Syrjäytetyn puolella

Syrjäytetyn puolella

Aforistikko, kirjailija Olli Hyvärinen on saanut Suomen aforismiyhdistyksen vuoden aforismikirja –palkinnon viime vuonna julkaistulla toisella aforismikokoelmallaan Vielä kerran tulee toisenlainen aika, jonka on kuvittanut taiteilija Mari Rogers ja kustantanut Kesuura.

Hyvärinen on omaleimainen, moraalinen aforistikko, jonka maailmankuva on selkeä ja selkeydessään horjumaton. Hän kiteyttää kohderyhmänsä osuvasti: ”Ne, joille kirjoitan, eivät lue.” Hyvärisen maailma on kahtiajakautunut niihin, joilla on resurssit, rahaa ja mahdollisuudet ja niihin, joilla ei ole juuri mitään.

-Vaikka en periaatteessa koe kilpailun kuuluvan taiteeseen ja sanataiteeseen, palkinto merkitsee minulle kannustusta ja tunnustusta. Totta kai on ilahduttavaa havaita, että viestini voi mennä perille ja tavoittaa muita ihmisiä.

Kirjailijana Hyvärinen on ennen muuta realisti, joka ammentaa aiheensa kaikesta, mitä ympärillään näkee. Ja koska hän asuu Suomen kaltaisessa turbokapitalistisessa yhteiskunnassa, hänen aiheitaan ovat ennen muuta työ ja sen seuraus, raha. Toki elämän keskeiset osapuoletkin, mies ja nainen,

Hyvärinen kirjoittaa myös aitoja rienarunoja, joissa yltyy herjaamaan poliittisia vallanpitäjiä: ”Ystäväni on ikänsä rakentanut taloja, joissa / hänelle ei ole sijaa. Minä painan lehtiä, joissa meistä / ei ole sanaakaan. Tulipunaiseen pukuun pukeutunut ministeri / saapuu torille, hän osaa puhua ja hymyillä kameralle ja leipoo vaali- / vuonna pullaa” (Kukkien järven itäpuoli, Kesuura 2004).

Ne, joita ei kukaan kaipaa

Hyvärisen lukijoidensa sosiaalinen status on työtön tai he ovat muuten sosiaalisen turvaverkon varaan pudonneita. Joka tapauksessa he eivät kuulu ns. menestyjiin, jotka vievät Suomea eteenpäin yhä vauhdikkaammin rullaavan globalisaation kelkassa. He ovat jäämässä, tai jo jääneet, kelkan jalkoihin, eikä heitä juuri kukaan kaipaa. Lähes kymmenkunta teosta julkaissut Hyvärinen on muistuttanut heidän olemassaolostaan ja ihmisarvostaan aforismiensa lisäksi runoissaan, proosassaan, näytelmissään ja esseissään.

Hyvärisen aforismeista löytyy toisenlaistakin, tosin turhan harvoin esiintyvää lyyrisempää, luonnontunnelmissa viipyilevää maalailua: ”Taas takapihan vanha vaahtera kukkii.” Heti seuraavaan hengenvetoon hän palaa paatokseen ja jyrkkään maailmankatsomukseensa: ”Miksi poppelinkin siemen haluaa hautautua asfaltin pimeyteen?”. Lukijalle ei jää kovin paljon hengähdystilaa.

Hyvärisen kirjaan tarttuessaan tietää jo mitä saa, aimo annoksen kahtiajakautuneen maailman esityksiä.

Kuvakäen kukuntaa kellossa

Hyvärinen on kantaaottava kautta linjan, ei ainoastaan käsitellessään nyky-yhteiskuntaa ja sen kovenevaa menoa, vaan myös kirjoittaessaan nykykirjallisuudesta, erityisesti runoudesta. Elias Lönnrotin sanoja mukaillen, todellisuudesta vieraantunut nykyrunous on hänestä ”kuvakäen kukuntaa kellossa”. Lönnrot käytti ilmaisua puhuessaan aikansa akateemisesta runoudesta.

Hyvärinen itse on rehdisti perinteinen realisti, joka ei postmoderneihin kielipeleihin ja kikkailuihin koske. Hän on aforistikkonakin työmies, käsityön kannattaja.

Hyvärinen iloitsee aforismin uudesta kukoistuksesta, mikä on pari vuotta sitten perustetun Suomen aforismiyhdistyksenkin ansiota. Aforismibuumi näkyi viime vuoden ennätysmäisenä usean kymmenen aforismikirjan julkaisuna.

-Toisaalta tuotto-odotusten kasvaessa niin kustantamisen kuin kaupan alalla näin
marginaalinen lajityyppi taitaa sittenkin jäädä sinne marginaaliin, mikä on valitettavaa.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari