Moninaista naisasiaa






Moninaista naisasiaa

Unioni Naisasialiitto on edistänyt naisten oikeuksia koulutuksen, perheen ja työelämän osalta jo 115 vuoden ajan. Naispoliitikot ovat jatkaneet työtä, jonka kansalaisjärjestöt aloittivat.

Varhaisimmat naisjärjestöt – myös Unioni – olivat olennainen osa kansalaisyhteiskunnan syntyä ja yleistä aatteellista aktivoitumista. Niiden kautta aktiivisten kansalaisten vapaa mielipiteenmuodostus alkoi kanavoitua julkisuuteen.

Ensimmäiset naisasialiikkeet maailmalla olivat järjestäytyneet yhdistyksiksi Yhdysvalloissa 1860-luvulla ja Englannissa 1870-luvulla.

Unioni perustettiin vuonna 1892, aikana, jolloin fennomaanit rakensivat Suomessa kansallisvaltiota ja liberalismi aatteena lisäsi suosiotaan. Unioni oli alkuaikoina ennen muuta porvarillinen ja fennomaaninen. Vuosisadan vaihteesta lähtien huomioitiin myös työläisnaiset järjestämällä yleistajuisia luentosarjoja.

Edistyksellisiä säätyläisnaisia

Ensimmäiset naisasianaiset olivat säätyläisiä taustaltaan ja moni oli suorittanut korkeakoulututkinnon. Muun muassa Maikki Friberg, Lucina Hagman ja osuustoimintaliikkeen perustaja Hedvig Gebhard olivat aktiivisia vaikuttajia Unionissa. Vuosisadan alun yhdistystoiminnalle oli tyypillistä verkostoituminen ja mukanaolo monessa yhdistyksessä. Esimerkiksi Unionin perustajajäsen Gebhard toimi lisäksi Suomen Naisyhdistyksessä ja ennen Unionia hän oli kuulunut Suomalaiseen Naisliittoon. Lisäksi ajan vaikuttajanaiset loivat suhteita ulkomaille.

Lucina Hagman korosti Unionin perustuskokouksessa yhdistyksen pyrkivän ennen kaikkea naisten tasapuoliseen kykyjen kehittämiseen, ei niinkään kumoukseen. Rosina Heikel vaati, että naisten oli pystyttävä työskentelemään kaikilla aloilla. Molemmat puolustivat naisten oikeutta korkeakoulutukseen, Heikel Suomen ensimmäisenä naislääkärinä ja Hagman Suomen ensimmäisen yhteiskoulun johtajana.

1800-luvun kuluessa syntyi keskiluokkaisen ydinperheen ihanne ja jako yksityiseen ja julkiseen. Perheestä tuli kansakunnan perusta, ja naisen tehtävänä oli miesajattelijoiden ja –filosofien mukaan toimia niin perheen kuin kansakunnankin siveyden selkäranka. Vanhan, passiivisen, biologiaan perustuvan äitiyskäsityksen rinnalle kehittyi aktiivisempi, naista yhteiskunnallisena toimijana korostava käsitys.

Ei mikään erilliskysymys

Naisasian ei nähty olevan mikään erilliskysymys, vaan koko yhteiskunnan etu. Unionin alkuajan tavoitteita olivat naisten työ- ja koulutusmahdollisuuksien parantaminen, sukupuolten eriarvoisuuden poistaminen myös lainsäädännöstä ja naisten poliittisten oikeuksien laajentaminen.

Viimeksi mainittu tavoite saatiinkin toteutumaan hyvin mallikkaasti, mutta pitkän taistelun tuloksena. Suomalaiset naiset saivat äänioikeuden 1906, kolmantena valtiona maailmassa.

Adelaide Ehnrooth oli puolustanut naisten äänioikeutta jo 1869 arvostellessaan John Stuart Millin The Subjection of Women –teosta. Unioni asettui yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kannalle kuitenkin vasta 1905. Naisten oikeutta osallistua julkiseen päätöksentekoon perusteltiin äitiydellä.

Unionilaiset toivat naisasiaa esille myös suurissa päivälehdissä ja naisasianaisten omissa lehdissä, esimerkiksi Alexandra Gripenbergin perustamassa Koti ja yhteiskunta –lehdessä. 1895 perustetun Nutid-lehden lakattua ilmestymästä ruotsinkieliset saivat vuonna 1919 Astran. Suomenkielisiä varten oli perustettu jo vuonna 1906 Naisten Ääni.

Muidenkin tavoitteiden kuin äänioikeuden toteutumiseksi jouduttiin työskentelemään pitkäjänteisesti useiden vuosikymmenten ajan. Uudistettu avioliittolaki, joka takasi naiselle mahdollisuuden palkkatyöhön kodin ulkopuolella, tuli voimaan 1929, mutta asia oli nostettu esiin jo vuonna 1903 Unionin julkisessa keskustelukokouksessa. Heikel puhui samapalkkaisuuden puolesta jo vuonna 1890.

Myös moraali ja prostituutio puhuttivat. Naisille haluttiin samat moraaliset oikeudet kuin miehille. Naisasianaiset valmistelivat jo 1880-luvulta esityksiä, joissa he vaativat prostituutiota lakkautettavaksi. Myös aloitteita turvakotien perustamiseksi aviottomia lapsia varten tehtiin porvarillistaustaisten naisten vastustuksesta huolimatta.

Unionin naisista osa vaikutti myös politiikassa. Hedvig Gebhard pysyi kansanedustajana pisimpään, vuodesta 1907 vuoteen 1930. Naiskansanedustajat jatkoivat niiden asioiden ajamista, joita Unionin aktiivit olivat edistäneet jo 1800-luvulta lähtien, eli politiikasta tuli kansalaistoiminnan luonteva jatke.

Taistelua taloudellisen vapauden puolesta

Kansalaistoiminta alkoi kiinnostaa uudella tavalla sotien aikaan. Lotta Svärd oli sotien välisen ajan suurin naisjärjestö. Myös Marttaliitto ja Maatalousnaiset laajenivat nopeasti 1930-luvulla. Unionin jäseniä työskenteli vapaaehtoisina Suomen Naisten Työvalmiusliitossa.

Naisjärjestöjen toiminta oli maltillista ja keskittyi naisten elämän edellytysten parantamiseen, hyvinvointifeminismiin. Ne – Unioni mukaan lukien – alkoivat korostaa 1920-luvulta naisellisia arvoja toimintansa lähtökohtana. Naista ei kannustettu kuitenkaan jäämään kotiin, vaan osallistumaan politiikkaan ja pyrkimään aloille, jotka ennen olivat miesten valtaamia.

Unionin toiminta 1930-50-luvuilla oli pääosin esitelmöintiä, sosiaalista toimintaa ja aloitteiden valmistamista kansanedustajille ja viranomaisille. Unioni toimi aktiivisesti Open Door International –järjestössä, ja korosti muutenkin yhteistyön merkitystä. Tärkeimpiä tavoitteita tuohon aikaan oli naisten tasa-arvon edistäminen työmarkkinoilla, naisten urakehityksen helpottaminen ja naisille avoimien virkojen laajentamisesta.

Perhe ja pula-aika olivat pahimpia esteitä naisten työssäkäynnille. Naisten irtisanominen avioitumisen tai lapsen syntymän vuoksi oli varsin tavallista. Naisille oli asetettu yötyökielto, jota Unioni yritti saada kumottua vielä 50-luvulla. 1940-luvun loppupuolella alettiin keskustella naisten ja miesten samapalkkaisuudesta, ja Unioni oli tärkeä asenteiden muokkaaja. Suomi ratifioi ILOn samapalkkaisuussopimuksen vihdoin vuonna 1963.

Samoihin aikoihin naisliike radikalisoitui ja Suomessa oli meneillään rakennemuutos, jonka myötä lukemattomat naiset vaihtoivat maataloudesta teollisuuden palvelukseen, erityisesti palvelu- ja toimistoammatteihin. Yhdistys 9 syntyi herättämään keskustelua sukupuolirooleista., jotka kaipasivat tuuletusta. Yhdistys 9 halusi uudistaa sukupuolirooleja radikaalisti.

Uusimmalla naisliikkeellä ei ole yhtä yhtenäistä suuntausta, vaan on kyse erilaisista feminismeistä, jotka ulottuvat radikaalifeminismistä sosiaalifeminismiin.

Unioni ei ole kuitenkaan koskaan ollut sitoutunut yhteen feministiseen suuntaukseen, vaan se on ammentanut tasa-arvofeminismiinsä aineksia niin radikaali-, kuin kulttuurifeminismistä. Jos nuorinta sukupolvea jokin yhdisti 1960-luvulla, se oli Kate Millettin lause ”henkilökohtainen on poliittista”.

Aivan uusin Unioni ei halua sitoutua poliittisesti, vaikka se on leimattu julkisuudessa vasemmistolaiseksi. Nykyisin Unionissa kohtaavat eri sukupolvet ja aatteet. Kaikille on tasapuolisesti tilaa, eikä mikään aate ole yli muiden.

Rita Dahl

LÄHDE: Hagner, Minna & Försti, Teija (2006). Suffragettien historia. Unioni Naisasialiitto, Helsinki.

julkaistu Historia-lehdessä 2/2007

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale