Kolme oktaavia portaattomasti!

Oh yes, tänään iloitsen, koska kolme oktaavia meni laulutunnilla jo portaattomasti liukuen! Kiitos, hyvä, vaativa, ope Anna! Kiitos myös putkilleni, vaikka olen kyllä harjoitellut ihan hävyttömän vähän.

Röörit ovat siis hyvinkin kunnossa, töitäkin on tehty, kaikki loksahtaa paikoilleen yhtäkkiä, mutta siihen ei kannata tuudittautua, työnteko vasta alkaa tästä...

Vaan enpä taida ihan vieläkään tehdä niitä kolmeoktaavisia palosireeniharjoituksia vantaalaisessa kerrostalossa, jossa tunnetusti on paljon klassisen laulun ja ääniharjoitusten ymmärtäjiä. On se niin surullista, että enemmistön terrori/rasismi määrää meidän marginalistien ja erikoisuuksien harrastajien elämää ja vakavaa harrastamista. Palosireeniharjoitukset yhä kovenevalla vauhdilla ovat tärkeitä, että äänen saa pidettyä kunnossa, nopeutta ja kuviointikykyä voi kehittää.

Klassista laulua harrastamaton ei ehkä ymmärrä syytä riemuun, eikä sitä, että tähän pisteeseen pääsemiseen on tarvittu pari vuotta harjoittelua. Laulaminen ei ala siitä, että avaa suunsa. Siihen vaaditaan vielä paljon muuta. Laulamisessa on kyse monen asian samanaikaisesta hallinnasta, kontrollista, mutta samaan aikaan myös heittäytymisestä, vapaudesta: tulkinnasta. Ja senpä kaiken hallinta ei tapahdu kädenkäänteessä.

Sanottakoon vielä, että musiikinopettajani povasi minusta tulevan aikoinaan laulajan, mutta tähän asti musta on tullut kaikkea muuta. Nyt on vihdoin aika tehdä töitä tämänkin unelman eteen, koska vakava unelma se on!

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari