Onko aika kypsä kirjallisuuden nomadeille?

Uutinen tämän päivän Hesarista. Teatteri, musiikki ja elokuva leviävät luonnollisella tavalla Eurooppaan ja maailmaan, miksei kirjallisuuskin voisi? Kerätään kokoon porukka kirjailijoita, joista osalla on myös organisointi- ja tuottajankykyjä ja jotka siis pystyvät hankkimaan myös rahoitusta.

Itse kuulun jälkimmäiseen, poikkeavaan kastiin kirjailijoiden joukossa. Ainakin onnistun hankkimaan rahoitusta isommille proggiksille, mutta eiköhän ne henkilökohtaisetkin rahahanat aukea pian, julkaisutahti tulee olemaan sellainen.

Vapaamatkustajaongelmat pitäisi tällaisessa tietysti ratkaista, koska eihän käy päinsä, että yksi tekee työt kaikkien puolesta. Vastuita pitää jakaa sen mukaan, millaista osaamista ihmisillä on. Suurin osa kirjailijoista ei ole lahjakkaita rahoituksen hankkimisessa, mutta kaikenlaiselle muullekin osaamiselle on tilaa.

Tällainen vapaiden kirjallisten nomadien yhteisö voisi kiertää maailmalla kevyin varustuksin ja pystyttää leirinsä milloin minnekin, metropoleihin, mutta myös periferioihin. Esityksiä voisi aloittaa ja lopettaa missä tahansa. Samoin ryhmään voisi liittyä uusia esiintyjiä mistä päin Eurooppaa tahansa. Suomi ja suomalaiset ovat eksoottisia ja värikkäitä ilmestyksiä missä tahansa eli kyllä meitä katsottaisiin.

Tosin tällainen vaeltelu ei sovi kuin päivätyön orjuudesta vapaille täysin vapaille taiteilijoille.

Ei muuta kuin osuuskunta pystyyn! Onko kiinnostuneita? :)


Nyt on teatterin vuoro valloittaa Eurooppa

Julkaistu: 2.3.2007 19:33


Eurooppaan on syntynyt uusi suomalaisvetoinen teatteriyhteisö Smeds Ensemble. Kuten nimestäkin voi päätellä on uuden teatterin taiteellinen johtaja Kristian Smeds.

Talous- ja hallintoasioista vastaa Ville Hyvönen ja tuotantojohto on muun muassa Saksassa ja Helsingin juhlaviikoilla kansainvälisyyskokemusta hankkineen Eeva Bergrothin käsissä.

He ovat hylänneet tavanomaiset teatterituotantojen perinteet, jotka ovat sidoksissa tuotantokausiin, kiinteisiin taloihin tai vakituiseen näyttelijäkuntaan. Idea on, että vain ja ainoastaan taiteelliset sisällöt ratkaisevat ajan, paikan, porukan ja harjoitusaikataulut.

Torstaina julkistettu Petri Tuomi-Nikulan työryhmän esitys Suomen kulttuuriviennin kehittämisestä saikin heti kättelyssä esimerkkiteatterin – ja enemmänkin.

Teatteri ei vie eikä tuo. Se asuu, näkyy ja kuuluu Euroopassa. Sillä ei ole kiinteää taiteilijakuntaa eikä esityspaikkaa. Ryhmän koti on kaikkialla, näyttelijät palkataan produktiokohtaisesti Suomesta ja kustakin yhteistyömaasta.

"Idea perustuu ryhmän henkilökohtaisiin kansainvälisiin kontakteihin ja pitkän aikavälin verkottumiseen. Tässä ei lähdetä siltä pohjalta, että netissä ilmoiteltaisiin teatteri X:n etsivän yhteistyökumppaneita siihen ja siihen päivämäärään mennessä – että saataisiin kasaan EU-rahoitus", Smeds sanoo.

Kyseessä ei ole myöskään vientiyritys vaan taiteellisten päämäärien sanelema vapaasti Euroopassa vaeltava teatteriporukka, jonka työtä kantavat henkilökohtaiset ulkomaiset kontaktit.

Kiinteää rahoitusta etsitään vain kolmelle. Muilta osin rahoitus hankitaan produktiokohtaisesti muun muassa EU:n kulttuuri- ja rakennerahastoista, Pohjoismaiden rahoituskanavista, Suomen opetus- tai ulkoministeriöstä, kansainvälisiltä säätiöiltä ja yhteistyöteattereilta. Teatterilain piiriin Smeds Ensemble ei hakeudu.

Comments

Uutisakka said…
Entäpä se kieli? Varmaankin suomalaiskirjailijat kirjoittavat lähinnä suomeksi. Kai se tarkoittaisi sitä, että kirjallisuus pitäisi kääntää englanniksi tai jollekin muulle Euroopan valtakielelle.
dahl said…
Kyllä suomea kannattaisi puhua ainakin osin jo eksoottisuussyistäkin.

Toisaalta englanti olisi välttämätön kieli, jos haluttaisiin myös viedä kirjallisuutta. Ja tähänhän saisi varmasti tätä OPM:n kulttuurivientitukea.
dahl said…
Poikkeuksellisesti laitan Arvi Pertun kommentin tänne omilla tunnuksillani, kun Arvi ei saanut sitä itse laitettua. Vastaan Alla.

Hei halloo, puhutaan vain englannista, ja ollaan edelleenkin selin Venäjään päin. Siellä ei puhuta englantia, siellä puhutaan venäjää. Ja siellä olisi pikkuisen suuremmat markkinat kuin Tanskassa tai Irlannissa. Venäläiset ovat aika lailla Suomi-faneja, internet on ainakin niitä pullollaan. Oma klubinsa on tietenkin himillä, rasmuksella jne., mutta on myös nuoria neitoja, jotka matkustavat Helsinkiin kuin Jerusalemiin ja
kehuvat sitä Euroopan kauneimmaksi kaupungiksi. Pitäisikö tuolle nuorelle ei-putinilaiselle polvelle suunnata jonkinlaista kulttuurivientiä?
Venäjäksi, tarkoitan. Siis haluaisin olla aktiivisesti mukana, mutta olen
tosi huono kehittelemään runoilijavierailua suurempia kuvioita.
dahl said…
Arvi, tietysti vientiä pitäisi harjoittaa mahd. moneen suuntaan, miksei myös Venäjälle. Minä kuulun tähän venäjää taitamattomaan porukkaan, siksi ei juolahtanut heti mieleen: mulla suunta on enemmän romaanisiin kieliin päin.

Ja uskon varmasti, että Venäjällä Suomi ja suomalainen kirjallisuus kiinnostaa. Kiinnostaahan elokuvakin (vrt. Kaurismäen leffat levityksessä Venäjän-maalla.)

Miksei vienti olisi mahdollista pienessä mittakaavassa, jos vain olisi kiinnostuneita ihmisiä jotka haluavat puhaltaa yhteen hiileen: so. kaikki tekevät jotakin hankkeen eteen niin ettei tekeminen kasaannu yhden niskoille.

Siitä vaan hanketta vireille. Sehän voisi alkuun olla vaikka esiintymistä puolin ja toisin, miksei käännösworkshopia ja julkaisujakin, niin koituisi kouriintuntuvaakin hyötyä.
maahanmuuttaja said…
Taas kerran yritän vastata, en ole varma onnistuuko. Hotakaisen Juoksuhaudantiestä puhutaan Venäjällä Jerofejevin, Sorokinin ja Minajevin yhteydessä. Olisiko hyvä sauma?
dahl said…
En tunne mainitsemistasi kirjailijoista kuin Jerofejevin heikosti. Kieltämättä hänellä on ollut kunnianhimoisia yrityksiä kuvata venäläistä psyykeä romaaneissaan, joissa pornografia on ylevöitetty mystiseksi.

Ja kyllähän hän tuntee venäläisen kirjallisuuden lajityypin perinteet ja leikkii niillä postmoderniin tyyliin.

Ehkä Hotakaisen Juoksuhaudantie liittyy Jerofejeviin juuri yrityksenä (onnistuneisuudesta voidaan olla montaa mieltä) ottaa haltuun koko kansan psyyke, siis keskivertopsyyke, kaikkia ei tuon kirjan päähenkilö kuvasta. Tyylikeinojen osalta Hotakaisessa ei ole mitään postmodernia, vaan hän on varsin realistinen kertoja.
dahl said…
Olennaista siis on, että tarttis tehrä jotain! OPM:n kulttuurivientirahat ovat jaossa, ja jäävätkö nynny-kirjailijat, joilla ei ole organisointi ym.kykyjä taas niistä osattomiksi? Tämä organisointikyvyttömyys on vaarallinen myytti, minä en ainakaan siihen sovi, ja toivoisin että löytyisi muitakin, jotka osoittautuisivat poikkeuksiksi!

Muuten kirjallisuuden tyypit jäävät taas nuolemaan olematonta tikkunekkua, kun muut ovat jo isompien makeisten kimpussa.

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale