Rauhaa ja oikeudenmukaisuutta Kongoon





Rauhaa ja oikeudenmukaisuutta Kongoon


Pastori Jean-Paul Moka haastaa Kongon demokraattisen tasavallan nykyisen presidentin Joseph Kabilan seuraavissa presidentinvaaleissa 2011. Hän uskoo koulutuksen ja tietotekniikan voimaan rauhanrakentamisessa.

Afroamerikkalaiseksi itsensä kokeva Moka saapui Eurooppaan 12-vuotiaana. Hän ylitti Ranskan ja Belgian rajan perheensä kanssa autoon piiloutuneena. Moka opiskeli liikkeenjohtoa Namurissa ja jatkoi opintojaan St. Andrewsissa Skotlannissa sekä Harvardissa. Hän on tehnyt työuransa kansainvälisessä pankkimaailmassa.

Nyt Moka haluaa haastaa Kabilan kampanjallaan, jossa korostetaan oikeudenmukaisuutta ja rauhaa. Hän haluaa palauttaa hyvinvoinnin luonnonvaroistaan tunnettuun maahan.

”Vuodesta 1885 lähtien kongolaiset olivat Belgian kuninkaan orjia. 1920 Leopold II siirsi hallituksensakin Kongoon. Maan mittaamattomia luonnonvaroja, kultaa ja muita mineraaleja on häikäilemättä ryöstetty näihin päiviin asti. Sotilaat ovat tappaneet miljoonia ihmisiä; myös seksuaalirikokset jatkuvat edelleen. Kongossa on menossa pahin kansanmurha sitten toisen maailmansodan.”

Erityisen ongelmallinen alue on Itä-Kongo, jossa Ruandasta saapuneet tutut ovat saattaneet alueen sekasorron valtaan. Alueella 60-luvulla turhaan kapinoinut Laurent Kabila käytti tilaisuutta hyväkseen ja suisti vallasta 1965 lähtien Kongoa itsevaltaisin ottein hallinneeen Mobutu Sese Sekon, joka ehti kuitenkin ryöstää miljardeja ulkomaisille pankkitileille. Korruptio ja rikollisuus rehottavat maassa edelleen.

Vakava ongelma on myös perusterveydenhuollon ja lääkkeiden puute, joka on johtanut miljoonien kuolemaan helposti parannettavissa oleviin sairauksiin, kuten ripuliin ja malariaan.

Koulutusta ja länsimaista oikeuskäsitystä

Moka haluaa ennen kaikkea (sydämenkin) koulutusta Kongon kansalle, joka on oppinut yhdistämään turvallisuuden sotilaalliseen voimaan ja lapsisotilaisiinkin.

”Lasten on opittava, ettei raiskaamalla ja tappamalla saavuteta rauhaa. Koulutusta seuraa myös hyvinvointi. Koulutusta tarvitaan myös Kongoa koskevan Marshall-suunnitelman toteuttamiseen."

Moka laittaa toivonsa Suomeen ja muihin Pohjoismaihin, jotka ovat hänen mielestään puolustaneet aina vahvaa kansalaisyhteiskuntaa Afrikassa.

”Tämä johtuu siitä, ettei teillä ole kolonialistista taustaa Afrikassa."

Telekommunikaatiobisneksen Kongoon 2000-luvun vaihteessa kehittänyt Moka uskoo myös Nokian hyvään tahtoon ja haluun auttaa kongolaisia luetellen kolme syytä tähän.

”Kongossa on maailman suurin metsä Amazonasin sademetsän jälkeen. Jos tapatte meidän keuhkomme, tapatte osan omistanne. Lisäksi 32 % maapallon ilmasta on peräisin Kongosta. Viimeiseksi, 80 % eräästä matkapuhelimien valmistuksessa tarvittavasta aineesta tuotetaan maassamme. Kongon suojeleminen on myös teidän intresseissänne.”
Uudistuksilla rauha Kongoon

Moka esitti viiden kohdan uudistusehdotuslistan, joiden toteutumisen myötä hän uskoo rauhan palautuvan Kongoon.

”Kansainvälisen oikeuden toimeenpanemiseen Kongossa tarvitaan vain poliittista tahtoa. Myös totuuskomission perustaminen on tarpeellista, koska traumatisoituneiden kongolaisten on saatava kuulla nimet, tunnustukset. YK:n on hyväksyttävä kansanmurhaa koskeva julkilausuma. Nairobin-suunnitelma on toimeenpantava ja Bemban lisäksi myös muut sotarikolliset on vangittava ja saatettava vastuuseen teoistaan.”

Moka uskoi listan toteutuvan, jos julkinen ja yksityinen sektori perustavat yhdessä rahaston Kongon auttamiseksi.

”Korruptio pystytään estämään helposti tehokkaiden tietokoneohjelmien avulla. Kongo voisi maksaa velkansa takaisin 25 vuoden päästä.”

Jean-Paul Moka puhui 20. elokuuta Suomi-Afrikka seuran järjestämässä tilaisuudessa.

Rita Dahl

julkaistu Global Finlandissa

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan