Monen kulttuurin keskellä

Monen kulttuurin välissä

Kuvataiteilija Tatjana Bergelt on kasvanut monen kulttuurin keskellä, ja välittää tietoa saksalaisista, juutalaisista ja venäläisistä perinteistä myös kolmelle pienelle lapselleen.

Tatjana varttui Itä-Berliinissä saksalaisen arkkitehti-isänsä Karl Bergeltin ja venäläis-juutalaisen geologi-äitinsä Fionan hoivissa.

Karl kohtasi vaimonsa Fainan Moskovassa ollessaan tekemässä siellä väitöskirjaansa. Moskovaan hän siirtyi Pietarista, jossa oli opiskellut ensin.

Juutalaiset perinteet eivät olleet koskaan läsnä Tatjanan perheessä sen kummemmin.

-Stalinin Neuvostoliitossa kasvanut äiti oli tottunut aina kätkemään juutalaisuutensa, eikä hän tiennyt sen kummemmin juutalaisista perinteistä ja ruoista, söi vain niitä. Pelkästään juutalaisuudesta puhuminen oli tuolloin vaarallista.

Äidin perhe asui kolmen huoneen asunnossa, joka oli Stalinin mielestä liikaa kahden vanhemman ja kolmen lapsen asunnoksi. Yhteen huoneeseen tuli asumaan toinen perhe.

Äidin juutalaisesta taustasta ei puhuttu sen kummemmin, eikä uskonto näytellyt suurta roolia maallistuneiden vanhempien elämässä. Kotona oli pari ikonia, mutta nekin olivat siellä taidehistoriallisista, eivät uskonnollisista syistä.

-Itä-Berliini oli ihan hyvä kasvuympäristö ja erosi Suomesta vain siinä, että rahaa oli vähemmän käytettävänä kuin länsimaissa. Monokulttuurinen Saksa muistutti Suomea. Itä-Saksassa yhtenäiskulttuurin loi järjestelmä, Suomen homogeenisuus johtuu siitä, että teillä on yksi, nuori kansa. Tietysti Itä-Saksassa tieto oli kontrolloitua ja tuli ylhäältä. Meillä oli valtava jano tietoon toisista todellisuuksista.

Erilainen, mutta samanlainen

Kaksikielinen Tatjana oli pienestä pitäen hiukan erilainen kuin kaverinsa, jotka puhuivat useimmiten vain yhtä kieltä. Tatjanan kotona puhuttiin venäjää, ympärillä saksaa. Isän armenialaiset ja venäläiset ystävät vierailivat kotona aina välillä, ja laajensivat kuvaa ympäröivästä maailmasta.

-Minulle oli pienestä pitäen selvää, että maailmassa on erilaisia kansoja, vaikken tiennyt vielä niiden eroista ja samanlaisuuksista. Haaveilin aina opiskelusta ulkomailla, erityisesti Prahassa. Ennen muurin murtumista olin ehtinyt lomailla Romaniassa ja Unkarissa.

1980-luvun puolivälistä lähtien Tatjana opiskeli kuvataiteita Saksan Kölnissä Hochschule für Kunst und Design Bergissä. Prahaan Tatjana ei päässyt, koska korkeakoululla ei ollut vaihto-ohjelmia Tšekkoslovakian kanssa, mutta hän pääsi vuodeksi Tallinnaan.

Tallinnassa ollessa murtui Saksan muuri, ja sitten Tatjanaa vietiinkin Pariisiin. Hän oli aina unelmoinut Louvren taidemuseon taideteosten näkemisestä.

-Ihastuin Pariisiin, ja ajattelin jääväni sinne loppuiäkseni. Olin naiivi, rahaton nuori opiskelija, jolle tärkeintä oli itsensä löytäminen.

Itseään Tatjana oli ehtinyt etsiä teini-iässä myös erilaisista kirkoista, joihin hänen ystävänsä kuuluivat.

-Tunsin olevani aina hiukan ulkopuolinen. Minulla oli suuri tarve yhdessäoloon juuri erilaisuuteni vuoksi: kaksikielisyyteni ja kulttuurisen homogeenisyyden. Esimerkiksi Armenian ja Georgian kirkkojen yksinkertainen tyyli viehättivät: ihmiset vain nousivat seisomaan ja lauloivat. Juutalaisuus avautui minulle, kun olimme pari vuotta sitten Israelissa ja minulla

Pariisissa École Nationale Supérièure des Beaux-Artsissa. Pariisissa hän myös piti ensimmäiset näyttelynsä ja sai ensimmäiset apurahansa. Jotakin kuitenkin puuttui, ja hän palasi vuodeksi Venäjälle, juurilleen. Elettiin vuotta 1996.

-Olin aikuinen päästyäni kosketuksiin juutalaisten juurieni kanssa. Asuin tuolloin isoäitini luona Moskovassa. Demokratia oli saapunut Venäjälle, ja ihmiset pystyivät puhumaan avoimemmin menneisyydestä. Lisäksi alettiin julkaista aihetta käsitteleviä kirjoja.

Venäjällä kävi selväksi, että itsensä elättäminen kuvataiteilijana olisi maassa hyvin vaikeaa. Upporikkaat keräilijät satsaavat vanhaan taiteeseen, heitä ei kiinnosta nykytaide.

Nyt Tatjanalla on oma perhe, ja hän ja hänen lääkärimiehensä Antti puhuvat Eliakselle, 9, Sophialle, 8, Jakobille, 6, ja Oskarille, 5, peräti kolmea kieltä, saksaa, venäjää ja suomea.

-Välitän lapsilleni tietoa omista juuristaan. Sytytämme kynttilöitä Shabbatina, pojat ovat käyneet synagogassa ja he tietävät juutalaisten historiasta ja kulttuurista.

Bergeltillä on myös Shabbat-niminen kollaasi, jossa hän on nostanut esiin valokuvan keskellä olleen ihmisen ja kaksi muuta ihmistä kuvan laidalla.

-Teoksessa on rauhallinen ihmisten välinen tunnelma. Kuvittelen, että vanha mies on kävelemässä lauantaiaamuna synagogaan.

Tatjana haluaa teoksissaan luoda vanhoista kuvista uusia tarinoita, jotka katsoja saa rakentaa itse omassa päässään. Häntä kiinnostavat erityisesti ihmiset ja kieli. Kirjallinen kieli löytää Tatjanan töissä vastineensa kuvakielestä.

-Kollaasi edustaa hyvin minua, joka olen kooste eri kulttuureista, kielistä ja paikoista. Kollaasissakin yhdistän eri tekniikoita, materiaaleja, liitän yhden tarinan päälle toisen.

Monen asian synteesi

Tatjanan vaikutusvaltaisessa yhteiskunnallisessa asemassa ollut isoisä joutui Stalinin vankileirille peräti kolme kertaa.

-Hänellä sattui olemaan huono onni. Hän oli aina uuden aallon tiellä.

Isoisä on tallentunut Tatjanan kotoa löytämien vanhojen mustavalkovalkokuvien perusteella tehtyyn kollaasiinkin.

-Periaatteessa henkilö olisi voinut olla kuka tahansa, vaikka serkkuni. Kuvan täytyy koskettaa minua jotenkin. Myös esteettisesti rumille tai mitättömille kuville on käyttöä, jos ne herättävät minussa jonkin tarinan. Kuva on aina tärkeä jollekin. Jokaisella on oma elämänkokemuksensa, ja se herättää eri ihmisissä erilaisia tarinoita.

tulossa julkaisuun Sanaan

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan