Kokemuksia Portugalista

Tapanani ei ole kommentoida kriitikoiden kirjoituksia - tai on kai, mutta minkä sille voi, jos on sanottavaa, se on kakaistava REHELLISESTI ja kaunistelematta ulos (nimimerkki kirjallinen toimija, jolla ei ole mitään menetettävää "kentällä").

Koska allaoleva kritiikki sisälsi monia perustelemattomia heittoja ja itselläni on pitkä kokemus myös kriitikon töistä ja siitä syntynyt näkemys hyvästä kritiikistä ja sen edellytyksistä, katson tarpeelliseksi lisätä pari kommenttiani.

Onko kriitikko ajatellut, että kirjoittajalla on saattanut olla täysin omat intentionsa, joita hän haluaa välittää? Nyt kriitikko kirjoittaa omien matkakirjan luonnetta koskevien oletustensa varassa edellyttäen, että matkakirjan on oltava ennen muuta SUBJEKTIIVINEN. Tiedoksi vain, että erilaisia matkakirjojen toteuttamisen tapoja on tuhansia, yhtä paljon kuin on niiden kirjoittajiakin. Matkakirjat voivat yltää Bruce Chatwinin lähes hyvää proosaa hipovista toteutuksista faktamaisiin tietokirjoihin. Subjektiivisuus ei ole AINOA tapa toteuttaa matkakirjaa. Kriitikko ei voi PAKOTTAA kirjailijalle omia intentioitaan. Minun kirjani ei ole tarkoitus olla pelkästään subjektiivinen, kokemuksellinen matkakirja, vaan myös objektiivinen.

Hyvä kriitikko myös perustelee väitteensä esimerkein: tämä on kriitikon ja kritiikin kirjoittamisen perusedellytyksiä. Sanoessaan että runot eivät aina avautuneet, kriitikon pitää ottaa väitteensä todistaakseen esimerkki ko. säkeistä. Myös heitot "aiheet tuntuvat epäsuhtaisilta", "kirjailijan persoonasta pitäisi tulla teoksen keskus" jäävät ohimennen heitetyiksi mielipiteiksi, joiden perustelut uupuvat.

Rakenteen "sirpaleisuus" on ehkä tarkoituksella haettua. Onko Mäkirinta kuullut esim. uudesta romaanista (varmaan on ranskalaiseen kirjallisuuteen erikoistuneena henkilönä) tai LANGUAGE-runoudesta, jossa maailma tarkoituksellisesti esitetään fragmenttien kokonaisuutena. Vastaavaa sirpaloitunutta rakenneratkaisua on voitu HAKEA kirjassani, jolla ei tosin ole yhtään mitään tekemistä LANGUAGE-runouden ja uuden romaanin, vain niiden intentioiden kanssa.

Kokemuksia Portugalista ja Hollannista

Rita Dahl: Tuhansien portaiden lumo - kulttuurikierroksia Portugalissa. Avain 2007. 285 s.

Matkakirjallisuus on kiinnostava laji. Se on onnistunut luontevasti uudistumaan ja sekoittumaan muihin lajityyppeihin. Matkakirjan traditio tuntuu joustavammalta ja rajoiltaan häilyvämmältä kuin proosan, draaman ja lyriikan traditio.

Suomessa esseekirjallisuus on taantunut, mutta matkakirjat ovat yhä parhaimmillaan suuren yleisön näkemyksellistä tietokirjallisuutta. Tuhansien portaiden lumo ja Hollannin muistikirja osoittavat, että kokemuksellinen matkakirja on kuitenkin vaativa laji.

Portugalin kulttuuria

Rita Dahlin Tuhansien portaiden lumo koostuu Portugalia kuvaavista reportaaseista, runoista ja värivalokuvista. Näistä elävästi kirjoitetut proosatekstit toimivat parhaiten. Runot eivät aina avaudu ja niiden asettelu proosatekstin väliin on epäonnistunut ratkaisu, koska lukemisjärjestys häiriintyy. Kuvien ja proosan suhde toimii paremmin. Suurin osa valokuvista on ilmeikkäitä henkilökuvia ja onnistuneita kaupunkimiljöitä.

Portugalin kulttuuria ja yhteiskuntaa kuvatessaan kirjailija onnistuu välittämään innostuksensa aihettaan kohtaan. Dahl lähtee liikkeelle Lissabonista ja pääkaupungin kautta avautuu myös maan historia. Kulttuuri nähdään kirjassa laajasti; sitä ovat myös arkielämän tapa- ja ruokakulttuuri, jalkapallo sekä televisio. Dahl käsittelee myös taidemuotoja, kuten fado-laulua, kirjallisuutta, taidetta ja arkkitehtuuria. Kirjan yksittäiset kappaleet ovat paikoin todella onnistuneita ja Portugalin kultturi-ilmapiiristä saa monimuotoisen kuvan.

Kirjan kokonaisuuden ongelmaksi muodostuvat hajanaisuus ja satunnaisuus. Dahl kirjoittaa enteellisesti esipuheessaan: "Matkoilla kertyneet kokemukset ovat kirjassa täysin mielivaltaisessa järjestyksessä, eivätkä noudata kronologiaa. Kerronta on jumala, joka sanelee, mihin kokemukset sijoittuvat." Kirjan lukujen aiheet tuntuvat keskenään epäsuhtaisilta: Lissabon, kirjallisuus, keskiaika ja romantiikka, pohjoinen ja etelä. Vaikka omakohtainen kokemus onkin kirjan lähtökohta ja sen rikkaus, tämän ei tulisi johtaa rakenteen sekavuuteen.

Jotta satunnaiset kohtaamiset eri kulttuurimuotojen kanssa tulisivat perustelluiksi, tyylin pitäisi keskittyä selkeästi kertojan omiin tuntemuksiin. Hänen persoonastaan pitäisi tulla teoksen keskus. Dahl jää kuitenkin itse taka-alalle, vaikka hän kuvaa omaa kokemustaan Portugalista. Lopputulos jää häiritsevästi kahden vaihtoehtoisen otteen välille: omakohtaisen ja objektiivisen.

Päivi Mäkirinta
julkaistu Turun Sanomissa 28.12.2007

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari