Yritä edes





Yritä nyt

Yritä nyt edes kerran ajatella Portugalia, ei sen
ihmisiä, viinipuun käppyröitä pelloilla, kumoa Cioranin
vaikutus elämääsi kuin pöytäviinikuppi kumotaan kulauksella, ei
jälkeäkään ennuista, jokapäiväisestä leivästäsi, joka tekee kaupungista, mistä
tahansa paikasta aina aution, yhden hengen helvetin, koska yhteen
kuitenkin palautuu kaikki. Itseen, minään: monine fasetteineen. Ei
kasetteineen, niiden valmistus lopetettiin jo parikymmentä vuotta sitten, kuten
moni muukin nyt nostalgisena pidetty toiminto. Olemmehan sentään ihmisiä,
ja muutokselle alttiita? Cioran olisi ehkä sanonut, että lanka elämän ja kuoleman
välissä on hyvin ohut, mutta miksi pitäisi uskoa aina häntä? Siis juo, ota
ystäväsi ja käy kohti iloa heidän kanssaan: vaikka kaikki joskus tuntuu
hukkumiselta, vielä meillä on sentään toisemme. Vielä me olemme edes
hiukan ruumiillisia ja paljastamme ruumiimme, jonka päivisin peitämme. Vielä
joskus rakastamme, jotakin, jotakuta, kenties, yhä on viiniä, joka tekee meistä
hetkeksi holtittomia, saa luopumaan äärettömästä kyynisyydestä ja ironioista
silmissä, jotka tekevät vain sumuiseksi ja karkottavat siitä, mikä on kirkasta meissä, tuovat
lähelle toisen elementin, pakenevan. Tämän perusluonne on tragedia, jota ei
voi karkottaa edes äärimmäisillä, jatkuviin paradokseihin perustuvilla syllogismeilla: ne
eivät pure, kuten veitsi puree jokapäiväiseen leipään, nopeasti, tappavasti ja leivän
elämän lopettavasti. Ei ole mitään syytä lopettaa tätä, toistoa puheet ja teot joka
tapauksessa aina ovat. On syytä jatkaa, ajatella, vastakohtia, kohtaamattomuuksia, leivän
lisäksi vettä myös: mikä on kovaa, on myös pehmeää, sisältää vastakohtansa, vaikka
ei sitä koskaan julkisesti näyttäisikään. Me piilotamme itsemme, rypäleet putoavat
puista ja appelsiinit ylikypsyvät, maatila hylätään, mutta kaupungissakin on viiniä ja
tilaa sinulle fasetteinesi, kadulla, ikkunoissa, ovissa, kuinka vain haluat. Maksa ja
mitä haluat, on sinun.

Comments

"Siis juo, ota
ystäväsi ja käy kohti iloa heidän kanssaan: vaikka kaikki joskus tuntuu
hukkumiselta..."
Otimme vaarin, kutsuimme ystävän, joimme puolikkaan valkoviiniä nigerialaista Kutia kuunnellen. Iloa oli ja tanssia puiden hämärässsä. Kosteudelta emme saaneet nuotiota syttymään. Suuresti surkuttelemme, valtavasti valitamme, että runokuu lipuu ohi taivaankannen istuessamme tässä mielettömässä usavassa.
It's funk in Timbuktu!
dahl said…
Mutta pääasia, että on hauskaa, vai mitä? :) Runokuita tulee uudestaan, ehkä minä & Pellinenkin toistetaan tämä jossakin. Ja ei se kirjakaan kauhean matkan päässä ole (siis käsis), jos pistetään oikein, oikein töpinäksi.

Minä olen yksin esiintymässä ensi torstaina Kiilan kirjallisuusklubilla rav. laiva Wäiskissä, alkaen klo 20.

Kuti pitää kutinsa, ei hassumpaa. Usva kyllä oli melkoinen, kuin Amsterdamissa.

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari