Tekniikka kehittyy, runous ei?

Tekniikka kehittyy, runous ei

Pellinen: Kävin tossa Akateemisessa lukemassa muutamaa suomalaista nykyrunoilijaa. Ne oli aistillisia ja briljantteja, mutta tuli tunne, että Suomessa asuu vain yksi, juuri naimisiin mennyt nuori ihminen, joiden kieli liikkuu esteettisissä elementeissä, kuten esikoiskirjoissa yleensä. Outoa oli se, että esikoistunteiden superinhimillinen temmellys jatkuu kolmanteen ja neljänteenkin runokirjaan asti. Juuri minkäänlaista metafyysistä kokemusta ei ollut päässyt mukaan. Huumoria oli Jukka Viikilällä Gummerukselta, jonka teksti muistutti romaania. Siitä puuttui kaikki, varsinkin Teos-kustantamon kurssittama apuyliopistokurssimaisuus. ”Syvyys ei ole tärkeää, vaan tapa, millä asia sieltä nostetaan”, sanoo Anhava. Pelastaja-Andreas pitää parempana kalaa, joka tulee meren syvyydestä.” Tosin tästä huokuu kehotus maanläheisyyteen ja turhan metafysiikan karttamiseen, se ei ole meidän perintömme. Useat korjaavat nykyajan pilkuilla, huudoilla tai runovöillä, jotka kiertävät Tavin Esa-teoksen alalaitaa. Monet korvaavat esoteerisuuden rakkauden perversioilla, koska ne ovat kaikille lähempänä elämää. Uutena esi-isänä on tietenkin Tommy Tabermann. Sitten luin lisää Saila Susiluotoa, Tavia ja Vuolaa. Yhteistä tälle runoudelle, että kuvan sisäinen konkreettisuus ja luo, mutta puuttuva metafyysinen heikkous on korvattu suomalaisella arkisuudella. Saila Susiluotoa ei voi mitenkään sanoa surrealistiksi, koska tapahtumat, jotka nähdään kuvansisäisenä, ovat aivan selkeänä edessämme, kuten sanoin, ihmissuhdebiografisina aihesisältöinä. Joskus tulee sellainen tunne, että tämän kirjan vaatima pituus, joka on luonnollinen vaatimus, ponnisteluttaa lukijaa melkein yhtä paljon kuin vanhan klassisen Venäjän monihenkilöiset romaanit. Viikilän luoma kaukaisuus on niinikään tunne, että nuoruus on lähellä ainakin aiheissa. Silti hän on ainoa noista lukemistani, joissa on jonkinlaista opportunistista Laotsea, joka ei ole minkäänlaista kaihoisaa Bunuelia, mutta hänen metafysiikkansa on silti aivan järkevää ja arkista. Tuntuu kuin runoudessakin olisi löydetty jonkinlainen välitetty normikieli, jonka Timo Hännikäinen parhaimmillaan osaa puhuessaan vihreästä liikkeestä. Kielen liikennekoulun nopeusrajoitukset olisi nostettava 180:een, siinä mielessä, että metafysiikkakin alkaisi kiinnostaa ehkä myöhemmässä elämässä. Kun metafyysisten sisäelimien raatelemattomuus tulee esiin, meillä on sitä herkkua, mitä me kaipaamme. Näissä runoissa tuntuivat kaikki olevan extrapriimoja, onnellisia, potenssoituja miehiä ja naisia. Sitten minun piti lähteä. Jatkuu.

Dahl: Haluaisin muuten tietää, mitä Sinä tarkoitat rakkauden perversioilla? Tarkoitushakuista groteskiutta, eräänlaista sensationalismia, pornoistuneen ajan superfisiaalirunoutta, jossa aiheeksi kelpaa mikä tahansa, joka kelpaisi iltapäivälehtien otsikoiksikin? Saisiko esimerkiksi 1000 euroa kuussa ansaitsevan yh-äidin elämästä mielestäsi metafyysistä runoa aikaiseksi? Tuskin sentään pitäisi joutua egyptiläiseen vankilaan ja saada naapurisellin ilotytön salakuljettamalla kulmakynällä vessapaperille vankilamuistelmat aikaiseksi, että metafysiikka alkaisi elää? Syntyykö metafysiikka runouteen välttämättä mielestäsi kärsimyksestä, ja onko maaperä potenssoidulle laajasalolaisten rivitalojen keskipäärunoudelle voimissaan, jos runoilijan keskitulot ylittävät 1000 euroa kuussa? Sanoisin tuohon Viikilään, että hän on yrittänyt kirjoittaa tietosanakirjaa runon säkeiksi valheellisesti aseteltuina, mutta se ei vielä auta pureutumaan todellisuuden todeksi havaittuun absurdiksi muuttumiseen, jonka pitäisi väistämättä heijastua myös sisäelinten toimintaan uudenlaisina vastaanottohäiriöinä. Tämä muuttunut ulkoinen vaatimus, palkat ja päivätyö sekä pitenevät ylityöajat ovat minusta muotoja, jotka sisäisiksi muuttuneina tavoittaisivat jotakin szymborskamaisen totta ja eettistä holokaustimaisesta olosta, joka on varsin yhteistä paitsi nuorimmille runoilijoillemme, jotka ovat vasta avioliiton esiholokaustimaisesta olosta toipumassa. Mutta he eivät vielä sanoissaan elä tätä tilaa – on myös mahdollisuus pistävillä runotikoilla yrittää karkottaa tuota Bergmanin avioeroa kohti etenevää pitkitettyä elokuvaa pois: ehkä tässäkin positiivishakuisessa karkottamisessa on syy siihen, että aihe lipsuu välillä käsistä ja muuttuu Vihreän Liiton syyskokouksen asialistan pykäläksi muita asioita. Hölderlin mielisairaana astui syksyyn päin, vaikka oli kesässään jo syksyyn astunut.

Pellinen: Joskus sinunkin vastauksessasi on hirveesti sellaista koristeellisuutta ja eettisen normiston tuntevaa sanahelinää. Arvaa, miltä minusta tuntuu, kun holokausti yhdistetään nuoreen avioliittoon. Mutta. Kysyt, mikä on rakkauden perversion. Mä tarkoitan suhdetta mainittuun aiheeseen ja sitä varten keksittyjä termejä, termistöjä, joita heillä on kosolti. Kumminkaan kukaan ei huomaa, että ne ovat helpoimpia kaikista. Ultimatumin tunne on yliesittävä ja rakkauden perversion tunne tuntuu olevan kompromissi, vaihtoehto, suuremmille vaikeuksille ja sisäisille ongelmille ja niiden ratkaisuille, jota metafysiikka siis on. Eräs metafyysinen oire ja laji on esimerkiksi John Donne. Eräs metafyysinen laji kerta kaikkiaan on romantiikka. Ei pitäisi juuttua lapsuuteen. Romantiikkaa esimerkiksi voi käyttää aseena muuta maailmaa vasten. Nyt meillä esillä näkyy ennen kaikkea perhekeskeinen nihilismi. Siitä ei ole myöskään pitkä matka Tapani Kinnusen lössähtäneeseen pornorunouteen. Mutta täytyy sanoa, että se kumminkin on lajityypiltään luopunutta viihdettä ylä- ja alakulttuurin välimaastossa, kuten Heli Laaksonen. Viimeksi mainitulla ei ole edes sitä ansiota, että murretta puhuttaisiin tai se eläisi jossakin, kuten Nortamon aikana. Nyt murteet ovat häviäviä lutkutuksia, joista tietysti syntyy kaupallinen pörähdys.

Dahl: Profeetta-Emerson on laskeutunut maan päälle ja tilittää. Thoreau metsästä löysi hyvän olotilan, avioliiton. Mistä me nyt löytäisimme tuon onnellisen avioliittometsän, jossa holokaustista ei tarvitsisi edes puhua. Heidegger pystyttämässä uutta kielimaailmaa teknillistyvään Pariisiin, Eiffelin tornin juurelle; se voisi olla uusi sisäDonne Helsinkiin syntyneenä. Paluu rakkauteen kuin tuhlaajakäen lento takaisin pesäänsä. Romantiikka – puuttuvan rakkauden esiinkirjoittaminen – voisi olla yksi keino, jota olen itsekin Portugalissa omaksunut itseeni. Satiiri ja ironia tyylilajeina ovat ehkä selkeimmin uloskirjoitettuja defenssejä, jotka varmimmin etäännyttävät Hölderlin-kyvystä lähestyä kärsimystä. Pessoa myös kirjoitti oman Ultimatuminsa jo hiukan yli parikymppisenä. Tyypillisenä pamflettimanifestinä siinä parjattiin edellisiä sukupolvia, heiteltiin harppuunoita heidän pehmeään nahkaansa ja kirjoitettiin uudesta runoilija-kuvataiteilijasukupolvesta, joka radikaalilla uusavantgardellaan mullistaisi Lissabonin galleriat. Heidät leimattiin hulluiksi päivälehdessä tietenkin. Pariisista hekin löysivät afrodisiansa. Punaiseen myllyyn kaikki vain.

Pellinen: Aika hyvää tekstiä sinänsä. Heideggeria on vaikea tuoda Suomeen, se muuttuu matkalla Jörn Donneriksi. Irvokas, perverssi, afrodisiaattinen aforismi tavoitti minut pitämäsi luennon aikana. Kuvittele, että olisikin yhtäkkiä olemassa pehmeänahkaisten Heiligenstadt-testamentti. On se vaan hyvä olla toistaiseksi tällainen Suomen runouden Kimi Räikkönen, joka on normatiivisesti aivan mykkä, kuten minä, sanoo haastattelija-Mustakarille: Ei se mitään. Katsotaan. Ja kumminkin suomalaiset taiteilijat ovat tavoitelleet Pariisia jo maailmannäyttelyn aikaan. Mutta nyt ovat pariisilaiset Sibelius-tutkijat alkaneet tutkia Sibeliusta. Ja minä olen kirjoittanut ensimmäisen Pariisista, josta alter egoni, kirjeenvaihtaja Kirsi Buure on sanonut: Tästä eivät pariisilaiset tykkäisi. Teos alkaa: Kieli soi lasisena ja niin edelleen. Sen mukaan sana: Pardon, monsieur, on syntynyt pelkästä tilanpuutteesta, tuntemattoman käsivarresta, aikana jolloin pieniä ja ahtaita vegetaristisia ravintoloita ei vielä ollut. Minä olen oman itseni pieni punainen planeetta. Sillä erotuksella, että niin päinvastoin kuin työväenluokka, minä suosin yksityisyritteliäisyyttä. Varmaan Mohan antaa tänään banaanilassin ilmaiseksi.

Dahl: Se aforismi jäi tuossa sanomatta. Pehmeänahkaiset menevät Kristallimetsään, mutta palaavatko ne koskaan pois. Paljon metafysiikkaa on, kumma kyllä, Saksasta kotoisin. Formulametafyysikot radalle vain, niin kyllä patafysiikka alkaa elää taas. Pariisissa on erikoisella tavalla kansallisromantiikkaa ruokkivaa tunnetta, kuin sacrecoeurmäistä neitseellisyyttä. Uskon kyllä, että kirjoittaisit Pariisin epänormatiivisesti itsesi näköiseksi, eikä siellä paljon äärioikeistolainen Sarkomaa antaisi käskyjä pitää yllä hyviä naapuruussuhteita Georgiaan. Venäjä on meidän naapurimaamme ja siitä me emme koskaan tule eroamaan: tämän totuuden sinäkin varmaan allekirjoitat. Aloitin tutustumisen Lissabonin kattoasuntoihin etsimällä tietä siniseen kieleen, kuin kuuhun, ja oikeistolaisuuteeni muuttui ihmiseenpäinsuuntautuneeksi yhteisyydeksi, joka kesti ainakin muutamien metromatkojen ajan.

Pellinen: Toivottavasti Sacre Couer ja minä kohtaamme edes jonkinlaisessa epäoivelossa pätilössä. Sillä minusta todella Ranskan presidentit näyttävät mustapartaisilta miehiltä. Ja minun Pikku-elokuva-Amelieni onkin rautanainen, joka on ostanut majatalon ja toimii epävirallisena kulttuurilähettiläänä, saatuaan jo vieraakseen Aki Salmelan, mutta myös erittäin huonosti käyttäytyneen Julia Niemen. Ainoa, joka valitti taksan kalleudesta. Nyt kuulemma rauta-Ameliellani on ollut venäläinen naispari, joka ei jättänyt rasvatahroja ja osti jopa kukat, rikkomatta ainoatakaan ikkunaa. Tiedätkö mitä muuten olisi ollut voikukka ranskaksi. (Lisää suurkustantajien runoilijoiden sanastoon Pelliseltä: pissaa sänkyyn, pis au lit. Joka tarkoittaa lähinnä keltaista valkoisella.) Se oli muuten hyvä elokuva se Amelie, kaikki oli toisin kuin minun elämässäni. Mikä vauhdikas nouseva puberteetti Ameliella olikaan. Minun puberteettini harmaa kaihi valahti jo lähes 14-vuotiaana silmiini kuin universaali metafysiikka. Mutta luinpa sentään toisten kirjoja, esimerkiksi Raymond Radiguetin Paholainen ruumiissa, kirjoitettu ennätysnuorena. Vaikka nuoruuden maailmanennätys apparaatin valmiudessa taitaa edelleenkin olla Rimbaudilla, mikä herätti kateutta lastemme isissä 60-lukulaisissa vasemmistosatraapeissa ja takinkääntäjissä, jotka kutsuivat Rimbaudia rimpauttajaksi. Mikä työ Anhavalla olikaan kääntää se uudestaan. Ja kuvittele, että Saarikoski kieli Rimbaudin olemassaolon sanoen sen olevan pelkkää näkyä. On siinä meillä oikein kuiva suomalainen neitsytvainaja.

Dahl: Pääsin hyvin Amelien elämään; hän oli yliaktiivinen poikkeusyksilö, joka saa ilmeisen paljon aikaan, talousmesenaatti ja majatalonpitäjä, arkituoton kartuttaja ja elämämatkan tarjoaja majatalossa. Nukkuivatko nuoret runoilijat hyvin siellä kattohuoneistossa? Voikukkaa en muista nyt millään kielellä, mutta pissakohtaan sanoisin: Voihan merde. Minäkin joskus luen oman nimeni venäjäksi kirjoitettuna Putaksi ja ihmettelen, että kenestäkö ne oikein siinä puhuvat. Puberteettia on myös taiteen helmaan painautuminen, kuin kotelossa asuminen, turvallinen maa/ilmamaisuus, Heideggerin tukemana. Ennätysnuorten seiväsylitykset eivät kuitenkaan koskaan ole saaneet varmaan ymmärrystä vihosukupolvissa, joilla on koliikinkin suhteen varma kanta. Kuivaa on, sanoi Paasikivi, kun Venäjälle katsoi, mutta Kekkonen jo ymmärsi, että kuivuus oikein käytettynä voi olla myös ase, kuin harppuuna kohti Saarikosken virhearvioita.

Pellinen: Nyt täytyy sanoa, että tällä kertaa me molemmat voitimme.

Comments

Timbuktun Dee said…
Siis kirjoittiko joku täällä Luis Vaz de Camõesista? Rita ainakin vosi nauttia portugalinkielisestä osuudesta, teksti on siis rinnakkain englanninkielisen version kanssa "The Lover and the Beloved & Ploughing the Sea (set of two books). Ihastelin kovasti argonauttirunoutta Instituto Portugues Patrimõnonio Arquitectõnico'ssa, Mosteiro dos Jerónimos'issa, Lissabonissa. Ja harmittelen kovasti, etten pakannut kirja-settiä reppuuni, mutta matka jatkui vielä Portugalin maaseudulle, joten en voinut ottaa reppuun yhtään ylimääräistä painoa. Noh, sehän olisi vain keventänyt kulkijan taakkaa näin jälkiviisaasti ajateltuna.
ANTOISAA VUOTTA 2009 SINNEKIN!

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale