Suomen kartanoita





Kaikenlaisia kartanoita

Suitia, Siuntio


Valtaneuvos Erik Fleming rakennutti Suitian harmaakivisen kartanon 1540-luvulla. Rakennuksen suunnitteli Tomas Tomasinpoika. Rakennuksen ympärille istutettiin Tallinnasta tuotuja hedelmäpuita. Suitiaan nousi myös Suomen ensimmäinen puutarha 1700-luvulla. Tallinnalaisten mestarien suunnittelema linna koki useita muodonmuutoksia vuosien saatossa.

Kartano säilyi Flemingin suvun omistuksessa vuoteen 1730 asti. Sitä seurasivat Karl-Gustav Wrangelin (1731-54) ja Reuterholm-suvun jäsenten kaudet (1755-1817). Suitia muuttui 1700-luvun tyyliseksi rakennukseksi. Suurin muutos tapahtui 1800-luvun lopulla, jolloin rakennus ja pohjakerroksen vanhat tuvat uudistettiin muistuttamaan keskiaikaista, romanttista linnaa porrastettuine päätyineen ja suippokaari-ikkunoineen. 1540-luvun käsityö katosi ja uusi kartano edusti 1890-lukua. Kivirakennukseen tehtiin ritarisali ja 1700-luvulla perustettu puisto jalavineen, tammineen ja vaahteroineen kunnostettiin. Uudistuksen toteuttaja oli vapaaherra August Wrede, joka lepää nyt rakennuksen alapuolella kivihaudassa vaimoineen ja lapsineen.

Wreden kuoltua Suitia siirtyi valtiolle ja monien vaiheiden – tila toimi mm. invalidiliiton ylläpitämänä invalidikotina - jälkeen kartano toimi 1890-luvun asuun Helsingin yliopiston opetus- ja tutkimustilana. Tila on myyty vuoden 2007 alussa maatalousyhtymä Gustav & Henrik Rehnbergille, eikä siellä voi siis vierailla.

Kuvat, sisä: 1800-luvulla Siutian tuvat uudistuivat keskiaikaa romantisoivaan asuun omistaja August Wreden ja taiteilija Axel Haartmanin suunnitelmien mukaan.
Ulko: Pihajulkisivu laajenee porrastorniksi.

Kankainen, Masku

Kankaisten kuutiomainen, kolmikerroksinen kivirakennus on eräs parhaista esimerkeistä ns. 1500-luvun ”lujasta talosta” eli kivirakennuksesta, joka palveli sekä asuntona että puolustusrakennelmana. Henrik Klaunpoika Hornin, joka oli 1500-luvun puolivälissä Suomen ehkä huomattavin mies, arvellaan rakennuttaneen kartanon.

Horn oli Kankaisten herra kuolemaansa asti vuonna 1595. Sitten kartano siirtyi hänen jälkeläisilleen. Kankaisten maita silvottiin pahasti reduktion eli läänitysten kruunulle palauttamisen yhteydessä. Sitten suuruuden aikakin oli ohi. Kartano siirtyi Horneilta 1695 kenraalimajuri Johan Ribbingille.

Kartano oli rappiolla etenkin isonvihan jälkeen, kunnes professori Nils Hasselbom osti sen ja aloitti vuonna 1756 Kankaisten uudelleenrakentamisen. Jälleenrakennuksen suunnitteli Viaporin luoja Augustin Ehrensvärd. Jälleenrakentamisen yhteydessä kolmas kerros purettiin ja keskiajan ja 1500-luvun muodot muutettiin vastaamaan 1700-lukua.

Berndt Aminoff osti kartanon huutokaupasta vuonna 1846 ja kartano kuului Aminoffeille vuoteen 1992. Claes Aminoffin ansiota on kartanon nykyinen hyvä kunto: hän rakennutti kolmannen kerroksen uudestaan ja palautti kivirakennuksen kuutiomaiseen muotoonsa. Tilasta huolehtii nykyään Åbo Akademin säätiö, eikä siellä voi juurikaan vierailla.

Kankainen kuuluu Sjundbyn, Vuorentakan ja Karunan ohella Suomen ainoihin asuttuihin kivilinnoihin.

Kuvat, sisä: Alun perin kolmikerroksisen kartanon ylin kerros purettiin 1700-luvulla ja toisen kerroksen huoneet sisustetiin rokokoon hengessä.
Ulko: Hornien keskiaikaisen linnan neliömäinen muoto erottaa sen muista vanhimmista linnoista.

Malminkartano, Pernaja

Kaarle IX läänitti vuonna 1606 kolmekymmentä Pernajan taloa rouva Catharina Hess von Wichdorfille, jolle hän halusi antaa hyvitystä puolison kuoltua. Hess von Wichdorffin mentyä uusiin naimisiin Sarvilahden Ernst Larsinpoika Creutzin kanssa 1644, läänitys siirtyi miehelle. Kartano periytyi tuleville sukupolville, kunnes Carl Johan myi Malmgårdin serkulleen Carl Creutzille ja rakennus siirtyi samalla kreivillisille.

Malmgård oli 1800-luvulle tavallinen kartano. Kaksikerroksinen päärakennus oli empireä – sitä reunusti kaksi pienempää mansardikattoista siipirakennusta. Creutz piti rakennuksia liian vaatimattomina ja arkkitehti F.A. Sjöström sai tehdäkseen vuosina 1882-1885 toteutetun upean kivilinnan piirrokset.

Komealle kivilinnalle ei löydy vastinetta Suomen kartanoiden joukossa. Se on parhaiten säilynyt esimerkki ns. kertaustyylistä ja uusrenessanssista. Lisäksi kartano on harvoja uusrenessanssirakennuksia, joissa sisä- ja ulkopuoli ovat keskenään sopusoinnussa. Carl Magnus Creutz toteutti unelmaansa linnasta suvun kantakartanona.

Kartano on nykyään nykyaikainen tila, joka on erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn 500 hehtaarin suuruisilla pelloillaan. Lisäksi kartanolla harjoitetaan matkailua, metsätaloutta ja sähkötuotantoa. Puisto on avoinna vierailijoillekin.

Kuvat, sisä: Malminkartanossa on taidokkaimmin yhdistelty eri historiallisia tyylejä.
Ulko: Kartanon tiilisen päärakennuksen suunnitteli F.A. Sjöström.

Joroisten Frugård

Frugård sijaitsee viitisen kilometriä itään Joroisten kirkolta, Saimaan erään lahden rannalla. Rouva Hedvig Juliana Munck, everstiluutnantti Anders Erik Munckin leski ja Kustaa III:n suosikin, Adolf Fredrik Munckin äiti, osti vuonna 1781 entisen ratsutilan ja rakennutti tilalle päärakennuksen ja suuren osan osittain edelleen säilyneistä talousrakennuksista.

Savoon syntyi pienehköjä kartanoita jo 1600-luvulla läänityslaitoksen aikana. Vaikka useimmat niistä peruutettiin Kaarle IX:n toimeenpanemassa reduktiossa, kartanojärjestelmän edellytykset säilyivät. Savosta tuli 1700-luvulla sotilasvirkatalojen ja upseeriperheiden erityismaakunta. Tätä tuki ”sotakoulun” perustaminen Rantasalmen Haapaniemeen. Opettajat hankkivat maataloja ympäristöpitäjistä ja pitäjästä alettiin puhua ”pikku Pariisina”.

Frugårdin keltaiseksi maalattu päärakennus on suorakaiteen muotoinen, mansardikattoinen ja suorapäätyinen puurakennus. Seinäpaneelit, ovet ja kaakeliuunit sekä öljyllä maalatut pellavatapetit ovat jäljellä viidessä tärkeimmässä huoneessa, joiden tekijäksi arvellaan tukholmalaista maalaria.

Frugård vaikuttaa vaatimattomalta ja yksinkertaiselta suurempiin ja keskemmällä sijaitseviin kartanoihin nähden, mutta sen viehätys onkin siinä tosiasiassa, kuinka pitkälle Tukholman hovin vaikutus ulottui.
Frugårdin kartanossa järjestetään vuosittain heinä-elokuun vaihteessa Joroisten musiikkipäivät ja siellä on muutakin konserttitoimintaa epäsäännöllisesti.

Kuvat, sisä: Kahdensadan vuoden asuminen toi vain vähän muutoksia Frugårdin kustavilaiseen tyyliin.
Ulko: Frugårdin uuden muodin mukainen päärakennus valmistui 1780-luvulla.

Louhisaari, Lemu

Louhisaaren kartanolinna on maamme toinen 1660-luvun kartanolinna, mutta sillä oli merkittävä rooli jo 1500-luvulla. Kartanon omistaja Herman Perinpoika Fleming nimittäin muodosti Kankaisten Henrik Klaunpoika Hornia avustaneen neuvoston. Flemingit hallitsivat kartanoa vuoteen 1791. Kartano oli sadan vuoden ajan myös Mannerheimien omistuksessa, ja siellä syntyi C.E.G. Mannerheim vuonna 1867. Kolmannessa kerroksessa on edelleen marsalkan syntymävuode. Louhisaari myytiin 1961 Suomen marsalkan ratsastajapatsasvaltuuskunnalle.

Linna ja kirkko muodostavat yhtenäisen parin ja luovat yhdessä ympäristön ylhäisaatelisen ilmapiirin. Louhisaaren suunnittelijaa ei tunneta, mutta hänen on epäilty olevan tukholmalainen. Kaj Dahl ei usko teoriaan, vaan arvelee rakennuksesta tulleen barokkimaisemman, jos se olisi ollut tukholmalaisen suunnittelema.

Juhlakerros ja talouskerros ovat edelleen 1600-luvun asussa. Asuinkerroksena toimiva keskimmäinen kerros uusittiin 1600-1700-luvuilla ja on sisustettu aikakauden tyylin mukaisesti. Louhisaaren kartanolinna oli Suomen pilottikohde eurooppalaisessa kulttuuriperinnön saavutettuushankkeessa 2004-2007. Nykyään kartano toimii museona ja on Museoviraston omistuksessa.

Louhisaaren Kartanolinna on auki 15.5 - 31.8 joka päivä kello 11 - 17. Viimeinen opaskierros lähtee kello 16.

Kuvat, sisä: Louhisaaren kartanon salongeissa ja arkihuoneissa voi tutustua Mannerheimien suvun historiaan.
Ulko: Louhisaari sai vaikutteita hollantilaisesta barokista.

Mustio, Länsi-Uusimaa

Mustio kuuluu 1600-luvulla perustettuihin Länsi-Uudenmaan kartanoihin, joista kehittyi pieniä yhdyskuntia kartanoineen, kirkkoineen, työväenrakennuksineen ja muine tarpeellisine rakennuksineen. Mustiossa sekoittuvat ranskalainen klassismi ja italialainen uusantiikki.

Nykyistä Mustiota hallitsee suuri puurakennus ja sitä ympäröivä puutarha, jonka ruukinpatruuna Magnus Linder rakennutti 1783-92. Uudesta talosta tuli yksi Suomen aikoinaan komeimmista uusklassisista rakennuksista. Sisustus puolestaan oli kustavilaista. Kaikissa huoneissa oli kaksoisovet, porsliiniset kaakeliuunit, messinkilukot jne. Materiaalit ja ammattilaiset tuotiin eri puolilta Suomea ja kaakeliuunit Tukholmasta asti. Linder istutti puistoon harvinaisia puita, muun muassa korkkipuun ja amerikkalaisen jalopähkinän, jotka ovat siellä edelleenkin.

Pohjakerroksen salin Rooman maisemia esittävien tapettien valmistajan on väitetty olevan kuuluisa arkkitehti Louis Jean Desprez, mutta signeeraus ”Sundberg” viittaa pikemminkin Tukholman Kuninkaallisen oopperan lavastajana toimineeseen Pehr Sundbergiin. Tämä selittäisi myös näkymien kulissimaisuuden.

Mustiossa on eräs parhaimmin säilyneistä sisustuksista Suomen kartanoissa. Kunnia siitä kuuluu osin nykyiselle omistajalle, johtaja Magnus Linderille, osin Suomen valtiolle, joka on myöntänyt suuria summia talon restaurointiin.

Mustiossa on toiminut yli parinkymmenen vuoden ajan kartanohotelli, sekä nykyisin myös museo, joka on suljettu maanantaisin ja auki tiistaista sunnuntaihin klo 11-17.

Kuvat, sisä: Ensimmäisen kerroksen salonkia koristavat Suomen Taideyhdistykselle lahjoitetut maalaukset.
Ulko: Mustion päärakennus edusti kustavilaista tyyliä.

Joensuu, Halikko

Joensuun kartanon rakensivat luultavasti Klas Kristerinpoika Horn ja tämän puoliso Kerstin Krumme. Halikon kirkossa on yhä kivestä veistetty taulu, jossa on heidän vaakunansa ja vuosiluku 1571. Joensuu oli 1500-luvun jälkipuoliskolla yksi Suomen seitsemästätoista rakennuksesta, joissa oli kivinen asuinrakennus. Kartano joutui sadassa vuodessa huonoon kuntoon korkea-arvoisten omistajien työskennellessä Tukholmassa.

Magnus Wilhelm Armfelt osti Joensuun kartanon 1786 ja antoi pystyttää yksikerroksisen puurakennuksen, jossa oli puolittain aumattu taitekatto. Hänen jälkeläisensä laajensivat rakennusta muun muassa uusantiikkisella päätykoristeeseen päättyvällä sisäänkäynnillä ja julkisivun pilastereilla eli koristeena toimivalla ei kantavana rakenteena.

Gustav Mauritz suunnitteli itse sisätilojen muutokset. Kirjastosta tuli hienoin huone vihreine seinineen ja verhoineen sekä Tukholmassa tehtyine mahonkikaappeineen. Gustav Mauritzin aikainen sisustus on hyvin säilynyt, huonekalut ja taide sen sijaan eivät. Kartanoon kuuluu myös suuri, 1700-luvulla perustettu puisto, josta johtaa kahden kilometrin mittainen puistokuja Halikon kirkkoon.

Halikon kartano on yksityisomistuksessa. Osa kartanon rakennuksista on muutettu vuokrattaviksi yksityisrakennuksiksi.

Kuvat, sisä: Irtain sisustus on nykyään enimmäkseen Armfelt-museossa Suomenlinnassa.
Ulko: Hornien käsistä Joensuun kartano siirtyi Armfelteille, jotka laajensivat kartanoa tukholmalaisen arkkitehti C.C.Gjörwellin suunnitelmien mukaan.

Aulanko

Aulangon loistoaika alkoi kun eversti Hugo Standertskjöld (1844-1931) osti vuonna 1883 silloisen Karlbergin tilan ja sitä ympäröivät maat. Venäjällä asetehtailijana omaisuutensa luonut Standertskjöld suunnitteli Aulangolle upean kartano- ja puistokokonaisuuden, jota tultiin ihailemaan Euroopasta saakka.

Everstiä kiinnosti kaikki edistyksellinen ja uusi. Standertskjöldin aikana Aulangolle tuli Suomen ensimmäinen eläintarha, kalaviljelylaitos ja yksityinen kansakoulu. Everstin auto oli Suomen ensimmäinen Rolls-Royce. Työväestään hän piti huolta rakennuttamalla alaisiensa lapsille kansakoulun. Karlbergin kartanolla oli myös oma sähkölaitos Vanajaveden rannassa.
Hugo mietti Karlbergin kartanon kohtaloa ja tarjosi tilaa ensin valtiolle. Lopulta Hämeenlinnan kaupunki osti Karlbergin 1926. Kaupan ehtona oli, että alue on säilytettävä avoimena kaikille.1930-luvulla kartano siirtyi Suomen Matkailijayhdistykselle. Karlbergin kartanon upea päärakennus tuhoutui tulipalossa tammikuussa 1928.

Palon jälkeen kartanon tilalle rakennettiin nopeasti uusi väliaikainen ravintolarakennus. Aulangon nykyinen funkis-tyyliä edustava hotelli valmistui vuonna 1938. Sen suunnittelivat Märta Blomstedt ja Matti Lampen. Aulangosta tuli pian yksi Suomen suosituimmista matkailukohteista.

Aulanko on houkutellut myös maailman suurmiehiä elokuvaohjaaja Hitchcockista valtionpäämiehiin. Paikalla on myös kuvattu Suomi-filmin klassikoita, muun muassa Kesäillan valssi (1951) ja Pähkähullu Suomi (1967).

Aulangon kartano toimii nykyään kartano- ja kokoushotellina, joka on avoinna ympäri vuoden.

Kuvat, sisä: Aulangon huoneissa juhlivat värit ja muodot.
Ulko: Kesäkäyttöön tarkoitettu päärakennus ja viereinen vierastalo ympäröitiin upeilla puutarhoilla.

Kartanokuvaaja Brander

Signe Viola Brander (1869-1942) oli Suomen tunnetuimpia kartanokuvaajia. Brander teki kuvausmatkan yli kahteensataan kartanoon ja otti yli kaksituhatta kartanokuvaa. Kartanokuvaus alkoi vuonna 1910 Itä- ja Länsi-Uudenmaan kartanoista ja kesti parikymmentä vuotta ulottuen Etelä-Suomen lisäksi Itä-, Länsi-ja Keski-Suomeen.

Branderin kuvissa kartanot elävät kesäloistossa – istutusten kukkiessa ja puiden lehtilatvusten hulmutessa. Kuvat tuovat eteen Suomen kartanorakentamisen kuusi vuosisataa kestäneen historian. Vain harvan kartanon huoneet ovat säilyneet rakentamisaikaisessa asussaan. Branderin kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa kuvissa kartanot ovat enimmäkseen tummasävyisiä huoneita edellisen vuosisadan asussaan. Uunit, verhot, matot, huonekasvit ja raskaat huonekalut lisäsivät huoneiden väri- ja muotorikkautta. Brander ei tallentanut vain rakennuksia vaan niitä ympäröiviä maisemia: esimerkiksi laajoja peltoaukeita ja puistometsiä Aulangon ja Suitian kallioilta. Kartanoaiheista kirjallisuutta ei ollut tuohon aikaan saatavilla eli Brander sai luottaa vain omiin silmiinsä.

Suomen kansallismuseo osti osan Branderin kartanokuvista arkistoihinsa. Arkiston tarkoituksena oli esitellä ”kansan tapojen, maun, taiteellisuuden ja sivistyksen kehitystä”. Lisäksi jotkut Branderin kartanokuvista on julkaistu aiemmin Herrgårdar i Finland –kirjassa.

Kartanoiden lisäksi Brander kuvasi Helsinkiä ja henkilöitä Daniel Nyblinin ateljeessa. Hän oli käynyt piirustuksenopettajakurssin Taideteollisessa korkeakoulussa.

Lähteet:

Aulanko – Suomen keskuspuisto, [http://www.aulanko.fi/index.php?Itemid=129&id=56&option=com_content&task=view]

Brander, Signe 2008: Suomen kartanoissa. Toim. Lounatvuori, Irma & Dölle, Sirkku. SKS. Helsinki.

Dahl, Kaj & Gardberg, C.J. Suomen kartanoita. Otava. Helsinki.

Malmgårdin Internet-sivut, [http://www.malmgard.fi/www/?p=1&lang=fi]

julkaistu Meidän Suomi syksy/2008:ssa

Comments

Hannu Kaskinen said…
Artikkelin kuvat eivät näy. Linkki lienee epäkelpo.
t. Hannu

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale