pitämään lisäksi terroristeina.”

Hindunationalistit pitävät Intian kulta-aikana esi-islamilaista aikaa. Hindutva-aatteen mukaan Intian muslimit ovat eräänlaisina eunukkeja, jotka eivät ole intialaisia, mutteivät myöskään pakistanilaisia. Aate aliarvioi lisäksi muslimien osuutta nykyisen Intian luomisessa.

Hindutvan pyrkimyksiin kuuluukin hindujen kansakunnan herättäminen henkiin militantin maskuliinisuuden avulla. Hinduäiti eli Intia tarvitsee uutta kansakuntaa – viriilejä ja maskuliinisia nuoria miehiä. Hinduruumis on samaan aikaan sekä yksilöllinen että kollektiivinen, eivätkä muslimit kuulu siihen.

Hindunationalismin väkivaltaisuus huipentui vuonna 2002 BJP:n hallitsemassa Gujaratissa. Tapahtumat käynnistyivät, kun 50 hinduaktivistia tapettiin junassa Godhrassa. Tästä seuranneissa levottomuuksissa tapettiin yli 2000 muslimia ja pakkosiirrettiin kymmeniä tuhansia pois alueelta.

Nationalismi heijastui myös monissa julkisissa kannanotoissa. Hindujärjestö RSS:n maaliskuussa 2002 antaman julkilausuman mukaan väkivalta oli koko hinduyhteiskunnan yhteinen reaktio ja varoitus muslimeille. Intian silloinen pääministeri Atai Behari Vajapayee väitti lisäksi, etteivät muslimit elä rauhassa Indonesiassa tai Malesiassakaan.

Anand uskoo, että hindujen äärioikeistolainen liike on tällä hetkellä suurin uhka valtavan monikulttuurisen ja -kielisen Intian yhtenäisyydelle.

”Hindunationalistit ovat valmiita käyttämään melkein mitä tahansa keinoja päästäkseen päämääriinsä. Demokratiakin sopii, vaikka ylemmän keskiluokan kannattamalla liikkeellä on vain vähän yhteistä todellisen demokratian kanssa. Kannattajakunnan kasvattamiseksi voidaan käyttää myös maallistunutta retoriikkaa. Viime kädessä, kuten on nähty, myös väkivaltaan turvautuminen on sallittua.”

Rita Dahl


NOSTOT:

Hindunationalismin vuoksi Intia on oikeistolaistunut vahvasti viime vuosina.

Gujaratin tapahtumat osoittivat, että hindujen äärioikeistolainen liike on suuri uhka valtavan monikulttuurisen ja -kielisen Intian yhtenäisyydelle.


Kuka Anand?

Dibyesh Anand on vastikään nimitetty Westminsterin yliopiston apulaisprofessoriksi. Hän on työskennellyt aiemmin vanhempana lehtorina Bathin yliopistossa. Anand on kiinnostunut kansainvälisten suhteiden, identiteetin ja representaatioiden, valtion, nationalismin, uskonnon, demokratian, enemmistön ja vähemmistön sekä lännen ja muun maailman välisistä suhteista.

Anandin tuorein teos on Geopolitical Exotica: Tibet in Western Imagination (University of Minnesota Press 2007). Tämän vuoden aikana häneltä ilmestyvät kirjat Poetics and Politics of Western Imagination (Routledge-India) sekä Imagining ‘The Muslim’: Hindu Nationalism in India and the Politics of Fear (Palgrave-Macmillan).

BOKSI:

Hindunationalismin juuret:


RSS:n ansiosta hindunationalismista tuli poliittinen ideologia. Päämääränä oli palauttaa jokaisen intialaisen kansallisylpeys. Liikkeen mottona oli ”Sangathit Hindu, Samartha Bharat” eli ”Yhdistyneet Hindut, kyvykäs Intia”. RSS on maailman suurin vapaaehtoistyöjärjestö. Sen tapaamiset ovat kaiken ikäisille ja –taustaisille ihmisille avoimia. Päivittäisiä tapaamisia on noin 50000.

RSS:n näkemyksen mukaan Intia on inhimillisen sivistyksen lähde, josta tieto on levinnyt muualle maailmaan. Koska se kyseenalaistaa monet muut historialliset näkemykset, esimerkiksi uskomuksen indo-arjalaisesta muutosta sekä babylonialaisten ja muinaisten keski-aasialaisten sivilisaatioiden vaikutuksesta Intian kielten, kulttuurin ja uskontojen kehitykseen, RSS:n näkemyksiä ei hyväksytä akateemisessa maailmassa.

Hindunationalismin keskeisiä käsitteitä:

• Intian niemimaata Himalasta etelään, Hindukušiin ja Akhand Bharatiin pidetään hindujen kotimaana.
• Hindut pitävät Intiaa (Bharat) kotimaanaan (pitribhumi) ja pyhänä maanaan (punyabhumi)
• Hindut väittäjät valloittajien, kuten muslimien ja kristittyjen, alistaneen heitä historiallisesit
• Brittiläisen kolonialismin kieltäminen, koska brittien väitetään heikentävän hindujen voimaa
• Vaatimus hinduja suojelevan ja hindukulttuuria elvyttävän Hindu Rashtran perustamisesta
• Intian hallituksen kieltäminen, koska sen katsotaan olleen liian passiivinen etnisten puhdistusten suhteen.

Lisälähde:

http://en.wikipedia.org/wiki/Hindutva

julkaistu Ulkopolitiikka 1/2008:ssa

Sunday, March 09, 2008

Hakukoneesta, vielä kerran

Hakukoneesta, vielä kerran

Hakukonerunous oli viime vuoden ilmiö, ainakin jos Nuoren Voiman Runous 2007 –numeroa on uskominen. Olen itsekin sekaantunut siihen Aforismien aika –kokoelman verran (PoEsia).

Nimirunoelma on eräänlainen kokonaistajunnallinen taideteos, jossa eri tajunnat, puhetavat, rekisterit, tyylit, aiheet limittyvät muodostaen jonkinlaisen yhden hämärästi tunnistettavan hahmon. Paradoksaalisesti työ tapahtui hyvin virkamiesmäisesti kahdeksasta ainakin neljään, usein pidempään, kotona.

En tehnyt Janne Nummelan tapaan metodista runoa, vaan käytin Leevi Lehdon runogeneraattoria - ja omaa päätäni hyvin epämetodisesti ja -ortodoksisesti. Vain alkuhakusanat olivat selvillä runoelman tekoon ryhtyessäni, muihin ajauduin hedelmällisesti. Uusi hakusana saattoi tulla edellisen pätkän lopusta tai keksin sen kokonaan itse.

Väitän, että yli 80-sivuisessa runoelmassa lanka - ja langat - pysyvät käsissä silti. Välillä niiden pitääkin karkailla, kuten tässä epäkatkonaisessa todellisuudessa, jonka erilaisia ilmiasuja runous yrittää tavoittaa. Periaatteessa runouden synnyttämiseen tarvitaan vain paria retoriikan peruskäsitettä, assosiaatiota eli yhdistämisen ja dissosiaatiota eli erottamisen taitoa.

Yritän selkiyttää jälkeen päin myös itselleni, mitä kaikkea tuli tehtyä. Ajatukset muotoutuvat kirjoittaessa. Tuntuu siltä, kuin Aforismien aikaa kirjoittaessani olisin ollut hetkeksi jonkin suuremman transferenssin kohde - sen järjellä selittäminen on mahdollista, mutta tapahtuu askel askeleelta. Tunne on samanlainen kuin jos kaikki tavara ylitajunnasta alitajuntaan olisi virrannut minun lävitseni.

Moninainen vastaanotto

Kriitikot ottivat kokoelman vastaan moninaisesti. Kritiikkien otsikointikin kertoo jo jotakin: ”Hakukonerunous luotaa yksilön ja yhteisön rajoja”, ”Testaa kaaoskestävyytesi”, ”Runoilijan veri on sähkönsinistä mustetta”. Useampikin kriitikko tunnusti lukukokemuksen olleen ”epämiellyttävä”: nämä eivät olleet runoja, joiden äärelle tultiin viihtymään. Jotkut kokivat astuneensa keskelle kaaosta, jonka keskellä he eivät tienneet, mitä tunsivat. Toiset ylikorostivat itse koneen roolia ja kysyivät, minne tekijä oli kadonnut, mikä oli hänen roolinsa tai miksi hän ei tarkasti avannut metodiaan.

Kritiikeissä tuotiin esille olennaisiakin pointteja, mutta paljon jäi analysoimatta. Muun muassa ”hakukonerunouden” kielen politisoivassa luonteessa riittäisi kosolti tutkimista. Puhumattakaan muista tasoista, joita on, jos vain osaa hakea.
Kielen politisoivuuteen liittyviä kysymyksiä ovat muun muassa: Mitä tapahtuu kun saatetaan yhteen rekisterit arjen banaalista virkakieleen ja tutkimuskieleen? Mitä tapahtuu kielen palasille, jotka saatetaan tutusta yhteydestään täysin uuteen ja ennenkokemattomaan?

Uskon ”hakukonerunouden” (nyt sana on viimeistään laitettava jo lainausmerkkeihin) helpottavan myös uudenlainen yhteiskunnallisen runouden kirjoittamista. Kaikki metodit, jotka avaavat pääsyn monenlaisiin puherekistereihin ja –tyyleihin ja mahdollisuuksiin sekoittaa niitä, saavat väistämättä aikaan uudenlaista yhteiskunnallista runoa, jossa kielellisiä ja muita todellisuuksia on pilkottu ensin erikseen ja yhdistelty sitten toisiinsa niin, että lopputulos valottaa (ympäröivää) maailmaa uudella tavalla.

Lukemisen vaikeus?

En usko, että hakukoneen avulla tuotetun tekstin lukeminen sinänsä on monimutkaista. Täytyy vain "avata tajuntansa" ja antaa assosiaatioiden viedä. Mutta jos aiheet joista puhutaan aiheuttavat torjuntaa, ja yksityiskohtiin takerrutaan itsepintaisesti vaikka kyse on paljon suuremmasta kuviosta, niin lukustrategia ei johda tämänkaltaisen runon kannalta mihinkään.

Se, millä tekniikoin lopputulos on saavutettu, on yhdentekevää, jos teos jollain (vaikka vastenmielisellä) tavalla vetoaa. Hakukoneen avulla haettua materiaalia muokkaa, pilkkoo, yhdistelee, käsittelee omiaan lisäten edelleen tekijä. Kone ei ole tappanut häntä. Uusstrukturalistien unelma ei ole käynyt toteen. Teksti puhuu, tekijä sen takana.

Tekijät saivat leimoja otsaansa. Kun hakukoneen käyttö on vain yksi tekniikka muiden joukossa, miksi runoutta täytyy nimittää hakukonerunoudeksi? Ei Tzaran metodilla tehtyä runouttakaan kutsuta ”Tzara-runoudeksi”. Voitaisiinko puhua ihan vain runoudesta?

Hakukone aiheutti minulle hedelmällisen aivotärähdyksen (tajunta aukeni), mutta uusin kokoelmani Elämää Lagoksessa (ntamo 2008) on paluuta perinteiseen kirjoittamiseen, myös kollaasin keinoin.

Pyrkimys kohti mahdotonta

Sitä, mikä ei ilmeisesti tule yleisesti helposti ymmärretyksi, täytyy yrittää selittää vielä. Kuten kokoelman nimikin viittaa ironisesti, nostalgia, perinteet ja ihmisten välinen vuorovaikutus - oikein- ja väärinymmärrykset - kantavat maailmaa vielä, onneksi. Kokonaan ei sähkökatkos ole vielä vallannut tilaa.

Aforismien aika oli vastaus myös yleiseen kriisiin, joka mielestäni runoudessa on tavallaan olemassa, vaikka toisaalta on myös monimuotoisuutta ja lajikkeita enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Monipuolistumiseen vaikuttaa olennaisesti ntamo-kustantamo, jonka julkaisuista osa on valehtelematta kiinnostavinta (kokeilevaa) kirjallisuutta maassamme. Sen läpimenon mahdollisuudet suurissa kustantamoissa olisivat ikävä kyllä pienet. Kustantamoiden lukijat ovat valitettavan urautuneita tietynlaiseen muotopuhtautta korostavaan makuun, jonka juuret lienevät jo 1950-luvulla ja osin anhavalaisessa kuvarunossa.

Teknistä virtuositeettia ja muotojenhallintaa on, mutta sisällöt, kosketus olennaisuuksiin on kateissa. Haetaan analogia musiikin puolelta: ei riitä skaalojen täydellinen hallinta unessa yhteen-ja toiseen suuntaan. Pelkät täydelliset skaalat eivät tee musiikkia, tuo siihen ilmaisua. Sellainen musiikki jää vaillinaiseksi, hengettömäksi.

Minusta tähän piti yrittää vastata: oma vastaukseni oli Aforismien aika, joka merkitsi yritystä palata alkujuurille, saattaa yhteen tekijän yksilötajunta mahdollisimman monen muun tajunnan (tai niiden rippeiden) kanssa. Kaikki löytyi verkosta.

Kokonaistajunnalliset taideteokset ovat vakava uhka paitsi yhteiskuntajärjestystä, myös lukukykyä/tapoja, kirjoitustapoja vastaan. Tällainen runoilija on suorastaan rikollinen, joukkopetturi, mutta minulla ei ollut toisaalta muuta vaihtoehtoa tuolla hetkellä, tuossa kokoelmassani.

Runouden tulee pyrkiä kohti mahdotonta. Mahdottoman runous ilmaisee sen, mikä tuntuu mahdottomalta nähdä, ajan sairauden. Sairaus on monisyinen ja alati muotoaan muuttava asia.

Ehkä Aforismien aika raapaisi sairaan pintaa. Nyt lopetan keskustelun hakukonerunoudesta tähän. Palaan ehkä sitten, kun joku uusi kone viettelee minut kirjoittamaan. Vielä sellaisesta ei ole mitään tietoa.

Saturday, March 08, 2008

Täydellinen synteesi-ihminen

Synteesi-Ihminen

”Ultimatumin” loppu tiivistää Pessoan käsitykset tulevaisuuden runoilijasta ja hänen luonteestaan ja on tiivis katsaus hänen persoonallisuuden häivyttämispyrkimyksen osalta modernistiseen poetiikkaansa:

”ABOLIÇÃO DO DOGMA DA PERSONALIDADE… A personalidade de cada um de nós é composta…do cruzamento social com as “personalidades” dos outros, da imersão em correntes sociais e da fixação de vincos hereditários, oriundos, em grande parte, de fenómenos de ordem colectiva… Isto é, no presente, no futuro, e no passado, somos parte dos outros, e eles parte de nós… Devemos pois operar a alma, de modo a abri-la à consciência da sua interpenetração com as almas alheias, obtendo assim uma aproximação concretizada do Homem-Completo, Homem-Síntese da Humanidade…. Resultados desta operação: Abolição total do conceito de que cada indivíduo tem o direito ou o dever de exprimir o que sente… O que é presiço é o artista que sinta por um certo número de Outros, todos diferentes uns dos outros, uns do passado, outros do presente, outros do futuro… ABOLIÇÃO DO PRECONCEITO DA INDIVIDUALIDADE… Em arte: Abolição do dogma da individualidade artística… Nenhum artista deverá ter só uma personalidade. Deverá ter várias, organizando cada uma por reunião concretizada de estados de alma semelhantes…ABOLIÇÃO DO DOGMA DO OBJECTIVISMO PESSOAL. Em arte: Abolição do conceito de Expressão, substituído por o de Entre-Expressão. Só o que tiver a consciência plena de estar exprimindo as opiniões de pessoa nenhuma pode ter alcance.” (Quadros 2006, 1112-1115.)

“PERSOONALLISUUDEN DOGMIN HYLKÄÄMINEN… Meidän jokaisen persoonallisuus rakentuu…sosiaalisen yhtymisestä muiden ”persoonallisuuksiin”, sulautumisesta yhteiskunnallisiin virtauksiin ja fiksoitumisesta perinnöllisiin uriin, suurelta osin kollektiivisen järjestyksen ilmiöihin… Se tarkoittaa, että nykyajassa, tulevaisuudessa ja menneisyydessä olemme osa muita ja he ovat osa meitä… Meidän täytyy operoida sielu, tavalla avata se interpenetroivuutensa tietoisuudelle vieraiden sielujen avulla, lähestyen siten konkreettisesti Täydellistä-Ihmistä, Ihmiskunnan Synteesi-Ihmistä… Tämän operaation tulokset: Sen käsityksen hylkääminen, että jokaisella yksilöllä on oikeus tai pakko ilmaista mitä tuntee… Se, mitä tarvitaan, on taiteilija, joka tuntee tietyllä määrällä Toisia, jokainen toisistaan erilainen, jotkut menneisyydestä, jotkut nykyhetkestä, toiset tulevaisuudesta… YKSILÖLLISYYDEN KÄSITTEEN HYLKÄÄMINEN… Taiteessa: Taiteellisen yksilöllisyyden dogmin hylkääminen… Yhdelläkään taiteilijalla ei pidä olla vain yhtä persoonallisuutta. Hänellä täytyy olla monia, joista jokainen on organisoitu samankaltaisten sieluntilojen konkreettisessa kohtaamisessa… HENKILÖKOHTAISEN OBJEKTIVISMIN DOGMIN HYLKÄÄMINEN. Taiteessa: Ilmaisun käsitteen hylkääminen, korvaaminen Välisyys-Ilmaisulla. Vain se, jolla on tietoisuus täynnä olemista ilmaisee sellaisen ihmisen mielipiteitä, joista kenelläkään ei ole käsitystä.” (Quadros 2006, 1112-1115.)

Lainaus osoittaa, ettei ”Ultimatumin” ohjelmanjulistus ollut pelkästään romanttinen luonteeltaan. Vaikka manifestissa peräänkuulutetaan romanttiseen neroon vertautuvaa paria ”supra-Camõesia”, tämän neron ”olemisen tapa” on selkeästi enemmän moderni. ”Supra-Camõesit”, vaikka neroon vertautuvatkin, eivät kuitenkaan enää ilmennä romanttisen neron tavoin sisintä ”ääntään”, vaan he ovat menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta edustavan monen persoonallisuuden ilmentäjiä samaan aikaan. Näiden persoonallisuuksien avulla hän onnistuu lähestymään ”ihmisen ideaalia”, joka koostuu siis Pessoan yleisen poeettisen ohjelman mukaan oman persoonallisuuden törmäyksistä muiden persoonallisuuksien kanssa. Ohjelmansa toteuttaakseen hän loi heteronyymit, joista Pessoa-ortonyymi edustaa selkeimmin tuonhetkistä nykyaikaa, kehittyvän modernin ihmisen itse-epäilyä ja alituista horjumista kaikkivoipuuden ja toisaalta äärimmäisen mitättömyyden tunteen välillä. Campos oli runoudessaan – vaikka ponnistikin tuolloiselle nykyajalle tyypillisestä teollistumisesta ja vauhdista - luonteeltaan jo tulevaisuuteen katsova. Analyysissäni osoitan vielä, että Alberto Caeiro oli luonteeltaan kaikkein vastakkaisin sekä suhteessa Pessoaan että Campokseen. Caeiro arvosti vain pelkkää, ajatuksesta ja älyllistämisestä riisuttua katsetta, eräänlaista romantikkoa, jonka tavoitteena oli "pelkkä kokemus". Myös helleenisestä mytologiasta ja klassisismista innoittunut Reis edustaa vastakohtaa nykyaikaa ilmaisevalle Pessoalle ja tulevaisuuteen kurkottavalle Campokselle. Sekä Caeiro että Reis ilmentävät "Synteesi-Ihmisen" subjektiivista, henkilökohtaisista tunnoista lähtevää puolta; Pessoa ja Campos edustivat luonteeltaan "Synteesi-Ihmisen" objektiivisempaa puolta, yleisempiä tunteita. Ortonyymi ja heteronyymit yhdessä muodostivat edellä kuvaillusta ihmistajuntojen moninaisuudesta ja yhteenkietoutuneisuudesta koostuvan embleemin, Pessoan modernistis-romanttisen kokonaistaideteoksen.

Wednesday, March 05, 2008

Olivatko ajatukset sopivia

Olivatko ajatukset sopivia

Olivatko ajatukset sopivia, liitelikö
taivaalla koppava korppi vai tyyni
kuvaan sopiva jänis; ja rikkikö
se sai pullo vai virtasiko viini

talossa jo aiemmin? Kysymyksiä
heiteltiin ilmaan kuin keilapalloja:
jos jollakin olisi kasvoissa väriä,
se johtui siitä ettei huoneessa ollut valoja

vaan pimeys oli lyhtymme, yössä
tähtemme, vettä kyntävä Argomme
jota seurasimme alituisessa työssä:
siinä lyhyesti meidän tehtävämme.

Kaikenlaista sitä mieleen tuli, turhaa
lastia, kuin hetkeä ennen murhaa.



Hetkeä ennen murhaa

Hetkeä ennen murhaa mieti
tovi: oliko tekosi henkilön
väärti, vai menisikö siinä koti,
kunnia ja iäkkään väestön

maine yhdellä veitsen sipaisulla.
Kylpylässä on hiljaista, ei edes
risti etsi sielua, kaupunki lomalla
kukaan ei tiedä minne miehes

katosi: vai laitoitko katoamaan?
Enhän toki syytä, kysyn vain,
lämmin vesi saa mielen laulamaan,
tai matkalla kadonnut kotiavain.

Miksi puhut hullujasi? Eikö riitä
että lainaan kotiavaimeni, maksatko siitä?

Taiteen, taiteilijan vapaus & vastuu

1. Taiteen – oli se sitten visuaalista, sanallista, ääniin, liikkeeseen tai muihin aisteihin perustuvaa - on välttämättä saatava esittää kritiikkiä ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Taiteelle on sallittava suurempi vapaus esittää fiktion maailmassa esim. uskontoa, kansallisuutta, seksuaalisuutta koskevia kriittisiä väittämiä.

2. On muistettava, että fiktio on fiktiota, kuvitelmaa ja tekijän mielikuvituksen tuotosta, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Fiktiossa esitetyt väittämät eivät ole ns. todellisuusväittämiä. Taiteen perusvapaudet/oikeudet eivät siis voi mennä täysin yksi yhteen yhteiskunnassa vallitsevien tavallisten perusoikeuksien/vapauksien kanssa: fiktion maailmassa on sallittava sellaisten väittämien esittäminen, joka nk. reaalimaailmassa olisi jopa ”lainvastaista”.

3. Taidetta tekee aina taiteilija, joka on viime kädessä vastuussa teoksen sisällöstä. Jos taiteilija osoittaa teoksissaan harkintakyvyn/suhteellisuudentajun (tai muun) puutetta ja tietoisesti poliittisväritteisesti ajaa esim. jotain tiettyä poliittisena pidettävää päämäärää, on syytä pohtia vapauden ja vastuun suhteita uudestaan. Taiteilijan vapaus ei voi tietenkään olla myöskään absoluuttinen – myös hänellä on vastuu teoistaan, erityisesti jos ne fiktion ”valekaavun” turvin yrittävät ajaa poliittisia (esim. nationalistisia tai rasistisia) päämääriä.

Tuesday, March 04, 2008

Ihmiset heitetty ties minne

Ihmiset heitetty ties minne

Ihmiset heitetty ties minne,
autioille rannikoille, auton
katoille, ainakaan ei sinne
missä taivas kohtaa katon,

myrsky nousee lentokoneessa,
kaataa kumoon vesilasin,
kansanedustaja parlamentissa
on hävittänyt huomisen lastin

ja tehnyt vastuuttomuudesta
uuden kansalaishyveen, jota
myydään supermarketeista
toiseen kuin käytettyä radiota.

Mitä heistä tulisikaan ilman
yhteiskunnan telaketjuja, huolettomia aivan?



Huolettomina aivan

Huolettomina aivan, illasta päivään
kertasivat Descartesin yksinkertaista
oppia olemisesta: kuinka tänään
tiedämme yhtä vähän olemisesta

kuin kolme vuosisataa sitten.
Lapsi syntyy, kello, käy, aika
edistää, tietää eniten:
se ei ole mikään taika.

Noustapa Ranskan vallankumouksen
aikaiseen junaan ja kulkea seuduille
joiden luuli olevan rajantakaisen
merivaltion kaukaisimman aluksen

jälkeensä jättämiä mielikuvia:
tietäisikö, olivatko ajatukset sopivia?

Kiinalaiset uhatut naiskirjailijat vaikuttavat Internetissä

Lehdistötiedote 4.4.2008
Julkaisuvapaa kv. naistenpäivänä 8.3.2008

Kiinalaiset uhatut naiskirjailijat vaikuttavat Internetissä


Kansainvälisen PENin naiskirjailijakomitea muistuttaa viisi kuukautta ennen olympialaisia siitä, että kirjailijana toimiminen Kiinassa on äärimmäisen vaikeaa. Naiskirjailijakomitea kampanjoi kolmen uhatun naiskirjailijan puolesta Kiinassa. Näiden kirjailijoiden sanomisen vapautta rajoitetaan kotiaresteilla, ahdistelemalla, lyhyillä vankeusrangaistuksilla, eväämällä matkustuslupa, työ tai pääsy tietoon. He jatkavat työtään uhkista huolimatta Internetin avulla julkaisemalla kirjoituksiaan ulkomaisilla netti/uutissivustoilla ja kustantamoilla.

Nämä kolme kirjailijaa ovat Zeng Jinjan, Tsering Woeser ja Li Jianhong.

Zeng Jinyan on ihmisoikeusaktivisti, joka joutui kotiarestiin 27.12.2007, aviomiehensä, ympäristö- ja AIDS-aktivisti Hu Jian pidätyksen jälkeen. Jinyan aloitti bloginpitämisen vuonna 2006, miehensä saaman 41 päivän vankeustuomion jälkeen. Hän kirjoitti vastaavista kohtaloista ympäri Kiinaa ja saavutti kansainvälistä huomiota blogillaan, jonka Kiinan hallitus sulki syyskuussa 2006. Jinyan jatkoi kuitenkin ulkomaisille sivustoille kirjoittamista.

Tsering Woeser on tiibetiläinen Pekingissä asuva kirjailija, joka kirjoittaa sekä tiibetiläisille että kiinalaisille (Han). Kiinan kirjallisuutta opiskelleesta Woeserista Hänestä tuli vuonna 1990 Tibetan Literaturen toimittaja. Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa runoja. 1999 ilmestyi hänen esikoisrunokokoelmansa Zizang Zai. Woeser joutui vaikeuksiin toisen kirjansa, Zizang Biji (Notes on Tibet) vuoksi. Kirja vedettiin pois myynnistä ilmestymisvuotensa 2003 syksyllä, koska sen sanottiin ”olevan haitallinen kansakunnan yhtenäisyydelle”. Woeser elää Pekingissä miehensä, kirjailija Wang Lixiongin kanssa. Hänen runojaan ja esseitään julkaistaan Tiibetissä. Kiinan viranomaiset ovat sulkeneet Woeserin kaksi blogia, hän on työtön ja hänen liikkumistaan rajoitetaan.

Li Jianhong on perustanut Internetsivut Qimeng Luntan (Enlightenment Forum) sekä Zhongguo Luntan (Free China Forum), jotka on nyttemmin suljettu. Shanghaissa asuva Jianhong on valmistunut maisteriksi Pohjois-Amerikan tutkimuksesta Huadongin yliopistosta Shangaista. Hän on työskennellyt toimittajana, opettajana ja hallintojohtajana. Jianhongia on ahdisteltu vuodesta 2005 lähtien hänen kriittisten online-kirjoitustensa ja rauhanomaisen aktivisminsa vuoksi. Hänet on vangittu lyhyiksi periodeiksi, häntä on pidetty kotiarestissa ja hänet on erotettu usean kerran työstään. Independent Chinese PEN Centre myönsi hänelle vuonna 2007 Lin Zhao muistopalkinnon, jota hän ei päässyt noutamaan.

Kansainvälinen PEN haluaa muistuttaa, että Kiina on allekirjoittanut Article 19:n sopimuksen kansalais- ja poliittisista oikeuksista ja sen pitäisi jo sen vuoksi kunnioittaa kirjailijoiden oikeutta työskennellä ja elää vapaasti.

Lisätietoja: Rita Dahl, puh. 0415033645
Suomen PENin naiskirjailijakomitean pj.

Kirjoituksen lähtökohdat

Otetaan kirjoittamisen lähtökohdat: vastustetaan esittävyyttä, kaikenlaista mimesistä, henkilöitä, jäljittelyä, romanttista ironiaa. Vedotaan tekijän kuolemaan, mutta tekstin alituiseen uudelleensyntymiseen, tehdään tarvittaessa murha ja jätetään seuraamatta verijälkiä: meidän kannaltamme on tärkeää vain se, että me elämme. Peitetään jäljet.

Jostakinhan kaikki kuitenkin väistämättä alkaa, universumi syntyy, pensseli nousee tavoittelemaan jälkeä, mutta ei se kai kenenkään pitelemättä taivaalle nouse? Tai jos nousisikin, vedotaan niin pitkälle menevään kielen ihmeelliseen, kannattelevaan voimaan, että henkilöitä ei enää tarvita, kertomus etenee viittaamatta itseensä, mutta viitaten silti aina.

Kirjoitetaan vasta sitten kun lähtökohdat on selvitetty: kuolema, niin, että alussa valitsemamme lähtökohdat toteutuvat. Katsotaan, mitä tulee: sumuista höttöä, kauniita maaseutumaisemia vai upottava meri. Ai niin, mutta eihän siitä mitään paikkaa voinut tulla, koska esittää ei saanut.

Vältetään lausumasta sanaa p-moderni ja hylätään m-nismikin. Nyt sentään eletään jo avant-avant-avant-maailmassa.

Monday, March 03, 2008

Menippolaista satiiria ei muista enää kukaan

Kaiken takana on kaiku

Kaiken takana on kaiku
menneisyydestä, metsien
humina tai yletön raiku
kaupunkien huvipuistojen:

missään ei ole hiljaista,
melusta on tullut olemisen
ainoa muoto, menippolaista
satiiria ei muista edes runoilijoista

vanhin. Yhteiskunta ei ole
enää koti, vaan pesä josta
linnut putosivat tyhjälle maalle
yritettyään kurottaa puusta

matoa, joka ei ollut niitä varten.
Ne joutuivat alle telaketjujen.




Ne joutuivat alle telaketjujen

Ne joutuivat alle telaketjujen,
murskattuina ryömivät kohti
aurinkoa, voimaa runoilijoiden,
jolta oli riistetty kaikki mahti.

Kuka nyt puhui, ja mitä,
kun säteet oli silvottu pirstoiksi,
levitetty tielle kuin hedelmä mätä:
näkyä voi kutsua vain karmeaksi.

Yksi kerrallaan ihmiset tulivat
esiin piiloistaan, hieroivat silmiään
nähdessään paisteen ja katsoivat
ympärilleen: he eivät nähneet veljiään!

Luonto muuttui, kun kynä astui sinne:
jäi vain mustelmat, ihmiset heitetty ties minne.

Sunday, March 02, 2008

Lintukotomaan kriitikko




Kuva: Hans-Christian Jacobsen


Ylempi kuva: Chris Maluszynski

Pitkänhuiskea mies ryntää Visbyn kirjailijatalon alakertaan laittamaan pyykkejään koneeseen. Minulle kerrotaan, että hän on ruotsalaista kirjallisuus- ja kulttuurielämää 1998 ilmestyneellä För herr Bachmanns broschyr-romaanillaan (Albert Bonniers Förlag) kohahduttanut Carl-Johan Vallgren, 41, jonka romaani Den vidunderliga kärlekens historia, voitti Ruotsin Finlandia-palkinnon, Augustin vuonna 2002. Tarina merkillisestä rakkaudesta ilmestyi suomeksi 2003, Kirje herra Bachmannille vuonna 2004.

Kirje herra Bachmannille on Ruotsista emigroituneen kirjailijan vuodatuksenomainen koko kirjan mittainen kirje Bachmannille, joka on pyytänyt kirjailijaa mukaan Saksassa asuvia ruotsalaiskirjailijoita mainostavaan esitteeseen. Kirjassa saavat kyytiä ruotsalainen koulutusjärjestelmä, keskinkertaisuutta ihannoiva kirjallisuus- ja kulttuurielämä, konsensusta halajavat poliitikot ja taustatyötä tekemättömät journalistit. Vallgren kirjoittaa toimittajista, jotka valehtelevat, huijaavat, ovat unohtaneet journalistisen etiikan ja unelmoivat omasta talk-showsta televisiossa.

Romaanin löysi pöytälaatikosta alun perin entinen vaimo, joka patisti Vallgrenia tarjoamaan sitä kustantamolleen Bonniersille. Kirja on aggressiivinen, tunnustushenkinen vuodatuspuheenvuoro, joka on ollut varmasti tekijälleen terapeuttinen kirjoittamishetkellään.

Vallgren asui maansa ahdasmielistä kulttuuriympäristöä paossa Berliinissä vuodesta 1993, ja on nähnyt maailmaa muutenkin eri kanteilta. 2000-luvun alussa hän palasi jälleen kotimaahansa ja asuu nyt Tukholmassa. Gotlannin Visbyssä hän käy vuosittain kirjoittamassa ja ehkä heittämässä keikan pari.

Tekstiviestien ja parin puhelun jälkeen saan sovittua haastattelun kirjailijakeskukseen. Vallgren pyyhältää sisään 15 minuuttia myöhässä lukemaan ensin sähköpostinsa. Aloitamme.

”Kirje herra Bachmannille oli itselleni katarttinen ja sen kirjoittaminen, itseni puhdistaminen ikävistä ajatuksista, kesti kaikkiaan kolme viikkoa. Seison edelleen kaiken kritiikkini takana, mikä tuntuu olevan Ruotsissa harvinaista”, Vallgren tilittää. Lintukotomaan kriitikkoja pidetään Ruotsissa hulluina. Etäisyys helpottaa sanomista.

”Ruotsi on kaksinaismoralistinen maa, sen huomaa jos tarkastellemme vaikka huumeita tai prostituutiota koskevaa lainsäädäntöä”, pamauttaa Vallgren. Todellista vapautta, puhumattakaan sanomisen vapaudesta, ei Ruotsissa hänen mielestään ole. Bonniersin pyynnöstä Vallgrenin piti poistaa parikymmentä nimeä kirjastaan ennen kuin se voitiin julkaista Ruotsissa. Kustantamo pelkäsi siitä mahdollisesti muuten nousevaa kohua.

Human Ape Abraham Lincoln #2:ssa



ABRAHAM LINCOLN
issue the second
fall/winter 2007-2008
editors: K. SILEM MOHAMMAD & ANNE BOYER


FINALLY it's here! The second issue of the only contemporary poetry journal that always has a big cat and a rainbow on the cover! NOW: MORE PAGES (58)! MORE POETRY! MORE ABRAHAM! MORE LINCOLN!


featuring work by
Rod Smith
Rita Dahl
Cathy Eisenhower
Benjamin Friedlander
Brandon Brown
Tim Yu
Mel Nichols
Tao Lin
Kevin Killian
Lanny Quarles
Mitch Highfill
Maria Damon
Joseph Massey & Jess Mynes
Patrick Durgin

Linh Dinh
Christina Strong
Rachel Zolf
Nada Gordon


a pithy epigraph by Tom Beckett
&
a full-color cover by Anne Boyer

Abraham Lincoln #2

Saturday, March 01, 2008

Sonetti on siisti eläin

Mistä tulevat aiheet

Mistä tulevat aiheet, ne
leijuvat sisään postiluukusta,
kun vähiten kutsutaan, he
eivät niitä tunne vaatetuksesta.

Ne ovat lihavia, laihoja, sopivia:
kaikenlaisia kerta kaikkiaan.
Ne eivät kysele sinulta passia,
eivätkä ole ajamassa Haminaan.

Niille on ihan sama, mikä on
ihonvärisi, sosiaalinen asemasi,
luonteesi: oletko rauhallinen vai levoton.
Ne vain haluavat alle tiukan katseesi.

Ne haluavat sinut, ne ovat valittusi,
et voi sanoa niille kuin morsiamellesi: korjaa luusi.



Sonetti on siisti eläin

Sonetti on siisti eläin,
ei vie paljon lattiatilaa,
avaa pään kuin avain,
hamuaa kohti avaraa

huonetta, jossa kaksi on kolme,
neljä lähes viisi, ja meillä
on aina vieraita ympärillämme,
oli mitä tahansa päällä.

Toisin on pantunin laita:
se vain sätkyttelee tiukasti
säkeeltä toiselle, väistellen haita
joka väijyy sanoja tarkasti.

Haluamme kaupan hyllyltä mieleistämme
runoa, joka laittaa sykkimään ajatuksemme!