Kaupunki on rakennettu saarelle

kaupunki on rakennettu saarelle, se
on kelluva linnake jonka päällä ihmisen
näköiset olennot kävelevät ohuella
ruoholla jonka keskelle on heitetty talvi, yksi kuminen
rikkinäinen rengas, jolla ei kuljeta enää
minnekään keskellä hautausmaata jonka muistokivet
ovat pieniä - siis silmiinhavaittavan näkymättömiä, ruohon
uni on mahdoton uni, koska
unen on täällä oltava suuri ja muodollinen, ei
mikään turhanpäiväinen lauseke vuokrasopimuksen
lopussa, kuten
kulttuurilautakunnan puheenjohtajan sana, joka
asuu puutalossa lähes meren rannalla, öljynpumppaus
on tehty mahdottomaksi, nyt vain
puhdistetaan saastunutta maaperää, meikataan
pintaa ja jätetään pohjavesi vähemmälle, tämä
on kohta virkistysalue ihmisille, ei mikään
asuinalue, ajattele
sitä kukkaloistoa kesällä tällä alueella, ei ole
sen voittanutta, paratiisi
vailla vertaa koska ei ole vertauskohtia, ihmisten
äänet ovat joko rumia tai kauniita, useimmiten
rumia, välimuotoja ei ole, mutta ajatuksia
se ei haittaa, ne lentävät ilmapalloina
tuulessa, linja-autossa
menemme sinne minne käsketään, ilmat
puhuttu, pallot puhkottu, miksi rakennat linnoja taivaalle
kun maakin olisi käytössä, pilvet
kulkevat kuitenkin, vanha
ei ole kaunista, se on hävitettävä ja
rakennettava tilalle uusi, korkea, korkeampi ääni
jolla se palaa vuosikymmenten taakse, kova
kuin laho lauta jonka rei´istä aurinko
paistaa läpi, eikä se
ole kaunis näky, se ruostuu, haurastuu, pudottaa
tikkuiset hampaansa ja valehtelee ikänsä kuten
ensimmäisiä kaljojaan vetävä teini, mistä
ne kaljat tähän nyt tulivat, pysäkit
katoavat matkan varrella, Haminan
puutalot, kielet
kaatuvat
tielle kaikki, äänet
leviävät maailmassa kulukiissa, kahtovat
uhallaki sinnuu, kyllä
olisi pitänyt ostaa viinipullo Liisalle, kyllä
rasvaamme paikat uudella rasvalla
aamulla, huomenna meikkaamme
itsemme kauniiksi ja hävitämme rypyt, laskokset, kyllä
se on silti tämä reissu kerran elämässä
tehtävä, vaikka kaupunki
kolkuttaisi meren takana,

kuinka
pitkäkin, eikä kaupunkia
näy, ei oikeaa
pysäkkiä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari