Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Monday, December 31, 2007

Gertrude Stein

Gertrude Stein:
Tender Buttons

Karahvi, se on sokea lasi

Jonkinlainen lasi ja serkku, spektaakkeli eikä mitään outoa, yksittäinen loukattu väri ja järjestely järjestelmässä osoittamista varten. Kaikki tämä ja ei tavallinen, ei epäjärjestyksessä ei muistuttava. Ero leviää.


Laatikko

Ystävällisyydestä tulee ulos punainen ja töykeydestä tulee nopea sama kysymys, silmästä tulee tutkimus, valinnasta tulee tuskainen karja. Niinpä sitten järjestys on valkoisen pyöreyden olemista jotakin ehdottavaa nuppineula ja on se pettymys, se ei ole, se on niin alkeellista analysoitavaksi ja hienon aineen näkemiseksi oudosti, se on niin innokas saamaan vihreän pisteen ei punaiseksi mutta pisteeksi jälleen.


Lika ja ei-kupari

Lika ja ei-kupari tekevät väristä tummemman. Se tekee muodosta niin raskaan ja ei-melodiasta kovemman.
Se tekee armon ja rentoutumisen ja jopa voiman levittää pöytä täydemmäksi. On monia ei-täysiä paikkoja. Ne näkevät kannen.


Ei mitään eleganttia

Charmi yksittäinen charmi on epäilyttävää. Jos punainen on ruusu, eikä sitä ympäröi aita, jos sisäpuoli päästetään sisään ja siellä paikat muuttuvat, jokin on pystyssä. Se on totinen.


Mildredin sateenvarjo

Syy eikä kaarretta, syy ja tarpeeksi kova, syy ja superäänekäs törmäys ja ekstravaunut, ekstran merkki, laukku pieni laukku ja pysyvä väri ja ovela, ohut harmaa eikä nauhaa, tämä tarkoittaa menetystä suurta menetystä korvausta.


Viitan metodi

Yksittäinen nousu rivissä, suora vaihto rottinkiin, epätoivoinen seikkailu ja rohkeus ja kello, kaikki tämä mikä on järjestelmä, millä on tunne, millä on eronpyyntö ja menestys, kaikki tekee mustasta hopeasta viehättävän.


Punainen postimerkki

Jos liljat ovat liljanvalkoisia jos ne uuvuttavat melun ja etäisyyden ja jopa pölyn, jos ne pölyisinä likaavat pinnan jolla ei ole äärimmäistä kunniaa, jos ne tekevät tämän ja se ei ole välttämätöntä se ei ole lainkaan välttämätöntä jos ne tekevät tämän ne tarvitsevat katalogia.


Pitkä hame

Mikä virtaus tekee koneiston, joka saa sen rätisemään, mikä virtaus esittelee pitkän viivan ja tarpeellisen vyötärön. Mikä on tämä virtaus.
Mikä on tuuli, mikä se on.
Missä on tyyni pituus, se on siellä ja pimeä paikka ei ole pimeä paikka, vain valkoinen ja punainen ovat mustia, vain keltainen ja vihreä ovat sinisiä, vaaleanpunainen on tulipunainen, rusetti on kaikenvärinen. Viiva erottaa sen. Viiva vain erottaa sen.


Punainen hattu

Tummanharaa, hyvin tummanharmaa, melko tummanharmaa on hirviömäisen tavallisesti, se on niin hirviömäinen koska siinä ei ole punaista. Jos punaista on kaikessa, se ei ole tarpeen. Eikö tämä ole perustelu sen mille tahansa käytölle ja jopa niin onko tilaa joka olisi parempi, onko yhtään tilaa joka on niin oikaistu.


Sininen takki

Sininen takki on ohjattu ohjattu pois, ohjattu ja ohjattu pois, se on erityinen väri jota käytetään siihen pituuteen ja ei mihinkään leveyteen ei edes enempään kuin varjo.


Piano

Jos nopeus on vapaa, jos väri on huoleton, jos vahvan tuoksun valinta ei ole hankalaa, jos napinpitelijää pitelee koko aaltoileva väri eikä väriä ole, ei mitään väriä. Jos nuppineulassa ei ole likaa eikä tuskin voikaan olla, jos ei ole sitten paikka on sama kuin pystyssä pysyminen.
Tämä ei ole hämärä tapa eikä sitä edes esitetä sillä tavoin ettei rajoitetta levitetä. Tuo on levitetty, se sulkeutuu ja nousee ja kömpelösti ei kömpelösti keskus on kasvamassa.


Pelottava vapautuminen

Laukku joka jätettiin ja ei vain otettuna mutta pois käännettynä ei löydetty. Paikka esitettiin hyvin samankaltaisena viime kerralla. Palaa ei vaihdettu, ei edes sen palasta, pala jätettiin. Loppu on hoidettu huonosti.


Lompakko

Lompakko ei ollut vihreä, se ei ollut oljenvärinen, sitä tuskin nähtiin ja sillä oli käyttö pitkä käyttö ja ketju, ketju ei koskaan puuuttunut, sitä ei korvattu, se näytti olevansa auki, siinä kaikki mitä se näytti.


Kohotettu sateenvarjo

Mistä syystä se jätettiin sinne missä se roikkuisi miksi ei ollut koskaan mahdollista nähdä sen tulevan sinne ja näyttävän olevansa komea ja oikea tavalla jolla se näytti sen. Opetuksena oli oppia sen näyttävän sen, että se näyttää sen ja että ei mitään, että ei ole mitään, että sille ei ole tehtävissä yhtään enempää ja vain niin paljon enemmän on yllin kyllin järkeä vaihdon tekemiseksi.


Vaate

Tarpeeksi vaatetta on runsaasti ja enemmän, enemmän on melkein tarpeeksi sitä varten ja sitäpaitsi jos ei ole enemmän leviämistä, onko sille tarpeeksi tilaa. Mikä tahansa tilaisuus osoittaa parhaan tavan.


Enemmän

Lehvistön ja kunnian ja pienenvalkoisen vaatepalan ja öljyn elegantti käyttö.
Ihmetellen niin voittoisasti erilaisissa merissä on syy joka tekee punaisesta niin säännöllisen ja innokkaan. Syy siihen ettei ole enempää suikaleita ovat sama loisto hyvin värikäs ei eroon yhdestäkään pyöreästä väristä.


Uusi kuppi ja lautanen

Innokkaasti satuttaen pilvinen keltainen silmu ja lautanen, innokkaasti myös on puraisu nauhassa.


Objektit

Sisällä, katkaistun ja ohuen sauman sisälle yksin, äkilliset yhtäsuuret ja ei yhtään enempää kuin kolme, kaksi keskuksessa tekee kaksi yhden puolen.
Jos kyynärvarsi on pitkä, se on täytetty niin että sitten paras esimerkki on yhdessä.
Jonkinlainen show tehdään puristamalla.


Silmälasit

Väri parranajossa, kapakka on hyvin sijoitettu kujan keskelle.


Kyljys

Sokea agitointi on miehekästä ja äärimmäistä.


Paperi

Kohtelias tilaisuus saa paperin näyttämään ei sellaisen tilaisuuden ja tämä tekee valmiuden ja katseen ja samankaltaisuuden ja jakkaran.


Piirustus

Tämän merkitys on kokonaan ja paras sanoa jälki, paras sanoa se parhaasti näyttääkseen äkillisiä paikkoja, paras tehdä katkeraksi, paras tehdä pituudesta korkeus ja ei mistään leveä, mitä tahansa puolivälin välissä.

Friday, December 28, 2007

Wilma vuoteessa ja luonnossa


Kokemuksia Portugalista

Tapanani ei ole kommentoida kriitikoiden kirjoituksia - tai on kai, mutta minkä sille voi, jos on sanottavaa, se on kakaistava REHELLISESTI ja kaunistelematta ulos (nimimerkki kirjallinen toimija, jolla ei ole mitään menetettävää "kentällä").

Koska allaoleva kritiikki sisälsi monia perustelemattomia heittoja ja itselläni on pitkä kokemus myös kriitikon töistä ja siitä syntynyt näkemys hyvästä kritiikistä ja sen edellytyksistä, katson tarpeelliseksi lisätä pari kommenttiani.

Onko kriitikko ajatellut, että kirjoittajalla on saattanut olla täysin omat intentionsa, joita hän haluaa välittää? Nyt kriitikko kirjoittaa omien matkakirjan luonnetta koskevien oletustensa varassa edellyttäen, että matkakirjan on oltava ennen muuta SUBJEKTIIVINEN. Tiedoksi vain, että erilaisia matkakirjojen toteuttamisen tapoja on tuhansia, yhtä paljon kuin on niiden kirjoittajiakin. Matkakirjat voivat yltää Bruce Chatwinin lähes hyvää proosaa hipovista toteutuksista faktamaisiin tietokirjoihin. Subjektiivisuus ei ole AINOA tapa toteuttaa matkakirjaa. Kriitikko ei voi PAKOTTAA kirjailijalle omia intentioitaan. Minun kirjani ei ole tarkoitus olla pelkästään subjektiivinen, kokemuksellinen matkakirja, vaan myös objektiivinen.

Hyvä kriitikko myös perustelee väitteensä esimerkein: tämä on kriitikon ja kritiikin kirjoittamisen perusedellytyksiä. Sanoessaan että runot eivät aina avautuneet, kriitikon pitää ottaa väitteensä todistaakseen esimerkki ko. säkeistä. Myös heitot "aiheet tuntuvat epäsuhtaisilta", "kirjailijan persoonasta pitäisi tulla teoksen keskus" jäävät ohimennen heitetyiksi mielipiteiksi, joiden perustelut uupuvat.

Rakenteen "sirpaleisuus" on ehkä tarkoituksella haettua. Onko Mäkirinta kuullut esim. uudesta romaanista (varmaan on ranskalaiseen kirjallisuuteen erikoistuneena henkilönä) tai LANGUAGE-runoudesta, jossa maailma tarkoituksellisesti esitetään fragmenttien kokonaisuutena. Vastaavaa sirpaloitunutta rakenneratkaisua on voitu HAKEA kirjassani, jolla ei tosin ole yhtään mitään tekemistä LANGUAGE-runouden ja uuden romaanin, vain niiden intentioiden kanssa.

Kokemuksia Portugalista ja Hollannista

Rita Dahl: Tuhansien portaiden lumo - kulttuurikierroksia Portugalissa. Avain 2007. 285 s.

Matkakirjallisuus on kiinnostava laji. Se on onnistunut luontevasti uudistumaan ja sekoittumaan muihin lajityyppeihin. Matkakirjan traditio tuntuu joustavammalta ja rajoiltaan häilyvämmältä kuin proosan, draaman ja lyriikan traditio.

Suomessa esseekirjallisuus on taantunut, mutta matkakirjat ovat yhä parhaimmillaan suuren yleisön näkemyksellistä tietokirjallisuutta. Tuhansien portaiden lumo ja Hollannin muistikirja osoittavat, että kokemuksellinen matkakirja on kuitenkin vaativa laji.

Portugalin kulttuuria

Rita Dahlin Tuhansien portaiden lumo koostuu Portugalia kuvaavista reportaaseista, runoista ja värivalokuvista. Näistä elävästi kirjoitetut proosatekstit toimivat parhaiten. Runot eivät aina avaudu ja niiden asettelu proosatekstin väliin on epäonnistunut ratkaisu, koska lukemisjärjestys häiriintyy. Kuvien ja proosan suhde toimii paremmin. Suurin osa valokuvista on ilmeikkäitä henkilökuvia ja onnistuneita kaupunkimiljöitä.

Portugalin kulttuuria ja yhteiskuntaa kuvatessaan kirjailija onnistuu välittämään innostuksensa aihettaan kohtaan. Dahl lähtee liikkeelle Lissabonista ja pääkaupungin kautta avautuu myös maan historia. Kulttuuri nähdään kirjassa laajasti; sitä ovat myös arkielämän tapa- ja ruokakulttuuri, jalkapallo sekä televisio. Dahl käsittelee myös taidemuotoja, kuten fado-laulua, kirjallisuutta, taidetta ja arkkitehtuuria. Kirjan yksittäiset kappaleet ovat paikoin todella onnistuneita ja Portugalin kultturi-ilmapiiristä saa monimuotoisen kuvan.

Kirjan kokonaisuuden ongelmaksi muodostuvat hajanaisuus ja satunnaisuus. Dahl kirjoittaa enteellisesti esipuheessaan: "Matkoilla kertyneet kokemukset ovat kirjassa täysin mielivaltaisessa järjestyksessä, eivätkä noudata kronologiaa. Kerronta on jumala, joka sanelee, mihin kokemukset sijoittuvat." Kirjan lukujen aiheet tuntuvat keskenään epäsuhtaisilta: Lissabon, kirjallisuus, keskiaika ja romantiikka, pohjoinen ja etelä. Vaikka omakohtainen kokemus onkin kirjan lähtökohta ja sen rikkaus, tämän ei tulisi johtaa rakenteen sekavuuteen.

Jotta satunnaiset kohtaamiset eri kulttuurimuotojen kanssa tulisivat perustelluiksi, tyylin pitäisi keskittyä selkeästi kertojan omiin tuntemuksiin. Hänen persoonastaan pitäisi tulla teoksen keskus. Dahl jää kuitenkin itse taka-alalle, vaikka hän kuvaa omaa kokemustaan Portugalista. Lopputulos jää häiritsevästi kahden vaihtoehtoisen otteen välille: omakohtaisen ja objektiivisen.

Päivi Mäkirinta
julkaistu Turun Sanomissa 28.12.2007

Wednesday, December 26, 2007

José Luís Tavares: yksitoista




Lissabonissa pitkään asunut ja siellä kirjallisuutta ja filosofiaa opiskellut José Luís Tavares, 41, on Kap Verden tunnetuimpia runoilijoita, joka on saanut monia palkintoja ja tunnustuksia. Calouste Gulbenkianin säätiö myönsi hänelle ensimmäisestä kokoelmasta vuonna 2004 Mário António –palkinnon. Kap Verden kirjailijaliitto tunnusti Tavaresin lahjakkuuden antamalla toisesta kokoelmasta Jorge Barbosa –palkinnon vuonna 2006. Tavares ei tavoittele yhden muodon täydellistä hallintaa ja sen jatkuvaa toistoa, vaan uudistumista jokaisessa kokoelmassaan: runouden kirjoittamisen on oltava tarpeeksi haasteellista runoilijalle itselleen, samoin kääntämisen.

Tavares on julkaissut kokoelmat Paraíso Apagado por um Trovão ja Agreste Matéria Mundo (Campo das Letras, 2004).

Toisen kokoelman pitkässä osastossa A Deserção das Musas Tavares pohtii runoilijan ja runon suhdetta 1900-luvulla. Tavaresin toinen kokoelma on myös yli 200-sivuinen kunnianosoitus kaikille taiteille, erityisesti runoudelle ja kuvataiteille. Hän kirjoittaa tyylipastisseja muun muassa Alexander O´Neillin ja Jorge Luís Borgesin kunniaksi. Kokoelma on samalla runoilijan taidon- ja tiedonnäyte: vaikka kyse onkin vapaamittaisesta runoudesta, alkukieliset runot soivat kuin klassinen musiikki.

Tavares on nimennyt vaikuttajikseen myös Ezra Poundin runoteoriat, Rilken, portugalilaisen runoilijan Vitórino Nemésion, Seamus Heaneyn ja brasilialaisen Jõao Cabral de Melo Neton. Tavaresia on kutsuttu myös metodiseksi runoilijaksi, joka kirjoittaa matemaattisen tarkasti.

Tavares on kirjoittanut myös sonetteja, libreton ja proosateoksen ja kääntää Fernando Pessoaa krioliksi.


Yksitoista

Syyskuun kaarten läpi
tuikki syksy kasvoillasi.
Toisten taivaiden yllä kaartuivat
myös jalokiveni
jäähyväisten kovassa tuulessa.

Mistä syntyi rotkojen huhu,
väsytetty sininen kukkuloiden yllä,
nyt en tiedä että muistot,
nyt en tiedä että kiihko herättää meidät
rakkauden äkilliseen epävarmuuteen.

Näin sinun lähtevän noille heikoille
tulille, tuhkaa ja leviä kannoit
hiuksissasi, samoja hartioita
aamun keveässä kuiskauksessa.
On kuin olisin katsonut sinua toisessa
elämässä, tietäen jo että onni
lepää tällä mustalla puuvillalla
jota sydämet piilottelevat
ollessaan rakastuneita.

Syyskuu on kaadettu kukka
jossa jäähyväiset ottivat uudelleen meidän
kätemme, niin kaukana sokean katseesta
harjoitellen uusia litanioita
epävarmaa huomista varten.

käännös Rita Dahlin

Tapaaminen Herberto Helderin kanssa




Jõao Rasteiro, 42, on Portugalin Coimbrassa asuva runoilija ja esseisti. Rasteiro on julkaissut runokokoelmat A Respiração das Vértebras (Edições Sagesse, 2001) ja No Centro do Arco (Palimage Editores, 2003), Os Cílios Maternos (Palimage Editores 2005). Vuoden 2008 alussa ilmestyy hänen neljäs runokokoelmansa Istambul. Hän on opiskellut kirjallisuutta Coimbran yliopistossa.

Rasteiro voitti vuonna 2004 Afrikkalaisten kirjallisuuksien kongressin Cinco Povos Cinco Nações –palkinnon sekä Il Convivion Premio Poesia, Prosa e Arti Figurative -palkinnon. Rasteiro on toimittanut myös iberialaisen runouden antologian Vento/Viento, sombra de vozes/sombra de vozes (Ed. Selya) ja antologiat Neruda: Cem Anos Depois (Universitária Editora) ja Cânticos da Fronteira/Cânticos de la Frontera (Trilce Ediciones).

Hän on kääntänyt kolumbialaisen runoilija Harold Alvarado Tenorion runoja ja on Oficina de Poesian ja italialaisen Il Convivion toimituskuntien jäsen. Rasteiron runoja on julkaistu kirjallisuuslehdissä ja –antologioissa Portugalissa, Brasiliassa, Kolumbiassa, Italiassa ja Espanjassa.



Tapaaminen Herberto Helderin kanssa

Jossakin on katkaistu kaupunki jossa valo
katoaa kaatuneena maahan ankkureiden väliin
kuin tuuletetut stiletit sanoihin kätkettyinä

sinun täytyy kulkea läpi maagisen yön innokkaiden ukkosten
Cascaisin kuollessa hiukan vähemmän
vaikka loputtoman lihan sisäpuoli on verta
joka tulee esiin kuin ihon lähellä kiihottuvat sienet
huonojen säiden ja itsetuhoisten muuttojen sykleissä,

etsi sitä puutarhoista vaikka se ei puhu sinulle
(unohdat kuljettavasi tarttuvia tuskia
aamut herättävät eloon kuivat harjut
teräviä ääniä pitkin kaupunki hyytyi
palaen kynttilöissä mäntien rituaalien alla),

alastoman tavun menstruoivan miehen esittämä
kysymys vanhojen kuivien rukousten torilla
kun kaupungissa kulki saarten tuoksuva ilma
se taisteli kalkkikentillä kobria vastaan
että pieni harju vielä kuulostaisi vuolaalta,

hiekan aaveen järjettömässä kotietsinnässä
asuu viimeisten päivien äidillinen läpinäkyvyys
istuttaa sinut pajujen alle pää kallistuneena
kuulee tuulen ja haistaa kuoleman sisäelimet
moniin suuntiin levittäytyneellä ruumiilla,

estää sinua sanomasta mitään lähteen korvalle
(kuunnellessasi magnolian hauraita tassuja
se juo kaupungin sinisten naaraiden avoimesta vaginasta
kidukset joilla hengähtää alkuvalo
kuin se olisi vapauttava kipinä, kasvisruumis),

siellä, lähellä vettä, kaksisarvisten alasinten juoni
neuvokkaiden käsien tuli polttaa kuin puhdas taito
toukan kotelo saviruukkujen välissä jossa asuu runoilijan uloshengitys.

Suom. huom. Herberto Helder, alias Herberto Helder de Oliveira (s. 1930) on portugalilaisen nykyrunouden merkittävimpiä edustajia, runoilija ja kääntäjä, joka on tehnyt yhteistyötä myös kuvataiteilijoiden kanssa. Hän on avustanut mm. Poesia Experimental –lehteä. Helderin tuotanto on ollut hyvin yhtenäinen esikoisesta O Amor em Visita (1964) viimeisimpiin teoksiin asti.

Luokitteluja karttava Photomaton & Vox on hänen tärkeimpiä teoksiaan. Se sisältää henkilökohtaisia muistiinpanoja, omaelämäkerrallisia haarautumia, maalaustaidetta, kuvanveistoa ja elokuvaa käsittelevää metataidetta. Helder etsii kielen mahdollisuuksia Amerikanintiaanien (mayat ja atsteekit) ja afrikkalaisten (pygmit) runoja kääntämällä, etsiessään myyttistä kielenkäyttöä (Ouolof). Hän on tunnettu myös siitä, että tekee muutoksia jokaiseen proosa- ja runokirjaansa.

Helderille runoilijan työ on ruumiillista sanoilla rakentamista, kuin talonrakennustyötä, ennen muuta fyysistä. Runon kirjoittaminen on myös eroottinen akti, runoilija on kuin lapsi, hämmästynyt elämän mysteerin edessä.

Helderin runoutta on ilmestynyt monissa ulkomaisissa antologioissa, ja useat tutkijat ovat omistautuneet hänen tuotantonsa tutkimiseen.

kääntänyt Rita Dahl

Monday, December 24, 2007

Vieraantunut portugalilainen sielu





Pessoa tunsi olevansa vieraantunut, hän ei tiennyt kenen sielun omisti vaan tunsi itsensä moneksi. Heteronyymit mahdollistivat hänen mukaansa ”portugalilaisesti” tuntemisen, joka oli Pessoalle muuten mahdotonta. Heteronyymien luoja ei myöskään tunnustanut persoonallisuutta itsessään. Jokainen heteronyymi oli syntynyt kuin unessa, mutta ainoana erona oli se, että nämä uneksitut henkilöt voivat uneksia, mutta niiden luoja Pessoa ei voinut. Pessoa soimasi nykyaikaa, josta puuttuivat sekä kirjallisuus että ihmisten välinen luonnollinen yhteiselämä, mikä sai neroyksilöt keksimään itse omat ystävänsä, henkiset kumppaninsa. Kyse on dramaattisuuden viemisestä äärimmilleen, draamoista sieluissa: kaikesta sekavuuden kuuloisuudestaan huolimatta yksinkertaisesta ilmiöstä. Pessoa ei kieltänyt psykiatrista selitystä täydellisesti, mutta totesi hulluutensa olevan, jos se sitä oli, samanlaista kuin Shakespearen hulluus:

”Não sei quem sou, que alma tenho.
Quando falo da sinceridade não sei com que sinceridade falo. Sou variamente outro do que um eu que näo sei se existe (se é esses outros).
Sinto crenças que näo tenho… Sinto-me múltiplo… Como o panteísta se sente árvore (?) e até a flor, eu sinto-me vários seres.” (Quadros 2006, 1013-1014.)

”En tiedä kuka olen, kenen sielu minulla on.
Puhuessani vilpittömyydestä en tiedä, millä vilpittömyydellä puhun. Olen jatkuvasti toinen kuin minä joka en tiedä olen olemassa (jos hän on nuo toiset).
Tunnen olentoja joita minulla ei ole… Tunnen itseni moneksi. Kuin panteisti tuntee puun ja myös kukan, tunnen monella tavoin.” (Quadros 2006, 1013-1014.)

”Nunca me sinto tão portuguêsmente eu como quando me sinto diferente de mim – Alberto Caeiro, Ricardo Reis, Álvaro de Campos, Fernando Pessoa, e quantos mais haja havidos ou por haver.”

“En tunne koskaan niin portugalilaisesti kuin tuntiessani eri lailla kuin itsessäni tunnen – Alberto Caeirona, Ricardo Reisina, Álvaro de Campoksena, Fernando Pessoana ja niin monena muuna kuin on ollut tai tulee olemaan.” (Quadros 2006, 1014. Kaikki edellä mainitut lainaukset luultavasti vuodelta 1915.)

”O autor humano destes livros não conhece em si próprio personalidade nenhuma. Quando acaso sente uma personalidade emergir dentro de si, cedo vê que é uma ente diferente do que ele é, embora parecido; filho mental, talvez, e com qualidades herdadas, mas (com) as diferenças de ser outrem.” (Quadros 2006, 1020.)

“Näiden kirjojen inhimillinen tekijä ei tunnista itsessään mitään persoonallisuutta. Kun hän sattumalta tunnistaa persoonallisuuden ilmenevän itsessään, hän näkee heti sen olevan erilainen olento kuin hän on, vaikka samankaltainen: henkinen lapsi kenties, jolla on häneltä perittyjä ominaisuuksia, mutta eroja, jotka tekevät hänestä toisen.” (Quadros 2006, 1020.)

”Com uma tal falta de literatura, como há hoje, que podem um homem génio fazer senão converter-se, ele só, em uma literatura? Com uma tal falta de gente coexistível, como há hoje, que pode um homem de sensibilidade fazer senão inventar os seus amigos, ou, quando menos, os seus companheiros de espírito?” (Quadros 2006, 1022.)

“Kun kirjallisuutta vaivaa sellainen puute kuin nykyään, mitä voi nero muuta tehdä kuin kääntyä kirjallisuuden puoleen? Kun vallitsee sellainen puute kanssaihmisistä kuin nykyään, mitä muuta tunneihminen voi tehdä kuin keksiä ystävänsä tai henkiset kumppaninsa?” (Quadros 2006, 1022.)

“Desejo ser um criador de mítos, que é o mistério mais alto que pode obrar alguém da humanidade.” (Quadros 2006, 1023).

“Haluan olla myyttien luoja, mikä on korkein mysteeri, jonka joku voi tuottaa ihmiskunnassa.” (Quadros 2006, 1023).

”Trata-se, contudo, simplesmente do temperamento dramático elevado ao máximo; escrevendo, em vez de dramas em actos e acção, dramas em almas. Tão simples é, na sua substância, este fenómeno aparentemente tão confuso.
Não nego, porém – favoreço, até -, a explicação psiquiátrica, mas deve compreender-se que toda a actividade superior do espírito, porque é anormal, é igualmente suspectível de interpretação psiquiátrica. Näo me custa admitir que eu seja louco, mas exijo que se compreenda que não sou louco diferentemente de Shakespeare, qualquer que seja o valor relativo dos produtos do lado säo da nossa loucura.” (Quadros 2006, 1024.)

“Kuitenkin on kyse yksinkertaisesti maksimiinsa kohotetusta dramaattisesta temperamentista, joka kirjoittaa sielujen draamassa tekojen ja toiminnan draaman sijasta. Niin yksinkertainen on olemuksessaan tämä niin sekava ilmiö.
En kuitenkaan kiellä, vaan jopa puollan psykiatrista selitystä, mutta täytyy ymmärtää, että kaikki hengen korkeampi toiminta, koska se on epänormaalia, on samalla tavoin taipuvaista psykiatriselle tulkinnalle. En pidä sen tunnustamisesta että olen hullu, mutta vaadin että se ymmärretään niin etten ole hullu eri tavoin kuin Shakespeare, mikä tahansa olkoon hulluutemme sivulla kulkevien tuotteiden suhteellinen arvo.” (Quadros 2006, 1024. Kaikki edellä mainitut lainaukset ovat luultavasti vuodelta 1930.)

Friday, December 21, 2007

Kirjoittava nainen on monen maan kummajainen

Kyltymätön uuni (toim. Rita Dahl)

Esseistä ja kaunokirjallisuudesta koostuva antologian hankalasti avautuva nimi juontuu kirgiisikirjailija Vera Iversenin vertauksesta: toimittajalle julkaisu on kuin uuni, joka nielee juttuja kyltymättömästi. Naiskirjoittajien ahdinkoa kuvaavat muun muassa keskiaasialaiset, malawilaiset, egyptiläiset, tiibetiläiset ja turkkilaiset tarinat.

Tuottamaton naiskirjailija on monessa kulttuurissa perheelleen rasite, joka saatetaan jopa hylätä. Naisten teokset elävät usein suullisina, helposti katoaviana.

Lotta Tuohino
Journalisti 22/2007

Tuesday, December 18, 2007

Runous on designia

Proosa on bulkkia, runous designia
Kirjailijalla on velvollisuus ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin


Vuoden 2007 kirjallisuuden Finlandia-palkinto sujahti Hannu Väisäselle. Päivää ennen toimittaja Kaisu Mikkolan tekemää voittajan valintaa oli Maanantaiklubille saatu keskustelemaan kaksi nuorta kirjailijaa, vantaalainen Rita Dahl sekä helsinkiläinen Jani Saxell, joilla Finlandia siintää vielä toistaiseksi tulevaisuudessa.

Rita Dahlilta on ilmestynyt tänä vuonna kaksi teosta, runokokoelma Aforismien aika sekä Portugalin-matkasta kertova, lyriikkaa, faktaa ja fiktiota sujuvasti sekoittava Tuhansien portaitten lumo. Lähiaikoina on tulossa vielä kaksi kirjaa lisää, eli Dahlilla on ollut tuottelias vuosi.

Aforismien ajan runojen tekemisessä Dahl on käyttänyt runoilija Leevi Lehdon laatimaa runogeneraattoria, jonka avulla voi erilaisia hakusanoja syöttämällä tuottaa runosäkeitä. Dahl hyödynsi generaattoria saadakseen erilaisia ideoita, joista hän sitten muokkasi valmiita runoja. Menetelmä ei sinänsä ole uusi, vaan tuo mieleen vaikkapa dadaistien tekemät tekstikokeilut ensimmäisen maailmansodan jälkeen tai William Burroughsin 1950-luvulla leikkaa-liimaa –tekniikalla koostetut cut up -teokset.

Runoissaan Rita Dahl haluaa paljastaa nyky-yhteiskunnan patologisia puolia ja näin tuoda yhteiskunnallista keskustelua runouteen.

— Runon pitää sukeltaa syvemmälle kuin nykyään yleinen pinnallinen journalistinen tyyli antaa myöten, sanoi Dahl.

Vaikka kirjallisuus ei suoraan voi muuttaa yhteiskuntaa, on Rita Dahlin mielestä kirjailijalla suoranainen velvollisuus ottaa kantaa ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Huomispäivän vartijat

Kun Jani Saxellin kaksi aiempaa teosta liikkuivat realismin ja aikalaiskuvauksen parissa, on elokuussa ilmestynyt novellikokoelma Huomispäivän vartijat sekoitus fantasiaa ja scifiä, maagista realismia ja spekulatiivista fiktiota.

— Maailmasta on tullut niin materialistinen ja nopealiikkeinen, että sen kuvaamiseen tarvitaan tieteiskirjallisuuden ja fantasian keinoja. Osumatarkkuus nykypäivän ilmiöihin tarkentuu kummasti, kun tähtää suoraan tulevaisuuteen, pohti Saxell.
Tyylillisesti Saxell halusi venyttää novellin perinteistä muotoa.

— Ajattelin, että novelli voi olla yhtä aikaa kaikkiruokainen ja moniääninen, määritelmiä pakeneva mutta silti kylmäpäisesti hiottu ja muokattu teksti, jossa erilaiset ainekset törmäävät.

Saxellin uudet novellit ovat mustalla huumorilla ja mielikuvituksella höystettyjä tarinoita, joista tulee mieleen niin Kafka kuin Marquezkin, mutta myös tieteiskirjallisuuden klassikot Stanislav Lem ja Philip K. Dick.

Synkän pohjavireen yli nousee silti toivo pienen ihmisen kyvystä astua pois nyky-yhteiskunnan oravanpyörästä, tehokkuushysteriasta ja vainoharhoista.

Lisää yllätyksellisyyttä!

Molempien kirjailijavieraiden mielestä suomalaista kirjallisuuskeskustelua leimaa liian varmaan päälle pelaaminen. Piirit ovat pienet eikä kukaan halua vaarantaa apurahojaan.

Rita Dahl kiinnitti huomiota siihen, miten Finlandia-palkintoehdokkaiden joukkoon ei tahdo päästä kuin suurten kustantamojen teoksia, niillä kun on takanaan markkinakoneisto ja jakelukanavat. Hän kaipasi Finlandia-kilpailun kandidaatteihin lisää yllätyksellisyyttä erityisesti aiheiden ja kielen osalta.

— Miksei voitaisi tarttua salattuihin teemoihin ja käsitellä niitä hiukan yllätyksellisemmällä kielellä? ihmetteli Dahl.

Hänen mukaansa runouden puolella tilanne on proosaa parempi.

— Nykyproosa on bulkkitavaraa kun runous on enemmän design-tuote, kuvasi Dahl osuvasti kirjallisuuslajien välistä eroa.

Hän kehui sekä pieniä vaihtoehtokustantamoja sekä tietoverkon eri käyttömahdollisuuksia julkaisu- ja apuvälineinä.

— Esimerkiksi tietoverkon runouskeskustelu on painettua mediaa oleellisempaa, huomautti Dahl.

Maanantaiklubilla kuultiin sekä tekijöiden itsensä lukemia otteita uutuuskirjoista sekä helsinkiläistä Inka Kiveä, joka lausui muun muassa Hannu Niklanderin ja Elvi Sinervon runoja.

MARKO KORVELA

julkaistu Tiedonantajassa 14.12.

Thursday, December 13, 2007

Last supper in room number 106

Flôr de Coimbra
aos teus quartos vázios
nenhumas pessoas têm sonhos
por que ulkona on sade,
ihmisten vaje, autojen
keskiyökonsertti et dans la bord
de l´hôtel il y a
une bouteille du vin, du pain
et suffissement elämää
joka kuullessaan kadun huudot
kaivautuu syvemmälle
sänky on hauta ja me
emme pääse pois ennen
kuin iso piski koputtaa
oveen ja kutsuu nimeltä
uppoavaa Titanicia

Saturday, December 08, 2007

Oikeutettu Suomen kansalaisuuteen!

Vastasin oikein 71 prosenttiin kansalaisuuskokeen kysymyksistä. Tietoni riittivät Suomen kansalaisuutta varten.

Thursday, December 06, 2007

Suomalaisen taiteen kädenjälki näkyviin

Suomalainen kädenjälki näkyviin
Johan Storgård haluaa, että suomalaisen taiteen kädenjälki näkyy maailmalla.


Johan Storgård edistää pian kulttuurivientiä valtakunnan tasolla. Opetusministeriö on nimittänyt hänet vastikään kulttuuriviennin valmistelutyöryhmän puheenjohtajaksi.

- Ryhmä kehittää yhdessä itse tekijöiden kanssa erityisiä toimintamalleja, jotka sopivat kulttuurituotteiden kehitykseen ja viemiseen. Meidän on löydettävä uusia toimintamalleja ja rahoituskanavia, joiden avulla hyödynnetään suomalaisten taiteentekijöiden erilaista osaamista ja kekseliäisyyttä niin, että koulutetuille ammattitaiteilijoille luodaan lisää toimintamahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla.

- Uskon siihen, että yhdistämällä eri taiteenalojen osaaminen kansalliseen poliittiseen tukeen ja taloudellisiin resursseihin taidemaailman voimavarat saadaan uusiokäyttöön ja syntyy uusia taiteen menestystuotteita. Kaikki olemassa olevat verkostot ja tuet on hyödynnettävä kulttuurin alan työpaikkojen ja yritysten luomiseksi.

Muutos ei synny pelkästään lisäresurssien avulla, vaan edellyttää myös tekijöiltä tulevaisuudessa entistä yrittäjämäisempää asennetta.

Sisämarkkinat eivät riitä

Johan Storgård tunnustaa olevansa kehitysoptimisti.
- Sisämarkkinat eivät riitä, jos haluamme kehittää osaamistamme maailman huippujen tasolle. Silloin meidän on uskallettava ottaa haasteita vastaan. Suomi on Euroopan ja maailman mittakaavassa pieni maa. Minusta on tärkeää, että suomalaisen taiteen kädenjälki näkyy maailmalla, Storgård visioi.

Storgård uskoo esimerkiksi suomalaisen teatterin lisäksi tanssin vientipotentiaaliin: esimerkkinä parhaasta käytännöstä hän nostaa Tero Saarinen Companyn, joka on kehittänyt oman konseptin. Se puree myös muissa maissa. Storgård on huomannut, että muiden taiteenalojen kanssa pätevät samat lainalaisuudet kuin teatterintekijöiden kanssa: kun ammattitaiteilijat saavat haastavia ongelmia ratkaistavaksi syntyy hyviä tuloksia.

Kämmenenkuva maailmalle

Storgårdin johtama Svenska Teatern ei tyydy pelkkään sormenjälkeen, vaan se on jättämässä kokonaisen kämmenenkuvan maailmalle. Vuonna 2005 ensi-iltansa nähneen Spin the Musical -esityksen oikeudet on hankittu jo Venäjälle ja Puolaan. Neuvotteluja käydään myös Venäjän Kazanissa, Romaniassa, Ukrainassa, Saksassa ja Israelissa.

Ilman taloudellisia resursseja ja markkinointia moinen menestystarina ei olisi ollut mahdollinen. Spin the Musical onkin ensimmäinen suomalainen musiikkiteatteriprojekti, jonka maailmalle viemiseen on saatu kahden vuoden ajaksi kulttuurin vientitukea kauppa- ja teollisuusministeriöltä, opetusministeriöltä ja ulkoministeriöltä.

- Spin the Musical -konseptina oli alun alkaenkin tuottaa enemmän kuin yksi esitys ja viedä esitystä eteenpäin. Kaikki – yli taiteen alojen – voivat oppia hankkeestamme tutustumalla toimintaraporttiimme. Kuka tahansa voi soveltaa sitä sopivalla tavalla.

Storgård muistuttaa, että on tämä on vain yksi tapa viedä teatteria. Tavallisempi tapa ovat vierailuesitykset, joita teatterimaailmassa on aina tehty.

Hyvää tuottava yhteisö

Storgårdin tavoitteena teatterinjohtajana on toisilleen hyvää tuottava yhteisö, jossa energia syntyy vastavuoroisuudesta: sekä yleisö että tekijät antavat ja saavat. Storgård ei näe ristiriitaa taiteen tehokkuusvaatimusten ja hyvää tuottavan yhteisön välillä.

Kysymykseen, mistä Storgård aikoo ammentaa energian teatterin johtamiseen ja kulttuuriin vientiin siinä ohessa, hymyileväinen mies vastaa rennosti.
- On ilo saada olla mukana edistämässä suomalaisen kulttuurielämän kansainvälistymistä. Jos ongelmanratkaiseminen luo energiaa, siitä ei tule olemaan pulaa.

Siinä välissä hän on ehtinyt vastata kännykkään ja sopia englanniksi treffit. Kiirettä piisaa, eikä se tule ainakaan lähitulevaisuudessa hellittämään.


Rita Dahl on kirjailija ja vapaa toimittaja.

julkaistu Arsis 4/2007:ssä

Tuesday, December 04, 2007

Runojani turkiksi

Turkin PENin sivuilta löytyy pari runoani turkiksi. Lopussa kääntäjän nimi.

Rita Dahl ile 2007 Finlandiya Orta Asya Kadin Yazarları ve Sansür toplantısında tanıştık. Sadece Finlandiya Kadın Yazarlar Komitesi Başkanı değil Rita, aynı zamanda da iyi bir şair. Yazar-çevirmen Karin Karakaşlı’nın güzel Türkçesinden onu biraz olsun tanımanızı istedik.

PEN Türkiye Merkezi Kadın Yazarlar Komitesi

* * *
yıldız kamaşı gözlerinde
deli sarhoş insanlar
dolaşır
el ele yaşlarla birlikte

pazarda dolaşırken
elma gibi göğüslerini
elleyen
tüm o insanlar

tapınağın kemerli köprüsü
nasıl da zalim
pazarın orta yerindeyim

şehirdeki pekçok ümitsiz
ve aldırışsız bakıştan
kaçınmak için

Şahin güvercinle oynuyor
Şahin güvercinle oynar ve güvercin mutlu olur
ölümle oynadığını bilmeksizin. Şahin
Ibara’ya gittiğinde, rüzgar onu öne doğru iter
ve şahin bunun iyi olduğunu düşünür, daha hızlı varacağım oraya.
Eğer şahin sürüsünü dağıtmak istemiyorsa,
gökyüzünde sayısız kuş için yer var
kavgasız. Şahinlerin lideri en hareketli tavuğu bile yakalar
ama yaşamlarını bağışlar mı? “Bu benim başıma
geldi daha önce”, dedi sırtında şahinin pençelerini bilmiş,
yaşlı bir tavuk: ormanda orda burda bakınan
bir hayvan er geç bir avcının kapanına yakalanır ve
avcının rolü de kolay değil çünkü kurbağayı yakalayan kedi de
gözlerini ve burnunu ele geçirir ilkin.
200 köpeğin sahibi bile bir fili
yakalayamaz üstelik. Köpek bir kaplanla karşılaştığında
yere yatacak kadar akıllıdır: avcı bile başarılı olmak istiyorsa, bugünün
takvim yaprağını çevirmeli yoksa yabani tavşanı yakalayamaz. Ama keçiler-
onlar gerçekten özel hayvanlar. Keçi, teke gibi olmak ister
ve bu yüzden sakal bırakır; teke ise
annesinden doğduğunu ve bu yüzden onun kocası
olduğunu söyler. Ve keçinin sahibi hayvanına nasıl davranır
hastalandığında hayvanı kurban eder, iyileşirse de
kurban eder ve bu şekilde keçi ile sahibi arasındaki döngü
sonsuza kadar sürer çünkü bazı ilişkiler
doğarken oluşmuştur. Ancak keçi
katiline hiç
varolmamalıymışcasına bakar. Tanrı kurbağayı da hatırlamadı
aslında kanatları olması gerekiyordu onun. Çorbayı tatlandıracağı
yerde kollarını bacaklarını
açar ve çorbaya dalar: bu,
doğasından kaynaklanır ancak yine de balık, nehri ondan
iyi bilir. Ve kaplumbağanın nefes almadığını sanma sakın: ıslık
kabuğun altından duyulabilir, kaplumbağa ardında eviyle
yola koyulduğunda. Hayvanlar çabuk öğrenir:
kaplumbağa yemek için ağzını açtığında, yavruları da
aynısını yapar ve kaplumbağa sorar: Hiç cömerliğimden bahsedildiğini
duymadınız mı? Ya kertenkelelere ne demeli:
günlerini yatarak geçirirlerken hangisinin
midesinin ağrıdığını nasıl bilebilirsin?
Ve fareler: kedi ortadan kaybolmadıkça
evi işgal etmezler. Cevizi düşüren maymun dünyaya ve insanlara bir hediye
vermeyi istemişti ama insanoğlu
birinin kendisini hedef aldığı düşündü
sırf inat olsun diye: dostlukla düşmalığı birbirinden ayırmak zor,
ve maymunun arzuları bile içten değil. Bir an sonra
elbiseleri parçalar: unutmamalıyız
ki bir köpeği evcilleştirmek de on yılları aldı.

Eser Sahibi:

Türkçesi: Karin Karakaşlı

Eilisen maanantaiklubin satoa

Aloitetaan henkilökohtaisesta ja edetään yleiseen. Se on hyvä järjestys, niin kirjallisuudessa kuin elämässä.

Vuosi 2007 on ollut hyvä minulle. Olen julkaissut tähän mennessä kolme teosta ja kaksi on tulossa – kolmas runokokoelma Elämää Lagosissa ja Jyrki Pellisen muotokuva. Näitä ennen ovat ilmestyneet toinen runokokoelma Aforismien aika (PoEsia) ja Portugali-kirja Tuhansien portaiden lumo (Avain). Aforismien ajasta suurimman osan vie 80-sivuinen nimirunoelma, jossa tekijät ja tapahtumat liikkuvat suunnasta toiseen vauhdikkaasti. Runoelma käsittelee nykyajan ja –yhteiskunnan enimmäkseen patologisia puolia. Tuhansien portaiden lumo liikkuu faktan ja fiktion rajapinnalla: paikkareportaaseja, henkilökuvia, kulttuurihistoriaa ja runojakin. Kolmatta runokokoelmaani Elämää Lagosissa (ntamo) kuvaisin sanalla yhteiskunnallinen kokoelma, jossa kuvataan erilaisiin (mielikuva)yhteisöihin kuulumista. Ilmaisullisesti kokoelma ulottuu aforistisista lauseista elokuvien dialogeista koostettuihin kollaaseihin ja Lagos-aiheisiin proosarunoihin, joissa afrikkalaistyyliset sananlaskut seuraavat toinen toistaan. Runoilija, muusikko, kuvataiteilija Jyrki Pellinen herätetään muotokuvassani tuotannon analyysin ohella henkiin myös henkilönä ryhmähaastatteluiden kautta.

Kirjallisuuspalkinnoista. Finlandia-ehdokkaista olen lukenut vain yhden, Laura Lindstedtin Sakset. Sarrauteen ja uuteen romaaniin perehtyneen Lindstedtin kieltä on suitsutettu eri puolilla, mutta itselleni se oli pettymys. Jos kielen tarkoitus oli kuvata itsestään vieraantuneen menestyjäpäähenkilön supistunutta maailmaa, siinä se kyllä onnistui. Muutkin ehdokkaat ovat varmasti hyvää ja varmaa tekoa, mutta toivoisin lisää yllätyksellisyyttä erityisesti suomalaisen proosan teemoihin ja kieleen. Ei ole vaikeaa kirjoittaa sujuvaa kieltä tutuista, ympärillämme näkyvistä teemoista, mutta miksi ei voitaisi tarttua pinnanalaisempiin teemoihin ja käsitellä niitä yllätyksellisemmällä, ennalta-arvaamattomammalla kielellä? Suomalaisella runolla menee nyt erittäin hyvin, runo on monipuolista, hyvin monennäköistä, leikkisää ja halukasta kokeilemaan, mutta proosa sen sijaan junnaa pahasti paikoillaan. Proosan ja runon eroa voisi kuvata vertauksella proosasta bulkkina ja runosta design-tuotteena.

Kirjallisuuspalkintojen ehdokasasetteluissa on säännönmukaisesti mätää. Loppusuoralle eivät juuri koskaan pääse pienten kustantamoiden kirjat, joita ei voida markkinoida massiivisella volyymillä. Pienten julkaisemina ilmestyvät myös monet kokeelliset ja kunnianhimoiset teokset, jotka eivät liiku pelkästään turvallisten teemojen ympärillä ja uskaltavat tehdä irtiottoja myös kielellisesti.

Kirjallisuuskeskustelun puutteesta ja hiljaisuudesta. Max tarttui Blogifilosofiaa –blogissaan suomalaisen kirjallisuuskentän keskustelemattomuuteen. Hän esitti, että kirjailijat eivät keskustele (ainakaan kriittisesti) esimerkiksi raatien ehdokasvalinnoista apurahojen (ja asemien) menettämisen pelossa. Paljon mahdollista. Suomessakin on havaittavissa tietynlaisen piiloisen, näkymättömän arvohierarkian syntyminen suurten ja pienten kustantamoiden kirjailijoiden välille, täysin syyttä suotta. Kunnianhimoisimmat, kokeilevimmat, rohkeimmat ja eniten tavanomaisesta kaavasta poikkeavat kirjalliset toteutukset tulevat nykyään pienten kustantamoiden puolelta. Mainitsisin tässä erityisesti print on demand –tyylisen ntamon, joka julkaisee monennäköistä runoutta ja samalla rikastuttaa suomalaista kustantamomaailmaa suuresti. Ilman vaihtoehtokustantamoja Suomen kirjallisuus jäisi huomattavasti kapeammaksi. POD-kustantamot edustavat samalla antikapitalistista elettä: ei tuotantoa tuotannon vuoksi, koska kirjoja painetaan vain sen verran kuin niitä kysytään, ei makulatuurikappaleiksi.

Blogit ja Internet kirjallisuuden apuvälineenä. Erityisesti nuoret runoilijat ovat ryhtyneet julkaisemaan runojaan, käännöksiään, artikkeleitaan ja määrittelemättömiä tekstejään blogeissa, jotka ovat nopeita, mahdollistavat vuorovaikutuksen ja ajatustenvaihdon runoihin ja yleensä elämään liittyvistä asioista. Blogit ovat nopeuttaneet tiedonvälitystä ja kirjallisuuden kannalta olennaisin tieto liikkuu juuri niiden tai alan erikoislehtien kautta. Voisikin sanoa, että jos haluaa pysyä ajan tasalla siitä, mitä runoudessa todella tapahtuu, on olennaisempaa seurata blogikeskustelua kuin printtilehtiä.

Saturday, December 01, 2007

Öfverblivna af dagen

Olen kiitollinen, jos joku kommentoi käännöksiä, mikäli niissä on korjattavaa tai jonkin voi ilmaista paremmin.

Natureza Morte

Oskar Kokoschskan käsi lepää toistaiseksi tuntemattoman nuoren naisen harteilla gondolin seilatessa pitkin tuskin havaittavia aaltoja. Rähjäinen keski-ikäinen mies heittelee maalia pitkin kangasta. Tietä kuopii sorkillaan ärsyyntynyt härkä, jota toreadori yrittää turhaan lepytellä viitallaan. Härkä näkee punaista, eikä Francis Baconin sivellin rauhoita sitä yhtään, pikemminkin päinvastoin. Jokainen siveltimenveto lisää härän muodonmuutoksia, niin että se on pian vaarassa muuttua kankaan läpi puskevaksi kentauriksi. Hollantilaiset maalarit ovat sunnuntaipiknikillä ruoholla, vaikka on ilmiselvästi maanantai. Viini ja patonki on levitetty valkoiselle liinalle, jota tuuheat lehtipuut ympäröivät. Jossain likellä on vesi, joka läikehtii rauhallisena. Jos olisin jonkin sortin modernisti tai vielä pahempaa, romantikko, luonnostelisin tähän vielä iltaa kohti laskevan kuun, joka läsnäolollaan viestittää myöhäisestä vuorokaudenajasta ja siitä, että auringonkin on muistettava mennä ajoissa levolle jaksaakseen hoitaa työnsä. Juuri kun alkaa tuntua siltä, että asetelma on valmis, kulman takaa hiipii surumielinen Edward Hopper, joka unohtuu istumaan aution kahvilan pimeimpään nurkkaan liian suuri hattu päässään.


Natureza Morte

The hand of Oskar Kokoschka rest on the shoulders of so far unknown young woman while the gondol sails along waves that are hardly regocnizable. Dirty middle-aged man throws paint along the canvas. An irritated bull paws the way with its cloven hooves, and toreador tries to calm it down without success. Bull sees red, and pull of Francis Bacon´s brush does not calm it down, on the contrary. Every pull of brush increases the metamorphoses of the bull, so that it is in a danger to become a centaur pushing through the canvas. Dutch painters are on a Sunday picnic on the grass, although it is clearly Monday. Wine and baguettes have been spread on a white scarf, surrounded by thick deciduous trees. Somewhere near is water that calmly glistens. If I would be some kind of modernist, or even worse, a romanticist, I would sketch here also a moon declining toward night, which with its presence reminds us of lateness of the day and the fact, that sun too must remember to go and lay down in time to be able to take care of its work. Just when arrangement feels to be ready, sad Edward Hopper sneaks behind the corner, and forgets sitting in the darkest corner of an empty café with too big hat in his head.



Öfverblivna af dagen
Että edes yksi iankaikkisuussielu pysähtyisi kaiken kiireensä keskellä
Jag vill skriva vad som helst var som helst
Jonka lopullinen suuruus paljastuu vasta ajan rajan tuolla puolen
Forgive me! Let live me! Set my spirit free!
Jos kokosydämisesti kaipaat yhteyttä Häneen
Opi rakentamaan kalliolle vähäisistä rakennusaineista
Sinunkin on tehtävä ratkaisuvalintasi! Jokainen anova saa, ja etsivä löytää
”Koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa”
Hän unohti että hänenkin on kuoltava
Koirat lohduttivat sairasta Lasarusta nuolemalla tämän paiseita
Olen ollut mukana tämän maailman suurmiesten hautajaisissa –
kuinka paljon uhrataankaan varoja upeisiin vaatteisiin ja kukkalaitteisiin!
Liian myöhään rikas mies opetteli rukoilemaan
Huoneessa oli koolla kymmenkunta henkeä
Poikani makasi sairaalan sydänkoneessa kuolintuskissaan
Joudumme kaikki tämän suuren tuomioistuimen eteen
Kaikki tekomme ovat kirjoitettuina ja muistiinmerkittyinä
Suureen kiveen jonka alle on kurkistettava ennen kuin on myöhäistä

(Lähteitä. Eero Sopanen: Ratkaisu, Siiloa-seurakunta 2005 sekä Antony & the Johnsonsin Forgive me)



Öfverblivna af dagen
That even one eternal soul would stop in the middle of hurry
Jag vill skriva vad som helst var som helst
Whose final largeness would be revealed on the other side of time
Forgive me! Let live me! Set my spirit free!
If you wholeheartedly long for a connection with Him
Learn to build on a rock with not much building material
You must do your decisionchoice! Everyone who prays, gets, and the searcher finds
“Even dogs came and licked his boils”
He forgot that he must die too
Dogs consoled sick Lasarus by licking his boils
I have been in many big mens funerals –
how much is put into gorgeous clothes and flowers!
Too late rich man learned how to pray
There were about ten people gathered in the room
My son was lying in heart machine dying
We all will be in front of this big court
All our deeds have been written and marked down
Into a big stone under which one have to look before it is too late

(Sources: Eero Sopanen: The Solution, Siiloa-congregation, Antony & the Johnsons: Forgive me)

Media avaa silmät

Kriittisyyttä kiinnostavasti

Jokikunnan koulussa halutaan kasvattaa lapsista kriittisiä median kuluttajia, jotka ajattelevat kuulemaansa ja näkemäänsä.

Liitutaulun edustalle on laitettu esille Anna, Meidän Perhe, Trendi, Kauneus ja Terveys sekä Hevosmaailma. Useimmissa komeilee nainen etusivulla; vain Hevosmaailma on poikkeus. Iltalehden lööppi huutaa: ”Matti ja Teppo luotisateessa”. Iltasanomat on ilmaissut asian pidemmin: ”Matin ja Tepon keikka päättyi hurjaan ammuskeluun.”.

Lööppejä on käsiteltykin jo. Tällä tunnilla on tarkoitus aloittaa animaation tekeminen jostakin oppilaita kiinnostavasta historian henkilöstä. Lapset ovat saaneet valita viisi henkilöä, joille he ovat keksineet iskevät lööpit, kertoo Jokikunnan koulun opettaja Taina Ek. Menossa on mediakasvatuksen tunti hieman varttuneemmille koululaisille, viides- ja kuudesluokkalaisille.

- Miten lööpistä saa niin iskevän, että ihmiset haluaisivat ostaa sen millä tahansa historian aikakaudella? kysyy Ek.

Ek antaa ohjeita iskevän lööpin tekoon. Kuva on tärkeä, sen avulla herätetään kiinnostus. Hän muistuttaa kuitenkin myös eettisyyden huomioinnin tärkeydestä. Lööpit laitetaan esille alakertaan, jossa ne ovat myös ekaluokkalaisten nähtävillä.

Ek kysyy, millaisia lööppejä oppilaat ovat tehneet. Jokainen kaivaa lööppinsä esiin ja luettelee omat keksintönsä. ”Maailman paras jousimies”, ”ensimmäinen ihminen kuussa” ja ”osui omenaan”, luettelevat tytöt ja pojat aikaansaannoksiaan.

Ek kehottaa aloittamaan työt.

Aapeli ja Taneli ryhtyvät tekemään animaatiota Wilhelm Tellistä. Sukkelasti he leikkaavat pahvista taustan tapahtumille. Hitaasti mutta varmasti pahville ilmaantuu vihreitä puita,

- Animaatiot ovat yleensä 30 sekunnin pituisia. Jokainen sekunti koostuu viidestä kuvasta. Oikeassa animaatiossa sekuntiin mahtuu 24 kuvaa, mutta vähemmälläkin kuvamäärillä tullaan toimeen. Jo niissä riittää tekemistä, Ek kertoo.

Tekemistavat vaihtelevat oppiaineittain.

- Äidinkielessä teemme kuunnelmia, historian, fysiikan, kemian ja biologian tunneilla valmistamme videoita, Ek jatkaa.

Myös oppilaiden ikä otetaan opetuksessa huomioon. 1.-2. luokkalaisille kerrotaan erilaisista viestimistavoista ja tehdään yhteistyötä kirjastojen kanssa kirjavinkkauksen muodossa. Lapset totutetaan esittämiseen jo ensimmäisistä luokista lähtien.

- 1.-3.-luokkalaisten kanssa olemme juuri tehneet videon, jossa he puhuvat lempiohjelmistaan ja niiden valintakriteereistä. Videossa tuodaan esille myös ikärajasuositukset. Video näytetään vanhemmillekin. Jos lapsi haluaa silti katsoa kotona Lostia, en voi kieltää sitä.

Tuotokset esiin

Kaikki mediakasvatustuntien tuotokset ovat myöhemmin sekä vanhempien että oppilaiden katseltavissa Internetissä osoitteessa www.peda.net/veraja/vihti/jokikunta sijaitsevalla oppimisalustalla. Oppimisalustaa on hyödynnetty myös Jokikunnan koulun yhteisissä projekteissa.

- Opetushallitus rahoitti viime vuonna kahta projektiamme. Lööpistä luettua –tutkimuksessa oppilaat tutkivat iltapäivälehtien lööppejä tietyn ajanjakson aikana tilastoiden kuinka paljon niistä löytyi väkivaltaa, urheilua tai julkkiksia. Havaitsimme, että lehtiä myydään enimmäkseen ikävillä asioilla ja skandaaleilla, kertoo rehtori Esa Kukkasniemi.

Hänellä oli lähes kymmenen vuoden työkokemus kaupallisista radiokanavista (Radio Stadi ja Sävelradio) ja Taina Ek on koulutukseltaan myös datanomi ja opiskellut mediatutkimusta. Molemmat ajattelivat, että olisi sääli, jos heidän kokemuksensa jäisi hyödyntämättä opetuksessa.

Silmät auki – maailma on edessäsi –kampanjassa mediakasvatus yhdistyi kansainvälisyyskasvatukseen. Kreikan Tessalonikissa sijaitsevan suomalaisen koulun oppilaat opettivat suomalaisille Kreikan historiaa, suomalaiset puolestaan Kalevalaa. Näin molemmat pääsivät kurkistamaan toistensa elämään. Molemmissa kouluissa luettiin samoja kirjoja, tehtiin tehtäviä ja julkaistiin lopputuotokset oppimisalustana toimivassa pedanetissä.

Parhaita tuotoksia ei jätetä nettiin lojumaan, vaan tuodaan sekä oppilaiden että vanhempien nähtäväksi. Jokikunnan koulussa järjestetään vuosittain oma ”Emma-gaala”, joka on nimetty entisen opettajan mukaan Lempi-gaalaksi. Gaalassa näytetään esiraadin – Taina Ekin ja rehtori Esa Kukkasniemen – valitsemat animaatiot, videot ja kuunnelmat.

Ei välineen ehdoilla

Mediakasvatuksen avulla lapset saadaan omaksumaan tietoa itse tekemällä. Mediakasvatustunnit ovat muuttaneet perinteistä kirjan avulla opiskelua kohti oman tekemisen kautta syntyvää oivallusta.

Ihan mukisematta uuteen työtapaan ei kuitenkaan totuttu.

- Vanhemmat suhtautuivat aluksi kriittisesti nimenomaan siihen, viekö mediakasvatus aikaa muilta aineilta ja onko se aihe, joka koulussa pitää olla.

Mediakasvatuksen tehokkuus kuitenkin on silminnähtävää. Lapset istuvat kiltisti pulpeteissaan kuuntelemassa mitä Ekillä on sanottavaa.

- Mediakasvatuksessa ei ole kyse välineen käytöstä välineen vuoksi, vaan sen tarkoitus on tuoda sisällöllisesti jotakin uutta oppimiseen. Videon avulla opetettavaa asiaa voidaan toistaa niin että se jää mieleen.

- Tietokoneet ovat lasten ja nuorten arkipäivää. Lapset ovat kuin kalat vedessä uuden tekniikan kanssa: sitä omaksutaan käyttöön nopeasti. Mediakasvatuksessa ahkerasti käytössä olevat digi- ja videokamera ovat tulleet pian tutuiksi.

Koulun vanhalla puolella on oma studio, entinen opettaja-asunto, jossa lapset filmaavat videoita. Jotkut vastaavat kuvaamisesta, toiset huolehtivat näyttelemisestä.

- Täällä on näytelty unohtumattomasti muun muassa Kustaa Vaasaa. Nurkassa näkyy animaatioissa käytettyjä pienoismalleja, esimerkiksi piispa Henrikin ja Lallin taistelu jäällä.

Kahden vuoden aikana lapsia on totuteltu uuteen tapaan toimia. Koululla ei ole vielä tarkkoja television katsomista ja pelaamista koskevia ohjeita, eikä ainakaan Taina Ek halua niitä antaakaan.

- Annan vanhemmille ohjeet sallituista ikärajoista ja kerron arvoista, mutta en halua moralisoida perheen katsomistottumuksia.

- Edistystä on, että kaikki koulun oppilaat allekirjoittivat netin käyttösäännöt, jotkut pitkän pohdinnan jälkeen. Tavoitteenamme onkin kasvattaa lisää Reutersin uutiskuvat väärennöksiksi paljastaneen 13-vuotiaan Valtterin kaltaisia omilla aivoillaan ajattelevia median kuluttajia, jotka eivät ota kaikkea annettuna, uskoo Kukkasniemi positiivisesti.

Rita Dahl

julkaistu Kirjasto-lehdessä 5/2007