Lissabon, pieni suuri kyläkaupunki

Tämä olisi tulossa Portugali-kirjaan. Kommentoida saa, jos haluaa. Mietin Alfamaa omaksi jutukseen.


Lissabon – pieni suuri kyläkaupunki

Kosteassa, kitschmäisessä kaupungissa juhlitaan ja tehdään töitä ystävällisessä, välillä kiireessä ilmapiirissä. Lissabon herättää aistit eloon hajuillaan, mauillaan, tuoksuillaan ja äänillään.

Portugalin talvi alkoi juuri, kun saavuin Lissaboniin. Sen huomasi. Sateet olivat lähes jokapäiväisiä vieraita. Ulkona ei viitsinyt olla, jos ei ollut pakko. Suuria haluja tutustua Lissaboniin ei ollut näinä sadekuukausina, mutta otin vahingon takaisin myöhemmin.

Kuivaan ja viileään ilmaan tottuneelle pohjoismaalaiselle kaupungissa on epämiellyttävällä tavalla kosteaa.

Talvi kestää Portugalissa lokakuusta-huhtikuuhun, ja talvella sää on vaihteleva, sateiden lisäksi ajoittain on kylmää. Toukokuusta lokakuuhun on tavallisesti aurinkoista ja lämmintä.

Tuuli on kova läpi vuoden. Lissabon on meren rannalla, ja sen huomaa totisesti.

Kosteus yhdistettynä katujen kuvitteelliseen tai todelliseen vauhtiin ei tee Lissabonista rakastettua heti ensisilmäyksellä. Kaupunkiin tottumiseen tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä. Mutta kun ensirakkaus pamahtaa päälle, se on voimallista ja tuntuu siltä kuin tunteen voimalla voisi liidellä katuja pitkin kaummankin aikaa.

Samaan kosteuteen ja sumuun törmää Atlantin valtameren rannikolla sijaitsevissa kaupungeissa ja kylissä, esimerkiksi Portossa ja Bragassa. Sisämaassa, Alentejossa ja Algarvessa, kesät ovat tukahduttavan kuumia ja kuivia. Lämpömittari saattaa kivuta parhaimmillaan neljään-viiteenkymmeneen asteeseen aurinkossa, mikä tarkoittaa suoranaista maanpäällistä aavikkoa tai helvettiä.

Pohjoismaalaisen steriiliyteen ja hygieenisyyteen tottuneet aistit heräävät Portugalissa, jossa koirat kakkivat kaduille, lihan haju leijailee ikkunoista sieraimiin, eikä nenä voi ohittaa ohikulkijoiden voimakkaita hajuvesien tai yllättävän yhdenmukaisen saippuan tuoksua. Tuntuu siltä kuin kaikki olisivat olleet yhden ja saman saippuapalan kimpussa.

Arkkitehtoninen sekamelska

Arkkitehtonisesti Lissabonin kaupunki on iloinen sekamelska keskustan neomanueliinisia, barokkisia ja klassisia entisiä palatseja ja rakennuksia, hienoja asuinrakennuksia, kenties nykyisiä virasto- tai hallintorakennuksia ja pieniä kivisiä asuintaloja, joiden ikkunoista roikkuvat pyykit, kissat ja koirat.

Esikaupunkien korkeita elementtitaloja ja neuvostotyylisiä, kasvottomia betonirakennuksia ei tee kenenkään mieli katsella, ei konkreettisesti eikä kuvainnollisesti.

Kehnon taloudellisen tilanteen vuoksi liian moni muuten niin upea, vanha ja historiallisia kerrostumia itsessään kantava talo keskustassa on jäänyt kunnostamatta ja rotkottaa tien varressa nostalgisena, mutta hoitamattomana. Kauneuden rappeutumaan jättäminen ei mieltä hivele. Olihan sitten Portugalille tyypillisiä sinisiä seinäkaakeleitakin, joihin on enimmäkseen kuvattu maan historian keskeisiä taisteluita Aljubarrotan itsenäisyystaistelusta lähtien.

Lähiöihin ahdettu työväenluokka

Lissabonin lähiöihin on ahdettu työväenluokkaa, maahanmuuttajia ja sosiaalisista ongelmista kärsiviä ihmisiä, eivätkä lopputulokset ole aina kauniita.

Itse en koskaan päässyt kokemaan, mutta kuulemani mukaan niissä tapahtuu ryöstöjä ja varkauksia. Niiltä ei tosin pysty välttymään Lissabonin keskustassakaan, vieläpä päiväsaikaan. Omakohtaista kokemusta ei onneksi koskaan päässyt kertymään, tämä on kielenopettajani kertomaa. Brasilialaissyntyinen opettaja ryöstettiin keskellä kirkasta päivää Rossion keskusaukiolla. Paikallinen ulkonäkö ei pysäytä ryöstäjiä.

Kielenopettajia minulla ehti olla monta. Ensin syyslukukauden ajan yksi ja sama vaativa Antonieta, sitten seuraavan tason lempeämpi opettaja, jonka nimen olen onnellisesti kuitenkin unohtanut, ehkä äidin kuoleman aiheuttamien tiedostamattomien tunnemyrskyjenkin takia, kolmanneksi brasilialaissyntyinen naisopettaja (taas, kuinka ollakaan) kuukauden mittaisella kesäkurssilla parin vuoden kuluttua. Kolmelta eri kielikurssilta kertyi myös lukemattomia ulkomaalaisia ystäviä joka mantereelta, Euroopasta, Aasiasta, Yhdysvalloista ja Latinalaisesta Amerikasta. Jotain erikoista ja omalaatuista oli lähes jokaisessa meissä, jotka tuolle

Muovista kitschiä ja kylmiä huoneita

Lissabonille – ja Portugalille, koska tämä iso kaupunki muistuttaa kosmopoliittiudestaan huolimatta aivan pienimpiä portugalilaisia kyliä ainakin ulkomuodoltaan – tyypillistä on kitsch-tunnelma. Se syntyy hiukan kornisti, 80-luvun tyylisillä muovituoleilla, imelillä koristeilla ja yksityiskohdilla koristetuista kahviloista ja ravintoloista.

Sekä kolossimainen arkkitehtuuri ja että osin ihmisten rento, huoleton pukeutuminen loi aluksi vahvan tunteen siitä kuin olisin palannut ajassa taaksepäin, 1980-luvun Neuvostoliittoon. Eikä tämä tunne hälvene, mitä kauemmin Portugalissa aikaa viettää tai mitä useampia matkoja sinne tekee. Se säilyy outona maana, jossa on jotakin puoleensavetävää, mutta joka rupeaa nyppimään jonkin ajan päästä. Portugaliin haluaa ja ei halua. Ainakin sieltä on päästävä aina välillä pois.

Säästäminen lämmityskustannuksissa vahvistaa tätä tunnetta. Yöt portugalilaisissa kodeissa ja halvimmissa pensionaateissa ovat lähes poikkeuksetta kylmiä, skandinaaville suoranaista kidutusta. Huone on valehtelematta kuin jääkaappi, ei sentään pakastelokero, mutta melkein.

Lissabon koostuu ”kanta-lissabonilaisista”, lisboetoista ja maaseudulta, portugalilaisista kylistä muuttaneista ”kaupunkilaistuneista maalaisista”, Portugalin entisistä siirtomaista saapuneista tummaihoisista maahanmuuttajista ja muista ulkomaalaisista.

Lissabonilaiset ihmiset eivät eroa mainittavasti pienemmissä kaupungeissa ja kylissä elävistä portugalilaisista. Sama tuttavallisuus ja ystävällisyys heistäkin löytyy, mutta kaupunkilaisia he toki ovat. Menestyvillä kaupunkilaisilla – tai ainakin sellaiseksi tekeytyvillä – täytyy olla aina kiire jonnekin, ainakin ylempään keskiluokkaan kuuluvilla, akateemisesti koulutetuilla lissabonilaisilla. He erottuvat alemmista luokista puhetyylinsä ja huolitellun pukeutumisensakin vuoksi. Design-vaatteet kertovat sosiaalisesta asemasta.

Perheestä kirkkoon

Maaseudun henki elää lissabonilaisten ”kerrostalojen” sisäpihoilla, joilla pyykit heiluvat iloisesti tuulessa ja lissabonilaiset hoitavat pieniä puutarhaviljelmiään. Yhdessä asunnossa saattavat asua vanhemmat, lapset ja heidän perheensä; monta sukupolvea on ahtautunut saman katon alle. Tämä on sitä välimerellistä yhteisöllisyyttä, jota Suomessa on nähty kenties viimeksi lähes sata vuotta sitten.

Perhettä ja perinteitä arvostetaan Portugalissa paljon enemmän kuin maallistuneessa Suomessa. Portugalilaiset lapset opetetaan pienestä pitäen kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja sukulaisia. Hyvät tavat ovat itsestäänselvyys. Tosin niitä ei täydy aina noudattaa ulkomaalaisten kanssa.

Katolisella kirkolla, tai pikemminkin uskonnolla ylipäätään, on edelleen vankka asema portugalilaisessa arjessa, yhtä vankka kuin perheellä. Melkein joka korttelissa on kirkko, jossa työssäkäyvät piipahtavat rukoilemassa lounastunnillaan tai töiden jälkeen ja toimettomat milloin vain. Pienemmissä kaupungeissa – esimerkiksi uskonnollisessa Bragassa tai Guimarãesissä– ei tarvitse mennään kirkkoonkaan asti, vaan kadun varsien kappeleiden eteen jätetyllä kynttilällä voi muistaa suosikkipyhimystään.

Kylämäistä Lissabonissa on myös ihmisten ystävällisyys. Ei ole yllättävää, että tuntematon alkaa puhua sinulle bussipysäkillä, tietysti portugaliksi.

Portugalilaiset arvostavat suuresti, jos turisti osoittaa auttavaa kielitaitoa. Bom dia (Hyvää päivää), boa tarde (Hyvää päivää), boa noite (Hyvää iltaa), obrigado (Kiitos), se-faz favor (Olkaa hyvä), como está? (Kuinka voitte?), com licença (Olkaa hyvä) kuuluvat perussanastoon, jonka hallitseminen voi jo nostaa hymyn tarjoilijan kasvoille.

Vastakohtien Lissabon

Rooman tapaan Lissabon on rakennettu seitsemälle kukkulalle eli portaita ja kiipeämistä riittää. Ensimmäisiä kaupunginosia keskustan lisäksi, jonne takuuvarmasti jokainen vierailija päätyy, mutta joka on myös paikallisten suosiossa, on fadon synnyinsija Alfama.

Lissabon onkin autenttisimmillaan Alfamassa, jonne laskeudutaan Graçan kukkulalta, Miradouro da Santa Luzialta. Gracan kukkulalta avautuvat upeat näkymät yli kaupungin ja sinisenä hohtavan Tejo-joen. Portaita alas kohti Alfamaa asteleva kulkija törmää kadulla lepattavien pyykkien keskellä hintatasoltaan edullisempiin fado-ravintoloihin kuin keskustan Bairro Altossa. Kansallismusiikki fadon lisäksi Alfamassa on ravintoloita, joissa soi mosambikilainen tai kapverdeläinen musiikki.

Alfama on suuri labyrintti, jossa kapeat kujat kiertyvät toistensa ympäri loppumattomaksi labyrintiksi, josta ei pääse ulos, ellei tunne ratkaisua. Alfamassa asuu paljon afrikkalaisia maahanmuuttajia ja sen kapeilla kaduilla on jatkuvasti elämää, ihmisiä, eläimiä, kaupustelijoita, vilskettä ja hyörinää.

Alfama on myös Lissabonin vanhimpia kaupunginosia. Sen valloittivat 400-luvulla visigootit. Sen jälkeen sitä ovat asuttaneet vuorotellen maurit ja muut kansallisuudet. Alfaman nimi tulee alun perin arabian kielen sanasta alhama, joka on tarkoittanut kylpyä tai lähteitä. Nimitys lienee saanut alkunsa Largo das Alcaçariaksella sijainneista kuumista lähteistä. Alfama oli tuolloin ylemmän keskiluokan asuinaluetta. Myöhemmin siitä tuli työväenluokan ja kalastajien suosima asuinpaikka.

Kujat ovat välillä niin kapeita, ettei niiden väliin mahdu kulkemaan kuin yksi henkilö. Kujien sokkeloita tuntematon saattaa eksyä pienten talojen muodostamalle sisäpihalle, josta omaan intiimiyteen tottunut pohjoismaalainen kääntyy pikaisesti takaisin tuntien häiritsevänsä jonkun pyhää rauhaa.

Suojeluspyhimyksen vuosipäivä

Alfama avautuu Kesäkuu on juhlinnan aikaa erityisesti Lissabonissa ja Portossa, jolloin juhlitaan molempien kaupunkien suojeluspyhimysten, Santo Antónion (ristimänimi Fernando de Bulhões e Taveira Azevedo (ou Fernão de Bulhões y Taveira Azevedo, 1195-1231, tunnetaan myös kuolinpaikkansa pe) ja São Joãon muistopäiviä.

Santo Antóniota juhlitaan erityisesti Alfamassa 12.-13. kesäkuuta sardiineja syöden, viiniä juoden, laulaen ja tanssien läpi yön, niin kauan kuin puhtia riittää. Lissabonin kaupunginosat kilpailevat

Juhlien aikaan kapeat kujat on koristeltu serpentiineillä. Fado raikaa kujilla ja ikkunoista kurkistaa eri-ikäisten ihmisten lisäksi ehkä eläimiä, koira, miksei kissakin, rinta rinnan tietysti.

Juhlinta jatkuu keskustan läpi kulkevilla värikkäillä kulkueilla. Lissabonin kaupunginosat kilpailevat keskenään siitä, ketkä ovat keksineet mielikuvituksekkaimmat asut ja laulavat ja tanssivat luovimmin: edustavat kaupunginosaansa kunniakkaimmin siis.

Juhlintaa edeltää sinnikäs kuukausien mittainen valmistautuminen ja harjoittelu, jossa koko kaupunginosan väki on enemmän tai vähemmän aktiivisesti mukana. Tansseja ja yhteislaulua pitää harjoitella, samoin yhdessä marssimista. Myös koreiden pukujen ompeluun kuluu oma aikansa. Yhteisvaikutelma ja yleisön kannustus ratkaisevat voittajan.

Porton São Joãota kunnioitetaan 23.-24.kesäkuuta myös iloisin juhlin. Juhlijat täyttävät Porton keskustan kadut. Juhlinnan luonteeseen kuuluu kopauttaa tuttuja ja tuntemattomia muovisilla mártelo-vasaroilla olalle. Kaikki otetaan tunnelmaan mukaan. Ketään ei jätetä ulkopuolelle.

Portugalin muissa kaupungeissa ja kylissä järjestetään omia kyläfestivaaleja ja muita hedelmällisyysrituaaleja ympäri vuoden.

Mutta kierretään ensin Lissabonin ympäri.


Comments

Timbuktun Dee said…
Hei siellä!
Tästä ei pidä kimpaantua (eikä luulla että osaisimme itse yhtään kirjuuttaa, saati suomea), mutta pyysit kritiikkiä. Voisiko on-verbiä korvata muilla teonsanoilla? Ainakin jutun alussa 'ollaan' runsaasti...
Sisältöön asiantuntemattomina emme ota kantaa. Ihan hyvältä vaikuttaa.
Mutta hei, tänään kuulemma tulee se "M - kaupunki etsii murhaajaa" kotomaan Teemalta, Nappula ottaa nauhalle. Nähdään sitten täällä Timbuktussa joskus jälkijättöisesti. Huui... Kerrottakoon selvyyden vuoksi meidän 'M' on maailmalle kadonnut Michelle.
dahl said…
Täytyy katsoa alku vielä, myös koko teksti siinä mielessä, että voisinko vielä lisätä omia tulkintojani paikasta tyyliin "tuntuu kuin kaikki käyttäisivät yhtä ja samaa saippuapalaa".

Teemaa ei mulla valitettavasti ole, mutta se on käsittääkseni hyvä elokuva, Langin nimi takaa laadun.
dahl said…
This comment has been removed by the author.

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari