Peneda-Gerêsin kansallispuisto








Polkupyöräretkiä ja metsäpolkuja

Minun tukikohtani autottomana, ajokortittomana ja edullisten julkisten kulkuvälineiden ystävänä oli Gerêsin kylä, josta tein retkiä läheiseen ympäristöön muutamien kymmenien kilometrien säteellä. Vuokrasin maastopyörän, mikä ei vuoristoon päin mentäessä ollut hyvä ajatus. Gerêsistä Portela do Homemille asti tie on pelkkää hyvin jyrkkää nousua kolmentoista kilometrin verran. Täytyy olla huippukunnossa, että jaksaa nousta sen pyörällä. Minä en jaksanut. Käveleminenkin on näissä olosuhteissa tarpeeksi rankkaa.

Matkan varrella piipahdin Bracara Romanan/Via Romanan muinaiselle roomalaiselle tielle. Matkan varrella on parissakin kohtaa esillä roomalaisten kaiverruksin varustettuja kiviä, jotka ovat aikoinaan toimineet tienviittoina.

Vilarinha das Furnasin järvi eroosion kuluttamine rantoineen ja vastapäisine kallioseinämineen keskellä täydellistä, rikkumatonta hiljaisuutta, oli retkeni kohokohtia. En yhtään ihmettelisi, vaikka järven pohjalla tallustelisi vaikka mitä muinaisten aikojen mereneläviä. Se on kuin suoraan vuosisadoilta ennen ajanlaskun alkua.

En jatkanut Vilarinha das Furnasin kylään asti, vaan käännyin takaisin ja ajoin Albergarian aarniometsän läpi rajalle asti, vielä viitisen kilometriä lisää.

Rajalla on vain pari tullirakennusta ja kantaaottava lause parakin seinällä: Galiçia on Portugalia.

Peneda-Gerêsin alueella on kymmenkunta opastein varustettua kävelyreittiä, joista kaksi Gerêsin lähistöllä. Näistä kymmenen kilometrin mittaisen Trilho dos Curraisin kulkemiseen menee esitteen mukaan 6-8 tuntia, ja se on . Matkalla tapaa vuohia, lehmiä, hevosia ja erilaisia mäntylajeja. Opastenuolia seuraamalla pysyy oikealla tiellä.

Trilho da Preguiça on huomattavasti lyhyempi, pituusarvio noin kolme tuntia, ja sen varrella näkee niin perinteisiä elinkeinoja, tammimetsiä, eukalyptuksia, erikokoisia puroja ja mäntyjä. Päänähtävyydet näkee maastopyörän selästä tai kävellenkin, ja poluille voi poiketa matkan varrellakin: koko polkua ei välttämättä tarvitse kulkea. Turisti-infosta saa melkein kaikkien polkujen kartat; tosin kaikki polut eivät ole hyvin merkittyjä, eikä niille kannata lähteä, koska hyvinkin merkityiltä poluilta voi eksyä varsin hyvin.

Ensimmäisen päivän lenkin jälkeen hikinorot virtasivat selkään pitkin valtoimenaan. Matkaa kertyi lähes 30 kilometriä, ei kovin vähän näissä olosuhteissa. Peneda-Gerês onkin kuntoilijan paratiisi. Kilot saavat kyytiä tehokkaasti. Kunto nousee kohisten luontoelämysten kokemisen ohessa.

Toinen päivä oli omistettu retkelle Ermidaan. Nousu Pedra Belan näköalapaikalle vei voimat. Näköalapaikan läheisyydessä pääsin lähikontaktiin paikallisten tuhatjalkaisten kanssa, jotka mönkivät asfaltilla venyen tuhottoman pitkiksi. Pedra Belalta avautuivat näkymät Gerêsin laaksoon: huikaisevan kaunista. Sinisävyisen laakson yllä näkyi heikkoa utua: täällä on keskellä postikorttia vähän kaikkialla. Jatkaessani matkaa etäältä alkoi kuulua vuohien määkynää ja kellojen kilinää. Pian olin todistamassa paimenen kulkua vuohilaumansa kanssa vuoristossa.

Laskeutuminen on helpompaa. Poikkesin vielä Ermidaan vievältä tieltä vasemmalle, kohti Cascata do Aradoa. Eroosio oli muokannut kiviä mielikuvituksellisiin muotoihin, neniksi ja vaikka miksi. Silmä lepäsi Cascata do Aradon karuissa graniiteissa ja kivimuodostelmissa, jotka piirtyivät puhtaan vaaleansinistä taivasta vasten. Ihmisen jälki lojui maassa, käytetty kondomi. Nautin evääni aitausten ulkopuolella, koska kallioilla liikkuminen oli sallittua vain paikallisille paimentolaisille ja alueen asukkaille. Aurinko porotti varsin lämpimästi, vaikka vuoristossa muuten kannattaa pukeutua paksummin kuin tavallisesti.

Muutama kilometri vielä, ja olin Ermidan pienessä autenttisessa kylässä, jossa eläimillä on suojansa ihmisasumusten vieressä. Talot oli tungettu vieri viereen. Eläinten ulosteet tuoksuivat vahvasti kapeille kivikujille asti. Ohikulkeva mies tervehti minua kuin vanhaa tuttua: tavallista täällä. Ermidan muutamat talot oli nopeasti läpi katsottu, ja jatkoin laskeutumista Gerêsiin. Oltiin iltapäivässä. Istahdin paikallisen ravintolan terassille ja nautin keveän lounaan, caldo verdeä, peruna-kaalikeittoa, suosittua paikallista alkukeittoa ja pari juomaa.

Matkaa kertyi 25 kilometriä toisenakin päivänä. Lopun ajan otin rennommin, syöden ja kävellen. Gerêsissä pensionaatin pitäjillä riittää kilpailua: yhdessä pienessä kylässä on lähes kymmenen pensionaattia,

Comments

Vietnam -matkakertomus löytyy blogilta:

http://vietnamjuttu.blogspot.com/

Tervetuloa lukemaan se!

Kiitän mielenkiintoisista kirjoituksistasi!
dahl said…
Kiitos vain. Portugali-materiaali keriintyy huhtikuussa ilmestyväksi kirjaksi.

Käväisin blogissasi, kiinnostavan oloinen matka.

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale