Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Wednesday, January 31, 2007

Porton kaupungin yllä





Upea panoraamanäkymä

Maria del Rosario del Barral Soto,39, ja hänen miehensä Antonio Carlos Coutinho Fontes, 45, ovat toimineet muutaman vuoden ajan yli sadan vuoden ikäisen pensionaatin omistajina Porton keskustassa.

Pensionaatin perusti Marian Galiciasta 1886 Portoon saapunut isoisä Dionísio Barral.

-Hän näki ison talon keskustassa, josta ajattelin tehdä hotellin. Talon yläkerrassa asui kaksi naista, jotka omistivat monia asuntoja, joiden kohtalosta isoisä ei tiennyt. Vieressä toimi ravintola ja viinivarasto. Barralin lisäksi hotellin osakkaina oli kaksi muuta espanjalaista miestä.

Isoisä järjesti palvelusväeksi enimmäkseen Galiciasta Portoon muuttaneita mieskokkeja.

Asiakkaat olivat enimmäkseen portugalilaisia. Toisen maailmansodan aikana hotelliin tuli Espanjan sisällissotaa pakenevien lisäksi muita eurooppalaisia.

Porton kansallisteatterin läheisyydestä johtuen asiakkaina oli myös monia näyttelijöita ja laulajia, muun muassa Simone de Oliveira, Henrique Vieira, Rui de Carvalho, Eurice Manoz, Fernando Mendes, Rita Ribeiro, Lena d´Aqua, Luis Filipe ja Vitorino.

Isoisälla oli vain yksi poika, joka peri hänet. Marian isälla oli kolme lasta, joista Maria ainoana jatkaa hotellia, yksi pojista työskentelee ravintolassa, toinen bussinkuljettajana. R

-Ravintola oli olemassa vuoteen 1995 asti, ja siellä tarjoiltiin myös portugalilaisia erikoisuuksia. Espanjalaiset vieraat tapasivat ruokailla hotellin alakerrassa

En ihmettele espanjalaisten vieraiden makua. Sisäpihalta on upea näkymä koko keskustaan, Sao Benton rautatieasemalle, Praca da Liberdadelle, Ribeiraan. Glérigosin tornikin häämöttää vähän matkan päässä.

Alakerrassa oli ennen ravintola, jonka on nyt vallannut Mondarizin pensionaatin omistava pariskunta asuinhuoneekseen. Isoon huoneeseen on kerääntynyt tavaraa eri vuosikymmeniltä, käyttötavarasta turhempaan. Postikortit, pienet koriste-esineet, kirjekuoret ja pyhimysten kuvat on levitetty pitkin hyllyä, kuin suureksi järjestymättömäksi, mutta jatkuvaksi näyttelyksi.

Huoneessa ovat myös undulaatit häkissään, vaatteita, huonekaluja, kodinkoneita, mitä tahansa ihminen voi keksiä tarvitsevansakaan.

Turisteja koko maailmasta

Nyt Pensão Mondarizissä käy enimmäkseen eurooppalaisia, australialaisia, amerikkalaisia, kiinalaisia ja japanilaisia turisteja, ei vähimmiten sen vuoksi että hostelli sisältyy Lonely Planetin vuoden 2001 painokseen.

-Myös arvostetussa Guia do Routardissa 2007 on meidän tietomme.

Turistien äänet ovat ratkaisseet. Porton keskustassa on kilpailua edullisten hostellien kesken (10 euron hosteleja löytää useampia). Mondariziin tykästyneet turistit ovat olleet yhteydessä matkaoppaiden toimittajiin ja suositelleet hyvää hostelia keskustassa.

Mondarizin sisäpihan huoneet ovat ulkopihan huoneita lämpimämpiä. Yksi henkilö yöpyy hostellissa kymmenellä eurolla, kahden hengen huone maksaa 30 euroa.


-Heinäkuu on meidän kannaltamme hyvä kuukausi, mutta elokuu vielä parempi, koska silloin portugalilaiset pitävät lomansa.

Kun yövyin Mondarizissa oli joulunjälkeinen aika, eikä hostelissa ollut silloin paljon elämää. Yhden hengen huone ei maksa paljon, mutta ei sillä hinnalla saa mitään mukavuuksiakaan.


Maria ja António työskentelevät ympäri vuoden, pitämättä lomia. Kun he haluavat rentoutua, he lähtevät noin tunnin päässä sijaitsevalle rannalle.


Mondarizin pariskunta vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä. Se ei ehkä ole meidän mittakaavassamme maailman suurinta, mutta miksi täytyisi ollakaan? Pienikin voi olla kaunista.

Tuesday, January 30, 2007

Portolainen ravintolanomistaja






Maaltamuuttaja kaupungissa

Domingos Silvan tarina on portugalilaiselle tyypillinen. Han muutti Portoon Minhosta, Vila Verdesta 50 vuotta sitten ja on ollut nyt puolitoista vuotta ravintola Casa Vilaverden onnellinen omistaja (Rua Martíres da Liberdade 226).

Silvan tarina ei ole ainutlaatuinen. Pienet kylät ympäri Portugalia ovat monien vuosikymmenten ajan tyhjentyneet nuorista, jotka ovat lähteneet etsimäan parempaa toimeentuloa isoihin kaupunkeihin, jotkut peräti ulkomaille. Nyt on havaittavissa muuttovirtaa takaisinpäin. Suurissa kaupungeissa opiskelleet nuoret haluavatkin palata kotiseuduilleen, osa toki jää suuriin kaupunkeihin odottamaan onnenpotkua.

Ravintolansa tiskin takana hääriva Silva säälittelee aikojen muuttumista.

-Ajat ovat muuttuneet, vapautta on nyt paljon. Diktatuurin aikaan kansa ei saanut mitaan, koska rikkauksia ei jaettu. Nyt jaetaan, vaikka enemmänkin saisi jakaa vielä.

Silva uskoo, etta toisten ihmisten kunnioituksen eetos kumpuaa erityisesti uskonnosta, katolilaisuudesta ja epäilee, etta maallistuminen ja uskonnon merkityksen vahentyminen ovat ensisijainen syy siihen, etta toisista välittäminen on vahentynyt. Narsismi ja egoismi ovat tulleet keskeisiksi periaatteiksi ja ne käskevat ennen muuta pärjäämaan, hinnalla millä hyvänsä

Toisia kunnioitettiin vielä silloin, kun Silva kasvoi omassa perheessään nuoreksi aikuiseksi.

-Minä olen uskonnollinen, mutta työ tulee kuitenkin ennen uskontoa.

Tämä tarkoittaa sitä, ettei Silvaa näy kirkoissa rukoilemassa työaikana, vaan vasta silloin, kun työt on saatu onnellisesti päätökseen.

Silvan ravintola on myös siitä tyypillinen portugalilainen ravintola tai yritys, että siellä työskentelevät muut perheenjäsenet. Vaimo, joka ennen ravintolanpitämistä työskenteli kodinhoitajana, huolehtii keittiöstä, tytär tarjoilee. Vain poika on erehtynyt töihin parkkipaikalle, tosin Portoon myös.

Ravintola on tyypillinen myös ruokalistaltaan, joka koostuu portugalilaiselle tai minholaiselle keittiölle tyypillisistä ruokalajeista.

-Erikoisuuksiamme ovat turska bragalaiseen tapaan (bacalhau a braga, joka sisältää friteeratun turskan lisäksi perunaa, sipulia, öljyä, tomaattia, pippuria ja valkoviiniä) ja tripas a moda de Porto.

Silvan mielestä osa Portugalin ongelmista on ratkaistu, osa on vielä ratkaisematta. Seuraava hallitus valitaan vuonna 2008, ja Silva odottaa tuota hetkeä kiinnostuneena. Silloin ratkaistaan Portugalin suunta. Myös tämänhetkisellä presidentillä Cavaco Silvalla on erityinen näytön paikka seuraavissa vaaleissa. Taloudellinen kasvu, koulutus ja oikeusjãrjestelmãn toimivuuden lisääminen ovat erityisesti haasteita, jotka hän mainitsi myös uudenvuodenpuheessaan 2007.

VI Encontro de Poetas


Kuudes runoilijakokous Coimbran yliopistossa toukokuussa 2007, tulen olemaan kovassa joukossa näemmä, mm. Alberto Pimenta tulossa tuonne. Lisätietoa osoitteesta Encontro de Poetas.


Angola

Chó do Guri

Brazil

- Claudia Roquette-Pinto

- Márcio-André


Cape Verde
- José Luís Tavares

Canada

- Nicole Brossard

- Robin Blaser

Canada/Libanon

- Nadine Ltaif

Chile/Holland
- Myriam Dias-Diocaretz

Cuba

- Pedro Marqués de Armas

Finland

- Rita Dahl

Germany

- Zehra Çirak

Holland
- Arjen Duinker

Ireland

- Eiléan ní Chuilleanóin

- Macdara Woods

Israel
- Yitzhak Laor

Italy

- Alessandro Seri

- Cristina Babino

Palestine
- Faiha Abdulhadi
- Mourid Barghouti

Peru
- Chaska Anqa Ninawaman

- Roxana Crisólogo

Portugal
- Alberto Pimenta
- António Jacinto Pascoal
- Feliciano de Mira
- Gastão Cruz
- João Rasteiro
- Manuel Cintra

- Regina Guimarães
- Sandra Guerreiro

S. Tomé e Príncipe

- Conceição Lima

Spain

- Alexandre Nerium

- Helena Villar

- Jesús Muñárriz

- Miro Villar

- Ramiro Fonte

- Xesús Rábade Paredes

United Kingdom

- Maggie O’Sullivan

USA
- C. D. Wright

- Forrest Gander
- Joan Retallack

- Próspero Saíz

- Stephen Rodefer

Monday, January 29, 2007

Radikaalikulttuuria ja viiniä

Radikaalikulttuuria ja viiniä

António Ribeiro, 36, palasi monen Lissabonin-vuoden jälkeen pieneen kotikyläänsä Mouraziin. Hän on ekologisesti viljeltyä viiniä tuottavan Casa de Mourazin vetäjä ja toimitusjohtaja, joka on kiinnostunut myös kokeilevista taidemuodoista .

António syntyi graniittitalossa, jonka hänen isänsä, myös António Ribeiro, rakensi äidin, Maria Fernandan esivanhemmiltaan perimälle tontille. 84-vuotias isä kertoo, että talon ja varastorakennusten rakentamiseen meni kaksi vuotta. Kaikki taloa varten tarvitut kivet revittiin yhdestä ja samasta maaperästä. Karulle maaperälle nousi kaunis rakennus terasseineen.

Kävi niin, että samana vuonna kun António syntyi, Ribeirot menettivät vuoden viinisadon, koska he olivat keskittyneet talon rakentamiseen. Heidän täytyi laittaa pystyyn uusi viinitarha.

-Synnyin kapakan päälle sammioineen, viininpuristimineen ja tynnyreineen. Joulukuussa viini asettui vielä viinitynnyreissä ja aromit leijailivat separaattorin ympärillä.

António on neljän sisaruskatraan nuorin. Adriano, Hélder ja Jorge ovat jokainen löytäneet oman paikkansa maailmassa – Portugalissa tai sen ulkopuolella. Mouraz oli Antónion syntymän aikoihin pienenpieni kylä 140 asukkaineen, eräs Portugalin vanhimmista seuduista, joka oli aikoinaan tärkeä

-Vahvin muistoni lapsuudestani on ensimmäinen koulupäiväni, ensimmäinen kohtaamiseni toisten kanssa. Menin kouluun isoveljeni Hélderin, nyttemmin äskettäin Idästä palanneen intohimoisen maailmanmatkaajan, käsipuolessa kouluun. Korkealla kalliolla sijaitseva koulu oli myös tehty graniitista

Helder oli pukeutunut virttyneeseen vihreään t-paitaan ja kuluneisiin farkkuihin ja hänellä oli kiharat hiukset.

Antónion lapsuus kului kirjojen ja pilojen parissa. Hän vietti siestaa avaralla pellolla, viiniköynnösten, oliivipuiden ja mäntyjen alla katsoen pilviin ja keksien tuhansia tarinoita niistä. Viidennellä luokalla hän siirtyi kouluun Tondelaan, viiden kilometrin päässä Mourazista.

-Seitsemännellä luokalla kohtasin kaksi ystävääni, joista toinen lähti opiskelemaan kanssani oikeustiedettä Lissaboniin.

Oikeustiedettä, viinejä ja vanguarda-taidetta

Lähtiessään Lissaboniin opiskelemaan vuonna 1990 António oli jo mukana yhdistyksessä, jonka päämääränä oli edistää ekologista viininviljelyä Portugalissa.

-Kolme vuotta myöhemmin minun täytyi tehdä isäni huonontuneen terveyden vuoksi päätös, jatkanko hänen jalanjäljillään vai en. Päätös oli nopeasti tehty. Tuosta lähtien viinejämme on viljelty ekologisesti.

1990-luvulla António opiskeli lainsäädäntöä, viininviljelyä ja opetteli hallitsemaan traktoreita. Lissabonissa hänen kiinnostuksensa nuoruuden harrastuksiin kuvanveistoon, elokuvaan, musiikkiin ja arkkitehtuuriin elpyivät jälleen.

-Jouduin mukaan yhdistykseen, jonka kunnianhimoisena päämääränä oli tuoda yhteen kaikkein kumouksellisimpia ja edistyksellisimpiä suuntauksia nykytaiteessa. Vuonna 1998 syntyi Ópio-runouslehti ja kulttuuriin keskittynyt Número-aikakauslehti. Sen sivuilla esiteltiin Chris Markerin tai Michael Snown elokuvia, François Rochen ja Fiuza Faustinon arkkitehtuuria, Jêrome Belin liikettä, Pan Sonicin, Chicks on Speedin ja Aphex Twinin äänitaidetta sekä kiinnostavia portugalilaisia taiteilijoita.

António jakoi sittemmin aikansa muinaisilta ajoilta periytyvien peltojensa, joiden nimiä antiikkisempia sai hakea, ja uusimpien, edistyksellisimpien taidesuuntausten kanssa.

Dinis Guarda on toiminut yhdistyksen primus motorina ja Portugalin taidemaailman rikastuttajana alusta lähtien. Kirjallisuudenopinnot Lissabonin yliopistossa saivat jäädä, kun taide vei Diniksen mukanaan. Nyt hän saa toimeentulonsa taiteesta.

Númeron toimisto muutti pari vuotta sitten isoihin tiloihin Lissabonin Saldanhasta Anjokseen, jossa on myös Diniksen koti. Parin vuoden ikäinen vilkas ja utelias Máteus-poika temmeltää kodissa boheemien runoilijoiden ja muiden vanguarda-kulttuurista innostuneiden harrastajien ja tekijöiden keskellä.

Númerofestivaalin alueita ovat multimedia, elokuva ja musiikki.

Upeasti visualisoitua Número-lehteä saa ostaa ympäri Eurooppaa. Número on laajentunut myös ympäri Eurooppaa kiertäväksi festivaaliksi, jonka pitopaikka vaihtuu vuosittain. Númerofestivaali on edelleen vuoden edistyksellisen vanguarda-kulttuurin kohokohta koko Portugalissa.

Unelma omasta viinimerkistä

16-vuotiaasta lähtien António unelmoi omasta, biologiseen viljelyyn perustuvasta viinimerkistä.

-Vihdoin vuonna 2000 Dãon alueella näki päivänvalon ekologinen viinimerkkini CASA de MOURAZ, jonka loin yhdessä vaimoni, sosiologi ja tanssinopettaja Sara Dionísion kanssa. Päämäärämme oli alusta lähtien tehdä autenttisia ja personalisoituja viinejä, jotka ilmaisevat maaperämme aromeja kaikessa rikkaudessaan.

Dão on Portugalin tunnetuimpia viininviljelyalueita, jota asianharrastajat arvostavat erityisen paljon.

-Olen ekologisen viinin viljelijä eettisistä ja esteettisistä syistä. Eettisesti ajattelen olevani vain yksi lenkki enemmän tai vähemmän ajattomassa ketjussa, joku joka on perinyt jotakin ja jättää sen taas jollekin. Esteettisesti olen sitoutunut ajatteluun, joka kannattaa monimuotoisuutta, ei monokulttuurisuutta vaan kulttuurista rikkautta. Ekologinen viljely on yksinkertaisesti kauniimpaa kuin teollinen.

CASA de MOURAZ kunnioitetaan luontoa tukeutumalla ympäristön kannalta kestäviin viljelymenetelmiin, jotka huomioivat niin kasvit kuin eläimet ja – aivan kuten taiteelliset vanguarda-liikkeet – eivät ajattele maailmaa reduktionistisesti vaan globaalista näkökulmasta.

Vuonna 2003 António ja hänen vaimonsa palasivat Lissabonista Mouraziin, jossa he jatkavat ekologisen viinin viljelyä. António huolehtii myyntineuvotteluista ja vaimo paperitöistä.

-Maaliskuussa osallistuimme Saksan suurimpaan viinifestivaaliin. Myöhemmin menen Hollantiin, Belgiaan ja Luxemburgiin, jossa on paljon potentiaalisia asiakkaita. Sitten palaan kotiin.

Kotona odottavat Antónion palatessa valloitusmatkoiltaan vaimon lisäksi lapset António, 2, ja Jorge, 1, jotka pitävät huolen siitä, että perheessä riittää elämää

-Olen käynnistänyt projektin, jossa hyödynnetään sellaisia tämän päivän nykytaiteita, jotka jotenkin kuvaavat sitä, millaista on elää tällä hetkellä. Projekti on kuin positiviinen tartunta eri taiteiden ja kielten välillä – aivan kuten meidän viinimme, se on elävä ja orgaaninen, muotoaan muuttava. Tulevaisuudessa projekti laajenee ja toivottavasti muodostuu pysyväksi viittauspisteeksi portugalilaisista laatuviineistä puhuttaessa.

CASA de MOURAZista on pidetty muuallakin kuin Portugalissa. Siihen voi törmätä Englannissa, Saksassa, Brasiliassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa ja tämän vuoden alusta myös Yhdysvalloissa. Pian on vuorossa myös Suomi.

Lisätietoa:

www.casademouraz.pt

http://www.numero-projecta.com/home.html

Muista Portugali-kirja (Avain) keväällä - esimakua pienin paloin täällä

Anna Politkovskaja in memoriam

Kirjallisuusklubi Kohina
International Anna Politkovskaya memory reading

ti 20.3. klo 19.00 Belly-klubilla Uudenmaankadulla Helsingissä

Runoilijat Jouni Inkala, Vilja-Tuulia Huotarinen, Riina Katajavuori ja Rita Dahl

Anna Politkovskajan tekstiä lukevat englanniksi kansanedustaja Heidi Hautala ja suomeksi toiminnanjohtaja Anu Laitila.

Kohina on osa Peter Weiss Stiftelsenin järjestämää maailmanlaajuista muistoluentatapahtumaa.
Lukuverkostoon on ilmoittautunut nyt jo 35 maata.

Tilaisuuden järjestävät Nuoren Voiman Liitto / Elävien Runoilijoiden Klubi sekä Suomen PEN.

Vapaa pääsy, tervetuloa!

Vaihtoehtoista tiedonvälitystä

Moniarvoisen maailmanpolitiikkaa seuraavan ja kansainvälisen todellisuuden virtauksista kiinnostuneen kannattaa seurata uutta Le Monde Diplomatiquen suomenkielistä versiota. Lehteä esitellään seuraavasti:

Le Monde diplomatique on kosmopoliittinen laatulehti, joka avaa toisenlaisia näkökulmia (maailman)politiikkaan.

Suomi on Le Monde diplomatiquen 26. kieli. Julkaisemme neljä-kuusi kertaa vuodessa taskukirjan ranskankielisen kuukausilehden kiinnostavimmista artikkeleista, ja tarpeen mukaan muunkielisistä Diplon laitoksista. Jatkossa julkaisemme myös omaa aineistoa.

Ensimmäinen suomenkielinen Le Monde diplomatique, eli tuttavallisemmin Diplo, on tehty pääosin talkootyönä. Hankkeeseen on käyttänyt aikaansa kymmenkunta vapaaehtoiskääntäjää, toimittajaa ja taittajaa, jotka pitävät tärkeänä Le Monde diplomatiquen kääntämistä myös suomenkielisen yleisön saataville.

Sunday, January 28, 2007

Etelä-Aasian ihmiskauppa

Kansalaisjärjestöt ihmiskauppaa vastaan Etelä-Aasiassa

Kansalaisjärjestöjen rooli on suuri ihmiskaupan vastaisessa taistelussa Etelä-Aasiassa. Järjestöt keräävät tietoa, josta on hyötyä hallituksille, kansalaisille ja ihmiskauppaa vastaan taistelevalle YK:lle.

Aasian kansalaisjärjestöjen konkreettisiin saavutuksiin kuuluu naiskaupan vastaisen liiton (Coalition Against Trafficking Women, CATW) perustaminen. Liittoon kuuluu kaikkiaan 140 kansalaisjärjestöä ja se on saanut aikaan uuden YK-protokollan, ensimmäisen luonnoksen kansainväliseksi ihmiskauppaa koskevaksi lainsäädäntösuositukseksi.

-Kansalaisjärjestöjen osallistuminen ihmiskaupan vastaiseen toimintaan on suhteellisen uusi asia, joten toiminnassa on vielä puutteita. Tällä hetkellä keskitytään tiedottamiseen, ei uhrien kotiuttamiseen tai avustamiseen, jotka edellyttävät rahaa ja erityisosaamista, kertoo Aasian ihmiskauppaan perehtynyt Faisal Yousaf.

Siitä huolimatta Etelä-Aasian kansalaisjärjestöt ovat onnistuneet saamaan aikaan pienillä resursseilla yleismaailmallisia toimintamalleja.

-Etelä-Aasiassa ihmiskauppa on sekä kehitys- että rikosoikeudellinen ongelma. Suurin osa Etelä-Aasiasta kaapatuista ihmisistä joutuu Lähi-Itään.

Pakistan joutui Yhdysvaltojen ulkoministeriön mustalle listalle vuonna 2001, koska maa ei ole pystynyt taistelemaan ihmiskauppaa vastaan. Maaliskuussa 2005 Yhdysvallat uhkasi Intiaa talouspakotteilla, jos se ei onnistu puuttumaan ongelmaan.

Bangladeshistä on kaupattu noin 300000 ihmistä Intiaan ja 200000 Pakistaniin. 100000-200000 nepalilaista naista ja tyttöä työskentelee Intian seksiteollisuudessa. Pieni määrä lapsia ja naisia on kaapattu Bangladeshin kautta Burmaan ja Intiaan. Nuoria poikia viedään arabimaihin kamelien ohjastajiksi kamelien juoksukilpailuihin.

Hallitukset tunnustavat ongelman

Etelä-Aasian hallitukset ovat vasta viime aikoina alkaneet tunnustaa ihmiskaupan olevan globaali ongelma. Noin kymmenen edeltävän vuoden aikana aihe oli pysynyt tutkimattomana; vasta muutaman viime vuoden aikana ihmiskauppaa ollaan alettu torjumaan kansallisilla ja alueellisilla toimenpiteillä.

-Ongelmia riittää silti. Ihmiskaupasta ei ole tarpeeksi tutkimustietoa, ihmiset eivät tiedä paikallisista ongelmista, uhrien oikeudellinen suojelu on epätäydellistä, hallitukset eivät ole sitoutuneet ongelmien ratkaisuun, lakien täytäntöön panossa ja valvonnassa on ongelmia.

Toisaalta Etelä-Aasian maiden hallitukset ovat säätäneet uusia lakeja, konkretisoineet tiedotuskampanjoita, kehittäneet koulutusohjelmia poliiseille ja maahanmuutto- sekä oikeusviranomaisille, luoneet kansallisia toimintayksikköjä ja –suunnitelmia uhrien inhimilliseen kohteluun. Ihmiskaupan vastaiset aloitteet ovat keskittyneet ehkäisyyn, suojeluun, pelastukseen, kotouttamiseen ja kotiuttamiseen.

-Aukkoja on kuitenkin edelleen. Eri alueilla on erilaisia, rinnakkaisia ihmiskaupan vastaisia ohjelmia – yhteinen alueellinen strategia puuttuu. Avustusjärjestöjen tukemat ohjelmat keskittyvät auttamaan vain tiettyjä maita: esimerkiksi USAIDin tukema SARI/Q keskittyy ihmiskaupan vastaiseen työhön Nepalissa, Intiassa, Bangladeshissa ja Sri Lankassa. Kansalaisjärjestöt eivät myöskään koordinoi työtään vielä tarpeeksi yhdessä, ja vain 10 250 organisaatiosta huolehtii uhrien kotiuttamisesta.

Myös lapsikauppaan johtavat ongelmat, köyhyys, työttömyys, siirtolaisuus, lukutaidottomuus, tiedon puute, puutteellinen lainsäädäntö ovat pitkälti ratkaisematta Etelä-Aasiassa.

Intia on Etelä-Aasian maista pisimmällä ihmiskaupan vastaisessa taistelussa. Siellä kansalaisjärjestöt saivat painostuksellaan hyväksytyksi ihmiskaupan vastaisen lain, The Maharashtra Central of Organized Crime Actin vuonna 1999. Lisäksi neljä kansalaisjärjestöä vastaa Childline-projektista, johon kuuluu muun muassa ympäri vuorokauden toimiva puhelinlinja.

Naisasianajajien liitto on perustanut Bangladeshiin 13 toimistoa seuraamaan ihmiskauppatapauksia ja antamaan oikeusapua uhreille. Nepalin ihmisoikeuskomissio ja naisten asioiden ministeriö perustivat yhdessä nais-ja lapsikauppaa esittelevän toimiston vuonna 2002. Naiset voivat tuoda esiin kaltoinkohtelua myös Naisten Oikeus Foorumilla. Pakistanissa on kampanjoitu erityisesti pikkupoikien naapurimaihin välittämisen estämiseksi. Insar Burney Welfare –säätiö on ensimmäisiä ihmiskaupan vastaisen taistelun aloittaneita kansalaisjärjestöjä maassa. Säätiö toimii yhteistyössä poliisin kanssa ja sen päämääränä on pelastaa ihmiskaupan uhreiksi joutuneita Pakistanista, Arabiemiraateista ja Euroopasta.

Srilankalaisia naisia ja lapsia viedään Saudi Arabiaan. Hallitus on avannut kansalaisjärjestöjen painostuksesta tiedostuskeskuksen maahan. Edistysaskelista huolimatta tekemistä ihmiskaupan torjunnassa riittää. Muun muassa alueellisen yhteistyön tiivistämisessä, uhrien kotiuttamisessa, tutkimuksen lisäämisessä ja nais- ja lapsikauppaa esittelevien toimistojen perustamisessa riittää töitä.

-Ongelmaa hoidetaan jo, nyt pitäisi alkaa puuttua sen syihin integroimalla ihmiskaupan vastainen toiminta kaikkiin sosiaali- ja kehitysohjelmiin. Naisten aseman parantamisen lisäksi tarvitaan myös taistelua köyhyyttä ja korruptiota vastaan. Kansalaisyhteiskunnan toimijoiden tulisi edistää ihmisten osaamista ja lisätä työpaikkoja.

Rita Dahl

Boksi

Pakistanin lapsikauppa

Pakistanin ihmiskauppa poikkeaa hieman muiden Etelä-Aasian maiden ihmiskaupasta. Pakistanissa lapset kaupataan ennen muuta työvoimaksi.

Lapsia on pidetty vuosikausia väkisin kharkar-leireille ja he ovat joutuneet velkavankeuteen. Kauppaa pyörittävät kidnappaajat, välittäjät ja leirien ylläpitäjät. Vuosittain katoaa noin 15000 5-15-vuotiasta lasta, joista parituhatta katoaa pysyvästi ja parituhatta kidnapataan. Lapset koulutetaan työvoimaksi, kerjäämään, kauppaamaan huumeita ja muihin laittomiin töihin.

Leiriolosuhteet lähentelevät kidutusta. Lapsille annetaan yksi leipäpala 24 tunnissa, heitä pahoinpidellään, he työskentelevät ankarissa olosuhteissa ja heitä kidutetaan.

-Kidnapatut lapset pidetään kahleissa ja heidät pakotetaan murskaamaan kiviä ja rakentamaan teitä ja siltoja, kertoo 39-vuotias Zakir Hussain, joka onnistui pakenemaan 29 leirivuoden jälkeen.

Samalla leirillä oli 250 tyttöä ja 500 poikaa. Hussain kiinnitettiin ketjuilla aasiin, ja hänet pakotettiin murskaamaan kiviä soraksi. Leiriläisille annettiin myös sähköshokkeja, jotta he menettäisivät muistinsa. Kielet leikattiin irti, ettei puhuminen onnistuisi.

Kaappaaja voi olla naapuri, ystävä. perhetuttu, palvelija, parittaja: kuka tahansa. Yleensä kidnappaajat etsivät uhrejaan alemman keskiluokan tai työväenluokan asuinalueilta. Lapsia käytetään teiden ja siltojen rakentamiseen, huumeiden välittämiseen (lapset eivät saa rangaistuksia), kerjäämään tai kameleiden ohjastajina.

Kameleiden ohjastaminen on haastavaa. Satulasta putoaminen voi murtaa luita, tai ohjastaja voi tallautua kuoliaaksi. Ohjastajia treenataan 18 tuntia päivässä. Paino täytyy pitää alhaisena, eikä heitä ruokita siksi paljon. Kamelien ruokavalioon sen sijaan panostetaan, se on vaihtelevaa ja ravintorikasta. Lapset asuvat terästeltoissa ilman sähköä, heidän on ruokittava kameleita ja heitä rangaistaan, jos he yrittävät syödä kamelien ”hyvää” ruokaa.

Ongelmien juuret ovat syvemmällä. Pakistanin bruttokansantuote on US$ 1900, eli keskiverto pakistanilainen elää US$ 5 päivässä. Tästä on riitettävä koko perheelle.

tulossa julkaisuun jonnekin

Käsitteellinen kirjoitus

Pyydettiin selvennystä siihen, mitä on käsitteellinen kirjoittaminen. Tiivistin tällaiseen, Goldsmithin kirjoituksen pohjalta:

Okei, yritän tähän määritellä.

Käsitteellinen kirjoittaminen perustuu hetken poetiikkaan. Se tuo yhteen viime vuosisadan avant garde -vaikutteet uusimman teknologian kanssa. Käsitteellinen kirjoitus ei halua pelkästään kirjojen kansien väliin, vaan se on siirtynyt painettavasta artefaktista verkon ja blogien maailmaan. Se perustuu muutokseen poetiikkaan, joka juhlii epävarmuudella ja epästabiiliudella.

Käsitteelliset kirjoittajat tulevat usein kirjallisten piirien ulkopuolelta. Silti kirjoitus on poeettisessa formaatissa ja sitä lukevat runouden kuluttajat. Silti enemmän juhlitaan ajattelijuudella kuin halutaan tehdä jotakin lukijalle ymmärrettäväksi.

Käsitteellinen taide on irtaantunut taidemaailman markkinarajoitteista. Se on luonut poeettisen ei-talouden, jonka sisällä täysin arvoton kirjoitus voi olla olemassa

Käsitteellinen kirjoitus ei perustu alkuperäisyyden ideaan, vaan pikemminkin varastamiseen, muunteluun ja aiemmin sanotun hyödyntämiseen. Siksi taideteoksen aineistona voi olla yhtä hyvin sanomalehden yksi numero tai 1800-luvun sanakirja. Mikään ei ole käsitteelliselle kirjoitukselle pyhää: se voi yhtä hyvin nostaa ennen arvottomana pidetyn, arkipuheen jne.

Vaikutteita ovat esim. Gertrude Steinin lukemattomaksi kelpaamattomat tekstit, John Cagen proseduraaliset sävellykset ja Andy Warholin pitkät filmit, mutta myös 1800-luvun taiteelliset suuntaukset, konkreettinen runous, Mallarmén spatialismi, futurismi, Zaumin keksityt kielet, samplays, rap. Käsitteellisesti tunnustetaan yhteydet patafysiikkaan.

Saturday, January 27, 2007

Conceptual Poetry

Kenneth Goldsmith defines in Poetryfoundation what is conceptual writing nowadays. The only publicly known conceptual writer in Finland is Leevi Lehto. Goldsmith has also collected an anthology of concrete examples of conceptual writing worldwide:


A poet finds a grammar book from the late 19th century and, inspired by Gertrude Stein’s confession, “I really do not know that anything has ever been more exciting than diagramming sentences,” proceeds to parse the entire 185 page book—every word and letter, from the table of contents to the index—by its own system of analysis. (Craig Dworkin)

Another poet teams up with a scientist to create an example of living poetry by infusing a chemical alphabet into a sequence of DNA, which is then implanted into a bacterium. Thousand of research dollars later, they are in the process of creating an organism embedded with this poem, strong enough to survive a nuclear holocaust, thereby creating a poem which will outlast humanity and perhaps even the lifespan of the planet earth. (Christian Bök)


Yet another poet decides to retype an entire edition of a day’s copy of the New York Times. Everywhere there is a letter or numeral, it is transcribed onto a page. Like a medieval scribe, the poet sequesters himself for over a year until he is finished. The resulting text is published as a 900 page book.

Friday, January 26, 2007

Mistä saisimme uuden luonnon

10. Mistä saisimme uuden luonnon, vanha on kadotettu

Mistä saisimme uuden luonnon kun vanha on kadotettu

Lagoksen toreille, eikä omistajaa ole löydetty miltään

suunnalta. Vai onko kenties niin, ettei ole olemassa

mitään jota voisi luonnoksi kutsua, pelkästään vaihtuvia

mielen tiloja, muotoja ja poseerauksia, joita tehdään kadulla

kesken kävelyn, eikä jalkojen liike siitä miksikään muutu

puhumattakaan siitä että se häiriintyisi vaikka vauhti olisi

yhtäkkiä kymmenen kertaa tavallista nopeampi ja askelet

askeltaisivat tiellä, maalla, meressä, kasvuston keskellä,

kaikkialla, minne ihmisen tiet ovat historian aikana maasta

toiseen vieneet. Eikä mitään luontoa koskaan ole ollutkaan,

koska sen liikkeet muuttivat paikkaa sitä mukaa kun kokija

eteni torilla kojulta toiselle, banaanilastujen myyjä otti muutamia

juoksuaskeleita eteenpäin autojonossa pussikasa kädessään

löytääkseen sen joka halusi hänen lastujaan, nälkäisen tai

janoisen automatkustajan, jolle oli kehittynyt luonnollinen

tarve, johon hän myymillään tuotteilla pystyi vastaamaan

heti. Ja näin jokaisella ihmisellä tässä likaisten katuojien ja

roskien täyttämässä maassa oli oma tehtävänsä, eikä kenenkään

tarvitse tieten tahtoen tunkeutua laittomasti, salaa ja vaivihkaa

kenenkään taloon joka yksinäisenä, rullaverhot alhaalla uinuu

keskellä rauhallista asuinkorttelia, kuin odottaen että joku

ottaisi kontaktin taloon jonka omistajien sosiaaliekonominen

asema ei jää kenellekään epäselväksi prameuden ja yltäkylläisyyden

keskellä. Toisaalla kuljetaan vilkkaasti painavien myyntikuormien

kanssa odottaen edes yhden ostajan kohtaamista; tällä välin

alasvedettyjen rullaverhojen omistaja on tehnyt luultavasti

miljoonakaupat sujuvan supliikkinsa ansiosta ulkomailla jonne

hän on taas kerran matkustanut, eikä tämä painavien lastien

kuljettaja koskaan tule tapaamaan tätä suljettujen verhojen takana

asuvaa kollegaansa, jonka toiminta vain liikkuu huomattavasti

suuremmissa volyymeissä. Katukauppias tuskin tuntee edes sanaa

volyymi, hän puhuu yksinkertaisin, selkeästi ymmärrettävin sanoin,

eikä aina edes puhu, koska puhe kuluttaa energiaa, joka hänen

on hyödynnettävä kaikki vielä kun jaksaa. Juuri nyt hän ei jaksaisi

mutta väsymystään ei voi näyttää kadulla joka johtaa toiselle kadulle,

jonossa joka johtaa toiselle jonolle, keskellä autojonoja joiden keskellä

kauppiaat kamppailevat siitä kuka saa myytyä juuri omaa tuotettaan

autojonossa ohi mataville matkustajille joille on oikeastaan aivan

samantekevää keneltä he lopulta mitäkin ostavat aivan kuten meille

merkitsee, mihin myymälään astumme kuluttamaan kahdeksan

tunnin päivän aikana ansaitsemamme palkan, joka sittenkin on

satakertainen näiden katumyyjien samana aikana ansaitsemaan

palkkaan verrattuna. Eikä jono liiku nopeasti, niin kuin nämä lauseet

matavat pitkin rivejä kuin etanat, autot pysyvät hitaissa riveissä

joiden välissä puikkelehtivat nopeat myyjät tuotteidensa kanssa

mielessään toive siitä, että joku kevyesti kättään heilauttamalla

kutsuisi hänet luokseen kuin elokuvassa kenties

Thursday, January 25, 2007

Kansojenvälistä suvaitsevaisuutta

Kansojenvälistä suvaitsevaisuutta

Iranin parlamenttiedustajan Elham Aminzadehin mielestä Euroopan Unioni voisi aktiivisesti lisätä kansojenvälistä suvaitsevaisuutta. Eurooppa ja Iran voisivat hyötyä toisistaan myös taloudellisesti.

Aminzadeh on yksi maan 290-jäsenisen parlamentin Majlesin kahdestatoista naiskansanedustajasta. Hän edustaa naisten puoluetta, joka on keskittynyt ajamaan erityisesti naisten asiaa ja hän on ollut parlamentissa kolmen vuoden ajan, ensimmäisen parlamentin käynnistymisestä lähtien.

Vaikka naisten asemassa on vielä parannettavaa, naiset ovat olleet itsekin aktiivisia. Iranissa toimi jo sata vuotta sitten naisjärjestö, jonka tarkoituksena on ollut edistää iranilaisen yhteiskunnan demokratisoitumista. Naisen asema islamissa on kuitenkin pysyvästi miehille alisteinen. Silti naiset ovat tulossa iranilaiseen yhteiskuntaelämään.

-Noin 65 % iranilaisista yliopisto-opiskelijoista on naisia ja naiset ovat nousseet merkittäviin yhteiskunnallisiin asemiin, johtajiksi, lääkäreiksi ja muiksi asiantuntijoiksi, mutta poliitikon ammattia naiset eivät ole kuitenkaan pitänee jostakin syystä kovin houkuttelevana.

Teheranin yliopistossa ihmisoikeutta, kansainvälistä oikeutta ja kansainvälistä sopimusoikeutta opettava Aminzadeh kannustaakin omia naisopiskelijoitaan ryhtymään yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi.

-Näistä naisopiskelijoista tulee kansanedustajia ja muiden alojen vaikuttajia. Siksi heidän on tiedettävä myös oikeutensa.

Hän ei itsekään ajatellut ryhtyvänsä poliitikoksi, mutta kollegoiden kannustaessa oikeustiedettä opiskellutta Aminzadehia asettamaan taitonsa koko kansan palvelukseen, hän rohkaistui, pyrki Majlesiin ja pääsi. Aminzadeh on merkittävä iranilainen naispoliitikko siinäkin mielessä, että hän on ensimmäinen kansallisen turvallisuuden ja ulkopolitiikan komissioon valittu nainen.

Tiedon lisäämistä ja parannuksia

Aminzadehin puolue tekee yhteistyötä naisasiaa ajavien NGO:den kanssa yrittäen edistää naisten asemaa islamistisessa yhteiskunnassa sekä kulttuurisesti, taloudellisesti että lainsäädännöllisesti. Hän tapaa kolmen kansalaisjärjestöjen edustajia viikoittain ja suunnittelee heidän kanssaan yhteisiä projekteja.

Tärkeää ruohonjuuritason työtä on lisätä iranilaisten naisten tietoa oikeuksistaan, naisten asemaa edistävistä instituutioista ja heidän mahdollisuuksistaan itse osallistua vaikuttamiseen.

-On tärkeää tiedottaa naisille kaikista oikeuksista, joita naisilla on, ja kertoa heille, että on olemassa kansainvälisiä instituutiota, kuten YK:n Unifem, jotka keskittyvät ajamaan naisten oikeuksia.

Aminzadehin puolue on saanut aikaan myös konkreettisia parannuksia naisten ja lasten asemaan.

-Parhaillaan on meneillään naisten sosiaalisen ja taloudellisen aseman parantamiseen tähtäävä hanke. Naiset ovat muodostaneet kauppiasryhmän, joka pyrkii kohentamaan taloudellista asemaansa mahdollisimman hyvillä sijoituksilla. Sijoitusneuvoja he saavat ryhmään kuuluvilta rikkailta naisilta.

-Lisäksi puolueeni on saanut lähes hyväksytyksi lain, jonka mukaan vammaisten lasten äidit voivat tehdä osapäivätyötä täydellä palkalla. Toinen, vielä käsittelyssä oleva laki takaisi alle 12-vuotiaille lapsille oikeuden ilmaisiin hammasproteeseihin.

Eurooppa ja Iran

Euroopan Unioni voisi Aminzahedin mielestä näyttää esimerkkiä maailman muille maille olematta Yhdysvaltain politiikan talutusnuorassa ja korostaen monenvälisyyttä unilateraaliuden sijaan sekä lisäämällä kansojenvälistä dialogia. Dialogista syntyy suvaitsevaisuus.

-Kulttuurien ja uskontojen välisestä dialogista kasvaa erilaisuuden kunnioitus, koska ymmärrys syntyy vain ihmisten kohtaamisesta.

Aminzahed on itse lisännyt ymmärrystään Euroopan maista ja kansoista matkoillaan Englannissa, Ranskassa, Belgiassa, Luxemburgissa ja nyt Suomessa. Hän ei suhtaudu hyväksyen Jyllands-Postenin pilakuviin.

-Profeetta Mohammedin esittäminen ihmiskasvoisena on vastoin islamin määräyksiä eikä osoita toisen uskonnon kunnioitusta ja ymmärtämistä.

Euroopan Unionin ja Iranin välillä on ollut taloudellista yhteistyötä jo pitkään ja se voisi Aminzahedin mielestä lisääntyäkin molempia hyödyttävällä tavalla.

-Eurooppa tarvitsee luonnonvaroja, öljyä ja kaasua, ja me tarvitsemme palveluita ja teollisuutta.

Iranin ja kansainvälisen yhteisön välisiä suhteita ovat hiertäneet toteennäytetyt huhut uraanin rikastamisesta. Kansainvälisten sopimusten mukaan uraania on lupa rikastaa rauhanomaisiin tarkoituksiin, ei ydinaseisiin.

-Eurooppalaiset asiantuntijat voisivat tulla tulevaisuudessa vierailulle iranilaisiin uraanirikastamoihin ja nähdä, että niissä tuotetaan uraania rauhanomaisiin tarkoituksiin.

Nyt kansainvälinen yhteisö on tehnyt uraanin rikastamisesta Aminzahedin mielestä poliittisen kysymyksen turhan päiten. Hänestä kyse on pikemminkin lainsäädännöllisestä asiasta.

Erilaisuuden kunnioittamista

Aminzadehin aloitteesta Majlesiin perustettiin Suomi-Iran-ystävyysryhmä, joka on nyt kolme vuotias. Aminzahed on ryhmän itseoikeutettu puheenjohtaja. Hän löytää Suomesta ja suomalaisten persoonallisuudesta monia ihailtavia piirteitä.

-Suomen Libanon-kanta on ollut aina looginen ja pysyvä. Minusta tuntuu myös, että suomalaiset ovat suvaitsevaisempia kuin jotkut muut Euroopan maat ja että täällä osataan kunnioittaa eri kulttuureja ja uskontoja.

Suomalaisten suvaitsevaisuus ja toisten kansojen kunnioittaminen voi Aminzahedin mielestä johtua siitäkin, että suomalaiset ovat joutuneet taistelemaan itsenäisyytensä puolesta. Tämä on opettanut meidän kunnioittamaan myös erilaisuutta.

Islamistisessa Iranissa uskonnon – erityisesti islamin – valta on kiistaton ja näkyy kansalaisten arjessa. Parlamentin ohella päätöksentekoon osallistuvat muun muassa Guardian Councilin valitsema, asiantuntijajäsenistä koostuva Assembly of Experts ja uskonnollinen johtaja Ali Khamenei.

Islam on valtionuskonto, mutta lisäksi Iranissa on 3-4 virallista kristinuskon suuntausta.

Järjestöjä kuin sieniä sateella

NGO:ta on alkanut ilmaantua Iraniin muutaman viime vuoden aikana kuin sieniä sateella. Aminzadeh kertoo, että ynpäristökysymyksiin, ihmisoikeuksiin, naisten ja lasten oikeuksiin erikoistuneita kansalaisjärjestöjä on perustettu muutamia satoja kappaleita.

-Kansalaisjärjestötoiminnalla on pitkät juuret Iranissa: ne ovat perinteisesti auttaneet vanhuksia, vammaisia ja lapsia, vähäosaisimpia ja niitä, jotka eivät pysty itse vaikuttamaan asioihinsa.

Kansanedustajan toimensa ohessa kansainvälisestä oikeudesta Glasgowin yliopistossa väitellyt Aminzadeh opettaa Teheranin yliopistossa ihmisoikeutta ja kansainvälistä oikeutta.

Hän on naimisissa. Insinöörimies kannustaa jatkamaan poliitikon uralla, mutta 12-ja 13-vuotiaat pojat haluaisivat äidin palaavan takaisin kotiin. Heidän seurassaan kova uranainenkin pehmenee aivan tavalliseksi äidiksi.

-Kotona ollessani yritän hemmotella heitä, viedä lahjoja ja suukotella.

Rita Dahl

julkaistu Europa 1/2007:ssä

Venäjän suunnat

Venäjä 2017: Asiantuntijat nostavat esiin kolme skenaariota Venäjän tulevaisuudesta

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Venäjä-ryhmän ja suomalaisasiantuntijoiden laatima raportti Venäjän tulevaisuudesta arvioi maan taloudellisesta ja yhteiskunnallista tilaa vuoteen 2017 saakka.

Poliittisesti Venäjän arvioidaan kulkevan kohti ohjattua demokratiaa, monipuoluejärjestelmää tai vahvojen harvainvaltaa ilman merkittäviä oikeusvaltion periaatteita. Raportti on työryhmän ja asiantuntijoiden keskusteluavaus Venäjän tilan ja tulevaisuuden pohdintaan. Tulokset on kiteytetty kolmeksi skenaarioksi ja niiden pohjalta tehdyksi toimenpide-ehdotuksiksi.

I skenaario - ENERGIAOSAAMISELLA GLOBAALIKSI VAIKUTTAJAKSI

Skenaario on visioitu myönteisenä kehityksenä, missä oikeusvaltion periaatteet vahvistuvat keskushallinnon ylhäältä johtamana prosessina ja talouselämä monipuolistuu suuryritysten johdolla. Skenaariossa Venäjän vientiä nykyisin hallitsevat energian tuotannon suuryritykset monipuolistavat toimintaansa työllisyyttä merkittävästi lisääville aloille. Poliittisesti edetään ohjatun demokratian kautta ilman ohjausta toimivaan demokratiaan.

II skenaario - MONIPUOLISTUVA MOSAIIKKI-VENÄJÄ

Lähtökohtana ovat Venäjän uuden keskiluokan tarpeet ja luovuus. Skenaariossa tuotantorakenteen muutos jatkuu voimakkaana Venäjän kotimarkkinoilla. Ennen muuta jo 1980-luvulla alkanut palvelutuotantosektorin kehittyminen jatkuu voimakkaana. Skenaariossa kasvavan kulutuksen tuontilaskua ei enää entiseen tapaan hoideta energian viennillä vaan erityisesti kansainvälisille markkinoille myydyillä palveluilla. Avainasemassa tulisivat olemaan tieto- ja viestintätekniikan palvelut sekä kansainvälinen turismi.

III skenaario - VAHVOJEN VALLAN VENÄJÄ

Skenaario lähtee siitä, että vahva, suuriin energiayhtiöihin, puolustusvoimiin ja salaiseen poliisiin tukeutuva eliitti pitää valtaa Venäjällä. Eliitti pystyy ylläpitämään varsin korkeaa elintasoa energian vientitulojen varassa, vaikka talouden pohja ei monipuolistu. Kansalaisten oikeusturva ja varsinkaan tasavertainen kohtelu oikeudessa ja henkilökohtaisessa turvallisuudessa ei toteudu. Valtaa pidetään yllä kansallisia arvoja ja kansallista turvallisuutta korostaen.

Tulevaisuusvaliokunnan alustavasti hyväksymissä toimenpide-ehdotuksissa korostuvat suomalaisten venäjän kielen taidon ja Venäjä-tietouden lisääminen. Ehdotuksia on tehty myös siitä, kuinka Suomi voisi aktiivisesti osallistua Venäjän talouden monipuolistamiseen ja kuinka Suomi voisi osallistua Venäjän hallituksen käynnistämiin terveydenhuollon, koulutuksen, asuntorakentamisen ja maatalouden politiikkaohjelmiin. Tärkeä ehdotus on, että vaalien jälkeen valittava hallitus käynnistää erityisen Venäjä –politiikkaohjelman.

Kirkon & Kaupungin uutinen

Kirja kerrallaan -kustantamo parantaa vauhtiaan (23.1.2007)

Kirja kerrallaan on muun muassa Suomen suurin näytelmäkirjallisuuden kustantaja. Omakustanteitakin ilmestyy paljon.

Lasipalatsissa toimivan Kirja kerrallaan -kustantamon markkinointilause ”Pirun hyviä kirjoja” on pirun lapsellinen, mutta muutoin on sanottava, että kustantaja valikoimineen on erinomaisen tervetullut lisä kirjallisessa kentässämme.

Kirja kerrallaan käynnistyi Lasipalatsin Mediakeskus -yhtiön projektina vuonna 1999. Tarkoitus oli testata digitaalisen painotekniikan soveltuvuutta kirja-alalle, säilyttää vanhaa kirjallisuutta asiakkaiden saatavilla ja pidentää kirjan ikää. Liikkeelle lähdettiin 40 teoksen valikoimalla, jossa oli näköispainoksia ja kotimaisia näytelmiä.

Asiakkaat kyselivät mahdollisuutta painattaa omia tekstejään. Omakustantajien palvelu käynnistyi vuonna 2002. Seuraavana vuonna kustantamon tiloissa aloitti pienten laatukustantajien kirjoihin erikoistunut Kirjakauppa Kirja. Tarjolla on myös vanhempia painoksia ja kirjaharvinaisuuksia.

Kirja kerrallaan on Suomen suurin näytelmäkirjallisuuden kustantaja. Vuosittain ilmestyy 15–25 uutuuskirjaa, näytelmiä, runoja, kulttuuriin liittyvää kirjallisuutta sekä näytelmien käännöksiä ja näköispainoksia. Nimikkeitä on saatavana jo yli 200. Omakustanteensa on painattanut yli 400 kirjoittajaa.

Monet näytelmätekstit toimivat hyvin luettuinakin, teatterinautinnon ja -tajunnan laajentajina ja syventäjinä tai itsenäisinä taideteoksina. Esimerkkejä viime vuoden parhaista paloista ovat Juha Jokelan Fundamentalisti, Heini Junkkaalan Sexton, Anna Krogeruksen Rakkaudesta minuun, Esa Leskisen Hyvin päättyy kaikki ja Laura Ruohosen Yksinen.

Tänä keväänä ilmestyvät muun muassa Pirkko Saision Kuume, joka kertoo elämän tarkoituksen katoamisesta pienessä syrjäisessä seurakunnassa, jossa hiippakunnan lähettämä tarkastaja paljastaa salaisimmat synnit...

Raila Leppäkosken Sakset, kivi, paperi on tragikoominen näytelmä perheestä matkalla maalle. Perheen salaisuuksista puhuu myös Paavo WesterberginKotiin ennen pimeää. Emilia Pöyhösen Valitut. Triptyykki luo kolme henkilökuvaa maailman parantajista.

Kevään runokirjoja ovat Matti Paloheimon kokoelmaTämän elämän osat, teemoinaan vanheneminen ja luopuminen, sekä poEsia-sarjassa Rita Dahlin ironinen ja polyfoninen aikalaisrunoelmaAforismien aika ja Karri KokonVapaat kädet. PoEsian kirjat ilmestyvät samanaikaisesti internetissä.

Janne Villa
janne.villa(a)kotimaa.fi

Wednesday, January 24, 2007

Koirakoulu

Osa näistä on nähnyt päivänvalon MotMot 2001:ssä, olen pelkistänyt nämä proosarunoista säkeellisiksi, mutta en ole varma, toimivatko vieläkään. Voi kommentoida, iskevätkö tahi eivät.

Osa näkee valon täällä ensi kertaa.


EDUSKUNTA

Edustaja vastaa iskuun.

Yleisö pyrähtää ennätysajassa pömpeliin.

Pingispallo syötetään, ponsi.

Kansan tukiranka kumisee seinään törmätessään.

Tällaista on nimittäin kaikkialla.

Puheenvuorot sinkoavat seinältä toiselle, tykinkuulat,

on pysyttävä hereillä hinnalla millä hyvänsä,

syljettävä suusta kyyhkyset, viserrettävä,

esitettävä vaimo.

Ydinreaktorin muotoinen silmä,

kiivastahtinen fissio jatkuu.



Potilaat syöttävät lääkärille oppeja oppeja maailman kuperasta muodosta.

Lääkäri rimpuilee sekavia verkoston vallassa.

Valaistunut ruokkii vain itseään pajun köydellä.

Television ruudut astuvat peremmälle.

Ruoka suussa ei saa puhua.

Suut täyttyvät.





Kirkaisut eivät pääse tiiliseinän läpi.

Tehtaanjohtaja ymmärtää:

yhdessä olemme enemmän kuin yksi työvaihe,

suurenmoinen lopputuote.

Ruhot kulkevat pyörivässä liikkeessä ympäri salia.

Kattoihin jää vain pari veritahraa.

Tuottavuus nousee.






KOIRAKOULU

Isännät odottavat silmät kiiluen koiraansa.

Hihna pitenee ja koirat saavat haukkua.

Mielin määrin isännät kuuntelevat.





PILVENPIIRTÄJÄ

Nappulan painaminen: halu tavoitella taivasta ilman välikäsiä.

Hissi nousee ennätysvauhtia ylöspäin.

Terassilla taivaanrantanäkymä, huoleton päivä.

Pankkiirin suuret kädet ylläpitävät maailmanrauhaa virtaviivaisilla liikkeillään.

Putoaminen alkaa.

Kopin ahtaudessa kuulee tuulen kuiskauksen.






ETEINEN

Vähintään taidemuseon johtaja piilottelee takataskuissaan varastettuja kinkkuja. Illan isäntä, harvahampainen kalju mies, kilisyttelee valtion kassan avaimia virkamiesten silmien edessä. Tie kohti valtavia elimiä on auki. Ovi sulkeutuu nenän edessä.

Yritin lampsia lätäköissä,

olisi tarjolla piikikkäämpikin orapihlaja-aita,

E. Aho keinui budjettia taivaaseen vanhentuneen protokollan keinoin pellolla,

lampaat toteuttivat viettejään.

Vuoto oli ihan liian suuri,

levittäytynyt keskeisiin toimielimiin.

Tulevaa ohjelmaa

Otos vuoden 2007 ohjelmastani, lisää tulee matkan varrella:

-13.-15.2. osallistuminen Suomen PENin edustajana New Media and Freedom of Expression –konferenssiin Manchesterissä

-20.3. esiintyminen Anna Politkovskajan muistoksi järjestetyllä Kohina-klubilla

-24.-27.5. esiintyminen Coimbran yliopiston järjestämässä kansainvälisessä VI Encontro Internacional de poetas –tapahtumassa Portugalissa

-heinä/elokuussa Rhodoksen kirjailijatalossa, toivottavasti, jos aikataulumuutokset onnistuvat

-Suomen PENin naiskomitean Keski-Aasian naiskirjailijakokouksen vetäminen elokuussa, jos viimeinen rahoitus järjestyy

Pimeän puolen tulkki






Pimeä Palsa

Kittiläläinen kuvataiteilija Kalervo Palsa (1947-1987) oli ihmisen pimeän puolen, seksuaalisuuden ja kuoleman, tulkki rujoissa maalauksissaan. Hän oli hullu taiteilija, joka kansa halusi hänen olevan. Palsan pakkomielle oli seksuaalisuus. Penis oli hänen hirttoköytensä.

Teini-ikäisenä Palsa julistautui nihilistiksi ja hylkäsi kaikki auktoriteetit. Oman syntymänsä kironnut Vanhan testamentin Job teki suuren vaikutuksen Palsaan, joka jäi toisen kerran luokalle ja sai jännetuppitulehduksen liiasta itsetyydytyksestä.

Kalervo Palsa oli perheensä kuopus. Hänellä oli kolme isoveljeä, joilla jokaisella oli eri isä. Äiti Hilja Emilia Kenttälä oli kotoisin Kittilästä, jossa Palsakin vietti lapsuutensa ja suurimman osan aikuisiästään. Perheen ”Porvoon mökissä” ryypättiin, tapeltiin ja huorattiin. Itsemurhasta tuli Palsan tuttavapiirien yleisin kuolinsyy. Palsa alkoi merkitä ajatuksiaan ja elämänsä päiväkirjoihinsa ylös.

Tunteet vaihtelivat uhosta onneen, ja vuonna 1967 hän julisti itsensä neroksi. Samana vuonna Palsa sai esille töitään Rovaniemen kirjastotaloon Lapin taiteen vuosinäyttelyyn. Lukiossa hänen kuvaamataitonumeronsa oli kymmenen ja piirustuksenopettaja Vesa Sallinen totesi Palsan piirustusten ja maalausten ilmentävän poikkeuksellisen suurta lahjakkuutta.

Palsaa luki varhain kuvataidetta, kaunokirjallisuutta ja kulttuurihistoriaa käsitteleviä teoksia etsien samaistumiskohteita kuuluisuuksien joukosta. Lisäksi hän maalasi maanisesti. 1967 syntyi kuuluisa Tanssi, jonka jyrkänteen reunalla jokainen ihminen tanssii oman kuolemantanssinsa haudan reunalla.

Ruumista kalvavat himot

Päästäkseen eroon ruumistaan kalvavista himoista ja haluista Palsa pyrki suuntaamaan energiansa opiskeluun. Koko ajan hän kaipasi kuitenkin todellista kosketusta toiseen ihmiseen, rakkautta: ”Minä etsin kosketusta muihin ihmisiin, etsin ihmistä, joka auttaa ja ymmärtää minua. Löydänkö ketään, tuskin, sillä kukapa minusta välittäisi. Kaikki näkevät vain oman itsensä ja toimivat sen mukaan, en minäkään ketään auttaisi, jos joku tulisi minun luokseni pyytämään rauhoitusta sieluntuskaansa. Sanoisin vain tylysti: ”Mene ja vedä itsesi naruun. Sillä siitä pääset.” Niin sanovat muut ihmiset minulle.” (18.1.1967).

Nuoruuden päiväkirjoissaan Palsa kirjaa ylös ihastumisiaan, ambivalenttia suhdettaan naisiin, käy elokuvissa ja samoilee luonnossa kirjaten ylös kokemuksiaan. Eroottisuus alkoi herätä jo varhain. Tytöt, joihin Palsa ihastui, olivat kovin nuoria, eivätkä hänen tunteensa heitä kohtaan olleet viattomia. Ihastuminen samalla luokalla olleeseen Maaret herätti syyllisyydenkin tunteita: ”Kun olimme kokoelmahuoneessa kahden katsoin häntä kaipauksella ja hän hermostui, ehkä suuttui tai loukkaantui. Mikä lapsenviettelijä minä olen?”. (29.12.1966). Ensirakkaus kohdistui kuitenkin serkkutyttö Sonjaan. Ihastuksen kohteet vaihtuivat tiuhaan, eivätkä ne useimmiten johtaneet mihinkään.

16-vuotias Palsa tunnusti ihmisistä vain Marxin, Engelsin, Leninin, Hrushtshevin, Titon ja Turgenjevin. Hyvällä päällä mukaan mahtuivat Laxness, Hemingway, Tolstoi, Dostojevski, Gogol, Gorki, Castro ja Vietnamin sota. Ketään tai mitään muuta hän ei tunnustanut. Silti Palsan kyynisimmissäkin maalauksissa on pohjavireenä rakkaus. Kullervo-taulussa hirsipuussa roikkuva Kullervo kaivertaa kalullaan puuhun Hitler-sitaattia ”Maailma on voimakkaiden kiertopalkinto”.

Palsa tiedosti oman erikoislaatuisuutensa varhain. Ihmisenä heikon, yli-ihmisyysaatteen kehittäneen Nietzschen sijasta hän samastui ihmisenä onnelliseen, mutta pessimismiä saarnanneeseen Schopenhaueriin. Kuvataiteilijoista puolestaan läheisin oli vainoharhaisuutta potenut Vilho Lampi. Myöhemmin hän löysi Strindbergin, jolla oli pöydällään myrkkypullo. Palsakin uskoi myrkyttävänsä itsensä, jos ei taidetta olisi. Sitten hän julistautui sartrelaiseksi eksistentialistiksi. Kiinnostus kouluun lopahti. Palsa uskoi vain elämään opettajana.

Palsa mietti homoseksuaalisuutta taiteessa: ”Homoseksuaalinen silmä näkee voittopuolisesti viivakauneuden, se ei pysty tajuamaan hyvin maalauksellista arvoa. Biseksuaalisuus on sen vuoksi luullakseni parasta, että se tajuaa viivan ja värin.” (28.12.1966).

Pois pohjoisesta

Palsa kirjoitti vuonna 1970 ylioppilaaksi. Ateneumiin hän oli päässyt jo edellisenä vuonna, mutta jätti koulun kahden tunnin jälkeen. Samana vuonna hän tarjosi sarjakuviaan kustantamoon: ”Tarkoitukseni ei ole ollut hyökätä ketään vastaan erityisesti vaan kaikkea vastaan yleensä.” Vuonna 1971 Palsa palasi Helsinkiin ja aloitti opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa. Suomen taideakatemiaan hän pääsi parin vuoden päästä. Alkoholinkäyttö paheni.

1960-70-luvun vaihteessa Palsa maalasi joukon guasseja, joissa aiheena oli rappio, tuho ja kuolema. Silti työt olivat Palsan tuotannon tasapainoisimpia, ja niissä näkyi Hugo Simbergin vaikutus nuoreen Palsaan. Sitten kuvat muuttuivat raaemmiksi ja aiheiksi tulivat seksi ja väkivalta.1980-luvulla oli omakuvien aika. Tuolloin Palsa synnytti kaikkiaan noin 500 omakuvaa, joiden esikuvina olivat muun muassa Dürer ja Rembrandt.

Taideakatemiaan Palsa pääsi vuonna 1973 ja arveli alusta lähtien olevansa väärässä paikassa. Koulussa maalatut työt olivat jäykkiä ja sovinnaisia, juomiskierre paheni. Onni Ojasta tuli Palsan tukija, ja Kimmo Pyykkökin näki hänen ainutlaatuisuutensa. Erkki Pirtolasta tuli Palsan ystävä ja hengenheimolainen.

Palsa kutsui itse taidettaan fantastiseksi realismiksi, arvostelijat ovat nimittäneet sitä naivistiseksi, primitivistiseksi, ekspressionistiseksi. Nuoruuden työt hän signeerasi suurin kirjaimin, mutta signeeraus muuttui pian Palsaksi ja pieneni koko ajan. Palsa oli perehtynyt hyvin taidehistoriaan, kirjallisuuteen ja filosofiaan. Hän teki postmoderneiksi luokiteltavia töitä, isoja allegorisia kuvaelmia, jo 1970-luvulla. Lili Marleen-aiheen hän nappasi ihailemaltaan Rainer Werner Fassbinderiltä. Lili Marleen-taulujen etualalla on toisinaan rakastelevat miehet, välillä suojaton seksinukke.

Onanoinnin pilaama sielu

Palsa pelkäsi pilaavansa onanoimalla sielunsa. Hän koki siihen liittyviä syyllisyydentunteita. Hän näki kaikki seksuaaliset tekonsa merkkeinä laajemmasta kokonaisuudesta, koko elämästään ja tulevaisuudestaan.

Kuolema merkitsi Palsalle lopullista vapautumista seksuaalisuuden ikeestä. Useimmiten kuolema tapahtui seksuaalisuuden kautta. Mies hirttäytyi jättimäiseen penikseensä, joka oli koko ajan orjuuttanut häntä. Hän saa viimeisen täyttymyksensä toivomallaan tavalla. Kuolema oli samalla syntymistä, itsen lähelle pääsemistä. Taiteen tehtävä oli Palsan mielestä saada ihmiset näkemään painajaisunia. Se ei voinut olla luonteeltaan kaunista, kauniin esittämistä. Taiteen tuli esittää elämä sellaisena kuin se on, groteskina, brutaalina ja rumana. Se sisälsi paitsi tuhon ja tyhjyyden, myös elämän ja pyhyyden aineksia.

Myöhemmin Palsa haki tentusta samanlaista tyydytyksentunnetta kuin runkkaamisesta. Alkoholilla lienee ollut myös toisenlainen tehtävä: se vie pois myös seksuaalisen kyvyn. Taiteilija etsi turhaan ihmishehkua. Jäi vain Huuto-maalauksen suuri patteri ja tekovagina. Todellista lämpöä ei löytynyt koskaan, vain runkkauksen mekaaninen liike.

Kittilä pysyi Palsan mielenmaisemana vielä opiskeluaikoina Helsingissä. Vain Kittilässä hän pystyi työskentelemään ja maalaamaan, siellä olivat hänen ihmisensä, luontonsa, ryyppäämisensä. Kaikesta nurkkakuntaisuudestaan huolimatta Kittilä oli Palsalle ainoa luomisen paikka. Työtä tekemättömiä ja ryyppääviä katsottiin pohjoisessa vinoon. He eivät olleet kuten tavalliset ihmiset.

Kittilään Palsa palasi 1977, ja seuraavat vuodet kuluivat Kittilän ja Helsingin väliä reissatessa. Maalausvälineistä oli alituinen puute. Äiti kuoli 1978. Palsa vieraili useampaan otteeseen Särestössä Reidar Särestöniemen luona. Toimeentulovaikeudet jatkuivat. Vasta 1980-luvun alussa palaset alkoivat loksahdella kohdalleen. Palsan teoksia nähtiin 1982 Taidehallissa Näyttely -82:ssa. Seuraavana vuonna hänet kutsuttiin ”Huumori ja satiiri taiteessa”-biennaaliin Bulgariassa.

Palsa tähtäsi aina nk. museotaiteilijaksi. Turhaan. Tunnustus ei tullut elinaikana vaan heti kuoleman jälkeen, jolloin galleriat kilpailivat Palsan teoksista ja yksityiskeräilijät olivat valmiita maksamaan niistä hämmästyttäviä summia.

Vainoharhainen pessimisti

Palsan taiteessa siittimen valta ja himot olivat paitsi ruumiin orjuutta, myös pakokeino arjesta. Ei ihme, että aikuisena maalatussa taulussa jättimäisestä siittimestä hirtetty mies leijuu ilmassa: ”Himoni kasvoivat jatkuvasti kunnes ne lannistivat tahdonvoimani ja alistivat sieluni valtaansa, polkivat ruumiini maahan niin että minä jouduin runkkaamaan. Minä runkkasin kunnes siittimeni jäykistyi. Minun oli pakko. Runkki-maailma oli pakoa todellisuudesta. Arjen harmaus ei siellä tunnu, se näkyy hekuman utuverhon lävitse.” (22.1.1967).

Uhma muodostuu taiteilijan vallitsevaksi asenteeksi, lopullista narua kohti vievä uhma ja viha: ”Nyt tiedän että minun on uhmattava ja voidakseni uhmata vihattava. Vihatessani tajuan olevani yksin kaikkia vastaan ja vain siten voin elää. Uhmassa minä nousen vielä. Nousen uuteen kevääseen, minä joka olen kokeva hulluuden. Maalaamisen hulluuden. Olen maalaava tuhoni. Alussa on uhma. Lopussa on naru.” (27.1.1967).

Palsan halu oli elää komeasti, suurella liekillä, ja saarnata töissään kuten van Gogh, poistaa tauluillaan maailmasta epäkohtia. Hänkin teki lukuisia omakuvia, joiden olemus vaihteli kulloisenkin sieluntilan mukaan. Nuoruuden maalaukset olivat monesti tyyliltään naivistisia.

Hullu taiteilija

Palsa alkoi luoda itsestään myyttiä jo varhain. Viimeisinä elinvuosinaan hän on kirjoittanut aiheesta: ”Myyttiini minun tulee tähdätä ja sitä edistää kaikin tavoin. Aleksanteri Suuri suunnitteli vähän ennen kuolemaansa että hänen ruumiinsa heitettäisiin virtaan…En voi enää mitään sille että itsekin olen legenda. Minun täytyy nyt kaikin mahdollisin tavoin edistää tätä legendaa. On hyvä jos siinä samalla olen hyvä taiteilija, jos taiteeni on omaperäistä ja arvokasta. Ihmiset haluavat hullun taiteilijan. Saakoot sen.”

Ateljeensa Palsa risti Getsemaneksi. Portailla istui luuranko-Perttula. Alkuperäinen Perttula oli isän etelästä tullut kaveri, joka muuttui luurangoksi vatsasyöpään sairastuttuaan. Getsemanessa Palsa maalasi hillittömällä vimmalla. Parinkymmenen vuoden aikana syntyi tuhat taulua.

1950-luvun Lapissa ei päässyt pakoon herännäisjohtaja Lars Levi Laestadiuksen saarnaa. Moraalisaarna herää henkiin esimerkiksi Kittilän yöelämää –taulussa (1976).

Kuolema oman seksuaalisuuden kautta pysyi Palsan pakkomielteenä, joka näkyi pysyvästi aiheena hänen maalauksissaan. Vapautuminen-maalauksessa (1978) mies on hirttäytynyt omaan valtavaan penikseensä.

Jos Palsa näyttääkin itse ahdistuneelta ja epävarmalta omissakuvissaan, kuolemalla on aina lempeät kasvot. Kuolema kurkistaa omankuvan selän takaa iloisena ja luottavaisena. Viimeisinä vuosina kuolema tuli tutuksi Palsalle, joka joutui vähän väliä katkaisuhoitoon. Taiteilijan vei kuitenkin keuhkokuume 4.20.1987.

Lähteet:

Aarnio, Eija (2000). Kalervo Palsa. Toinen tuleminen. Like, Helsinki.

Pitkänen, Maj-Lis (2002). Kalervo Palsa. Toinen tuleminen. Resurrection. Like, Helsinki.

Vadén, Tere (1997). Arktinen hekkuma – Kalervo Palsa ja suomalaisen ajattelun mahdottomuus. Atena Kustannus, Jyväskylä.

Boksi

Nekrofiili hautausmaalla

Taulujen ohella Palsa esitteli tuhovisioitaan sarjakuvissaan, joissa saavat kyytiä auktoriteetit, poliisi, kirkko ja sovinnaisuudet. Palsan sarjakuvissa näkyy selkeästi hengenheimolaisuus 1960-luvun underground-piirtäjien, Robert Crumbin ja S. Clay Wilsonin kanssa. Etenkin Wilsonin kuvissa maanpäällisestä helvetistä oli yhtymäkohtia Palsaan.

Sarjakuvia Palsa piirsi lapsesta asti. 12-vuotias Palsa kuvitti Nikolai Gogolin Taras Bulban 24-sivuiseksi tarinaksi. Tex Willerien, sota- ja scifisarjakuvien vaikutus näkyi nuoren taiteilijanalun kuvissa tuolloin. Niiden vaikutuspiirissä alkoi itää Palsan myöhempien sarjakuvien kritiikki yhteiskunnan väkivaltaa kohtaan. Palsan sarjakuvissa kietoutuu yhteen vallan, kuoleman ja seksuaalisuuden kolmiyhteys – ne ovat torjutun taidetta. Hän esittelee kuvissaan uskonnon, valtion ja poliisin – yhteisön – musertavaa vaikutusta yksilöön.

Palsan sarjakuvissa yhdistyivät korkea ja matala omintakeiseen yhteiskunnalliseen näkemykseen. Hänen poliisinsa eivät olleet mitään tavallisia poliiseja, vaan usein homofiilejä. Armeijankin operaatiot saattavat olla vihollisen kuiviin imemistä…”Auringonnousu eli äpärälapsesta diktaattoriksi” –sarjakuvassa kohtaavat yleinen ja yksityinen. Kollaasitekniikkaa hyödyntävä sarjakuva on täynnä Palsan omakuvia ja kuolinilmoituksia.

Palsa piti kiinni horjuvasta viivastaan, opettipa sen käyttöä muun muassa Erkki Pirtolallekin.

Pikkuporvarillinen mädännäisyys

Elinaikanaan Palsa ehti julkaista omakustanteena Minun Getsemanen (1974) ja joitakin lyhyitä tarinoita Oulun ylioppilaslehdessä, Kalevassa ja Seinäjoen sarjakuvaseuran Kannus-lehdessä. Kuoleman jälkeen ilmestyi Pekka Rönkön toimittama lyhyitä tarinoita sisältänyt Kuolema ja intohimo (1988) sekä alun perin 1971 piirretty Eläkeläinen muistelee –sarjakuvaromaani.

Eläkeläinen muistelee paljasti pikkuporvarillisen kulissin takana piilevän raadollisuuden ja mädännäisyyden. Albumi syntyi vuonna 1971 kahdeksassa kuukaudessa. Tarinassa eläkeläinen Hannu Koli muistelee elämäänsä ja erikoisia seksikokemuksiaan: ”Koko ikäni minulla on ollut tämä outo taipumus. Ensimmäisen kerran koin sen ollessani 9-vuotias. Oli erään tätini hautajaiset…Kuolleen vahamaiset kasvot saivat vereni kiertämään nopeammin. Katselin ruumista ja yhtäkkiä koin sen: pippelini jäykistyi ja alkoi seisoa.”

Poroporvarillinen idylli rikkoutui ja sen takaa paljastui erilaisia ääri-ilmiöitä, nekrofiliaa ja sado/masokismia. Palsan sarjakuvia leimasi tunnustuksellisuus. Hän kuvasi niissä elämää Kittilän kaltaisessa ahtaassa, uskonnollisesti ankarassa ilmapiirissä, jossa seksuaalisuutta ja alkoholin käyttöä säädeltiin yhteisön julkilausumattomin kielloin.

Ehti Palsa saada tunnustustakin sarjakuvantekijänä, vaikka kustantajat eivät kiinnostuneet sarjakuvista. Hän pääsi Turun Nuorten taidetapahtuman sarjakuvakilpailun sadosta julkaistuun antologiaan.

Olihan Palsalla toki hengenheimolaisia, vaikka hän ei elinaikanaan sarjakuvia julkaistuiksi saanutkaan: Alpo Jaakola, Timo Aarniala ja Erkki Pirtola. Erityisesti Jaakolan 1967 ilmestynyt Ruusuruoska teki Palsaan suuren vaikutuksen.


julkaistu Antiikki, keräily & taide 6/2006:ssa