Armoitettu tarinankertoja





Armoitettu tarinankertoja


Mosambikilainen Mia Couto hakee inspiraationsa unien kielestä. Kirjoittamalla hän vapautuu omasta minuudestaan ja matkustaa toisissa elämissä. Couto on ollut tarinoissaan jo muun muassa intiaani, nainen, eurooppalainen ja aasialainen – ja pitänyt eri rooleista.

WALTICissa vieraillut Couto puhui kielistä, joita emme vielä tiedä tuntevamme. Näitä kieliä voivat olla yhtä hyvin hänelle vieraat paikalliset afrikkalaiset kielet, kuin uneksitut tai kuvitellut kielet.

Couto kertoi havainnollisen tarinan kuolemansairaasta naisesta, joka halusi miehensä kertovan hänelle tarinan tuntemattomalla kielellä. Mies aloittaa ja tuntee aluksi olonsa kummaksi, mutta alkaa vähitellen tottua kieleen, jonka säännöt ovat uudet. Hän huomaa vaimonsa nukahtaneen. Myöhemmin hän tunnustaa miehelleen tarinan palauttaneen hänen mieleensä asioita ajalta ennen muistia.

- Runoilijat ja fiktiokirjailijat eivät lakkaa etsimästä tätä alkukaaosta. Olemme kaikki unien kääntäjiä. Unet puhuvat meissä tavalla, johon mikään kieli ei pysty. Tehtävämme on unien tuottajina mennä sisään tuohon toiseen , kätkettyyn kieleen, jossa asioilla ei ole vielä nimiä.

Couton mielestä ihmiskunnan eloonjäämisen syitä ovat älykkyytemme lisäksi kykymme
saada aikaan moninaisuutta.

-Afrikkalaisista on tullut ”toisia” jälleen tuon diversiteetin nimissä, joka perustuu hyötyyn ja nopeaan menestykseen. Meillä ei ole mitään myytävää ja voimme ostaa vielä vähemmän. Afrikkalaiset kirjailijat – erityisesti portugaliksi kirjoittavat - sijaitsevat periferian periferiassa.

Yhteys kaikkeen

Kieli ei ole Couton mielestä vain kommunikaatioväline; se ylittää käytännöllisen ulottuvuuden ja saa aikaan olemassaolomme – ja joskus lakkauttaa sen, kuten ym. tarinassa. Portugalin kieli on tullut yli 25 paikallisen kielen Mosambikiin vasta äskettäin. 30 vuotta sitten vain pieni vähemmistö puhui portugalia, nyt yli 12 prosenttia ymmärtää valloittajan kieltä.

- Harvoista paikallisista kielistä löytyy vastineet universaaleille käsitteille kuten Luonto, Yhteiskunta ja Kulttuuri. Olin vuonna 1989 tekemässä tutkimusta Inhacan saarella, jonne saapui YK:n teknikoita antamaan ”ympäristökasvatusta”. Ensimmäisessä tapaamisessa paikallisten kanssa tulivat esiin kieliongelmat. Paikallisessa kielessä ei ollut sanaa tiedemiehelle, jonka tulkki käänsi ”inguetlha”-sanalla, joka merkitsee noitatohtoria. Ruotsalainen delegaationjohtaja sanoi heidän tulleen työskentelemään ympäristön eteen. Kääntäjä käänsi tämän sanalla ”ntumbuluku”, joka tarkoittaa alkuräjähdystä, jolloin ihmiskunta on saanut alkunsa.

Pahimpia ympäristöongelmia kysyttäessä kyläläiset miettivät hetken ja vastasivat sitten: ”tinguluve” eli metsäsika, joka tunkeutui kylän kasvien kimppuun ja tarkoittaa myös kuolleen henkiä. Ulkomaiset asiantuntijat eivät ymmärtäneet sanaa kummassakaan merkityksessä. Heille täytyi keksiä yhä pahempia määritelmiä: ”väliaikaiset eläimet”, ”vierailijat, jotka joku on lähettänyt”. Vihdoin eräs eläintieteilijä näytti villisian kuvan, johon kyläläiset nyökyttelivät kiivaasti. Ulkomaisten tiedemiesten voitto oli kuitenkin lyhytaikainen: kylänvanhimmat lisäsivät eläimen olevan juuri oikean, mutta liikkuvan vain yöaikaan.

- Kun ruotsalaiset palaavat samaan kylään vuosia myöhemmin, metsäsikoja jahdataan ja kyläpäälliköt kutsuvat ulkomaisia tiedemiehiä kännyköillä: kulttuuri ja luonto on omaksuttu kieleen.

Kielitaitokin on siis suhteellista. Lukutaidottomilla afrikkalaisilla on suhde johonkin paljon tärkeämpään: menneisyyteen ja kuolleisiin, jotka kulkevat heidän mukanaan jatkuvasti.

- Biologina olen matkustanut Mosambikin savanneilla ja tavannut lukutaidottomia ihmisiä, jotka osaavat kuitenkin lukea maan merkkejä, puita, eläimiä. Minä en osaa puhua kuolleille ja olen menettänyt yhteyden esi-isiini, joilta on peräisin tunne ikuisuudesta. Näiden vierailujen aikana olen hetkeksi erkaantunut itsestäni ja omista varmuuksistani. Noilla alueilla minulla ei ole vain unelmia, minusta tulee unelmoitava.

Couton kirjoissa, myös suomennetuissa Plumeriaverannassa ja Flamingon viimeisessä lennossa, afrikkalaisten panteistinen luontouskonto saa vahvasti ilmaisunsa. Ensin mainitussa teoksessa vanhainkodin asukkaat tunnustavat vuorotellen tappaaneensa johtaja Vasto Excelêncion kuolleen poliisin Izidine Naítan ruumiiseen siirtyneelle päähenkilölle, jälkimmäisessä tielle yllättäen ilmaantunut penis ja kansainvälisten YK-joukkojen edustajien salaperäiset räjähtämiset saattavat kylän sijoiltaan.
Eurooppalainen logiikka ei ymmärrä helposti maaseudun Afrikan logiikkaa.

- Mosambikissa pidettiin 1994 ensimmäiset demokraattiset vaalit. Olin eräässä kylässä, samoin oli eräs poliitikko, joka lupasi rakentaa sairaalan. Hänen iskulauseensa oli: Olen täällä pelastamassa teidät. Poliitikon puheen lopussa eräs kyläläinen nousi ylös ja sanoi poliitikon puheen muistuttaneen tarinaa kalasta ja apinasta. Minä ja poliitikko emme tunteneet tarinaa, jossa apina kulkee joenrannalla nähden kalan pyristelevän vedessä. Hän ajattelee, että hänen täytyy pelastaa onneton ja ottaa kalan käteensä. Pian se on kuollut. Apina ajattelee, että kala olisi pelastunut, jos hän olisi saapunut hiukan aiemmin.

- Afrikoiden ymmärtämiseksi meidän on tunnettava ajattelujärjestelmiä ja uskontoja, joilla ei ole usein edes nimeä. Monesti nämä järjestelmät perustuvat itse asiassa peräänkuuluttamiensa jumalien kieltämiseen. Maailmankaikkeus on yksinkertaisesti ollut aina olemassa. Mikä rooli jumalilla maailmassa, jolla ei ole alkua? Oraalisuus näissä yhteisöissä ei merkitse pelkästään puheen ylemmyyttä kirjoitukseen nähden, vaan kokonaan uudenlaista ajattelutapaa.

Kirjallisuus on unta

Couton perhe syö sunnuntaisin yhdessä aamiaista ja muut perheenjäsenet kertovat uniaan, mutta Mia ei muista omiaan. Tämän vuoksi hän melkein kielsi tuokion.

- Kirjallisuus on unta. 16 vuotta kestäneen Mosambikin sisällissodan aikana unet kiinnostivat, koska niiden avulla oli mahdollista kuvitella toisenlainen elämä aikana jolloin kukaan ei kuvitellut olevansa elossa.

Couto kertoo tarinan pojasta, jonka hän näki kerran kotimatkallaan. Poika kantoi jotakin selässään.

- Minua pelotti hiukan, koska nykyään myös pikkulapset voivat olla vaarallisia. Poika kertoi tulleensa palauttamaan minulle jotakin. Hänellä oli selässään kirja, jonka hän oli nähnyt erään tytön kädessä. Kirjan takakannessa oli minun kuvani, joten tämä katupoika oli ajatellut tulla palauttamaan kirjan omistajalleen. Annoin kirjan hänelle takaisin toivoen, että hän jonakin päivänä pystyisi lukemaan sen. Minulle tämä oli suurin palkinto koskaan.

- Olen kiinnostunut ennen kaikkea muutoksista ihmissielussa ja siitä, mikä on kielen takana. Puolustan perinteisiä afrikkalaisia yhteisöjä, mutta en missään nimessä halua museoida niitä. Haluan, että paikallisyhteisölle kerrotaan maailman muutoksesta (globalisaatio) ja tarjotaan työkaluja ymmärtää tätä muutosta.

Uskonto on tärkeä osa paikallisen elämän ymmärtämistä. Kuolleet jatkavat elämäänsä elävissä ja ihmisten tehtävä on elää harmoniassa niiden kanssa. Paikalliset uskonnot perustuvat yhteyteen kaikkeuden kanssa. Tätä todellisuutta Couto kuvaa romaaneissaan, novelleissaan ja saduissaan.

Mosambikin hallituskin on ottanut Couton mielestä joitakin tärkeitä edistysaskelia. Hallitus laati vastikään lain, jonka mukaan maanviljelijät saavat omistusoikeuden maahan ilman ennen vaadittua kirjallista koetta. Pitkästä sisällissodasta kärsineessä maassa otetaan nyt ensiaskeleita kohti kapitalistista maailmanjärjestystä.

Rita Dahl


Boksi

600 kirjallisuuden ammattilaista Tukholmassa


Noin 600 kirjailijaa, kääntäjä, tutkijaa ja aktivistia kokoontui Tukholmaan ensimmäiseen, historialliseen WALTIC-kirjailija- ja kääntäjäkongressiin 30.6.-2.7. Kokouksen yhteydessä julkistettiin sananvapauden turvaamista, tekijänoikeuden vahvistamista digitalisoituvassa maailmassa ja lukutaidon laajentamista tukeva julkilausuma. Ruotsin kirjailijaliitto jatkaa sisarorganisaatioidensa kanssa lukutaidon edistämistä ja työtä kriisi- ja konfliktialueilla elävien lasten puolesta.
Ruotsin kirjailijaliitto kantoi päävastuun kongressista. Sen mahdollistivat yksityiset (Henning Mankell, Björn Ulváeus) ja julkiset tukijat. Kokous järjestetään seuraavan kerran vuonna 2010. Kongressin järjestäjät vaihtuvat vuorotellen.

julkaistu Kirjailija-lehdessä 3/2008

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan