Vanunen, ilmastonmuutos ja puutarhakaupunki

Vanunen, ilmastonmuutos ja puutarhakaupunki

Kun toisella puolella maailmaa kampanjoitiin siitä, kenestä tulee seuraava mahtavan kansakuntalaivan kapteeni, Vanunen istui kahvilan pöydässä ja piirteli hieroglyfejään paperille. Niillä hän aikoi mullistaa paitsi Hellsinnin olemassa olevan kaupunkirakenteen, muun maailman käsitykset siitä, miten ilmastonmuutosta voidaan hoitaa. Vanunen uskoi ennen kaikkea kaupungin osittamiseen.

Vanusella oli nyt aikaa visioida ja heittää tikkaa kohti oman puolueen Paavi Lippusta ja Osmo Pyöräilijää. Hän nimitti heitä metropolipuolueeksi. Se kannatti ihmisten pakkaamista mahdollisimman tiiviisti tiettyihin valmiiksi olemassa oleviin asuinkeskuksiin. Ne sijaitsivat junan ja metron varrella. Vanunen sen sijaan halusi kaikki kukat kukkimaan eri puolille ympäri kaupunkia. Hän halusi luoda Hellsinnin kasvitieteelliseen puutarhan suoraan kaupungin asukkaiden keskuuteen.

Vanusen kaavaileman hajautetun kaupungin mallina oli hänen oma asuinkontunsa Narujärvi. Siellä oli jäljellä vielä sitä paljon puhuttua aitoa välittämistä ja luontaista huolenpitoa. Narujärvi olikin esimerkki arkaaisesta yhteisöstä, jossa vanha maailma vielä eli. Näin väitti Vanunen, viime henkäykseen asti oman asuinpaikkansa puolestapuhuja. Kun kasvitieteellisen puutarhaidean päälle lisättäisiin vielä ylimääräisenä verotus, Vanunen olisi aika lähellä ilmasto-ongelman ratkaisua kansallisella tasolla.

Kaikki edellä kerrottu taitaa ennen kaikkea muistuttaa siitä, että vaalit ovat lähempänä kuin arvaattekaan! Vanunen on yksityistapaus, mutta mitä kaikkea muut kehittelevätkään muiden kaupunkien päänmenoksi. Kenties breviaarion, herbiaarion, vai peräti akvaarion?

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari