Yksilön puolella





Yksilön puolella

Jamaica Kincaid uskoo vain yksilöön, ei ryhmiin. Hän kirjoittaa antigualaiseen tapaan omaelämäkerrallista fiktiota omasta perheestään.

Antigualaisen Jamaican perhe lähetti tytön 16-vuotiaana rikkaan perheen palvelukseen New Yorkiin, jotta tyttö olisi elättänyt Barbadoksella asunutta perhettään.

- Pidin tätä suurena epäoikeudenmukaisuutena. Olin erinomainen oppilas koulussa ja minulla olisi voinut olla mahdollisuudet yliopistouraan. Vanhempani odottivat veljistäni pääministeriä ja lääkäriä, minusta ei odotettu mitään. Tuhlasin ansaitsemani rahat kauniisiin vaatteisiin, joita rakastin yli kaiken. Olen myös korjannut tämän epäoikeudenmukaisuuden omalla tavallani.

Kun perhe hylkäsi Jamaican, hän etsi ystävällisempiä ja arvostavampia yhteisöjä muualta.

- Amerikkalaiseksi tuleminen kestää aikansa. Mustiin tai valkoisiin identifioituminen on edelleen vaikeaa. En usko myöskään ryhmiin, vaan uskon ennen kaikkea yksilön ainutkertaisuuteen. Ryhmät tekevät minusta aina toisenlaisen, vieraannuttavat itsestäni.

Puutarha oli Kincaidille ensimmäisiä tapoja tutustua uuteen maailmaan. Kasvien kautta hän törmäsi ensimmäisen kerran ihmiselämässäkin keskeisiin periaatteisiin valtaan ja väkivaltaan.

- Puutarha on metafora historian ymmärtämiselle. Olen oppinut muun muassa lapsena inhoamastani leipähedelmästä sen, että se oli aikoinaan orjien hedelmä: minulla oli hyvä syy olla pitämättä siitä.

Lukemisen merkitys

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat Kincaidin mielestä ensisijaisen tärkeitä
itsenäisiksi toimijoiksi tulemiseksi. Hän itse osasi lukea jo kolmivuotiaana, koska hänen äitinsä ymmärsi lukutaidon tärkeyden.

- Vanhempani olivat köyhiä. Köyhät ihmiset opettelivat lukemaan voidakseen lukea Raamattua.

Aluksi Kincaid kirjoitti pseudonyymillä, jotta hän ei olisi aiheuttanut perheelleen häpeää.

- Tämä auttoi minua kirjoittamaan myös poikkeuksellisen rehellisesti perheestäni.
Tarina muistuttaa erehdyttävästi symbioosissa äitinsä kanssa elävän Annien tarinaa Katoava paratiisi –romaanissa. Annie kylpee äitinsä kanssa aistien hänen ruumistaan, kunnes hänen omat karvansa alkavat kasvaa ja kuukautiset alkavat, eikä tyttö halua enää suudella äitiään, vaan luokkatoveriaan Gweniä. Annie on luokkansa paras oppilas, mutta myös mestarivalehtelija ja varastaja. Annie tapaa Punaisen tytön, johon ihastuu ja jonka vuoksi alkaa pelata marmorikuulilla. Lopulta hän sairastuu ja joutuu lähtemään pois kotoaan, aivan kuten Jamaicakin aikoinaan. Tämä ei himmentänyt Jamaicankaan rakkautta äitiinsä.

- Uskoin äitini olevan Jumala. Kenelläkään muulla ei ollut samanlaista äitiä. Hän, joka synnytti minut aamulla, söi lapsensa illalla. Silti rakastin häntä.

Perhe on pysynyt Kincaidin vakioaiheena tähän päivään asti monen muun antigualaisen kirjailijan tapaan. Lapsuudesta kirjoittamalla antigualaiset kirjailijat ovat perinteisesti tutkineet omaa minuuttaan ja löytäneet itsensä. Tämä välivaihe on heille tärkeä oman itsensä löytämiseksi.

Kincaid itse ei ole koskaan viihtynyt ryhmissä, vaan hän on aina uskonut ennen muuta yksilöön. Hän ei halua myöskään tulla liian tietoiseksi omasta kirjoittamisestaan, koska se saattaisi olla haitaksi henkilökohtaiselle luovuudelle.

Viimeksi Kincaid on kirjoittanut AIDSiin kuolleesta veljestään, joka ei voinut lyhyen elämänsä aikana tunnustaa olevansa homoseksuaali.

- Minäkään en olisi voinut olla oma itseni Barbadoksella, päättää Vermontissa asuva ja luovaa kirjoittamista yliopistolla opettava Kincaid.


Sensorin luona

Romanialais-saksalainen kirjailija Herta Müller oppi minimalistiksi käydessään sensorin puheilla keskustelemassa kirjoistaan. Joka sanaa piti harkita tarkoin.

- Valmistauduin tapaamisiin tarkoin, olemalla valmis valehtelemaan. Sensori puhui aina Ceausescusta Hänenä. Kysyin, että kuka Hän. Sensori vastasi, että no hän, tiedät kyllä, ketä tarkoitan. Heillä oli kolme tekniikkaa: psyykkinen murtaminen, vankilalla uhkaaminen ja tavoite saada minut pyörtämään aiemmin sanomani. Joskus sensori ei tullutkaan. Istuin siellä yksin ja toivoin, että joku ilmaantuisi pian. Yleisesti ottaen yritin puhua niin vähän kuin mahdollista sensorin luona. Tämä oli paras oppitunti minimalismista: joka sanaa oli punnittava tarkasti, kertoo pitkään

Berliinissä asunut Müller, jonka pienessä ja kumarassa olemuksessa edelleen näkyvät pelon ilmapiirissä kasvamisen jättämät merkit.

Müller haluaakin kirjoissaan pakottaa kielen puhumaan sellaisena kuin se on, raakana, ankarastikin. Hän pyrkii rakentamaan kielen avulla toisen todellisuuden, koska tästä, jossa elämme, hänellä ei ole mitään sanottavaa. Tässä pyrkimyksessään hän onkin onnistunut erinomaisesti: Müllerin suomennetuissa romaaneissa Matala maa ja Ihminen on suuri fasaani kuvataan absurdia maaseututodellisuutta, jossa miehet ovat yksinäisiä ja onnettomia avioliitoissaan, eivätkä naiset juuri paljon onnellisempia.

Rita Dahl


Jamaica Kincaid ja Herta Müller vierailivat WALTICin kirjailija- ja kääntäjäkongressissa Tukholmassa 30.6.-2.7. Ensimmäisen WALTICin järjesti Ruotsin kirjailijaliitto; tulevaisuudessa järjestelyvastuu kiertää Pohjoismaissa. Tapahtumassa sivuttiin myös sananvapausaiheita. Kokouksessa hyväksyttiin myös julkilausuma, jossa kannatetaan lukutaidon lisäämistä, ilmaisunvapauden turvaamista ja tekijänoikeuksien vahvistamista. WALTICin päävieraita olivat mosambikilainen kirjoittamista uneksumiseen vertaava Mia Couto ja kirjallisuuden poliittisuuteen uskova egyptiläissyntyinen Nawal El Saadawi. Portugaliksi kirjoittava Couto puolustaa pieniä alkuperäiskieliä ja erityisesti afrikkalaisten paikallisyhteisöjen luonnon, ihmisten ja jumaluuden ykseyden tunnustavaa perinteistä elämäntapaa, jolle länsimainen, kolonialistinen elämäntapa näyttäytyy uhkana. WALTICissa kuultiin myös muun muassa Kuubasta aikoinaan karkotettujen ääniä, jotka olivat esimerkiksi intellektuelleja, kirjailijoita ja homoseksuaaleja; Iranin valtiosensuurista ja kansan lukutaidottomuudesta kertoi kääntäjä Farzaneh Taheri; Nasha Niva Book Projectia Valko-Venäjällä vetävä Aleksandra Dynko aiheenaan itsenäinen media.

julkaistu uudessa Konturissa Stella Parlandin ruotsinkielisenä käännöksenä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale