Roxana Crisologo -tapauksen kulku

Oikaisen muutaman juonteen tähän, koska käyttäjätunnnukseni Suomen PENin sivuille on mitätöity eli minua estetään oikaisemasta harhaista tietoa eli ei anneta vastineoikeutta. Näin toimii sensuuri ja propaganda Suomessa vuonna 2008 - yllätys, yllätys, sananvapausyhdistyksessä.

Kiilan sihteeri otti minuun yhteyttä ja kysyi, olemmeko mukana Itsenäisyyspäivän juhlassa. Forwardasin viestin johtokunnalle avoimen yhdistyskäytännön mukaan ja kannatusta tuli. Hankin esiintyjiksi mm. Roxana Crisologon. Pian tuli Mallisen viesti, jossa hän väitti sihteerin toimineen "selän takana" ja minun esiintyneen PENin puheenjohtajana (mikä ei pidä paikkaansa, Vasankari oli luullut näin, mutta ilmaisi luulonsa vasta myöhemmin).

Mallinen alkoi itse yksin hankkia tilaisuuteen esiintyjiä. Johtokunnan kanssa ei keskusteltu muuttuneesta "konseptiosta" lainkaan. Hands off Venezuelan mainitsi ensin pj. Mallinen. Kansainvälisen PENin peruskirjassa ei ole kuitenkaan mitään ohjeistusta siitä, mitä pitäisi ajatella Latinalaisen Amerikan politiikasta tai yhtään mistään muustakaan: jokaisella yksittäisellä jäsenellä on mielipiteenvapaus. On myös eksluusiokysymyksen kannalta toissijaista, mitkä ovat Crisologon ajatukset HoV:stä, koska kyse ei ole vihapuhetta viljelevästä yhdistyksestä.

80-vuotisjuhlatyöryhmä yritti paikata tilannetta ottamalla Roxanan esiintymään 80-vuotisseminaariin. Pj. Mallinen ei osallistunut tilaisuuden suunnitteluun mitenkään. "Ei ole tarkoituksenmukaista ettei Roxana esiinny jokaisessa tilaisuudessa"-pointti menettää myös merkityksensä, koska häntä kaavailtiin ensin esiintymään itsenäisyyspäivän tilaisuuteen, josta hänet sitten yllättäen poissuljettiin, jostakin kummasta syystä, jota emme vieläkään tiedä.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale