Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Friday, August 31, 2007

Kone laulaa

KONE LAULAA HYVIN VÄLILLÄ

Rita Dahl: Aforismien aika. poEsia 2007, 108 s.


Melkoisen esteettisen askelen rauhalliseen ja hillittyyn esikoiteokseensa nähden ottaa Rita Dahl toisessa runokokoelmassaan Aforismien aika. Kirjan pääosassa on eeppinen hakukonegeneraattorilla koostettu runoelma, joka pyöräyttää hallitsemattoman googlatun tekstin hallittuun nelisäkeeseen. Liukkaassa runossa ei ole minkäänlaista läsnäoloa, samalla se on täyttä, liikkuvaa ja pinnaltaan mosaiikkimaista.

Loppuosan täyttävät "new sentence" -tyyppiset generoidut proosarunot, joiden sekavuuden ja rikkauden välinen tasapainottelu tarjoilee lukuisia vaikutelmia, myös flarfiin vivahtaa banaalia. Tekstien liukuvat kehykset asettuvat uusiin, parhaimmillaan metodisen kriittisiin, toisinaan vain hymähdyksiä tai tölväisyjä tarjoaviin yhteyksiin. Teknologia ja taide ovat taistelukumppaneita, joille haetaan luovaa synteesiä: "uusia, uskomattoman hienoja kännyköitä tulee / useammiltakin valmistajilta, mutta / aforismeja ei valmisteta enää".

Osin sarkastisesti nimetty teos käyttää klassista kuvastoa alustana, josta konehaut niiden ylle versovat. Yllättävän hillityllä tasolla kuitenkin pysytään, eikä Dahlilla ole samanlaista yhdistämisen tajua kuin vapaampaa hakukonerunoa kirjoittavalla Janne Nummelalla. Yllättävyys ja toisinaan yhteen löytyvät myytit ja nykyilmiöt, Väinämöinen ja Antero Vipunen, tuovat väriä joskus hieman puuduttavaan tekstiin: "Vahvuusalueinamme / / AIDSin nopea leviäminen, / kunnan ja ihmisen ajankäytön muutokset."

Monenkirjavissa runosirpaleissa ilmenee nykykulttuuri ja yhteiskunta kuin mätä hammaskalusto lääkärintuolin kirkkaassa valossa. Tohtori vain pelaa vierellä pasianssia. Henkilögalleria on haravoitu kuin verkosta vain voi; sivuilla tavataan niin Tony Halme kuin Matti Nykänenkin, vastaavasti tekstiin heijastuvat verkkokulttuurin nykykäytännöt prekariaatti.orgista verohallinnon Tilaa-painikkeisiin. Krittinen ote on lavastuksen kautta osoittava, ei saarnaava. Monet ajankohtaiset säikeet paskaduunista ydinvoimaan löytävät tiensä runon virtaan.

Koneista ja kollaasikirjoittamisesta puhutaan niistäkin hakusäikeiden kuljettaessa tekstiä eri suuntiin: "Minulle on tärkeämpi, että kone / laulaa hyvin välillä, eikä hyydy / kun sitä eniten tarvitsee". Tekstimuodon tiedostavaa itsekritiikkiäkin esiintyy, joskin tosin hieman peitellyssä muodossa. Hupaisaa on tietenkin bongata tuttuja tekstikatkemia kollaaseihin sulautuvina partikkeleina.

Kulttuurisesti mielenkiintoinen, harhailevaan tapaan runsas teos, jolla ei ole omaleimaisen erillistä merkitystä metodinsa ulkopuolella; kenties sen luettavuuden tärkein manifestaatio on metatason kommentti, että "moderni ihminen ymmärtää / paremmin konetta kuin toista ihmistä, kielen / käyttäminen jää paitsioon".


Ville-Juhani Sutinen

julkaistu Kaltio 4/2007:ssä

Tulisielun tarina

POET OCH ELDSJÄL

– Jag är definitivt internationell till min natur. Jag trivs i heterogena grupper och sådan vill jag också att den litteratur jag läser ska vara, säger Rita Dahl, just nu aktuell med en antologi om kvinnliga författare och censur.

När omkring tjugo författare från olika hörn av världen samlas till ett gemensamt författarmöte, behövs det en målmedveten person, en eldsjäl, som ställer sig bakom projektet och samlar ihop trådarna för att sedan hålla dem i ett stadigt grepp ända fram till slutet. Innan och under PEN-seminariet för centralasiatiska kvinnliga författare fick Rita Dahl rollen som organisatör och eldsjäl, en roll som hon genomförde effektivt och koncentrerat i egenskap av viceordförande för finska PEN-förbundet. Under mötet diskuterades bland annat tryck- och yttrandefrihet, och en stor del av deltagarna kom från länder där censuren är ett faktum.

– Jag har alltid varit en rättskämpe, och yttrandefrihet är en av våra mest fundamentala rättigheter, säger Rita Dahl, då hon får frågan varför just hon åtog sig uppgiften att vara en av drivkrafterna bakom årets möte.

Idén att inbjuda i första hand centralasiatiska kvinnliga författare har redan under ett par år varit på väg att förverkligas, och orsaken till att många av gästerna kom från Kirgizistan är enkel.

– Jag har haft kontakt med den kirgisiska författaren Dalmira Tilepbergenova sedan en tid tillbaka och hon rekommenderade ett antal författare som hon kände till och tyckte att skulle vara lämpliga. Alla utom en kunde komma, berättar Rita Dahl.

Resultatet av mötet var, förutom föreläsningar och diskussioner, boken Kyltymätön Uuni – naiskirjailijat ja sensuuri, en samling essäer och skönlitterära texter skrivna av deltagarna och sammanställda av Rita Dahl. I den drygt trehundrasidiga antologin finns det dikter och prosa, samt traditionella folksagor från Malawi. Också Rita Dahls egna dikter ur den andra diktsamlingen Aforismien aika som publicerades tidigare på året finns bifogade i antologin.

Tekniska hjälpmedel

Liksom många andra författare började Rita Dahl skriva som väldigt ung. Redan som tolvåring tog inspirationen överhand med dikter som resultat. Dikter som Rita själv inte skulle visa för någon.

– Skrivbordslådorna svällde av dikter, också av noveller, men de texterna skulle jag helst vilja glömma, säger hon och ler något ansträngt.

Självironin glimmar i ögonen, men där finns också humor och intelligens, kanske också en viss distans till tolvåringen som vid det här laget är vuxen och professionell poet.

– Efter den där första aktiva tiden följde en väldigt lång paus under vilken jag inte skrev något alls, säger Rita Dahl.

Pausen räckte i mera än tio år, tills hon återupptog skrivandet vid tjugosju års ålder. Den första diktsamlingen Kun luulet olevasi yksin publicerades år 2004.

Den nya samlingen Aforismien aika är speciell på det sättet, att författaren har använt en sökmotor som hjälpmedel för skrivandet.

– Poeten Leevi Lehto har en sådan sökmotor på sin hemsida. Den fungerar lite som Google. Man slår in ett ord och så får man uppslag till en dikt, förklarar Rita Dahl, och går sedan djupare in på ämnet.

Poängen är att sökmotorn inte ger poeten en färdig dikt, utan inspiration och idéer. För Rita Dahl var hjälpen välkommen, eftersom den öppnade ett inspirationsflöde som presenterade alldeles nya lösningar och idéer.

– Jag tycker att det är fel av kritikerna att kalla Aforismien aika för sökmotorpoesi. Det är slutresultatet som räknas, inte verktygen man har använt sig av under vägen, avslutar hon sitt resonemang.


Poeter som bloggar

Det är inte bara dikter skrivna med sökmotorer som hör till de nya strömmarna inom den samtida finländska poesin. Många unga poeter är också aktiva bloggare, och nätet är, enligt Rita Dahl, en viktig samlingsplats för skribenter som vill utbyta tankar och texter. Via nätet får poeterna bland annat tips om nya böcker, och känslan av gemenskap ökar. Internet lyckas också med något som tidigare var betydligt svårare; nämligen att hålla koll på nyheter inom poesin och kontakt med författare också utanför landets gränser. En blogg kan vara en öppning in till en avlägsen kollegas värld, och också Rita Dahl vänder alltmera blicken utåt.

– Jag är definitivt internationell till min natur. Jag trivs i heterogena grupper och sådan vill jag också att den litteratur jag läser ska vara. Som poet vill jag förändras och göra något nytt. Jag vill ha omväxling och i framtiden också skriva över genregränserna.

Då Rita Dahl talar om framtiden lever hon upp. I tankarna är hon redan där. Idéer till nya projekt står i kö och väntar på att förvekligas. På hösten publiceras ett verk om poeten Jyrki Pellinen, sedan är det en artikelsamling om yttrandefrihet som står i tur, och efter det följer det mera dikter. Ja, och vid sidan om allt det andra är hon verksam som journalist, för att försörja sig.

Johanna Holmström
julkaistu Ny Tidissä 30.8.

Maa, jossa kirjailijaa ei ole

EN BERÄTTELSE FRÅN LANDET DÄR FÖRFATTARE ICKE ÄR

– Det finns en lista över personer som vi kan intervjua och utanför den listan går man helt enkelt inte, vi vet alla vems bröd vi äter, säger den kirgisiske författaren och journalisten Bubu Tokoeva.

En gång för länge sedan arbetade en ung flicka i den forna sovjetstaten Kirgizistan vid det löpande bandet i en fabrik. Hon var tjugoen, kanske tjugotvå år gammal, och bakom ögonen som såg produkterna rulla framåt och försvinna fanns det drömmar. Så en dag kom två representanter för det statliga televisionsbolaget till fabriken. De letade efter unga talanger, författare eller poeter som kunde tänkas uppträda i ett populärt tv-program. Några veckor senare debuterade den unga flickan, Bubu Tokoeva, i tv, och två månader efter det publicerades hennes allra första dikt i en litteraturtidskrift. Bubu Tokoeva återger dröjande sin historia. Rösten är sagoberättarens, ögonen glittrar och hon håller tillbaka ett leende medan hon fingrar på ett redan ganska slitet exemplar av sin första och hittills enda bok. Hon talar ryska, men det går inte att ta miste på tonen: det är en legend hon reciterar, sin egen, men ändå fiktiv, och hon njuter av att få sjunka in i det självupplevda som redan har trätt in i det förflutna och avlägsnat sig så pass mycket att hon kan skriva om det som om det var en saga. Det här är Bubu Tokoevas egen saga.

– En riktig författare skriver om sådant som hon själv har gått igenom, sådant som hon har bearbetat, själsligt. Sjuttio procent av det jag skriver är på ett eller annat sätt självupplevt. Den resterande trettio procenten kan man sedan göra vad man vill med. Det kan vara total fiktion, om författaren ännu har krafter kvar att skriva ner det, säger Bubu Tokoeva.

Hon håller boken i handen. Den vilar mot armen. Den är vit med mjuka pärmar och trycktes förra året. Den ser ut att vara tjugo år gammal.

– Jag hade en väldig, väldig tur som blev publicerad. Väldig tur att råka komma i kontakt med kritiker som skrev om mina texter redan innan boken kom ut. De lyfte fram mig och möjliggjorde publiceringen. Utan dem … Den korta, blyga kvinnan ler och skakar på huvudet. Tur är ett ord som ständigt återkommer när Bubu Tokoeva talar om sitt liv och om sin bana som författare.


Med turen som följeslagare

Bubu Tokoeva hade tur, och nu tummar hon på sin egen bok, långt borta från hemlandet Kirgizistan, vid ett kafébord för fyra, omgiven av gäster och deltagare i den internationella PEN-kongressen i det avlägsna landet Finland, dit hon har blivit inbjuden. Bredvid henne sitter en ung tolk med mycket trevligt utseende, en rysk journalist som översätter hennes ord från ryska till engelska och finska med stort patos. Också han känner för de kvinnliga kirgiziska författarnas situation.


Boken, den där allra första, heter A Woman’s Journal, och består av femton noveller, ett antal dikter och en kortroman. Som om hon hade varit orolig för att den här boken kanske blir den enda. Mottagandet vid publiceringen förra året var varmt. Ett flertal av texterna har redan tryckts i ett större antal tidskrifter. Texterna handlar, enligt Tokoeva, om ett inre letande efter det egna jaget, om hennes personliga känslor beträffande dagens värld, existentialism och alienation, och flera av känslorna som har inkorporerats i berättelserna härstammar från en period då författaren var mellan tolv och sexton år gammal.

– Det är en viktig period i en ung människas liv, säger Tokoeva. Det är en tid då man formas och då man ännu förmår att se väldigt klart på tillvaron. Jag har försökt fånga samma känsla som hos huvudpersonen i J.D. Salingers Räddaren i nöden. Samma sorts främlingskap inför samhället.

Vid det här laget närmar sig författaren redan fyrtioårsåldern och är ensamstående mor till två barn. Hon har haft turen att kunna skriva också som gift, en fördel som många kirgiziska kvinnor inte lär åtnjuta. Familjevåld förekommer ofta när mannen rent fysiskt hindrar sin fru från att syssla med sådant som inte hör en gift kvinna till. Bubu Tokoeva är frånskild. Orsaken därtill förblir hennes ensak. Då hon studerade journalistik och litteratur försörjde hon sig själv med två jobb. Det ena för att kunna skaffa mat för dagen, och det andra för att finansiera sina studier. Numera arbetar hon på en tidning, men innan hon kom in vid universitetet hade hon diverse ströjobb. Fem år väntade hon innan hon äntligen fick börja studera.

Censurens vardag

Tidningen som Bubu Tokoeva arbetar för heter Asylzat, och den riktar sig till kvinnor. Asylzat ägs av frun till landets förra president.

– När situationen är sådan kan man absolut inte skriva som man verkligen tycker. Det finns en lista över personer som vi kan intervjua, och utanför den listan går man helt enkelt inte. Så är det bara. Vi vet alla vems bröd vi äter, säger Bubu Tokoeva.

Under den senaste tiden har hon allvarligt funderat på att sluta sitt arbete vid tidningen eftersom driften att berätta sanningen har blivit överväldigande stark. Samtidigt är hon orolig.

– Ja, jag vill berätta sanningen, men ingen vill betala för sanningen. Jag har två barn att försörja.

Sanning är ett annat ord som återkommer då Bubu Tokoeva talar om författarskapet i sitt land. Sanningen om litteraturens tillstånd är, ur ett kulturellt perspektiv, dessvärre dyster. Det antal författare, speciellt unga kvinnliga sådana, som fyller skrivbordslåda efter skrivbordslåda med texter som de inte vill låta ge ut eller har möjlighet att få publicerade, är häpnadsväckande stort i Kirgizistan. De lider av ensamhet, av brist på kommunikation, av brist på statligt understöd i form av något slags stipendier eller organisationer, av en tystnad kring sina verk och sin person som i långa loppet blir outhärdlig. De försvinner som forna tiders andeväsen, tills ingen längre tror att de existerar. För att bli publicerad måste författaren ofta ge ut sin bok själv, och vem har råd med det? Svaret är enkelt; de som har pengar. Bokhandlarnas glasvitriner fylls av dessa personers verk; forna generaler och politiska ledare som låter ge ut illaskrivna memoarer. För att hitta en modern kirgizisk författares verk i en bokhandel i Kirgizistan måste man ha, just det, tur.

Johanna Holmström

julkaistu Ny Tidissä 30.8.2007

Wednesday, August 29, 2007

Kun ihmisestä tulee tabu

NÄR MÄNNISKAN BLIR TABU

Jag drivs av en vilja att förstå varelsen människan, och jag är inte färdig ännu, säger den egyptiska författaren Hala El-Badry som mest av allt fruktar den inre censurens makt.

Hennes händer rör sig då hon talar och kontakten med de bruna ögonen, så mörka att de nästan är svarta bakom de diskreta glasögonen, är intensiv. Hon viker inte undan med blicken och rösten är låg och något hes.

– Jag började skriva som så ung – jag var bara tolv år gammal och jag skrev både poesi och prosa, men den första text jag någonsin publicerade var en roman.

Sedan den där första romanen om en grupp simmare i Kairo och deras funderingar kring seger och ära, har mycket hänt. Författaren, Hala El-Badry, har vuxit till framgång, hennes romaner, tio till antalet, har blivit både översatta och uppmärksammade nationellt och internationellt, och hennes fjärde roman A Certain Woman utnämndes till årets bästa roman på Kairos internationella bokmässa år 2001. Romanen var också den första av hennes böcker som översattes till engelska, och när det gäller den internationella framgången är hon inte anspråkslös.

– Som författare vill jag naturligtvis bli läst av så många som möjligt. Att bli översatt är det enda sättet. Men först och främst vill jag nå den arabiska läsekretsen, för det är dem dessa berättelser behandlar, säger hon.

Dessutom tycker Hala att översättningen, trots sina fördelar, också har nackdelar.

– Översättaren förvränger alltid texten, oberoende om han vill det eller inte. Ett språk och en text består av många lager, och det krävs en mycket, mycket skicklig författare för att lyckas behålla dessa lager i översättningen.

Osynliga spärrar

Både arbetet som författare och som journalist har fört Hala el-Badry utanför hemlandets gränser. Nu är Hala El-Badry i Finland, både för att delta i Helsingfors festspel och i det internationella PEN-mötet för centralasiatiska kvinnliga författare. Hon är inte centralasiatisk. Hon är egyptiska, men hennes berättelse om kamp mot både inre och yttre censur, myndigheternas agerande för att förhindra författares arbete och kväsa uttrycksfriheten, är närmast universell. Den varierar från land till land, skiftar svagt från mun till mun, men grunden är densamma vare sig det handlar om en berättelse om den öppna censuren i Kirgizistan, en direkt fatwa i Turkiet eller den inre censuren i Egypten.

– Under min karriär har jag inte direkt drabbats av någon yttre censur eller något konkret hinder när det gäller att bli publicerad. På det sättet har jag haft tur, men för mig personligen är det den inre censuren som är den allra farligaste fienden. Jag är medveten om att den finns, och jag gör allt jag kan för att kringgå den, men lika ofta märker jag att den har kringgått mig, berättar Hala El-Badry och skakar på huvudet.

Den inre censuren slår upp sina osynliga spärrar då hon närmar sig något av de ämnen som fortfarande är tabu i den egyptiska offentligheten. Inom sig frågar författaren vad som skulle hända ifall hon skrev om den egyptiska armén, om krigen med Israel under 1960- och 1970-talen.

Hala sänker rösten där hon sitter vid bordet i Kulturcentret Caisas kafé. Hon mumlar nästan för att de kringströvande kunderna och hennes internationella författarkollegor inte ska höra henne.

– Speciellt fundersam är jag när det gäller den fysiska aspekten av livet, säger hon.
Sedan viskar hon nästan.

– Sexualitet och sådant. Det som hettar till och drar mellan en man och en kvinna när de attraheras till varandra både själsligt och fysiskt.

Hennes ord dränks nästan i den portugisiska världsmusiken som svävar över borden och stolarna, och hon viker undan med blicken för en liten stund. Den inre censuren är hennes värsta fiende, för den vill komma åt orden redan innan de har hunnit skrivas.

Inget offer

Under det internationella PEN-mötet fick gästerna ta del av berättelser där kvinnliga författare, ofta i ett muslimskt land, stöter på en enorm social press då de uttrycker sin vilja att bli författare. Det kan hända att mannen, familjemedlemmar och övriga släktingar fördömer det kvinnliga skrivandet med en sådan kraft, att kvinnan överger sina ambitioner och koncentrerar sig på det som hon enligt naturen ska vara intresserad av: familjen.

Hala El-Badry lever i ett muslimskt land men har aldrig upplevt något socialt ogillande av sitt yrkesval. Tvärtom anser hon att familjen har stöttat henne, och att förlagen ofta föredrar kvinnliga författare framom manliga. Hon har varit gift men är nu änka, hon är mor till två söner. Hennes far lärde henne tidigt att det lönar sig att studera och ha konkreta målsättningar. Inte en enda gång har männen i hennes liv försökt hindra henne att förverkliga sig själv eller försörja sig själv. Fördomar som folk ibland uttrycker då de träffar henne irriterar henne fortfarande.

– Kvinnan är inte ett offer. Den egyptiska kvinnan är inte heller ett offer. Personligen tycker jag att det är fel att ställa mannen och kvinnan mot varandra och förklara att de är fiender. Så är det ju inte alls. Män och kvinnor kan arbeta tillsammans, sida vid sida, för att uppnå ett gemensamt mål, säger Hala El-Badry.

Inte heller religionen, som så många använder som ett svepskäl för att hålla kvinnan hemma, för att hindra henne att uppträda offentligt eller att skriva, utgör något hinder för en författare.

– Islam vill inte hindra kvinnan att arbeta. Det har funnits kvinnliga poeter inom den islamiska traditionen ända sedan den dag då religionen grundades. Problemen uppstår, som vanligt, när uttolkare av islam förvränger originaltexterna till sin egen fördel, berättar hon.

Sedan förklarar hon att Muhammeds mål var att befria kvinnan från patriarkatet, i det som nu är Saudi-Arabien, genom att ge henne rätt att utöva ett yrke, att bestämma över sina egna inkomster och att säga nej till ett arrangerat giftermål. Efter profetens död ville beslutsfattarna beröva kvinnorna deras nyvunna frihet genom en omtolkning av texterna, med en återgång till det gamla som resultat.

Att döda en bok

I Egypten finns det ingen officiell censur av böcker eller tidningar, men det mesta som trycks övervakas och i värsta fall stryks passager som av en eller annan orsak anses vara opassande. Hala El-Badry har inte stött på den här formen av censur i någon högre grad men en mindre strykning av en scen, som på lösa grunder ansågs vara erotiskt laddad, tvingades hon göra för att hennes berättelse ”Terminal Point” skulle kunna tryckas i en bokserie som riktar sig till barnfamiljer.

Religiös censur, ledd av Al-Azher och institutionen för islamiska studier, har ökat skrämmande mycket i Egypten under de senaste åren. Detta har lett till att en fatwa har utfärdats gällande vissa böcker, som sedermera har konfiskerats och förbjudits. Det ökade trycket på författare och journalister kan innebära direkt fara, men ändå tvekar Hala El-Badry inte att närma sig ämnen som anses vara opassande. Hennes roman Not Now, som handlar om kriget och som kritiserar den egyptiska armén, ett tema som är direkt olagligt, möttes entusiastiskt av läsarna men kritikerkåren var enig. Den slöt sig i en talande tystnad, och boken varken omnämndes eller recenserades. Ändå fortsätter hon att skriva om ämnen som en del författare undviker.

– Jag måste behandla de här sakerna för jag vill förstå dem. Och för att förstå dem måste jag våga skriva om dem. Ja, det är farligt, men det är ett farligt yrke jag har valt. En författare som inte är fri att skriva vad han eller hon än vill, vare sig censuren kommer utifrån eller inifrån, kommer aldrig att bli en stor författare, förklarar hon.

Sedan skärper hon blicken tills den uppnår en nästan outhärdlig intensitet. Runt henne vilar en aura av stilla, vänlig koncentration.

– Jag ser människor. Det tror jag verkligen att jag gör. Och jag kan tränga väldigt djupt. Jag drivs av en vilja att förstå varelsen människan, och jag är inte färdig ännu.

Hennes namn Hala betyder halo. Ljuset som svalt och stilla omger månen där den står högt på himlen och ser allting.

Johanna Holmström

julkaistu Ny Tid-lehdessä 22.8.

Pessoa ja heteronyymit

Heteronyymien kronologisessa järjestyksessä eteneviä kriittisiä editioita lukiessa selviää myös, että jokainen heteronyymi ajatteli varsin yhtenäisesti. He olivat omia persoonallisuuksiaan, joiden ajatukset kehittyivät vuosien saatossa.

Pessoan esteettiset kirjoitukset ovat keskeinen avain runoilijan taiteen ontologiaa koskevien periaatteiden ymmärtämiseksi. Taideteoksen tunnuspiirteiksi Pessoa määritteli yhtenäisyyden ja universaaliuden tai objektiivisuuden.

”Por unidade se entende que a obra de arte há-de produzir uma impressão total definida, e que cada seu elemento deve contribuir para a produção dessa impressão… Por universalidade, ou objectividade, se entende que a obra da arte há-de ser imediatamente compreensível a quem tenha o nível mental necessário para poder compreendê-la.”

“Yhtenäisyydellä ymmärretään, että taideteoksen täytyy tuottaa vaikutelma määritellystä kokonaisuudesta ja että sen jokaisen osan täytyy osallistua tämän vaikutelman tuottamiseen… Universaaliudella tai objektiivisuudella ymmärretään että taideteoksen täytyy olla välittömästi ymmärrettävä hänelle jolla on riittävät henkiset edellytykset sen ymmärtämiseen.” (Suomennos Rita Dahlin.)

Sekä yhtenäisyyden että objektiivisuuden vaatimukset täyttyvät heteronyymien runoudessa. Kriittisistä editioista voi havainnollisesti seurata heteronyymien ajatusten kehittymistä ja muuttumista ja havaita kuinka yhtenäisinä heidän ajatuksensa pysyivät. Pessoa saattoi kirjoittaa yhden heteronyymin runoista lukemattomia muunnelmia, jotka muuntuivat lievästi myös ajatuksiltaan ja sanastoltaan. Mitkä olivat runoilijan intentiot? Eikö hänelle riittänyt, että lukijat ja tutkijat olivat hämmennyksissä kirjailijasta erillisten heteronyymien vuoksi? Pitikö hänen esittää heteronyymit kehittyvinä, muuttuvina, sanalla sanoen inhimillisinä ihmisinä, jotka olivat alttiita ajatusten ja tunteiden muutoksille ja kirjasivat niitä tunnollisesti ylös.

Tuesday, August 28, 2007

Pictures from conference for Central-Asian women writers

Links to the sites that include pictures from a conference arranged by Finnish PEN's women writers´committee:

Istori

Kurdistan

Oppia Suomesta






Oman yhteisön puolesta, välinpitämättömyyttä vastaan

Kenialainen Genevieve Akech Oluoch sai Teknillisen korkeakoulun elokuussa järjestämältä kurssilta neuvoja kestävän kaupunkisuunnittelun tehostamiseen. Hän toivoo apua länsimaisilta kansalaisjärjestöiltä ja muilta tahoilta paikallisen luonnon suojeluun.

Oluoch teki työtä valtion virkamiehenä vuoteen 2000 asti, ennen kuin alkoi työskennellä vapaaehtoisena Society for Women and AIDS in Kenya -kansalaisjärjestössä. "Halusin selvittää, millaista työtä tulevaisuudessa tekisin."

Nyt Oluoch tietää. Hän on työskennellyt neljä vuotta perustamassaan Foundation for Ecological Diversity –järjestössä, vaikka hänen unelmanaan olisi ollut työ YK:ssa. Hän halusi kuitenkin työskennellä paikallisen yhteisön hyväksi.

Idea perustamiseen lähti Toran yhteisön ympäristöongelmista. Toran kylä kärsii veden ja hygienian puutteesta ja päätulonlähde on hiili. Suurin osa asukkaista on maanviljelijöitä, mutta maan kuivuuden vuoksi elinkeinon harjoittaminen on vaikeaa. Veden lisäksi perusinfrastruktuuri ja asunnot aiheuttavat ongelmia.
"Ensin on järjestettävä vettä, sitten parannettava maanviljelijöiden olosuhteita ja siitä voi edetä talojen rakentamiseen ja infrastruktuuriin."

"Helsingissä olen saanut tietää yksinkertaisista teknologioista. Minä voin vaikuttaa vain lobbaamalla paikallisia viranomaisia ja ministeriöitä sekä etsimällä kansalaisjärjestöjä kumppaneiksi. "

Oluoch toivoo löytävänsä myös suomalaisia partnereita, jotka voivat auttaa taloudellisesti tai teknisesti ympäristön puhtaana pitämisessä. Kiinnostuneet voivat olla suoraan yhteydessä: foundationforecodiversity@gmail.com .

Akech Oluoch oli yksi TKK:n Sustainable Communities -kurssille osallistuneesta 30 kaupunkisuunnittelun ammattilaisesta. Kurssilaiset olivat pääasiassa Afrikasta ja Aasiasta. He ovat käyneet ottamassa mallia suomalaisen kaupunkisuunnittelun parhaista puolista

"Porvoossa näin kuinka vanhoja taloja voi säilyttää tehokkaasti, Espoossa opin tehokkaasta maankäytöstä: kuinka sijoittaa 750 asukasta 15 hehtaarin alueelle, Katajanokalla perehdyin kestävään maankäyttöön."

Etiopialainen kaupunkisuunnittelija vihaa välinpitämättömyyttä

YK:n kaupunkisuunnittelija ja pormestarin alaisena työskentelevä etiopialainen Solomon Keffa ihailee suomalaisen kaupunkisuunnittelun tehokkuutta, vihaa välinpitämättömyyttä ja luo tulevaisuuden kaupunkivisioita.

"Suomalainen hallinto kerää tehokkaasti verovaroja. Rahat ohjataan suoraan eri ohjelmiin. Etiopiassa avustuksia täytyy odottaa, koska paikallishallinnon varat eivät riitä tukeen. Lisäksi hallitus antaa keräämistään varoista vain murto-osan."

Myös hallituksen välinpitämättömyys on ongelma. Ympäristötuhot voisi estää ennaltaehkäisemällä, ei toimimalla reaktiivisesti.

Keffa törmäsi kaupunkisuunnittelun tehottomuuteen konkreettisesti viime vuonna tehtyään Bahir Darin kaupunginhallinnolle tapaustutkimuksen Dire Dawan noin 16000:sta epäsäännöllisestä asumuksesta, jotka kaupunki haluaa sisällyttää asemakaavaan. "Minun tehtäväni oli rakentaa kartta uudesta asuinalueesta."

Kartalla oli vaikutusta.

"Ennen ihmiset saastuttivat maata, istuttivat puita minne sattuu ja hygienia oli huonoa. Nyt he tuntevat kuuluvansa kaupunkiin. Ongelmat ovat vähentyneet dramaattisesti, ihmiset uskaltavat investoida taloihinsa ja suhteet kansalaisten ja viranomaisten välillä ovat parantuneet."
Oppia suomalaisilta

Keffa on oppinut TKK:n kurssilla maan ja maankäytön tehokkaammasta hallinnasta kaupungin laajetessa kaupungista maaseudulle. Kurssi on antanut eväitä myös tehokkaampaan konfliktinratkaisuun.

"Olen oppinut, kuinka maanviljelijät voidaan integroida kaupunkilaisiin antamalla lainoja. Espoon-vierailu osoitti, että asutusalueiden väliin voi sijoittaa maaseutua. Myös tuhojen hallintaan olen saanut uusia vinkkejä: tiedän nyt, kuinka toimia paremmin joen tulviessa, maan sortuessa tai kuinka luoda puskurialueita."

Keffa on oppinut luomaan kurssilla tulevaisuuden visioita, joita hän luonnostelee jo paperille kansalaisten keskustelua varten. Myös kollegoiden kokemukset ovat olleet hyödyksi.

Pormestarin alaisena työskentelevä Keffa on alkanut jo piirtää luonnoksia, jotka aikanaan tulevat kansalaisten tarkasteltaviksi.

"Aion esitellä kaupunginvaltuustolle, mitä olen oppinut täällä eli puhua tehokkaasta hallinnosta. Myös dialogi kansalaisten ja viranomaisten välillä toimii Suomessa hyvin."

Etiopiassa ympäristönsuojeluun ja kaupunkisuunnitteluun vaikuttaminen tapahtuu myös asiantuntijaroolissa olevien ympäristöjärjestöjen kautta. Jos järjestöt hyväksyvät esimerkiksi jonkun Keffan ehdotuksen, he voivat lobata asiaa viranomaisten suuntaan.

Myös paikallinen Rotary-järjestö, johon Keffa kuuluu, auttaa taloudellisesti kestävää kehitystä suosivan kaupunkisuunnittelun edistämisessä .

Rita Dahl

Ulkoministeriö rahoitti kehitysmaista tulleiden yhdyskuntasuunnittelijoiden osallistumisen kurssille. Kurssin toteutettiin 13.-24.8.2007 Teknillisen korkeakoulun, YK:n ympäristöohjelman UNEP:in ja YK:n Habitat-ohjelman yhteistyönä. Seuraava kurssi on tarkoitus järjestää Asian Institute of Technologyn isännöimänä Bangkokissa, Thaimaassa vuonna 2008 ja sitä seuraava Nairobin yliopiston isännöimänä Keniassa vuonna 2009.

julkaistu Global Finlandissa

Sunday, August 26, 2007

Islam ja naiset





Uskonto asettaa rajoituksia sananvapaudelle Egyptissä
"Tietämättömyys on yhteiskuntamme suurin vihollinen"

VENLA PYSTYNEN

- Egyptissä voi kritisoida hallitusta. Meillä on riippumattomia sanomalehtiä, jotka ovat omistautuneet presidentti Hosni Mubarakin arvostelulle. Mutta uskonnolliset asiat ovat herkkiä. Esimerkiksi avioliiton ulkopuolisesta seksistä kirjoittaminen on tabu, koska islam torjuu sen, egyptiläinen kirjailija ja Hawaa -lehden päätoimittaja Ekbal Baraka toteaa istuessaan helsinkiläishotellin upottavalla sohvalla.

Egyptiläiset kirjailijat Ekbal Baraka ja Hala El-Badry vierailevat viikonloppuna Helsingissä Keski-Aasian maiden naiskirjailijoiden tapaamisessa, jonka järjestää Suomen PENin naiskomitea.

Hala El-Badry myöntää uskonnon asettavan suurimmat rajoitukset sille, mitä Egyptissä julkaistaan.

- Islamilainen liike on kasvanut Egyptissä viime aikoina, kirjailija ja R&TV -lehden päätoimittaja El-Badry kertoo.

Maassa ei ole virallista kirjasensuuria, mutta yhteiskunnallinen asenneilmasto vaikuttaa siihen, mitä yksityiset, periaatteessa riippumattomat kustantamot uskaltavat julkaista. Jos esimerkiksi julkaisee liian rohkeita teoksia, saattaa saada islamilaisilta uskonoppineilta uskonnollisen tuomion, fatwan.

El-Badryn mukaan uskonnollisuuden voimistuminen johtuu Egyptin huonosta taloudellisesta tilanteesta. Köyhät ja kouluttamattomat egyptiläiset tukeutuvat tulevaisuutensa näköalattomuudessa islamia ahdasmielisesti tulkitseviin liikkeisiin, joilla on tarjota suunta elämälle.

- Tietämättömyys on yhteiskuntamme suurin vihollinen, Baraka toteaa.

Keskiaikaista islamin tulkintaa

Baraka väittää ison osan siitä, mitä islamin nimissä tänä päivänä saarnataan, olevan peräisin keskiaikaisista islamin tulkinnoista.

- Sen haluan kirjoituksillani korjata. Olen itse uskovainen, uskon Jumalaan ja Muhammediin mutta en keskiaikaan, Baraka kertoo.

Toisaalta hän toteaa, että monet kiellot ja rajoitukset, joiden fundamentalistit väittävät olevan islamin mukaisia, perustuvat vanhoihin tapoihin ajalta ennen uskonnon syntyä.

Baraka on kirjoittanut romaanien ohella kirjoja arabinaisten ja muslimimaailman välisistä suhteista. Naisten huntupakkoa käsittelevässä kirjassaan hän on selittänyt, ettei hunnun käyttäminen ole Koraanin ja muslimien pyhän perimätiedon mukaan velvoittavaa, toisin kuin usein tulkitaan.

Kirjailijan mielestä uskontoa käytetään usein väärin vallan välineenä.

- Olen todistanut kirjoissani myös, että naisten työssäkäynti on hyvin islamilaista, Baraka kertoo. Hänen puheestaan voi kuulla, että uskonto on tärkeä osa kulttuurista viitekehystä, johon tukeutuen hän haluaa elää.

- Islam ei ole ainoastaan uskonto, se on kokonainen sivilisaatio, hän muistuttaa ja viittaa sen suureen merkitykseen arabialaisen kulttuurin kehittäjänä.

Vaikka Baraka haluaa vaikuttaa kirjoituksillaan muslimiyhteiskuntien modernisoitumiseen, hän ei pidä kaikkea länsimaista automaattisesti tavoittelemisen arvoisena.

- Kaikkia ihmisiä ei voi saada sopimaan yhteen ja samaan malliin. Me haluamme kehittyä omista kulttuurisista lähtökohdistamme. Lähi-itä ei ole mikään tori, jonne länsimaat voivat myydä omat ideologiansa ja ajatuksensa. Voimme ostaa teknologianne, mutta emme halua ostaa kaikkia ideoitanne, hän puuskahtaa.

Yhteiskunnan pornoistuminen on Barakalle yksi niistä asioista, jonka hän ei soisi leviävän maassaan.

Herkkiä asioita käsiteltävä varoen

Ekbal Baraka ja Hala El-Badry kertovat naisten aseman olevan Egyptissä huomattavasti parempi kuin monissa muissa alueen maissa. Heidän kotimaassaan on paljon naiskirjoittajia ja -ajattelijoita, sillä naiset voivat opiskella ja työskennellä siellä suhteellisen vapaasti.

- Naiset ovat usein epäluuloisia, kun puhun naisten vapaudesta. Mitä tarkoitat sillä, he kysyvät. Mitä muuta haluat kuin opiskella, käydä töissä ja tulla lopulta arvostetuksi äitinä? Baraka havainnollistaa.

- Ihmiset ovat tottuneita tiettyihin asioihin, eivätkä he halua muutosta. Kyse on herkistä asioista, joita pitää käsitellä hienotunteisesti, jotta ei tulisi kokonaan torjutuksi, hän sanoo arabimaailman varsin vahvoihin sukupuolirooleihin viitaten.

Vaikka yhteiskunta tuomitsee Egyptissä esimerkiksi esiaviolliset suhteet, Baraka muistuttaa, etteivät he ole moraaliltaan sen ihmeellisempiä ihmisiä kuin missään muuallakaan.

- Emme ole enkeleitä. Kaikkea tapahtuu salaisesti, hän naurahtaa.

Julkaistu 26.8.2007 2:31:51

Friday, August 24, 2007

Vahvoja naisia




Vahvoja naisia

Egyptin tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa, mutta naisilla ja naiskysymyksillä on siinä keskeinen osuus, uskovat naiskirjailijat Hala El-Badry ja Ekbal Baraka.

Molemmat ovat pitkän linjan feministejä ja Egyptin tunnetuimpia nairkirjailijoita. Baraka nousi maineeseen vuonna 1970 ilmestyneellä esikoiskirjallaan Friend Forever, joka kuvasi naisen tuntemuksia. Baraka on julkaissut kaksikymmentä kirjaa, muun muassa romaaneita, novelleja, näytelmiä ja naisen asemaa muslimimaissa käsiteleviä teoksia.

El-Badry työskenteli Irakissa kirjeenvaihtajana 1970-luvulla, juuri kun naisia koskevia lakeja oltiin muuttamassa. Hän on kirjoittanut muun muassa Irakin yhteiskunnallista muutosta kuvaavat kirjat Egyptian Farmers in Iraq (1980) ja Iraqi Women (1980).

-Ennen mies sai ottaa avioeron vaimostaan vain jos tämä oli hedelmätön tai sairas. Irakissa lakia lievennettiin: mies sai mennä uudelleen naimisiin, vaikkei vaimo ollutkaan sairas.

Nyt El-Badry on julkaissut jo kymmenen romaania, joissa hän käsittelee myös nyky-Egyptiä ja sukupuolten välisiä suhteita.

Tasa-arvoa

Egypti on Barakan ja El-Badryn mielestä vapaamielisin arabimaa, jossa sallitaan sellaisia asioita, mitkä muualla ovat ehdottomasti kiellettyjä. Egyptiläiset naiset saivat äänioikeuden yhtä aikaa miesten kanssa. Miehet ja naiset ovat myös yllättävän tasa-arvoisia.

-Palkoissa ei ole eroa sukupuolten välillä. Lisäksi naiset voivat toimia samoissa ammateissa kuin miehetkin, viime vuodesta lähtien myös tuomareina. Naiset pääsevät armeijaan ja poliisivoimiin, he toimivat lääkäreinä ja insinööreinä, El-Badry toteaa.

Ongelmana on ennen muuta islamilainen liike, joka haluaa palauttaa naisen takaisin kotiin perheestä huolehtimaan. He ovat myös suurin uhka luovan työn tekijöille – kirjailijoille. Islamilainen liike vaatii muftia antamaan fatwan kirjailijoille, jotka ovat käsitelleet arkoja aiheita.

Orjuuttamisen väline

Baraka oli vähällä saada muftilta fatwan uusimmasta kirjastaan The Veil, a Modern Point of View, jossa hän väittää, ettei Koraanista löydy tukea hunnun käyttämispakolle. Muftin puheilla käynyt lakimies sai kuitenkin estettyä fatwan.

-Joitakin ryhmiä huntupakko ei koske. Hallitus haluaa televisiojuontajien ja toimittajien olevan hunnuttomia.

Köyhyys ja välinpitämättömyys ovat Barakan mielestä tärkeimpiä syitä siihen, miksi naiset käyttävät huntua.

-Koulutetut ihmiset eivät tiedä mitään islamista, koska heillä ei ole aikaa lukea. He pitävät huntua, koska setä on käskenyt tehdä niin.

Opiskellessaan Koraania Kairon yliopistossa Baraka haastattelu islamin asiantuntijoita. Dialogit heidän ja hänen välillään tekivät hänet tunnetuksi. Baraka oli ensimmäinen, joka uskalsi olla eri mieltä heidän kanssaan.

-Huntu on orjuuttamisen väline, joka erottaa rikkaat köyhistä, koptilaiset kristityistä. Matkustan ympäri maailmaa korjaamassa huntua koskevia käsityksiä.

-Asuinalueellani asuu naisia, jotka pukeutuvat saudiarabialaisiin mustiin kaapuihin. He ovat enimmäkseen köyhiä ja vailla koulutusta, täsmentää El-Badry.

Rita Dahl

El-Badry ja Baraka olivat ensimmäiset egyptiläiset naiskirjailijat, jotka tapasivat keskiaasialaisia kollegoitaan Suomen PENin 18.-19.8 järjestämässä Keski-Aasian naiskirjailijakokouksessa.

Kokouksen yhteydessä julkaistu Kyltymätön uuni –antologia (toim. Rita Dahl) sisälsi tekstit molemmilta egyptittäriltä.

julkaistu Ulkoministeriön Global Finlandissa

Thursday, August 23, 2007

Näkymättömät Elenat




Sensuuri sulkee Keski-Aasian maiden naiskirjailijoiden suut

Näkymättömät Elenat


VENLA PYSTYNEN

- Moderneilla naiskirjailijoilla Keski-Aasiassa on vain yksi ilo; kirjoittaa itselleen, totesi kirgisialainen runoilija ja dokumenttiohjaaja Dalmira Tilepbergenova lauantaina alustuksessaan Keski-Aasian naiskirjailijakokouksessa Helsingissä.

Suomen PENin naiskomitean järjestämä, viikonlopun kestänyt tilaisuus kokosi kulttuurikeskus Caisaan kirjailijattaria ympäri maailmaa keskustelemaan sananvapaudesta ja naisten kohtaamasta sensuurista. PEN on kansainvälinen kirjailijoiden sananvapausjärjestö.

- Naiset eivät saa ilmaista ajatuksiaan vapaasti, kirgisialainen kirjailija ja Agropress -lehden päätoimittaja Topchugul Shaidullaeva selitti omassa puheenvuorossaan ja kertoi vain pienen osan luovista naisista saavan Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa perheensä tuen.

Naisen perinteisenä roolina on olla äiti tai vaimo, ja jos yrittää muuta, jää helposti patriarkaalisen yhteisön hylkäämäksi. Tämä sulkee niiden suut, jotka eivät halua tulla eristetyiksi, ja sosiaalisista paineista johtuva itsesensuuri onkin Shaidullaevan mukaan yksi niistä lukuisista ongelmista, joiden kanssa alueen naiskirjailijat painivat. Heidän työskentelyään rajoittavat myös taloudelliset tekijät.

- Kirgisiassa julkaisevat ne, jotka pystyvät kustantamaan teoksensa itse, eikä heitä ole paljon, Tilepbergenova totesi.

Harvalukuiset kustantajat ovat keskittyneet painamaan köyhässä maassa ainoastaan teoksia, jotka myyvät. Usein se on kevyttä, ulkomaista viihdekirjallisuutta, joka ei ole taiteellisesti korkeatasoista eikä tarjoa hääppöisiä ajattelun välineitä.

Tilepbergenovan mukaan hömppäkin on silti parempi kuin ei mitään. Hän muistutti, että nykykirjallisuuden tarjoamien ajattelumallien puuttuessa tilalle saattavat nousta esimerkiksi ääriuskonnolliset aatteet.

- Meidän pitää taistella kulttuurisella rintamalla tätä vastaan, kirjailija painotti.

Naisten potentiaali sivuutetaan

Uskonnollisen radikalismin on pelätty nousevan Keski-Aasian maissa. Neuvostoliiton sorruttua alueen yhteiskuntajärjestelmät joutuivat murrokseen ja tasavallat asemoivat edelleen paikkaansa niin poliittisella kuin ideologisellakin kartalla. Alueen naiskirjailijat haluavat osallistua tähän muokkausprosessiin, mutta tällä hetkellä heidän näkemyksensä jäävät pimentoon.

- Monet lahjakkuudet yksinkertaisesti lähtevät pois maasta pystyäkseen kirjoittamaan, Tilepbergenova kertoi.

Hänen mukaansa kirgisialaisilla naiskirjailijoilla ei ole mahdollisuuksia kehittyä luovina yksilönä kotimaassaan, sillä kritiikki jää saamatta, kun teokset jäävät pölyttymään pöytälaatikkoon.

Topchugul Shaidullaeva kertoi lauantaina kokouksen päätyttyä, että ne harvat naiskirjailijat, joilta on julkaistu tekstejä, jätetään kategorisesti huomioimatta myös akateemisessa maailmassa.

- Tämä madaltaa luovaa potentiaalia.

Tärkeitä yhteyksiä ulkomaailmaan

Keski-Aasialaisilta naiskirjailijoilta ovat puuttuneet pitkään yhteydet paitsi kotimaidensa kirjallisuuskentän toimijoihin myös ulkomaisiin kollegoihinsa.

Bishkekin PEN-keskuksen järjestämä ensimmäinen Keski-Aasian naiskirjailijoiden tapaaminen vuoden 2005 kesäkuussa Kirgisiassa avasi heille kuitenkin ovia ulkomaailmaan.

Helsingissä järjestetty kokous antoi uuden, tärkeän mahdollisuuden luoda verkostoja muiden maiden naiskirjailijoiden kanssa, joita oli pääkaupunkiin saapunut niin Afrikasta, Aasiasta, Väli-Amerikasta kuin Euroopastakin.

- Aiemmin meillä oli sellainen olo, että olemme Marsissa. Ulkomaisten kirjoittajien yhteisö tuntui olevan kuin toisella planeetalla, kirgisialainen toimittaja Vera Iversen toteaa.

- Nyt meillä on toivoa, emme ole enää yksin, hän lisää tyytyväisenä.

Vastikään Keski-Aasian PENin puheenjohtajaksi valitun Dalmira Tilepbergenovan mukaan kirjailijoiden välinen kommunikaatio onkin äärimmäisen tärkeää.

- Haluamme integroitua suureen, maailmanlaajuiseen kirjoittajien verkkoon näyttääksemme kirjailijoidemme luovuuden ja toisaalta tuodaksemme meille uusia ideoita, hän kertoo.

Keski-Aasian maissa on nähty viime vuosina yhteiskunnallista kuohuntaa, joka esimerkiksi Kirgisiassa johti tulppaanivallankumoukseen vuonna 2005.

Valta vaihtui tuolloin maassa, mutta Tilepbergenovan mukaan mikään ei sen jälkeen silti muuttunut.

Korruptio rehottaa edelleen eikä kansalaisyhteiskuntaa ole olemassa.

Paremman maailman rakentaminen taiteen avulla ei ole demokratian puuttuessa miehillekään helppoa, kun kriittiset äänenpainot tukahdutetaan. Mutta naiset eivät Keski-Aasian maissa pääse käyttämään sitä vähääkään sananvapautta, joka alueella vallitsee.

Julkaistu 20.8.2007 2:31:12

Aktiivisia naiskirjailijoita

Keski-Aasian naiskirjailijat kaipaavat tukea omalle työlleen
: Kulttuuriuutiset

17.08.2007, klo 14.53

Suomen PENin puheenjohtajan Jukka Mallisen mukaan keski-aasialaisia naiskirjailijoita rajoittavat pääasiassa sisäiset esteet. Helsingissä tänä viikonloppuna järjestettävä Keski-Aasian naiskirjailijakokous merkitsee naiskirjailijoille tärkeää mahdollisuutta saada tukea omille ajatuksilleen ja työlleen.

Keski-aasialaisten naisten kirjoittamista ei Jukka Mallisen mukaan rajoita sensuuri, vaan taloudellinen epävarmuus ja sisäiset esteet, patriarkaatin henkinen paino.

- Useasti myös matriarkaatin paine: monet naiset ovat tyytyväisiä rooliinsa suurperheen matronana. Minkä takia nuori nainen taistelisi individualistisen äänen puolesta? Se on pelottavaa ja vaarallista, Mallinen kuvaa.

Kirjoittavia naisia taas vaivaa turhautuminen.

- On paljon rohkeita ja valistuneita naisia, joilla on sanottavaa. Mutta positiivista tukea ja samanmielisiä ihmisiä puuttuu.

Tukea skandinaavisilta kollegoilta

Mallisen mukaan onkin tärkeää, että Keski-Aasian nuoret aktiiviset naiskirjailijat ovat löytäneet samanhenkisiä kollegoita Suomen ja Skandinavian PEN-kirjailijattarista.

- He saavat sisäistä rohkeutta siitä, että hyvinvoivien yhteiskuntien nuoret aktiiviset naiset pyörittelevät samanlaisia ideoita kuin hekin. Tällä on merkitystä myös laajemmin, se on sosiaalisesti iso juttu myös heidän kotimaissaan, sanoo Suomen PENin puheenjohtaja Mallinen.

Suomen PEN järjestää kansainvälisen naiskirjailijakokouksen tänä viikonloppuna kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä.

(Radion kulttuuriuutiset)

Wednesday, August 22, 2007

Keski-Aasia kävi täällä

Keski-Aasian naiskirjailijat kokoontuvat Helsingissä

Julkaistu: 17.8.2007 18:00

Jyrki Räikkä

helsingin sanomat

Helsingissä kulttuurikeskus Caisassa järjestetään tässä viikonvaihteessa Keski-Aasian naiskirjailijakokous, jossa on keskiaasialaisten vieraiden lisäksi osallistujia myös muualta Aasiasta, Afrikasta ja eri puolilta Eurooppaa.

Keskiaasialaiset osallistujat tulevat Kirgisiasta ja Kazakstanista. Kirgiisejä edustavat muun muassa Bubu Tokojeva, Topšugul Šaidullajeva ja dokumenttiohjaajanakin tunnettu Dalmira Tilepbergenova, jonka elokuvia esitetään Caisassa lauantai-iltana. Kazakstanilaisen naiskirjallisuuden tilaa valottavat runoilijat Zarine Džandosova ja Lilja Kalaus.

Ensimmäinen Keski-Aasian naiskirjailijoiden tapaaminen järjestettiin Kirgisian pääkaupungissa Bishkekissä kesäkuussa 2005. Tapaaminen järjestetään nyt toista kertaa, sillä sen uusiminen Keski-Aasian maissa on kaatunut rahoitusvaikeuksiin.

Pohjolaan keskiaasialaiset kollegat on kutsunut Suomen PENin varapuheenjohtaja Rita Dahl. Hän vieraili kaksi vuotta sitten Bishkekin kokouksessa yhdessä kirjailija Tiina Pystysen kanssa.

Kirjailijoiden ja toimittajien järjestönä Suomen PEN on ollut pitkään kiinnostunut sananvapauden tilasta Venäjällä ja entisissä neuvostotasavalloissa. Dahl pitää Keski-Aasia-kokousta luontevana jatkona aiemmalle toiminnalle.

Tapahtuman tavoitteena on Dahlin mukaan kohentaa kirjailijoiden sosiaalisia verkostoja, herättää kiinnostusta Keski-Aasian kirjallisuuteen ja antaa kirjailijoille uusia julkaisumahdollisuuksia.
Muualla verkossa:

Kirjailijakokouksen ohjelma on Suomen PENin sivuilla

Friday, August 17, 2007

Friday, August 10, 2007

Katalonialainen Xavier Farre

Xavier Farre

MARCO POLO

Jopa hänen syntymäpaikkansa on epävarma.
Mikään ei voisi olla toisin.
Hänen on täytynyt kasvaa saarelle:
Vain niin jatkuva etsiminen on ymmärrettävää
Että hän voi mennä eteenpäin mantereella
Kuin magneettiin ihastunut
Metalli. Että hän on pukenut kielensä
Äänteillä jotka ovat yhtä eksoottisia kuin ideogrammi.
Että hän ei pysähtynyt yhdellekään rajalle
(voisivatko ne olla voimakkaampia kuin meren
aallot jotka hän tunsi niin hyvin?). Muiden
kaikujen tunteminen oli hänelle kuin pehmeä
pähkinänkuori keskikesällä. Hän ei kasvanut saarella
saari kasvoi hänessä. Niin hän katosi.
Hän ei enää tarvinnut paluupaikkaa.
Hän oli alkuperänsa. Hän oli kohtalonsa.
Matkansa alfa ja omega. Lepo.
Muistojen sekamelska, pyörien
Paperien aritmeettisessa
Moninkertaistumisessa. Viimeinen löytö:
Parasta on ettei ole alkuperää,
Vaha ei sula edes
Tulessa. Elää vain nimenä.
Säilyä historiassa yhtenä nimenä.
Viehättävänä kuin ideogrammi. Täynnä eksoottisia kaikuja.
Rajoitta. Alkuperättä.



käännos Rita Dahlin

Tuesday, August 07, 2007

É espantoso

Rita Dahl

É espantoso termos um sentimento como o amor no mundo.
É espantoso o coração partir-se.
É espantoso ver como o poder das palavrás é mais do que o poder
de cadeias de ferro.
É espantoso fazer buracos no mapa com uma caneta.
É espantoso navegar no mapa venoso do coração.
É espantoso acordar sem medo.
É espantoso como alguém se entende com cães.
É espantoso gostar também de gatos.
É espantoso passar despercebido.
É espantoso ser difícil notar isso.
É espantoso que o mundo seja dois.
É espantoso não querermos partilhar sentimentos.
É espantoso ter-me tornado cão.
É espantoso não ter um dragão já atrás de mim.
É espantoso não ter sinais da besta na minha testa.
É espantoso a Babilónia ter caído.
É espantoso ter visões quotidianas.
É espantoso comer com os pássaros celestes.
É espantoso que dois não se tornem um.
É espantoso que o Cordeiro se tenha finalmente iniciado.

Trad. Teresa Salema

Lisää Keski-Aasia-kokoukseen tulijoita

Heidi Hautala is a senior member of Finnish parliament and co-founder of the green party in Finland in the 1980's. She now chairs the committee on legal affairs in the Finnish parliament in which she has served in 1991-1995 and 2003-. In 1995-2003 she was a member of the European parliament. In both parliaments she has been chair of the Green parliamentary group. Hautala’s special interests include human rights, equality and development issues. She is also well-known for her active participation in debates on Russia's human rights situation. At the moment she is chair of the Finnish service center for development co-operation (KEPA), and of the Finnish-Russian civic forum. Hautala is also a board member of the Finnish League for Human Rights, of EU-Russia Centre, and of Crisis Management Initiative (CMI, the NGO established by President Martti Ahtisaari).


Jaana Kuusipalo (born 1956) is political scientist (Lic.Soc.Sci) who is specialised in gender and politics. Kuusipalo has previously worked as a research fellow of the Academy of Finland, senior assistant professor (political science), University of Tampere (1998-2002) and lecturer in women’s studies at University of Jyväskylä (2006). She has participated in the following research projects: The Gender System of the Finnish Welfare State (1991-94), The Power Structure of the Finnish Society (1992-93) and Gendering Elites: Economic and Political Leadership in 27 Industrialised Societies (1990-2000). Kuusipalo has been also a member of the Expert Network of the European Commission Women in Decision-Making (1995-96) and Chief Editor of the academic Journal of Political Science-Politiikka (1999-2000).


Sarah Lawson (born 1943) is a British poet and translator. She was born in Indianapolis in the United States but has lived in England for many years. She writes poetry, and her poetry titles include Below the Surface, Twelve Scenes of Malta, Friends in the Country, and the latest volume All the Tea in China. She translates from French, Spanish, and Dutch. She has translated the medieval French feminist, Christine de Pisan (The Treasure of the City of Ladies in Penguin Classics). Sarah has degrees in English from Indiana University (BA, 1965), the University of Pennsylvania (MA, 1966) and the University of Glasgow (PhD, 1971).


Kaisa Rastimo (born 1961) is a Finnish film director and screenwriter. She has directed both documentaries and long fiction films. All her movies have been awarded both in Finland and abroad. Rastimo’s last movie Hayflower and Quiltshoe was a big success in Finland, and it had a theatrical distribution in Japan also. In 2002 she was received a prestigious Suomi-prize for her career as film director.


Kristin T. Schnider (born 1960) is a Swiss writer, chair of Swiss German PEN Centre and member of International PEN’s board. She has published novels Die Kodiererin (Nagel & Kimche 1990), DIN-A (ricco bilder 1991), and story collections Ich wollte töten (ricco bilder 1994) and NYSKY (edition miramar 1996). Schnider’s stories and essays have been published in many magazines and anthologies. She has edited a special issue of Swiss literature of art- and literaturemagazine FRANK (18), which includes excerpts from Swiss writers representing all four language areas. Schnider is one of the founders of Swiss Network of Women Writers femscript, and first secretary of the network. Schnider has won e.g. the main literary prize of the city of Zürich.


Heidi Hautala on kansanedustaja Suomen eduskunnassa ja yksi Vihreän puolueen perustajista 1980-luvulla. Nyt hän toimii lakivaliokunnan puheenjohtajana. 1995-2003 Hautala oli Suomen edustaja Euroopan parlamentissa. Hän on toiminut myös vihreiden ryhmän puheenjohtajana molemmissa parlamenteissa. Hautalan erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo ja kehityskysymykset. Hänet tunnetaan myös aktiivisesta osallistumisesta Venäjän ihmisoikeustilanteeseen liittyviin keskusteluihin. Hautala on parhaillaan Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA:n ja Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin puheenjohtaja. Hän on myös Ihmisoikeusliiton, EU-Venäjä-keskuksen ja Crisis Management Initiativen hallitusten jäsen (CMI, perustaja presidentti Martti Ahtisaari).


Jaana Kuusipalo (s.1956) on politiikan tutkija. Yhteiskuntatieteen lisensiaatiksi väitellyt Kuusipalo on työskennellyt muun muassa Suomen Akatemian tutkijana, valtio-opin yliassistenttina Tampereen yliopisto, 1998-2002) ja naistutkimuksen lehtorina (Jyväskylän yliopisto 2006). Hän on ollut mukana seuraavissa tutkimushankkeissa: Hyvinvointivaltion sukupuolijärjestelmä (1991-94), Suomalaisen yhteiskunnan valtarakenne (1992-93) ja Gendering Elites: Economic and Political Leadership in 27 Industrialised Societies (1990-2000). Kuusipalo on toiminut EU:n asiantuntijaryhmän Naiset päätöksenteossa jäsen (1995-96) ja Politiikka-lehden päätoimittajana (1999-2000). Hän on julkaissut useita valtio-opillisia monografioita ja artikkeleita.


Sarah Lawson (s. 1943) on englantilainen runoilija ja kääntäjä. Hän on syntynyt Indianapolisissa Yhdysvalloissa, mutta asunut Englannissa vuosia. Hän on julkaissut runokokoelmat Below the Surface, Twelve Scenes of Malta, Friends in the Country, ja hänen viimeisin kokoelmansa on All the Tea in China. Hän kääntää ranskasta, espanjasta ja hollannista. Hän on myös kääntänyt Penguin Classicsin julkaiseman, keskiajalla eläneen ranskalaisen feministin Christine de Pisan The Treasure of the City of Ladiesin. Sarah on suorittanut alemman korkeakoulututkinnon englannin kielessä Indianan yliopistossa vuonna 1965 ja ylemmän korkeakoulututkinnon Pennsylvanian yliopistossa 1966. Hän väitteli tohtoriksi Glasgowin yliopistossa vuonna 1971.


Kaisa Rastimo (s.1961) on suomalainen elokuvaohjaaja -ja käsikirjoittaja. Hän on ohjannut sekä dokumentteja että pitkiä teatterielokuvia. Hänen kaikki elokuvansa on palkittu sekä Suomessa että ulkomailla. Rastimon viimeisin elokuva Heinähattu ja Vilttitossu oli suuri menestys Suomessa ja se sai teatterilevityksen myös Japanissa. Vuonna 2002 hänelle myönnettiin urastaan elokuvaohjaajana arvostettu Suomi-palkinto.


Kristin T. Schnider (s. 1960) on sveitsiläinen kirjailija, Swiss German PENin puheenjohtaja ja kansainvälisen PENin hallituksen jäsen. Hän on julkaissut romaanit Die Kodiererin (Nagel & Kimche 1990), DIN-A (ricco bilder 1991), sekä tarinakokoelmat Ich wollte töten (ricco bilder 1994) ja NYSKY (edition miramar 1996). Schniderin tarinoita ja esseitä on julkaistu monissa lehdissä ja antologioissa. Hän on toimittanut taide-ja kirjallisuuslehti FRANK 18:n Sveitsin erikoisnumeron, joka sisältää otteita kaikkia neljää kielialuetta edustavilta sveitsiläisiltä kirjailijoilta. Schnider kuuluu Swiss Network of Women Writersin femscriptin perustajiin, ja hän on verkoston pääsihteeri. Schnider on voittanut muun muassa Zürichin kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Monday, August 06, 2007

There is no rush to paradise

Floating human fields, turquoise
Waves return scaringly brave people
To the land, there is no help
Of pillow, on the mercy of water
Love puts, toes get wet
Coat, hands too, nobody is
Safe from the high waves, they
Find the safest caves
Where people have set themselves
But the waves continue, people
Are left to float at the mercy of their
Luck




There is no rush to paradise, it
Is a restaurant where men
Discuss with each others along a
Glass of grappa after evening is long
And four strangers sit
At the same table looking
For a common language while
Cats come and look for food and
Sympathy in between us.
One catches the fish with his fist
In front of the others, but
The most popular is a cat
Experienced in street fights whose
Eye lies unhappily on the other cheek
And unclean fur is in need of a comb.

Sunday, August 05, 2007

Paratiisissa ei ole tungosta

4.

Paratiisissa ei ole tungosta, se
On ravintola jossa miehet
Seurustelevat keskenään grappan
Ääressä illan ehdittyä pitkälle
Ja neljä muukalaista istuu
Samassa pöydässä etsien
Yhteistä kieltä kissojen
Tullessa etsimään ruokaa ja
Sympatiaa keskeltämme.
Yksi pyydystää kalat käpälällään
Toisten nenän edestä, mutta
Suosituin on katutappeluissa
Kunnostautunut kissa, jonka
Silmä roikkuu onnettomasti
Toisella poskella ja nukkavieru
Turkki kaipaa kipeästi kampaa.

Thursday, August 02, 2007

Keski-Aasian naiskirjailijakokous

Ladies and gentlemen,

"I am completely a new age human being", said Minna Canth, a Finnish writer, businesswoman and journalist in 1885. By this statement she meant that she was oriented towards a new world view as expressed by naturalism, which favoured equality. Minna Canth wanted women to be completely independent. Her ideal was equality for all humanity - between women and men, poor and rich, healthy and sick. The struggle for societal development had its roots in her compassion for those who had little, and strong hope for a better future for humanity.

In her life, she published about twenty books, plays, short stories, articles and speeches. She also took care of her shop's correspondence, and wrote well over 500 private letters. Minna was also the first Finnish-speaking journalist. As a speaker of many languages, and a curious person by nature, she transmitted many European thought traditions to her Finnish audience, as well as also being an influential opinion-maker in Finland during the 20th century. All her life she had to struggle against the moral judgment of those conservative circles that saw writing women as a threat.

Minna's home Kanttila, in Eastern Finland, Kuopio, became a centre for writers and culturally influential people. For example, in Minna's salon composer Jean Sibelius met writer Juhani Aho, painter Venny Soldan-Brofelt and Akseli Gallen-Kallela, amongst other 19th century luminaries. In her salon current societal and religious topics, like labour ideology, women's question, peace ideology, language and nation policy, darwinism, spiritism, medicine and soul sciences were discussed, along with the current trends of world literature. First and foremost, Minna was interested in being human.

Minna also edited a journal, Vapaita aatteita - Free Thoughts - where she translated articles from German, Swedish and Danish newspapers. The journal dealt with astronomy, birth of the world, freedom of religion, evolution theory, soul-science and labour questions. Censorship prevented the journal from being published, and once the whole print-run was confiscated.

Minna was also a single mother of seven children. A real feminist role model for her contemporaries.

"Women's question is not only women's question, it is a question of humankind", said Minna in her article "What is the final program of the feminism?" published in 1893. And Minna continued in an interview with Juhani Aho, who asked about the possible consequences of switching her writing language from Finnish into Swedish. "I could not care less what people say. I am free and independent of anybody", said Minna in Päivälehti in 1892.

It has been 110 years from Minna Canth's death this year. Let Minna Canth and her tradition be our guiding light in this meeting for Central-Asian women writers, the second of its kind. Let us remember that we still have areas where we have Minna's battles to win. Let us have more writers like Minna, who fearlessly fight for the right causes, for women's causes also. And let the spirit of Minna live upon this meeting, and make it a successful starting point of dialogue and continuation of bettering the conditions of women writers.

I thank you for your attention and wish you a very pleasant and fruitful
meeting!