Hottentottiystävien luona

Pellinen: Afrikka on mulle taloudellinen ja sosiaalinen kysymys, niin kuin sulle on kirjallisen tyylin kehittely. Ne molemmat vaativat suotuisia olosuhteita, onnellista mesenaattia, johon on erittäin läheinen suhde, mieluiten pitkäaikainen. Tuliaisenkin kerran toteuduttua kohdallani kesti se yli kaksi vuotta ja piti sisällään samataustaisuuden ja voimakkaasti emigroivan slaavilaisuuden. Kaikki oli sattumasta kiinni paljon enemmän kuin Robert Redfordin kohdalla. Tosin horjahteleva urani kvasiplayboyna alkoi olla loppusuoran alussa. Oppaani oli elinikäinen Afrikka-kävijä, viittä vaille lähetyssaarnaaja, täysverinen liikenainen, rohkea jaroslawilainen kauniskasvoinen, suorastaan sumopainijan luonteella varustettu kovan luokan painija. Olimme kuin suoraan japanilaisen kielitieteilijän S. Hayakawan Toiminnan ja käytännön kieli -teoksen kouluesimerkkejä. Peter Frygmanin haamu kummitteli Johannesburgin vuorilla maalatessani herran kukkarossa suuren 50 neliötä käsittävän Afrikka-tuotantoni kahdessa kuukaudessa. Sain todistaa kuinka äskettäin ostettua puutarhataloa restauroitiin aamusta iltaan tulevia sukupolvia varten.

Dahl: Multa on Pöytävuoret vielä koluamatta, eikä muu Afrikka ole puhjennut vielä samanlaiseen magnoliankukkaan kuin sinun slummi-Johannesburgisi, turkiskauppiaan ansiosta rauhallinen ja rakastava sellainen, oletan. Minäkin kukkaannun Afrikassa - tuolla monien kasvojen mantereella - muutun ihan botswanalaisen korkeimman oikeuden tuomari U. Downin siskon näköiseksi naiseksi, joka on musta. Sekin kysyi harhaanjohtavasti seksuaalisuudesta. Joillekin elämä on mahdollista vain wittgensteinilaisissa sanapeleissä, jotka kysyvät lauseen paikkaa keskellä Lagoksen katuja moottoripyörien pörrätessä eteenpäin ja konettaan rassaavien mopopoikien huudellessa minulle ja näyttelijä Chrisille, jonka unelma oli esiintyä nigerialaisissa elokuvissa päärooleissa: Uluku pepe. Keltainen ihminen olen joskus myös Helsingissä, mutta sanallisesti ei siitä tule huomautuksia meidän luterilaisessa normikäyttäytymiskirkossamme, kadulla.

Pellinen: Aika ihmeellistä. Nyt ajattelen missä tapahtui enemmän: hiljaisen esikaupunkialueen puutarhassa, Kapkaupungin keskustassa vai Stanley-hotellin flyygelin ääressä. Vai kotonani käydessäni runokirjaa varten läpi puolikeksittyjä vaikutelmiani, joihin Kaikki mitä Afrikassa koin antoi lisää taiteellisesta minästäni sen isän- ja äidinmaana, joka ei ollut koskaan minusta Euroopassa kuullutkaan. Vertaa Seppo Järvisen arvostelu Lasikoneessa runokokoelmastani Kiiltomadossa viime vuonna. Kotiintuliaisena toin ehkä itselleni jonkinlaiset uudet biotermit, joihin palaaminen Afrikassa on aina idioottivarmaa.

Dahl: Oletko palannut sinne vielä? Jatkan omista Afrikka-kokemuksistani siirtyen Senegaliin siestamaisempaan siirtomaamenneisyyteen mukavan kontinentaalihotellin uima-altaan ääreen odottamaan kello viiden drinkkitarjoilua. Afrikka on minulle monien asioiden olemassaoloa päällekkäin, vierekkäin, lomittain. Afrikka on kokemusta siitä, että se mikä on, on riittävästi. Afrikka on palmunlehviä, jotka nytkin heiluvat kasvoillani viilentävästi ja isoja mammoja, jotka pitävät koko kylien rakennetta pystyssä Työnsankarimaisesti raatamalla savanneilla vauvat reppuselässä. Siinä on perhe kiinni. Afrikkaan pääsen lähtiessäni Portugaliin. Sinne pääsy ei ole etäisyydestä kiinni. Täällä kuitenkin harvemmin.

Pellinen: Afrikassa ei muuten ole Arjentolaa, siellä on homogeeninen, pistämätön aurinko, jota illalla alkaa jo odottaa. Sinun Afrikkaasi kuulosti tietosanakirja-Afrikalta. Minun Stevenson-kokemukseni tuntuvat taas yksityisiltä seikkailuilta, joihin ei liittynyt ainoatakaan pelkokemusta. Tosin kattomme oli pettää ja sille yöllä heitetyt kivet saivat minut teeskentelemään sanoen: "Täytyy vain mennä katsomaan, mitä siellä tapahtuu." Edessäni oli leipäveitsi. Huonosti minua vielä tunteva rakastajani sai minut olemaan kiveäkin kovempi ja hän alkoi käyttää minusta sanontaa: "Olit eilen ponteva poika." Tunnen muten nyt valitsevani sellaisia asioita, joihin sinä voisit tarttua. Ei niidenkään löytäminen helppoa ole. Mitä olisit sanonut, jos huvilasi naapurissa olisi asunut pitkäsorminen Rhodesiasta Kapkaupunkiin vastikään muuttanut afrikaanivelho Anne. Olisitko pystynyt suojelemaan tällasita avointa boheemitaiteilijaa?

Dahl: Olisin varmaan ainakin löytänyt jonkin suojelijan. Afrikkalaisten rotu on levittäytynyt kaikkialle, Brysselin hallintorakennuksiin asti ja sieltä he eurooppalaisten joustavia sormia venyttelemällä hallitsevat lähes koko maailmaa, ulottaen kalanpyyntiverkkonsa tarpeen - eli nälän - vaatiessa milloin minnekin vesille, tarpeen tullen myös Kiilarantaan asti. Tänäänkin yksi kongolainen ammattipastori, poliitikko ja liikemies nimittäin haki kumppanuutta avoimesti Suomen valtion koululaitoksen ja Nokian kanssa kansanedustuslaitoksemme auditorion lehtereiltä. Hän myös kertoi vastoinkäymisistään yhden hengen totuuskomissiona: Kabilan miehet tulivat kauniina heinäkuun iltana sairaalaan hakemaan hänet metsään kymmenen muun vangin kanssa samaan riviin. Mokan säästi kuolemalta se, että upseerin päässä alkoi soida lause: Säästä tuo mies. Hän pääsi Sambiaan ja sieltä lähetystön kautta Belgiaan. Tiesitkö, että Kongossa on meneillään maailman pahin holokausti toisen maailmansodan jälkeen ja siihen ovat syyllistyneet myös eurooppalaiset, jotka tulivat 1885 ja rikkoivat perinteiset perherakenteet, sekoittivat entisen maailman. Nyt on totuuskomission aika.

Pellinen: Teimme Mekin retken yliopiston tutkimuslaitokselle hottentottiystäviemme tähtitaivaan alle. Vävyt ja heidän vaimonsa, tytär ja äiti saivat aikaan verisen riidan sipulivaraston käyttämisestä. Äiti oli vienyt tyttärensä sipulit tehdäkseen minulle herkkukeittoa. Tyttären mies sanoi vapaaehtoisesti ottavansa avioeron, jos riita vielä jatkui. Diplomaattinen koskemattomuuteni säilyi koskemattomana: mitä asia minuun kuuluikaan. Lyhdyin varustettuna meidät ohjattiin turvallisesti pimeään polkua pitkin maailman ummehtuneimpaan nykyluonnontieteilijöiden tutkimuskämppään. Rakkaus, yö leimahti: iso paha musta susi kohtasi Hannun ja Kreetan tiellä. Ja äkkiä oli aamu.

Dahl: Tuosta muistan Brasilian yön. Olin siellä useasti, kerran. Menin paikallisbussilla Curitibasta itsenäisesti liikkuenParanán satamaan. Siellä kävelin muutaman korttelin etsien lipputoimistoa. Rantakapakassa söin pikaruuan ja laiva lähti karahtaen Ilha do Melille. Saaren asukkaat antoivat ensin ulos isot laatikkonsa. Lähdin kävelemään hiekkakujaa etsien kapakoiden välistä majataloa, joka löytyi loppupäästä. Omistaja laittoi minut aamulla retkilleni kertoen lapsesta saakka unelmoineensa suomalaisen arkkitehtuurin pelkistetyistä silmän iloista. Vihdoin hän myös toteutti unelmansa, eikä pettynyt. Kuljin koiran kanssa koko päivän linnoitukselle asti ja takaisin. Äkkiä oli ilta, pilkkopimeää. Ajauduin Joãon ja hänen mykän veljensä kanssa majataloon syömään friteerattuja banaaneja ja juomaan tosimustaa kahvia. Ystävä oli kuin vankikarkuri ja katsoi minua silmät kiiluen. Onneksi he menivät pornoluolaan. Nukahdien miettien rakoja toisen kerroksen asuntoni säleovissa, seinissä ja hyönteisten paukahtelua lampun kupuun toivoen ettei vankikarkuri ilmestyisi rakoon kurkkimaan. Turha sanoakaan, että äkkiä oli aamu, enkä paljon nukkunut.

Pellinen: Vertailevat matkakokemukset. Mulla oli vähän onnellisempaa. Sä olit kuin kappale maailmankirjallisuutta. Oliko se muuten lähellä Marquesin maata?

Dahl: Oli se. Brasilian eteläosassa.

Pellinen: Sitä mä ihmettelen, että miten naiset pärjää tollasissa jatkuvissa vaaratilanteissa? Oliko sula aseita mukana? Amuletti? Riittämätön? Vai onkosulla sellanen kertautuva kiilusilmien jälleennäkemistoivehalu? Onko Suomi susta naisen kannalta turvallinen? Erästä mun ystävätärtä on ammuttu rintaan ja lyöty päähän. Se on hyvällä onnella säilynyt hengissä. Tosin mä olen välttänyt yöelämää kokonaan. Mikä esti kiilusilmän paluun? Uskot sä kokevasi tällaisia uudestaan?

Dahl: Naisilla on ne rinnat, muistathan, joiden irtonaisuudesta olet tänään puhunut. Ne vetävät miehiä kuin kärpäsiä puoleensa. Mä en ole koskaan nähnyt sen pelottavampaa katsetta kuin sillä raiskaajakiilusilmällä. Mä en halua nähdä sellaista katsetta uudestaan. Suomi on mulle turvallisempi, kun en paljon ulkona illalla täällä enkä missään liiku. Mun kai pitäisi tosiaan harkita aseistusta tai isepuolustuskurssia. Matkustamista en lopeta. Aina sattuu, kun matkustaa, mutta ilmankaan en minä ainakaan elä.

Pellinen: Oliks siinä kertaakaan mitään toivoa? Oliks esimerkiksi Fay Weldonin kuva mielessä lähellä siinä tyyliin käännetyt kokemukset. Täytyisi löytää jokin uusi, kiinnostava aihe tämän jälkeen, vaikka se ei ole ainakaan yhtä myyvä kuin Weldonin Juuret -romaani. Sinä muistutatkin enemmän Dorothy Sölleä tai Tyyni Tuuliota. Paras jättää koko homma Sofi Oksasen retrospektoitavaksi. Yksi olisi tämä unohdettujen suomalaisten esseekokoelmien esiinkaivamisprojekti, johon kuuluu Kirstinän, Pellisen, Max Randin kirjat.

Dahl: Sanotko sä omasikin.

Pellinen: Sanon, koska on syytä. Kysymyksessä on eksplisiittinen essee. Vuosi oli -65, käsittelyssä Volter Kilpi ja se oli puolen kirjan mittainen essee, jossa löysin anonyymin postmodernin Volter Kilven, jonka subjekti oli passiivinen mieliala. Väitin, että siinä ei ole löydettävissä minkäänlaisia ihmiskuvauksia, mikä suuresti ärsytti tuolloista päätoimittajaa Pentti Saarikoskea, jonka Tiarnia-esseerunot saivat myöhemmin aivan yhtä väärinkäsitetyn vastaanoton nuoremmalta Martti Anhavalta. Ilmeisesti vieläkin kollektiivinen preesens on ykkösaiheena ja esseitä kirjoitellaan vain yliopiston leipätöiden piirissä, jonka alan aineetonta herkkua edustavat Juhani Ihanuksen Kailas-esseet, aikansa eläneet ja uutta aikaa kaipaavat. Miten monta Kailasta olemmekaan menettäneet Leif Färdingistä eteenpäin laskien? Mutta täällä jyskyttää eteenpäin Juhaninkaltainen leipäpovinen junaveturi kuin hautauskulkue Helsingistä Jyväskylään radanvarret täynnä samanlaisia runoilijoita. Kaikkialla kirjallisuuden piirissäkin uhkaa kukkia päätalo-demokratia, joiden akateeminen kieli sopisi paremmin toisten runoilijoiden tuotannon arkkityyppien kuvaamiseen. Hyvä Jyrki.

Dahl: Vittuilet sä?

Comments

Dee said…
"Pellinen: Sitä mä ihmettelen, että miten naiset pärjää tollasissa jatkuvissa vaaratilanteissa?"

Noh, voi Deelläkin olis monta monituista aivan uskomatonta juttua selvitymisstrategioista, jos ajat sallivat ehkä kokoaa niitä Timbuktun sivuille, ehkä? Nyt on vähän hanke-, kulttuuri-huuru ja muita sydänalaa sykyttäviä kiiruita kertynyt plakkariin, kunhan niistä selviää tai jos siis ylipäätään selviää. Bloody idiot (ei pidä sotke bloody maryihin) kyllä kirkastaa kovasti huuruja.

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan