Automutilaatio Monsantossa






Automutilaatio Monsantossa

Valitse tarkasti polkusi linnalle, muutama
mammuttimainen kivi ja olet jo eksynyt polulta,
kävelet keskellä keltaista tiheää pensaikkoa ja
villiruusujen kaikkialta kohti kurottuvia piikkejä:
tähän jalkoja piikeillään raastavaan sakeuteen
ei uskaltautuisi rohkein vuohikaan, mutta
sinä antaudut piikeille, koska muuta
mahdollisuutta ei ole. On mentävä eteenpäin
tai antauduttava väärälle valinnalle. Pensaiden
keskellä kiviä, aitoja, joiden yli hypit, opit
tallomaan ruusupensaat edeltäsi, mutta silti ne
pistävät ja ennestään viiruiset jalat saavat lisää
elonmerkkejä, on päästävä pois tästä kamalasta
tilanteesta, vaikka piikit vain lisääntyvät eikä
loppua näy. Tiheää pensaikkoa kaikkialla,
ylemmille kallioille pitkä matka, pensaikot
kiinnittyvät lonkeroillaan ympärillesi kuin
haluaisivat syödä sinut, kalliin tavaran kauppiaat
kylässä, ja tavallaan ne haluavatkin. Helpottava
hetki varjoisan kiven alla, Golgata kalliolla on
lähes lopussa: muutama askel ja turvallisen
polun silkkiset heinät hivelevät jalkojasi. Ne
ovat täynnä viiruja, kahden tunnin kävelyn
jälkeen kuin automutiloituja, mutta virhe on
korjattu, tinkiminen täydellisesti suoritettu,
tuskitta ja haavoitta se ei kuitenkaan käynyt.
Pittoreskien kujien taakse kätkeytyy ihminen,
eksyvä polku, Amy Winehouse viiltelyn
jälkeen. Kaiken takana on Monsanto.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale