Fernando Guimarães: Rajat puulle

Rajat puulle II

Puut kasvavat nyt nopeammin. Ne etsivät hedelmiään.


Jos runous on liian intiimiä kuuluakseen täysin muille, se on myös sitä ollakseen yksin meidän.


Totuuden painon alla ruumiit taipuvat kumaraan ja katse painuu pakosta maahan, kuin näkisi siellä vain virheen.


Se joka löytää rauniot voi rakentaa talon.

Jos yö tulee tapaamaan sinua, tarvitsetko vielä varjoasi?


Seuraava säe syntyi ensin runoon täydentämään ensimmäistä, vaikka se tiesi että vain se joka edelsi sitä, mutta jota ei koskaan ollut olemassa, onnistuisi siinä.


Hän sulki päättäväisenä silmät jotta niissä ei olisi yhtään kuvaa. Mutta, tuossa samassa hetkessä, hän ei voinut välttää yön kuvan ilmestymistä.


Ei aina ole välttämätöntä vastata kaikkeen mitä meiltä

kysytään. Niin onnistumme pitämään vastaukset vain

ominamme.


Hän ei luopunut matkansa jatkamisesta etsiessään valoa. Mutta sitä varten hän käytti hyväkseen valoa.


Lasi menettää haurautensa vasta kun se on rikki.


Kädet heiluivat puolelta toiselle tuulessa, mutta kukka pitää ne tukevasti paikoillaan.


Edessämme kolme tietä. Yksi on epäilemättä pisin kaikista, vaikka ihminen joka kulkee sen läpi huomaa jonkin ajan päästä kuvanneensa lopulta ympyrän

palatessaan samaan paikkaan. Toinen on lyhyempi. Mutta siitä ei ole ulospääsyä. Lopuksi on kolmas, joka on lyhyin kaikista. Se johtaa meidät kahdelle muulle tielle.


He pysyivät yhdessä jonkin aikaa. Sitten he etääntyivät toisistaan, mutta vaihtoivat keskenään varjoja.


Joskus havaitsemme että ympärillämme on ääni ja yritämme ymmärtää paremmin sen merkityksen. Se, mitä pyrimme löytämään, on jotakin joka häilyy tuon merkityksen, joka vähä vähältä alkaa paljastua, ja sen oman poissaolon, menetyksen, välillä. Sen jälkeen pystymme päättelemään sarjan seurauksia, vetämään esiin välittömästi koko merkkien kokonaisuuden. Juutumme erilaisiin pohdintoihin, puhumme erottelevasti monista vaihtoehdoista joita voidaan asettaa, paneudumme miettimään kaikkia mahdollisuuksia. Niin kehittyvät jotkin järkeilyt jotka lopulta vaikuttavat siihen että

minimaalisella virhemarginaalilla rakentuu se jonka on määrä edustaa kuulemaamme ääntä, varsinaista merkitystä. Vai mahtaako kyse olla pikemminkin hiljaisuuden merkityksestä?


Joku piirtää puun ja tietää että vain nyt, tuon piirustuksen ulkopuolella, hän voi muistuttaa itseään.


Runossa ei pidä toistaa jo kirjoitettua, eikä sitä mitä ei koskaan kirjoiteta.


käännös Rita Dahlin


(kokoelmasta Limítes para uma árvore, Rajat puulle, Edicões Afrontamento, 2000)

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale