Luovien sumussa?

Luovien sumussa

Luova luokka, kuhnuri, 24 tuntia päivystävä yrittäjä – rakkaalla lapsella on monta nimeä. He ovat juuri niitä Uuden työn tekijöitä, innovatiivisuuden sanansaattajia ja työelämään tuojia. Luovuuteen uskotaan niin hallitusstrategioissa kuin filosofien ja yhteiskuntateoreetikoiden – aikalaisanalyytikoiden - puheissa ja teksteissä. Mutta kenellä on varaa luovuuteen ja onko luovaan luokkaan kuluva välillä täysin varaton? Kenen edessä hän on köyhtynyt, ja onko rikastumista tapahtunut lainkaan?

  1. Teesi numero yksi. Luovan luokan moninaisuus ja kansantaloudellisesti merkittävä rooli. Luova työläinen on hahmottomaksi kutsutun uuden työn tekijä – tarvittaessa vaikka 24 tuntia töihin kutsuttavissa oleva. He ovat myyneet työnantajalleen tai työnantajilleen – todennäköisesti heillä on useita työnantajia – oman työvoimapanoksensa lisäksi persoonallisuutensa. He eivät ole pelkästään oman suppean erikoisalansa osaajia vaan myös hyviä tyyppejä, joita rakastetaan heidän valloittavan persoonallisuutensa, hyvän supliikkinsa ja Luovaan luokkaan kuuluu mitä maireimmin pukeutuvia pukumiehiä kuin risaisimpiin villapuseroihin laittautuneita (elämän)taiteilijoita. Heille maksetaan paitsi hyvästä tyyppeydestä, myös kyvystä ja halusta kyseenalaistaa massan harmaat ajatukset. Eräänlaisina luovan luokan jäseninä voidaan nähdä myös nuorisotrendien aallonharjalla ratsastavat uudet kansalaisaktivistit, jotka seuraavat nuorisokulttuurin uusimpia tuulahduksia. Monikansalliset suuryhtiöt käyttävät jo näitä trendsetter-nuoria asiantuntijoina kehitellessään nuorelle kohderyhmälle suunnattuja tuotteita. Kapitalismin autuus on siinä, että se keksii melkein jokaiselle ihmisryhmälle, jolla on taitoja jossakin asiassa, mielekästä tekemistä päivien ajaksi. Huonoimmassa asemassa ja tämän yhteiskunnan näkokulmasta syrjäytymisvaarassa ovat ne nuoret, joiden taitoja ei ole vielä keksitty – nuoret, joiden päivät kuluvat hengailemalla, ehkä rikollisissakin puuhissa. Nämä nuoret ja lopulta vanhemmatkin ihmiset ovat toisia, ulkopuolisia tämän maailmanlaajuisen markkinakoneiston silmissä. Eniten ansaitsevia luovaluokkalaisia ovat konsultit ja elämäntapagurut, joiden luova panos ei silti välttämättä ole se mittavin. Enemmän kannattaa odottaa risavillapaitaisten luokalta – mutta toisaalta heitä kuunnellaan vähemmän kuin pukuasusteisia kollegoita. Heillä on eräänlainen viihdyttäjän, rationaalisen pellen rooli vakituisen työvoiman itsetunnon vahvistajana. Luovassa taloudessakin nimittäin vallitsee se valekultainen periaate, että puku tekee miehen tai naisen. Luovuudesta ei kannattaisi puhua, ellei siihen kohdistuisi konkreettisia, kansantaloutta hyödyntäviä odotuksia. Luovuus ja uusi työ kiinnostavat myös tutkijoita, jotka kilvan kehittävät selityksiä uudelle yhteiskunnalliselle tilanteelle ja siinä eläville tekijöille. Gilles Deleuzen rihmastomaisuus on alkanut muuttua todeksi. Työ ja vapaa-aika eivät ole enää erillisiä peliareenoita, vaan molemmat kytkeytyvät vahvasti toisiinsa. Vapaa-aika on lähes yhtä tärkeää kuin työ: joka hetki on potentiaalinen tärkeän kumppanin tai idean löytämisen kannalta. Deleuzen paon viivojen sotakone-kuviota pitkin uuden työn tekijät taipuvat joustavasti kuin parhaiten treenatut akrobaatit mitä ihmeellisimpiin kuvioihin. Joustaminen merkitsee heidän kohdallaan myös kykyä käyttää mitä erilaisimpia retoriikkoja mitä erilaisimmille kohdeyleisöille. He ottavat yleisönsä parhaimmillaan hurmokseen houkuttelevalla säkenöivällä olemuksellaan, johdattavat kuulijoita valaistumisen tielle kiiltokuvapuheillaan, auttavat pulassa olevia ritarillisesti ylös katuojasta, elämässään edistyneille he neuvovat kuinka edistyä edelleen. Uuden työn tekijät ovat muodottoman työn tekijöitä; työn tuotokset eivät useimmiten ole perinteisen aineellisia vaan immateriaalisia. Puheet muuttuvat ajatuksiksi, ajatukset käytännön poiesikseksi, toiminnaksi, joka ei tähtää esineiden tuotantoon vaan laajempiin päämääriin, toimintatapoihin ja koko maailmaa koskeviin hahmotuksiin. Siirtymä foucault´laisesta kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan, jossa ennen suljetut instituutiot, vankila, armeija, koulu ja tehdas ovat avautuneet, on perimmäinen syy tähän toimijoiden aseman muutokseen. Avautuminen on samalla merkinnyt vallan kontrollin vähittäistä hiipimistä jokaiselle elämänalueelle, ei esimerkiksi pelkästään kouluun. Yliopistot ovat yhä enemmän vuorovaikutuksessa työelämän kanssa, koska niiden tarpeisiinhan koulutuksen pitäisi viime kädessä vastata. Instituutiot joutuvat määrittämään uudelleen asemansa ja etsimään paikkaansa muuttuneessa maailmassa; samaan haasteeseen on vastattava yksittäisten toimijoiden, luovan luokan korkeasti koulutettujen osaajien.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale