Musica Nova - vuoden musiikkitapahtuma

Uuden musiikin kohokohtia

Tämän vuoden uuden musiikin kohokohta, Musica Nova -festivaali osoitti, että suomalaisen musiikkielämän ei tarvitse olla huolissaan: tulevina vuosikymmeninä tulee riittämään taitavia ja monipuolisia muusikoita, mikäli Musica Novan tarjontaan on uskominen.

Festivaali rävähti liikkeelle nuorimman säveltäjäkaartin voimin. Maija Hynnisen Variations ottaa kaiken irti eri puhallinsoitinten ominaispiirteistä muiden säestäessä taustalla. Jan Mikael Vainion Saxophone Quintet oli ensimmäisen puoliajan sointimaailmallisesti kypsin teos, jonka Olli-Pekka Tuomisalo (saksofoni), Linda Hedlund (viulu), Maya Egashira (viulu), Johanna Tuikka (alttoviulu) ja Seeli Toivio (sello) esittivät vakuuttavin ottein. Heidi Viisma raastoi kanteleen ilmaisupotentiaalin äärirajoille Maria Kallionpään Run –teoksessa Tim Pagen Philomela räjäytti potin. Anna Koivula tulkitsi kielensä menettänyttä raiskattua naista vakuuttavasti kuiskauksesta voimallisiin yläsäveliin.

Suomalaisten nuoremman ja vanhemman polven säveltäjien tuotantoa esitettiin Focus-sarjassa. Perttu Haapanen paljastui taitavaksi sointimaailmojen rakentajaksi, jonka teoksissa siirryttiin hetkessä pisaramaisista impressionistisista tunnelmista laajoihin romanttisiin kaariin. The Ladies Room oli Haapasta vakuuttavimmillaan. Helena Juntusen ääni ulottui scatista hiphopmaiseen sämplaykseen. Myös Google-runoutta hyödyntävä teos oli englannin-, suomen ja muiden kielten sekoituksineen kuin Baabelin sarvi, joka kuvasi kaoottisessa ylenpalttisuudessaan osuvasti nuoren naisen juurettomuutta ja ahdistusta.

Paavo Heinisen Suomalainen laulusarja puolestaan oli suomalaisen runon ja laulun juhlaa. Heinisen musiikki kuvitti runossa kuvailtuja ilon, surun, rakkauden ja ahdistuksen tunteita, jotka flunssainen sopraano Mia Huhta, mezzosopraano Riikka Rantanen, tenori Jussi Myllys ja baritoni Hannu Niemelä pukivat säveliksi. Erityisesti Rantanen loisti tulkinnoissaan. Tunnelma tiivistyi Helvi Juvosen ja Solveig von Schoultzin elämän varjoisempia puolia kuvaavien runojen tulkinnat vakuuttivat.

Focus-sarjan ehdoton kohokohta oli kuitenkin nuoren Matthew Whittallin konsertti, jossa suomalaistunut kanadalaissäveltäjä laajensi soitinten ja ihmisäänten sointirekisteriä niiden äärirajoille saakka. Points of Attractionissa piano, viulu ja käyrätorvi puhuivat jokainen omalla äänellään – aikaansaaden yhdessä ryöpsähtelevän, kakofonisen vuoropuhelun. Sketches before a storm rauhoitti huilun ja kanteleen impressionistiseen vuorotteluun.

Ilta huipentui luonnon harmonioita ihmisäänin jäljentäviin kuoroteoksiin As One Listens to the Rain ja Shiki (Four Seasons).

Sana kuoro on harhaanjohtaja, koska parhaimmillaan joka ikisellä äänellä oli oma, kokonaisuutta tukeva stemmansa joka toi mieleen virolaisen Arvo Pärtin elektronimusiikkia ja ihmisäänten harmonioita yhdistävät teokset. Ihmisäänet suhisivat kuin tuuli, liplattivat kuin vesi, pisaroivat kuin sade ja pauhasivat kuin myrsky. Laulajilta teokset edellyttivät ääretöntä virtuositeettia. Nuoresta kanadalaisesta on kasvamassa maailmanluokan säveltäjä.

tulossa Kulttuurivihkoihin

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale