Luukala kurkussa




Penha Garcia

Luukala kurkussa, varmasti olisi tuskallisempaa
synnyttää, koostua karkeista juovista kalliossa,
kivestä, joka ei kulu pois lähes hakkaamallakaan,
maailman vanhimmasta luonnonvarasta, joka ei
ole vielä supermarketin hyllyllä iltapalaksi
ostettavana. Varmasti olisi helpompaa valita
euron hintainen musta tee hyllyltä kuin kahden
euron hintainen tuote, eikä tämä tekisi edes kovin
kipeää. Moraali, tuo kivimäiseksi, kovaksi muoto
utuva arvokokonaisuus, sukupolvien mittainen
hiljainen fossiilikerrostuma, ei esiinny kylien
luontopoluilla vaan jokaisessa sitä pitkin
kulkevassa ihmisolennossa; varmasti olisi parempi
jättää väliin koko luontopolku ja olla muistelematta
ihmiskunnan suurta menneisyyttä, avata tölkki
kulauttaa juoma yhdellä huikalla, autiomaaretki
jatkukoon, vaellus esihistorian havisevilla haavoilla,
fossiilitalojen edustoilla, pienillä kivisillä penkeillä
ja sisustukseen sopivilla pöydillä. Arkaaista muotia,
tölkit ja pienet muovikupit pöydälle vain: näin löytyy
kosketus ikivanhaan, kiven karkeaan luonteeseen, näin
unohtuu luukala kurkussa, epämääräinen tunne jonkin
vanhemman läsnäolosta. Näin syntyy fossiili, sukujen
luontopolku, kivisten penkkien ja pöytien hyvinjärjestetty
maailma, jossa luukala on vain merkki menneisyydestä,
hyvin vanha tölkkimerkki, jota tuskin enää muistaa
tässä keskipäivän keskelle seivästävässä helteessä.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale