Mä mistä tunnistaisin linnun

13. Mä mistä tunnistaisin linnun

Lintu ei voi lentää käsivarretta, ei koskematta välillä maahan, se

ei kerro lajitovereilleen koska ohjus paiskautuu maahan eikä

näytä hyönteiskätköjään, mutta silti se lentää parvessa muiden

kanssa, ei yksin, koska taivaalla on kaikille tilaa ilman riitoja.

Perhonen käyttäytyy kuin lintu, mutta se ei ole lintu: piikkiin

lentävältä perhoselta menee siivet; vaikka perhonen ei ole sukua

liskolle, se menetti siipensä liskon hääseremonioiden aikana.

Termiitti sen sijaan on viisas ja viisautensa päälle se rakentaa;

käärme käyttää viisauttaan julmuuksiin, mehiläinen hunajan

tuottamiseen, entä ihminen, heidän lajitoverinsa, millainen on

hänen rakkautensa? Muurahainen on keinotekoisesti kiintynyt

viljantähkään, mutta ihminen ei ole kiintynyt keneenkään.

Pääskykään ei jätä taloa vaikeuksien aikaan, kun se on saanut

syödäkseen ja juodakseen eikä se välitä jos pensas syttyy tuleen:

aina voi lentää pois. Vihannesta syövä hyönteinen on vihanneksella,

eikä sitä voi syyttää teostaan: miksi vihannes on niin kaunis?

Maisema on vedestä, maasta, ilmasta ja tulesta tehty, eivätkä

ne koskaan katoa pois elleivät unohda omaa alkuperäänsä,

joki alkupistettään, tuli paikkaansa, maa tehtäväänsä, ilma

avoimuuttaan. Tulta ei kuitenkaan voi kätkeä kämmeniinsä:

se polttaa ja tuhoaa, mutta joki joka virtaa silmiesi edessä ei

vie sinua koskaan mukanaan: maailman elementtien lait

eivät ole vaikeita eikä aamun pidä syyttää paikastaan yötä,

yötyöläisen kuuta, vaikka pimeä ei olekaan hyväksi ihmisille.

Venus on kuun koira, jota se kävelyttää ulkona öisin, emmekä

me muuta voi muuta kuin huolehtia omista lemmikeistämme

ja kun joudumme sateen hakkaamiksi, voimme vain olla

kiitollisia siitä ettei meitä paiskonut kämmenillään herra

ukkonen! Asiat voivat olla aina huonomminkin, vaikka hyvin

tuskin koskaan, mutta maa antaa aina niille jotka sitä uskollisesti

ruokkivat: nälkään emme kuole koskaan, vaikka toki sillä

välillä olemme voineet tappaa toisemme ja linnun, perhosen,

liskon, termiitin, mehiläisen, muurahaisen, pääskyn, hyönteisen:

kaiken pienimmästä suurimpaan vailla minkäänlaista

luonnonvalintaa. Niin armollisia ja valikoimattomia olemme

itsellemme ja niille, jotka meidän elämästämme vasta toden

ja elämisen arvoisen tekevät; niin laupiaita samarialaisia.

Kannattaa muistaa että vaikka sade virtaa läpi talomme

vaikuttaen vihamieliseltä, se ei uhkaa ketään. Ja jos vesi

ei putoa, jos ei sada, mitä silloin juomme? Sade ystävystyy

kaikkien kanssa: ei se katso kenen päälle putoaa, mutta

kenestä ihminen lausuu ystävällisiä sanoja? Kasvi polulla

ei myöskään tunnista prinssiä, ei maineikasta ihmistä: sille

kaikki ovat samanlaisia päälletallaajia elleivät viitsi katsoa

ketä seuraavaksi ovat haavoittamassa. Kunpa ihminen

olisi kuten vesi, valikoimatta kaikkien päälle putoava,

hyvä enemmän kuin paha, maissin aviomies ennemmin

kuin vihollinen.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan

Surullisen hahmon ritari