Vieraantunut portugalilainen sielu





Pessoa tunsi olevansa vieraantunut, hän ei tiennyt kenen sielun omisti vaan tunsi itsensä moneksi. Heteronyymit mahdollistivat hänen mukaansa ”portugalilaisesti” tuntemisen, joka oli Pessoalle muuten mahdotonta. Heteronyymien luoja ei myöskään tunnustanut persoonallisuutta itsessään. Jokainen heteronyymi oli syntynyt kuin unessa, mutta ainoana erona oli se, että nämä uneksitut henkilöt voivat uneksia, mutta niiden luoja Pessoa ei voinut. Pessoa soimasi nykyaikaa, josta puuttuivat sekä kirjallisuus että ihmisten välinen luonnollinen yhteiselämä, mikä sai neroyksilöt keksimään itse omat ystävänsä, henkiset kumppaninsa. Kyse on dramaattisuuden viemisestä äärimmilleen, draamoista sieluissa: kaikesta sekavuuden kuuloisuudestaan huolimatta yksinkertaisesta ilmiöstä. Pessoa ei kieltänyt psykiatrista selitystä täydellisesti, mutta totesi hulluutensa olevan, jos se sitä oli, samanlaista kuin Shakespearen hulluus:

”Não sei quem sou, que alma tenho.
Quando falo da sinceridade não sei com que sinceridade falo. Sou variamente outro do que um eu que näo sei se existe (se é esses outros).
Sinto crenças que näo tenho… Sinto-me múltiplo… Como o panteísta se sente árvore (?) e até a flor, eu sinto-me vários seres.” (Quadros 2006, 1013-1014.)

”En tiedä kuka olen, kenen sielu minulla on.
Puhuessani vilpittömyydestä en tiedä, millä vilpittömyydellä puhun. Olen jatkuvasti toinen kuin minä joka en tiedä olen olemassa (jos hän on nuo toiset).
Tunnen olentoja joita minulla ei ole… Tunnen itseni moneksi. Kuin panteisti tuntee puun ja myös kukan, tunnen monella tavoin.” (Quadros 2006, 1013-1014.)

”Nunca me sinto tão portuguêsmente eu como quando me sinto diferente de mim – Alberto Caeiro, Ricardo Reis, Álvaro de Campos, Fernando Pessoa, e quantos mais haja havidos ou por haver.”

“En tunne koskaan niin portugalilaisesti kuin tuntiessani eri lailla kuin itsessäni tunnen – Alberto Caeirona, Ricardo Reisina, Álvaro de Campoksena, Fernando Pessoana ja niin monena muuna kuin on ollut tai tulee olemaan.” (Quadros 2006, 1014. Kaikki edellä mainitut lainaukset luultavasti vuodelta 1915.)

”O autor humano destes livros não conhece em si próprio personalidade nenhuma. Quando acaso sente uma personalidade emergir dentro de si, cedo vê que é uma ente diferente do que ele é, embora parecido; filho mental, talvez, e com qualidades herdadas, mas (com) as diferenças de ser outrem.” (Quadros 2006, 1020.)

“Näiden kirjojen inhimillinen tekijä ei tunnista itsessään mitään persoonallisuutta. Kun hän sattumalta tunnistaa persoonallisuuden ilmenevän itsessään, hän näkee heti sen olevan erilainen olento kuin hän on, vaikka samankaltainen: henkinen lapsi kenties, jolla on häneltä perittyjä ominaisuuksia, mutta eroja, jotka tekevät hänestä toisen.” (Quadros 2006, 1020.)

”Com uma tal falta de literatura, como há hoje, que podem um homem génio fazer senão converter-se, ele só, em uma literatura? Com uma tal falta de gente coexistível, como há hoje, que pode um homem de sensibilidade fazer senão inventar os seus amigos, ou, quando menos, os seus companheiros de espírito?” (Quadros 2006, 1022.)

“Kun kirjallisuutta vaivaa sellainen puute kuin nykyään, mitä voi nero muuta tehdä kuin kääntyä kirjallisuuden puoleen? Kun vallitsee sellainen puute kanssaihmisistä kuin nykyään, mitä muuta tunneihminen voi tehdä kuin keksiä ystävänsä tai henkiset kumppaninsa?” (Quadros 2006, 1022.)

“Desejo ser um criador de mítos, que é o mistério mais alto que pode obrar alguém da humanidade.” (Quadros 2006, 1023).

“Haluan olla myyttien luoja, mikä on korkein mysteeri, jonka joku voi tuottaa ihmiskunnassa.” (Quadros 2006, 1023).

”Trata-se, contudo, simplesmente do temperamento dramático elevado ao máximo; escrevendo, em vez de dramas em actos e acção, dramas em almas. Tão simples é, na sua substância, este fenómeno aparentemente tão confuso.
Não nego, porém – favoreço, até -, a explicação psiquiátrica, mas deve compreender-se que toda a actividade superior do espírito, porque é anormal, é igualmente suspectível de interpretação psiquiátrica. Näo me custa admitir que eu seja louco, mas exijo que se compreenda que não sou louco diferentemente de Shakespeare, qualquer que seja o valor relativo dos produtos do lado säo da nossa loucura.” (Quadros 2006, 1024.)

“Kuitenkin on kyse yksinkertaisesti maksimiinsa kohotetusta dramaattisesta temperamentista, joka kirjoittaa sielujen draamassa tekojen ja toiminnan draaman sijasta. Niin yksinkertainen on olemuksessaan tämä niin sekava ilmiö.
En kuitenkaan kiellä, vaan jopa puollan psykiatrista selitystä, mutta täytyy ymmärtää, että kaikki hengen korkeampi toiminta, koska se on epänormaalia, on samalla tavoin taipuvaista psykiatriselle tulkinnalle. En pidä sen tunnustamisesta että olen hullu, mutta vaadin että se ymmärretään niin etten ole hullu eri tavoin kuin Shakespeare, mikä tahansa olkoon hulluutemme sivulla kulkevien tuotteiden suhteellinen arvo.” (Quadros 2006, 1024. Kaikki edellä mainitut lainaukset ovat luultavasti vuodelta 1930.)

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari